Kirjoittaja Aihe: Rozen Maiden: Vain hetken olen kevyt kuin höyhen | K-11 | Suigintou/Shinku  (Luettu 436 kertaa)

Pura

  • kiikkumureena
  • ***
  • Viestejä: 1 029
Nimi: Vain hetken olen kevyt kuin höyhen
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Rozen Maiden
Ikäraja: K-11
Paritus: Suigintou/Shinku
Genre: femme, haaveilu, romance, ficlet
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: Insestiä
Yhteenveto:
Suigintou ei ole varma, onko hänen sisällään vellova tunne kateutta vai jotakin ihan muuta.

A/N:
Kirjoitin tämän tekstin ensimmäisen version joskus sata vuotta sitten, ja muutama päivä sitten löysin tämän arkistojen kätköistä. Rozen Maidenin tarina on niin kaunis ja etenkin nämä kaksi nukketyttöä ovat olleet minulle tärkeitä jo pitkään, joten päätin hioa tätä vähän ja julkaista.

Osallistuu Ime kappale tyhjiin -haasteeseen, eli tekstin nimi on siis peräisin Olavi Uusivirran kappaleesta Kultaa hiuksissa.



-


Vain hetken olen kevyt kuin höyhen


Shinku on niin kaunis, että se kuristaa Suigintoun kurkkua, vaikka hänen ei edes tarvitse hengittää.

Tietysti he kaikki ovat sitä, sillä heidät on luotu kauniiksi ja lähes täydellisiksi, kaikki heidän siskonsa, ehkä Suigintou itsekin. Hänen valkoiset hiuksensa ja pikimustat siipensä luovat kontrastin, joka on kuulemma kaunis. Hän ei kuitenkaan koskaan voi olla vertaamatta itseään Shinkuun, joka on pehmoisenkaunis tutkielma punaisen ja kullan sävyistä, niin pikkuinen ja hento, ja keinotekoiselta mieleltään niin paljon Suigintouta itseään vahvempi.

Suigintou vaihtaa rauhattomasti asentoa lipaston päällä ja katselee ikkunalla istuvaa sisartaan. Tämän täydelliset kiharat kiiltelevät auringonvalossa ja silmissä on tulkitsematon ilme. Shinku katselee ulos ikkunasta vakavana, ajatuksiinsa unohtuneena ja näyttää tapansa mukaan niin upealta, ettei Suigintou saa katsettaan irti hänestä.

Suigintou ei ole varma, onko hänen sisällään vellova tunne kateutta vai jotakin ihan muuta - vai ehkä sekä että. Hän katsoo Shinkun kuulaanvalkoisen kaulan kaarta, ja sitten hienoja pieniä posliinisormia, jotka pyörittelevät hajamielisesti yhtä vaalean hunajanväristä suortuvaa, ja yhtäkkiä hän haluaisi painaa huulensa sisarensa niskaan, sotkea tämän hiukset ja repiä rikki hentoa vartaloa peittävän punaisen silkin. Ajatus säikäyttää hänet niin, että rinnassa jysähtää kuin hänellä olisi oikea sydän. Hänestä täytyy lähteä jokin ääni, sillä Shinku kääntää äkkiä katseensa häneen.

Suigintou yrittää kääntää katseensa pois ja rutistaa mustaa satiinia polveltaan pieneen nyrkkiinsä. Tämä on väärin, hän ajattelee. Hänen ei kuuluisi tuntea näin Shinkua kohtaan, ei oikeastaan ketään kohtaan. Ei häntä sitä varten ole tehty; hänen osansa on olla täydellinen lapsi, virheetön ja viaton.

Shinku katsoo häntä eikä sano mitään, hymyilee vain vienosti. Silmissä taivaansini läikehtii kuin viileä purossa virtaava vesi, ja huvittuneisuus tanssii niissä kuin auringonvalo veden pinnalla. On kuin Shinku kuulisi hänen ajatuksensa, kuin hän pystyisi lukemaan sen kaiken Suigintoun ilmeestä, käsien jäykästä asennosta ja siitä, kuinka hänen siipensä vetäytyvät lähelle ja käpertyvät hänen hartioidensa ylle kuin suojakuori. Voi kun hän voisikin peittää niillä häpeänsä Shinkun katseelta.

“Tiedätkö, minulla on tylsää”, Shinku sanoo hitaasti, venyttäen sanoja niin, että Suigintoun on pakko katsoa hänen täydellisiä huuliaan, joilla lakka kiiltää vaaleanpunaisena.

“Tulisit viihdyttämään minua”, Shinku pyytää, mutta äänensävy ei anna vaihtoehtoa. Kuten aina, Shinku puhuu kuin kuningatar, kuin omistaisi kaiken ympärillään, Suigintounkin.

Suigintou tuntee rinnassaan taas sen oudon jysähdyksen, joka samaan aikaan sattuu ja tuntuu oikealta. Se pelottaa häntä, mutta silti hänestä tuntuu, että hänen täytyy saada kokea se uudestaan. Hän pitää katseensa Shinkussa ja pudottautuu lipastolta. Ilma siipien alla tukee häntä ja antaa hänen astua lattialle kevyesti, äänettömästi. Shinkun katse seuraa häntä, ja kun Suigintou on tarpeeksi lähellä, hän ojentaa kätensä. Siroa rannetta peittää verenpunainen silkki, mutta kämmenen iho tuntuu Suigintoun kädessä melkein lämpimältä. Hän antaa Shinkun vetää hänet ylös ikkunalaudalle, ja hänen kehonsa tuntuu kevyeltä kuin höyhen, jota tuulenpyörre kieputtaa hallitsemattomasti.


-
the work of wings was always freedom  -- li-young lee

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 284
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Mun on pitänyt jo hyvän tovin katsoa Rozen Maiden(kin), mutta enpä ole vielä saanut aikaiseksi, joten tämä fici olkoot fanartin ohella ensikosketukseni sarjaan ja hahmoihin ^^

Ja oih, miten tämä oli kaunis. Ihan mielettömän ihanaa kuvailua, niin runollista ja täynnä kielikuvia, sopivat tunnelmaan ja tyyliin loistavasti. Suigintoun ihailu ja haaveilu oikein korostuu sen myötä, miten kaunis ja upea Shinku onkaan. Tykkäsin myös tuosta kohdasta, jossa sanotaan, että Suigintoukin on kuulemma kaunis. Kun keskittyy niin sisarensa ihailuun ja vertaa itseään häneen, ei ihmekään, että oma olo tuntuu kovin vaatimattomalta. (Mut googlasin ja Suigintoukin on varsin kaunis tapaus.) Myös tuo tunteiden kieltäminen on suoraan sanottua odotettua hänen tilanteessaan. Mitäköhän Shinku ajattelee ja tietääkö hän lainkaan, mitä Suigintou mielessään miettii? 🤔 Oli kyllä mun mielestä hyvä, että asiaa ei valotettu, koska tällainen yhden hahmon ajatuksiin keskittyvä kerronta sopii erinomaisesti, mutta kiva pohdiskella itsekseen, pahuksen utelias kun olen.

Loppu oli myös sievä, herättää lisää kysymyksiä siitä, mitä Shinku mahtaa ajatella, ja tykkäsin, kun sieltä löytyi sitten kytkös tarinan otsikkoonkin ^^ Toivottavasti Suigintou saa ajatuksensa ja tunteensa setvittyä, vaikka sitten Shinkua viihdyttäessään (miten ikinä sen sitten tekeekään).
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!