Kirjoittaja Aihe: Torjunta, S  (Luettu 329 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 745
Torjunta, S
« : 31.08.2020 18:37:04 »
Nimi: Torjunta
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Haasteet: Etydikirpputori

A/N: Jälleen yksi originaalifantasiamaailmaan sijoittuva teksti. Dricalista kertoo myös teksti Kipukimara, S.


Torjunta


Drical tuijottaa leirinuotion hitaasti hiipuviin liekkeihin ja seuraa, kuinka kääpiö tekee kaikkensa, ettei tuli savuttaisi. He ovat niin kaukana asutuksesta kuin Gredethean länsiosissa on ylipäänsä mahdollista olla, mutta varovaisuus ei koskaan ole pahasta. Se onkin sitten suurin piirtein ainut asia, josta hän on siihen mennessä ollut kääpiön kanssa yhtä mieltä. Doparfiksi itsensä esitellyt kääpiönainen on tai pikemminkin voisi olla mukavaakin seuraa, mutta hän ei enää aio tehdä samoja virheitä kuin aiemmin. Hän ei todellakaan aio luottaa hetkeäkään ei kääpiöön eikä kehenkään muuhunkaan seurueesta, jonka mukaan hän on puolivahingossa joutunut.

Metalli kalahtelee metallia vasten hiukan etäämmällä puiden lomassa. Drical kohottaa katseensa vailla sen suurempaa mielenkiintoa ja jää katselemaan ikäisensä nuoren ihmismiehen ja haltian harjoitusottelua. Kyseessä on nimenomaan harjoitus ja vieläpä alkeellisimmasta päästä oleva sellainen. Ihminen, Midash, on sanonut toimineensa ennen lähettinä, ja sen kyllä huomaa. Hän käsittelee miekkaa suunnilleen yhtä sulavasti kuin hevonen sulkakynää, mutta kai jokaisen on aloitettava jostakin.

Haltia tekee korostetun selkeän harhautuksen, mutta onnistuu siitä huolimatta kolauttamaan miekan oppilaansa käsistä. Midash kiroaa ja kumartuu poimimaan aseensa.
”Haluatko sinäkin joskus kokeilla?” Irgeniksi esittäytynyt haltia kysyy huomatessaan Dricalin katseen.
”En todellakaan”, Drical puuskahtaa ja mulkaisee sanojensa painoksi kumpaakin.
Hän ei itsekään ole mestari miekan käsittelijänä, vaikkakaan ei sentään yhtä surkea kuin mitä Midash tuntuu olevan. Hän ei siitä huolimatta ole aikeissa paljastaa taitojaan tai niiden puutteita väliaikaisille matkakumppaneilleen. Jos ja kun ongelmia ilmenee, on parempi, että hänen heikkoutensa ja vahvuutensa ovat yksinomaan hänen itsensä tiedossa.

”Entä taisteluharjoitukset taikuudella?” Doparf kysyy.
Kääpiö kallistaa päätään tavalla, joka paljastaa hänen tietävän, kuinka paljon enemmän tämä tarjous houkuttelee. Drical pudistaa kuitenkin päätään.
”En tarvitse sinun harjoituksiasi.”
Doparf hallitsee magian ja sen käytön taistelutilanteissa taatusti häntä paremmin. Jatkuva salailu ei ole antanut liiemmin mahdollisuuksia näyttävien temppujen harjoitteluun. Doparfin ei kuitenkaan tarvitse tietää sitä eikä hänen taitojensa tasoa yleensäkään. Hänellä on vain ikävä tunne, että Doparf aavistaa paljon enemmän kuin mitä hän Dricalin suusta kuulee.

Heidän kerääntyessään lähelle hitaasti sammuvaa tulta, Drical pitää katseensa tiiviisti yhä lämpöä uhkuvassa hiilloksessa. Välillä hän on tuntevinaan jonkun katseen itsessään, muttei vilkaisekaan muiden suuntaan. Taas kerran hän huomaa miettivänsä, miksei hän vain nouse ja lähde tai odota, kunnes yö laskeutuu ja katoa sitten pimeään. Osittain hän voi syyttää yhä melko kivuliasta ja toimimista häiritsevää ampumahaavaa kyljessään. Vaikka haltianuoli on jo poistettu ja haava sidottu, hän ei edelleenkään koe olevansa parhaimmillaan.

Nuotion toisella puolella Midash äännähtää kuin kysyäkseen kohta jotakin. Drical nostaa välittömästi katseensa ja huomaa Midashin tuijottavan häntä itseään aivan liian uteliaan näköisenä. Hän sinkauttaa Midashin suuntaan mulkaisun, jonka teho on onneksi välitön. Entinen lähetti napsauttaa saman tien suunsa kiinni ja kääntää katseensakin pois. Jälleen uusi uhka hänen yksityisyyttään vastaan on torjuttu.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin