Kirjoittaja Aihe: Se tähtää aina sydämeen (K11, Severus/Remus, raapalesarja 7/7)  (Luettu 2601 kertaa)

Lyygia

  • scorching hot mess
  • ***
  • Viestejä: 688
Nimi: Se tähtää aina sydämeen
Kirjoittaja: Lyygia
Ikäraja: max. K11 (raapale nro 6 K11 vammojen graafisen kuvailun vuoksi, muut raapaleet S)
Paritus: Severus/Remus
Pituus: 7 x 350 sanaa
Summary: Severus yrittää opettaa Remusta keittämään sudenmyrkkyjuomaa, sillä sodassa kaikki on mahdollista.

A/N: Apuaaaaaa! Olen viimein palannut sinne mistä kaikki lähti eli Potter-ficcaamiseen, mutta sitten tietysti siihen paritukseen jota silloin joskus oudoksuin huolella ja joka nyt kiehtoo aivan valtavasti. Tämä sijoittuu Feeniksin killan aikaan, mutta olen kätevästi jättänyt suurimman osan canonin tapahtumista huomiotta tässä, koska en muista niitä. :-----D En ole kirjoittanut Severusta, Remusta tai Severus/Remusta pitkiin aikoihin, joten toivon tekeväni heille jonkinlaista kunniaa kuitenkin. Osallistuu Spurttiraapaleeseen, josta on pikavauhtia tulossa ainoa tapa, jolla saan mitään kirjoitettua, mutta sitten kaikki raapaleet onkin 350 sanaa. Mene ja tiedä!




Se tähtää aina sydämeen



1. veitsi

On sateinen päivä, kun Feeniksin kilta kokoontuu taas, ja lukuisista lumouksista huolimatta sade löytää aina tiensä hakkaamaan Kalmanhanaukion ikkunoita. Sirius väittää sen johtuvan Remuksesta, ettei Remuksella ole tarpeeksi halua estää luonnonvoimia tuhoamasta Walburgan ikkunoita ja siksi hänen hylkimisloitsunsa ei toimi kunnolla. Remus ajattelee, että loitsun toimimattomuus johtuu ennemminkin Walburgan ikävästä luonteesta, joka on varmasti tarttunut kaikkiin talon pintoihin.

“Kuusamako täällä tuoksuu?” Remus kysyy astuessaan keittiöön, jonka Severus on väliaikaisesti valjastanut liemenkeittoon. Severus on kumartuneena työtason ylle, hän näyttää pilkkovan pieniä valkoisia marjoja ohuiksi liuskoiksi, mutta ei kiinnitä mitään huomiota Remukseen. Remus tietää hyvin, ettei Severus pidä häiriöistä, mutta hänellä on kyllä ihan oikeaa asiaa. Kokouksessa oli taas puhuttu Killan vajaista taikajuomavarastoista, joiden täyttäminen on luonnollisesti langennut Severuksen harteille.

Severus itse oli poistunut kokouksesta melkein heti sen alettua, kuulemma mistelimarjojen kriittisen työvaiheen takia, mutta Remus epäilee sen olleen vain tekosyy. Muut kokouksessa olevat, etenkin Sirius, katsovat Severusta aina kuin petturia.

“Paatsama”, Severus vastaa katsomatta Remusta. “Mitä asiaa?”

“Killan kokous päättyi juuri.”

“Kuinka yllättävää”, Severus toteaa kuivasti. “Mikä suo minulle sen ilon, että tulit ilmoittamaan tästä henkilökohtaisesti?”

“Olisi tarvetta parannusliemelle”, Remus ilmoittaa rauhallisena. “Kutistusliemelle myös, mutta se ei ole niin kriittistä.”

“Ah”, Severus vastaa, “nyt hiljaa, marjat ovat herkkiä äänelle.”

Remus ei tiedä, miksi hänen osakseen on langennut Killan henkilökohtaisena ostoslistana toimiminen, varsinkin kun kauppakumppanina on Severus. Hän uumoilee sen johtuvan heidän lyhytaikaisesta altistumisestaan toisilleen Tylypahkassa pari vuotta sitten, eikä se sinänsä haittaa häntä. Severus ei ole mukavaa seuraa, mutta he sietävät toisiaan kyllä.

Severus jatkaa mistelimarjojen parissa; Remukselle jää katselijan osa. Remus ei ole itse mikään liemimestari, hänen keitoksensa epäonnistuvat lähes poikkeuksetta, mutta Severuksen käsissä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pilkkomisesta tulee melkein taidetta.

Remuksen katse kiinnittyy Severuksen käsissä olevaan hopeanhohtoiseen veitseen (veitseen, ei miehen käsiin, ei missään nimessä) ja miettii, onkohan kiilto peräisin aidosta hopeasta.

“Mäkimeiramia ei ole liiaksi”, Severus sanoo, kun mistelimarjan viipaleet ovat uponneet noidankattilan syvyyksiin, “ja sateiden jälkeen sitä ei löydy helposti. Parannusliemessä menee viikko, kutistusliemessä kolmisen päivää.”

Remus nostaa katseensa vetisestä leikkuulaudasta ja hymyilee taas, varmaan vähän hölmösti, mutta muuhun hänen kasvojensa lihakset eivät nyt taivu.

“Se riittänee. Vielä ei ole loukkaantuneita odottamassa.”

“Ei vielä”, Severus myöntää.

*

2. tyyni

Seuraavan kerran kun he kokoustavat, Severus on paikalla loppuun asti, mutta Remus epäilee sen johtuvan pikemminkin Dumbledoren läsnäolosta kuin siitä, että mies haluaisi olla siellä.

Kokouksen ilmapiiri on yllättävän tyyni. He elävät välitilassa, sillä kolmivelhoturnajaisten jälkeen ei ole tapahtunut mitään poikkeavaa. Se on kuitenkin vain ajan kysymys, niin Dumbledore vakuuttaa heille.

“Taasko paatsamaa?” Remus kysyy saapuessaan keittiöön. Severus ei ollut jäänyt hyvästelemään muita, vaan oli poistunut välittömästi liemenkeittoon. Tällä kertaa Remuksella ei ole antaa Severukselle pitkää vaatimusten listaa – hän on paikalla itsekkäistä syistä.

“Kulmakurjenpolvi”, Severus korjaa.

“Niin”, Remus mumisee kun ei muuta osaa. Hän ei tiedä, miksi on yhtäkkiä ruvennut olemaan jotenkin kiusallinen Severuksen seurassa. Ehkä se johtuu siitä, ettei hän tunne oloaan kotoisaksi liemihöyryjen seassa, ehkä siitä, että Severuksen kanssa joutuu aina olemaan hieman varuillaan.

Ainakaan se ei johdu siitä, että Remus on alkanut pitämään Severuksen leuan terävää linjaa viehättävänä. Siitä hän on täysin varma.

“Lupin?” Severuksen ääni nostaa Remuksen ajatuksistaan. “Mitä tuijotat?”

“En minä… Minä olen vähän väsynyt”, Remus tarjoaa vastaukseksi, ja Severus tuntuu kyllä hyväksyvän sen.

“Täysikuu on tulossa, se väsyttää”, Severus toteaa, päästäen Remuksen pälkähästä. “Sudenmyrkkyjuomasi on hautumassa, valmistuu kyllä ajallaan. Lisäsin muutaman viimekorauksen sulan, sen pitäisi taittaa sitä kasviarsenikin makua.”

“Sitä minä tulinkin kysymään”, Remus hymyilee, “ja kiitos siitä maunparannuksesta. En minä odota sen hyvää olevan, mutta se viimekertainen…”

Severuksen kasvoille ilmestyy hymyntapainen, ja Remus toivoo sen olevan merkki yhteisestä kokemuksesta eikä siitä, että hänen kärsimyksensä huvittaa Severusta.

“Muodonmuutos lienee tarpeeksi ikävä ilman kasviarsenikin makuakin”, Severus tokaisee sitten ja keskittyy taas suonvihreän seoksen sekoittamiseen. Remus nyökkää, vaikkei Severus sitä töiltään näe.

“Rem-, siis Lupin”, Severus sanoo juuri kun Remus on jättämässä miehen rauhaan, “sinun olisi hyvä opetella keittämään edes jonkinlainen sudenmyrkky.”

“Olen aivan toivoton liemissä, tiedät sen kyllä.”

“Niin olet”, Severus toteaa, “mutta olemme sodassa. Jos en jossain vaiheessa pysty keittämään sitä sinulle, olet pulassa. Ja minun saavutettavuudestani emme voi olla varmoja.”

Severuksen argumentti on masentava, mutta Remuksen täytyy myöntää, että se on täysin oikea. Vaikka häntä on viimeiset vuodet hemmoteltu jatkuvalla sudenmyrkkyjuomalla, hän ei ole unohtanut täyden muodonmuutoksen tuskaa. Hänenkin keittämänsä sudenmyrkky on parempi vaihtoehto kuin olla ilman.

“Ensi kuussa sitten?”

“Ensi kuussa.”

*

3. aisti

“No nyt se haisee jo palaneelta”, Remus voihkaisee epätoivoisesti noidankattilan savutessa epäilyttävästi.

“Ankeriaan silmän iiris palaa helposti pohjaan”, Severus toteaa vilkaistessaan Remuksen kattilaan, “ja sinä olet tosiaan onnistunut polttamaan nuo. Jostain syystä en ole yllättynyt.”

Severus hävittää Remuksen noidankattilan nopealla sauvanheilautuksella, ja Remus kiroaa jo viidettä kertaa puolen tunnin sisään sitä, että suostui Severuksen oppilaaksi. Hän on kyllä kuullut kaikki runsaasti kauhutarinoita Severuksen pedagogisesta otteesta tai lähinnä sen puutteesta, mutta ei ottanut niitä huomioon aiemmin. Miehen viiltävät kommentit ovat saaneet Remuksen luisumaan epätoivon partaalle.

“Sudenmyrkky on erittäin vaativa juoma”, Severus sanoo loihtiessaan samalla Remukselle uuden noidankattilan kadonneen tilalle. “Jos et saa edes ankeriaansilmiä käsiteltyä kunnolla, kasviarsenikin kanssa käy huonosti.”

“Ei minusta ole tämmöiseen”, Remus mutisee. Pelkkä ajatuskin iiristen nyhtämisestä limaisista ankeriaansilmistä aiheuttaa hänessä inhon väristyksiä. Pehmeä ja vähän kimmoisa silmä tuntuu iljettävältä sormien alla.

“Älä ole naurettava, Lupin. Opetteletko keittämään yhden taikajuoman kunnolla, vai kärsitkö mieluummin karvaisesta ongelmastasi tarpeettoman paljon joka kuukausi?”

Severuksen katse on läpitunkeva, ja Remus kääntää omansa poispäin. Kyllä hän tietää, että sudenmyrkkyjuoman keittotaito on hänen omaksi parhaakseen, mutta hän epäilee Severuksen unohtaneen, etteivät kaikki voi olla liemimestareita. Hän ei kuitenkaan aio luovuttaa.

“Missä niitä silmiä on lisää?”

Sormissa muhjuvien silmien jälkeen muut työvaiheet tuntuvat paljon helpommilta. Remus saa jonkinlaisen juoman kasaan, eikä Severus edes pyörittele silmiään niin paljon kuin hän olisi odottanut.

“Olihan se kaksikymmentäkahdeksan kertaa vastapäivään?”

“Olet varmistanut tuon jo kolmesti”, Severus tuhahtaa, “seuraavaksi keitämme ilmeisesti muistinvirkistysliemen.”

“Severus… Oliko se kaksikymmentäkahdeksan?” Remuksen ääneen on hiipinyt jälleen epätoivoa, ja Severus taitaa tunnistaa sen, sillä hän ei jatka piikittelyä vaan nyökkää.

“Tuota,  tämä ei taida olla ihan toivotunlainen”, Remus sanoo pahoittelevaan sävyyn nostettuaan kauhan kattilasta saatuaan hämmennettyä lientä tarpeeksi. Hän ei ole liemimestari, mutta sudenmyrkkyjuomaa hän on juonut tarpeeksi tunnistaakseen sen värin ja koostumuksen.

“Sudenmyrkkyjuoma on betoninharmaata ja juoksevaa. Olet saanut aikaan jonkinlaisen… vaaleanruskean seoksen. Mielenkiintoista.”

Remuksen ilme varmaan lopahtaa perinpohjaisesti, sillä Severus jatkaa kiireesti hieman positiivisempaan sävyyn.

“Tämä ei ole aivan toivoton yritelmä. Se ei enää haise eikä esimerkiksi räjähtänyt.”

“Mutta et kuitenkaan maistaisi sitä?”

“En missään nimessä. Tuo väri kertoo seepiansuomujen reagoineen epätoivotusti kuukiven kanssa. Jos joisit sitä, sisuskalusi soseutuisivat.”

“Taidan jättää väliin.”

“Viisas ratkaisu.”

*

4. värttinäluu

Seuraavassa kuussa hän ja Severus eivät pääse taikajuomien pariin, sillä elokuu on kummankin osalta täynnä kiirettä: Remus kaitsee teinejä ja yrittää valaa Killan kokouksiin positiivista henkeä, Severus valmistelee seuraavan vuoden opetusta ja käy välillä vannomassa uskollisuuttaan voimiaan keräävälle Voldemortille.

Kun Tylypahkan juna lähtee mukanaan suurin osa Kalmanhanaukion väliaikaisista asukkaista, Remus huokaisee helpotuksesta. Lukuvuoden alku merkitsee aina jonkinlaiseen päivärytmiin palaamista.

“Ehkä sinulle”, Severus murahtaa, kun he ovat jälleen kerääntyneet sudenmyrkkyjuoman ääreen, “mutta minun kärsimykseni vasta alkaa, kun kakarat saapuvat.”

Remus hymyilee myötätuntoisesti. Severus on varmasti yksi Britannian parhaista liemimestareista, ellei paras, mutta pedagogina hän ei taatusti mahdu huippunimien joukkoon.

“Varovasti sen kasviarsenikin kanssa, se ja kuukivi eivät sovi yhteen ennen lientä”, Severus varoittaa hämmentäen omaa projektiaan, pippurijuomaa Tylypahkan sairaalasiiven varastoa varten.

“Juu”, Remus aloittaa, mutta pudottaa sitten kuukivijauheen kädestään suoraan juuri soseuttamaansa kasviarsenikkiin.

Samalla hetkellä tapahtuu kaksi asiaa: Severus kääntyy katsomaan, mitä Remus kiroaa, ja kuukivijauheen ja kasviarsenikin sekoitus räjähtää suoraan Remuksen kasvoille.

Remus onnistuu suojaamaan silmänsä nopeiden refleksiensä ansiosta, mutta hänen käsivarttaan ei pelasta mikään. Violetit pisarat polttavat nopeasti tiensä Remuksen kaavun hihan läpi, eivätkä pysähdy orvaskeden kohdalla. Kupliva kangas käryää, ja Remus tietää heti, että tilanne on vakava.

“Pysy paikoillasi!” Severus karjaisee. Mies on kahdella harppauksella Remuksen luona ja työntää tämän istumaan tyhjästä ilmestyneelle tuolille. Remus ei järkytykseltään ehdi edes tajuta mitä tapahtuu, kun Severus jo mutisee loitsuja nopeaan tahtiin.

Kipu iskee, kun shokki laantuu.

“Severus”, Remus valittaa kiristettyjen hampaidensa välistä kurkkien samalla ojennettua kättään, “miltä näyttää?”

“Värttinäluusi on sulanut”, Severus sanoo kuulostaen paljon tyynemmältä kuin miltä näyttää, “mutta sain reaktion pysäytettyä. Arsenikki tähtää aina sydämeen.”

“Kuulostaa ehkä hyvältä?”

“Sanotaan vaikka niin, että jos olisin ollut esimerkiksi keittiössä lapsuksesi tapahtuessa, olisit nyt kuollut.”

“Kuulostaa todella hyvältä, siis.”

Severus näyttää myhähtävän, mutta voi olla, että se on pelkästään kädestään säteilevän kivun sokaistaman Remuksen kuvitelmaa.

“Juo tämä”, Severus sanoo ojentaen Remukselle pikarin. Remus ottaa pikarin, mutta tajuaa kysyä sen sisällöstä vasta juotuaan sen tyhjäksi.

“Mitä tässä on?”

“Kivunlievitysjuomaa ja Luuran-Kokoa. Kätesi parantunee parissa päivässä, kunhan et rasita sitä liikaa.”

“Tämän kuun liemi taitaa olla pilalla?” Remus kysyy, ihan vain koska tietää Severuksen pöyristyvän siitä.

Severuksen ilme on ehdottomasti tyhmän kysymyksen arvoinen.

*

5. järjestys

Remus valehtelisi jos väittäisi, ettei Severuksen seuraaminen silloin, kun mies valmistaa toinen toistaan monimutkaisempia liemiä, ole hänestä varsin kiehtovaa. On aina ilo nähdä joku tekemässä jotain, mitä rakastaa. Severus tuskin myöntäisi rakastavansa yhtään mitään, mutta Remus pystyy näkemään lempeyden siinä tavassa, jolla hän käsittelee jokaista ainesosaa sen merkittävyydestä riippumatta.

Eivät he vietä paljon aikaa yhdessä, siitä ei ole kyse, Remus näkee lähikaupan kassaneitiä enemmän kuin Severusta. Severus on kuitenkin pitäytynyt tavoitteessaan perehdyttää Remus sudenmyrkkyjuoman saloihin, ja siispä he tapaavat parin viikon välein höyryävien noidankattiloiden ääressä. Useimmiten he ovat Kalmanhanaukiolla, mutta Siriuksenkin hyväntahtoisuudella on rajansa.

Sirius ymmärtää, että taikajuoman osaaminen on Remuksen eduksi eikä siksi täysin kiellä Severusta astumaan taloonsa, mutta sovun säilyttämiseksi Remus matkustaa välillä Tylypahkaan. 

Tänäkin iltana he ovat Tylypahkassa. Remus oli olettanut, että he olisivat päivän vilskeestä tyhjentyneessä taikajuomaluokassa kuten yleensä, mutta sen sijaan hormiverkosto oli johdattanut hänet Severuksen omiin tiloihin.

“Toisluokkalaiset räjäyttivät noidankattilan”, Severus selittää asettaessaan purnukoita pitkälle puiselle pöydälle. “Viimeisellä tunnilla, tietysti. Voro on siivoamassa tilaa, koska jottei mikään olisi helppoa, malakalakin piikit kehittävät resistanssin loitsuille paineen kehittyessä.”

Severus kuulostaa väsyneeltä, ja Remus ymmärtää häntä. Vaikka virkansa Tylypahkan opetushenkilökunnan jäsenenä oli lyhyt, hän muistaa kyllä kaikki ne kolttoset, joihin varhaisnuoret pystyvät.

Remuksen haaverin jälkeen Severus on tarkkaillut hänen prosessiaan paljon tarkemmin. Jonkun toisen liemen keittämisen sijasta hän tekee usein jotain vähemmän huomiota vaativaa, ja nytkin hän kirjoittaa etikettejä siistillä korkealla käsialallaan. Samalla mies latelee Remukselle ohjeita juoman keittoon, kuten “Siivilöi tuo rauhajuoma ennen kuin lisäät pitsiperhosen siivet, se on rakeistunut” tai “Kutsutko tuota tasaiseksi jauheeksi? Tarvitsetko silmälasit?”

Kun sudenmyrkkyjuoma on kokoonkeittymisvaiheessa, Remuksella on aikaa katsella ympärilleen. Severuksen yksityinen taikajuomalaboratorio on pienempi kuin luokkahuone, mutta se on enemmän miehen itsensä näköinen. Pullot, purnukat ja muut putelit ovat hyllyillä moitteettomassa järjestyksessä, ja Remus on varma, että ne on luokiteltu jonkin ominaisuuden mukaan.

Oikeastaan huone näyttää hyvin Severuksen kaltaiselta. Se on päältä päin karu, mutta tarkastelun alla siitä paljastuu uusia puolia. Huone, kuten Severuskin, on täydessä järjestyksessä, mutta kuitenkin jollain tavalla tyhjä. Yksinäinen.

“Remus”, Severuksen ääni havahduttaa Remuksen ajatuksistaan, “liemesi.”

“Aivan, kiitos”, Remus mumisee ja ryhtyy raastamaan seepiansuomuja pitkittäin, juuri niin kuin Severus häntä muutamaa viikkoa aiemmin oli neuvonut.

*

6. autiomaa

Vuoden edetessä velhomaailman tunnelma synkkenee, ja Severuksen vuorokausissa alkaa olla yhä vähemmän vapaita tunteja. Severus ei kuitenkaan koskaan peru heidän liemituntejaan, ei tänäkään iltana, vaikka Remus näkee heti Severuksen luo tullessaan, ettei kaikki ole hyvin.

He eivät ole palanneet taikajuomaluokkaan, vaan ovat jatkaneet Severuksen omissa huoneissa. Yleensä niin säntillisessä järjestyksessä oleva huone on pienen sotkun vallassa: Severuksen viitta lojuu lattialla mustana lampena ja sivupöydällä on sidetarpeita pienen aurorirykmentin tarpeisiin.

“Severus, mitä on käynyt?”

“Ei… mitään”, Severus sanoo ja irvistää nopean rintamasuunnan vaihdoksen johdosta. Remus tuntee miehen tarpeeksi hyvin tietääkseen tämän valehtelevan.

“Kuolonsyöjät?”

“Bellatrix ja erityisen ilkeä viipaloimisloitsu”, Severus myöntää. Remuksen kurkkua kuristaa.

“Saanko?” Remus kysyy viitaten Severuksen kaavun napitukseen, jonka alta punaisen täplittämä sideharso pyrkii esille.

Severus ei vastustele. Remus avaa kaavun napit kliinisesti ihokosketusta välttäen, kuin paraskin parantaja, ja yrittää olla näyttämättä kovin kauhistuneelta. Kaavun sisään häthätää tungetut sideharsot putoavat pois kankaan paineen kadotessa. Jäljelle jäävät pelkät hätäisesti parannetut, reunoista vielä verta ripsivät haavat.

Remus on nähnyt paljon kipua elämänsä aikana, omaansa ja muiden. Katkenneet jänteet, murtuneet luut ja kiroushaavat eivät yleensä hätkäytä häntä, mutta nyt hänen sydäntään polttaa.

Hän nostaa katseensa viiltojen täyttämästä rintakehästä ja katsoo Severusta silmiin.

Severus ei käännä katsettaan pois, vaan kohtaa sen uhmakkaasti. Hetken ajan he ovat aivan hiljaa. Huoneen täyttää vääjäämättömyyden paksu tunne.

Remus kysyy ohuesti: saanko
Severus nyökkää.
Remus sanoo: sano se ääneen
Severus sanoo: saat

Suudelma tuntuu tutulta ja tuntemattomalta, kylmältä ja kuumalta, pieneltä ja suurelta. Remuksen kädet kulkevat Severusta pitkin varovasti, rintakehän vastasulkeutuneita haavoja varoen, korvanjuureen kerääntyneitä hiuksia haroen. Heidän hampaansa kolahtavat. Remus rakastaa sitä.

Severuksen suuteleminen ei ole sellaista kuin millaista Remus sen kuvitteli olevan, hän on kuvitellut sen olevan kiihkeää ja vähän vihaista, mutta todellisuus on tarvetta ja ahnautta. Juuri nyt Remus on autiomaa ja Severus on hänen lähteensä.

Remuksen sormenpää repäisee kevyesti Severuksen kaulan juurta, ja se saa heidät vetäytymään toisistaan. Severuksen kasvoille on noussut kevyt puna, hänen hiuksensa ovat hieman sekaisin. Remus tietää näyttävänsä aivan samalta.

“Sinun olisi hyvä mennä nyt”, Severus sanoo vailla kitkeryyttä, melkein lempeästi, ja siitä Remus tietää kaiken olevan hyvin. Ei ennallaan, paremmin.

“Seuraavaan kertaan”, Remus hymyilee, ja Severus toistaa hänen hyvästinsä.

*

7. huomaamaton

Seuraava kerta on vasta viikkojen päästä. Remus tuntee olonsa aivan hermostuneeksi koulupojaksi, joka odottaa seuraavaa oppituntiaan vain, koska on ihastunut opettajaan. Ei hän ole ihastunut Severukseen, ei ainakaan sellaisella nuoren pojan tavalla, mutta jokin tammikuisessa suudelmassa herätti hänessä jotain. Ehkä sen aiheuttaja on suudelman spontaanius, ehkä se tapa, jolla Severus piteli hänen kasvojaan kaksin käsin, aivan kuin hän olisi vaarassa särkyä.

Ehkä sen aiheuttaa se, että siinä hetkessä he tarvitsivat toisiaan.

Remus ei tiedä miksi, mutta aivan yhtäkkiä, huomaamattomasti, hän on alkanut säilyttää Severusta sydämessään.

Koska he ovat kummatkin aikuisia, Remus päättää ennen Severuksen luo menoa kohdella Severusta sillä tavalla kuin toisiaan kohtelisi kaksi ihmistä, jotka viimeksi tavatessaan suutelivat niin että sen muistaa. Valitettavasti sellaiseen kohtaamiseen ei ole mitään ohjekirjaa, mutta Remus järkeilee, että ehkä hän kelpaa sellaisena kuin on.

Niin se toimii. Kun Remus saapuu Severuksen luo, hän moittii kevyesti Severuksen takan tuhkaisuutta ja vitsailee hormiverkoston toimivuudesta juuri niin kuin hän on aina aiemminkin tehnyt, ja Severus rentoutuu silmissä.

Sillä seuraavalla kerralla Remus onnistuu viimein keittämään sudenmyrkkyjuoman, joka läpäisee Severuksen tiukan seulan. Sävy ei ole aivan betoninharmaa, mutta Severus ilmoittaa juoman toimivan silti.

“Ero on lähinnä maussa. Tuo keitoksesi maistuu todennäköisesti aivan hirveältä, mutta se toimii kyllä.”

“Ajatella”, Remus päivittelee ääneen, vielä vähän hämmentyneenä siitä, että on saanut aikaan yhden maailman haastavimmista liemistä. Toki hänellä on myös apunaan yksi maailman parhaista liemimestareista, mutta silti.

“Oletan, että et kuitenkaan halua kohdata täysikuuta pelkästään oman liemesi voimin?”

“No tuota, jos sinulla on jo juoma valmiina, niin totta puhuen otan mieluummin sitä.”

“Toki”, Severus sanoo ja kurottaa hyllyltä pullon, jonka etiketissä lukee vain Remus.

Sitten he ovat hetken hiljaa.

“No… emme varmaan sitten… näe hetkeen, killalla oli juuri kokouskin”, Remus aloittaa kiusallisuutta välttäen, mutta Severus ei päästä häntä jatkamaan lausettaan loppuun.

“Älä hölmöile”, hän tokaisee, “tuo liemi oli korkeintaan tyydyttävä. Vielä on paljon töitä tehtävänä.”

“Niin”, Remus sanoo nimenomaan hölmönä. Jostain syystä hän oli olettanut, että heidän sopimuksensa oli voimassa vain ensimmäiseen pieneen onnistumiseen asti. Nyt, kun Severus on kertonut asian olevan toisin, hän pystyy yhtäkkiä hengittämään helpommin.

“Ensi kertaan siis”, Severus sanoo, ja tällä kertaa Remus on se, joka toistaa hyvästin.
« Viimeksi muokattu: 05.04.2021 12:00:42 kirjoittanut Lyygia »



ava Sokerisiiveltä
banneri Ingridiltä

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Huomenta! Kuulun myös siihen kategoriaan ihmisiä, jotka ovat aikanaan oudoksuneet Remus/Severusta (meillä ei ollut makua 13-vuotiaina smh), mutta nykyään he ovat minustakin varsin kiinnostava yhdistelmä. Siispä olin ihan innoissani kun kerroit kirjoittavasi Spurttiraapaleeseen tätä, ja minusta myös koko tän sarjan konsepti on hurjan mielenkiintoinen ja kivan realistinen. Liemimestari-Severus on Severusta parhaimmillaan, joten oli ilo nähdä miten tää kehittyisi.

Tykkäsin superpaljon jo tuosta ekasta raapaleesta. Sen tunnelma oli rauhallinen ja ihastuin heti siihen tapaan, jolla kuvasit erityisesti Remuksen mietteitä. Kaikenlaiset liemiyksityiskohdat olivat muutenkin tämän sarjan ehdotonta huippua, mutta etenkin tässä raapaleessa se nousi tosi hyvin esille tuon Remuksen ja Severuksen alun sananvaihdon ansiosta. Tässä ekassa nivoutui myös hurjan kivasti yhteen Severuksen vähän.... vittumainen persoona ja hänen vankka liemitietämyksensä. Vakavuutta tähän toi nätisti Killan puuhailut ja toki heti alkuun luotiin vähän jännitettä tuijottelemalla käsiä ja hymyilemällä hölmösti. Vahva aloitus!

Lainaus
“Ah”, Severus vastaa, “nyt hiljaa, marjat ovat herkkiä äänelle.”
Tästä mä pidin erityisen paljon <3

Tokassa tykkäsin Remuksen itsekkäistä motiiveista ja tuosta samantapaisesta tervehdyksestä. Hyvä pelastus myös kääntää tuijotus väsymykseksi, vaikka se onkin ihan yhtä lailla ymmärrettävää. Ilahduin oikein toden teolla tuosta sudenmyrkkyjuomakeskustelusta, se oli realistisuudessaan kovinkin inhimillinen. Severuksen hiukkasen harvinaislaatuinen kiltteys ilahdutti myös, vaikka olihan hän toki oikeassa siinä, että muodonmuutos ei enää mitään kasviarsenikkia kaipaa. Hänen logiikkansa myös toimi mainiosti, ja tässä vaiheessa jäin innolla odottamaan heidän yhteisiä myrkynkeitoshetkiään.

Sulla on aivan törkeän kiva tapa lisätä semmoista kevyttä huumoria teksteihisi, ja tuo kolmosraapaleen alku muistutti mua taas siitä. Liemenkeittelyä yrittävä Remus oli surkeudessaan sympaattinen ja ne kaikki liemiyksityiskohdat ilostuttivat mua oikein kovasti. Remuksen ja Severuksen sanailu on kovin toimivaa, tykkäsin myös paljon siitä miten oot molempia miehiä kuvaillut. Kirjojen ollessa Harryn näkökulmasta Severuksesta saa aika lailla vaan ilkeän kuvan, mutta tykkään itse huomattavasti enemmän tästä realistisemmasta, lähinnä vaan suorapuheisesta Severuksesta. Muhjuvat ankeriaansilmät ällöttivät ihan vaan mielikuvinakin, mutta kokonaisuudessaan kaikenlaisten ainesosien nimeäminen ja vaikutusten listaaminen ilahdutti!

Lainaus
“Tämä ei ole aivan toivoton yritelmä. Se ei enää haise eikä esimerkiksi räjähtänyt.”
“Mutta et kuitenkaan maistaisi sitä?”
“En missään nimessä. Tuo väri kertoo seepiansuomujen reagoineen epätoivotusti kuukiven kanssa. Jos joisit sitä, sisuskalusi soseutuisivat.”
“Taidan jättää väliin.”
“Viisas ratkaisu.”
Pahoittelut kilometrilainauksesta mutta kun tää oli vaan niin mainio! Harvinainen kannustava Severus oli symppis ja muutenkin tää vuoropuhelu oli aivan loistavaa.

Ai että, neljännessä raapaleessa nyt erityisesti käy ilmi, miten yhteiset liemenkeittohetket ovat jo vähän lähentäneet kaksikkoa. Severus murahtelemassa teineistä oli äärimmäisen sopivaa, kuten myös Remuksen pohdinta Severuksen vajavaisista kyvyistä pedagogina. Tykkäsin paljon tämän raapaleen dramaattisuudesta, mikäpä lähentäisikään heitä entisestään paremmin kuin pikkuinen kuolemanvaara? Värttinäluu on haastava sana tunkea ihan mihin tahansa tekstiin, mutta tässä olit onnistunut vallan mainiosti. Dialogi oli jälleen erittäin hyvää, erityisesti pidin tuosta "kuulostaa ehkä hyvältä"-kohdasta ja sitä seuranneesta toistosta.

Viidennessä raapaleessa oli sitten kivasti vähän rauhallisempi ja pohdiskelevampi tunnelma. Se sopi hyvin tuon nopeatempoisemman neljännen raapaleen jälkeen ja antoi hyvän mahdollisuuden rauhoittua nimenomaan tuon pohdiskelun ympärille. Remuksen mietteet Severuksesta olivat mielenkiintoisia, ja tuo vertaus Severuksen huoneen ja miehen itsensä välillä oli erinomaisen toimiva. Mulle tuli jotenkin mieleen vain se, että se yhteys, joka nyt oli rakentunut Remuksen ja Severuksen välille oli tavallaan vielä aika hauras, ja sen takia nuo Remuksen pohdiskelut olivat sympaattisuudessaan ja hienoisessa varovaisuudessaan tosi hienoja. Ja mutta hei, kyllähän sillä jotain merkitystä on että kutsu kävi Severuksen yksityislaboratorioon, vaikka sitten se olisi johtunut riehuvista teineistä.

ÄÄÄÄÄ toi kuudes raapale! Siinä oli kyllä 350 sanaan mahdutettuna niin paljon tunnetta, tuskaa ja toivoa että huh huh. Sitä aina välillä unohtaa, miten karmeaa Severuksen elämä on varmastikin ollut hänen tasapainoillessaan Killan ja kuolonsyöjien välillä, mutta sen konkreettisia seuraamuksia ei liian usein pääse näkemään. Kauhea ajatuskin tuo viipalointiloitsu, ihan hyvä homma että Remus tulla tupsahti paikalle! Tässä raapaleessa oli tosi hienoa kuvailua ja kieltä, tykkäsin erityisesti tuosta vastakohtaisuudesta ja Remuksen kurkun kuristumisesta ja sydämen polttamisesta. Tuo rakenteen rikkova kohta oli varsin toimiva ja ehdottomasti rytmitti kivasti tekstiä. Tästä raapaleestä välittyi jotenkin vahvasti aitous, se oli ihastuttavaa!

Lainaus
“Sinun olisi hyvä mennä nyt”, Severus sanoo vailla kitkeryyttä, melkein lempeästi, ja siitä Remus tietää kaiken olevan hyvin. Ei ennallaan, paremmin.
Severus vailla kitkeryyttä on Severusta parhaimmillaan, ja tuo miten kaikki ei ole ennallaan vaan paremmin oli äärimmäisen hyvä ja nerokas huomio!

Vikan raapaleen alun vähän hermostunut tunnelma oli tosi sympaattinen, ja oli minusta myös erittäin Remukselle sopivaa, miten neutraalin normaalisti hän suhtautui koko hommaan. Oli myös luonnollisen oloista, että edelliskerran suudelmasta ei keskusteltu, vaan jatkettiin samalla linjalla. Remuksen onnistuminen keitoksissaan oli kiva juttu, vaikka tietysti hänellä on ollut hyvä opettaja ja sinänsä oli sopivaa, että jonkinlainen keitos saatiin aikaiseksi. Symppistä oli myös se, miten Remus kuitenkin tukeutui Severuksen juomaan, miksipä sitä vaihtaa hyvästä pois. Ja siis totta kai yksityisopetus jatkuu, eihän se liemi nyt vielä täydellinen ollut! Mikään muu ei tietenkään varmasti vaikuttanut Severuksen haluun jatkaa liemitunteja... Ihana ja ilahduttava lopetus tälle sarjalle!

Kokonaisuutena tää oli erittäin kiehtova ja realistisuudessaan todella toimiva raapalesarja. Inspissanat olivat kaikki tosi kivasti mukana raapaleissa ja kaikkiaan sun tapa kirjoittaa ja kuvailla on vallan mainio. Sekä Remus että Severus olivat tässä ilahduttavan mielenkiintoisia ja toimivia, heidän suhteensa kehitys oli kiehtovaa luettavaa, ja se tuntui myöskin hyvin uskottavalta. Ihan ekstrasuperpaljon tykkäsin myös tän nimestä, joka on minusta aivan älyttömän kaunis ja monitulkintainen! Tämä oli oikein ihanaa luettavaa ja tosiaankin kaiken odotuksen arvoista, kiitos kun kirjoitit tämän <3
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Tämäpäs oli kiva! Paritus on kiehtova ja heidän välinen dynamiikkansa on tässä erityisen hyvin toteutettu, se jännitys mikä tässä pikkuhiljaa alkaa ja kasvaa on melkeinpä käsin kosketeltavissa. Kirjoitustapasi on tosi sujuva ja nätti, sellainen jota lukee mielellään ja joka luo vahvan tunnelman. Tunnelma oli näissä sellainen taustalta pahaenteinen ja vähän surumielinen, mutta tietyllä tapaa kuitenkin rauhallinen. Nämä arkiset hetket vaikuttivat molemmille olevan sellainen tietynlainen turvasatama. Hahmot olivat tässä onnistuneita ja IC:n oloisia, Remus erityisesti jotenkin oikein huokui sellaista remusmaisuutta ja Severus oli oma kulmikas ja kuivakka mutta sisältä kuitenkin pehmeä itsensä. Severuksen tietämys, ammattimaisuus ja taituruus kaikessa liemiin liittyvässä tuli tässä tosi vahvasti esille ja nostan sulle erityisesti hattua siitä, miten hyvin olit keksinyt kaikkia yksityiskohtia siihen liittyen: kasveja ja niiden ominaisuuksia ja liemien piirteitä ja valmistuvaiheita ja tuo räjähdyskin ja kaikki, niin hyvin toteutettu teksti tuon liemihommailun uskottavuuden osalta! Ihan tosi taitavaa ja kekseliästä kerrontaa. Tekstin nimi ja sen viittaus sekä tekstin tapahtumiin että tunteisiin on myös sangen nerokas. Viihdyin tämän äärellä, kiitos oikein hienosta tekstistä! :)

bannu by Ingrid

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Kiinnosti kovasti, millaista Severus/Remusta kirjoitit noista spurttiraapaleen inspissanoista, kun itsellenikin tuli heti niistä idea kirjoittaa tällä parituksella. Hauska nähdä, miten erilaiset tarinat samoista sanoista syntyivät, vaikka paritus oli sama!

Tykkään kovasti Feeniksin killan aikoihin ja Kalmanhanaukiolle sijoittuvista tarinoista, joten tämä herätti kyllä suuresti kiinnostukseni jo alusta lähtien. Liemien keittäminen ja ainesosat ovat erittäin kiehtovia myös, enkä muista törmänneeni tarinaan, jossa erilaisia liemiä pitää keittää killan tarpeisiin ja varastoon. Hyvä idea! Samoin se, että Remuksen olisi hyvä opetella itse keittämään sudenmyrkkyä, vaikka taisipa tuossa ehdotuksessa olla jokin muukin ajatus taustalla ;) Ja ah mikä ajatus Severuksesta pilkkomassa kaikkea millintarkasti oikean kokoisiksi taitavilla käsillään <3 Severus on ihanan hapan ja hänen ja Remuksen keskustelu on todella onnistunutta läpi tarinan. Vähenee se happamuuskin vähitellen, niin kuin pitää :D

Pidän kovasti siitä, miten Remus alkaa pikkuhiljaa nähdä Severuksessa miellyttäviä piirteitä, muttei halua tunnustaa itselleen, että tykkää niistä (ja Severuksesta). Severuksen hymyntapainen ja miten hän kutsuu Remusta vahingossa melkein Remukseksi eikä Lupiniksi ovat todella hymyilyttäviä yksityiskohtia! Voi poloinen Remus, kun yrittää kovasti keittää lientään, mutta saa aikaan jotakin ihan kamalaa litkua. Nuo kohdat olivat hauskaa luettavaa, vaikka tuo räjähdys olikin samalla vähän kammottava seurauksiensa takia! Onneksi Severus toimi nopeasti ja oli todella mielenkiintoinen yksityiskohta, että arsenikki tähtää aina sydämeen.

Oli kivaa, että tässä hypättiin myös Tylypahkaan käymään ja olipa mielenkiintoinen tuo viidennen osan lopussa oleva pohdinta Severuksesta ja hänen huoneestaan! Kuudennessa osassa puolestaan oli hyvä huomio, että Remus on kokemuksistaan johtuen nähnyt monenlaisia haavoja ja ensiksi ajattelin, että Remus parantaisi Severuksen haavat. Mutta voi miten upeasti kuvasit tuon hetken, miten Remuksen sydäntä polttaa ja tuon heidän suudelmansa: luvan kysyminen, ettei suudelma ole sellainen, kun Remus oli kuvitellut (ihanaa muuten, että hän oli kuvitellut sitä!) ja tämä: Heidän hampaansa kolahtavat. Remus rakastaa sitä. oih!

Viimeinen raapale oli todella toimiva: vähän johdattelit lukijankin uskomaan, että tuon pienoisen onnistumisen johdosta nämä yksityiset liemitunnit ovat tulleet päätökseen, mutta eipä niin ollutkaan! Onneksi ei <3 Sydäntärusentava yksityiskohta, että Severus säilyttää sudenmyrkkyjuomaa pullossa, jonka etiketissä lukee Remus. Remuksen hermoilu ennen tapaamista oli varsin suloista ja pidin myös tuosta viimeisen lauseen viittauksesta aiempaan viidennen rapsun loppuun.

Todella onnistunut spurttikierros, näistä muodostui ihana, hiukan pidempi tarina ja tämä on ihan Severus/Remusta parhaimmillaan :) Kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Ohhoh, tämähän olikin loistava juonikuvio, että Severus opettaa Remukselle sudenmyrkkyjuoman valmistusta! Hahmojen luonne tuli hienosti esiin, varsinkin Severuksen pedagoginen lahjattomuus samalla nauratti että suretti. Mutta jollain tavalla ajatuksia herättävää, että hän kuittaili Remuksellekin noin tylysti, vaikka alkoi ihastua tähän. Eli ehkä hän vain on tuollainen opettaessaan, eikä välttämättä pahuuttaan (toki tämä ei hänestä yhtään parempaa opettajaa). :D

Värttinäluu-raapale oli suosikkini, varsinkin kun lopussa tajusin, miten se kytkeytyi otsikkoon. Siinä tuli ihana oivaltamisen elämys!:) Ja otsikko tosiaan on hyvin monitulkintainen. Pidin myös yleisen synkän tunnelman ja koomisempien (vaikkakin vaarallisten) sattumusten vuorottelusta. Kuvasit kauniisti myös parin lähentymisen ja pidin hurjasti tuosta ensisuudelmakohtauksesta. Yksinäisten ja epävarmojen sielujen kohtaaminen lämmittää aina sydäntä.

Kiitos paljon!

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Jee, uutta Severus/Remusta! Ihanaa :D

Tykäksin, että raapaleet olivat kaikki saman mittaisia, tuli mukavan tasapainoinen fiilis :D Lisäksi tarina eteni hyvin näiden kautta ja pidin kovasti, että tässä oli tuo liemen opettaminen isossa roolissa. Jännä muuten, ettei Remus ole sitä itse osannut keittää kirjoissa. Vai onkohan syynä ollut se, että ainesosat ovat kallitta ja Remuksella ei ole niihin varaa. Hienoa kuitenkin, että tässä Severus oli apuna ja tukena sekä avasi omia (Tylypahkan) varastoja!

Tämän parin kohdalla juuri tämä jännitys ja kuinka asiat etenevät ovat ehkä parasta :D Ihanaa lukea kuinka tilanne kehittyy ja syvenee. Vaivihkaiset sanat, katseet, kaikki... toimii! Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut kokonaisuus :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Lyygia

  • scorching hot mess
  • ***
  • Viestejä: 688
En kestä miten ihania kommentteja ootte jättäneet!

Vuorna: Kiitos kommentista ihana! Huh, ja siis mikä hurja maratonkommentti se onkaan, tuossa on varmaan useamman raapaleen verran tekstiä! Ihanaa että kevyt huumori miellytti, rakastan sen kirjoittamista ja erityisesti liemenkeiton parissa tuskaileva Remus oli loistavaa materiaalia siihen. Hauskaa myös et kiinnitit huomiota Severuksen luonteeseen – oon miettinyt aika paljon sitä, että millanen Severus mahtaa olla Harry-linssien ulkopuolella, ja oon tullut siihen tulokseen et ei ainakaan mikään people's person! Ihanaa että pidit näistä ja kiitos vielä kommentista <3

flawless:  Ihana kuulla, että parin dynamiikka oli mielestäsi onnistunut, koska sitä itse stressailin kirjoittaessa eniten. :----D Liemien yksityiskohdista saan kiittää suurimmaksi osaksi HP-ficcaajan parasta ystävää eli Potterwikiä ja erityisesti enkunkielisen version "list of potion ingredients" -osiota, sudenmyrkkyjuomaa käsittelevä sivu oli tätä kirjoittaessa varmaan mun käydyin nettisivu... Kiitos kehuista ja erityinen kiitos vielä kommentista <3

Thelina: Hihkuin oikein innosta, kun huomasin että olit kommentoinut tätä, koska varsinkin sun tekstien kautta olen löytänyt tän parituksen kiehtovuuden! Oon valitettavasti itse vähän liian laiska kommentoija, mutta ehkä kun nyt näin julkisesti myönnän tän, niin rohkenen kommentoimaan sunkin tekstejä enemmän. Mua kiinnostaa HP-maailmassa tällä hetkellä tosi paljon sellaiset sodan "taustatapahtumat" ja ylipäätään tämmöiset liemenkeiton maagisuudet, sieltä ehkä tuo liemivarastokin kumpuaa. Ja jep, ehkä Severuksella taisi olla jotain muita motiiveja ehdotuksensa taustalla.... :-----D Kiitos kommentista, ihan huippua että pidit! <3

marieophelia: Hauska kuulla, että Severuksen pedagoginen lahjattomuus herätti tunteita - sitä oli ilo vähän pohtia tekstissäkin! Ihanaa myös, että tunnelmanvaihdokset toimivat, ja oon täysin samaa mieltä siitä, että yksinäisten ja epävarmojen sielujen kohtaaminen lämmittää. Tuo oli todella ihana havainto ja kauniisti sanottu, kiitos ihanasta kommentistasi <3

Vendela: Hah, samanmittaiset raapaleet on mulle vähän sellainen pakkomielle, ihanaa että se aiheutti tasapainoisen fiiliksen! Mä pohdin myös sitä, miksei Remus itse osaa keittää lientä, mutta toi ainesosien kallius tuli mullekin mieleen. Ja no, jos Tylypahka (ja Dumbledore) on jotain velkaa Severukselle niin ainakin rajattomat ainesosavarastot! Ihanaa että tykkäsit, kiitos kommentista <3



ava Sokerisiiveltä
banneri Ingridiltä

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Tämä ficci on muhinut välilehdessä vaikka kuinka kauan ja olenkin vähän järkyttynyt, kun katsoin päivämäärää ja tajusin, että on kulunut melkein vuosi :D Mitä ihmettä, ovatpa välilehteni pölyttyneet! Mutta tässä minä olen, vihdoin ja viimein ja ah, mitä herkkua tämä oli alusta loppuun ♥ Minä kuulun siihen kaartiin, joka fanittaa Severus/Remusta, joten nautin tästä valtavasti.

Taikaliemien valmistaminen on todella mielenkiintoinen prosessi ja tykkäsin siitä, kuinka raapalesarja kiertyi juurikin sen ympärille. Olen joskus lukenut ficin, jossa uppouduttiin todella syvälle liemien valmistamisen saloihin, ja elättelenkin toivoa, että leivonta- ja ruoanlaittoinnostukseni välittyisi joskus oman taikaliemificin kirjoittamiseen :D Mutta sitä hetkeä odotellessa on sanottava, että tykkäsin tässä sinun tekstissäsi kaikista liemin valmistamiseen liittyviin yksityiskohtiin: kuinka Remus yrittää tunnistaa tuoksun, mutta epäonnistuu; kuinka tarkkaavaisesti ja taitavasti Severus työskentelee ainesten parissa; kuinka Remus yrittää opetella, mutta Severus joutuu aina puuttumaan asiaan tai kommentoi muuten vain karvaasti Remuksen epäonnistumisia (etenkin tuo 28 kertaa hämmentäminen oli hauska ja hyvä!).

Pidin myös siitä, kuinka Remuksen tunteet heräävät vähitellen ja vaikka hän aluksi kieltää tuntevansa mitään, hiljalleen he löytävät välilleen yhteisymmärryksen, turvan ja lempeyden, joka huipentuu tuohon suudelmaan. Koko tuo suudelmakohtaus oli hienosti kirjoitettu, tuo lähes äänetön dialogi, joka ei ollut tyypillinen repliikkidialogi vaan jotain suurempaa. Myös värttinäluu-kohtaus oli hieno ja hektinen, ja pidin siitä, kuinka Severus pehmenee hieman Remuksen shokin edessä. Ylipäätänsä tässä on paljon hienoja mikroeleitä ja Severuksen satunnaiset hymähdykset ja koko eteneminen Lupiniksi kutsumisesta Remukseen oli siirappia suoraan suoneen ♥

Kaiken kaikkiaan nautin tästä valtavasti ja tarina tempaisi mukaansa aivan ensilauseista lähtien. Ihanaa, että kirjoitit tämän ja miten ihanaa, että voin tulla lukemaan ja kommentoimaan tätä melkein näin vuotta myöhemmin :D Kiitos tästä!

between the sea
and the dream of the sea

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 780
Tämä oli aivan ihana raapalesarja. :) Severus/Remus on yksi ihanimmista parituksista minusta, ja kirjoitit heistä todella kauniisti ja mieleenjäävästi, tykkäsin tosi paljon.

Tässä oli hyvin viehättävästi ja myös uskottavasti kerrottu, mistä syystä näiden kahden piti tavata, ja miten heidän välinsä vähitellen paranivat. Remuksen olisi todella ollut syytä opetella keittämään sudenmyrkkyjuoma itse. Vahinko, että se oli niin vaikea. Toisaalta juuri vaikeus teki sen, että Severus joutui opettamaan Remusta kerta toisensa jälkeen, mikä sitten johtikin hyvään. :)

Remuksen epävarmuus, ja toisaalta yhä lämpenevä suhtautuminen Severukseen tuntui aivan ihanalta. Ja Severuskin suhtautui Remukseen tässä kuin ihmiseen, ja se lämmitti todella mieltä. Minulle tuli tästä sellainen tunne, että vaikka nämä kaksi eivät olleet aikaisemmin olleet kovin hyvissä väleissä, jotenkin molemmat tässä ymmärsivät, että miksi kaksi yksinäistä ihmistä eivät voisi vähintään tulla toimeen tai ystävystyä. Ja mielellään vielä enemmänkin. :) Ihastuttavaa tuo, miten Remus ihaili Severuksen työtä, kuten ainesten pilkkomista (ja käsiä ja leuan kaarta ;D)

Severuksen luonne tuli minusta esiin erityisen hyvin tuossa, että kun vahinko tapahtui, tämä auttoi Remusta vaistomaisesti ja teki kaikkensa tämän eteen. Tässä oli samaa kuin kirjoissakin. Severus auttoi aina tiukassa paikassa, vaikka olisi joutunut uhraamaan itsensä siinä, mutta tunteiden esiin tuominen olikin sitten vaikeampaa.

Tässä oli muutamia kohtia, joista pidin erityisen paljon:

Lainaus
Remus ei tiedä, miksi hänen osakseen on langennut Killan henkilökohtaisena ostoslistana toimiminen, varsinkin kun kauppakumppanina on Severus. Hän uumoilee sen johtuvan heidän lyhytaikaisesta altistumisestaan toisilleen Tylypahkassa pari vuotta sitten, eikä se sinänsä haittaa häntä. Severus ei ole mukavaa seuraa, mutta he sietävät toisiaan kyllä.
Tässä oli jotenkin niin ihanalla tavalla tuotu esiin tämä alkuasetelma, ja humoristisesti vielä, tykkäsin!

Lainaus
Hän on kyllä kuullut kaikki runsaasti kauhutarinoita Severuksen pedagogisesta otteesta tai lähinnä sen puutteesta, mutta ei ottanut niitä huomioon aiemmin. Miehen viiltävät kommentit ovat saaneet Remuksen luisumaan epätoivon partaalle.
Remuksen joutuminen samaan asemaan Severuksen oppilaiden kanssa nauratti jostain syystä minua kovasti. ;D

Lainaus
“Tämän kuun liemi taitaa olla pilalla?” Remus kysyy, ihan vain koska tietää Severuksen pöyristyvän siitä.

Severuksen ilme on ehdottomasti tyhmän kysymyksen arvoinen.
Jostain syystä tämä oli ihan paras! ;D Vain koska Remus halusi nähdä, millaiseksi Severuksen naama menee...

Lainaus
Oikeastaan huone näyttää hyvin Severuksen kaltaiselta. Se on päältä päin karu, mutta tarkastelun alla siitä paljastuu uusia puolia. Huone, kuten Severuskin, on täydessä järjestyksessä, mutta kuitenkin jollain tavalla tyhjä. Yksinäinen.
Tämä kuvasi niin hyvin Severusta, ja oli samalla liikuttava ja surullinen. :(

Loppu olikin aivan ihana. Jo tuo suudelma, ja se, mitä sen jälkeen seurasi. Severus kertoi minusta tunteistaan juuri sillä, että halusi tavata Remusta vielä kelvollisen liemen aikaansaamisen jälkeenkin. Vaikka olihan siihen syytäkin, liemi olisi voinut epäonnistua seuraavalla kerralla. Halusin silti ajatella, että syy oli jokin muukin. :)

Kiitos paljon tästä, tämä oli aivan ihana lukuelämys! :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi