Nimi: Limonadia, suudelmia ja Keskilännen aurinko
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Stranger things
Ikäraja: K-11
Paritus: Steve Harrington/Billy Hargrove
Genre: Fluff, romance, kesäfiilistely
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: Viittauksia seksiin, todella pehmoista ja siirappista fluffia
Yhteenveto:
Kun Steve raottaa huoneensa ovea ja kurkistaa sisään, Billy on edelleen nukkumassa.
/
Kesä '85 ilman kolmannen kauden tapahtumia.
A/N:
Osallistuu
Arkifestiin promptilla 21.
iltapäiväkahvi, epävarma, mietteliäs, siivoton, väistää-
Limonadia, suudelmia ja Keskilännen aurinkoSteve vetää syvään henkeä ja sukeltaa altaan viileään veteen. Kloori tuntuu silmissä ikävältä, mutta hän pitää silti silmänsä auki ja kääntyy veden alla selälleen, leijuu hetken painottomana, katsellen maailmaa veden läpi. Hän näkee vain puiden oksia, joita vesi taivuttaa oudon muotoisiksi, kirkkaansinistä taivasta ja muutaman hattaramaisen valkoisen pilvenhahtuvan.
Ilma veden yllä on tukahduttavan kuumaa, mutta tällä säällä ja auringon armottoman poltteen alla Steve ei jaksa uidakaan kovin kauaa. Hän polskii altaan muutaman kerran päästä päähän ja nousee sitten pois. Kävelee auringon kuumentamaa kiveystä pitkin sisälle tapellen samalla uimahousuja jalastaan. Yksi hyvä puoli siinä, että vanhemmat eivät ole ikinä kotona: saa kuljeskella alasti ympäriinsä ilman, että se häiritsee ketään.
Steve heittää housut ohi mennessään vessan lavuaarin reunalle kuivumaan, ja nappaa samalla narulta puhtaat bokserit. Ne tuntuvat päällä hiukan väljiltä, ja tarkemmalla vilkaisulla paljastuvatkin Billylle kuuluviksi. Steve tuhahtaa, muttei vaivaudu heittämään niitä pois ja etsimään toisia.
Kuumuus tekee hänestä laiskan ja hitaan, ja hän kuljeskelee hitaasti keittiöön. Ainakin lattia tuntuu paljaita varpaita vasten viileältä, ja jääkaapissa on vielä puoli kannullista limonadia, jota hän teki Dustinin ja Willin kanssa viikonloppuna. Steve kaataa sitä kahteen korkeaan lasiin, ja laittaa myös kahvin tippumaan. Hänen ei tee mieli kuumaa juotavaa, mutta kello alkaa olla paljon, ja hän tarvitsee jonkin keinon herättää Billy. Kahvin tuoksu on yleensä hyvä keino siihen.
Kahvia odottaessaan Steve kasaa hajamielisesti voileipiä. Juustosiivuista tulee hiukan liian paksuja ja kurkkusiivuista epätasaisia, mutta sillä ei ole niin suurta väliä. Leikkuulauta ja veitsi unohtuvat työtasolle kun hän alkaa asetella lahjuksiaan tarjottimelle, ja kurkun kanta vierähtää tiskialtaaseen. Kahvinpuruja on näköjään pudonnut tasolle ja altaassa on ennestään lautasia, jotka hän taisi eilen luvata pestä. Steve ei vain juuri nyt jaksa välittää. Billy tulee varmasti myöhemmin valittamaan, että Steve on siivoton, mutta sitten he voivat tiskata yhdessä, ja se on niin paljon mukavampaa kuin yksin raataminen, että Steve tuskin tiskaisi nyt vaikkei olisikaan kuumissaan ja väsynyt.
Niskahiuksista selkään tipahtelee pisaroita, jotka ovat puoliksi altaan vettä ja puoliksi puhdasta hikeä. Steve huokaisee ja pyyhkäisee kämmensyrjällä kosteita hiuksia syrjään otsaltaan. Kahvimukin, limonadilasien ja voileipälautasten lisäksi tarjottimelle ei mahdu enää mitään, joten sokerikko saa jäädä. Steve ottaa oikeuden sekoittaa kahviin valmiiksi kaksi lusikallista sokeria, sillä hän tietää kyllä, miten Billy mieluiten juo kahvinsa. Sitten hän nostaa tarjottimen ja kiipeää yläkertaan.
-
Kun Steve raottaa huoneensa ovea ja kurkistaa sisään, Billy on edelleen nukkumassa. Tällä säällä täkkejä ei voi käyttää, joten Billyn vartaloa peittää vain lakana. Sen alta pilkistää vain tupsu sotkuista kiharaa tukkaa. Steve hymyilee hiljaa ja laskee tarjottimen pöydälle, hiipii sitten ikkunan luo. Verhot on vedetty sulkemaan auringonvalo ulos, mutta niiden takana olevasta avoimesta ikkunasta käyvä kevyt ilmavirta liikuttelee kangasta hiljakseen. Steve vetää verhot syrjään ja päästää valon huoneeseen.
Sängystä kuuluu epämääräisen vihamielinen urahdus, ja iso möykky ohuen lakanan alla kierähtää poispäin silmiäsärkevästä kirkkaudesta.
“Haista paska, Harrington”, Billy mutisee.
“Samat sanat, hunajapupuseni”, Steve naureskelee ja istahtaa sängyn reunalle, nostaen tarjottimen viereensä.
“Kahvia?” Billyn ääni kuulostaa hellyyttävän uniselta ja kärttyiseltä.
“Joo, saat iltapäiväkahvisi kyllä”, Steve jupisee muka ärtyneenä. “Tein leipiäkin”, hän lisää ja tökkii Billyä hellästi, kunnes tämä viimein vetää lakanan kasvoiltaan ja väistää sen verran, että Steve mahtuu paremmin istumaan hänen viereensä.
Uniset siniset silmät kohtaavat Steven, ja hetken aikaa hänen on pakko vain tuijottaa. Billyn kulmien välissä on ryppy ja huulet ovat leikillisen ärtyisästi mutrussa, aivan kuin olisi suurikin rikos herättää onnellisesti uinuva ihminen puoli kolmelta iltapäivällä. Billyn hiukset ovat hiestä kosteat, ja otsalla yksi suortuva on tarttunut iholle ja kihartunut tavallistakin enemmän. Aurinko värjää hiukset kirkkaan kultaisiksi ja saa Billyn siristämään silmiään. Pitkät ripset piirtävät kasvoille hentoja, ohuita varjoja.
Steve nojautuu lähelle ja siirtää kiharan syrjään, suukottaa Billyn otsaa, sitten nenänpäätä ja lopulta suupieltä. Billy maistuu suolaiselta ja kotoisalta, ja tuoksuukin hyvältä. Steven huulten alla Billynkin suupielet nousevat pieneen hymyntapaiseen.
“Huomenta”, Billy kuiskaa, ääni vielä unenkäheänä.
“Kello on kohta kolme”, Steve huomauttaa. Billy vain nauraa.
“Ei tällaisena päivänä voi nousta aikaisin. Vihaan kesää ja vihaan Hawkinsia.”
Hän sanoo sen hyvin tosissaan, ja nyt Steve puolestaan naurahtaa. “Iso mies, luulisi että Kalifornian kasvattina kestäisit vähän hellettä.”
Billy murahtaa ja kiskaisee hänet puoliksi päälleen, pörröttää hiuksia rystysillään. Ei niin kovaa että se sattuisi, mutta kovaa kuitenkin. “Ihan eri juttu”, hän nurisee. “Ainakin siellä pääsee mereen, ja ilma on muutenkin kosteampaa. Täällä on
kuivaa, tuntuu että tänne tukehtuu.”
“Tule sitten altaalle”, Steve ehdottaa.
“Mmmm, ehkä myöhemmin”, Billy sanoo epämääräisesti. “Ensin se kahvi.”
“Joo joo”, Steve pyöräyttää silmiään, mutta tottelee. Hän peruuttaa niin, että pystyy nojaamaan sängynpäätyyn, ja nostaa sitten tarjottimen syliinsä. Billy siirtyy lähemmäs ja käy ruuan kimppuun sellaisella innolla, että Steven täytyy läpsäyttää hänen sormensa kauemmas, jotta saa vietyä välistä itselleen edes yhden leivän.
Syömisen lomassa Billy hörppii kahvin muutamalla kulauksella ja hymyilee autuaana.
“On sinusta jotain hyötyä”, hän virnuilee Stevelle, ja hymy levenee entisestään kun Steve henkäisee muka loukkaantuneena.
“Tule tähän”, Billy kuiskaa, ja ilma karkaa Steven keuhkoista avuttomana henkäyksenä. Hän laskee tarjottimen jonnekin lattialle ja menee, nojautuu Billyn ylle, antaa nenänpäiden koskettaa toisiaan. Billy vetää Steven alas sängylle, ja hän saa osakseen paljon kahvinmakuisia suudelmia, eikä voi olla tarraamatta Billyyn ja vastaamatta samalla mitalla.
Billyn iho tuntuu kuumalta häntä vasten, täydelliseltä, ja pitkäksi aikaa Steve uppoaa hetkeen, Billyn kosketukseen ja tuoksuun. Billy hymisee hiljaa, tyytyväisenä, ja silittää Steven käsivartta ja sitten selkää pitkällä rennolla liikkeellä, joka saa hänet värisemään. Reisi työntyy hänen omiensa väliin ja tarjoaa ihanaa hankausta ja painetta, mutta kiihkeistä suudelmista huolimatta he eivät etene pidemmälle. Suudelmat laantuvat pikkuhiljaa pieniksi suukoiksi, toisen ilman hengittämiseksi, hölmöiksi hymyiksi. Näin lähellä toisen lämmintä kehoa, lakanoihin ja pehmeään sänkyyn hautautuneena, Stevelle tulee niin kuuma, että häntä melkein huimaa.
“Nyt sinne altaaseen, ihan oikeasti”, hän puhisee, ja Billy nauraa hänelle taas.
“Ihan kohta”, Billy kuiskaa ja hautaa kasvonsa Steven kaulaan vielä hetkeksi, hengittää hänen tuoksuaan.
-
Steve uittaa jalkojaan altaassa ja katselee Billyä. Tämä kelluu selällään vedessä ja näyttää tukka märkänä ja silmät tiukasti kiinni puristettunakin ylimaallisen, uskomattoman,
ärsyttävän kauniilta. Punaiset uimashortsit ovat samat joita hän käyttää töissäkin, ja ne paljastavat paljon auringon värjäämää ihoa. Jos ei olisi niin pirun kuuma, Steve raahaisi hänet takaisin sisälle ja kiskoisi shortsit alas keskellä olohuonetta, vajoaisi polvilleen ja antaisi Billyn tarttua hänen hiuksiinsa…
"Mitä tuijotat, Harrington", Billy huikkaa. Venyttelee sanoja ja virnistää. Hän selkeästi tietää hyvin, miten upealta näyttää.
"Mitäpä en tuijottaisi. Olet nätti."
Billy nostaa päätään ja katsahtaa häneen, kevyt puna poskillaan. Ehkä se johtuu auringosta, tai ehkä hän vain on söpö ja vähän hämillään.
"Älä pehmoile", Billy sanoo, kuulostaen hiukan epävarmalta. Yrittää näyttää äreältä, muttei oikein onnistu.
"Voin vakuuttaa, että sinua katsellessa olen kaikkea muuta kuin pehmeä", Steve kuittaa, ja Billy räjähtää yllättyneeseen nauruun. Hän kääntyy ympäri ja roiskaisee Steven päälle vettä, ja sitten Stevenkin on pakko hypätä altaaseen ja antaa hänelle takaisin samalla mitalla.
-
Illemmalla, kun aurinko on jo laskenut taivaan laelta kiikkumaan oranssina kiekkona horisontin ylle, Billy ja Steve päätyvät keittiöön. Billy valittaa tiskeistä niin kuin Steve arvasi hänen valittavan, mutta muutaman suukon ja anelevan ilmeen jälkeen hän suostuu pesemään ne sillä aikaa, kun Steve tekee lisää limonadia.
"Milloin sinulla on seuraava vapaapäivä?" Steve kysyy puristaessaan kolmatta sitruunaa.
Billy kallistaa päätään mietteliäänä. "Sunnuntaina. Ja sitten keskiviikkona. Miten niin?"
"Porukat lomailevat Barcelonassa tai jossain siellä päin vielä pari viikkoa", Steve sanoo ja kurkottaa kaapin ylähyllyltä sokeripussin. "Ajattelin kutsua Nancyn, Jonathanin ja Robinin tänne, vaikka sunnuntaina."
"Uima-allasbileisiin?"
"Niin. Ajattelin, että se olisi kivaa." Surullinen hymy pyrkii suupieleen; Stevellä ja Nancyllä on bileistä tässä altaassa lähinnä äärettömän huonoja kokemuksia, mutta ehkä nyt on aika yrittää luoda mukavia muistoja.
"Haluatko tulla?" hän kysyy ja vilkaisee Billyyn silmäkulmastaan. Billy pitelee käsissään lasia, jonka pesemisen hän on lopettanut puolitiehen.
"Onko se nyt järkevää", hän mutisee, katse tiukasti lasissa. Steve huokaisee ja menee hänen lähelleen, nojautuu painamaan nenänsä Billyn kaulalle. Antaa huulten koskettaa ihoa kevyesti.
“Miksi ei. He tietävät kumminkin.”
“Tietäminen on eri juttu kuin näkeminen.”
Niinhän se on. Siksi Billyn on edelleen vaikeaa ymmärtää Steven painajaisia ja ajoittaista paranoiaa; Billy on kuullut Hawkinsin kauhuista kaiken, mutta oman kokemuksen puute näkyy silti. Ei sillä ettei hän tekisi parastaan ymmärtääkseen - hänellä on omat painajaisensa. Useina öinä he heräävät kumpikin kylmässä hiessä, mutta sen sijaan, että kestäisivät sen kaiken yksin, he käpertyvät kiinni toisiinsa ja puhuvat ei-mistään niin kauan, että kumpikin tyyntyy ja rauhallisempi uni vie heidät taas mukanaan.
“Silti”, Steve kuiskaa. “Minusta olisi hienoa, jos he näkisivät sinut samalla tavalla kuin minä.”
“Toivottavasti nyt ei ihan samalla tavalla”, Billy sanoo, ja vaikkei Steve tästä kulmasta näe hänen kasvojaan, hän kuulee äänestä, että Billy virnistää.
“Joo joo. Kaikille pitäisi olla selvää, että kusipäisen kuoren alla olet ihan mukiinmenevä jätkä”, hän lähtee leikkiin mukaan ja joutuu heti katumaan, kun Billy pörröttää hänen hiuksiaan saippuaisella kädellä.
“Hei!”
“Hei itsellesi”, Billy virnuilee ja kääntyy, muksauttaa otsansa Steven otsaan. Steve puhahtaa, mutta antaa Billyn suudella, vastaa siihen hellästi ja pehmeästi.
“Me ollaan ällöjä”, Billy kuiskaa. “Voiko tätä niille näyttää. Saavat vielä diabeteksen ja reikiä hampaisiin.”
Steve nauraa. Nancyllä ja Jonathanilla on varmasti tässä vaiheessa söpöilylle jo korkea toleranssi, he kun ovat eläneet oman suhteensa kuherruskuukausivaihetta jo vähän kummallisenkin pitkään.
“Ei me siinä seurassa olla muita siirappisempia”, Steve vakuuttaa. "Mistä tulikin mieleen, Robin käski sanoa sinulle, että kutsu Heather mukaan, jos hänellä on vapaata.”
Billy vetäytyy muutaman sentin taaemmas katsoakseen häneen. “Oho.”
“Niinpä.” Robin on viime aikoina maininnut Heatheria usein, eikä Steveä yhtään haittaa antaa ystävälleen tilaisuus lähestyä tyttöä. Jos Robin yrittää ryhtyä pelkuriksi ja jänistää, Steve voi aina kiusata hänet kokoamaan itsensä ja ottamaan sen pelottavan ensiaskeleen.
“Kai minun sitten täytyy tulla ja tuoda hänet”, Billy myöntyy. Hän yrittää kovasti näyttää vastahakoiselta, mutta salaa hän taitaa olla ihan tyytyväinen. Steve varastaa vielä yhden suukon ja palaa sitten sekoittamaan sitruunamehuun sokeria.
Billy jatkaa tiskaamista hänen vierellään, hiljaa hyräillen, ja Steveä hymyilyttää. On vaikeaa uskoa että he voivat olla tässä, kaksin ison tyhjän talon keittiössä, tehden arkisia askareita. On outoa, että se sujuu heiltä niin hyvin, kuin he olisivat eläneet näin aina.
Limonadi pitäisi laittaa jääkaappiin tekeytymään, mutta Steve on kärsimätön. Hän kaataa juomaa korkeaan lasiin ja maistaa. Kitkerä makeus polttelee kielellä, ja Steve huokaa ja hymyilee.
Maku on täydellinen, ja kun Billy kysyy, tuliko limonadista hyvää, Steve ei kaada hänelle omaa lasillista vaan vetää hänet lähelleen ja antaa hänen maistaa sen huuliltaan. Billyn huulet taipuvat hymyyn häntä vasten. Kaikki todella on aika lähellä täydellistä; huulilla maistuu kloori ja hiki ja sitruuna, ja kun Steve raottaa laiskasti silmiään, hän näkee laskevan auringon oranssin hehkun Billyn kasvoilla, sen loisteen tämän silmissä. Se sekoituu ilmeeseen, jota Steve ei aivan osaa tulkita, mutta joka tuntuu kuvastavan tunnetta. Sellaista, jonka nimen hän kyllä tietää, vaikkei uskallakaan sanoa sitä ääneen, ei ihan vielä.
