Kirjoittaja Aihe: Jag trodde änglarna fanns bara i himmelen (K-11, Severus/Regulus, songfic)  (Luettu 1269 kertaa)

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 754
  • grafiikka © Ingrid
Ficin nimi: Jag trodde änglarna fanns bara i himmelen
Kirjoittaja: Claire
Fandom: Harry Potter
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Regulus
Tyylilaji: semisti fluffyinen songfic / oneshot
Vastuunvapaus: Potter-fandomista kaikki kunnia Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta. Ficissä lainatut biisin sanat ovat Ole Ivarsin kappaleesta Jag trodde änglarna fanns, ja inspiraation lähteenäni käytin nimenomaan Kamferdropsin versiota kyseisestä kappaleesta.
Yhteenveto: Severuksen ja Reguluksen pitkäaikainen ystävyys saa uusia ulottuvuuksia joululoman aikana.

A/N: Ensiksi, pakko myöntää: mun oli alun perin tarkoitus kirjoittaa tämä fic ruotsiksi, koska biisin sanatkin ovat pääosin ruotsiksi ja tuntuu, että Finissä ei ole paljoa ruotsinkielisiä ficcejä – tai en ainakaan sellaisiin ole törmännyt. Tekstiä alkoi kuitenkin syntyä suomeksi, ja no, jotenkin se toisella kotimaisella kirjoittaminen sitten jäi. Mutta ehkä ihan hyvä niin - en nimittäin ole kirjoittanut ruotsiksi vuosikausiin, joten siellä olisi varmasti ollut vaikka mitä lausehirviöitä, joiden selvittämiseen olisi tarvinnut betaa, jos toistakin. :D Halusin tästä huolimatta pitää ficin nimen uskollisena alkuperäiselle ajatukselle sekä tietysti ficciä inspiroineelle biisille.

Toiseksi mainittakoon, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan tällä parituksella yhtään mitään. Olen kuitenkin syvästi alkanut kiintyä Reguluksen hahmoon, ja iso kiitos siitä mainittakoon Altaisille ja hänen joulukalenterilleen, Enhän minä edes pidä joulusta (K-11). Lisäksi Reguluksen kohtalo tuntuu olevan yksi ehdottomasti kaikista koskettavimmista koko Pottereissa. Aloin jo melkein kirjoittaa tästä angstista oneshottia tietäen hahmon lopputuleman, mutta soitin loopilla Kamferdropsin coveria, ja yritin pitäytyä ennemminkin fluffyisissa tunnelmissa. Ihan vain, etten pilaisi joulutunnelmaa angstailullani. :D

Koin haasteellisena ahdata oneshottiin mitään kunnollista juonta, mutta toivon mukaan olen onnistunut tuomaan esiin eräänlaisen näkökulman siitä, millainen näiden hahmojen välinen historia ja jännite voisi olla. Mutta siitä päätätte te, rakkaat lukijat. Heittäkää ihmeessä kommentilla, jos koette ficin olevan sen arvoinen - olisin siitä hyvin, hyvin kiitollinen! <3






Det var en helt vanlig dag
Men just den dan mötte jag
Den jag aldrig trodde fanns
I min värld någonstans

Oli vuosi 1972. Nuori 12-vuotias Severus oli aloittamassa toista vuottaan Tylypahkassa. Hän oli pitkän ja puuduttavan Kehrääjänkujalla vietetyn kesän jälkeen innokas palaamaan kouluun opintojen äärelle, erityisesti taikaliemien tunneille. Severus oli kesän aikana löytänyt äitinsä Eileenin työhuoneesta uusia reseptejä täynnä mielenkiintoisia ainesosia, joista hän halusi heti ensitöikseen mennä etsimään lisätietoa kirjaston uumenista.

Severuksen olisi kuitenkin ensin selvittävä ikuisuudelta tuntuvasta matkasta Tylypahkan pikajunassa. Hän oli paennut junan viimeiseen vaunuun karkuun erästä tiettyä rohkelikkokaksikkoa, nimittäin James Potteria ja Sirius Mustaa, jotka olivat tehneet hänen ensimmäisestä lukuvuodestaan yhtä helvettiä. Severus toivoi, että saisi rauhassa syventyä äitinsä resepteihin, ilman kenenkään, varsinkaan edellä mainitun kauhukaksikon, häirintää.

Siinä samassa vaunun ovi avautui, ja Severus nosti vaistomaisesti katseensa tulijaan. Oi ei, siinä paha, missä mainitaan, Severus ennätti jo ajatella, luullessaan mustahiuksista saapujaa Sirius Mustaksi. Pian kuitenkin Severus huomasi, että vaikka näissä oli merkittävää yhdennäköisyyttä, ei tuo poika ollut Sirius. Poika näytti nuoremmalta, hieman lyhyemmältä, ja tämän hiukset olivat suoremmat kuin Siriuksen kuriton pehko. Oksettava pehko, totta tosiaan, Severus lisäsi ajatuksissaan, mutta suuntasi sitten ajatuksensa takaisin saapuneeseen poikaan.

Tämän täytyy olla Mustan veljeksistä nuorempi, Severus tuumasi. Veljeksistä se, jonka nimeä hän ei juuri nyt sattunut muistamaan.
”Hei”, poika tervehti hieman ujosti, sulkiessaan junan oven takanaan. Severus tyytyi vain tuijottamaan poikaa epäluuloisesti. Kun Severus ei vastannut mitään, poika jatkoi hiljaisella, mutta kirkkaalla äänellä:
”T-tuota, minä… Olen ensimmäistä kertaa täällä, siis Tylypahkan junassa, ja ajattelin vain, sopisiko… Sopisiko, jos istuisin samassa vaunussa? Täällä on niin hyvin tilaa, saisi olla rauhassa.”

Poika oli selvästi hieman jännittynyt ja takelteli sanoissaan. Severus katseli hetken poikaa hetken aikaa hieman varuillaan, mutta päätyi nyökkäämään lopulta. Poika ei vaikuttanut olevan täällä kiusatakseen Severusta, vaan etsiäkseen hiljaista ympäristöä, kuten Severuskin. Eikä tuo nuori poika yksin mahtaisi mitään hänelle. Olihan Severus häntä vuotta vanhempi ja osasi myös paljon enemmän taikoja. Jopa muutaman ilkeämmän, joita hän oli kuullut äitinsä käyttävän isäänsä.

Severus käänsi katseensa takaisin äitinsä kirjoituksiin pojan lastatessa matka-arkkunsa hyllylle. Hän ei kuitenkaan ehtinyt syventyä lukemaansa, kun huomasi pojan astelleen jo miltei vierelleen. Severus kohotti katseensa jälleen poikaan, ja hänen katseensa lukkiutui mustiin silmiin, joiden katse oli tällä kertaa määrätietoisempi.

”Minä olen Regulus. Regulus Musta”, poika sanoi ja ojensi kätensä Severukselle. Severus mittaili hetken poikaa, mutta päätti sitten vastaanottaa kädenpuristuksen.
”Severus Kalkaros”, hän esittäytyi Regulukselle, jonka olemus muuttui itsevarmemmaksi tämän saadessa vanhemman pojan hyväksynnän.
”Hauska tutustua, Severus”, Regulus vastasi ilostuneena ja väläytti vilpittömän hymynsä Severukselle.

Severus jäi eleestä sanattomaksi. Kukaan ei ollut aikoihin kutsunut häntä etunimeltään, saati hymyillyt hänelle noin ystävällisesti. Severus tunsi pienen lämmön pilkahduksen rinnassaan. Regulus oli jo kääntynyt ja parhaillaan kävelemässä parin penkkirivin päähän Severuksesta, kun Severus päätti ehdottaa jotain, mitä hän ei koskaan aiemmin ollut tehnyt.

”Voit sinä tännekin istua. Siis, jos osaat olla hiljaa.”

Mustahiuksinen poika kääntyi yllättyneenä katsomaan Severusta, ja hänen suunsa kääntyi aiempaakin leveämpään hymyyn. Jostain kummallisesta syystä, myös Severuksen suupielet nykivät automaattisesti tahtomattaankin ylöspäin – tuohon enkelimäiseen hymyyn ei vain voinut olla vastaamatta. Pojan istuutuessa Severusta vastapäätä, tapaili Severus mielessään uuden tuttavuutensa nimeä.

Regulus. Sitä nimeä hän ei unohtaisi uudestaan, ei enää koskaan.

Jag trodde änglarna fanns bara, bara i himmelen
Jag trodde änglarna fanns bara, bara i himmelen
Men det var innan jag mötte dig
Nu har jag en ängel här hos mig

Vuodet olivat vierineet, ja niiden aikana Severuksesta ja Reguluksesta olivat kasvaneet parhaimmat ystävät. Kumpikaan nuorista miehistä ei ollut erityisen sosiaalinen, mutta he nauttivat toistensa seurasta, vaikka usein nuo hetket täyttyivätkin pelkästä hiljaisuudesta. Se hiljaisuus oli kuitenkin mukavaa ja turvallista, kuten se oli ollut jo heidän ensimmäisestä yhteisestä junamatkastaan lähtien.

Viime aikoina he olivat pääsääntöisesti opiskelleet yhdessä kirjastossa, sillä Reguluksella oli sinä lukuvuonna edessään V.I.P.-kokeet, ja tämän kunnianhimoisena tavoitteena oli saada vähintään Odotukset ylittävä arvosanaksi joka ikisestä aineesta. Severus oli suorittanut omat V.I.P.-kokeensa viime keväänä Upein arvosanoin, ja auttoi mielellään ystäväänsä valmistautumaan tulevaan koitokseen, erityisesti Taikaliemien kokeeseen.

Joulukuisena lauantaiaamuna pojat olivat jääneet kahdestaan opiskelemaan Luihuisten oleskeluhuoneeseen, kun muut oppilaat olivat suunnanneet Tylyahoon jouluostoksille. Kumpikaan heistä ei niinkään välittänyt ihmispaljoudesta, ja vielä vähemmän joulukiireen alla turhien lahjojen perässä juoksemisesta. Pelkkä ajatuskin moisesta humpuukista sai Severuksen hieman ahdistuneeksi. Luihuisten oleskeluhuoneessa oli paljon parempi olla – etenkin nyt, kun he saivat koko tilan käyttöönsä kaksistaan.

Severuksella oli edessään paksu Lukilitiksen ja okklumeuksen perusteet -opus, jota hän luki läpi jo neljättä kertaa, siemaillen silloin tällöin mustaa teetään. Suurimman osan kirjasta hän muisti jo sanasta sanaan ulkoa, joten hänen oli helppo tarkkailla samanaikaisesti häntä vastapäätä istuvaa Regulusta, joka puolestaan keskittyi ankarasti Taikaliemien aineensa kirjoittamiseen.

Severus tiesi pojan olevan syvästi ajatuksissaan, sillä tämän sulkakynästä tippui vähän väliä mustetta oleskeluhuoneen pöydälle, eikä tämä tuntunut huomaavan hiljalleen suurenevaa musteläikkää lainkaan. Regulus myös pyöritteli hurjasti hiuksiaan sormillaan, kuten aina, kun tämä teki ankaraa ajatustyötä. Mustat hiukset näyttivät menneen kiehtovasti löyhään solmuun, ja Severus taisteli kaikin voimin vastaan haluaan upottaa sormensa hiusten sekaan ja selvittää tuo solmu, silittää se hellästi auki, jotta saisi Reguluksen kehräämään kuin kissanpennun. Sen sijaan hän tyytyi tuijottamaan ja painamaan mieleensä jokaisen yksityiskohdan pojassa, tai pikemminkin jo nuoressa miehessä. Kuin varkain, Severuksen ajatukset alkoivat karkailla ja katse harhailla pojan kasvoista tämän urheilulliseen, tummansinisen poolopaidan peittämään rintakehään...

”Pidätkö näkemästäsi?”

Severus havahtui ajatuksistaan kysymyksen rikkoessa hiljaisuuden. Regulus oli yhtäkkiä kohottanut katseensa Severukseen, ja poikien mustat silmät lukkiutuivat toisiinsa. Severuksen hengitys salpaantui, ja hän tunsi hieman kalpenevansa. Mitä Regulus oikein tarkoitti? Oliko hän lainannut luvatta Severuksen kirjaa ja päättänyt opetella Lukitilista tämän tietämättä, ja siksi osasi nyt lukea toisen ajatuksia? Ei, se oli mahdotonta, edes Severus ei siihen vielä kyennyt kunnolla, vaikka olikin harjoitellut jo usean vuoden ajan. Ehkä Severuksen katse oli paljastanut tämän ajatukset toiselle – mutta mitä tämä mahtoi tällöin niistä ajatella? Severus huomasi yhä pidättelevänsä hengitystään, sillä häntä alkoi hiljalleen huimata.

”Mitä?” oli ainoa kysymys, jonka Severus pystyi sillä hetkellä muodostamaan.
”Niin, mietin vaan, että nautit siitä, kun tuskailen tämän hemmetin liemiaineen kanssa tuloksetta”, Regulus tarkensi. Severus päästi helpottuneena ilmat keuhkoistaan.
”Ehkä vähän”, hän myönsi hymyillen aavistuksen verran. ”Alan epäillä, ettemme ehdi tänään edes illalliselle. Olet hitaampi kuin etana, tai mikä pahempaa, hitaampi kuin Potter”.

 Regulus näytti Severukselle vastaukseksi kieltään, mistä Severuksen hymy leveni entisestään.
”Jos käyttäydyt kiltisti, niin voin auttaa sinua”, Severus ehdotti. Taikaliemet olivat yhä kaikkien näiden vuosien jälkeen hänen lempikouluaineensa, ja hän osasi ulkoa kaiken, mitä Taikalienten tunneilla oli vuosien saatossa käyty läpi. Tämä ei oikeastaan ollut mitenkään ihmeellistä, olivathan kaikki tunneilla käydyt asiat hänelle ennestään jo tuttuja, melkeinpä itsestäänselvyyksiä. Myös Regulus tiesi tämän. Severus hörppäsi tyytyväisenä teetä tietäessään Reguluksen suostuvan tarjoukseen, ennen kuin tämä mitään olikaan ennättänyt sanoa.

”Hyvä on”, Regulus myöntyi pienen pohdiskelevan hetken jälkeen, salaisesti helpottuneena, mutta jatkoi sitten ilkikurisesti: ”Olen kiltisti, kunhan sen jälkeen saan taas olla oma, tuhma itseni”.

Severus yllättyi niin, että pärskäytti teet suustansa, ja Regulus ratkesi nauramaan sydämensä kyllyydestä.
”Ha, ha, olipa hauskaa”, Severus mutisi, ei lainkaan yhtä huvittuneena kuin Regulus, hennon punan kohotessa tahtomattaankin hänen poskilleen. Hän oli jo siinä sekunnissa ennättänyt ajatella Reguluksen käyttäytyvän hyvin tuhmasti, tässä ja nyt, Severuksen vartalon alla, ihojen koskettaessa toisiinsa…

”Kuka sanoi, että vitsailen?”

Severus olisi pärskäyttänyt teet toistamiseen suustansa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Sen sijaan hänen sydämensä tyytyi jättämään välistä lyönnin, ehkä toisenkin. Mustat silmät tuijottivat yhä toisiaan, nyt arvioiden, tutkaillen, ja lopulta löytäen – niin, mitä tarkalleen ottaen, sitä kumpikaan heistä ei uskaltanut oikein sanoa. Mutta ne katseet kertoivat silti enemmän kuin sanat olisivat voineet koskaan kuvata.

Over grensa møtte je
For å finne sjelefred
Og nå føler jeg meg hel
Du er min tvillingsjel

Joulukuun päivät tuntuivat kuluvan nopeasti. Niiden aikana Severus oli kuitenkin alkanut ymmärtämään, että hänen ja Reguluksen välit olivat jollain merkityksellisellä tavalla muuttuneet. Regulus oli heittänyt pieniä, vihjailevia kommentteja Severukselle, saaden tämän useimmiten punastumaan tahtomattaan, mikä oli Severukselle täysin uutta eikä tietenkään millään lailla toivottavaa, sillä hän inhosi näyttää minkäänlaisia heikkouden merkkejä itsestään. Severus oli myös monta kertaa tuntenut itsessään Reguluksen tuijotuksen, kun tämä luuli, ettei Severus huomaisi. Toisinaan Severus ei voinut vastustaa kiusausta tuijottaa takaisin, jolloin heidän katseensa olivat lukkiutuneet toisiinsa hetkeksi, joka oli tuntunut ikuisuudelta.

Severus kyllä tunnisti omat tunteensa. Tai ainakin hän tiesi, että ei ollut normaalia nähdä joka yö unia parhaasta ystävästään, ei ainakaan sellaisia unia. Hänen oli pakko myöntää, että oli… mieltynyt parhaaseen ystäväänsä. Häntä silti kalvoi se tosiasia, ettei hän tarkalleen ottaen tiennyt, mitä Regulus hänestä ajatteli. Hän oli kyllä yrittänyt jopa käyttää Lukitilistä Reguluksen mieleen tämän nukkuessa, mutta onnistui näkemään vain hyvin sumuisia kuvia. Toisinaan niissä kuvissa näkyi myös Severuksen kasvot, mutta Severus ei uskaltanut laskea noiden hatarien välähdysten varaan ja pahimmassa tapauksessa riskeerata heidän ystävyyttään, jos Regulus ei haluaisikaan… Niin, haluaisi mitä? Olla hänen poikaystävänsä? Mutta halusiko Severuskaan sitä todella?

Ketä kuvittelen oikein huijaavani? Tottakai haluan, Severus oli joutunut myöntämään itselleen turhautuneena.

Kun Regulus eräänä aamuna kertoi, että hän tulisi jäämään joululomaksi Tylypahkaan, oli Severus tästä sisäisesti hyvin innoissaan, mutta yritti tapansa mukaan peittää tunteensa. Hän oli tiedustellut Regulukselta syytä, mutta tämä oli vain pysynyt hiljaa ja antanut Severukselle merkityksellisen katseen, joka oli ajaa tämän hulluksi. Miksei hän vain voinut kertoa?

Kun joululoma saapui ja suurin osa oppilaista matkusti kotiinsa, pystyivät pojat viettämään entistä enemmän aikaa toistensa seurassa kaksistaan. Vaikka Regulus ei ollut aiempina vuosina vaikuttanut piittaavan joulusta, ja Severus vielä vähemmän, oli Severus yhtenä iltana yllättänyt Reguluksen hyräilemästä jästien joululaulua. Seuraavana aamuna puolestaan Regulus oli tuonut keittiöstä laatikollisen vastaleivottuja pipareita, ja pakottanut Severuksen syömään näitä aamupalaksi. Mikä kumma tähän oli oikein mennyt? Severus oli ajatellut hieman huvittuneena, mutta päätti pysyä hiljaa, jottei vain rikkoisi Reguluksen joulutunnelmaa. Hän halusi nauttia Reguluksen läsnäolosta kaikin mahdollisin keinoin, ja hänen täytyi jopa myöntää itselleen, että Reguluksen jouluiset tempaukset olivat saaneet hänet myös hieman joulutunnelmaan. Ihan vain pikkiriikkisen, tietenkin.

Iltana ennen jouluaattoa, kaksikko pelasi velhoshakkia oleskeluhuoneen takkatulen ääressä. Kun Regulus ei ollut hetkeen liikuttanut shakkinappulaansa, Severus oli kohottanut kysyvän katseensa poikaan. Häntä vastassaan olivat jälleen nuo mustat silmät, jotka katsoivat Severusta tutkailevasti.
”Kuule”, Regulus sanoi hiljaa. ”Minä haluaisin mennä ulos.”
”Ulos? Nyt?” Severus toisti, kohottaen hieman kulmiaan. Ulkona oli pimeää, kylmää, ja siellä satoi lunta. Severuksen olisi tehnyt mieli nyrpistää nenänsä, sillä hän inhosi kaikkia edellä mainittuja asioita. Hän hillitsi kuitenkin halunsa.
”Nyt”, Regulus vastasi, pitäen pienen, aavistuksen epäröivän tauon, ennen kuin lisäsi: ”Sinun kanssasi”.
Se oli ilmiselvä asia, mutta tapa, jolla Regulus sen sanoi, sai Severuksen sydämen hyppimään hulluna. Severus vain nyökkäsi myöntymisen merkiksi, ja he pukivat ylleen talvikaapunsa, ennen kuin suuntasivat ulos Tylypahkan linnan ovista.

”Mukavaa, eikö?” Regulus kysyi, kun he olivat kävelleet jonkin matkaa Tylypahkan lumisilla tiluksilla.
”Joo, eihän täällä oikeastaan ole edes niin kylmä”, Severus valehteli, vaikka pakkanen tuntui purevan häntä luihin ja ytimiin asti.
”Ei vai?” Regulus kysyi ilkikurisesti toinen kulma koholla, ja ennen kuin Severus ehti reagoimaan, oli Regulus heittänyt häneen lumipallon, joka osui tätä käsivarteen. Severus älähti, ei niinkään kivusta vaan yllätyksestä.
”Sinä senkin…”, Severus sihisi, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun uusi lumipallo jo lensi häntä kohti, mutta sen hän ennätti väistää täpärästi. Siinä samassa hän unohti inhonsa lunta kohtaan, ja hyökkäsi kohti toista luihuispoikaa, aikeinaan antaa tälle kunnon lumipesu kostoksi.

Regulus oli nopea, mutta Severus vielä nopeampi. Hän onnistui taklaamaan Reguluksen, ja he molemmat kaatuivat sen seurauksena lumipenkkaan. He kieriskelivät lumisessa maassa hetken, mutta lopulta Severuksen onnistui lukita Regulus alleen. Hän oli ollut niin keskittynyt Reguluksen päihittämiseen, ettei aluksi edes huomannut istuvansa hajareisin Reguluksen vatsan päällä, ja lukinneensa Reguluksen kädet tämän pään ylle ranteiden kohdasta. Hän kuitenkin havahtui yhtäkkiseen läheisyyteen, kun huomasi heidän kasvonsa olevan vain muutaman senttimetrin päässä toisistaan. Severus ei voinut kääntää katsettaan Reguluksen aavistuksen punertavista poskista ja raollaan olevista huulista, joiden välistä puski kuumaa hengitystä Severuksen kasvoja vasten.

Tuo näky oli ajaa Severuksen hulluksi, ja hänen ei ollut koskaan tehnyt mitään mieli niin kovasti, kuin kuroa tuo muutama senttimetri umpeen ja suudella Regulukselta aivot pihalle.

Peräänny, idiootti, Severus komensi itseään, päästäen irti Reguluksen ranteista nopeasti, kuin ne olisivat yhtäkkiä polttaneet hänen sormiaan. Severus oli juuri aikeissa nousta Reguluksen päältä, mutta ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeitaan, tunsi hän nyt vuorostaan otteen omissa ranteissaan.
”Minne sinä olet menossa?” Regulus kysyi hiljaa. Hänen katseensa oli anova, suuret silmät täynnä epätoivoa ja… halua. Severus ei voinut enää hillitä itseään, vaan kuroi viimeiset senttimetrit heidän väliltään umpeen, painaen suunsa Reguluksen pehmeille huulille.

Severus ennätti siinä samassa sekunnin sadasosassa jo panikoimaan: Mitä, jos hän oli mennyt liian pitkälle? Mitä, jos Regulus työntäisi hänet inhoten pois? Mitä, jos tämä oli heidän ystävyytensä loppu? Mitä, jos -

Mutta siinä samassa Regulus jo raottikin epäröimättä huulensa, ottaen vastaan Severuksen tunnustelevan suudelman, ja upotti kätensä Severuksen silkkisiin hiuksiin. Severus päästi kielensä tutkiskelemaan Reguluksen suuhun, ja painoi heidän vartaloitaan tiukemmin yhteen. Regulus huokaisi nautinnosta, ja päätti puolestaan imaista Severuksen alahuulta. Luoja, kuinka hyvältä ja niin oikealta se Severuksesta tuntuikaan. Severuksen sydän pamppaili niin kovasti, että se olisi voinut hypätä ulos hänen rinnastaan. Hänen päässään jo huippasi, kun suudelma kasvoi yhä nälkäisemmäksi ja intohimoisemmaksi.

Lopulta Severuksen oli pakko irrottaa itsensä Reguluksesta, ja kierähtää selälleen tämän viereen makaamaan ja haukkomaan happea. Hän oli hullaantunut toisen läheisyydestä niin, että hänen päässään kirjaimellisesti pyöri, ja hän näki tähtiä. Severus sulki silmänsä, ja tunsi myös Reguluksen tasaavan hengitystään.

He makasivat siinä hetken, kunnes heidän hengityksensä olivat tasaantuneet ja ymmärrys siitä, mitä juuri oli tapahtunut heidän välillään, alkoi saavuttaa heidän mielensä. Severus avasi silmänsä, ja hämmästyi nähdessään yhä tähtiä. Mutta ne olivatkin olleet aitoja koko ajan: ne vain näkyivät kunnolla vasta nyt mustaa taivaankantta vasten, kun lumisade oli loppunut kokonaan ja pilvet olivat matkanneet pois niiden tieltä.

”Katso”, hän kuuli Reguluksen huudahtavan, ja huomasi siinä samassa tähdenlennon taivaalla.
”Ehditkö toivoa mitään?” tämä kysyi Severukselta, kun tähdenlento oli kadonnut taivaankannen taa.
”Joo”, Severus myönsi hymyillen, ”ehditkö sinä?”
”Ehdin. Se on ehkä ihan tyhmä toive, mutta... Toivoin, että voitaisiin olla yhdessä aina”, Regulus vastasi hieman ujosti ja huokaisi toiveikkaana.
”Et saisi sanoa toivetta ääneen, tai se ei toteudu. Ainakaan jästien uskomusten mukaan”, Severus hymähti, mutta hänen sydämessään läikähti lämpö Reguluksen tunnustuksen myötä.
”Pah. Tuskin jästien taikausko pätee velhoihin”, Regulus vastasi itsepäisesti.
”Niin, tuskin”, Severus myötäili ja piti pienen tauon, ennen kuin myönsi ajatuksensa ääneen: ”Mutta ei toiveesi ollut lainkaan tyhmä. Tai siis... kun samaa toivoin minäkin."
Regulus hymyili nyt säteilevästi.
"Ehkä kaksi samaa toivetta tarkoittaa, että niillä on kaksinkertainen mahdollisuus toteutua", hän tuumasi.
"Ehkä", Severus myötäili, ja lisäsi hiljaa, melkein kuiskaten: "Toivon todella niin".

He makasivat vielä hetken hiljaa vieretysten, nauttien toistensa läsnäolosta ja tuikkivasta tähtitaivaasta. Hiljalleen ilta vaihtui aattoyöksi, ja pakkasilma ja ihoa kylmäävä lumi alkoivat heidän lämpimästä läheisyydestään huolimatta viluttaa poikia. He nousivat yhdessä tuumin ylös maasta ja lähtivät kävelemään takaisin kohti linnaa. Regulus otti kiinni Severuksen kädestä, ja pujotti sormensa toisen sormien lomaan. Severus katsoi Regulusta onnellisena hymyillen, ja puristi tämän kättä tiukemmin omaansa vasten.

”Regulus, tiedätkö… Tämä on paras joulu, jota olisin koskaan voinut kuvitella”, Severus totesi yhtäkkiä. Regulus katsahti Severukseen yllättyneenä paitsi siitä, että tämä myönsi vihdoin tunteensa oma-aloitteisesti ääneen, mutta myös siitä, että Regulus oli onnistunut tekemään Severuksen joulusta ei ainoastaan siedettävän, vaan parhaan mahdollisen.
”Eikö sinun pitänyt inhota joulua?” Regulus härnäsi toista poikaa ilkikurinen hymy huulillaan.
”Sinä teet siitä mahdotonta”, Severus vastasi ja huokaisi teatraalisesti, kuin myöntäen tappionsa. Salaisesti hän oli joulutunnelman saavuttamisesta kuitenkin enemmän kuin mielissään.
”Odotas vain, kun näet lahjasi!” Regulus hihkaisi hypähdellen innokkaana kohti linnaa ja vetäen Severusta nyt määrätietoisemmin perässään: ”Tulet rakastumaan siihen!”

Severus hymyili toisen lapsenomaiselle innostukselle, mutta tyytyi vastaamaan Regulukselle vain omissa ajatuksissaan:
Tuskin yhtä paljon kuin sinuun. Sillä minä rakastan sinua - eniten kaikista.

Sinä jouluyönä, heidän tunteensa toisiaan kohtaan tuikkivat kirkkaammin kuin loisteliainkaan tähtitaivas. Ja sinä jouluyönä, ensimmäistä kertaa koko elämässään, Severus tunsi olevansa onnellisin ihminen päällä maan.

Jag trodde änglarna fanns bara, bara i himmelen
Jag trodde änglarna fanns bara, bara i himmelen
Men det var innan jag mötte dig
Nu har jag en ängel här hos mig
« Viimeksi muokattu: 23.09.2023 02:50:25 kirjoittanut Claire »
I threw my hands in the air and said:
Show me something

He said: ”If you dare, come a little closer

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Ihana yllätys, että olet innostunut kirjoittamaan Severus/Regulusta, se on yksi ihan suosikkiparitukseni, josta voi tosiaankin olla aika moneksi riippuen siitä, miten hahmojen suhdetta haluaa tulkita. Tästä friends to lovers -tulkinnastasi tykkäsin tosi paljon, koska ensinnäkin on niin mieltä lämmittävää ajatella, että he olisivat olleet parhaita ystäviä, koska kumpikin tosiaankin olisi tarvinnut ystävää rinnalleen. Siksi toiseksi ystävysten parittamisessa toisilleen on juuri se aivan ihana puoli, joka tässäkin tuli esiin, miten vaikea on ajatella ystävästään niin ja miettiä, onkohan toinen yhtään samalla kartalla, vai pilaakohan sitä ystävyyden, jos sanoo jotain tai menee vaikka suutelemaan.

Olen ihan valtavan otettu ja onnellinen, jos olen joulukalenterillani onnistunut levittämään Regulus-innostusta, jopa siinä määrin, että olet innostunut hänestä kirjoittamaankin.  :) Regulus on kyllä todellakin ihana ja monipuolinen hahmo, jonka kohtalo canonissa on omastakin mielestäni niin lohduton, että siksikin hänelle täytyy välillä päästä kirjoittamaan onnea. Tykkäsin siksi tosi paljon tämän tarinan fluffyisesta tunnelmasta ja onnellisesta lopusta, vaikka ei sillä, etteikö välillä olisi kiva angstaillakin. Mutta kieltämättä näin joulun alla ainakin omat ajatukset on herkästi hiukan pehmoisen puoleisia, vaikken edes ole niin kovin jouluihminen. Ruotsinkielinen Regulus-ficci olisikin ollut kiintoisaa luettavaa sikäli, että kielitaitoni on ruotsin osalta pahasti ruosteessa, mutta toisaalta, mikä olisikaan parempi tapa virkistää muistiaan sen suhteen kuin ficin lukeminen? ;D Itseltä ei kyllä ruotsinkielisen ficin kirjoitus onnistuisi varmaan ollenkaan.

Siinä samassa vaunun ovi avautui, ja Severus nosti vaistomaisesti katseensa tulijaan. Oi ei, siinä paha, missä mainitaan, Severus ennätti jo ajatella, luullessaan mustahiuksista saapujaa Sirius Mustaksi. Pian kuitenkin Severus huomasi, että vaikka näissä oli merkittävää yhdennäköisyyttä, ei tuo poika ollut Sirius.
Tykkään niin lukea, miten Severus ja Regulus tapaavat ensi kertaa ja ystävystyvät. Tuo onkin tosiaan melkoinen ristiriita Severukselle, kun toinen näyttää niin paljon hänen inhoamaltaan ihmiseltä. Mutta onneksi hän antoi sentään Regulukselle mahdollisuuden, eikä alkanut ilkeillä vain tuon yhdennäköisyyden takia, se olisi varmaan säikyttänyt Regulus paran pahan kerran. Minusta on kyllä söpöä luettavaa, että veljekset näyttivät toisiltaan. :) Ja rakastan tuota ujostelevaa Regulusta.

Lainaus
Vuodet olivat vierineet, ja niiden aikana Severuksesta ja Reguluksesta olivat kasvaneet parhaimmat ystävät. Kumpikaan nuorista miehistä ei ollut erityisen sosiaalinen, mutta he nauttivat toistensa seurasta, vaikka usein nuo hetket täyttyivätkin pelkästä hiljaisuudesta. Se hiljaisuus oli kuitenkin mukavaa ja turvallista, kuten se oli ollut jo heidän ensimmäisestä yhteisestä junamatkastaan lähtien.
Näin heidät on kyllä helppo nähdä, kun itsekin ajattelen Severuksen ja Reguluksen viihtyneen paremmin hiljaisuudessa kuin isoissa ihmisjoukoissa ja melussa. Ja ihan takuulla molemmilla olisi fiksuina ollut tuo opiskelu ja lukeminen tärkeää, ja yhdessä hiljaa oleminen ei olisi tuntunut kiusalliselta.

Lainaus
Kuin varkain, Severuksen ajatukset alkoivat karkailla ja katse harhailla pojan kasvoista tämän urheilulliseen, tummansinisen poolopaidan peittämään rintakehään...

”Pidätkö näkemästäsi?”
Eipä mikään ihme, että Severuksen katse hiukan tuossa lähti harhailemaan, koska kyllä Regulusta ihan varmana kelpaakin katsella. Repesin kyllä hiukan, kun ensin luulin Reguluksen alkaneen tuossa ihan hävyttömästi flirttailla Severukselle, mutta sitten kyse olikin kuitenkin väärinkäsityksestä, ainakin vielä. Tässä on vähän tällaista ihanaa idiots in love -meininkiä, joka myös on ihan lempijuttujani.  ;D Mutta ilmeisesti Regulus tuli kuitenkin tajunneeksi jotain, Severuksen katseesta ehkä, kun pääsikin sitten aika nopeasti kiusoittelun makuun, mitä hän ei ujona poikana varmaan ihan helposti ja kenen kanssa tahansa tekisi. :)

Lainaus
Severus oli myös monta kertaa tuntenut itsessään Reguluksen tuijotuksen, kun tämä luuli, ettei Severus huomaisi. Toisinaan Severus ei voinut vastustaa kiusausta tuijottaa takaisin, jolloin heidän katseensa olivat lukkiutuneet toisiinsa hetkeksi, joka oli tuntunut ikuisuudelta.
Tällainen toinen toistensa tuijottelu on vain niin ihanaa, etten kestä. Mutta voi Severusta, joka ei tykkää heikkouden merkeistä itsessään, ja ystävään ihastuminen on hänestä tietenkin sitten sellainen merkki.  ;D Hauskaa, että Severus käytti sanaa mieltynyt, kun mielessään puki tunteitaan sanoiksi. Ei ihan jokaisen teinipojan sanavarastoon sisältyvä sana, mutta voisi kyllä hyvinkin sopia Severuksen sanavarastoon. :) Ja totta kai Severuksen pitää hiukan lukilitista yrittää käyttää, yrittäessään päästä selville toisen tunteista. Aika suloista kyllä, vaikka reilumpaa olisikin tietty vaikka ottaa asia puheeksi.  ;D

Lainaus
Hän halusi nauttia Reguluksen läsnäolosta kaikin mahdollisin keinoin, ja hänen täytyi jopa myöntää itselleen, että Reguluksen jouluiset tempaukset olivat saaneet hänet myös hieman joulutunnelmaan. Ihan vain pikkiriikkisen, tietenkin.
Severuksella varmaan voisikin olla tosi ristiriitainen suhde jouluun, ja helppo kuvitella, ettei tykkäisi siitä, koska eihän hänellä kotonaan varmaan ole koskaan ollut jouluna erityisen kivaa. Ihanaa, että Regulus halusi jäädä myös joululomaksi koululle ja yrittää valaa Severukseenkin hiukan joulumieltä. Ja vielä ihanampaa, että Severus päätti Reguluksen mieliksi taipua ainakin hiukan tykkäämään jouluisista jutuista.

Lainaus
Tuo näky oli ajaa Severuksen hulluksi, ja hänen ei ollut koskaan tehnyt mitään mieli niin kovasti, kuin kuroa tuo muutama senttimetri umpeen ja suudella Regulukselta aivot pihalle.
Lumisotakohtaus oli ihana, ja teki mieli lainata se tähän ihan kokonaan, mutta sitten olisi tullut järkyttävän pitkä lainaus. Tuossa kuitenkin oli niin tiivis tunnelma, ja varmaan kesken lumisodan voisikin niin helposti päätyä suutelemaan, jos tunteet on valmiiksi mitkä on.  :) Kun kerran päädytään ihan muka vahingossa tilanteeseen, jossa istutaan toisen päällä, pidetään kiinni ja ollaan lähellä. Reguluskin taisi tietää sen, ja ehkä sillä oli vähän pahat mielessä jo ehdottaessaan ulos menemistä? Ihana tuo joululoma, kun pojat saavat olla kerrankin rauhassa kahdestaan.

Lainaus
Peräänny, idiootti, Severus komensi itseään, päästäen irti Reguluksen ranteista nopeasti, kuin ne olisivat yhtäkkiä polttaneet hänen sormiaan. Severus oli juuri aikeissa nousta Reguluksen päältä, mutta ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeitaan, tunsi hän nyt vuorostaan otteen omissa ranteissaan.
”Minne sinä olet menossa?” Regulus kysyi hiljaa. Hänen katseensa oli anova, suuret silmät täynnä epätoivoa ja… halua. Severus ei voinut enää hillitä itseään, vaan kuroi viimeiset senttimetrit heidän väliltään umpeen, painaen suunsa Reguluksen pehmeille huulille.
Tästä viimeistään ajattelin, että Regulus rassu oli varmaan tehnyt suunnilleen kaikkensa saadakseen Severuksen tuohon tilanteeseen, ja olisi ollut kamalaa, jos Severus olisi vain lähtenyt ja jättänyt toisen siihen. Mutta onneksi niin ei käynytkään, ja tuo suudelma oli kyllä aivan ihanaa luettavaa, joka sulatti sydämeni ihan täysin. Tuli mieleen, että eivät varmaan pojat malta enää pitää näppejä erossa toisistaan tämän jälkeen. Suloinen yksityiskohta muuten, että Severus luuli näkevänsä tähtiä, mutta ne olivatkin oikeita, ja mikäs sen romanttisempaa kuin maata tähtiä katselemassa rakkaan ihmisen kanssa.

Lainaus
”Ehdin. Toivoin, että voitaisiin olla yhdessä aina”, Regulus vastasi ja huokaisi toiveikkaana.
”Et saisi sanoa toivetta ääneen, tai se ei toteudu. Ainakaan jästien uskomusten mukaan”, Severus hymähti, mutta hänen sydämessään läikähti lämpö Reguluksen tunnustuksen myötä.
Voi, tässä kohtaa hetken pelkäsin, tuleeko vielä käänne kohti surullista loppua, kun nämä kummankin sanat tässä kohtaa tuntuivat niin kohtalokkailta jotenkin. Mutta onneksi tämän tarinan loppu kuitenkin antoi Severukselle ja Regulukselle ainakin mahdollisuuden onneen kauemminkin kuin vain hetkeksi, koska kumpikin olisi kyllä ansainnut olla onnellisempi kuin canonissa. Eihän tässä tietenkään tiedetä, mitä myöhemmin heille tapahtuu, mutta haluaisin ajatella, että ehkä, jos kaksi ihmistä olisi tarpeeksi onnellisia, ei heitä ehkä kiinnostaisikaan liittyä kuolonsyöjiin. Tosin, jos joskus päätät kirjoittaa sen angstisemman ficin, josta alussa mainitsit, tykkäisin siitä kyllä myös.

Piti jossain kohtaa mainita, mutta unohdin, joten laitan sen nyt tähän loppuun, että mitähän Sirius olisi tykännyt saadessaan kuulla veljensä suhteesta Severukseen? Ei varmaan ainakaan kovin hyvää. ;D Hups, nyt kommentista tuli kilometrin pitkä, toivottavasti ei haittaa kamalasti.

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 754
  • grafiikka © Ingrid
Altais, eikä kuinka ihana kommentti! Ei todellakaan haittaa sen pituus, on just ihana kuulla sun mietteitä ficistä ja Severus/Regulus -parituksesta, ja olen siis tosi otettu, että noin pitkän kommentin olet mun ficceröiseen jaksanut rustailla, kiitos tosi paljon siitä! <3

Ja tosiaankin, sun joulukalenteri herätteli mut ensinnäkin ylipäätänsä muistamaan Reguluksen (voi raukka Regulus :D ) ja lopulta rakastumaan häneen. Olen samaa mieltä, että hänestä ei tosiaan canonissa kerrottu kovinkaan syvällisesti ja on totta, että hänestä ei niin paljon ficcejä löydy ainakaan suomeksi, ja mielestäni Regulus on kuitenkin sivuroolistaan huolimatta sankari, joka ansaitsisi ehdottomasti tarinansa kerrottavan. Ja sä teet kyllä hänelle kunniaa joulukalenterissasi! <3 Ja muutenkin joulukalenterisi ihana fluffyinen joulutunnelma on saanut mut ihan joulufiiliksiin ja inspiroikin sitten kirjoittamaan paitsi Reguluksesta, myös fluffy-tyylilajilla. Angstisten ficcien kirjoittaminen on mulle enemmän tuttua ja luontevampaa kuin fluffyiset onnelliset ficit (valitettavasti), ihana kuulla, että sellaisenkin minulta lukisit. Ehkä vielä jonain päivänä sellaisen tällä parituksella innostun kirjoittamaan, jopa ruotsiksi (vaikka mä vasta olenkin ruosteessa - mutta hei, siitä viis). :D Saa nähdä, se oli vain tämän ficin lähtöasetelmissa sellainen kunnianhimoinen tavoite. Hassua, kuinka suunnitelmat muuttuvatkaan kesken kirjoittamisen. :)

Ihana myös kuulla, että tykkäsit lumisotakohtauksesta sekä heidän suudelmastaan! Tajusin muuten, että tässä ficissä poikien joulutekeminen itsessään jäi vähän vähemmälle (vaikka yritinkin sitä näin joulun kunniaksi tuoda hieman esiin), mutta taisin kirjoittaessani ajatella, että se varmasti selittyy juuri tuolla, että Severus ei ainakaan piittaa joulusta ja kaksikko tykkää ennemmin olla omissa oloissaan. Miellän heidät molemmat jotenkin lukutoukiksi - tai ehkä Regulusta en kuitenkaan ihan yhtä paljon kuin Severusta. Siksi hänen tavoitteenaan olikin tässä ficissä saada vain Odotukset ylittävät arvosanat V.I.P.-kokeistaan, kun puolestaan Severus oli saanut kaikista aineista Upeat arvosanat edellisenä vuonna ;)

Ja voi, sä olit myös huomannut tuon "mieltynyt"-yksityiskohdan (monen muunkin kohdan lisäksi, arvostan!). Siihen pakko kommentoida, että juuri yritin sillä tuoda esiin sitä Severuksen kamppailua omia tunteitaan kohtaan. Lopussahan hän sitten ajatuksissaan myöntää kyllä ihan rakastavansa Regulusta. Mutta se on hänelle tosiaan vaikea myöntää, koska hän näkee ystäväänsä rakastumisen juurikin heikkoutena. Ja oikeastaan kaiken, mikä saattaisi paljastaa hänen tunteensa (kuten punastuminen... Se ei ehkä ole ihan alkuperäisintä Severusta, mutta mun oli vaan ihan pakko laittaa hänet punastelemaan tässä, hehe). Lukitilista halusin myös tuoda tässä esiin, koska ajattelisin, että tuon ikäinen Severus on sitä jo varmasti opiskellut, mutta ei ole siinä vielä ihan ammattilainen. Siksipä hän onnistui näkemään vain sumuisia välähdyksiä Reguluksen nukkuessa.

Totta muuten puhut, että on hyvin mielenkiintoinen ajatus, miten Sirius olisi suhtautunut poikien ystävyyssuhteeseen, ja vielä enemmän siihen, että siitä ystävyyssuhteesta olisi kehittynyt rakkaussuhde? No, se jääköön toistaiseksi arvoitukseksi, mutta voin kyllä myös kuvitella, että Sirius ei olisi ollut tästä mitenkään onnensa kukkuloilla. :D Ehkä se olisi omiaan etäännyttämään veljeksiä toisistaan... Vaikka toivon mukaan ei.

Kiitos vielä ihan hirmuisesti ihanasta kommentistasi! <3
I threw my hands in the air and said:
Show me something

He said: ”If you dare, come a little closer

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 791
Terveisiä Kommenttikampanjasta! :) Täällä Finissä tuntuu tällä hetkellä olevan positiivinen ongelma, kun ihmiset kirjoittavat niin ahkerasti jouluficcejä ja kalentereita, ettei kaikkia ehdi edes lukea, kommentoimisesta puhumattakaan, mikä vähän harmittaa. Sen takia minäkään en ole kommentoinut tätä ficciäsi aiemmin, vaikka luin tämän kyllä heti kun tämä ilmestyi. Olipa kiva, kun tarjosit tätä Kommenttikampanjassa, sillä se tarjosi loistavan tekosyyn korjata tämä puute. :D

Ensinnäkin pitää sanoa parituksesta, että tämä Severus/Regulus on minusta aivan ihana, vaikka aika vähän käytetty pari ainakin suomeksi, ja olin tosi iloinen, että kirjoitit juuri heistä. :) Molemmilla on vaikea perhetausta, vaikkakin ihan erilainen, ja tuntuu niin hyvältä ajatella, että he voisivat löytää onnen toistensa kanssa. Olen aivan samaa mieltä tuosta, mitä sanoit Reguluksen kohtalosta. Se on ihan sydäntä särkevä, ja Severuksen myös, ja senkin takia on aivan loistavaa, kun heille luodaan edes ficcimaailmassa iloa ja rakkautta, kuten tässä ficissäsi. Joten minä ainakaan en valita, että tässä tyylilaji oli paremminkin fluffya, sitä lajia kun ei kirjoissa näillä hahmoilla ollut. :(

Alku suretti minua niin paljon Severuksen takia. Olisihan se ihan hirveää pelätä kiusaajiaan melkein koko ajan, ja mihin niitä pääsisi varsinkaan junassa pakoon? Sisäoppilaitos on kyllä tuossa mielessä aivan kamala paikka, olkoonkin että Severus halusi päästä kotoaankin pois. :( Onneksi se vaunuosastoon tulija olikin sitten Regulus, eikä tämän isoveli. Regulus oli ihastuttavan ujo tässä ja hyvin sellaisen oloinen, joksi itse miellän hänet, varsinkin noin nuorena. Vaikka uskalsikin sitten esittäytyä ihan reippaasti Severukselle, ja ajattelin että siinä ehkä vaikutti Reguluksen tiukka ja käytöstapoja vaativa kotikasvatus. Nämä Severuksen ajatukset Reguluksesta lämmittivät kovasti mieltä, samoin kuin se, miten Severuskin rohkaisi mielensä Reguluksen suuntaan:

Lainaus
”Hauska tutustua, Severus”, Regulus vastasi ilostuneena ja väläytti vilpittömän hymynsä Severukselle.

Severus jäi eleestä sanattomaksi. Kukaan ei ollut aikoihin kutsunut häntä etunimeltään, saati hymyillyt hänelle noin ystävällisesti. Severus tunsi pienen lämmön pilkahduksen rinnassaan. Regulus oli jo kääntynyt ja parhaillaan kävelemässä parin penkkirivin päähän Severuksesta, kun Severus päätti ehdottaa jotain, mitä hän ei koskaan aiemmin ollut tehnyt.

”Voit sinä tännekin istua. Siis, jos osaat olla hiljaa.”

Ajattelin tässä, että Severus taisi olla aika lailla myyty Reguluksen suhteen jo tästä ensitapaamisesta lähtien. :D Ainakin tämän hymy ja nimi jäivät niin hyvin mieleen. Tässä jatkossa kerrottiinkin, miksi he tulivat niin hyvin toimeen keskenään, kun olivat monessa suhteessa samanlaisia ja pitivät hiljaisuudesta ja rauhasta. Hiljaisuus voi tosiaan olla hyvin kaunista samanhenkisten ihmisten välillä.

Tässä oli niin mukava lukea, miten sitten oltiinkin jo vanhempia, ja Severus ajatteli Regulusta jo vähän muutenkin kuin vain ystävänä. Minulle tuli sellainen tunne tästä, että ei varmaan edes ensimmäistä kertaa, kun nuo Severuksen ajatukset eivät tuntuneet säikäyttävän häntä itseään ollenkaan. Oli miten oli, tämä oli hyvin ihana ja herkullinen kohta:

Lainaus
Mustat hiukset näyttivät menneen kiehtovasti löyhään solmuun, ja Severus taisteli kaikin voimin vastaan haluaan upottaa sormensa hiusten sekaan ja selvittää tuo solmu, silittää se hellästi auki, jotta saisi Reguluksen kehräämään kuin kissanpennun. Sen sijaan hän tyytyi tuijottamaan ja painamaan mieleensä jokaisen yksityiskohdan pojassa, tai pikemminkin jo nuoressa miehessä. Kuin varkain, Severuksen ajatukset alkoivat karkailla ja katse harhailla pojan kasvoista tämän urheilulliseen, tummansinisen poolopaidan peittämään rintakehään...

”Pidätkö näkemästäsi?”

Pojilla oli kyllä hyvin viehättävä ja kiusoitteleva sävy tässä keskinäisessä juttelussaan. Siitä huomasi, että he tunsivat toisensa jo hyvin. Regulus taisi kyllä tuolla ensimmäisellä kysymyksellään tarkoittaa juuri sitä, mitä Severus pelkäsikin tämän tarkoittavan, vaikka väittikin muuta. ;D Tässä tunnelma tiivistyi koko ajan aivan ihanasti. Oli kuin Regulus olisi ehkä jo pidemmän aikaa aavistanut, että Severus ajatteli häntä enemmän kuin ystävänä, ja oli nyt päättänyt ottaa asiasta vähitellen selvää. Ehkä senkin takia, että Severuksen ei olisi ollut helppo tehdä minkäänlaista aloitetta, ja Regulus tiesi sen. :) Tämä oli todella hieno kohta, vaikka tässä ei sillä kertaa edettykään sen pidemmälle:

Lainaus
Hän oli jo siinä sekunnissa ennättänyt ajatella Reguluksen käyttäytyvän hyvin tuhmasti, tässä ja nyt, Severuksen vartalon alla, ihojen koskettaessa toisiinsa…

”Kuka sanoi, että vitsailen?”

Severus olisi pärskäyttänyt teet toistamiseen suustansa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Sen sijaan hänen sydämensä tyytyi jättämään välistä lyönnin, ehkä toisenkin. Mustat silmät tuijottivat yhä toisiaan, nyt arvioiden, tutkaillen, ja lopulta löytäen – niin, mitä tarkalleen ottaen, sitä kumpikaan heistä ei uskaltanut oikein sanoa. Mutta ne katseet kertoivat silti enemmän kuin sanat olisivat voineet koskaan kuvata.

Tässä jatkossa nuo aikaisemmat ajatukset tästä tarinasta vain vahvistuivat. Regulushan yritti ihan selvästi iskeä Severusta! ;D Onneksi Severus sentään uskalsi vastata Reguluksen katseeseen, jotain se oli sekin. Ihanaa, kun Severuksen ajatuksia valotettiin tässä lisää. Minua huvitti tässä niin tuo, mitä Severus Reguluksesta ajatteli, kun tuo mieltynyt oli minusta niin sellaista, miten nuori Severus olisi juurikin voinut sanoittaa tällaisia tunteita itselleen. Ja uskalsi sentään mennä ajatuksissaan pidemmällekin, kuten tässä tuli niin mukavasti esiin:

Lainaus
Hän oli kyllä yrittänyt jopa käyttää Lukitilistä Reguluksen mieleen tämän nukkuessa, mutta onnistui näkemään vain hyvin sumuisia kuvia. Toisinaan niissä kuvissa näkyi myös Severuksen kasvot, mutta Severus ei uskaltanut laskea noiden hatarien välähdysten varaan ja pahimmassa tapauksessa riskeerata heidän ystävyyttään, jos Regulus ei haluaisikaan… Niin, haluaisi mitä? Olla hänen poikaystävänsä? Mutta halusiko Severuskaan sitä todella?

Ketä kuvittelen oikein huijaavani? Tottakai haluan, Severus oli joutunut myöntämään itselleen turhautuneena. 

Sitten kun tässä päästiin joululomaan asti, alkoi minua jännittää lukiessa koko ajan enemmän. Aivan ihana tuo Reguluksen ehdotus, että mentäisiinkö ulos yhdessä? :) Siinä kohtaa ei paljon pimeys ja kylmyys tainnut enää haitata Severusta, ja mitä nyt yhdestä shakkipelistä. Olipa tuo lumipesu hieno veto Regulukselta, ja jotenkin ajattelin, että hänen oli tarkoituskin sen varjolla päästä lähikontaktiin Severuksen kanssa. Kun sitten suudeltiin, se oli aivan ihanaa ja intohimoista luettavaa, tykkäsin niin paljon! :D Tuo sen jälkeinen keskustelu oli myös todella kaunis:

Lainaus
”Mutta ei toiveesi ollut lainkaan tyhmä. Tai siis... kun samaa toivoin minäkin."
Regulus hymyili nyt säteilevästi.
"Ehkä kaksi samaa toivetta tarkoittaa, että niillä on kaksinkertainen mahdollisuus toteutua", hän tuumasi.
"Ehkä", Severus myötäili, ja lisäsi hiljaa, melkein kuiskaten: "Toivon todella niin".

Entä tämä sitten? Ajattelen aina, että kenenkään ei ole helppo päästä Severuksen kovan pinnan läpi ja saada tätä myöntämään tunteitaan, mutta sen kerran kun niin tapahtuu, Severus on tositarkoituksella liikkeellä. :) Niin kuin tässäkin, ja kyllä tätä oli todella hienoa lukea:

Lainaus
Regulus otti kiinni Severuksen kädestä, ja pujotti sormensa toisen sormien lomaan. Severus katsoi Regulusta onnellisena hymyillen, ja puristi tämän kättä tiukemmin omaansa vasten.

”Regulus, tiedätkö… Tämä on paras joulu, jota olisin koskaan voinut kuvitella”, Severus totesi yhtäkkiä. Regulus katsahti Severukseen yllättyneenä paitsi siitä, että tämä myönsi vihdoin tunteensa oma-aloitteisesti ääneen, mutta myös siitä, että Regulus oli onnistunut tekemään Severuksen joulusta ei ainoastaan siedettävän, vaan parhaan mahdollisen.

Voi miten ihanat ja mieltä lämmittävät olivat nuo lopun ajatukset, jossa Severus tiesi olevansa rakastunut Regulukseen, etenkin kun hän sai myös vastarakkautta. :) Tällaista jouluficciä kelpaa kyllä lukea. Tässä laulun sanat ja otsikko sopivat todella hyvin tarinaan ja sen tunnelmaan. Vaikka sanoit alussa, että one-shotiin on vaikea keksiä juonta, mikä kyllä pitää minustakin paikkansa, tässä se toimi erinomaisesti. Tämä oli todella kaunis ficci Severuksesta ja Reguluksesta, ja toivottavasti innostut kirjoittamaan lisää, joko tällä tai jollain muulla parituksella. Kiitos paljon tästä! :) 
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 754
  • grafiikka © Ingrid
Pahatar, se on kyllä totta, että jouluisia ficcejä ja kalentereita on tänä vuonna niin monia, ettei kaikkia laisinkaan ehdi lukea saati kommentoida, mutta ehdottomasti positiivinen ongelmahan se totta tosiaan on! :D Kiva kuulla, että olit ficin lukenut jo sen ilmestyttyä tänne ja että poimit ficcini Kommenttikampanjasta, oli tosi ihanaa saada sinulta palautetta tähän! <3

Severus/Regulus on totta tosiaan kutkuttava paritus, harmi että Finissä kuitenkin suhteellisen harvinainen. Tästä oli mukava kirjoittaa juurikin siksi, että hahmoissa on paljon samaa, mutta siltikin eroavaisuuksia. Ja onhan se ihana antaa onnellisuuden hetkiä kyseisille hahmoille edes ficcimaailmassa, kun heidän kohtalonsa kaanonissa on mitä on.

Severuksen lapsuus (ja nuoruus, ja no, moni asia hänen elämässään) käy kyllä sääliksi. Tuntuu, että hän on kokenut niin paljon kiusaamista ja arvostelua elämässään, vaikka sisimmässään on kuitenkin hyvä ihminen ja välittää kyllä muista (esimerkiksi kaanonissa suojelee Harrya), vaikkei päälle päin siltä näyttäisi. Siksikin halusinkin, että Regulus tässä tarjoutuu hänen kaverikseen heti kättelystä lähtien ja jättää Severukseen lähtemättömän vaikutuksen pienestä pitäen. ;)

Totta tosiaan, Severus oli jo tietoinen hänen mieltymyksestään parasta ystäväänsä kohtaan, muttei uskaltanut tehdä aloitteita, joten pitihän Reguluksen antaa pieniä vihjeitä ja lopulta myös tehdä myös se aloite, jotta Severuskin uskaltautui näyttämään tunteensa. Noiden flirttailevien ja naljailevien puheenvuorojen kirjoittaminen, ja erityisesti Severuksen reaktiot Reguluksen flirttiin olivat ehkä kaikista hauskinta kirjoittaa. :D Kiva kuulla, että ne olivat onnistuneita!

Ihanaa (ja helpotuskin), että tykkäsit myös tuosta suutelukohtauksesta. Kirjoitan enimmäkseen angst-vivahteisia tekstejä, niin tällaisten romanttisten kohtausten kirjoittaminen ei itselleni ole helpointa, mutta mukavaa jos sain intohimonkin esille tässä ficissä.  Kiva kuulla myös, että tykkäsit ficin tunnelmasta ja että biisikin sopi ficciin mielestäsi hyvin.

Kommenttisi oli ylipäätänsä aivan ihanaa luettavaa, ja arvostan tosi paljon, kuinka pitkästi ja perusteellisesti olet ficin tapahtumia analysoinut. Kiitos siitä tuhannesti! <3
« Viimeksi muokattu: 23.12.2022 08:22:50 kirjoittanut Claire »
I threw my hands in the air and said:
Show me something

He said: ”If you dare, come a little closer