Kirjoittaja Aihe: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}  (Luettu 1699 kertaa)

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Orastava Harry/Draco
Sallittu
Fluff..?
Vastuunvapaus: hahmot ja taikamaailma eivät ole keksintöäni ~~~

Yhteenveto: jollakulla on jäänyt ilmiintymisluvat hoitamatta, siitä johtuva häiriö on nyt erään konttorirotan harteilla. Maanantaiaamuna krapula ja vapina...

Kirjoittajan sananen: Thelinan ihanista toimisto-drarryista osaksi inspiroitunut oneshot! Lukuiloa <3

//: Edit. Kuten opin myöhemmin, finistä löytyy samalla parituksella tämän fikin kaima 🙈 toyhton fikki on tosi hauska myös! Olisi pitänyt tarkistaa ennen otsikointia (tai julkaisemista...), mutta minunkin fikissä on unelmia ja toimistohommia 😎



Unelmia ja toimistohommia

Sulkakynien ja pergamentin välisestä kitkasta muodostuva rapina sekä lumottujen kirjoituskoneiden näppäinten jatkuva taonta muodostivat äänimaailman Taikaministeriön pitkästyttävimpään toimistoon. Kuudennessa kerroksessa sijaitsivat taikaliikenneosasto, hormiverkkokonttori, luutasäännösten valvomo, porttiavainvirasto sekä ilmiintymiskoekeskus. Ja siellä Draco Malfoy suureksi ilokseen työskenteli niinä aikoina.

Hän nojasi silmäkuoppiaan rystysiinsä ja hieroi sitten hieman niskaansa. Kolmas kahvitauko olisi tehnyt terää siinä vieläkin aavistuksen krapulaisessa olotilassa, mutta hän oli päättänyt hoitaa kunnialla loppuun viimeisen hormiverkkolupa-asiansa, kunnes siirtyisi uusiin tehtäviinsä ilmiintymisen puolella.

Kas kuutoskerroksen työtehtävät olivat niin hirvittävän puisevia, että virastolla oli käytössään varsin virkistävä kiertosysteemi, jossa kerran kuussa työntekijät vaihtoivat vastuualueitaan. Draco oli aloittanut kuutoskerroksessa työnsä vasta neljä kuukautta aikaisemmin ja ilmiintymislomakkeiden puolelle hän ei ollut vielä kertaakaan päässyt.

Viimeinen allekirjoitus takansiirtoanomukseen ja hän oli valmis. Sauvan heilautuksella Draco keräsi tarvikkeensa avokonttoripöydältään ja kokosi kaiken nahkaiseen salkkuunsa. Uusi työpiste oli aivan toisella puolella kerrosta, vastassa matami Syrjäkurkku nyökkäsi hänelle tervehdykseksi.

”Sinä siis pääset tähän ihanaan hommaan seuraavaksi!” matami puuskahti. ”Onnea vaan!”

Sitä Draco ei ymmärtänyt, miksi kukaan olisi ollut vapaaehtoisesti töissä taikaliikenneosastolla, hänelle itselleenkin se oli rangaistus tuhmista teoista. Toisaalta Draco ei ollut koskaan tullut kysyneeksi kollegoiltaan, joten ehkäpä jokainen osastolla työskentelevä oli valinnut pestinsä Azkabanissa istumisen sijasta.

Ilmoitusfaksi naksutteli vihertävää pergamenttia tulostusaukostaan.

Ilmiintymisrike #36482

Potter, Harry

Laiton reittimatka välillä Long Ashton, Bristol ja Dundry, Bristol.

Annettava huomautus.


Draco repäisi pergamentin koneesta ja luki uudelleen. Potterilla ei ollut lisenssiä ilmiintyä. Kuinka se saattoi olla mahdollista? Kurssihan järjestettiin Tylypahkassa. Hänen täytyisi selvittää, voiko ilmiintymislupa mennä vanhaksi, sehän olikin hänen työtään nyt. Faksi naksutti jälleen.

Ilmiintymisrike #36483

Potter, Harry

Laiton reittimatka välillä Dundry, Bristol ja Portishead Beach, Bristol.

Annettava huomautus.


”Rauhoitu, Potty”, Draco mutisi pidellen vihreää lappua kummassakin kädessään. Hän laski rikeilmoitukset pöydälleen ja tutki uutta työpistettään. Matami oli ollut siisti lähtiessään, hän huomasi mielissään. Faksi naksutti jälleen. ”Mihin sinulla on noin hirveä kiire? Etkös juuri mennyt rannalle..” Draco mutisi itsekseen, huomatakseen ettei seuraava rike kuulunut enää Potterille.

Mutta tunnin ja kahden muun rikeilmoituksen kuluttua faksi naksutti tiedon siitä, että Potter ei enää nauttinut syksyisestä merituulesta rannalla, vaan oli jatkanut matkaansa bristolilaisen jästipubin eteen.

Draco poimi kaikki kolme Potterin rikeilmoitusta käsiinsä ja huomasi sitten sivupöydällä pahvilaatikon, joka pursusi vihreitä lappuja. Se pisti silmään muuten niin siistissä toimistossa. Jokaisessa laatikon ilmoituksessa oli Potterin nimi. No niinpä tietysti.

”Unohdin sanoa… ah, huomasit itsekin. Harry Potterin rikeilmoitukset voit vain laittaa sinne”, Syrjäkurkku sanoi kurkatessaan avokonttorin seinäkkeen yli.

”Miksei niitä käsitellä..?”

”Olen ollut siinä käsityksessä, ettei ministeriö halua vaivata häntä näin triviaalilla pikkuasialla.” Faksi naksutti jälleen yhden Potterin liikkeistä viestivän lappusen ulos uumenistaan. ”Hänhän on kuitenkin-”

”Kyllä, kyllä. Sankarimme.”

Seinäkello kilkatti kolmasti, mikä tarkoitti sitä, että koko toimisto saisi laittaa pillit pussiin.

”Niitä tulee paljon, minä taisin tyhjentää tuon laatikon neljä kertaa omalla vuorollani. Pergamentin tuhlausta, jos minulta kysytään”, matami sanoi vielä ja asetteli sitten noidanhattunsa harmaille hiuksilleen.

Valot räpsähtelivät jo sammuksiin, mutta Dracoa kutsui vielä laatikollinen Potterin menoja. Jotain syntisen kiinnostavaa oli siinä, että hän saattoi seurata tämän liikkeitä ympäri Britanniaa ja kuvitella, mitä toinen oli mahtanut eri paikoissa tehdä.

Vaikutti tosin siltä, että Potter oli vain käynyt katselemassa nähtävyyksiä, viettänyt öitään retkeilyalueilla, ravannut paljon baareissa ja seikkaillut saarta pitkin poikin.

Potter oli elänyt vapaasti ja se sai outoja tuntemuksia aikaan Dracossa, joka heräsi joka aamu seitsemältä, suoritti rutiinilla tylsät päivänsä toimistolla, joi mahdollisesti yhden oluen päivänsä päätteeksi ja palasi sitten kotiinsa Viistokujalle, missä hän asui vuokralla yksin.

Päätään pudistellen Draco tipautti laput takaisin laatikkoon ja lähti kotiinsa.


Viikko uudessa työpisteessä sujui lähestulkoon yhtä tylsästi, kuin hormiverkkopuolellakin, mutta vihreät rikeilmoitukset Potterilta toivat hänen päiviinsä omituista mielenkiintoa. Hän huomasi jossain vaiheessa pettyvän, kun lapussa lukikin jonkun aivan toisen velhon nimi, jolle Dracon täytyikin sitten kirjoittaa ja lähettää huomautus.

Potter ilmiintyi laittomasti Lontooseen, kertoi tuttu naksutus. Ehkäpä velhomaailman pelastajalle tosiaan oli ihan okei suoda joitakin erivapauksia, mutta kyllä hänen ilmiintymislupa-asiansa täytyi hoitaa kuntoon, tai Draco tulisi hulluksi. Vihreä lappu tulostui jälleen.

Seuraavana aamuna Draco keräsi lattialle yön aikana faksautuneet ilmiintymisrikeilmoitukset. Vain kolme niistä ei kuulunut Potterille. Toinen oli jälleen yötä myöten ravannut maita ja mantuja ja lopulta päätynyt ilmeisesti yöksi johonkin walesilaiseen majataloon.

Draco ei ollut ehtinyt riisua vielä päällysviittaansa, joten hän vain nappasi tuoreimman rikeilmoituksen käteensä ja lähti sen osoittamaan osoitteeseen.

Majatalon seinää pitkin kasvoi ruskassa punastunut villiviini. Valtavia talvikurpitsoja kasvoi kasvimaalla ja suurin osa puutarhan kukista oli jo kuihtuneet. Paikka oli hyvin viehättävä, eikä Dracoa yllättänyt ollenkaan, miksi Potter oli päättänyt paeta juuri sinne. Yhtäkkinen katumuksen aalto yllätti Dracon. Potter oli mahdollisesti oikeasti juuri paennut kyseiseen paikkaan ja nyt Draco oli rynnännyt hänen peräänsä.

“Malfoy..? Mitä..!”

“Hyvää huomenta, herra Potter. Ilmiintymiskoekeskuksen puolesta tänään liikenteessä. Menen suoraan asiaan, nimittäin sinulta on ilmeisesti vanhentunut ilmiintymislupa… Millaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, tai sitten sinä et koskaan virallista koetta ole suorittanutkaan. Tästä syystä nimeesi on liitetty noin viisituhatta ilmiintymisrikehuomautusta.”

“Mitä helvettiä....”

Potter näytti niin hölmistyneeltä, että Dracoa hieman hymyilytti. Pehmoisen näköisen pipon alta karanneet hiuskiehkurat tuiversivat tuulessa ja mies kietoutui käsivarsiinsa. Takkia tai viittaa Potterilla ei ollut.

“Hmm. Jahas, tuota noin…” Potter mutisi ja potki maata hirvittävän kuluneilla jalkineillaan. “Enpä tullut ajatelleeksikaan… Sinulle, tai siis, virastolle siis tulee ilmoitus joka kerta, kun minä ilmiinnyn?”

“Valitettavasti kyllä.”

Vihreät silmät tuijottivat Dracoa tuimasti, mutta hän ihaili vain toisen kesällä keräämiä, miltei mustia pisamia, jotka läikittivät tämän ruskeaa ihoa. Harry Potter oli aina ollut laittoman hyvännäköinen. Tai, ei nyt ehkä aina, mutta viimeiset kaksi vuotta nyt ainakin. Rumista kengistään huolimatta toinen oli alkanut jossain vaiheessa käyttää sopivan kokoisia vaatteita, jotka tietystä resuisuudestaan huolimatta sopivat toisen huolittelemattomaan tyyliin saumattomasti.

“No, Malfoy, mitä minun pitää tehdä?”

Lähde vaikka kanssani kahville?

“Kaikkoonnutaan yhdessä Ministeriöön, uskon, että asia hoituu muutamalla lomakkeella. Ilmiintymistaidoistasi on tuhatmäärin näyttöä, joten tuskin joudut kokeeseen enää tässä vaiheessa.”

Potter näytti huojentuneelta, joskin edelleen hieman epäileväiseltä. Tämä nyökkäsi ja tarttui Dracoa käsivarresta tiukasti, mutta ilman väkivaltaa ja se tuntui ihmeelliseltä. “En taida saada ilmiintyä enää yksin?”

Draco nyökkäsi hymyillen ja kuljetti heidät sitten työpaikalleen.

Iltapäivään mennessä Potter oli allekirjoittanut kahdeksantoista lomaketta ja lomakkeen lomaketta ja lomakkeen lomakkeen liitettä ja lisäselvitystä. Hänen elämän kolhimat, mutta yllättävän sorjat sormensa olivat sotkeutuneet musteeseen, jota tahriutui myös hänen poskeensa ja otsaan. Hän signeerasi viimeisen asiakirjan ja pyyhki sitten kasvoihinsa lisää myrkynvihreää sotkua.

“Potter! Olet aivan mahdoton. Etkö tiedä, ettei mustekynää saa painaa noin kovasti!”

“Sano Harry vain, niin kaikki tekevät”, Potter naurahti ja vinkkasi silmäänsä koomisen liioitellen.

“En taatusti sano.”

“Oliko tämä oikeasti viimeinen? Jesss”, Harry tömäytti käsivartensa pöydälle ja nojasi otsansa niiden väliin. Hänen vasemmassa kämmenselässään luki vaalein arpikirjaimin: en saa valehdella. Se herätti Dracossa kysymyksiä, joihin hän onnistui pikaisen päättelyketjun myötä vastaamaan itse.

“Dolores Pimento?” Draco kuiskasi ja painoi etusormensa arven päälle.

“Sammakko itse”, Harry mutisi pöytää vasten.

Draco siirsi etusormensa Harryn otsalle ja nosti tämän kasvoja pöydältä. “Lähdetäänkö oluelle? Rikeilmoitusten perusteella sinä vietät pubeissa usein aikaa ja minulle maistuisi nyt kylmä tuoppi.”

”Samapa tuo, paremmalta se seurassa maistunee”, Harry myöntyi virnistäen puolittain. ”Oli seura millaista hyvänsä.” Nyt virne valaisi komeat kasvot kokonaan.

Harry kaikkoonnutti heidät tuliterillä ilmiintymisluvillaan ‘suosikkibaariinsa’. “Tämä on sitten jästipaikka”, hän varoitti tarpeettomasti.

“Kyllä minä nyt sen näen…”

Baariin oli sisutettu mauttoman paljon puupaneelia ja sen lattia oli tahmainen. Draco yritti todella keksiä, mikä teki paikasta Harryn suosikin, muttei löytänyt yhtäkään hyvää ominaisuutta ainakaan sen ulko- tai sisätiloista. Harry toi pöytään kaksi tummaa olutta, eikä juomassa onneksi ollut mitään valittamista.

“Juotko sinä sitten yleensä yksin?” Draco kysyi.

“No, kaikki ystäväni ovat Tylypahkassa.”

“Aivan… Sinuako ei sitten kiinnostanut suorittaa S.U.P.E.R.:eita loppuun?”

“Ei ilmeisesti sinuakaan.”

Draco pohti hetken, minkä verran hän uskaltaisi paljastaa. Kyseessä oli kuitenkin Harry Potter, minkä merkityksellisyyden hän tuntui kokoajan unohtavan. Harry Potterhan saattoi olla vaikka auroriosaston peitetehtävissä.

“Minä kuvittelin, että sinusta tulisi aurori”, hän päätti vastata. “Olen kuullut Pansylta ja Blaiselta, että kahdeksansilla on koulussa aika kivaa.”

“Niin minäkin olen kuulut, Hermione pauhaa kirjeissään jatkuvasti tuparajojen rikkoutumisesta ja yhteisistä opiskelupiireistä, puhumattakaan illanvietoista... Täytyy sanoa suoraan, että toisinaan minua kaduttaa, etten mennyt takaisin. Kesän lopussa olin vain vielä liian hajalla.”

Harryn sanat olivat satuttavan samaistuttavia. Se teki tilanteesta aikaisempaakin erikoisemman. Siinä he kaksi istuivat nyt vastakkain, jonkun pikkukaupungin pienessä ja nuhjuisessa olutravintolassa ja kävivät tavallista keskustelua. Ihan kuin he eivät olisi jakaneet aivan järkyttävää historiaa. Harry naurahti hermostuneesti ja hörppäsi itselleen vaahtoviikset.

“Ymmärrän sinua”, Draco sanoi käheästi ja yskäisi. “Kuten sinun täytyy varmasti tietääkin, minut tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Sain kaksi vaihtoehtoa, palata Tylypahkaan tai aloittaa työ Ministeriön leivissä. Työpaikka tuntui paljon siistimmältä ja oma asuntokin… Mutta ei se oikeastaan ole yhtään siistiä. Se on ihan pirun tylsää ja yksin asuminen on yksinäistä.”

Sen sanominen ääneen tuntui sekä helpottavalta, että pelottavalta. Eikä hän ollut ehkä tajunnut edes tilanteensa todellista asianlaitaa. Hän oli hirvittävän yksinäinen. Harry hymyili silmillään. “Kuka olisi arvannut…” hän mutisi ja pyyhki suutaan arpiseen kämmenselkäänsä.

“Minä olisin oikeasti halunnut olla sinun ystäväsi. Alusta saakka. Uskon, että… Uskon, että me olemme pohjimmiltamme melko samanlaisia ihmisiä. Oletko samaa mieltä? Miksi muuten olisimme niin kovasti…” Draco ei edes tiennyt, mitä hän yritti sanoa. Harryn hätkähdyttävän komeat kasvot saivat hänen ajatuksensa sykkyrään. Harry oli niin lähellä, niin siinä. Kaikkien tapahtumien jälkeen hän viimein soikin kujeilevan virneensä juuri Dracolle ja nauroi hänen vitseilleen ja osui vahingossa hänen polveensa polvellaan.

“Niin, miksi muuten olisimme astuneet toistemme kasvoille ja repineet rintalihaksia auki? Olemmehan niin samanlaisia kuitenkin”, Harry sanoi ja vinkkasi jälleen kömpelösti silmäänsä. “Okei, okei, ehkä niistä asioista ei oikein sovi vitsailla, mutta olet varmasti oikeassa. Enkä minä vain jaksa enää vihollisia. Siksi en halua auroriksikaan. En halua enää pelastaa ketään, en halua enää olla niin helvetin vihainen koko ajan.”

“Sama.”

Harry nauroi taas. Se kuulosti hyvin kauniilta ja sopi hänen kasvoilleen paljon paremmin kuin ankaruus.

“Kaiken lisäksi on hyvin vaikeaa pitää vihollisenaan ihmistä, joka on noin hyvä, hauska ja kuuma”, Draco jatkoi, tietäen että todennäköisesti ylitti rajan ja reippaasti. Hän ei vain jaksanut välittää, eikä salailla. Mitä järkeä? Hän oli ihaillut kaukaa ja unelmoinut Potterin seurasta ikuisuuden.

“Kuuma? Mitä, minustako puhut?” Harry hymyili leveämmin, laski kätensä poskelleen ja kallisti päätään.

Draco pyöräytteli silmiään, mutta hymy tarttui liian helposti. Harry oli liian kiva.

“Ehkä.”

Harry näytti vasemman käden rystysiään. “Kun tässä nyt näin lukee, niin sanotaan nyt sitten, että… sinäkin olet ihan todella, todella kuuma. Ja hauska, ilmeisesti”, hän sanoi ja virnisti. “Mutta en nyt tiedä, kuinka hyvä.”

“Olen parempi! En enää yhtään niin paljon harrasta anteeksiantamattomia kirouksia!”

“Hyvä kuulla”, Harry mutisi ja imaisi alahuultaan. “Alkaa olla myöhä…”

“Kuinka ihmeessä minä jatkossa kestän, kun en enää saa liikkeistäsi kymmentä ilmoitusta päivässä? Saatan jopa huolestua.”

“Kyllä sinä pärjäät!”

Iloisesti virnistellen Harry Potter nousi pöydästä, he poistuivat yhdessä baarista ja kiersivät sen nurkan taakse. Harry heilautti kahta sormea ohimoltaan ja kaikkoontui ihan luvan kanssa, jättäen Dracon ihmettelemään omituista päiväänsä.



Muutamaa tylsistyttävää työpäivää myöhemmin Ministeriön sisäinen posti toi viestin, joka oli saapunut yleiseen pöllölään. Kuoressa luki rumin kirjaimin hänen nimensä.

Hullo!

Halusin vain ilmoittaa, että olen tänään Cambridgen yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kymmeneltä illalla. Se on silloin virallisesti kiinni, mutta me olemme eteviä velhoja ja jästilukot avautunevat ongelmitta. Tiesitkö, että suurin osa eksoottisista kukista tuoksuu hurmaavasti öisin?

Uusi ystäväsi,
Harry

« Viimeksi muokattu: 22.06.2021 08:44:02 kirjoittanut kaaos »
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 202
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, oneshot}
« Vastaus #1 : 28.04.2021 17:57:12 »
Piti hieraista kahdesti silmiä kun näin tämän otsikon, sillä minähän olen jo lukenut tämän! Tai en sittenkään, mutta toyhto on kirjoittanut jokunen vuosi sitten ihan saman nimisen ficin ;D Hauska yhteensattuma! Ja kun on vielä tämmöinen huippu hyvä nimi, niin jää mieleen :D

Mutta voi, olipas tämä ihana! Naureskelin tuolle Harryn ilmiintymiselle ja noille ilmoituksille, voihan Dracoa joka pääsi tällä tavalla stalkkaamaan Harryn liikkeitä. Hienoa myös, että ilmiintymislupa saatiin kuntoon ja siinä samassa uusi suhdekin viriämään, tykkään :)

Tässäkin tekstissä oli taas hurjan paljon kivoja yksityiskohtia ja kekseliäitä juttuja. Mukavaa oli myös lukea tämmöistä pre-slashia ja kun loppu oli tuollainen, niin kyllähän sen tietää mitä tästä seuraa ;) Luulenpa ettei Dracon tarvitse olla kovin yksin enää tämän jälkeen ja ehkäpä Harrykin rauhoittuu hieman.

Kiitos tästä, tuli hurjan hyvä mieli!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, oneshot}
« Vastaus #2 : 28.04.2021 18:40:04 »
Vendela: pakko nyt kommentoid pikaisesti kun tämän viestisi näin että ei voi olla totta :’D varsinainen otsikkovaras mä olen XD joulunakin pöllin sun otsikon! No... puolustuksena sanottava, että sä et ollut ehtinyt julkaista ja töyhtön fikkiä en ole lukenut/olemassa olosta tiennyt (täytyypä lukaista se!) otsikkohan on siis Leevi and the Leavingsin yksi biisi :—) mutta hei! Kiitos kommentista siis, ihana kuulla että tuli hyvä mieli <3
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 202
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, oneshot}
« Vastaus #3 : 28.04.2021 19:09:18 »
Juu, tuttu biisi kyllä ;D Tätä on tullut laulettua monesti enkä yhtään ihmettele että otsikko houkutteli! Eikä tässä mitään vakavaa toki ole tapahtunut, onhan näitä samannimisiä tekstejä varmasti paljon. Itse tsekkaan aina haun kautta etten ihan samaa nimeä omalle tekstilleni anna 😅 Ellei edellisen julkaisusta ole sitten ihan reilusti aikaa.

V

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, oneshot}
« Vastaus #4 : 28.04.2021 19:33:12 »
No jep, tosi hyvä käytäntö sulla, täytyy ottaa haltuun ja tehdä silleen jatkossa! Nyt jääköön kaimaksi tämä fikki! <3
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #5 : 29.04.2021 18:18:39 »
Minäkin kiinnitin huomiota tuttuun otsikkoon, etenkin kun molemmat osuivat peräkanaa Hunajaherttuan listalle, mutta eipä haittaa.
Tämä oli hyvin kiinnostava. Hyödyllistä tuollainen yhdyskuntapalvelu ja Draco olikin jo ehtinyt vaikka mitä. Onneksi hän sitten osui tuohon työtehtävään ja sai syyn ottaa yhteyttä Harryyn. Aikamoinen byrokratia noissa paperitöissä lopulta olikin, ymmärrettävää etteivät muut olleet kehdanneet vaivata Harrya niillä! Mukavaa, että Harry pyysi Dracon ulos, ja otti yhteyttä vielä uudestaankin, jättäen toiveikkaan fiiliksen :)
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 832
  • 🇺🇦
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #6 : 21.05.2021 13:43:44 »
Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta en silloin ehtinyt kommentoida. Tämän ficin höveli-Harry jäi mua kuitenkin pitkäksi aikaa hymyilyttämään, joten tulenpa nyt jättämään kommenttia. :)

Tässä on mun mielestä mainio canon-pohjainen lähtökohta. Harryhan ei tosiaan käynyt ilmiintymiskokeessa ja hän on juuri sellainen "teen ensin ja mietin sitten, jos mietin" -tyyppi, että tuskin tulisi ikinä ajatelleeksi, ettei hänellä ole ilmiintymislupaa. Varsinkin jos Harryn aivot eli Hermione on Tylypahkassa. :D Lisäksi tuo hormiverkkotoimiston asenne, että sotasankaria ei pidä häiritä tavallisten velhojen lakipykälillä on tosi aidontuntuinen ja huvittava. Pidin myös tästä asetelmasta, että Draco suorittaa yhdyskuntapalvelua ja Harry huitelee missä lienee, kun muut ovat lähteneet kouluun. Pidin myös siitä, että Draco halusi tehdä työnsä hyvin ja ilmoittaa Harrylle ilmiintymislupa-asiasta (vaikka hänellä taisikin olla taka-ajatuksia.) Oikein näppärä ja ovela juoni saada Harry ja Draco yhteen! Tässä yksi kiva kohta:

Lainaus
“Kuinka ihmeessä minä jatkossa kestän, kun en enää saa liikkeistäsi kymmentä ilmoitusta päivässä? Saatan jopa huolestua.”

 :) Kiitos paljon, tästä jäi hyvä mieli!



kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #7 : 21.05.2021 14:46:50 »
Elfmaiden: joo heh vähän harmittaa, etten tarkistanut nimeä, mutta ei sitä nyt enää oikein viitsi vaihtaakaan :’D mukava kuulla, että oli tää oli susta kiinnostava! Dracon yhdyskuntapalvelu on varmasti hyödyllinen, vaikkakin tylsä :’) kiitos kommentistasi!

marieophelia: Heippu! Kivaa, että palasit kirjoittamaan kommentin! Ihanaa että höveli-Harry (:D) hymyilytti ja että asetelma tuntui uskottavalta :3 muakin viehätti ajatus siitä, miten eri tavalla Harry ja Draco viettävät ”kahdeksannen” vuotensa, kun eivät menneetkään Tylypahkaan. Mainio kuulla et pidit yhteensaattamisjuonta ovelana :D Draco taisi nähdä tilaisuutensa tulleen! Kiitos itsellesi ihanasta palautteesta <3
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #8 : 03.06.2021 12:23:14 »
Päivää! Luin tämän kyllä jo julkaisuaikaan läpi, mutta kommentoimaan ennätin vasta nyt. Tämmöiset taikaministeriöön ja sen byrokratiaan keskittyvät tekstit jaksavat aina ilahduttaa, ja jotenkin kyseinen asetelma toimii herkullisesti erityisesti Drarryn kohdalla. Ilmiintymisrikkeet eivät nyt varsinaisesti tule ensimmäisenä mieleen miettiessä jotain kiinnostavaa ficciaihetta, mutta kyllä se vaan hirveän hienosti toimii tässä.

Ah, se, että Harry ylipäänsä saa ilmiintymisrikkeitä ja sitten vielä se, että niitä ei ministeriössä huomioida, on tosi nerokas ja viihdyttävä konsepti. Nokkela idea on myös se, että Draco on suorittamassa yhdyskuntapalvelua ministeriön kuivimmassa kolkassa. Tykkäsin kovasti siitä, miten Harryn ja Dracon sodanjälkeisen elämän erot tuotiin tässä esille! Yhtä lailla ilahduin siitä, miten kumpikaan ei halunnut palata Tylypahkaan – minusta se sopii molemmille erinomaisesti. Tässä oli myös hauskasti kaikenlaisia kivoja yksityiskohtia, jotka olivat varsin hienoja lisäyksiä tekstin lomaan.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten Draco ilmestyi tosi virallisen oloisena Harryn luo kertomaan tämän rikkeistä! Harryn reaktio siihen oli myös mainio, varmaan vähän hölmistyttää kun ex-arkkivihollinen ilmaantuu kertomaan saavansa tietää aina kun toinen ilmiintyy. Harryn ja Dracon keskustelun eteneminen tuntui minusta hyvinkin luonnolliselta, oli hirveän kiva nähdä sen myös eskaloituvan vakavampiin asioihin ja jopa sovintoon asti! Ihailtavan aikuismaista käytöstä molemmilta, ja minusta tämä:

Lainaus
“Okei, okei, ehkä niistä asioista ei oikein sovi vitsailla, mutta olet varmasti oikeassa. Enkä minä vain jaksa enää vihollisia. Siksi en halua auroriksikaan. En halua enää pelastaa ketään, en halua enää olla niin helvetin vihainen koko ajan.”

oli aivan todella mainio oivallus! Sen myötä oli helppo nähdä sovinnon syntyvän. Lopusta pidin myös paljon, se antaa vallan erinomaiset lähtökohdat vaikka ja mihin! Tämän tekstin dialogi oli minusta erityisen mainiota, se sai minut useampaan kertaan myhäilemään. Kaikkiaan tätä oli ilo lukea, tässä yhdistyi varsin kiehtovalla tavalla hurjan paljon hienoja elementtejä ja kokonaisuutena tämä olikin erittäin ilahduttava. Kiitos tämän kirjoittamisesta!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #9 : 22.06.2021 08:37:38 »
Vuorna: oon samaa mieltä, että jokin taikaministeriön kuivakkuudessa on hauskaa. Hahah ministeriö on kautta kirjasarjan ollut niin korruptoitunut ja läpimätä järjestelmä että sankarien suosiminen tämmöisellä pikkujutuilla tuntui musta uskottavalta 😅 kiva kuulla siis että asetelma oli kiva susta myös. Ja kiitos muutenkin aivan ihanasta ja ilahduttavasta kommentista 💕
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #10 : 30.06.2021 17:27:39 »
Säilöin tämän jo silloin huhtikuun loppupuolella välilehteen odottamaan lukemista, mutta sain vasta nyt aikaiseksi avattua tämän, kun teki kauheasti mieli lukea juuri sinun Drarrya :D Näiden leikkisä, leppoisa sävy on niin huikea ja dialogipainotteisuus toimii erinomaisesti, se tuo tähän kivan tunnelman ja antaa lukijalle hengähdystauon helteestä, työjutuista ja muista elämän varjopuolista. Sinun versiosi Harrysta ja Dracosta ovat nekin hymyilyttäviä: Dracosi on aina jotenkin ihanan huikenteleva ja söpö, vaikka samalla hänen polvensa lyövät loukkua aina Harryn nähdessään :D marieophelia kuvaili Harrya todella osuvasti kutsuessaan häntä höveli-Harryksi, ja sellainen hän todella on tässä! Tykkäsin erityisesti tuosta keimailusta, kun Draco innostuu kehumaan Harryn ulkonäköä ja Harry vastaa siihen omalla mitallaan takaisin. Sitä ei todellakaan tapahtuisi canonissa, mutta sinun ficeissäsi se on aivan luonnollista :P

Velhomaailma on tässä(kin) ficissä tosi kohdillaan, ja Vuornan tavoin tykkäsin kovasti byrokratiajutuista ja siitä, että Draco suorittaa yhdyskuntapalvelua Taikaministeriössä. Aikuiselämän työssä käyvät Potter-hahmot ovat tosi kiinnostavia (ehkä siksi, että itsekin olen töissä?) ja etenkin tällaiset taikamaailmaan sijoittuvat työjutut kiinnostavat. Onkohan melkein niin, että niin kuin lapsena toivoi kirjettä Tylypahkaan, ettei tarvitsisi käydä tavallista koulua, nyt haluaisi päästä Taikamaailmaan töihin omien töiden sijaan? :D Kuinka vain, tässä Dracon työelämä oli hauskaa luettavaa. Harryn seuraaminen rikeilmoitusten kautta oli hauska twisti ja olikin kivaa, että tässä siirryttiin aika leppoisasti ajatuksista toimintaan. Jossain toisessa ficissä Draco olisi voinut pohdiskella, empiä ja muuttaa mieltään kymmenesti, mutta tässä ficissä hän vain ryhtyy tuumasta toimeen, ilmiintyy, esittelee ongelman, hoitaa sen ja menee Harryn kanssa vielä jatkoille :D Best! Lukijana pääsee nautiskelemaan niistä tärkeimmistä osuuksista, eli slow burnista ja flirttailusta.

Minua nauratti tässä ficissä etenkin tuo ”Rauhoitu, Potty”, koska siitä tuli hyvät lapsuuden muistot mieleen, kun olen räkättänyt tuolle englanninkieliselle versiolle kolmannessa kirjassa ('Well, look who it is. Potty and the Weasel.'), sekä sille, kun Harry päättää viimeiseen lomakkeen sanomalla "yesss" :D Ne ovat jotenkin tosi hauskoja pieniä lisäyksiä dialogiin, mikä tuo siihen raikasta väriä ja tunnelmaa. Tykkään hurjasti!

Sinun ficcisi ovat aina tällaisia arjen piristäjiä, iso kiitos jälleen tästä lukukokemuksesta!

between the sea
and the dream of the sea

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #11 : 30.06.2021 19:56:56 »
Wäääh mahtava kommentti, hiddenben, kiitos niin paljon! Arjen piristäjän titteli sopiikin mulle oikein mainiosti!

Hmm mitäs vastailisin.. no ensinnäkin se on musta fikeissä erinomaista, että ei tarvitse olla niiiiin ic aina 😅 vaikka kun aloitin fikkailun se oli mun suurin tuskailun aihe, etten muistanut kirjoista mielestäni mitään. No ne tuskailut oon heittänyt jo kauan sitten roskakoppaan!

Liikkiksesti sanottu, että Draco on huikenteleva ja söpö 😁 ja khyyl, sillä vetää ehdottomasti polvet koukkuun Harryn kanssa... :3

Salee on just noin kun sanoit! Että tälleen aikuisena näiden aikuisuus kiinnostaa. Teininä myös luin aina vain kouluun sijoittuvia fikkejä!

Kiva kuulla että dialogi oli mielestäsi raikasta! Ihana kehu!

Kiiiitooos<3333
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 383
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, oneshot}
« Vastaus #12 : 30.07.2021 22:17:22 »
Piti hieraista kahdesti silmiä kun näin tämän otsikon, sillä minähän olen jo lukenut tämän! Tai en sittenkään, mutta toyhto on kirjoittanut jokunen vuosi sitten ihan saman nimisen ficin ;D Hauska yhteensattuma! Ja kun on vielä tämmöinen huippu hyvä nimi, niin jää mieleen :D

Mutta voi, olipas tämä ihana! Naureskelin tuolle Harryn ilmiintymiselle ja noille ilmoituksille, voihan Dracoa joka pääsi tällä tavalla stalkkaamaan Harryn liikkeitä. Hienoa myös, että ilmiintymislupa saatiin kuntoon ja siinä samassa uusi suhdekin viriämään, tykkään :)

Tässäkin tekstissä oli taas hurjan paljon kivoja yksityiskohtia ja kekseliäitä juttuja. Mukavaa oli myös lukea tämmöistä pre-slashia ja kun loppu oli tuollainen, niin kyllähän sen tietää mitä tästä seuraa ;) Luulenpa ettei Dracon tarvitse olla kovin yksin enää tämän jälkeen ja ehkäpä Harrykin rauhoittuu hieman.

Kiitos tästä, tuli hurjan hyvä mieli!

Vendela

Terveiset Kommenttikampanjasta, Carrow palveluksessanne. Minulla on kieltämättä samanlainen fiilis, että olisin lukenut ficin myös aikaisemmin. Toisaalta tällä parituksella on tultu luettua myös aikaisemminkin. Tykkäsin tuosta kuinka ilmiintymisrike toimi kertomuksen alkupuolella niin kutsuttuna punaisena lankana ja kantaa aina tarinan loppuun asti. Kieltämättä olen alkanut tykkäämään näistä Tylypahkan jälkeisistä tarinoista, niissä heijastuu jotenkin kauniisti se, että menneisyydestä voi päästä yli, mutta sitä ei tarvitse unohtaa.
Pidin sangen uskottavana tuota, että Draco on päätynyt ehdolliseen vankeuteen ja Potterista ei tullut auroria, koska hän ei vain enää jaksanut ja halunnut vihata.
« Viimeksi muokattu: 31.07.2021 14:05:26 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #13 : 29.08.2021 22:21:43 »
Luin tämän jo aikaisemmin, mutta jostain syystä jäi kommentoimatta, mikä on anteeksiantamatonta, kun kerran olit minun fikeistäni saanut inspistä! Ihanaa, että näin on, sillä lopputulos on aivan hurmaava :)) sekä sinun, että toyhton unelmat ja toimistohommat osuvat asian ytimeen!

Minulla ei ole oikein ollut Drarry-fiilistä viime aikoina, mutta onneksi tulin lukemaan tämän iltapalaksi, sillä tässä oli niin monta sydäntälämmittävää kohtaa. Kirjoitat nämä hahmot niin raikkaalla ja ihanalla tavalla aina!

Lainaus
Vihreät silmät tuijottivat Dracoa tuimasti, mutta hän ihaili vain toisen kesällä keräämiä, miltei mustia pisamia, jotka läikittivät tämän ruskeaa ihoa.
Olen niin ihastunut pisamaiseen ja ruskeaihoiseen Harryyn <3

Lainaus
“No, Malfoy, mitä minun pitää tehdä?”

Lähde vaikka kanssani kahville?
Joooo!

Lainaus
“Dolores Pimento?” Draco kuiskasi ja painoi etusormensa arven päälle.

“Sammakko itse”, Harry mutisi pöytää vasten.
Hehe, nauratti tuo ”sammakko itse” :D

Lainaus
Harry nauroi taas. Se kuulosti hyvin kauniilta ja sopi hänen kasvoilleen paljon paremmin kuin ankaruus.
<3

Myös Harryn rumat kengät, lomakkeen lomakkeen liitteet ja vastaavat, miten Draco ei taatusti halua sanoa Harrya Harryksi, Hermionen kirjeet, vaahtoviikset ja keskustelu siitä, miten kuuma kumpikin on, olivat ihania! Ylipäätään tämä oli juuri niin hymyilyttävä ja ihana teksti, kuin sinun ficcisi aina. Kiitos!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Vs: Unelmia ja toimistohommia {Harry/Draco, S, one-shot}
« Vastaus #14 : 31.08.2021 11:03:25 »
rästihommat jatkuvat :D

carrowfan: hyvää päivää, Carrow. ymmärrettävästi sellainen fiilis kuin olisit lukenut aiemmin... pääsenköhän koskaan yli tästä otsikointimokastani! kiva kuulla, että pidit uskottavana ehdollista ja ettei harry mennytkään aurorikouluun. mustakin se tuntuisi aika hurjalta ainakin niin pian traumatisoivan sodan jälkeen. kiitos kommentista!

Thelina: ei se kommentoimatta jättäminen ole anteeksiantamatonta, mutta kommentista kiittämättä jättäminen melkein on.... ja siis todellakin sain inspistä sun ihanista toimisto-drarryista :D se on jotenkin liikuttavan koominen asetelma. ja siihen "tropeen" jos sitä sellaiseksi voi kutsua, sopii just sellainen aika rento ja vähän komikaalinen ote. hurmaavaa kuuulla, että tää oli susta hurmaava :3 ja kyllä, myös toyhton unelmat on tosi jees!

ja siis voi elämä niin mäkin olen ihastunut ruskeaihoiseen ja pisamaiseen harryyn! oon itseasiassa miettinyt paljonkin sitä harryn etnisyyttä. on sellaisia ehdotuksia, että sillä olisi esim intialaiset juuret, mikä on musta tosi kiva ajatus. mutta jotenkin vielä enemmän mua sen kiharan ja mustan tukan takia kutsuu esim sellainen tietty latino-look. musta sillä voisi olla vaikka venezuelalaiset juuret :D siihen sopisi ruskea iho, karhea ja paksu kihara tukka ja ne tummat tummat pisamat <3 (mulla on yks ystäväperhe joiden faija on ilmetty aikuinen potter XD voi vaikuttaa mun mielikuviin.....)

sivuraiteilta takaisin, kiitos ihanasta kommentista ja kauniista sanoista, jälleen <3

kaaos
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid