(Juhla)tunnelmaa tyrmässä ja muita raapaleita, Severus/Gilderoy, kokoelma, max. K-11

[Thelina]

Ficin nimi: (Juhla)tunnelmaa tyrmässä ja muita raapaleita
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: kevyttä huumoria ja romantiikkaa
Ikäraja: max K-11, kerrotaan jokaisen tekstin kohdalla erikseen
Paritus: Severus/Gilderoy
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle

A/N: Olen kirjoittanut raapalejuoksuun useamman Severus/Gilderoy -rapsun ja päätin tehdä niistä tällaisen kokoelman. Tarkoitus olisi kirjoittaa näitä vielä lisääkin, joten laitoin ikärajaksi K-11, vaikka toistaiseksi kaikki ovatkin vielä tasoa S Nämä eivät liity toisiinsa mitenkään, vaan ovat ihan erillisiä tarinoita jokainen.

Sisällys:

1. Syntymäpäiväyllätys, S
2. (Juhla)tunnelmaa tyrmässä, S
3. Yövieras, S
4. Otusongelma, S

[Thelina]

Ikäraja: S
Sanat: 250

*

Syntymäpäiväyllätys


Lockhartin huoneesta kuului hyräilyä, joka kantoi kauas käytävän päähän saakka. Severus kiihdytti askeliaan ja pyyhälsi sisään pimeyden voimilta suojautumisen opettajan toimistoon äkäisenä kuin myrskytuuli.

”Mitä Merlinin nimessä tämä oikein tarkoittaa, Lockhart?” hän kysyi, hätistäen perässään leijailevia ilmapalloja kauemmaksi. Severuksen kaapuun oli takertunut pinkkiä serpentiiniä ja kunnon tujaus kultaista glitteriä. Kaiken lisäksi hänen päähänsä oli ilmestynyt naurettava kartionmuotoinen syntymäpäivähattu, joka ei millään suostunut katoamaan. ”Paikkani Suuressa salissa on kuin sirkuksen jäljiltä! Peikkokin osaisi päätellä sinun olevan siihen syypää!”

”Huomenta, Severus!” Lockhart tervehti iloisesti. ”Pidätkö koristeistani? Pikkulinnut kertoivat, että sinulla on tänään syntymäpäivä, enkä kertakaikkiaan voinut olla ilahduttamatta sinua pienellä juhlayllätyksellä heti aamutuimaan! Joko avasit lahjasi?”

”En!” Severus kivahti. ”Poista kirotut loitsusi minusta heti paikalla! En voi sietää tällaista hölynpölyä edes sinulta, Lockhart!”

”Älä viitsi olla noin yrmeä, Severus hyvä”, Lockhart sanoi huuliaan mutristaen. ”Olin juuri avaamassa ääntäni onnittelulaulua varten.”

”Uskallakin…”

”Hys hys”, Lockhart sanoi ja asteli laventelinvärisessä kaavussaan aivan Severuksen eteen. ”Nyt kun kerran olet siinä, voit yhtä hyvin saada toisen osan syntymäpäivälahjastasi.”

Severus ei ehtinyt kieltäytyä, kun Lockhart jo painoi vartalonsa kiinni häneen, laski pehmeän kätensä hänen poskelleen ja suuteli häntä. Severuksen polvet notkahtivat ja hän huomasi tarttuvansa kaksin käsin Lockhartin kaapuun pitääkseen itsensä tasapainonsa. Lockhart sen kuin jatkoi, hymyillen itsetietoisesti hänen huuliaan vasten. Severus huoahti tämän suuhun, tietämättä itsekään, oliko kyse tuskastumisen vai mielihyvän osoituksesta.

Lopulta Lockhart vetäytyi kauemmaksi, sipaisten sormillaan Severuksen silmille valahtanutta tukkaa.

”Kas niin”, Lockhart sanoi hymyillen. ”Täytyy sanoa lahjani pukee sinua: kasvosi rusottavat heleämpinä kuin nuoruuden ensilempi!”

”Ole hiljaa”, Severus sanoi ja suuteli Lockhartia uudestaan.

[Thelina]

Ikäraja: S
Sanat: 100
A/N: Tämäkin oli tulossa raapalejuoksuun inspissanalla kurpitsa, mutta myöhästyin julkaisusta, kun joku ehti edelleni! Tässäpä siis aivan ennennäkemätön Severus/Gilderoy -rapsu

*

(Juhla)tunnelmaa tyrmässä


Kurpitsajuhlan jatkot opettajainhuoneessa olivat sujuneet perinteiseen tapaan rauhallisesti. Booli saattoi olla hieman terästettyä, mutta keskustelu ja kanssakäyminen pysyivät joka tapauksessa tavanomaisen sivistyneinä. Tilanne oli kuitenkin lähtenyt hallinnasta jotakuinkin siinä vaiheessa, kun Lockhart oli mystisesti onnistunut kutsumaan itsensä jatkojen jatkoille Severuksen tyrmähuoneeseen.

”Ah, hämyinen kynttilävalaistus sopii tunnelmaan täydellisesti!” Lockhart sanoi ja istahti muitta mutkitta Severuksen lempituoliin, pidellen viskilasia sirosormisessa kädessään.

”Mihin tunnelmaan?” Severus kysyi kulmiaan kurtistaen. Lockhartin huulet kaartuivat pehmeään hymyyn ja tämän silmät tuikkivat merkillisesti kynttilänvalossa.

”Kurpitsajuhlatunnelmaan, tietenkin”, Lockhart sanoi. ”Tai miksei johonkin muuhunkin.”

Aamulla Severus heräsi Lockhartin vierestä, eikä uskonut voivansa enää koskaan istahtaa lempituoliinsa ajattelematta tämän alastonta kehoa.

[Thelina]

Ikäraja: S
Sanat: 200

*

Yövieras


Severus heräsi hätkähtäen. Makuuhuoneessa oli hiljaista ja pimeää: ainoastaan herätyskellon itsestäänvalaisevat viisarit hohtivat hiukan, valaisematta juurikaan. Kello näytti puoltayötä. Oliko käytävästä kuulunut jokin ääni, vai miksi hän oli herännyt?

Severus höristi korviaan, mutta mitään ei kuulunut.

”Äh, olkoon”, hän mutisi väsyneenä, kääntäen kylkeä. Voro saisi hänen puolestaan hoitaa yölliset hiipparoijat.

Severus oli juuri nukahtamaisillaan, kun hänen sänkynsä patja yhtäkkiä notkahti ja jokin lämmin ja elävä painautui kiinni hänen selkäänsä.

”Mitä halvattua!” Severus karjaisi, kierähtäen ympäri. Hän tönäisi tunkeilijaa kyynärpäällään, tavoitellen taikasauvaansa tyynynsä alta. Saatuaan valot syttymään hän huomasi tuijottavansa suoraan Lockhartiin, joka hieroi rintaansa pahastuneen näköisenä.

”Merlin, Severus!” Lockhart sanoi. ”Ei sinulla ole mitään syytä käydä kimppuuni tuolla tavalla! Ethän halua herättää koko linnaa?”

”Mitä pirua sinä oikein teet täällä?” Severus kysyi hampaitaan kiristellen. ”Painu omaan sänkyysi, minä yritän nukkua!”

”Sitähän minäkin yritän!” Lockhart väitti. ”Vaan kun en saa unta, heräilen vähän väliä! Ajattelin, josko sinä vanhana yökyöpelinä olisit hereillä tai mahdollisesti kaipaisit petiseuraa. Tottahan sinä tiedät, että kaksin nukkuessa myös uni maistuu kahta paremmin?”

Lockhart teki itselleen tilaa ja ujuttautui Severuksen peiton alle, aivan hänen kylkeensä kiinni.

”Mutta...”

”Hyvää yötä, Severus”, Lockhart sanoi ja kietoi käsivartensa tiukasti hänen ympärilleen.

Se tuntui oikeastaan yllättävän mukavalta, Severus ajatteli, ja nukahti uudestaan.

[Thelina]

Ikäraja: S
Sanat: 200
A/N: Kirjoissahan Lockhart taisi jättää oppilaat hoitamaan ilkiöt puolestaan, mutta miksipä hän ei voisi kysyä apua Severukselta

*

Otusongelma


Perjantain oppituntien jälkeen Severuksen luokan ovelta kuului pahaenteisen viehkeä koputus. Ennen kuin hän ehti sanoa sanaakaan, Lockhart purjehti muitta mutkitta sisään, tavanomaisen värikkäänä kuin mikäkin riikinkukko.

”Severus! Ei sinulla sattuisi olemaan hutsunmyrkkyä varastossasi? Voisin tietysti keitellä annoksen itsekin - tiedän nimittäin varsin erinomaisen reseptin - mutta valitettavasti asialla on melkoisen kiire!”

Severus kurtisti kulmiaan. Oliko Lockhart tosiaan onnistunut kasvattamaan hutsunmunia verhoissaan kenenkään huomaamatta? Tästä Voro ei kyllä ilahtuisi: ne pirulaiset osasivat saada aikaan melkoisen sotkun.

”Tietääkseni tässä linnassa ei ole aikoihin ollut moista tuholaisongelmaa. Myrkkyvarastoni ovat aikaa sitten tyhjenneet”, Severus sanoi.

Lockhartin teatraalinen huokaus sai hänen päänsä särkemään.

”Täytynee kehitellä toinen keino Cornwallilaisten ilkiöiden häätämiseen. Toisluokkalaiseni päästivät lauman valloilleen ja arvelin, että kunnon annos hutsunmyrkkyä tekisi niistä selvää tuossa tuokiossa. Ovathan otukset lähes samankokoisiakin…” Lockhart sanoi.

Severus pärskähti.

”Saanen kysyä, miksi et käyttänyt niihin yksinkertaista jähmetysloitsua? Saisit ne häkkiin huomattavasti siistimmin.”

Lockhartin kasvot kirkastuivat.

”Sinäpä sen sanoit, Severus! Taisit muistaa, että juuri niin tein kirjassani Patikkaretkellä pahanhengen kanssa! Hengellä nimittäin oli naapurinaan ilkiö poikineen!”

Lockhart liikahti lähemmäksi ja moiskautti mojovan suukon suoraan Severuksen suulle.

”Kiitos avusta, vaikka ratkaisu taisikin oikeastaan olla täysin omaa ansiotani!”

Severus tuijotti hämmentyneenä Lockhartin perään. Mikä kumma hänen kasvojaan oikein kuumotti?

Ärsytystä se ei ihme kyllä tainnut olla.

[marieophelia]

Kommenttikampanjasta hei!

Luinkin jo illalla Raapalejuoksusta Otusongelman, ja sitä lukiessani mietin, onkohan Lockhartilla ja Severuksella meneillään muutakin kuin satunnaista suukkojenvaihtoa. Yllätyinkin iloisesti, kun huomasin, että olet kirjoittanut kaksikosta enemmän. Erilaisempaa ja sitä myötä herkullisempaa paria saakin Pottereista hakea.

Vaikka sanotkin A/N:ssa, etteivät tarinat liity toisiinsa, mietin, että Severuksen ja Lockhartin suhde varmaan olisi sen tyyppinen, että se ikään kuin alkaa jokaisella tapaamisella uudestaan. Severus varmaan miettii jokaisen kerran jälkeen "ei enää ikinä, mitään ei koskaan tapahtunut" ja Lockhart taas nauttii siitä, että saa hurmata Severuksen yhä uudestaan. Mielestäni siis tällaiset irralliset tarinat kuvaavat osuvasti salasuhteen laatua, vaikkeivat sinänsä liittyisikään toisiinsa.

Molemmat hahmot on kuvattu todella alkuperäisille uskollisina. Varsinkin Lockhartin yletön itsevarmuus on hupaisaa luettavaa ja syntymäpäiväyllätys on juuri niin kiusallinen kuin Lockhartilta voi odottaakin. Severus on myös niin hauska, kun hän vähän muodon vuoksi hampaitaan kiristellen kuitenkin antaa Lockhartin tehdä täsmälleen, mitä tämä haluaa.

Mietin, kytkeytyvätkö raapaleet jollain tavalla Salaisuuksien kammion canoniin. Sinänsähän sillä ei mitään väliä ole. Jäin vain miettimään tuota Kurpitsajuhla-raapaletta, sillä sinä iltanahan Norriska olisi kangistettu ja minua huvitti asetelma vielä hieman lisää, kun mietin, että Lockhart ja Severus olisivat niin järkyttävän tapahtuman jälkeen lähteneet pelehtimään keskenään.

Nämä olivat niin veikeitä, että tuli jotenkin kujeellinen olo lukiessa. Luen mielelläni lisää, jos ja kun kaksikosta vielä lisää kirjoittelet. Kiitokset!