MCU: Supersankarit (S) Morgan & Cassie, Endgame-AU, lapsificci

[Fiorella]

Nimi: Supersankarit
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Hyväntuulinen draama, slice of life
Fandom: MCU / Avengers Endgame (SPOILAA elokuvaa!)
Hahmot: Cassie ja Morgan.
Ikäsuositus: S
Vastuuvapautus: Myöskään tällä saralla en ota minkäännäköistä kunniaa henkilöhahmoista, paikoista ja canon-juonesta, vaan ne perustuvat elokuvaan. Kirjoitan vain itseni ja toivon mukaan toistenkin iloksi, siinä kaikki saamani (ja kaipaamani) hyöty.
Haasteet: Finfanfun 1000: Sana 726. Kultalapset
Lukijalle: Tämä on Endgame-AU, jossa Cassie on vielä lapsi hänkin ja vain muutaman vuoden Morganista vanhempi. Unohdetaan siis todellinen timeline hetkeksi. Ja muutenkin pienimuotoisia omia vapauksia otettu juonenkulussa, mutta vähän sinnepäin canonia tämä kuitenkin menee.



Supersankarit


Heinissä kahisi, kun kaksi kenkäparia hiippaili kaislikossa.
- Saavatko lapset oikeasti tulla yksin rantaan? varmisti tyttö toiselta, työntäen hiuksia silmiltään.
- No, ei varmaan… myönsi leikkikaveri hieman epävarmasti, todeten kuitenkin päättäväiseen sävyyn: - Mutta supersankarit saavat. Ja me ollaan supersankareita.
- Niin ollaan.

Toinen tytöistä nyki oksistoon takertuvaa viitanhelmaa.
- Milloin on minun vuoro pitää kypärää?
- Mutta kun minä olen se Ironette, muistutti tytöistä pienempi tärkeänä, kohentaen liian suurta kypärää nähdäkseen paremmin sen silmikosta. - Sinä olet Antess, muistatko?
- Antessilla on kypärä myös, nyrpisteli Cassie ja kiskoi viittansa väkisin irti risuista.
- Mutta se on erilainen, puolusti Morgan. Hän ei ollut innokas jakamaan asustettaan, sillä kaikki näytti sen läpi jännittävän erilaiselta, vähän sinervältä. Ja joskus sieltä kuului puhettakin, vaikka ei tänään.

Sitten hän kuitenkin muisti äidin sanat ja huokaisi itsekseen. Saat tänään ihan oman vieraan – muista olla ystävällinen ja leikkiä kiltisti Cassien kanssa. Kiltisti leikkiminen oli koodi-ilmaisu, joka tarkoitti, että piti jakaa lelut ja antaa periksi eikä väittää vastaan, vaikka ei olisi halunnutkaan. Morgan nosti kypärää taas hiukan ylemmäs. Oikeastaan se oli aika painava.

- Saat sen kun on hiivitty tuon penkin luo, hän lupasi jalosti. – Mutta niin, ettei kukaan huomaa.
- Kierretään kiviä pitkin, silloin meistä ei jää jälkiä mutaan, keksi Cassie.

Tytöt hyppelivät hyvillä mielin laakealta kiveltä toiselle. Heidän päästyään penkille Morgan julisti sen tukikohdaksi ja nosti kypärän hikisestä pikku päästään suorastaan helpottuneena.

- Nyt nämä on ihan näkymättömiä.
- Koska tukikohta on salainen, vahvisti Cassie, ja nosti kypärän syliinsä Morganin ojennetuilta käsiltä. – Tahdotko sinä viitan siksi aikaa?
- Joo, Morgan ilahtui. – Mutta olen silti Ironette.
- Nämä voisi olla toistensa valepuvussa, ehdotti tytöistä vanhempi ja kokeili kypärää uteliaana. - Yritetään päästä rantaan niin, etteivät sorsat säikähdä. Ne voi olla vihollisia, jotka hyökkää jos ne huomaa meidät.

Morgan myöntyi mielellään leikkiin, vaikka tiesikin, että sorsat olivat tottuneita ihmisiin.

- Hiivitään niin, ettei ne huomaa. Ne ei voi nähdä meitä, kun ollaan näkymättömiä. Tämä on näkymättömyysviitta.

Hän kietoi viitan ympärilleen niin, että se peitti hänen päänsäkin. Cassie arvioi hetken, kumpi asusteista sittenkään oli parempi. Kypärä varmaan kuitenkin. Ironetten ääni kuulosti humisevalta sen sisään. Hän tassutteli kevyin askelin viitta hulmahdellen hypähtelevän pikkutytön perään.

Rannassa supersankarileikki miltei unohtui, kun lapset alkoivatkin syöttää sorsia. Kesyt linnut olivat tottuneet siihen, että pyöreäposkinen pikkuinen kantoi keksinmuruja taskuissaan. Morgan jakoi oma-aloitteisesti puolet muruista uudelle ystävälleen. Äiti olisi varmasti ylpeä hänestä.

- Hei, kesytetään ne, keksi Cassie ehdottaa, kun sorsa uskaltautui hänen lähelleen.
- Nyt niistä vihollisista tulikin ihan kilttejä, iloitsi Morgan.

Keksien loputtua sorsat uivat kaislikkoon, mutta tytöt jäivät kyykkimään rantaan. Cassie näytti, kuinka kaislanvarresta sai punottua ystävyyssormuksen. Morgan pujotti sen sormeensa ja hymyili. Se oli tosi hieno.

- Kivaa kun te tulitte meille leikkimään, hän totesi. Cassiekin hymyili, mutta vakavoitui sitten.
- Isi sanoo, että hänen on mentävä tekemään jotain tärkeää. Hän laski katseensa apeana jalkoihinsa. - Pelkään, ettei hän tulekaan takaisin tällä kertaa.
- Isät tulevat aina takaisin, lohdutti Morgan, nostaen käden isomman tytön olalle rohkaisevaan tapaan. - Minun isi oli avaruudessakin. Ja tuli silti takaisin äidin luo.
- Minun isi meni jonnekin ihan olemattomiin, Cassie tuumi. - Ja sekin tuli takaisin minun ja Hopen luo.

Molemmat nyökkäsivät varmoina siitä, että näin maailma kulki radallaan. Mitään pelättävää ei siis ollut. Morgan ojensi kätensä ja tarttui Cassien käteen lämpimin, tahmaisin pikku sormin.

- Mennäänkö poimimaan kukkia? Näytän sinulle parhaan kukkapaikan.
- Joo! Minä voin opettaa, miten niistä tehdään kruunu!


 ~ * ~ * ~


Mökin kuistilla kaksi naista järjestelivät iltapäivän teehetkeä. Hope ja Pepper viihtyivät hyvin yhdessä. Tony ja Scott vielä harjoittelivat, sen saattoi kuulla oven takaa kantautuvien äänten ajoittaisesta kireydestä. Mutta tytöistä oli tullut parhaat ystävykset heti, kun Morgan oli tarttunut vanhempaa tyttöä kädestä ja johdattanut hänet isänsä verstaalle. Naiset katselivat heidän viipotustaan hymy huulillaan karehtien. Nyt he juoksentelivat värikkäitä kukkia hiuksissaan ja käsissään. Cassie pujotti pitkän kukkanauhan Morganin kaulaan juhlallisin elein. Saattoi nähdä, että tyttönen kantoi sitä hyvin ylpeänä.

- Meidän kultalapset, Hope huokaisi hymyillen.
- Tulkaa syömään, täällä on mustikkalettuja ja jäätelöä, kutsui Pepper lempeästi. Onnentunne läikähti hänen sydämessään.

Kaksi päätä kohosi innokkaina ja pienet jalat alkoivat tömistää taloa kohti. Tytöt käännytettiin pöydästä ensin käsienpesulle.

- Missä isi on?
- Tässähän minä, pupunen.
- Sinunkin pitää pestä ensin kädet!
- Olet liian tarkkasilmäinen, mutisi Tony työntäessään letunkulman suuhunsa ja nostaessaan tyttärensä käsivarrelleen.

Cassie halasi Scottia, joka asteli Tonyn perässä kuistille.

- Hei taas, Cass tyttöseni! Onko sinulla ollut mukavaa, mies kysyi pörröttäen tytön hiuksia. Cassie hymyili vilpittömän huoletonta lapsen hymyä.
- Ihan parasta ikinä, tämä totesi iloisesti. - Minä ja Morgan olemme supersankareita ja pelastimme koko maailman.
- Ja nyt on kaikki parhain päin, julisti Morgan nostaen kukkaseppeleen kaulaltaan isänsä päähän. Se valui Tonyn silmille, muttei ihan mahtunut yltääkseen kaulaan.
- Mutta sinulla on liian iso pää, Morgan huokaisi toruvaan sävyyn.

Miehet katsahtivat toisiinsa. Kumpikin virnisti. Tuntui, kuin jää olisi äkkiä sulanut heidän väliltään.

- Tämä Scott taisi olla äsken vähän samaa mieltä, arveli Tony, hitaasti kuin punniten sanojaan. - Ehkäpä sille täytyy tehdä jotakin.
-  Liekö se niin tarkkaa, Scott tuumi hymyn väreillessä suupielessään. - Nyt kun maailmaakaan ei tarvitse enää pelastaa.
- Luulen, että voisimme silti katsoa vähän tarkemmin sitä kvanttijuttua. Voi olla, etten kuunnellut äsken ihan kunnolla. Minulla saattaisi olla yksi konsti, joka voisi...
- Isi!

Morgan piteli hänen poskiaan molemmin kämmenin ja käänsi hänen päänsä päättäväisesti itseään kohti.

- Jäätelö sulaa! hän muistutti tomerana. - Nyt pitää mennä käsipesulle ja syömään.

Stark huokaisi ja kohautti olkapäitään.

- Oikeassa, kuten tavallista. Olet sinä melkoinen supersankari.
- Äitiinsä tullut, vihjaisi Pepper, kaataessaan kahvia kuppeihin. - Jospa syödään jäätelö ensin, ja katsotaan mitä isit sitten keksivät.

Tytöt kiirehtivät pöytään vierekkäin ja katselivat tyytyväisin mielin runsaita herkkuannoksiaan ja pöydässä vallitsevaa leppoisan hyväntuulista ilmapiiriä, niin erilaista kuin vieraiden saapuessa pikku mökille aiemmin päivällä. Pienet supersankarit kirkkaine katseineen olivat saaneet sen aikaan vaikka eivät sitä itse vielä ymmärtäneetkään. Mutta pöydän alla yhteen liitetyt kämmenet kertoivat ystävyydestä, joka lupasi paljon tulevia seikkailuja. Ja toisella puolen pöytää kaksi isää paiskasi rehdisti kättä, muistaen täydessä yhteisymmärryksessä, mitä varten maailma tarvitsi vielä korjaamista ja kummankin työpanosta.


 ~ * ~ * ~

[Sylikisu]

Luin tämän aika äkkiä sen julkaisemisen jälkeen, mutten silloin ehtinyt kommentoida heti. Kaksi lasta leikkimässä on niin hirveän sööttiä, että on vaikea jopa antaa siitä kommenttia. Tykkäsin Morganin itsekkyydestä ja siitä, että se luopui kypärästä vastahakoisesti, mutta luopui kuitenkin, kun muisteli, että pitää jakaa. Lapset mielellään omisi lempilelut itselleen. Musta oli ihanaa, miten myös aikuiset miehet pehmeni lastensa kautta. Morganista ja Cassiesta tulee seuraavan sukupolven sankarit. 

[Fiorella]

Kiitos ihanista kommenteistanne, Lupa ja Sylikisu! <3

Kyllä, lapsificcejä saisi mieluusti olla enemmänkin, ja itseänikin houkuttaa viivähtää pidempäänkin tämän AU-vision parissa, sen verran ihana kaksikko tämä on.

[sugared]

Voi että! Tästä ihan todella tuli hyvälle mielelle, ihanan pumpulista tunnelmaa sunnuntaiaamupäivään! <3 Tykkään lukea lapsificcejä ja tekstejä silloin, kun kohdalle osuu, joten oli oikein kiva saada tämä vaihdokkaista! MCU on mulle tosi vieras fandom, mutta tästä nauttimiseen en kyllä juuri fandom-tuntemusta tarvinnut!

Tykkäsin helteisen kesäpäivän tunnelmasta, ystävyydestä ja rauhasta, joita tämä teksti huokui. Kaikkein eniten pidin kuitenkin siitä, miten kuljetit tyttöjä läpi noiden heidän leikkiensä! Mä en ole kauheasti lasten kanssa tekemisissä enkä siis todellakaan mikään asiantuntija, mutta musta tuntui, että tavoitit tosi hyvin lapsen kokemusmaailman. Tuo, miten mielikuvitus toimii, ja miten jokin asia on ensin yhtä ja sitten toista, kun vaan päätetään niin!

Kiltisti leikkiminen oli koodi-ilmaisu, joka tarkoitti, että piti jakaa lelut ja antaa periksi eikä väittää vastaan, vaikka ei olisi halunnutkaan.

Awww. Se, miten lapset tulkitsevat meidän aikuisten kryptistä ja monimutkaista maailmaa, on yksi juttu, joka lapsen näkökulmasta kirjoitetuissa teksteissä mua viehättää.

- Isi sanoo, että hänen on mentävä tekemään jotain tärkeää. Hän laski katseensa apeana jalkoihinsa. - Pelkään, ettei hän tulekaan takaisin tällä kertaa.
- Isät tulevat aina takaisin, lohdutti Morgan, nostaen käden isomman tytön olalle rohkaisevaan tapaan. - Minun isi oli avaruudessakin. Ja tuli silti takaisin äidin luo.
- Minun isi meni jonnekin ihan olemattomiin, Cassie tuumi. - Ja sekin tuli takaisin minun ja Hopen luo.

Molemmat nyökkäsivät varmoina siitä, että näin maailma kulki radallaan. Mitään pelättävää ei siis ollut. Morgan ojensi kätensä ja tarttui Cassien käteen lämpimin, tahmaisin pikku sormin.

Tämä oli niin suloinen ja liikkis kohta! Ihanaa, että vaikka tyttöjen vanhemmat ovat kohdanneet kaikenlaisia vaaroja ja olleet varmaan paljon poissa, heillä on kuitenkin tällainen perustava turvallisuudentunne ja usko siihen, että kaikki järjestyy ja isät pitävät heistä huolta. <3

- Sinunkin pitää pestä ensin kädet!

Tää nauratti mua ajankohtaisuudellaan! :'D

Kiitos tästä suloisesta brunssipalasta!

[Tomsessed]

En kestä kuinka ihana ficci! <3

Tykkään jo pelkästään tuosta lähtöasetelmasta, että Cassie on nuorempi kuin todellisuudessa olisi, ja tulee leikkimään Morganin kanssa. Tulee väkisinkin mieleen, että me saatetaan tulevaisuudessa nähdä nämä molemmat isiensä jalanjäljissä leffoissa. Se mikä mua kuitenkin tässä lämmittää on se, kuinka todelliselta tämä tuntuu! Se, että lapset hiippailee ympäri pihaa, leikki muuttaa muotoaan kymmenen kertaa ja yhtäkkiä syötetäänkin sorsia, saatetaan kinata ja sen jälkeen olla taas parhaita kavereita. Ja kuinka viatonta se kaikki loppujen lopuksi on. Todella, todella suloista. <3

Kiltisti leikkiminen oli koodi-ilmaisu, joka tarkoitti, että piti jakaa lelut ja antaa periksi eikä väittää vastaan, vaikka ei olisi halunnutkaan.

- Hiivitään niin, ettei ne huomaa. Ne ei voi nähdä meitä, kun ollaan näkymättömiä. Tämä on näkymättömyysviitta.

- Hei, kesytetään ne, keksi Cassie ehdottaa, kun sorsa uskaltautui hänen lähelleen.
- Nyt niistä vihollisista tulikin ihan kilttejä, iloitsi Morgan.

Tuossa on vaan pari esimerkkiä siitä, miten hienosti pienten lasten ilo ja mielikuvitus välittyy lukijalle. :3 Pidän, pidän kovasti.

Sekin on kiva yksityiskohta (tai siis, mikä tässä nyt ei olisi ) on se, että Pepper ja Hope tulevat loistavasti toimeen, ovathan he molemmat todella määrätietoisia naisia. Sitten taas vastaavasti Tonylla ja Scottilla ei ole ihan niin helppoa. Voin hyvin kuvitella, että siellä on hiukan enemmänkin otettu yhteen, ja naiset ovat sitten päättäneet, että kiitos hei on teehetken aika.

- Missä isi on?
- Tässähän minä, pupunen.
- Sinunkin pitää pestä ensin kädet!
- Olet liian tarkkasilmäinen, mutisi Tony työntäessään letunkulman suuhunsa ja nostaessaan tyttärensä käsivarrelleen.

I feel you, Tony. Liian monta kertaa törmännyt samaan tilanteeseen oman pikkuveljen kanssa.

Tää nyt menee melkein pelkäksi lainailuksi, mutta kun tässä on niin paljon kaikkea kivaa! Yksi vielä:

- Isät tulevat aina takaisin, lohdutti Morgan, nostaen käden isomman tytön olalle rohkaisevaan tapaan. - Minun isi oli avaruudessakin. Ja tuli silti takaisin äidin luo.
- Minun isi meni jonnekin ihan olemattomiin, Cassie tuumi. - Ja sekin tuli takaisin minun ja Hopen luo.

Tää on mun ehdoton suosikkikohta koko ficistä. Juuri se ihana lapsen viattomuus tulee tässä todella loistavasti esiin - että tottakai isi tulee takaisin, ihan sama mitä tapahtuu. Koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Sulan. :3

Tämä oli sellainen hyvän mielen pläjäys, että hymyilytti koko ajan, ja samalla tuli muisteltua niitä omia lapsuuden en-anna-tätä-lelua vänkäyksiä. Lukiessa oli koko ajan sellainen fiilis, että tää ois hyvin voinut olla vaan suoraan leffasta koko kohtaus. Kiitos tästä!

[Fiorella]

Kiitos aivan ihanista kommenteistanne, sugared ja Tomsessed! <3 Ihanaa kuulla, että lasten maailma välittyi.

[Alice Katarina]

Terveiset kommenttikampanjasta! Valkkasin tämän tekstin, koska en ollut koskaan aiemmin lukenut MCU-lapsista mitään. Olenkohan edes nähnyt aiemmin heistä tekstejä... Joka tapauksessa, pidin tekstistä kovasti. Dialogipainotteisuus tuntui sopivan lapsille, ja molemmat tytöt olivat selvästi elementissään seikkailuillaan. Supersankarinimet väännettyinä tyttömäisiksi olivat symppis lisä ja vihollis-sorsien kesytys oli juuri eikä melkein sopivaa toimintaa.

Tykkäsin erityisesti myös siitä, miten tyttöjen vanhempia kuvailtiin: naiset tulivat tietysti hyvin toimeen, ovathan he molemmat aikaansaavia ja tehokkaita kun taas miehillä oli vielä "harjoiteltavaa". Tony on kuitenkin suloinen, kun vaimonsa ja tyttärensä takia osallistuu, vaikka vieraiden kanssa oleskelu ei ehkä olekaan ihan sitä, mitä hän mieluiten tekisi. Myös se, että isät pääsivät yhteisymmärrykseen tyttöjen ansiosta, oli varsin osuvaa.

- Isi sanoo, että hänen on mentävä tekemään jotain tärkeää. Hän laski katseensa apeana jalkoihinsa. - Pelkään, ettei hän tulekaan takaisin tällä kertaa.
- Isät tulevat aina takaisin, lohdutti Morgan, nostaen käden isomman tytön olalle rohkaisevaan tapaan. - Minun isi oli avaruudessakin. Ja tuli silti takaisin äidin luo.
- Minun isi meni jonnekin ihan olemattomiin, Cassie tuumi. - Ja sekin tuli takaisin minun ja Hopen luo.

Tämä on aivan katkeran suloinen kohta. Sai minut miettimään elokuvan loppua. Mitenköhän Morgan pärjääkään ilman isiään. 

Tytöt kiirehtivät pöytään vierekkäin ja katselivat tyytyväisin mielin runsaita herkkuannoksiaan ja pöydässä vallitsevaa leppoisan hyväntuulista ilmapiiriä, niin erilaista kuin vieraiden saapuessa pikku mökille aiemmin päivällä. Pienet supersankarit kirkkaine katseineen olivat saaneet sen aikaan vaikka eivät sitä itse vielä ymmärtäneetkään. Mutta pöydän alla yhteen liitetyt kämmenet kertoivat ystävyydestä, joka lupasi paljon tulevia seikkailuja. Ja toisella puolen pöytää kaksi isää paiskasi rehdisti kättä, muistaen täydessä yhteisymmärryksessä, mitä varten maailma tarvitsi vielä korjaamista ja kummankin työpanosta.

Ja ihana loppu ihanalle tekstille!

Kiitos tästä herttaisesta ficistä! Oli hauskaa lukea vähän erilainen teksti tästä fandomista!

AK

[Fiorella]

Myöhäinen kiitos kauniiseen kommenttiisi, Alice Katarina! Olipa kiva että valitsit tämän ja vielä tykkäsit lukemastasi.

[Angelina]

Naaaww, Ironette ja Antess oli kovin suloinen kombo ❤ Pidin muutenkin siitä, miten kirjoitit Morganin ja Cassien - lapsihahmoja ei aina ole helppo kirjoittaa, mutta tyttöjen supersankarileikki oli hauska ja kivasti toteutettu :3

Tykkäsin myös siitä, että olit ottanut aikuiset tähän mukaan! Tonyn ja Scottin alkuun hieman kireät välit oli hyvinkin IC, mutta mikä olisikaan parempi jäänmurtaja kuin tytärten välinen ystävyys. Naurahdin tuolle, miten Tony sanoi Scottin olleen samaa mieltä hänen isosta päästään hetki sitten Odotin Endgame-spoilereiden takia surullisempaa lopputulemaa, joten olin hyvin iloinen että tässä säilyi söpö fiilis loppuun asti! Lapsista tulee todella harvoin luettua (saati kirjoitettua), mutta tää oli tosi mukavaa vaihtelua omista lukutottumuksista ❤ Kiitos tästä!

[Fiorella]

Kiitos ihanasta kommentista, Angelina! ❤ Lapsista on ihana kirjoittaa, ja mikä sen somempaa kuin että aikuisetkin pääsevät sopuun. Ja joo, halusin tähän kuitenkin vähän onnellisemman vireen kuin Endgame olisi voinut mahdollistaa.