Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Мән(т)ті (S, Otabek/Yuri, oneshot)  (Luettu 52 kertaa)

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Title: Мән(т)ті
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Kepeä ja söpöisä slice of life
Rating: S
Disclaimer: Hahmoista iso kiitos Kubo Mitsuroulle, Yamamoto Sayolle ja muulle YOI-staffille, minä vain lainasin tätä kirjoitustani varten. En rahasta ketään tämän kirjoittamisella.
Summary: ”Anna minulle kunnon maistiainen.”

A/N: Mänti (мәнті) – suomessa usein kirjoitettuna manti – on ruokalaji, sellainen lihalla täytetty taikinanyytti, vähän niin kuin pelmenit, mutta kypsennetään höyryttämällä eikä keittämällä. Kuuluu mm. Turkin ja monien Keski-Aasian maiden ruokakulttuuriin (kuten just vaikka Kazakstanin, ja tuo мәнті onkin juuri kazakinkielinen kirjoitustapa kyseiselle ruokalajille. Esim. venäjäksi se olisi манты (manty)).

Ficin nimi latinalaisilla aakkosilla on siis Män(t)ti. Sanaleikki avautunee siitä ilman lisäselityksiä :D Se ei kylläkään toimi muuten ku näin suomenkielisessä ficciuniversumissa, hahmot kun puhuvat ficin sisällä keskenään venäjää… ;D Mutta ihan sama, toi kun päähäni putkahti, niin iski tarve kirjoittaa siitä anyway.

Mukana Fluffy10:n neloskiekalla.



Мән(т)ті


Herkullinen, vieno ruoantuoksu kantautui nenään heti ovella, kun Yuri palasi luisteluvalmennuksesta kotiin. Hän haisteli ilmaa mielissään vääntäessään samalla tennareita pois jaloistaan ja yritti tunnistaa tuoksusta, mitä ruokaa Otabek oikein tekikään. Hän erotti siinä valkosipulin mutta ei tullut mihinkään varsinaiseen lopputulokseen arvailussaan ja päättikin siksi mennä keittiöön ottamaan asiasta selvää. Sinne hän tosin olisi suunnannut muutenkin – hän halusi kotiinpaluusuukkonsa.

Yuri jätti treenikassinsa kylpyhuoneen oven eteen aikomuksenaan tyhjentää se suukon saatuaan ja suuntasi askeleensa keittiöön. Otabek oli tervehtinyt häntä jo ulko-oven käydessä mutta teki nyt niin uudelleen. Tämä seisoi työtason ääressä ja teki keskittyneesti jotain, mistä Yuri ei ensin saanut selvää. Potya istui Otabekin jalkojen juuressa kuin koira, joka toivoi, että eleetön kerjääminen palkittaisiin herkkupaloilla.

”Mitä sinä oikein teet täällä?” Yuri kysyi. Hän laski kätensä Otabekin olkapäille ja seurasi tämän takaa, miten tämä taitteli jotain taikinanyytin näköistä. Hetkeksi hän ehti jo unohtaa, että oli tullut hakemaan Otabekilta itselleen suukkoakin. Uteliaisuus oli vienyt voiton.

”Ruokaa”, Otabek vastasi yksinkertaisesti ja nosti tekemänsä nyytin kädelleen.

”Pelmeneitäkö?”

”Melkein”, Otabek sanoi. ”Tämä on mänti.”

”Aaa, manty”, Yuri nyökytteli muistaessaan kyseisen ruokalajin. Sen myötä hän kiinnitti kunnolla huomiota liedellä olevaan mantovarkaan, höyrykattilaan, joka nopealla vilkaisulla muistutti lähinnä kattilapinoa. Pelmeneitä ei sellaisella edes kypsennettäisi.

”Ei, kun mänti”, Otabek korjasi lempeästi Yurin venäläistä ääntämystä. ”Mänti.”

”Itse olet mäntti”, Yuri tokaisi leikkimielisesti ja kietoi kätensä Otabekin ympärille. Tämä tuhahti muttei sanonut mitään. ”Hyvältä tuoksuu joka tapauksessa”, Yuri vaihtoi sitten puheenaihetta, kun Otabek alkoi tehdä uutta nyyttiä.

”Kattilassa tekeytyy valkosipulikastike”, tämä vastasi osoittaen peukalollaan lieden suuntaan. ”Niin, ja tein yhden testieränkin alkuun.”

”Jäikö siitä jäljelle mitään?”

”Ei. Joudut odottamaan, että saan nämä kaikki valmiiksi.”

Yuri huokaisi liioitellun pettyneesti ja puski päätään Otabekin niskaan.

”Sinä siis söit ne kaikki?” hän valitti vain puoliksi tosissaan. ”Ei ole reilua.”

”Tein ihan pari vain. Pitihän minun varmistaa, että täyte on kelvollinen ja maku hyvä”, Otabek puolusteli. ”Eikä niitä voi oikein raakanakaan maistella.”

”Voisit silti antaa minulle maistiaisen…”

He katsahtivat toisiinsa, eikä Otabekille jäänyt epäselväksi, mitä Yuri sanoillaan oikein tarkoitti. Hän käännähti paikoillaan niin, että hänen ja Yurin kasvot olivat sopivasti vastatusten. Suudelma, jonka he jakoivat, oli kevyt ja pehmeä, ja Yuri makusteli Otabekin huulia antaumuksella.

”Mmmm… maistuu hyvältä”, hän supisi suoraan tämän huulille.

Otabek naurahti hellästi ja kääntyi jatkaakseen mäntien valmistamista.

”Mitä laitat niihin täytteeksi?”

”Lammasta tietenkin”, Otabek vastasi ja pystyi kuvittelemaan irvistyksen Yurin kasvoilla. Tämä ei vieläkään sen erityisemmin lämmennyt lampaanlihalle, vaikka myönsikin, että oikein valmistettuna siitäkin sai hyvää, jopa herkullista. ”Laitoin lisäksi sipulia, vähän mausteita ja osaan myös kurpitsaa.”

”Kurpitsaa?” Yuri toisti muka ihmetellen. ”Mistä lähtien sinä olet alkanut rehuja syömään? Luulin, että ruokavalioosi mahtuu vain lihaa ja leipää. Ja litrakaupalla teetä.”

”Tuollaisilla oletuksilla sinä kyllä olet se mäntti”, Otabek totesi, ja Yuri kuuli huvittuneisuuden hänen äänessään. ”Aiotko muuten roikkua siinä vielä kauankin häiritsemässä ruoanlaittoani?”

”Mikä jottei”, Yuri hymähti ja kurottautui suukottamaan Otabekia poskelle. ”Ei minulla ole kiire poiskaan. Tässä on hyvä.”

Vastaus sai lempeän hymyn kohoamaan Otabekin suupielille. Vaikka mäntien taitteluun keskittyminen olikin hieman haastavampaa, kun Yuri roikkui niskassa, tämän läsnäolo ei oikeasti haitannut häntä lainkaan. Vielä monen vuoden jälkeenkin moinen läheisyys tuntui vain hyvältä.

”Ensin Potya, sitten sinä”, Otabek sanoi lusikoidessaan täytettä seuraaviin mänteihin. Hän vilkaisi alas jalkoihinsa, joiden juuressa kissa edelleen istui. ”Olenpas minä tänään suosittu.”

”Potya nyt vain tahtoo ruokaa”, Yuri tuhahti painaen poskeaan Otabekia vasten. ”Mokomakin possu.”

”Kukas se juuri valittikaan siitä, ettei syötävää ole jo saatavilla, ja oikein väen vängällä vaati maistiaisia?”

”Älä vain sano, että annoit Potyalle maistiaisen ja jätit minut ilman.”

Otabek ei vastannut mitään, vilkaisi vain Yurin suuntaan hymy kasvoillaan. Se ilme kertoi Yurille tarpeeksi, ja hän vastasi siihen hymyyn. Hän tavoitteli tämän kasvoja – sitä hymyä – puoleensa, ja ei aikaakaan, kun tämän huulet olivat taas hänen ulottuvillaan. Mutta ennen kuin hän oli ehtinyt suudella Otabekia jälleen, tämä oli taas kääntänyt kasvonsa poispäin mäntien suuntaan.

”Hei, Be–”

”Tässä”, Otabek sanoi tarjoten kämmenellään Yurille yhtä mäntiä. ”Maistiainen.”

”Mutta tuohan on raaka!” Yuri huudahti heti. ”Äh, älä viitsi, Beka…”

”Ole sitten ilman”, tämä hymähti vastaukseksi ja laski mäntin takaisin työtasolle.

Yuri tuhahti äänekkäästi. ”Anna minulle kunnon maistiainen”, hän käski.

Sen sanottuaan hän käänsi Otabekia puoleensa ja suuteli tätä uudestaan. Huulten kosketus oli täynnä halua ja rakkautta, ja Yuri oli valmis unohtamaan itsensä siihen molemminpuoliseen hellyyteen. Vaikka hän vesi kielellä odottikin, että pääsisi maistamaan Otabekin tekemiä mäntejä, hän aina kaikkein mieluiten kyllä maisteli Otabekia ja tämän huulia.
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 118
  • "Pitkäkyntisillä ei ollut kylliksi kynsiä."
Vs: Yuri!!! on Ice: Мән(т)ті (S, Otabek/Yuri, oneshot)
« Vastaus #1 : 22.11.2020 11:18:36 »
Luin otsikon ja annoin tälle nimeksi Matti. :D Hauskaa leikittelyä sanoilla ja kieltämättä sanasta mänti tuleekin ensimmäisenä mieleen mäntti. Mukavia kulttuurielämyksiä ruoanlaiton parissa, ja ylipäätään slice of life, kepeä ja söpöisä varsinkin, on niin mainio genre. <3 Kivasti tosiaan myös kuvailtu tuo valmistusprosessi ja täytevaihtoehdot, niin pääsee lukija kärryille kyseisestä ruoasta.

Yurin pussaillessa Bekaa en voinut olla ajattelematta, miten makoisalta tämän suu mahtoi maistua testierän popsimisen jälkeen. xD Tyyliin sellainen epämääräinen lihan ja valkosipulin katku puskee esiin, nami nam. No joo, varmaan oli Yurille toissijaista siinä hetkessä, mutta ajatuksena hupaisa.

Herttainen pätkä tämä oli ja mukavasti Potyakin siellä vilahti. :3 Kiitän!

- Mai
"Jos olisin tiennyt, että joudun syömään sanani, en olisi puhunut niin paljon."