Kirjoittaja Aihe: Naapurin pihalla sataa (K-11) Lily/James, eristysdraamaa, oneshot  (Luettu 3704 kertaa)

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Nimi: Naapurin pihalla sataa
Kirjoittaja: marieophelia
Ikäraja: K-11 (aika voimakas angstisuus!! + pieni sivulauseviittaus mahdolliseen animaagina harjoitettuun zoofiliaan, yksittäistä kiroilua)
Päähenkilöt: Lily/ James
Genre: synkähkö draama, angst, oneshot, eristysteema
Yhteenveto: Lily, James ja pikku-Harry elelevät Dumbledoren ehdottaman uskollisuusloitsun suojissa. Tai kuka elää ja kuka ei. Rajoitukset on tehty rikottaviksi, ainakin Jamesin mielestä.

A/N: Jossain Potter-kirjassa muodonmuutostunnilla muutetaan muistaakseni pöllöjä oopperakiikariksi. Hyvin hyödyllistä. Siitä ja tämän aamun ankeudesta sain idean tähän ficciin. Rowlingin aikajana on vähän epäselvä, mutta itse ajattelen, että Potterit piiloutuivat melkein heti, kun tieto ennustuksesta tuli ilmi, luultavasti jo ennen Harryn syntymää ja ehtivät siten olla aika kauan ”turvapaikassaan”. Joten jossain vaiheessa alkanee risoa, vaikka kuinka rakastaisi.

Jätäthän kommenttia! :)




Naapurin pihalla sataa

Lily istuu sohvalla ja katselee ulos ikkunasta. Kauempana taivaanrannassa pilvet näyttävät tummilta, mutta Potterien puutarhan yllä jumittaa väritön ja valoton taivaankupu. Pihalla ei liiku mitään nähtävää, ei kärpästäkään, ei tietenkään. Edes kujeellinen tuulenvire ei pääse puhkaisemaan uskollisuusloitsun näkymätöntä rajaa.

Lily kuvittelee, miten kaukana Tylypahkassa Albus Dumbledore taputtaa itseään omahyväisesti selkään. Ehkä hän pyytää oppilailtaan spontaaneja aplodeja kaikkien aikojen suurimmalle velholle, joka jälleen kerran onnistui manamaan aivan lyömättömän tehokkaat suojaloitsut; loitsut, joita luonnonvoimatkin kaihtavat.

Raikuvien taputusten perään sopii tietysti hiljainen hetki rakkaudelle, voimista suurimmalle.

Jo kolmesataaseitsemänkymmentäkaksi päivää, Lily on kuvitellut mielessään Dumbledoren aamusaarnaa ja jokaisena kolmenasatanaseitsemänäkymmenenäkahtena aamuna hän on ollut vähällä oksentaa. Tämänaamuinen pahoinvointi johtuu toki toisestakin syystä.

Lily puree kieltään ja yrittää ajatella jotakin muuta.

Hän siristää silmiään ja erottaa selvästi, että naapurissa, vastapäätä heidän taloaan, sataa. Pieniä, tiheitä pisaroita, jotka eivät ole kyllin voimakkaita iskeytyäkseen suoraa reittiä maahan, vaan joita tuuli saa ryöpytellä miten lystää. Lily tuijottaa yli epäsiistin pensasaidan ja kuvittelee, miltä sade tuntuisi hänen kasvoillaan. Heidän pihallaan ei ole satanut kuukausiin, eikä Lily enää muista, tuntuvatko todelliset pisarat sellaisilta kuin kuvitellut. Pitäisikö mennä vaatteet päällä suihkuun, tuntuisiko se samalta? Tuntuisiko se ylipäätään joltain?

Lily puristaa teekuppiaan niin kuin Harry puristaisi tuttipulloa. Tee on väljähtänyt, mutta Lily ei jaksa keittää uutta. Tuntuu turvalliselta vain pidellä jotakin käsien välissä.

”Onko sinun tarkoitus mennä suihkuun tänään?” James kysyy. Hän istuu ruokapöydän ääressä ja juottaa Harrylle velliä. Velli valuu pitkin Harryn suupieltä, mutta Jamesia se ei tunnu haittaavan. Hän on hyvä isä. Hän on helvetin hyvä isä silloinkin, kun ei oikeastaan ole.

”Häh?” Lily havahtuu. Hänen aivonsa jaksavat harvoin tunnistaa Jamesin ääntelyä puheeksi. Mutta nyt James kai kysyi jotain.

”Aiotko mennä suihkuun tänään?” James kysyy uudestaan. Hänen leukaperänsä ovat kiristyneet. ”Hiuksesi ovat likaiset.”

”En aio”, Lily sanoo, vaikka hetki sitten on vielä ajatellut suihkua.

”Aha.”

”Mitä?” Lily kivahtaa.

”Sitä, että et näytä kovin viehättävältä.”

”Aha.”

Lilylle on se ja sama näyttääkö hän Jamesin mielestä viehättävältä vai ei. Viime viikolla James kehtasi ehdottaa, että hän meikkaisi. Meikkasi! Kun James itse kuljeskelee virttyneessä huispauskaavussa.

Lily keskittyy jälleen tuijottamaan ulos. Kauempana tiellä kulkee kissa. Lilyn sydän hypähtää. Voisiko kissa olla heiltä kuukausi sitten karannut Vikkelätassu? Lily on näkevinään kissan takatassussa valkoisen täplän.  Hän ojentautuu nappaamaan sohvan alta koristeellisen oopperakiikarin.

Mutta kissa on jo ehtinyt juosta jonnekin ennen kuin Lily onnistuu tarkentamaan kiikarin linssit minnekään maantielle päin.

”Mene sitten”, Lily ajattelee ja puristaa oopperakiikarin rosoista pintaa. ”Mene vaan.”

Lily ei ole varma, miten uskollisuusloitsu pätee kissoihin. Voiko Vikkelätassu enää palata, kun se on kerran juossut suojauksen ulkopuolelle? Mutta toisaalta, jos sadekaan ei läpäise uskollisuusloitsua, miten kissa sen läpäisisi? Tai ehkei Vikkelätassu halua palata, vaikka voisi.

”Oletko nähnyt Poutapilveä?” James kysyy.

”Häh?” Lily sanoo taas.

James näyttää siltä kuin voisi heittää Lilyä jollain, mutta toistaa kuitenkin kysymyksensä.

”Oletko lähettänyt sen viemään kirjettä?”

”En todellakaan ole!” Lily sähähtää ja puristaa oopperakiikaria. ”Minä en ole tässä se, joka rikkoo määräyksiä.”

”Aha”, James sanoo pisteliäästi.

Mutta Lilyllä ei ole mitään salattavaa. Ainakaan turvallisuussääntöjen suhteen, sillä niitä hän noudattaa pilkuntarkasti. Sen jälkeen, kun Dumbledore kielsi heiltä yhteydet ulkomaailmaan, Lily ei ole lähettänyt kirjeen kirjettä. Eikä hän ole kertaakaan astunut oman pihansa ulkopuolelle, ei edes heitellyt palloa pihalla, koska palloista ei koskaan tiedä, minne ne lentävät. Tai no, James väittää tietävänsä. Hän on melkein maajoukkuetason jahtaaja, ei hän heittäisi palloa yli aidan, hänen kätensä huiskii harhaheittojen tuolla puolen. Ja usein huiskiikin.

Harry on juonut vellinsä loppuun. James pyyhkii vihdoin valkean mössön hänen leualtaan.

”Me lähdemme pihalle”, James sanoo.

Lily ei sano mitään. James ei nosta Harrya pois syöttötuolista. Hän istuu yhä paikoillaan ja mulkoilee vuoroin Lilyä, vuoroin oopperakiikaria (mistä hiivatista Lily on sellaisen löytänyt?) ja sitten katse pysähtyy Lilyn hiuksiin. James nyrpistää nenäänsä ja haroo pörröisiä, mutta epäilemättä putipuhtaita hiuksiaan.

”Mitä!” Lily kivahtaa. ”Ehkä minä pidän rasvaisista hiuksista! Ehkä minä rakastan rasvaisia hiuksia!”

 ”En kylläkään sanonut mitään hiuksistasi!”

”Ei tarvitse kyylätäkään. En minä ole mikään huispauspokaali lasikaapissa, jos et ole tajunnut!”

”Mietin vain edelleen, missä hitossa minun pöllöni on, jos se ei kerran ole viemässä kirjettä!”

Lily kohauttaa olkiaan.

”Pitäisit itse huolta lemmikistäsi. Ai niin, ethän sinä osaa. Annoit Siriuksen, anteeksi Anturajalan, säikäyttää Vikkelätassun tiehensä.”

Lily ja James tuijottavat hetken toisiaan. Harry ravistelee tuttipulloaan. Viimeiset vellipisarat roiskuvat lattialle ja Harry kihertää ihmeissään. Lily pyörittää silmiään Jamesille, joka on olevinaan niin helvetin hyvä isä, mutta yksinkertaiseen tiskausloitsuun tarvitsisi muistipallon. Tai kotitontun.

Sitten Lily kääntyy taas ikkunaan.

”Minä haluan tietää, kantelitko sinä minusta Dumbledorelle. Lähetitkö Poutapilven viemään kivaa pikku kantelulappusta rehtorille tuhman Jamesin näkymättömyysviitasta?” James kysyy äänellä, joka vihaisenakin kuulostaa siltä kuin hänellä olisi suu täynnä ruokaa. Ainakin Lilyn korvissa.

”Äläkä helvetti soikoon sano taas ”häh!” James lisää. ”Kuulit kyllä!”

Lily ei sano ”häh”, vaikka hänen tekisi mieli.

”Entä jos kantelinkin?” hän kysyy ihan vain kohottaakseen Jamesin verenpainetta.

Todellisuudessa Lilyn ei tee juuri nyt mieli puhua Dumbledorelle. Sen jälkeen, kun heidän suojauksiaan vahvistettiin, Dumbledore ilmoitti, että myös Lilyn työ killan taikajuomien valmistajana oli paras keskeyttää. Kukaan ei voisi aukottoman turvallisesti toimittaa hänelle tarvittavia aineksia, tokihan Lily ymmärtäisi? Tämä on Harryn parhaaksi, Harryn parhaaksi, Harryn parhaaksi, kaikui Lilyn korvissa ja hän halusi ymmärtää, halusi todella.

”Sinä siis teit sen?” James ärähtää ja nousee ylös niin, että tuoli kaatuu.

”No en tehnyt! En minä tiedä, missä sinun pöllösi on. Ehkä se ei kestänyt sinua. En minä halua Dumbledorea tänne sen enempää kuin sinäkään. Helvetti! Tukehtukoon partaansa!” Lily huutaa ja ponkaisee hänkin ylös. ”Älä aina syytä minua!”

Jossain Jamesin takana Harry lakkaa hihkumasta ja alkaa tuhertaa itkua. Lily liikahtaa, mutta James ehtii ensin. Hän nappaa Harryn syliinsä ja keinuttaa kevyesti edestakasin. Harry rauhoittuu ja hymyilee taas. James laskee pojan varovasti lattialle ja Harry lähtee konttaamaan kohti ruskeaa pehmokoiraa, joka lojuu seinän vieressä.

Lily keskittyy hengittämään syvään. Harry ei saa kärsiä, Harry ei saa kärsiä, me ei voida riidellä, pääasia, että me emme riitele, hän hokee itselleen ja rojahtaa takaisin sohvalle.

 James kääntyy taas Lilyyn päin. Hänenkin ilmeensä on tasaantunut.

”Minä huolehdin kyllä omista asioistani. Turvaan selustani ja niin edelleen. Me ei olla enää koulussa, en jaksa koko elämääni olla sen tiukkapipon vahdittavana”, James sanoo melkein tyynesti, mutta kylmästi.

”Missä sinä sitten olit viime yönä? Minulle voit kai sentään kertoa, en minä ole sinun opettajasi”, Lily kysyy happamasti.

”Omilla asioillani”, James tuhahtaa.

Lily potkaisee sohvatyynyä. Omilla asioilla, James aina sanoo. Heittää näkymättömyysviitan päälleen ja painuu omille asioilleen. Lilyllä on epämääräinen aavistus, että Jamesin omiin asioihin liittyy joku ei-rasvakarvainen hirvinaaras. Tai jotain. Lilyä ei oikeastaan kiinnosta, mitä James tekee.

Mutta häntä inhottaa, että James tekee jotain, kun hän itse vain tuijottaa sadetta naapurin pihalla.

”Painu jo ulos”, Lily sanoo.

”Me voidaan tarvita vielä sitä viittaa. Se on minun, enkä halua, että se vanha kääkkä vie sen. Tajusitko? Se on minun.”

”Mene ulos!” Lily sanoo kovempaa.

James nostaa Harryn lattialta, Harry puristaa yhä pehmokoiraa kädessään.

”Sinuna menisin suihkuun”, James sanoo.

Lily ei vastaa. Hän katselee tihuttavaa sadetta naapurin pihalla, kunnes kuulee Jamesin lyövän ulko-oven kiinni. Pukikohan James Harrylle riittävästi vaatteita? Lily melkein toivoo, että Harry vilustuisi: hän voisi syyttää siitä Jamesia. Ja ehkä joku kävisi tuomassa heille yskänrohtoja, jonkunhan olisi pakko, olisihan?

Lily huokaisee ja kaivaa käteensä sohvatyynyjen väliin uponneen taikasauvansa. Hän miettii hetken ja kerää ajatuksiaan. 

James on oikeassa, jos Dumbledore kuulisi näkymättömyysviitasta, hän kai ilmiintyisi Godrickin notkoon saman tien. Ja jos hän kuulisi, että James muuttuu melkein joka ilta laittomasti animaagiksi, hän ehkä tajuaisi, ettei kukaan ihminen voi elää kolmeasataaseitsemääkymmentäkahta päivää kruunupäisen hirven kanssa tulematta hulluksi.

Lily napauttaa sauvallaan oopperakiikaria, jolloin se muuttuu lievästi rääkäisten suureksi harmaaksi pöllöksi. Poutapilvi pudistelee sulkiaan ja katsoo Lilyä suunnattoman loukkaantuneena, niin kuin kuka tahansa, joka on vasten tahtoaan joutunut elämään kuusi päivää kiikarina.

”Tässä talossa ei ole muita kiikareita. Minun piti tarkkailla, onko Vikkelätassu muuttanut naapuriin”, Lily selittää pöllölle olkiaan kohauttaen. Poutapilvi nokkaisee häntä kiukkuisesti polveen.

Onneksi pöllö ei osaa puhua, muuten se kantelisi Jamesille. Lilyn kirjettä se tuskin suostuu vähään aikaan kuljettamaan. Poutapilvi on itseriittoinen pöllö, muistuttaa isäntäänsä.

Lily huokaisee. Eihän hän edes muista, mihin on laittanut sulkakynän. Ai niin, Harry katkaisi eilen yhden, eikä heillä taida olla toista.

Lilyn päässä ei liiku yksikään ajatus.

Sade naapurin pihalla on lakannut.





« Viimeksi muokattu: 06.04.2021 09:48:27 kirjoittanut marieophelia »

Hopearausku

  • Vedenelävä
  • ***
  • Viestejä: 351
Tämäpä oli mukavan samaistuttava ficci! Eristäytyminen ja samaistumispinta korona-aikaan saavat tämän tuntumaan jollain tavalla todella tutulta, mikä oli todella mukavaa - vaikka tietysti vertaistukea on tässä maailmassa riittämiin. :D Tästä ficistä käy hyvin ilmi se, miten kamalaa Lilylle ja Jamesille on olla ainoat eristetyt, kun muu maailma jatkaa pyörimistään, kuten esimerkiksi naapurin pihalle lankeava sade ja ötökättömyys, jotka on aiemmin ehkä ottanut vähän ikävinäkin itsestäänselvyyksinä, mutta puuttuessaan aiheuttavat suunnatonta haikeutta.

Toinen ihana yhtymäkohta tosielämään oli tuo, että Lily yrittää parhaansa mukaan noudattaa saamiaan määräyksiä, mutta James vain ramppaa ulkona. Lilyn turhautuminen moiseen on enemmän kuin realistista, itseäkin pännii nämä jotka ilman terveydellisiä perusteita kieltäytyvät maskista tms. vain koska itsemääräämisoikeus!1!, ja silti ravaavat ympäri kaupunkia julkisilla. :D Toisaalta myös Jamesin turhautuminen sisällä kykkimiseen on niin ymmärrettävää, vuoden päivät samassa pihapiirissä ovat kyllä varmasti raskaita ja nostattavat kapinahenkeä itse kussakin.

Lainaus
Sitä, että et näytä kovin viehättävältä.
Voihan sukupuoliroolit >:( Vai että pitäisi naisen näyttää viehättävältä, vaikka mies kulkee huispauskaavuissa? Tekipä melkein mieli motata Jamesia. Ei muiden ulkonäköä ole varaa kommentoida, jos ei olla omasta ulkomuodosta valmiita pitämään huolta. (Eikä kyllä muutenkaan. Mur.)

Tämä oli tosiaan todella mielenkiintoinen ficci. Kiitos lukukokemuksesta :))

bannu © Ingrid
ava © Felia

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Olipa tämä jotenkin erilainen ficci sinulta! Tässä oli hyvää tunnelmaa, mutta paljon synkempää kuin yleensä :D Mikä siis toki on ymmärrettävää, koska koko Lilyn ja Jamesin tilanne on synkkä, mutta huh, kun tässä olikin draamaa ja kiukkuisia kommentteja. Toisaalta tätä lukiessa aloin miettiä, että Lily ja James taitavat olla aika nuoria vielä tässä kohtaa, kun saavat Harryn? (Okei, nopea faktan tarkistus: he ovat 21-vuotiaita) Siinä mielessä ei ole lainkaan outoa, että he ovat aivan toistensa kimpussa - kyllä minäkin olisin 21-vuotiaana :D

Synkästä ja kiukkuisesta tunnelmasta huolimatta tykkäsin erityisen paljon näistä taikuuden yksityiskohdista, joita olit saanut ujutettua tarinaan! Dumbledoren erityistarkat suojataiat tuntuivat piinalta ja paljastivat tavallaan Dumbledoren persoonallisuutta tai oikeastaan sitä samanlaista kärsimyksen hyväksymistä, mikä paljastuu seitsemännen kirjan lopussa, kun Harry saa tietää, että hänen on kuoltava. Että Dumbledore siis ymmärtää täsmälleen, miten kurjaan tilanteeseen on asettanut Lilyn ja Jamesin tuollaisilla suojataioilla. Se oli mielenkiintoista huomata! Sen lisäksi tykkäsin hurjasti tuosta pöllö oopperakiikareiksi -muodonmuutoksesta (jep, todella hyödyllinen taika :D) ja että Lily luonnollisesti oli sen takana, sekä noista Jamesin animaagi-hiippailuista.

Hopearauskun tavoin on sanottava, että tässä kyllä oli paljonkin samaistumispintaa. Onneksi sentään saan käydä ulkona kävelemässä ja nauttia luonnosta, toisin kuin Lily (ja James silloin kuin ei hiivi ulkona)! Ymmärrän myös hyvin tuon tuskastumisen siitä, kun kahdesta vain yksi noudattaa turvallisuusohjeita ja määräyksiä.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, miten vähän huomio kiinnittyi tässä Harryyn. Ainoastaan tuo Lilyn muistutus itselleen, että ei saa riidellä, Harry ei saa kärsiä kertoi rakkaudesta Harryyn ja miksi he ovat talossa, mutta silti luen rivien välistä vähän turhautumista. Ehkä se on sitä, että he eivät itsekään tiedä, miten vakava ennustuksen uhka on ja mitä se heille oikeastaan voi tarkoittaa, minkä takia tuollainen totaalinen eristäytyminen turhauttaa. James ei ainakaan yritä tulla kauheasti vastaan.

Kaiken kaikkiaan tämä on mielestäni todella aidon oloinen kuvaus siitä, millaista Lilyllä ja Jamesilla on Godrickin notkossa ollut! Toivon, että he saavat riitansa sovittua :P Kiitos kovasti tästä tekstistä, kivaa lukea sinulta myös tällaista vähän synkempää!

P.S. Tämä herätti uteliaisuuteni:

Lainaus
Tämänaamuinen pahoinvointi johtuu toki toisestakin syystä.

Lily puree kieltään ja yrittää ajatella jotakin muuta.

En uskalla lähteä arvailemaan, mutta halusin vain mainita, että tuo herätti kysymyksiä :D

between the sea
and the dream of the sea

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Ohhoh, kaksi kommenttia samana iltana, tämäpä juhlaa!


Hopearausku: Ehkä tosiaan ennemmin ihanaa kuin ihanaa, jos tästä löytyi samaistumispintaa! :D

Lainaus
Tekipä melkein mieli motata Jamesia.
 

:D Tervetuloa mottaamaan vaan! Tämä kohtaus on nimittäin valitettavasti osittain omaelämäkerrallinen..

Kiitoksia kovasti kommentistasi!<3


hiddenben: Joo, tämä taitaa olla yleistunnelmaltaan synkempi kuin muut ficcini yhteensä :D Se johtunee siitä, että yleensä kirjoitan enemmän tai vähemmän innoissani, mutta tätä kirjoittaessani ehkä ennemmin koetin saada pois omaa turhautumistani (lähinnä ajoittain hyvin rasittavaa avopuolisoani kohtaan). Eilen illalla aloin miettiä, pitäisikö käydä lisäämässä tähän onnellisempi loppu, mutta antaa nyt olla tuollainen. Mutta ilman kiikari-pöllöä en varmaan tunnistaisi tätä omaksi tekstikseni niin ankeassa valossa jokainen hahmo tässä näyttäytyy. :)

James ja Lily ovat tosiaan aika nuoria tässä. Koulussahan James on säännöistä välittämättä puuhannut aina vähän mitä lystää, joten en osaa ajatella, että hänen luonteensa olisi täysin muuttunut vain muutamassa vuodessa. Harrya hän ei tietenkään suoraan laittaisi vaaraan, mutta uskoo ehkä itse pikku irtiotoillaan olevansa kuolonsyöjiä ovelampi. Lily taas on kirjoissa esitetty suorastaan rakkauden ja oikeamielisyyden ruumiillistumana, joten tässä hänestä tarkoituksellisesti korostuvat toisenlaiset piirteet.Tuskin hänkään jaksoi olla marttyyrimaisen rakastettava koko ajan ja turhautuminen kotona kököttämiseen varmaan purkautuisi katkeriin ajatuksiin niin Dumbledoresta kuin Jamesistakin.

Uteliaisuutta herättäneessä kohdassa on taustalla eräs Rowlingin myöhempi "paljastus", jonka mukaan Lily oli raskaana kuollessaan. En tiedä pitäisikö Rowlingin jälkikäteispaljastuksiin suhtautua canonina vai ei (osa niistä on itkettävän pöljiä), mutta tässä nyt olen sen kuitenkin epäsuorasti ottanut mukaan, koska ajattelin, että raskaus osaltaan selittäisi voimakkaita mielialavaihteluita. Ja nyt, kun olen paremmalla mielellä minun tekisi mieli kirjoittaa tähän pieni epilogi, jossa Lily lähtee Jamesin perässä pihalle, kertoo uutisensa ja James tajuaa käyttäytyneensä typerästi. Koska niin se varmaan menisi. :)

Kiitos pohdiskelevasta kommentistasi!<3
« Viimeksi muokattu: 02.03.2021 10:39:06 kirjoittanut marieophelia »

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Nappasin tämän Kommiksesta, koska mua kiinnosti tuo "eristysdraama" ja nimenomaan ajatus siitä, miten todellakin tuollaisessa tilanteessa alkaa jossain kohtaa risoa :D

Mäkin mietin, että tää oli jotenkin raadollisenkin realistinen, koska 21-vuotiaana pienen lapsen vanhempina, eristyksissä kaikesta ei varmaankaan oo ollut kovin hohdokasta ;D Olihan tuo Lilyn ja Jamesin riitely paikoitellen vähän lapsellista, mutta kun miettii miten itse on välillä huonoina päivinä tullut riideltyä niin... :'''D Hyvin, hyvin samaistuttavaa, arvostan! Tykkäsin myös kovasti tuosta, miten negatiivisesti ja tympeästi molemmat suhtautuivat Dumbledoreen - varmasti he arvostavat sitä, että heidät on autettu turvaan, mutta turhautumisen kasvaessa ei mikään ihme, että suojaustaiat ja Dumbledoren löpinät alkavat myös tympiä.

Mä en ollut edes tiennyt noista Rowlingin kommenteista Lilyn raskauteen liittyen, mutta pahoinvoinnista ajattelin automaattisesti sitä. Ehdin sen sitten jo unohtaakin matkalla, mutta ihan mielenkiintoinen yksityiskohta! Lily oli kyllä kovin samaistuttava siinä, miten pienetkin asiat alkoivat ärsyttää ja se, miten helvetin hyvä isä James oli silloinkin, kun ei edes ollut ;D Ja sitten se vielä menee ja provosoi vihjailemalla suihkusta, ai että. Kunnon piikittelydraamaa! Vähän mua jäi kyllä kiinnostamaan, että missähän asioilla James oikein itsekseen kävi, mutta ne voinee jäädä mielikuvituksen varaan.

Tää oli mielenkiintoinen ja erilainen, kiitos!


ava & bannu © Inkku

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Angelina: Ilahduin hurjasti, että olit valinnut tämän kommenttikampanjasta: hyvä tietää, että alkutekstit houkuttelivat valitsemaan tämän. (Kiitos myös paljon Vuornalle, joka tämän Kampanjaan oli laittanut!)

Kiva jos samaistuit (saako näin sanoa? :D ) ja lapsellinen riitely tuntui ficissä aidolta. Hauska kuulla, että pieni Dumbledore-bashing myös vetosi :), muhun itseeni vetoavat aina enemmän sellaiset hahmot, jotka eivät ole nimeämässä lapsiaan Dumbledoren mukaan :) Jamesin yöretket voi tosiaan kukin tulkita mieleisellään tavalla.

Paljon kiitoksia kommetista!<3

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Huh, olipa tässä ahdistava tunnelma! Hieno, mutta ahdistava. Aattelen, että ahdistavuus tulee isoksi osaksi siitä, että tää on näin realistinen kuvaus siitä, miten eristäytyminen vaikuttaa mieleen.

Nauroin, kun pöllö löytyi. Tunsin itseni myös tyhmäksi: olit kirjoittanut alkuteksteissä tuosta muodonmuutosloitsusta, mutta silti en tajunnut pöllön kohtaloa, en, vaikka siihen viitattiin  kautta koko tekstin (esim. James miettii, mistä kiikarit ovat tulleet). Jälleen kerran hauskasti canonista napattu sivulause, joka saa ympärilleen tarinan <3. Tuli myös mieleen, että eikö Petuniakin kiikaroi naapuriaan VK:ssa vai muistankohan nyt omiani? Hauska ajatus, että siskoksilla olisi yhteinen harrastus x). Toki Lily kiikaroi tässä varsin hyvästä syystä, toivottavasti kissa löytyy!

Kiitos tästä 😊!
« Viimeksi muokattu: 06.04.2021 07:48:26 kirjoittanut Rowena »

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
Rowena: Ohhoh, en jotenkin julkaistessa tajunnutkaan, miten ahdistava tämä on, mutta nyt kun luin uudestaan ja vielä heti aamusta, niin onhan tämä synkkä! :o Hienoa, jos kiikari-pöllö toimi comic reliefinä! Eikä ole mitään syytä tuntea itseään tyhmäksi, siinä kohdassa voi samaistua Jamesiin.

Joo en tajunnutkaan, että tosiaan Petunia harrastaa naapureidensa kyttäämistä! :D Nyt mun niin tekisi mieli kirjoittaa Lilylle ja Petunialle jokin yhteinen stalkkeri-hetki! Mutta täytyy jättää idea hautumaan, kun oikeasti pitäisi tehdä ihan muuta... Ja onhan tuo tilanne kamala, että kissa on kateissa, eikä saa mennä etsimään sitä! Jokin iloisempi kiikarointihetki kera Petunian olkoon kesäprojektini :)

Kiitos paljon kommentistasi!<3

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 687
  • d a d d y
Olipas tämä hyvin kirjoitettu! Tämä oli tosi taitava kuvaus väljähtäneen paikallaanseisovasta tilanteesta, joka on kaikessa tylsyydessään ahdistava. Loputon pitkästyttävyys, onko mitään ankeampaa. Tämä oli hirmu samaistuttava jollain tapaa, tokihan en mitään ihan vastaavaa ole kokenut, mutta jotenkin katkeransuloisen samaistuttava ajatellen maailman tämänhetkistä tilaa ja ainaisia karanteeneja. Jännästi tämä Potter-historiaan sijoittuva teksti oli kovin irl-ajankohtainen, hauska asetelma :D Tai en tiedä hauska, ehkä enemmänkin surkuhupaisa.

Tykkäsin tämän melankolisesta tunnelmasta. Sateen tuijottaminen ja sen pohtiminen, tuntuisiko vaatteet päällä suihkussa samalta kuin sateessa seisominen samaan aikaan, kun ei todella ole käynyt suihkussa peseytymässä aikoihin, on tosi hieno ruumiillistuma Lilyn masentuneeesta mielentilasta. Pidin myös siitä, kuinka Lily peilasi omia tunteitaan kissaan, kun mietti että tulisiko se takaisin vaikka voisikin. Toiseen turhautuminen Jamesin ja Lilyn välillä oli tässä myös varsin käsin kosketeltavaa. Lilyn katkeruus Jamesin ottamista vapauksista ja pahan olon "kostaminen" tälle pöllön kautta oli surkealla tavalla samaistuttavaa, tässä on tosi hyvää piilopsykologiaa. Muutenkin hahmot tunteineen ja reaktioineen on kirjoitettu tosi hyvin.

Tämä on taitavasti kirjoitettu, vivahteikas ja kaikessa melankoliassaan kovin koskettava ja samaistuttava teksti, jossa erityisesti hahmoja ja heidän mielenmaisemaansa oli kiva tutkailla ja tulkita. Hieno teksti, kiitos!

bannu by Ingrid

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 830
  • 🇺🇦
flawless: Olipas jännä, että valitsit tämän tekstin! En ole lukenut tätä itse puoleen vuoteen ja olin esimerkiksi ihan unohtanut kirjoittaneeni tämän preesens-muodossa... onpas ollut outo valinta! Mutta sitäkin ihanampaa kuulla, että tykkäsit siitä miten tämä on kirjoitettu. Surkuhupaisa on varmaan juuri hyvä sana, sillä paljon kaikkea karanteeni-/ rajoitusahdistuksia (sekä omia että muiden) tähän sai purettua. Oma pieni ahdistus rajoitusten tiukentumisesta (ja perheen sisäiset erimielisyydet niiden noudattamisesta) ei tuntunut enää niin pahalta, kun sain kirjoittaa Lilyn vielä syvempään kuoppaan. :) Kiitos paljon kommentistasi!<3 Ja kiitos myös kauniista sanoistasi Kommenttiarpajaisketjuun, ihanaa, että pidät mun teksteistä!<3

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 562
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Eipä ole pahemmin tullut ajateltuakaan sitä, että Lily ja James joutuivat olemaan käytännössä eristyksissä muusta maailmasta ennustuksen ja Voldemortin uhkan myötä, mutta onkin tosi kiva kun muut ajattelevat ja kirjoittavat aiheesta vielä ficejäkin :D En edes tiennyt tarvitsevani tätä, mutta nyt kun on luettu, oon niin iloinen että sen tein. Todella hieno fici ♥

Tuollainen eristäytyminen kaikesta muusta on aivan varmasti henkisesti todella raskasta, etenkin kun koko muu maailma vain jatkaa eloaan käytännössä ihan normaalisti. Ehkä, jos tilanteessa olisi yhdessä kaikkien muiden kanssa, sitä voisi sietää paremmin. Mutta Lily tuntuu olevan niin yksin, vaikka Jamesin ja Harryn kanssa onkin, kun Harry on vielä niin pieni ja riippuvainen toisista ja James karkailee omille teilleen. Ei ihmekään, että Lilyä varsinkin kyrsii. Vähemmästäkin hermot palaisivat loppuun.

Lainaus
Viime viikolla James kehtasi ehdottaa, että hän meikkaisi. Meikkasi! Kun James itse kuljeskelee virttyneessä huispauskaavussa.
Joo ei oo Jamesilla kyllä mitään oikeutta puuttua Lilyn ulkonäköön tuollaisella annilla :D

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten olit tämän angstisuuden toteuttanut. Vaikka tässä olikin ankea ja vähän ahdistavakin tunnelma, tää ei tuntunut lukiessa ihan niin angstiselta kuin olisi voinut. Ehkä se johtuu siitä, kun tämä oli aiheeltaan niin sellainen, että voisi tapahtua melkeinpä kelle tahansa. Eihän meistä kenenkään tietenkään tarvitse piilotella pimeyden velhoja tai mitään, mutta moni joutui koronan takia eristäytymään kotiin (nykyään ei enää niinkään, onneksi, ainakaan Suomessa) ja vaikeat vaiheet parisuhteessakin ovat monelle tuttuja. Ja ketäpä ei olisi joskus alkanut ärsyttämään pelkkä toisen naama ja olemus 😅 Ja sitten pitäisi vain yrittää kestää kaikkea lapsen takia... Lisää ankeutta tähän tulee siitä, kun muistaa, että Lily ja James eivät koskaan pääse pois tuosta eristystilasta, vaan lopputulema on se, että he kuolevat :< Ihan kauheaa. Mut samalla se sopii tämän angstisuuteen niin hyvin, tuo vain yhden lisäulottuvuuden mukaan...

Naapurin pihan sade oli tosi kiva toistuva yksityiskohta tässä. Lilyllä on niin tylsää että vesisadekin on noin merkittävä asia, jota pitää havainnoida moneen otteeseen. Tykkäsin siitä, että se pääsi myös otsikkoon asti. Sellaisenaankin se kuvaa todella hyvin varsinkin Lilyn tilannetta. Ainoa vähänkään mielenkiintoinen asia hänen elämässään, niin inhaa kuin se onkin.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 336
  • Lunnikuningatar
Rowena laittoi tämän kommikseen, ja olipa kiva että laittoi, koska muistin, että vaikket olekaan hetkeen Finissä tainnut mitään julkaista, mulla on vaikka mitä vanhempaa sulta vielä kommentoimatta! Luin tämän jo tuolloin 2021 kun korona-aika oli päällä, ja silloin teksti tuntui samaistuttavuudessaan synkkyydestä huolimatta lohdulliselta, koska se tarjosi keinon käsitellä omaa turhautumista. Lily ja James tuntuvat tässä tekstissä hyvin aidoilta, ja etenkin tuo Lilyn apatia on sydäntäsärkevää, mutta tosi ymmärrettävää. Ylipäätään on ihme, että kaksikko on näinkin hyvissä väleissä, vaikka ovat piileskelleet jo vuoden!

Pöllökiikaritemppuoivallus (siinäpä vasta sana :D ) oli myös hienosti sinunlaisesi kulma! Olen aiemminkin tykännyt paljon siitä, miten nappaat jonkin pienen yksityiskohdan esimerkiksi pottermaailmasta ja käytät sitä ficeissä tosi kekseliäästi ja uudella tavalla. (Tai vaikkapa mikrosaagassa mikron eri merkityksiä!) Tässä oli myös hienoa, että vaikka tuo pöllöjuttu on aika höperö ja hauska, tekstissä siitä tuli kuitenkin myös aika surumielinen ja kiikareiden puutteen kautta ihan uudella tavalla perusteltu loitsu. Tietysti Lily, joka oli kuitenkin luokkansa tähtioppilas, muisti tuollaisenkin tempun. :D

Upeasti oli kuvattu myös tuo ajan pysähtyminen uskollisuustaikojen sisäpuolella sekä tuon apatian että sen kautta, miten mikään ei konkreettisesti puhko sitä taikaa. Limittyvät siis Lilyn mielentila ja koko heidän rajattu maailmansa, tavallaan.

Tää oli tosi hieno teksti, josta löytyisi varmasti vielä vaikka mitä kerroksia pohdittavaksi, joten pitää jossain kohtaa lukea uudelleenkin. Kiitos! :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.