Kirjoittaja Aihe: Kuluneesta vuodesta | S, tuplaraapale  (Luettu 274 kertaa)

Seila

  • Vieras
Kuluneesta vuodesta | S, tuplaraapale
« : 11.01.2021 17:57:29 »
Nimi: Kuluneesta vuodesta
Kirjoittaja: Seila
Ikäraja: S
Henkilöt: Ronja
Tyylilaji: draama, tuplaraapale
Haasteet: Spotify Wrapped kappaleella Please, Please, Please, Let Me Get What I Want - Muse, Originaalikiipeily (sanalla 36. Tuleva)



Kuluneesta vuodesta




Raketit paukkuvat ikkunan toisella puolella, räjähtävät värikkäiksi säikeiksi vasten tummansinistä taivasta. Ronja kietoutuu tiukasti vilttiin ja yrittää olla kuulematta. Hän inhoaa raketteja, niistä lähtevää pamahtavaa ääntä. Olo käy hauraaksi ja pieneksi rakettien alla.

Ronja ei muutenkaan välitä vuoden vaihtumisesta. Samaa paskaa se on ensi vuonnakin. Pitäisi tehdä kaikkea. Pitäisi jaksaa ja yrittää. Miten tällaisen vuoden jälkeen kukaan pystyy siihen? Maailmanlaajuinen pandemia, yksinäisyyttä, sydänsurua.

Vuosi 2020 tuntuu pahimmalta ikinä. Niin Ronja on sanonut monesti ääneenkin.

Paska vuosi. Loppuisipa se jo. Mitä maailmankaikkeudella on häntä vastaan?

Kyllä Ronja tietää muidenkin kärsineen. On tullut lomautuksia, jopa potkuja. Hänestä vain tuntuu epäreilulta. Kaikki se henkilökohtainen kärsimys ja silti hän on joutunut joka päivä etsimään hymyn pilkkeen silmiinsä kiertäessään sairasvuoteelta toiselle. Arvostusta ei ole herunut, vain valaistu Finlandia-talo.

Pamahdukset lakkaavat, jolloin Ronja vilkaisee ulos. Ilmassa leijuu savusumua, joka huuhtoo värit harmaiksi.  Ei kulunut vuosi pelkkää pettymystä ole ollut. Ronja myöntää sen. Hän muistaa kesältä jännityksen ja laineiden liplatuksen, syksyltä väliin jääneet sydämenlyönnit. Hempeän auringonlaskun ja monta sataa kilometriä moottoritietä.

Keltainen pamahdus, Ronja hätkähtää. Raketit ilakoivat jälleen. Ronja vetäytyy sohvalle. Hän painaa kuulokkeet päähänsä, häätää paukkeen pois, mutta kurkkii silti ikkunaan. Punaisia kipunoita, sinistä sadetta, kultaisia kukkia.

Ronja uskaltaa kuiskata äänettömän toiveen.

Tee ensi vuodesta parempi.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 049
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Kuluneesta vuodesta | S, tuplaraapale
« Vastaus #1 : 02.02.2021 22:43:36 »
Voi miten ajankohtainen ja samaistuttava aihe! Minun on myönnettävä, että nautin todella paljon siitä, jos perinteisesti iloisina pidettyjä juhlia ja merkkipäiviä käsitelläänkin hieman toisenlaisessa valossa. Ei tietenkään tunnu kivalta, että hahmo tavalla tai toisella kärsii eikä pysty nauttimaan juhlatunnelmasta, mutta minusta on tosi tärkeää ja merkityksellistä, että asioista tuodaan esiin myös kääntöpuolia. On monia, joille uusi vuosi ei syystä tai toisesta tunnu uudelta alulta, raikkkalta mahdollisuudelta tai miltään muultakaan myönteiseltä. Siksi tämä teksti on myös kovin samaistuttava. Itse olen viime vuosina suhtautunut vuoden vaihtumiseen paljon vähäisemmällä innolla ja hartaudella kuin joskus nuorempana, sillä nykyään minulla on pikemminkin tällainen Ronjan kokema samaa paskaa se on ensi vuonnakin -olo, ja tuntuu hyvältä lukea omistakin tunnelmista näin aidosti ja riipaisevasti sanoiksi puettuina.

Kaikki se henkilökohtainen kärsimys ja silti hän on joutunut joka päivä etsimään hymyn pilkkeen silmiinsä kiertäessään sairasvuoteelta toiselle. Arvostusta ei ole herunut, vain valaistu Finlandia-talo.
Tähän ajatuskulkuun samaistun erityisen lujaa, koska itsekin työskentelen terveydenhoitoalalla ja olen kuluneena vuonna saanut painaa aivan hemmetisti hommia. Se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa katkeruutta, kun pitää jaksaa arkea ja olla positiivinen ja kohtelias potilaita ja työtovereita kohtaan, vaikka joskus on kieltämättä niitä päiviä, kun toivoisi voivansa linnoittautua kotiin karanteeniin niin kuin monet muut. Kuormitusta lisää entisestään se, että toisinaan työ ja arjen pyörittäminen on tosi epäkiitollista hommaa. Siinä ei valaistut Finlandia-talot tosiaankaan juuri lohduta. :D

Minusta on lohdullista ja lämmittävää, kuinka Ronjan ajatuksiin kuitenkin hiljalleen hiipii varovainen toivo. Vaikka rakettien pamaukset kantautuvat ulkoa ja välittävät monia negatiivisia viestejä, on sentään ainakin oma koti ja rauha, sohva ja kuulokkeet. On luonnollista, että uudenvuodenaatto kääntää ajatukset kuluneeseen vuoteen, ja lopulta sieltä seasta alkaa ehkä erottua niitä positiivisiakin hetkiä. Ronjan muistot laineiden liplatuksesta ja loputtomasta moottoritiestä ovat kuin lempeitä kosketuksia, lohdun välähdyksiä. Varovainen, äänetön toive on väkevä ja kaunis päätös tälle tarinalle.

Tässä on läpi tekstin todella elävää ja kaunista kuvailua. Värikkäät säikeet ja savusumu, joka huuhtoo värit harmaiksi ovat suosikkejani. Niistä saa heti kiinni, ja mielenmaisemaan piirtyy uudenvuodenaaton vuoroin värikäs ja vuoroin savuisa taivas.

Kiitos tästä upeasta tekstistä, pidin kovasti ja samaistuin lujasti! :-* -Walle

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 2 522
Vs: Kuluneesta vuodesta | S, tuplaraapale
« Vastaus #2 : 03.02.2021 09:26:59 »
Terkkuja kommiksesta ja nöyrin anteeksipyyntö hieman myöhässä tulevasta komrnentistani! :)

Oli ihanaa päästä lukemaan tällsinen pieni originaalipätkä, joka sanamäärästään huolimatta kätkee sisäänsä hirvittävän paljon ajatuksia ja tunteita, ja joka ainakin minut lukijana sai myös hetkeksi pysähtymään ja ihan vain muistelemaan mennyttä vuotta. Ronjan ajatukset ovat hyvin samaistuttavia, jotenkin olet tehnyt lukijalle todella helpoksi astua hänen asemaansa tuon lyhyen hetken ajaksi. Ja vaikka kyse on suurista tunteista ja asioista, olet onnistunut saamaan kaiken kahteensataan sanaan ilman, että lukijalle jäisi tunne, että tästä puuttuu jotakin.

Jotenkin sitä on alkanut itsekin huomaamaan, miten ihmiset vuoden vaihtuessa entistä hanakammin hehkuttavat tätä new year new me -asiaa, minkä taustalla ajatus on varmasti hyvä, mutta se mielestäni myös osaltaan luo paineita. Tuntuu, että itseään pitäisi olla muuttamassa johonkin suuntaan, oli kyse sitten ulkonäöstä, elämäntavoista, sosialisoimisesta, jne. Tietenkin on ihailtavaa, jos joku haluaa itselleen paremman suunnan elämässä, mutta toisinaan tuntuu tosiaan siltä, että ihmiset kokevat, etteivät riitä sellaisenaan kuin ovat, ja sitten "väkisin" aletaan uuden vuoden varjolla muuttamaan itseä. Välillä se on tosi surullistakin.

Tässä tekstissä on kaikesta huolimatta jotenkin sellainen seesteinen ja tyyni tunnelma, vaikka Ronjan mielessä hieman myrskyää ja ulkona raketit räjähtelevät. Siitä huolimatta tästä kuitenkin välittyy pienen pieni rauha, tai kenties se on juuri tuo toivo, josta Waulishkin puhui. Joka tapauksessa tästä ficistä jäi lopulta minulle lukijana hyvä mieli, vaikka Ronja tässä hieman kipuileekin.

Toivotaan, että tästä vuodesta tulee parempi niin Ronjalle kuin meille kaikille muillekin - kullekin omalla tavallaan. :) Kiitos lukukokemuksesta!

Ingrid