Kirjoittaja Aihe: Riverdale: Unohtunutta | S, muistoja (Betty)  (Luettu 1056 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 224
Riverdale: Unohtunutta | S, muistoja (Betty)
« : 13.06.2020 17:22:43 »
Nimi: Unohtunutta
Fandom: Riverdale
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Ikäraja: S
Haasteet: Ficlet300 (sanalla 32. Kestävä)

A/N: Sain yhtäkkiä ahaa-elämyksen, että mullahan on kaksi erikseen postaamatonta ficlettiä viime vuoden joulukalenterista! Tässä siis niistä ensimmäinen, viittauksilla myös aiempiin ficletteihin (molemmat S) samasta fandomista.




Kun Alice passitti Bettyn etsimään ullakolta joulukoristeita, Betty suhtautui pyyntöön vastahakoisesti. Kaiken sen jälkeen, mitä heidän perheelleen oli tapahtunut – Polly vauvoineen, isän paljastuminen Mustahupuksi – Betty ei olisi halunnut edes juhlia joulua, ei laisinkaan. Ei ollut mitään juhlittavaa, ei lämpöä eikä yhteistä onnea. Ja hirveimmältä tuntui se, että tämän ajatuksen juuret tuntuivat olevan harvinaisen syvälle uponneina hänen mielessään; oli kuin Betty olisi unohtanut täysin, mitä on olla onnellinen. Jokainen päivä tuntui taistelulta uutta uhkaa vastaan: milloin tilaa olivat valtaamassa erinäiset jengit huumeineen, milloin Hiram Lodge oli vaimonsa kanssa juonimassa uusia ongelmia kaupunkilaisille.

Mutta ullakolla nämä ongelmat haihtuivat, muuttuivat kaukaisuudessa häilyileviksi varjoiksi, ja saivat tilalleen paljon arkisempia probleemia. Solmussa olevat valonauhat, pölyiset ikkunakyntteliköt, särkyneet kuusenkoristeet, jotka piti siivota pois, ettei saanut sormiinsa haavoja – Betty hymähti helpotuksesta tajutessaan, että ehkä tämän yhden iltapäivän ajan hänellä olisi oikeus olla taas teinityttö, jonka elämä ei ollut täynnä murhia ja pimeyttä. Ja sitten hän näki sen.

Ullakon nurkassa paksun tomukerroksen alla seisoi metallinen joulukuusi täynnä pieniä LED-lamppuja. Oli kulunut useampi vuosi siitä, kun Betty oli viimeksi nähnyt sen – hänen uskoakseen viimeksi sinä jouluna, kun Archie oli sen hänelle antanut. Betty pyyhki ja puhalteli pahimmat pölyt kuusen päältä ja kytki virtajohdon ullakon pistorasiaan. Yhä, yhä se loisti värikkäänä valomerenä niin kuin aikoinaan, kun Archien hymy ja ennen kaikkea ajattelevaisuus kadun toiselta puolelta oli saanut lämmön läikkymään Bettyn sisällä aaltoina edestakaisin. Betty muisteli sitä joulunalusaikaa – lämpimiä voileipiä Pop’sista, luisteluretkiä lumituiskussa Sweetwater-joella, iltamyöhälle jatkuneita pyjamabileitä Andrewsien luona.

Ehkä niihin aikoihin olisi mahdollista palata, kun valopuukin toimi vielä. Ehkä hän voisi vielä hakea Pop’sista kana-pekonileipiä Archielle ja pyytää häntä mukaan joenrantaan. Kannattaisi ainakin yrittää.