Muumit: Syksyn tullen, Muumipeikko/Nuuskamuikkunen, S

[Unohtumaton]

Fandom: Muumit
Ikäraja: S
Paritus: Muumipeikko/Nuuskamuikkunen
Disclaimer: Kaikki tunnistettavat paikat ja hahmot kuuluvat luojalleen Tove Janssonille. Mielikuvitukseni vain lainaa heitä vähän.

Tiivistelmä: Jokaista kevättä ja kesää seuraa aina syksy, joka vie Nuuskamuikkusen mukanaan.
A/N: Turnajaisten 20. kierrokselle kirjoitettu pätkä, joka yllätti kirjoittajansakin positiivisesti voittamalla tekstikategorian. Siitä iso kiitos kaikille äänestäneille! Tekstiin syntyi inspiraatio Marguerite Yourcenarin lainauksesta 'Kaikki onnellisuus on viattomuutta.'



SYKSYN TULLEN


Vuodet vierivät Muumilaaksossa eteenpäin vaivihkaa. Kevät tuli aina uudestaan, joskus kylmempänä ja toisinaan taas niin lämpimänä, että Muumipeikko luuli nukkuneensa kesään asti. Aurinko herätti talven synkentämän mielen ja toi laaksoon tervetulleen linnunlaulun, jonka vanavedessä saapui myös Nuuskamuikkunen. Lapsenomainen riemu, joka oli sykkinyt Muumipeikon rinnassa aina vanhan ystävän palatessa matkoiltaan, oli vuosien myötä saanut uusia sävyjä. Hän ei ollut lapsi enää. Nuuskamuikkusellakin oli nutussaan taas muutama repale lisää.

Kesät olivat olleet aina liian lyhyitä Muumipeikolle. Syksyn ensimmäinen viileä tuulenvire tuli ja varasti hänen kesänsä, hänen Nuuskamuikkusensa, ja kerta toisensa jälkeen se sai Muumipeikon mietteliääksi. Mikä tunne uskalsi kurittaa hänen sydäntään sillä tavoin?

Hän ei koskaan kysynyt sitä Nuuskamuikkuselta, istui vain tämän vieressä joen rannalla ja katseli, kuinka mies yritti narrata itselleen kesän viimeistä kalaa. Heidän vierellään maa täyttyi hiljalleen kullankeltaisista lehdistä. Muumipeikko piti sormiaan niin lähellä Nuuskamuikkusen omia, että yksikään maahan leijailevista lehdistä ei pystynyt laskeutumaan heidän välilleen. Syksy sai vielä odottaa vuoroaan.

Hetkeä myöhemmin Nuuskamuikkunen totesi, että kalat olivat jo paenneet pois talven tieltä. Ehkä hänenkin pitäisi.


- - - - -


Kaksi aamua myöhemmin Nuuskamuikkunen seisoi laiturin luona selkä Muumitaloon päin. Muumipeikko muisti ajan, jolloin hän oli vain lähtenyt jättämättä hyvästejä, mutta niin ei ollut käynyt enää muutamaan vuoteen.

"Hei."

Nuuskamuikkunen kääntyi kohtaamaan Muumipeikon, joka puolestaan toivoi hartaasti, että aamun usva peitti taakseen silmäkulmat, joihin olivat keräytyneet jo tutut kyyneleet. Mitä hän voisi tällä kertaa sanoa ystävälleen?

"Ensilumi tulee pian. Pääsette nukkumaan", Nuuskamuikkunen totesi taivasta katsellen. Reppu hänen selässään näytti vuosi vuodelta painavammalta.

"Ja sinä pääset lähtemään", Muumipeikko kuiskasi katse routaiseen maahan kohdennettuna. Kuinka inhottavalta se näyttikään. Nuuskamuikkunen ei irrottanut katsettaan taivaan pilvistä, mutta Muumipeikko huomasi käden puristuvan nyrkkiin ennen kuin kohmeiset sormet ojentuivat häntä kohden ja kutsuivat tarttumaan kiinni.

Muumipeikko teki niin. Kaksin käsin. Tunsi onnellisuutta, jota hän uskalsi myös kutsua rakkaudeksi.

"Hei sitten, Nuuskamuikkunen." Muumipeikko puristi kättä vielä hetken ja niin lujaa, että Nuuskamuikkunen tuntisi lämmön sormenpäissään läpi talven.

"Kunnes kevät taas koittaa, Muumipeikko..."

Nuuskamuikkusen sormet lipuivat pehmeästi pois Muumipeikon otteesta ja painoivat nuhjuisen hatun syvemmälle päähään niin, että silmät jäivät piiloon sen varjoihin. Routainen polku oli pian vienyt miehen mennessään. Sitten tuli lumisade.

[Orenji]

Mietinkin, miksi otsikko kuulosti niin tutulta, mutta Turnajaisistahan tämä oli peräisin! Itsekin tätä äänestäneenä oli pakko tulla kommentoimaan, koska Muumi-fandom on liian harvinainen ja tämä teksti suloistakin suloisempi. Parempaa paikkaa ei tällaiselle tekeleelle ole, Muumilaakso kaikkine asukkaineen on täsmälleen sopiva siihen tarkoitukseen. Vai hiljaisuus ja Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen.
Kaikki onnellisuus on viattomuutta.
Ehdottomasti.

Tällainen tunnelmointi tuntui onnistuvan varsin helposti, loppuviimeksi yksinkertaisuudella pelaava kuvailu on onnistuneinta. Tapahtumat tuntuivat jotenkin hassun unenomaisilta, enkä tiedä oliko se vain fandomin syytä, en usko. Muumit ovat muutenkin suhteellisen vähäsanaista joukkoa, joten mun mielestäni Muumipeikko oli loistavasti onnistunut. Nuuskamuikkunen taas on aivan oma lukunsa, hänestä pidin - jos mahdollista - vieläkin enemmän. Ketään muita nämä kaksi ihastuttavaa olentoa eivät tarvinneetkaan, näin lyhyeen tekstiin ei olisi edes kannattanut yrittää sulloa muita hahmoja. Sopiva tämä oli näinkin!

Tuli varsin haikea olo, kun sain luettua tämän tekeleen loppuunsa saakka, Nuuskamuikkusen lähtö on aina jollain lailla koskettavaa. Muumipeikon kaipaus ja suru oli turhankin helppo aistia, tässä jäi melkeinpä surulliseksi päätöksen jälkeen.
Routainen polku oli pian vienyt miehen mennessään. Sitten tuli lumisade.
Niin toimivaa vailla minkäänlaisia ylimääräisyyksiä tai huomiota olennaisuuksista pois kiinnittäviä sanoja.
Kiitos ihastuttavasta tekstistä, tätä palaan lukemaan vielä myöhemminkin!

[Unohtumaton]

Orenji: Unenomainen - sillä sanalla voisin itsekin tätä tekstiä kuvata! Ehkä se tulee automaattisesti tavasta, jolla tulee muisteltua lapsuuden tv-sarjaa, kun mukaan tulee myös nostalgia ja haikeus. Samalla siinä on jotain ainutlaatuisen herkkää, kun katsoo Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen jaksoja, joissa täytyy hyvästellä. Vahvoja tunteita, mutta niin hauraita hetkiä! Kiitos paljon kommentista (ja äänestämisestä!). 

[raitakarkki]

Hih mikä ihana erikoisuus tuolta muiden ficcien joukosta pilkisti!! Muumit <3

Ootko nähny sen Yksinäiset vuoret-youtubevideon? Mun piti tää luettuani käydä katsastamassa se uudelleen kun tuli jotenkin niin kaihoisa fiilis. Vaikka ootkin kreditoinu Tove Janssonia niin sain tästä ficistä enemmänkin viboja animaatiosta. Sieltä löytyy niitä surumielisimpiäkin jaksoja, joihin on kauniisti vangittu syksyn tunnelma aina kun Nuuskis lähti etelään ja muumit kävi koisimaan. Vähän niinku tässä ficissäkin!

Tykkään tästä siinäkin mielessä että tän vois halutessaan tulkita ystävyydeksi, mikä on mun mielestäni myös hyvä vaihtoehto, vahvat ystävyyssuhteet on jotain mitä ficeissä harvoin näkee. Oli romantiikkaa tai ei niin on tää näiden kahden suhde silti traaginen, oi että Toisaalta jäin miettimään Nuuskamuikkusen tuntoja. Muumipeikon ajatukset käyvät ficistä hyvin selväksi - oot muuten tosi hyvin kirjoittanut sen! Mut niin, koska periaatteessahan Muumipeikko "saa" vaan nukkua koko ajan. Jäin miettimään mitä Nuuskamuikkunen ajattelee tästä - onko toi erossaoloaika yhtä vaikeaa sille? Vai tunteeko se Muumipeikosta ees samalla lailla vai onko etelänmatkat sellasia virkistysreissuja?? I demand answers Hahaaa ei vaan hyvä että lukijakin saa vähän pohdittavaa. Mutta jos joskus innostut tarinoimaan lisää niin siinäpä jutunjuurta

Kiitoksia hyvästä ficistä!

[Unohtumaton]

raitakarkki: Joo hei animevibat on ihan aiheellisia, koska sinne omatkin ajatukset ensimmäisinä harhailee, kun Muumeista tulee puhe ja etenkin musiikit muutamista jaksoista nousi tämän ficin kanssa aika tärkeiksi inspiraation lähteiksi. Sieltä löytyy paljon aineksia surumielisiin hetkiin.  Kiitos sulle kovasti kommentista! Täytyykin heti käydä tsekkaamassa toi Yksinäiset vuoret -video.

[LillaMyy]

Muistan lukeneeni tämän silloin Turnajaisten aikaan, mutten sitten ole muistanut käydä kommentoimassa tätä sen jälkeen. Inspiroiduin itsekin silloin Turnajaisissa tuosta samasta lainauksesta, joten on todella jännää lukea, mitä joku toinen on keksinyt samaisesta lainauksesta, etenkin kun nämä ovat näinkin erilaiset! (: En ole mikään hirveä Muumipeikko/Nuuskamuikkusen fani, mutta ehkä tämä näin sallittuna tavarana menee vielä alas.

Tämän aloitus oli kyllä todella mukava, koska sen pystyi lukemaan myös kenties parituksettomanakin, koska siellä ei ollut mitään kovin erityisiä paritusviittauksia. Jälkimmäisessä osassa sitten tuli parituskin mukaan, mutta se pysyi sen verran viattomana, että minäkin tykkäsin siitä, vaikka paritus ei olekaan suosikkejani. Olen samaa mieltä Orenjin kanssa, että tämä teksti sopii varsin hyvin Muumi-fandomiin, koska se animaatiosarjakin oli aika unenomainen aina välillä. Muutenkin Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen olivat varsin IC:itä, ja tykkään tämän tarinan kerrontatyylistä hirveästi! (:

Tämä kyllä mätsää aivan loistavasti tuohon 'Kaikki onnellisuus on viattomuutta' -lainaukseen, koska tämän viattomattomammaksi ei taida elämä mennäkään. (: Tämän lopetus on kyllä varsin haikea, mutta kuitenkin osuva, koska Muumi-sarjassahan taisi ainakin melkein aina heti Nuuskamuikkusen lähdön jälkeen tulla ensilumi, joten se sopii fandomiin täydellisesti. Täytyy kyllä sanoa, että jos kirjoitat jatkoa tälle, niin kyllä mäkin haluan lukea sen, koska tämä oli sen verran hyvä! (:

[Sokerisiipi]

Ihana, tunnelmallinen kasvuteksti! Pidin siitä, että aikaa on kulunut enemmän kuin kirjoissa/sarjassa. Muumipeikko ei ole enää lapsi ja riemu ystävän saapumisesta on syventynyt, muuttunut toisenlaiseksi. Ihanan rauhallisesti ja mietteliäästi Muumipeikko pohtii tilannetta. Jotenkin niin hyvin ilmaisit sen tässä:

Mikä tunne uskalsi kurittaa hänen sydäntään sillä tavoin?

Jotenkin sana "uskaltaa" ja "kurittaa" toivat tähän vanhanaikaisen ja silti raikkaan tunnelman. Hirveän hyvin ilmaistu ja sanavalinnat myös puhuvat Muumipeikon henkisen kasvun puolesta. Lapsenahan tuollaisia ei mieti vielä ollenkaan.

Toinen suosikki:

Muumipeikko piti sormiaan niin lähellä Nuuskamuikkusen omia, että yksikään maahan leijailevista lehdistä ei pystynyt laskeutumaan heidän välilleen. Syksy sai vielä odottaa vuoroaan.

Niin viatonta, mutta silti tärkeää! Oih <3

Pidin tästä erityisesti myös siksi, ettei tämä ollut ollenkaan niin melankolinen kuin finin muut "nuuskamuikkunen lähtee ja muumipeikko jää yksin" -ficit. Tässä oli päinvastoin uutta, riemukasta iloa, vaikka oltiinkin edelleen pahoillaan siitä, että aina se toinen vain lähtee. Nuuskamuikkusen vastatunteet jäivät epäselviksi. Ei voi nimittäin sanoa, että ojensiko hän kätensä lohduttaakseen Muumipeikkoa vai sanoakseen, että hän tuntee samoin. Tämä sopii kyllä hahmoon erinomaisesti, se tulkinallisuus ja ehkä tunteiden paljastaminen sitoisi hänet jotenkin, joten siksi Nuuskamuikkunen ei sano mitään. Eihän Muumipeikkokaan sano, mutta hän on tunteellinen peikko ja hänestä kyllä huomaa, mitä hän ajattelee. Kaikesta huolimatta Nuuskamuikkunen välittää Muumipeikosta kovasti ja tahtoo osoittaa sen. Eikä lähteminen olekaan niin surullista vaan antaa voimia jaksamaan ensi kevääseen asti.

Kiitos tästä!

[Unohtumaton]

LillaMyy: Mietin kans hetken, että uskallanko tarttua muumeihin, mutta mielessä toi lainaus yhdistyi heti aika vahvastikin kyseiseen maailmaan ja pian tähän kaksikkoon. Viattomuus on vaikea tunnetila tavoittaa nykypäivänä.  Lainauksen puitteissa pääsi tunnelmoimaan ja halusin, että näiden kahden kanssa kaikki tapahtuu nätisti. Kiitos paljon!

Sokerisiipi: Oi, kiitoksia! Sitä aina jännittää, että miten onnistuu fandomien kanssa, joista ei ole aikaisemmin kirjoittanut ja sitten vielä niin, että kyseessä on niin aito sarja. Muumit ovat avoimen tunteellisia, Nuuskamuikkunen ei niinkään. Se on iso kontrasti ja haaste, mutta ihana kuulla, että tästä on tykätty! Tällaisia tekstejä kirjoitetaan tunteella ja fiiliksellä, ei suunnittelemalla. 

[Unohtumaton]

Nevski: Joo, Muumit on ehdottomasti sellainen fandom, että teksteihin haluaa jättää kirjoittajana tulkinnanvaraa, koska hahmoissakin sitä on sarjan ja kirjojen perusteella riittämiin. Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon ajatusmaailmaan on kiva sukeltaa ja jos lukijalle tästä välittyi molempien ajatusmaailmojen monitulkintaisuus, niin olen erittäin onnellinen! Kiitos kovasti kommentistasi. 

[flawless]

Voihan oih ja voih, tämä oli tosi nätti! Tunnelmallinen ja kaihoisa, semmoinen sydäntä puristavan surumielinen mutta kuitenkin toiveikas. Tässä oli tosi nätti tarinan kaari, pidin siitä kuinka tässä kuvailtiin näiden kahden tarinaa noiden vuodenaikojen mukaan. Kuinka kevät toi aina uuden alun ja ihanan kesän, ja kuinka syksyn tullen oli aina hyvästien ja talven aika. Siinä oli jotain kovin runollista ja kaihoisaa. Surullista, mutta samalla toiveikasta, koska joka vuosi kuitenkin kevät tuli ja sen myötä myös Nuuskamuikkunen palasi. Tämä oli tunnelmaltaan todella vahva, tätä lukiessa myötäeli noita vuodenaikoja ja tunteita. Tunnelma oli tosi kaunis ja tekstin sävy myös, tämä oli kirjoitettu tosi nätisti. Erityisesti pidin siitä miten kauniisti olit kuvaillut vuodenaikoja ja ajan kulkua tuossa tekstin alussa, kun kerrottiin keväästä ja siitä kuinka sama kaava toistui vuosi toisensa jälkeen. Ihastuin siinä kovin siihen kohtaan jossa kevät tuli joskus kylmänä ja joskus niin lämpimänä että Muumipeikko luuli nukkuneensa kesään asti, se oli tosi osuvasti ja nokkelasti keksitty ja jotenkin niin hymyn huulille tuova kohta. Toivottavasti meille tulee nyt tuollainen lämmin kevät :3

Toinen kohta josta pidin erityisen paljon oli tämä:

Syksyn ensimmäinen viileä tuulenvire tuli ja varasti hänen kesänsä, hänen Nuuskamuikkusensa, ja kerta toisensa jälkeen se sai Muumipeikon mietteliääksi.

Tämä oli tosi nätti kohta ja erityisesti tässä tuo hänen kesänsä ja hänen Nuuskamuikkusensa varastaminen vaan oli niin vau. Ihana kohta. :3

Pidin tästä hurjan paljon, olit kirjoittanut tämän kauniin tunnelmallisesti ja kuvaillut vuodenajat tosi elävästi ja hienosti. Tämä oli hurjan nätti ja näin keväisenä aamupäivänä ihanan ajankohtaista luettavaa. Onneksi törmäsin tähän sun listauksessa, koska tämä oli tosi kiva lukukokemus! Muumeista on aina kiva lukea ja tässäkin oli sitä ihanaa muumimaista fiilistä. Kiitos tästä hurjan paljon!

[marieophelia]

Että osaakin olla kaunis teksti! Tässä on niin paljon tunnetta mukana, että sydämeen sattuu. Ja sitten kuitenkin se on niin viaton. Teksti todella ilmentää lainausta, josta olet ottanut inspiraatiosi. Muumilaakson tarinoista huomaan itse näin aikuisena muistelevani juuri eniten sitä jaksoa, jossa Nuuskamuikkunen on lähdössä ja Muumipeikko kärttää vanhemmiltaan lupaa lähteä hänen mukaansa. Nuuskamuikkusen kuitenkin täytyy saada olla yksin, ja se on tunne, jota Muumipeikko ei ole koskaan kokenut. Nämä ovat monella tavalla niin äärimmäisen hienot hahmot ja se miten heidän suhteensa ja luonteidensa erot kytkeytyvät vuodenaikojen vaihteluun! Tavoitat tosi hienosti Muumeille ominaisen haikeuden ja toisaalta valoisuuden.

Kevät tuli aina uudestaan, joskus kylmempänä ja toisinaan taas niin lämpimänä, että Muumipeikko luuli nukkuneensa kesään asti.

Tämä oli lempikohtiani. Muumeissa vuodet muistuttavat pitkälti toisiaan (varsinkin kun hahmot eivät vaikuta vanhenevan), mutta oli hieno havainto, että Muumipeikko kuitenkin kokisi eri keväät erilaisina.

Mikä tunne uskalsi kurittaa hänen sydäntään sillä tavoin?

Toinen lempikohtani. Osaat todella taitavasti luoda hahmoille omanlaisensa tavan kokea syviä tunteita.

Ei mulla nyt tainnut olla mitään kovin järkevää sanottavaa. Jotenkin vain tämä teksti sopi niin hyvin tähän aamupäivään. Jotenkin kun nyt katsoo ikkunasta ulos kevättä, voi melkein kuulla Nuuskamuikkusen huuliharpun soivan. 

Kiitos paljon<3

[Unohtumaton]

flawless: Muistelen, että kirjoitin tätä aika paljon muumimusiikin voimin – ja Nuuskamuikkusen lähtöön liittyvä musiikki herättelee juuri tällaisia fiiliksiä! Ja ehkä Muumit ovat jollain tapaa näin aikuisena astetta kaihoisampia. Ootpa muuten tykästynyt kivaan kohtaan, tuo lainauksen kohta on omakin lempparini tässä tekstissä, ja oli kiva lukea kaikkia tekstin herättämiä ajatuksia! Kiitos kun kommentoit. <3

marieophelia: Inspiraatiota antanut lainaus on todella kaunis ja sopii kuin nakutettu Muumien tunnelmaan! Nuuskamuikkunen on mun ehdoton lempihahmo, ja oon samaa mieltä, että lähdön hetki on kaikessa haikeudessaan myös vaikuttava ja upea. Ihana ajatus keväästä ja Nuuskamuikkusen huuliharpusta. <3 Kiitos kun kommentoit!

[kaaos]

Moi!

Olipa ihana ;___; tää oli täynnä ihania kohtia, joista moni on jo lainattu, mut haluan silti laittaa alle myös mun suosikkeja:

Muumipeikko piti sormiaan niin lähellä Nuuskamuikkusen omia, että yksikään maahan leijailevista lehdistä ei pystynyt laskeutumaan heidän välilleen.

ihana mielikuva <3

Nuuskamuikkunen kääntyi kohtaamaan Muumipeikon, joka puolestaan toivoi hartaasti, että aamun usva peitti taakseen silmäkulmat, joihin olivat keräytyneet jo tutut kyyneleet. Mitä hän voisi tällä kertaa sanoa ystävälleen?

nyyhkis!!

Tää oli muumipeikon näkökulmasta, mikä oli musta toimiva ratkaisu! Nuuskis onkin niin mysteerihahmo aina. Kieltämättä sen fiilikset jäivät vielä aika avoimiksi.

Ylipäätään tosi herkkä ja kaunis teksti, pidin siitä kuinka tää olisi mahdollista lukea myös ystävyystekstinä, varmasti muumipeikko rakastas nuuskamuikkusta myös ystävänä. Mutta parituksellisenakin aivan ihana!!

Muumihenkeä oli teksti pullollaan, niin kirjamaista kuin animestakin tuttua tunnelmaa! Pitääpä taas kuunnella muumimusiikkia pitkästä aikaa :3

[Unohtumaton]

kaaos: Ihanaa kun löysit muumien pariin! Tämän tosiaan voi lukea ihan ystävyystekstinä, ja melkein itsekin nykyään kallistun sille kannalle, koska muumeissa on toisaalta jotain niin viatonta, että tuntuu hassulta parittaa sieltä yhtään ketään.  Kiitos kun kommentoit! <3