Kirjoittaja Aihe: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä  (Luettu 1167 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 680
Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« : 02.05.2020 20:38:08 »
Nimi: Aatos ja Sylvia
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: aloittelevan ystävyyden keveys, ujous ja kujeet
Yhteenveto: “Haluatko, että leikkaan hiuksesi?”

A/N: Minulla on paljon orastavia suunnitelmia Aatoksen ja Sylvian varalle. Mutta aloitan alusta: kuinka nämä kaksi tapaavat. Kiitos jossujb, Rosmariini, Thelina ja Vehka kommenteista ja rohkaisusta <3 Tämä on ensimmäinen originaalini Finissä, mutta toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen!

// jatko-osana tälle tarinalle toimii  Syljellä sinetöity (S) :)



Aatos ja Sylvia


Pikkulinnun punainen rinta väreilee ja aaltoilee sen visertäessä tervetuliaislauluaan saapuneelle keväälle. Punarinnan katse tuntuu kiinnittyneen metsäpolulla seisovaan tyttöön, joka tuijottaa paljaalla oksalla istuvaa lintua yhtä tiiviisti takaisin, kasvoillaan aitoa uteliaisuutta ja ihmetystä siitä, miten pienestä linnusta voi lähteä niin kaunis ja polveileva ääni.

Kun punarinta lopettaa laulunsa keväälle ja jää hetkeksi paikoilleen kuin aplodeja odottaen, Sylvia Rastas kumartaa kiittäen sitä esityksestä. Sitten tyttö jatkaa matkaansa metsäpolkua pitkin, kulkien tuttujen puunjuurien ja sammaloituneiden kivien välistä pitäen silmällä valtakuntaansa muutosten varalta.

Hän on nimittäin tämän metsän vartija ja on hänen jokapäiväinen tehtävänsä kulkea metsän läpi varmistaen, ettei mikään ei-toivottu olento tai esine ole löytänyt tietään hänen metsäänsä. Joskus muutos on vain humalaisen jättämä viinapullo kiven alle kätkettynä, toisinaan taas melkein puhtaaksi kalutun linnun luut, jotka lepäävät irtirevityn höyhenpeitteen päällä. Kun jokin sellainen on hänen metsäänsä eksynyt, Sylvia tuntee sen vatsanpohjassaan. Äiti kutsuu sitä kuudenneksi aistiksi tai häiriöksi metsän energiakentissä, mutta Sylvialle se on vain kutkuttava, pakottava tunne tutkia ympäristöään tarkemmin.

Ja juuri tänään, huhtikuisena iltapäivänä, Sylvia tuntee jonkin olevan toisin.

Hän poikkeaa tutulta polulta ja lähtee tarpomaan vihreissä kumisaappaissaan paljaiden mustikkavarpujen läpi kohti länttä. Sylviaa vetää puoleensa metsässä oleva junaradan pätkä, joka ei ole ollut käytössä sitten toisen maailmansodan, ja jota tähän aikaan vuodesta peittävät vihreä sammal ja edelliskesän kuolleet lehdet.

Oikeastaan Sylvia ei saisi olla junaradan lähellä, mutta kun hänen mieleensä hypähtävät isän kiellot, hän toteaa itsekseen, että ensinnäkään hänelle ei koskaan ole kerrottu syitä siihen miksi hän ei saisi leikkiä junaradan lähellä, ja toisekseen kukaan ei ole vahtimassa häntä, joten siitäs saavat.

Junaradalle on helppo löytää, ja Sylvia alkaa kävellä sitä pitkin, taituroiden ja tasapainotellen ruostuneiden ratakiskojen päällä. Kumisaappaiden mudasta kosteat pohjat liukastelevat välillä kiskoilta, mutta silloin Sylvia hypähtää vasemmalta kiskolta oikealle ja myöhemmin takaisin vasemmalle. Minua te ette saa, Sylvia ajattelee ilkikurisesti virnistäen.

Leikistä huolimatta hän ei kuitenkaan ole unohtanut tunnetta vatsanpohjassaan, ja kun hänen näkökenttäänsä osuu paikoilleen jähmettynyt hahmo radan päässä, Sylvia hypähtää keskellä kulkeville ratapölkyille ja ristii kätensä rinnalleen.

“Kukas sinä olet?”

Hänen äänensä kuuluu kirkkaana talviunesta heräilevän metsän hiljaisuudessa, mutta hän ei saa vastausta muukalaiselta. Sylvia arvioi mielessään, että kyseessä on kyllä ihminen, mutta pieni sellainen, ehkä hänen ikäisensä. Ei kuitenkaan tyttö tai ei ainakaan tytöksi pukeutunut. Päässä oleva huppu peittää kasvot, kädet piiloutuvat liian pitkiin hihoihin ja valkoiset tennarit ovat värjäytyneet mudasta ruskeiksi.

“Haloo, kysyin sinulta kysymyksen!” Sylvia korottaa ääntään ja kulkee ratapölkkyjä pitkin lähemmäs. “Kuka olet ja mitä teet täällä?”

Silloin muukalainen kohottaa katseensa (jokin Sylvian vatsanpohjassa sanoo, että se on ujoutta) ja mutisee jotain tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä.

“EN KUULLUT! ETTÄ VOITKO TOISTAA?” Sylvia kajauttaa ja huomaa tyytyväisenä, kuinka hahmo rykäisee kurkkuaan puhtaammaksi.

“A-aatos M-m-maikola.”

Eli siis poika, Sylvia huomauttaa itselleen. “Voitko laskea hupun? En oikeastaan saisi puhua tuntemattomien kanssa, enkä ainakaan sellaisten, joiden kasvoja en edes näe.”

Poika tekee työtä käskettyä, ja Sylvia tunnistaa tämän kasvot, jotka kätkeytyvät vaaleiden, liian pitkiksi kasvaneiden hiusten taakse. Aatos on rinnakkaisluokan uusi oppilas, joka tuli kouluun aivan kuukausi sitten. Sylvia ei ole nähnyt häntä kenenkään seurassa, vaan Aatos on tullut tunnetuksi siitä, että hän seikkailee koulun pihaa ympäröivässä pensasryteikössä – yksin.

Vähän outo kuudesluokkalaiseksi, ehkä, mutta kuulemma hyvä piirtämään ja tietää kaikki vastaukset englannin oppitunneilla. Sylvia pitää vähän oudoista tyypeistä. Varsinkin sellaisista, jotka eivät pelaa Candy Crushia nenä kiinni puhelimen näytössä tai haistattele opettajille vain, koska haluavat osoittaa olevansa cool. Joten hän kävelee ratakiskoja päähän aivan Aatoksen luo, ojentaa kätensä ja sanoo:

“Minä olen Sylvia Rastas. Me käydään samaa koulua.”

Aatos nyökkää, heilauttaa hiuksensa pois kasvoiltaan ja tarttuu hänen käteensä. Poika puristaa sitä tukevasti, muttei liian kovaa. Sylvia jatkaa vakavana: “Sinä olet minun metsässäni.”

Poika ei vastaa mitään, vaan antaa hiusten jälleen valahtaa kasvojen peitoksi, mutta Sylvia ehtii hetken nähdä pojan siniset silmät. “Etkö aio pyytää lupaa olla täällä?”

Aatos kohauttaa olkiaan ja katsoo sivulleen, jonnekin maantasoon. Mutta ei kai tämä nyt mustikanvarpuja kyttää? Sylvia kurtistaa kulmiaan: hän kyllä osasi arvata Aatoksen olevan hiljainen, olihan hän nähnyt sen välitunneilla, mutta se, että pojasta ei saa irti edes tämän vertaa tuntuu hassulta. Änkytys ei Sylviaa haittaa, mutta voisi tämä nyt edes vastata kysymykseen.

Ehkä Aatos vain on todella ujo. Tai sellaisiksi vanhemmat ja opettajat kutsuvat niitä lapsia, jotka eivät uskalla puhua ääneen tai välttelevät katsekontaktia. Sylvian mielestä se on jännittävää, sillä hän ei itse osaa olla katsomatta silmiin ja kun hän puhuu, hän puhuu mielellään kovaan ääneen. Ehkä sen takia Aatos kiinnostaa häntä erityisen paljon, koska poika on aivan erilainen kuin hän itse?

“Haluatko, että leikkaan hiuksesi?” Sylvia täräyttää hiljaisuuteen ja saa toivomansa reaktion, kun Aatos kohottaa yllättyneenä kasvonsa häneen. Hetken vaaleatukkainen tuntuu miettivän vaihtoehtojaan, kunnes ehkä tajuaa, ettei hänellä sellaisia ole ja kysyy:

“O-osaatko muka?”

“Osaan. Olen harjoitellut aika monella barbilla”, Sylvia vastaa ja miettii niitä neljäätoista barbinukkea, joihin hän on käyttänyt ison osan joulu- ja syntymäpäivärahoistaan ja jotka ovat kaikki saaneet uuden, muodikkaamman kampauksen sen pitkän tylsän tasatukan sijaan.

“Mutta n-niillähän on kaikilla p-pitkät hiukset?”

“On sinullakin. Sitä paitsi, hiuksia ne silti on”, Sylvia sanoo ja alkaa sitten kävellä takaisin polulle. Kun Aatoksen askeleet eivät ala kuulua hänen takanaan, tyttö kääntyy ja kysyy: “No, tuletko? En minä niitä täällä metsässä voi leikata. Pitää mennä kylpyhuoneeseen.”

Aatos seuraa hiljaisesti Sylvian jalanjäljissä polkua pitkin, kun tyttö suorittaa metsätarkastuksensa loppuun. Sylvia osoittaa Aatokselle, missä kotkansiipi alkaa kasvaa, kunhan kevät ehtii riittävän pitkälle, ja kertoo tikkojen yleensä asustavan juuri näissä metsäkortteleissa. Kun he pääsevät pellon reunalle, Sylvia ja Aatos jäävät katsomaan rastaita, jotka peseytyvät kynnettyyn maahan muodostuneisissa vesilammikoissa.

Lopulta he pääsevät Sylvian kotitalolle, ja Sylvia avaa pihalle vievän raskaan, mustan metalliportin. He sujahtavat sen läpi ja suljettuaan portin tyttö johdattaa uuden ystävänsä kotiovelle.

“Ovatko vanhempasi kotona?” Aatos kysyy hermostuneen oloisena yrittäessä potkia tennareita pois jaloista pikkueteisessä. Sylvia pudistaa päätään.

“Isä on rehtori ja työ pitää sen kiireisenä kaikki päivät, joskus viikonloputkin. Äiti on kyllä kotona, mutta se nukkuu suurimman osan vuorokaudesta eikä koskaan öisin. Haluatko jäätelön?”

Aatos nyökkää ja Sylvia hakee pakastelokerosta kaksi suklaan makuista Eskimoa. He istuvat hiljaisina keittiönpöydän ääressä, molemmat nakertaen suklaakuorrutusta kermajäätelön päältä. Sylvia tarkastelee Aatosta ja tämän kauluspaitaa, joka on aivan eri sarjaa kuin pojan ylisuuri ulkotakki. Outoa. Aatos on muutenkin hyvin pukeutunut, mutta pitkänä roikkuvat hiukset eivät sovi puhtaansinisen kauluspaidan kanssa yhteen. Se ajatus mielessään Sylvia nousee tuolista, nuolaisee jäätelötikun puhtaaksi ja vie molempien roskat roskakoriin. Sitten hän ottaa keittiön laatikosta esiin kiiltävän hopeiset sakset ja napsauttaa niitä kuin leikkaisi ilmaa.

“No, oletko valmis?”

Aatos tuijottaa ensin Sylviaa, sitten saksia ja taas Sylviaa, ja nyökkää sitten. Sylvia käskee Aatosta seuraamaan häntä yläkerran kylpyhuoneeseen, mutta hiljaisin askelin, ja matkalla sinne tyttö sulkee pimennysverhoilla pimennetyn huoneen oven.

“Äidin makuuhuone”, Sylvia kuiskaa ja he jatkavat eteenpäin.

Aatos istuutuu vessanpytyn kannelle ja odottaa hievahtamatta, kun Sylvia käy hakemassa pyyhkeen, jonka hän kietoo pojan olkapäille. Sitten hän ottaa suihkupullon ja alkaa lupaa kysymättä suihkutella Aatoksen hiuksia märäksi. Kun Aatoksen hiukset kulkevat liimautuneina pitkin päätä, suihkupullon liike pysähtyy.

“Ai niin, olisitko halunnut nähdä ne barbit ensin?”

“Ei kun leikkaa vaan.”

Aatoksen vastaus on jälleen hiljainen. Ehkä ujous on jälleen iskenyt poikaan, Sylvia miettii itsekseen, mutta ainakaan Aatos ei enää änkytä. Sitten hän alkaa sitten sen kummemmin miettimättä lyhentää vaaleaa tukkaa.

Poika ei puhu mitään eikä Sylviakaan heti keksi, mistä puhuisi, joten kylpyhuoneen ilman täyttää vain lähes kuulumaton loisteputkilampun sirinä ja kampaamosaksien klip-klip-klip. Aatos ei sano mitään vielä silloinkaan, kun Sylvia kytkee hiustenkuivaajan seinään ja alkaa föönätä pojan leikattua tukkaa kuivaksi. Kun taideteos on valmis, Sylvia käskee Aatosta katsomaan itseään peilistä.

“Mitä tykkäät?” hän tivaa, kun Aatos laskee katseensa vain lyhyen peiliin vilkaisun jälkeen. “Eikö tullutkin hyvä?”

“Tuli hyvä”, Aatos vastaa, ja lisää vielä sitten, pienen hymyn kera. “Kiitos.”

“Hyvä”, Sylvia sanoo tyytyväisenä ja pudistaa sitten pyyhkeeseen jääneet leikatut hiukset suihkukopin lattialle. Hän voi huuhdella ne alas viemäriin myöhemmin. Pyyhkeen hän heittää pesukoriin ja ottaa sitten asiaa erityisemmin ajattelematta Aatoksen kädestä kiinni. “Tule. Haluan näyttää sinulle huoneeni.”

Aatoksen käsi on ensin Sylvian kädessä veltto, mutta tiukentaa otettaan vain muutamaa askelta myöhemmin. He kävelevät ylös kolmanteen kerrokseen Sylvian huoneeseen ja Sylvia sulkee oven takanaan.

Hän seuraa uteliaana, kuinka Aatos kiertää hänen huonettaan ja pysähtyy aivan ensimmäiseksi tutkimaan barbirivistöä, joilla kaikilla on kampaus á la Sylvia. Hän odottaa jo jonkinlaista kommenttia pojalta, muttei tietenkään saa sellaista, vaan Aatos siirtyy tuijottamaan seinää, joka on vuorattu netistä tulostetuista tai lehdistä leikatuista lintukuvista.

“Tuleeko sinusta ornitologi?”

“Ai sellainen, joka tietää paljon linnuista?” Sylvia kysyy ja jatkaa vastausta odottamatta. “Ehkä. En tiedä. Minua kiinnostaa enemmän salaliittoteoriat ja salaisuuksien selvittäminen, joten voisin kyllä mieluummin olla vaikka seikkailullinen arkeologi tai vanhojen mysteerien selvittäjä. Olen päässyt jo hyvin vauhtiin. Katso vaikka näitä.”

Hän näyttää kirjoituspöydällään olevia paperilappuja, joihin on kirjoittanut salaisella vapaamuurarien koodikielellä viestejä. Aatos katsoo niitä uteliaana, tutkien ristikkoa, jossa jokaiselle aakkoselle on annettu oma kirjaimensa.

“Olen vasta aloittanut, mutta olen jo kehittynyt tosi paljon”, Sylvia sanoo ja näyttää muutamaa sanaa, jotka on kirjoittanut salakielellä, ja joista hän on erityisen ylpeä. “Tässä lukee…”

“Lintu. Ja tässä lukee...”, Aatos sanoo, ja tutkii hetken Sylvian kirjoittamia merkkejä. “Koira. Eikö vaan?”

“Osaatko sinä lukea tätä?” Sylvia kysyy ja innostuu. Hehän voisivat alkaa kirjoitella toisilleen viestejä!

“Meillä oli partiossa kurssi, missä opeteltiin… en tiedä, mikä se on suomeksi, mutta ruotsiksi se on murarchiffer. Pigpen cipher, englanniksi.”

“Sikolättikoodi”, Sylvia nyökkäilee ja kävelee huoneensa toiselle puolelle hakeakseen puhtaita aanelosia ja kyniä. “Mehän voitaisiin…”

Silloin kuitenkin puhelimen värinähälytys alkaa kuulua Aatoksen housuntaskusta ja tämä vetää puhelimensa esiin, vastaten puheluun vain hetken epäröinnin jälkeen. Sylvia seisoo huoneensa keskellä paperit ja kynät käsissään ja kuuntelee, kun Aatos puhuu ruotsiksi. Onko tämä suomenruotsalainen?

Ja, mamma. Allt är bra”, Aatos sanoo ja vilkaisee Sylviaan nopeasti. “Hos en kompis. Ja. Ja. Okej. Hejdå.

Mitä pidemmälle puhelu etenee, sitä hiljaisemmaksi Aatoksen ääni muuttuu ja lopulta tämä on sulkeutunut samanlaiseen kuoreen kuin metsässä. “M-minun pitää nyt m-m-mennä”, Aatos mutisee ja yrittää piiloutua hiustensa taakse, jotka ovat kuitenkin nyt liian lyhyet peittääkseen tämän silmiä. “K-kiitos jäätelöstä… ja h-hiusten leikkaamisesta. N-nähdään.”

Ja ennen kuin Sylvia ehtii sanoa mitään, Aatos lähtee jo ulos huoneesta ja alkaa rymistellä alas portaita pitkin. Sylvia ryntää tämän perään ja saa Aatoksen takinhihasta kiinni ulko-ovella. Tämän tennarit ovat vain puoliksi jalassa ja nauhatkin ovat menneet umpisolmuille.

“Miksi sinun pitää lähteä?” Sylvia tivaa. “Etkö saa olla täällä?”

“Ei vaan… Ä-äiti on tosi varovainen ja h-haluaa aina tietää missä olen. M-minulla oli veli, joka… jolle kävi huonosti... jouluna.”

“Aijaa”, Sylvia vastaa ja rypistää otsaansa. “Mutta kai me voidaan silti olla kavereita?”

Aatos katsoo Sylviaa yllättyneen oloisena, mutta kun Sylvia ei ota sanojaan takaisin, sama pieni hymynkare eksyy Aatoksen kasvoille ja poika nyökkää. Silloin Sylvia irrottaa otteensa tämän takista ja Aatos lähtee ripein askelin portille, avaa ja sulkee sen sitten takanaan. Kun Aatos heilauttaa kättään, Sylvia huutaa:

“Nähdään huomenna! Koulun jälkeen! Ja koulussa!”

Aatos nyökkää ja lähtee sitten juoksuaskelin takaisin kohti metsää. Sylvia seuraa pojan tummaa hahmoa niin pitkälle kuin voi, ja kun Aatos lopulta katoaa näkyvistä, Sylvia tuntee innostuksen kuplivan sisällään. Palatessaan sisälle Sylvian äiti kurkistaa portaiden yläpäästä ja kysyy unenpöpperöisellä äänellä:

“Oliko täällä joku käymässä?”

“Joo”, Sylvia vastaa ja kävelee keittiöön hakemaan uuden Eskimon. “Yksi uusi kaveri. Sellainen Aatos. Se tulee tänne taas huomenna.”

Ja Eskimo kädessään Sylvia suuntaa takaisin yläkertaan omaan huoneeseensa ja alkaa kirjoittaa paperille muurarien salakielellä viestiä, jonka hän aikoo antaa pojalle heti ensimmäisellä välitunnilla.
« Viimeksi muokattu: 22.07.2020 15:19:38 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 609
  • Peace & Love
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #1 : 02.05.2020 21:29:33 »
Päädyit tuomaan änkytyksen takaisin! Minusta se toimii nyt tosi hyvin, se selkeästi tulee ja menee sen mukaan miten Aatoksen mieli liikkuu. Se on tavallaan mukana ihan alussa, lievenee sitten ja tulee takaisin.

Muutokset, jota teit, olivat pieniä, mutta minusta oleellisia. Lopputulos on minusta nyt erittäin hyvin mietitty. Tämähän selkeä tutkielma kahdesta hahmosta ja siksi on hyvä, että heidän persoonallisuuseronsa tulevat niin selkeästi esille. Sylviaa ja Aatosta yhdistää metsän lisäksi perheolosuhteiden jonkinasteinen epävakaus. Minusta on edelleen erittäin hauskaa, että Sylvia sillä tavalla ulospäinsuuntautuneena adoptoi Aatoksen ystäväkseen, ja vaikka Aatos siihen nyt alkuun suhtautuukin vähän ujoillen, niin hänkin on tilanteesta selkeästi kuitenkin iloinen. Hänhän se vähän hämmentyi siitä, että Sylvia vähän epäröi voivathan he olla ystäviä.

Hiustenleikkaaminen on vaan jotenkin niin hauska ja lapsenomainen tapahtuma. Mahtaakohan Aatoksen äiti olla uudesta tyylistä ihan niin innoissaan  :D Tosin, tuntemieni poikien tapaan, Aatos ei sillä tavalla välittänyt niin tai näin lopputuloksesta.

Musta toikin on jotenkin samaistuttavaa, että äiti kun herää ja kyselee asioita niin lapsi vastaa että täällä yksi sellainen poika vaan ja äiti on sillee että aha, kiva tietää xD Vanhemmat kun ei sillä tavalla voi lasten kavereita välttis valita, niin jossain vaiheessa jotain pieniä ihmisiä rupee vaan ramppaan kotona ja sen kanssa eletään.

Ihana lukea näiden hahmojen ensikohtaamisesta. Mikäli aiot julkaista heistä lisää, niin on jotenkin kivaa vaan tietää miten heistä on tullut ystäviä. Harmi ettei aikuisena oikein voi noin simppelisti olla niinku vaan et annoin sulle jäätelön, me ollaan nyt kavereita.

Tämä oli oikeasti todella sympaattinen tarina ja onnea siitä, että olet näin puolivahingossa tullut löytäneeksi originaalihahmoja jotka innostavat!

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 680
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #2 : 05.05.2020 20:37:14 »
jjb - kiitos ihanasta kommentista <3 Erityisesti ilahduin kyllä siitä, että kokonaisuus tuntuu nyt olevan hyvin mietitty. Vaikka itsestä tuntuukin, että kirjoitin tämän aika hujauksessa ja julkaisin täällä vain pienten muutosten jälkeen, ehkä se silti riittää eikä tekstiä tarvitse puunata niin kauaa :)

Heh, nauratti sun kommentissa erityisesti nuo vanhempiin liittyvät jutut, koska ne ovat niitä asioita, joita ei tässä puida, mutta jotka jäävät ehkä lukijan mieleen elämään, että hetkinen... Mitä seurauksia lasten ideoilla oikeastaan on? :D Mutta samalla on jotenkin ihana kirjoittaa tällaista, missä ei tarvitse puida seurauksia, koska teksti on lasten näkökulmasta. He voivat vain olla ja mennä ja tehdä ja kaikki on ok!

Olisi kyllä kiva, jos aikuisenakin olisi yhtä helppoa solmia ystävyyssuhteita. "Hei, sulla on sukassa reikä. Voisin parsia sen?" ja oltaisiin kavereita ;D Kiitos ihanasta ja hauskasta kommentista, oli kiva kuulla ajatuksiasi Aatoksesta ja Sylviasta!

between the sea
and the dream of the sea

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 463
  • ava by Sokerisiipi
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #3 : 08.05.2020 10:59:48 »
Kommenttikamppanjasta hei!

Voi hiddenben, toivottavasti tämä ei ole viimeinen originaalisi Finissä, sillä tämä oli ihana! Olit yhdistänyt upeasti sadunomaisuutta ja fantasiaa tavalliseen arkielämään. Sylvia näkee maailman kauniin taianomaisena. Toisaalta jotenkin hänellä on jalat tiukasti maassa, sillä minusta tuntui, että hän joutuu olemaan aika itsenäinen, kun isä tekee paljon töitä ja äiti taitaa kärsiä jostakin sairaudesta. Aluksi ajattelin, että kyseessä on vuorotyöläinen, mutta Sylvia puhui vain yöllä valvomisesta, ei työssäkäynnistä. Ehkä äidillä on paha krooninen migreeni.

Aaton oli myös kiva, samaan aikaan normaali, mutta kuitenkin toden ja faktan rajalle sopiva henkilö. Kaikessa oli paljon klassisten lastenkirjojen aineksia. Sylvia ja Aatos ovat jo varhaisteinejä, kurottamassa aikuisuuden kynnyksellä. Kuitenkin heissä on vielä lapsenomaisuutta, hiusten leikkaaminen on hyvä tapa tutustua! Ja lisäksi jotenkin intiimi. Ihan syystä monella aikuisella on luottokampaaja, ei siihen omaan rakkaaseen kuontaloon anneta kenen tahansa vieraan tahmanäppejään tunkea.

Pidin kovasti metsän kuvailusta, erityisesti mustikanvarvut ilahduttivat minua tänään :)

Kiitos paljon mahtavasta tarinastasi! :-*
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 680
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #4 : 19.05.2020 17:07:48 »
Oi, mikä ihana kommentti Kelsier! Kiitos :)

Oli hauska lukea ajatuksiasi tarinasta, mitkä asiat jäivät mieleen ja mitä ajattelit Sylvian ja Aatoksen taustalle. Tuollainen varhaisteini-ikä, jossa kuitenkin vielä pidetään kiinni lapsenomaisuudesta, on jotenkin hurjan mielenkiintoinen vaihe ja näen siinä paljon mahdollisuuksia – juuri tuon ikäisille on ehkä hauskinta kirjoittaa seikkailuja. Kiitos vielä kovin ihanasta kommentista! :)

between the sea
and the dream of the sea

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 362
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #5 : 25.06.2020 22:39:18 »
Olen lukenut tämän jo aikaisemmin, joten nyt kommenttikamppiksen myötä oli hyvä syy palata takaisin kommentoimaan. Pidin tästä nimittäin jo silloin aiemmalla kerralla ja nyt pidin tästä ehkä vielä enemmän. Sylvia ja Aatos vaikuttavat molemmat sympaattisilta ja hyväntahtoisilta tyypeiltä, jotka toivottavasti löytävät toisistaan turvaa ja seuraa kurjia kotioloja vastaan.

Sylviasta saa tästä tietysti paljon enemmän selville. Hänessä on paljon ilahduttavia juttuja, niin kuin se, että hän tuntuu koko ajan tietävän mitä vanhemmat häneltä odottavat ja missä hänelle asetetut rajat menevät, mutta perustelee itselleen pätevästi miksi niitä juuri nyt voi rikkoa. Tuntui tosi aidolta. Hän vaikuttaa myös toiminnan naiselta, joka ainakin omassa valtakunnassaan on rohkea ja päättäväinen. Tuntui siltä, että hän tahtoi ystävän ja näki Aatoksessa mahdollisuuden sellaiseksi.

Aatos herättää tässä hieman sääliä. Paljastat hänestä lopussa paljon; perheessä on joku tuore trauma, joka vaikuttaa häneen vahvasti. Toivottavasti Sylviassa on tarpeeksi herkkyyttä tukemaan toista. Ja varmasti onkin, nyt kun mietin alun punarintakohtausta.

Ainoa mitä pohdin, oli hahmojen ikä. Ensimmäisellä kerralla en tainnut huomata viittausta kuudesluokkalaisuuteen. Nyt huomasin sen, ja hetken oli vaikea sopeutua. :D Olin ajatellut heidät jonkin verran nuoremmiksi. Sellaisiksi, jotka saavat jo liikkua paljon itsekseen mutta ovat kuitenkin vielä selvästi lapsia, eivät teini-ikää lähestyviä. Mutta ehkä tämä johtui tosiaan siitä, että luin tätä ensin niin. Kyllähän monet voivat olla vielä aika lapsekkaita kuudennellakin. Ehkä se tuli nimenomaan tuosta, kun Sylvia pohti ratakiskoja ja isän kieltoja. Siinä hän tuntui paljon pienemmältä.

Kirjoitat tosi kauniisti. Lukisin mielelläni Aatoksesta ja Sylviasta lisää!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 680
Vs: Aatos ja Sylvia | S | uusista ystävyyksistä
« Vastaus #6 : 13.07.2020 17:10:19 »
Kiitos ihanasta kommentista, Ricolette! Oli todella mukavaa saada lukea pohdintojasi Aatoksesta ja Sylviasta ja miten näiden kahden ystävyys alkaa kehittyä. Uskon, että varsinkin Aatos tarvitsee Sylvian kaltaista ystävää omassa tilanteessaan. Tosin Sylvia saattaa joskus olla liiankin räväkkä, mutta se jää nähtäväksi :D

Ikäpohdintasi oli mielenkiintoista luettavaa! Olen itse sen verran sokea tekstilleni, että en osaa sanoa, pitävätkö kuvailuni paikkaansa siihen nähden, että nämä kaksi ovat 12-vuotiaita. Ehkä he tosiaan ovat vähän nuorempia, koska en näe heitä vielä menossa yläasteelle :D Pitääpä miettiä! Kiitos siis kommentista, se sekä ihastutti että laittoi miettimään!

between the sea
and the dream of the sea