Kirjoittaja Aihe: Työnsä orja | S, karmiva arki  (Luettu 239 kertaa)

Seila

  • Vieras
Työnsä orja | S, karmiva arki
« : 28.02.2021 22:10:45 »
Nimi: Työnsä orja
Kirjoittaja: Seila
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, arkinen kauhu
Haasteet: Karmiva arki, Originaalikiipeily (sanalla 86. Epätoivo)

A/N: Näin viime tingassa raapustelin rennolla otteella tämmöisen Karmiva arki haasteeseen.



Työnsä orja




Työpäivä oli ollut loputon, ainakin siltä se minusta tuntui. Oli ollut niin monia asiakaskäyntejä, oli pitänyt soittaa ambulanssi, oli pitänyt kirjata ihan hirvittävästi. Odotin malttamattomana, että kello löisi kolme ja saisin lähteä kotiin viettämään viikonloppua. Haaveilin ajavani ravintolan kautta, hakevani mukaan jonkin hyvän hampurilaisaterian. Voisinpa käydä myös ostamassa irtokarkkeja, ne olivat sentään taas tarjouksessa. Ei varmasti yksi kylmä siiderikään olisi pahitteeksi.

Kun kello viimein tuli pykälään, olin jo vaihtanut työvaatteet pois. Heitin repun olalleni ja toivotin kaikille hyvät viikonloput. Olin kahden oven päässä vapaasta ja marssin ne innokkaasti ulos aurinkoiseen iltapäivään. Paitsi etten marssinutkaan. Ensimmäisen oven jälkeen pääsin aulatilaan, mutta toisen jälkeen eteeni ei avautunutkaan parkkipaikka kuten olisi pitänyt. Tuijotin toimistotilamme eteistä.

Mitä ihmettä? Olinko vahingossa kääntynyt ja yrittänyt mennä takaisin työpaikalle?

Hämmentyneenä suljin oven ja hengähdin pari kertaa. Okei, olin varmasti vain paiskinut liikaa töitä ja näin jotain harhoja. Olin kyllä nukkunutkin turhan vähän viime öinä. Tartuin uudestaan kahvaan ja työnsin oven auki. Kurtistin kulmiani, nyt vähän ärsyyntyneenä. Missä helvetissä meidän parkkipaikkamme oli? Missä oli aurinko ja ulkoilma?

Suljin oven ja palasin toiselle ovelle, josta pääsi toimistoomme avaimella. Astelin sisään ja taputin ensimmäistä vastaantulevaa työkaveriani olkapäähän.

”Ai moi”, Venla sanoi ja katseli minua kummastuneena. ”Luulin että lähdit jo viikonlopun viettoon.”

”Niin yritinkin”, sanoin hieman naurahtaen, ”mutta tuli ongelmia. Tulisitko käymään ulkona?”

”Onko sinun autossasi jotain vikaa? Minä en tiedä mitään autoista.”

”Ei, ei mitään sellaista. Jos nyt vain tulet, ihan hetkeksi.”

Venla suostui. Menimme yhtä matkaa rakennuksen aulaan ja annoin sitten Venlan avata ulko-oven. Sama tapahtui jälleen. Toimistotilamme, ei autoja, ei parkkipaikkaa, ei luontoa. Venla ei tästä hämmentynyt vaan asteli sisään kuin mikään ei olisi ollut vialla. Minä menin perässä enkä voinut käsittää.

”Toivottavasti saat sen autosi toimimaan pian”, Venla tuumasi enkä minä yhtään ymmärtänyt.

”Siis mitä?”

”Kannattaa soittaa korjaamolle heti, että saat sen pian korjattavaksi. Onneksi tästä menee busseja, niin pääset kotiin.”

”Mutta… eihän me käyty ulkona”, sanoin, ääneni hiljeten sana sanalta. Venla loi minuun oudoksuvan katseen, mutta nauroi sitten.

”Sinä olet kyllä niin vapaan tarpeessa. Menepä sitten. Nähdään maanantaina!”

Venla marssi pois luotani. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä tyystin hämilläni. Emme me olleet käyneet ulkona. Saatoin vannoa sen. Emme me olleet nähneet autoani, emme tunteneet tuulenvirettä iholla tai siristelleet silmiämme auringossa. Me olimme astuneet täältä aulaan ja sitten taas tänne. Mikä helvetin sairas vitsi tämä oli olevinaan?

Yritin taas lähteä, mutta sama toistui uudestaan ja uudestaan. Pääsin aulaan, mutta ulko-ovi ei sallinut minua pihalle. Se vei minut aina takaisin toimistoon, yritin sitten kuinka monta kertaa tahansa. Olinko nyt oikeasti tullut hulluksi? Ehkä olin altistunut jollekin lääkeaineelle tai kemikaalille ja näin harhoja. Ehkä haahuilin oikeasti jossain puistossa ja vain luulin olevani edelleen töissä. Tai ehkä tämä olikin unta. Ei tässä ollut mitään järkeä!

Lopulta yrittäminen vei voimani ja turhauduin. Istuin aulan lattialle ja nojasin seinään. Kyyneleet kuumottelivat silmissäni, ja sydän hakkasi rinnassani levottomasti. En voinut uskoa olevani jumissa töissä. Täältä ei ollut edes muuta uloskäyntiä! Hautasin kasvot käsiini ja olin murtua, kun sain idean.

Palasin toimistoon, siihen varmasti oikeaan, johon pääsi vain avaimilla. Etsiydyin taukotilaamme, jossa Venla istui juomassa kahvia. Hän vilkaisi kelloa seinällä, sitten minua ja rypisti otsaansa.

”Vieläkö sinä olet täällä?”

En sanonut mitään. Tartuin tuoliin pöydän ääressä ja iskin sillä huoneen ainoaa ikkunaa. Venla kiljui, ja minä hakkasin lasia, kunnes se viimein petti. Kiipesin ikkuna-aukkoon ja iloitsin jo vapaudestani.

Kun jalkani osuivat maahan, kuului tömähdys. En nähnyt taivasta, en kirkasta aurinkoa. Venla istui pöydän ääressä ja joi kahvia. Hän vilkaisi kelloa seinällä, sitten minua ja rypisti otsaansa. Ikkuna huoneessa oli ehjä.

”Vieläkö sinä olet täällä?”

En vastannut mitään. Rojahdin lattialle ja murruin viimein. En ikinä uskonut pääseväni kotiin.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2021 22:27:26 kirjoittanut Seila »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 658
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #1 : 01.03.2021 20:56:41 »
Eiiih, mikä painajainen :D Karmiva arki -haaste on mielestäni ihan huippu ja harmittaa kauheasti, etten itse keksinyt siihen mitään. Mutta ai että, kun tämä oli samaistuttava! Tuli ihan mieleen ajat, kun työskentelin ruokakaupan kassalla ja aina, kun pääsin vaihtamaan työvaatteet ja läimäisemään pukuhuoneen kaapin kiinni, se tunne oli aivan mielettömän hyvä. Joka. Ikinen. Päivä :D Ja siinä kohtaa, jos ulko-ovista olisinkin vain päätynyt takaisin kauppaan ja kassoille... Olisin luultavasti itsekin lähtenyt hakkamaan ikkunaa rikki. Toisin sanoen tämä on karmivaa arkea kauheimmillaan - siis samalla myös parhaimmillaan :D

Tämä on yksinkertaisuudessaan aika nerokas. Kerronta toimii eikä päähenkilöstä tarvitse tietää paljoakaan voidakseen elää tarinassa mukana. Alussa kuitenkin maalaillaan unelmaa ihanasta viikonlopusta, joka kuitenkin murtuu hetki hetkeltä tarinan edetessä. Venla puolestaan on hyvä hahmo, jolta on helppo lähteä pyytämään apua, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekaan :P Sen sijaan pääpaino on tuossa tapahtumaketjussa, joka toistuu toistumistaan, ja lukijakin joutuu melkein siihen samaan limboon (jos tarina vain jatkuisi ja jatkuisi monen tuhannen sanan verran :D). Tykkäsin tästä kovasti! Onneksi elämä ei ole tuollaista. Ja onneksi en inhoa työtäni, vaikka se toki joskus raskasta onkin! Muuten tästä voisi iskeä pieni kauhutila, että joskus vielä eksyn käytäville enkä pääse koskaan pois :D

Kiitos hauskasta ja sopivan karmivasta tekstistä!

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 195
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #2 : 03.03.2021 12:28:22 »
Hui, tämä oli pelottava. :D

Ajatuskin siitä, että jäisi jumiin työpaikalle, on todella karmiva. Tuollaisessa tilanteessa ei ole ihme, että alkaa pohtia, että on seonnut... Ja olisin varmasti itsekin kokeillut hajottaa ikkunoita siinä toivossa, että pääsisin pois paikasta. Toki ainahan on mahdollista, että väsymys tekee tepposet, mutta siihen kyllä vaaditaan varmasti jo todella vaikea väsymystila. Hmm, tai ehkä päähenkilö näkikin vain unta, painajaista? Hän on ehkä tehnyt niin paljon töitä, että ne tunkee uniinkin ja estää tätä rentoutumasta. Työ-moodista irtautuminen ei välttämättä tapahdu helposti, ja kun se jää vähän päälle, niin seurauksetkin voi olla ikäviä. Eli ehkä tässä tapauksessa tuo mahdollinen uni oli kehon oma keino kertoa, että jotain tulisi tehdä, jotta voisi rentoutua ja unohtaa työt hetkeksi.

Tämä oli kyllä mielenkiintoinen. Herätti mukavasti ajatuksia ja samalla tuli pieni pelko siitä, että mitä, jos oikeasti jäisikin jumiin työpaikalle. :D Pidin siitä, miten tämä eteni koko ajan ja miten päähenkilön "paniikki" lisääntyi mitä useammin tapahtuma toistui ja miten se lopulta vei kaikki voimat. Kaikesta karmivuudesta huolimatta tämä oli hauskan erilainen lukukokemus. Kiitos! :D

Larjus

  • Отабекқызы
  • ***
  • Viestejä: 3 045
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #3 : 03.03.2021 18:29:55 »
Lukaisin tämän töissä tauon aikana, ja en onneksi sentään alkanut pelätä samaa kohtaloa kuin tarinan päähenkilöllä :D Mun työpäivät kyllä yleensä päättyy ulkona (koska lasten iltapäiväulkoilu), niin siitä on helppo livistää (:D) mut hyi kauhee pelkkä ajatuskin, et yrittää lähteä mut ei vain pääse... 😬 Ja sit vielä siihen päälle se, että kukaan muu ei huomaa vaan päähenkilö on ongelmansa kanssa kokonaan yksin. Ei edes ikkunasta pääse ulos!

Yksinkertaisuudessaan varsin hyytävä tarina (kauhun perusolemus tavoitettu hyvin näinkin arkisessa ja "turvalliselta" vaikuttavassa tekstissä), joka myös pistää miettimään, että mikä on totta ja mikä valhetta (kun päähenkilön ja Venlan todellisuudet eivät kohtaa). Onko työpaikan vangiksi jääminen pelkkää harhaa vai jotain kamalaa yliluonnolistakin kokemusta? Kiva pohtia eri mahdollisuuksia :)

Жүрегім сені таңдады.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 034
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #4 : 31.03.2021 20:26:45 »
Vau, tämä on ihan mielettömän mahtava! Aivan loistava vastaus Karmiva arki -haasteeseen! Mikä olisikaan karmivampaa arkea kuin työpaikalle ikuisesti jumiin jääminen, vieläpä kun jumittumiselle ei löydy mitään konkreettista syytä kuten lukittua uloskäyntiä. Sitä vain lähtee töistä ja palaa takaisin, lähtee ja palaa, kiertää kehää. Minusta kauhu on usein karmivinta juuri näin, että on jokin arkinen tilanne, joka tavalla tai toisella kääntyykin päälaelleen, koska niin voisi periaatteessa käydä ihan kenelle tahansa. Se on pelottavan elämänmakuista ja helposti kuviteltavissa. Kyllä sängynalusmonsterit ja heiluvat puukkohemmotkin voivat olla karmivia, mutta ne ovat sitä minusta usein vähemmän kiehtovalla tavalla kuin tällaiset arkiset tilanteet, joissa jokin on vinossa, vaikkei mitään konkreettista uhkaa olekaan osoitettavissa. Tämä siis osuu ja uppoaa minuun täysin. :-*

Pystyn samaistumaan kertojan töistälähtö- ja vapaapäiväfiilikseen erittäin hyvin. Sitä iskee sellainen levollisuus ja tyytyväisyys, kun tietää, että työpaikan ja vapauden välissä on enää muutama minuutti ja pari ovea. Voi aivan vapaasti suunnitella vaikka noutoruoan hakemista ja irttariostoksia. Siksi onkin niin lannistavaa, miten tarinan edetessä kaikki suunnitelmat luhistuvat, vaikkeivät ne edes olleet mitenkään suuruudenhulluja, vaan ihan tavallisia arjen iloja. Fiilaan niin kovasti, ja lopussa minäkin melkein henkisesti lyyhistyn lattialle kertojan kanssa!

Pidän siitä, miten kertoja yrittää aluksi järkeillä tapahtunutta vahingolla ja äkillisellä muistinmenetyksellä, ja miten hän yrittää ratkaista ongelman ja hakea tukea työkaveriltaan. Juuri niin voisin kuvitella kenen tahansa ihmisen toimivan, kun vastaan tulee jotain outoa ja selittämätöntä. Ihmisillä on tapana yrittää järkeillä myös sellaisia asioita, joita ei välttämättä pysty järjellä selittämään. Oikein sydämestä ottaa, kun kertoja keksii keinon toisensa jälkeen, mutta päätyy kuitenkin aina samaan tilanteeseen ja lopulta romahtaa. Niin romahtaisin takuulla minäkin tuon toistuvan, samaa hämmennystä soivan ”Vieläkö sinä olet täällä?” -kysymyksen jälkeen. Hetken ehdin jo ajatella, että ikkuna koituisi pelastukseksi, mutta ei! D:

Tämä kokonaisuus toimii minusta hurjan hyvin juuri tällaisena, ettei tulevaa avata enempää. Lukija voi itse jäädä miettimään, onko kertojan koko loppuelämä saman toistumista. Jatkuvuuden ja kehän kiertämisen tunne säilyy hienosti ja jättää ihanan kammottavan jälkimaun, mikä lunastaa oivallisesti Karmiva arki -haasteeseen liittyvät odotukset. Otsikko on ovela, ja jäin miettimään, voisiko tämä teksti myös käsitellä vertauskuvallisella tavalla sitä, miten vaikeaa työstä irrottautuminen voi olla, kun elämä on yhtä oravanpyörää: töistä kotiin, kotoa töihin, aina uudestaan ja uudestaan.

Kiitos tästä upeasta lukukokemuksesta, joka teki minuun syvän vaikutuksen! :-* -Walle

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 224
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #5 : 31.03.2021 22:12:36 »
Ooo vähän tää on hieno! Karmiva arki tosiaan! Tykkään kovasti tämmösistä mindfuck tyyppisistä tarinoista joissa ei oo loogista selitystä ja musta on hauskaa, että tää on niinkin "arkinen" koska yleensä tämmösiä käytetään ehkä enemmän kauhutrooppeina. Ja siis tässä on hienosti karmivuutta ilman että menee täysin kauhuksi :) eli tää teksti toimi hienosti tämmösenä, pidin! //ja otsikko best!

-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 4 466
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #6 : 03.04.2021 23:52:56 »
Waulish tarjoili tätä Kommiksessa ja noin viitenä päivänä viikossa omaan työhönsä turhautunutta toi otsikko puhutteli kummasti, joten pakkohan tähän oli tarttua ;D

Siis hyi mikä paniikki iski itsellekin tätä lukiessa :'D MIKÄÄN ei olis niin kamalaa kuin se, ettei perjantai-iltapäivänä pääsiskään työpaikan ovesta ulos, vaan palaisi aina takaisin aulaan. Tässä oikein pysty tuntemaan sen, miten nuo alun haaveet hamppariateriasta, irtokarkeista ja kylmästä siideristä vaan hitaasti lipui läpi sormien, kun epätoivo jatkoi kasvamistaan.

Mäkin hetken jo toivoin, että paniikissa rikki hakatusta ikkunasta löytyy pelastus ja vapaus, mutta mitä vielä! Hyi hemmetti, toivottavasti en nää painajaisia tästä - onneksi oon tällä hetkellä itse etätöissä :D Ei mutta oikeesti, tosi hieno ja samaistuttava teksti, kiitos tästä!


ava © dicapriho
bannu © Inkku ♥

flawless

  • H B I C
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 310
  • Folie à deux
Vs: Työnsä orja | S, karmiva arki
« Vastaus #7 : 07.04.2021 21:37:56 »
Tämä oli kyllä varsin painajaismainen! Oon lukenut tämän muutamaan kertaan ja toimii joka kerta, sama ahdistava tunne tulee joka lukukerralla. Voiko paljon sen kamalampaa kohtaloa kuvitella kuin sen, ettei pääsisi töistä pois :D Tässä oli tosiaan sitä arkista kamaluutta ja arjen kauhua, mikä oli tyylilajina oikein hyvin toteutettu ja tuohon haasteeseen aivan napakymppi. Tähän pystyi samaistumaan tosi hyvin, kuinka raskaan työpäivän jälkeen janoaa sitä vapautta (ja siideriä) ja kuinka pahalta se tuntuisi, jos ei sitä helpotusta saisikaan. Tässä oli tosi voimakas epätoivon ja ahdistuksen tunnelma. Tarinan kaari oli myös toteutettu tosi hienosti, päähenkilön tunteiden kirjo epäuskoisuudesta turhautuneisuuteen ja taistelusta luovuttamiseen olivat luonnollisen kuuloisia ja samaistuttavia reaktioita. Työkaverin toistuva kysymys myös oli tosi hieno ja karmiva elementti, oikein kylmäsi joka kerta. Draamanjanoisena melkein olisin kaivannut lopetusta pelkästään siihen lauseeseen, koska se oli jotenkin niin hieno ja kun se toistui niin sen vaikutus vaan voimistui joka kerta ja lopussa se varsinkin oikein kolahti. Tuli tosi epätoivoinen ja selkäpiitä karmiva fiilis siitä lauseesta, tosi hyvin oivallettu muutenkin tuo työkaverin reaktio kaikkeen, kuinka se sama tavallaan kiertää kehää - hieno elementti se saman kaavan toistuminen niin siinä kuin arjessakin. Upea teksti, kiitos!
“I’m better in small doses.” - Annalise Keating