Kirjoittaja Aihe: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti  (Luettu 4325 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« : 10.03.2020 19:41:54 »
Tarinan nimi: Lepakkosaari
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: dystopia
Ikäraja: S
Yhteenveto: ”Mene Lepakkosaareen”, isoäiti oli sanonut käheästi, kun olin viimeisen kerran pidellyt häntä kädestä muutama kuukausi sitten. ”Mene sinne. Siihen on syynsä, miksi isoisoisäsi aikoinaan rakensi mökin juuri siihen kohtaan.”

A/N: Osallistuu Taidehaasteeseen, josta sain teoksen Pyhän Antoniuksen kiusaus. Lyralle kiitos, että hän ehdotti dystopia-aihetta, sillä tätä oli mukava kirjoittaa, kunhan pääsi tuon taideteoksen inspiroimana alkuun! Iso kiitos kommenteista Lyra, hiddenben, Avaruuspiraatti, Rosmariini, Aurinkolapsi ja jossujb!



Lepakkosaari


Kaupunkia oli kuulemma väitetty kuolleeksi ensi kerran jo joskus 2000-luvun alkupuolella. Vähänpä ihmiset silloin tiesivät. Nyt tämäkin kaupunki vasta oli todella kuollut, kuten niin moni muukin.

Luonto oli alkanut valloittaa betonilla ja asfaltilla kuorrutettuja pintoja takaisin itselleen, eikä missään näkynyt ristin sieluakaan. Jopa linnut olivat hiljaa. En ollut varma, oliko lintuja edes täällä enää. En ollut kuullut niiden ääntä kuukausiin, enkä ollut matkani aikana nähnyt yhtäkään, en edes höyhentä maassa. Ehkä nekin olivat paenneet, kuten suurin osa ihmisistä.

Kuljin loivaa rinnettä pitkin alas joelle. Olin riittävän vanha muistaakseni laulut uljaasta Virrasta, sen kuohuvista koskista, joita jo aikojen alusta oli saakka valjastettu vesivoimaloiden ehtymättömäksi energianlähteeksi. En ollut koskaan nähnyt noita aikoja, mutta silti rannalla odottava näky sai minut surulliseksi. Ennen niin vuolaana juossut Virta oli pelkkä surkea, sameavetinen oja, jonka vesi hädin tuskin liikkui. Minun oli jano, mutta vesi ei näyttänyt juomakelpoiselta. Vajosin väsyneenä istumaan puun alle. Pelkäsin, etten pian enää jaksaisi jatkaa matkaani, ellen löytäisi jostakin puhdasta vettä.

Paljaat ja karut oksat eivät juuri tarjonneet suojaa auringolta, joka paahtoi kasvojeni oikeaa puolta kuumuudellaan. Siirryin puun toiselle puolelle ja nojasin voipuneena sen runkoon. Maa oli rusehtavan ruohon peitossa niiltä osin, missä sitä ei peittänyt rapautunut asfaltti tai ikiaikaisten rakennekerrosten välistä tunkevat voikukat. Oli uskomatonta, että mokoma kasvi yhä puski esiin kaikista koloista, vaikka historia tiesi kertoa, ettei ihminen ollut koskaan oikein sietänyt nähdä niitä silmissään. Keltaiset kukat ilkkuivat minua, vaikkakin pieninä ja kitukasvuisina. Samaan aikaan ne kuitenkin muistuttivat minua isoäidistä ja tämän puutarhasta.

”Mene Lepakkosaareen”, isoäiti oli sanonut käheästi, kun olin viimeisen kerran pidellyt häntä kädestä muutama kuukausi sitten. ”Mene sinne. Siihen on syynsä, miksi isoisoisäsi aikoinaan rakensi mökin juuri siihen kohtaan. Siellä hän ei koskaan saanut säteilymittariinsa ainuttakaan hälytystä. Saari on katvealuetta, johon laskeumat ja säteily eivät yllä. Jos hyvin käy, luonto on siellä vielä niin puhdasta, että voit viljellä näitä. Ehkä joku muukin tuntee paikan, ja voi auttaa sinua.”

Isoäiti painoi käteeni nyytin, joka oli täynnä siemeniä hänen ennen niin kukoistavasta puutarhastaan.

Itkien painoin kuivat huuleni hänen ryppyiselle otsalleen. Kukaan ei olisi voinut antaa minulle tuota pientä nyyttiä kallisarvoisempaa lahjaa.


***


Kaivoin repustani kartan, joka oli niin vanha, että Virtakin oli siinä vähintään kymmenen, ellei kaksikymmentä kertaa nykyistä leveämpi. Sähköiset kartat olivat lakanneet toimimasta aikoja sitten, joten minun oli tyytyminen vanhaan paperikarttaan, joka kaikeksi onneksi oli pinnoitettu jonkinlaisella kestävällä muovilla. Muistin isoäidin puhuneen muovista kuin pahimmasta vihollisestaan: miten se tunkeutui joka paikkaan näkymättöminä hiukkasina, eikä hajonnut koskaan. Nyt olin tuosta hajoamattomuudesta vain kiitollinen, sillä se sai paperin kestämään jopa matkani ankarat olosuhteet.

Vesireittien muutokset ja yhtäkkiä kartalta kadonneet kuivuneet järvet vaikeuttivat suunnistamista hiukan, mutta vanhat rautatiet ja muut muuttumattomat maanmerkit pitivät minut reitillä. Olin mitannut jäljellä olevan matkan pientä oksaa ja kartan mittakaavaa apuna käyttäen. Usean sadan kilometrin taivallus kuumassa ja kuivassa säässä tuntui toivottomalta, vaikka olin jo liikkunut vähintään kolmanneksen siitä lähdettyäni kotoa isoäidin kuoleman jälkeen.

Vaikka ihmiset olivat olleet liikekannalla jo vuosikymmeniä, me olimme olleet niitä harvoja, jotka olivat kaikesta huolimatta päättäneet jäädä kotiin. Isoäiti oli ollut liiaksi sairauden heikentämä, eikä olisi kestänyt matkan rasituksia. En ollut voinut jättää häntä, vaikka pelkäsin yksin jäämistä enemmän kuin mitään muuta. Siihen mennessä, kun isoäiti oli jättänyt tämän maan, ketään muuta ei enää ollut ollut jäljellä koko kaupungissa. Minulle oli jäänyt vain karttani, pussillinen siemeniä ja hatara toivo siitä, että Lepakkosaari yhä olisi asuinkelpoinen, vaikka kotikaupunkini ei sitä ollut. Hautasin isoäidin siihen kulottuneeseen ruoholaikkuun, mikä puutarhastamme oli jäljellä, pakkasin tavarani ja lähdin.


***


Olin tainnut torkahtaa hetkeksi. Liikkumaton olemukseni oli houkutellut paikalle pienen liskon, joka oli toiveikkaana hiipinyt tutkimaan repustani kierinyttä kuivattua omenaa. Hätistin liskon kaislikkoon ja poimin omenan käteeni. Se oli onneksi vahingoittumaton. En totisesti aikonut jakaa vähäisiä muonavarojani minkään uteliaan matelijan kanssa.

Lyhyt lepohetki ei ollut virkistänyt minua lainkaan, vaan sydämeni hakkasi yhä levottomana pelosta ja epävarmuudesta. Silti jokin sai minut nousemaan ylös ja pudistelemaan pölyn housuistani. Sisimmässäni tiesin, ettei isoäiti olisi toivonut minun luovuttavan. Olisi aika jatkaa matkaa.

Takanani siinsi kuolleen kaupungin kuolleita rakennuksia ja vasemmalla puolellani näin vanhan rautatieaseman, jolla yllättäen yhä seisoi viiden kaksikerroksisen vaunun muodostama juna. Nostin kartan eteeni ja seurasin sormellani rautatietä, joka nousi itärajaa pitkin kohti pohjoista. Päätepysäkki oli hämmästyttävän lähellä määränpäätäni, Lepakkosaarta. Toivo virisi jälleen väsyneessä mielessäni. Jos saisin junan käyntiin, voisi satojen kilometrien taivallukseni kutistua muutamaan kymmeneen.


***


Nousin aseman autioita portaita ylös laiturialueelle. Junan ikkunat olivat liasta sameat, mutta vaunut näyttivät vahingoittumattomilta. Yllätyksekseni huomasin myös aseman näyttötaulun edelleen toimivan.

VR automaattivuoro pohjoiseen lähtee klo 15:59

Aseman kello näytti varttia vaille. Epäuskoisena painoin junan ovessa olevaa nappia. Se toimi: ovi aukesi kitisten ja kolme porrasaskelmaa laskeutui alas sen kynnyksen alta.

Astuin hämmästyneenä sisään. Ilmeisesti vaunujen katolla olevat aurinkopaneelit tuottivat edelleen riittävästi sähköä junan toimintaan. Ehkä automaattivuoro oli niiden voimalla vain jatkanut ajamistaan kuukaudesta toiseen, vaikka matkustajia ei enää ollut.

”Haloo?” huhuilin hiljaa, vaikka tiesin sen turhaksi. Ääneni oli käytön puutteesta heikko ja käheä ja lisäksi oli edelleen hirvittävän janoinen. Päätin katsoa, olisiko ravintolavaunussa jäljellä mitään juotavaa. Ehkä jopa löytäisin jotakin syömäkelpoista ruokaa.

Kuljettuani kahden vaunun läpi saavuin ravintolaan. Vitriinistä leijui kasvoilleni viileää ilmaa ja miltei kiljaisin riemusta nähdessäni, että aikaa sitten tunnistamattomiksi muuttuneiden sämpylöiden ja vihersalaattiannosten rinnalla kökötti pullokaupalla kivennäisvettä ja PepsiMaxia. Avasin heti pullon kumpaakin ja join niistä vuorotellen, kunnes pahin janoni oli sammutettu.

Säikähdin, kun juna yhtäkkiä nytkähti kirskahtaen liikkeelle. Kovaäänisistä alkoi kuulua automaattinen nauhoite, joka luetteli konemaisella äänellään kaikki matkan väliasemat ja aurinkopaneelien lataustason. Suljin korvani kuulutukselta ja join hiljaa vesipulloni tyhjäksi.

Jäin ravintolavaunuun tutkimaan kaappeja, toivoen löytäväni jotakin syötävää. Pikkuruinen kuiva-ainevarasto osoittautui oikeaksi aarreaitaksi. Oli suklaata, hieman pehmenneitä kaurakeksejä ja pussikaupalla pähkinöitä ja muuta naposteltavaa. Pakkasin mukaani niin paljon energiapatukoita ja linssisipsejä kuin vain suinkin kykenin kantamaan ja raahasin saaliini ravintolavaunun sohvalle. Ensimmäistä kertaa viikkoihin minulla oli pehmeä peti selkäni alla, ja nukahdin melkein saman tien vaunun kirkkaasta valaistuksesta huolimatta.


***


Juna oli pysähtynyt. Aikainen aamuaurinko häikäisi silmiäni ja lattianrajasta kuului siivousrobotin kevyttä hurinaa. Olimme tulleet päätepysäkille. Minun pitäisi nousta kyydistä, ennen kuin automaattijuna saisi siivouksensa valmiiksi ja olisi valmis jatkamaan matkaa toiseen suuntaan.

Kiitos kun valitsit VR:n. Tervetuloa uudelleen.

Ovi sulkeutui takanani ja katselin hämmästyneenä ympärilleni. Lähtöpisteeseeni verrattuna tämä oli paratiisi. Puissa oli vihreitä lehtiä ja ilma oli raikkaampaa, vaikka pilvetön taivas lupailikin, että päivästä olisi tulossa tukahduttavan kuuma. Lähdin taivaltamaan kauemmaksi asemasta, kaivaen samalla karttaani esiin.

Tajusin, etten ollut lainkaan miettinyt, kuinka lopulta oikein pääsisin perille Lepakkosaareen. Minun olisi pakko yrittää löytää vene. Päätin suunnata järvelle ja katsoa, olisiko rantaan hylätty sopivaa soutuvenettä tai jollaa.

Kylä oli hiljainen, eikä missään näkynyt jälkiä ihmisistä. Värikkäiden talojen seinät olivat haalistuneet auringossa ja pitkäksi kasvaneet nurmikot taipuivat kuivuneina korsina maata kohti. Suuntasin halkeillutta katua pitkin kohti harjua, joka kartan mukaan halkoi vesialuetta kiermurtelevana kaistaleena. Sen toisella puolella oli määränpääni, järven saarista suurin. Karttaan piirretyn vihertävän läntin päällä luki haalistunein kirjaimin teksti Lepakkosaari.

Huoleni veneen löytymisestä osoittautui turhaksi. Vettä oli jäljellä tuskin lainkaan: vain muutamassa syvänteessä kiilsi jäänteitä entisestä järvestä, mutta muutoin näin edessäni pelkkiä kiviä ja hiekkaa. Harju kohosi kuivuneen järven pohjasta kuin jonkin valtavan matelijan selkäranka. Näky sai sydämeni hakkaamaan ahdistuneena. Olinko tullut tänne asti turhaan, vain löytääkseni Lepakkosaaren yhtä kuolleena, kuin kaikki matkan varrella näkemäni kaupungit? En kuitenkaan voinut enää kääntyä, vaan astuin alas järven pohjalle siitä, missä ennen oli ollut ranta, ja jatkoin matkaani.


***


Tasaisella järvenpohjalla oli kuumuudesta huolimatta kevyt taivaltaa. Entiset saaret erottuivat maisemasta korkeampina, kuin kuivuneiden vesikasvin jäänteiden peittämä järvenpohja. Uskoin pysyneeni kartalla pienten saarten ja maasta kohoavan harjun avulla. Edessäni siintävän vihreyden täytyi olla Lepakkosaari.

Kun pääsin vihdoin saaren luo, huomasin järvenpohjan olevan sen lähellä kosteampi, melkein upottava. Tajusin, että heti saaren takaa alkoi syvänne, jossa edelleen oli vettä jäljellä. Järvi oli kutistunut murto-osaan koostaan, mutta oli silti edelleen siellä. Se oli hyvä merkki.

Astuin puiden siimekseen ja tutkin taas karttaani. Mökki oli isoäidin mukaan ollut pohjoisrannalla ja olisi toivottavasti siellä edelleen. Päätin kävellä suoraan saaren läpi. Ihastelin vihreitä puita, jotka soivat minulle kaivatun varjon pitkän auringossa olon jälkeen. Pysähdyin juomaan junasta tuomaani kivennäisvettä, vain huomatakseni, että edessäni maassa pulppusi lähde. Tutkin veden puhtautta ja väriä ja haistelin sitä varovasti. Siinä ei vaikuttanut olevan mitään vikaa, joten uskalsin maistaa hiukan. Vesi oli raikasta ja kylmää, virvoittavampaa kuin mikään aiemmin maistamani juoma. Kaivoin repustani värikästä narua ja kiedoin sitä lähteen vieressä olevan puun ympärille merkiksi.

Ihmettelin kulkiessani puista kantautuvaa linnunlaulua ja metsän vihreänä hehkuvia kasveja. Rintaani puristi ilosta, mutta myös jännityksestä. Saaren luonto vaikutti puhtaalta, mutten toisaalta tiennyt lainkaan, olivatko etsimäni mökki ja sen ympäristö asuinkelpoisia.


***


Tunnin taivalluksen jälkeen saavuin vihdoin mökille.

Puiden varjossa seisova rakennus oli pieni ja juuri sellainen, kuin olin isoäidin lukemattomien tarinoiden perusteella kuvitellut. Musta huopakatto näytti ehjältä ja samoin ikkunat, joiden lävitse näin kaistaleen vanhaa pitsiverhoa ja valkeita salusiineja. Punertavilla seinillä ei kasvanut sammalta, eikä niissä ollut tuhoeläinten jättämiä jälkiä. Kuistille oli unohtunut yksinäinen aurinkotuoli.

Olin aikeissa koettaa ovea, kun kuulin yhtäkkiä askeleita takaani.

”Hei.”

Käännähdin ympäri. Ihmisäänen kuuleminen oli niin ihmeellistä, etten melkein voinut uskoa sitä todeksi. Siinä hän kuitenkin seisoi: tyttö likaisenruskeassa pellavamekossa, auringon vaalentamat hiukset punaisen lierihatun alta pilkottaen. Hän oli ilmestynyt hämärästä hentona kuin keijukainen, ja melkein yhtä epätodellisena.

”Hei”, vastasin varovasti, kuin peläten, että hän lähtisi pois, jos puhuisin liian kovaa. Lähestyin tyttöä varovasti.

”Tämä on Lepakkosaari”, tyttö sanoi.

”Tiedän.”

Tarjosin hänelle syötävää repustani ja hän otti ruoan kiitollisena vastaan. Kerroin hänelle, mistä olin tullut ja miksi. Etsin siemennyytin reppuni pohjalta ja annoin sen hänen käsiinsä. Tyttö silitti siemeniä sormillaan, hymyillen niiden pienuudelle ja voimalle, joka kuoren sisällä piili. Kuin varkain hän vilkaisi taakseen. Katseeni tapasi myllätyn mullan, kasvimaan siistit istutusrivit. Yhtään versoa ei kuitenkaan ollut noussut.

”Miten sinä löysit tänne?” kysyin häneltä, kun olimme lopettaneet ateriamme ja pakanneet siemenet talteen.

Hän kaivoi mekkonsa taskusta säteilymittarin. Se ei päästänyt ääntäkään.

”Olen kantanut tätä mukanani kuukausia ja tämä oli ainoa paikka, jossa se ei antanut hälytystä liian suuresta annosnopeudesta. Siksi päätin jäädä.”

Tyttö katsoi minua lierihatun alta kyyneleet silmissä.

”Luulin, ettei täällä enää olisi yhtään ihmistä. Luulin, että olin jäänyt aivan yksin. Että kuolisin tänne. Sillä vaikka olen muokannut maan, minulla ei ollut mitään, mitä kasvattaa.”

Sydäntäni koski, sillä hänen pelkonsa olivat kuin peilikuva omistani. Olin ollut yhtä yksin, yhtä peloissani tulevasta. Kumarruin varovasti lähemmäksi ja vedin hänet syliini.

”Nyt sinulla on. Meillä on.”

Hän nojasi olkaani vasten, täristen hiljaa käsieni alla.

Mökin räystäällä roikkui lepakko.
« Viimeksi muokattu: 28.06.2020 15:02:07 kirjoittanut Thelina »
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #1 : 11.03.2020 17:11:07 »
Vau, tää oli aivan ihana alusta loppuun! En muistaakseni ole lukenut juuri mitään dystopia-teemalla, joten tämä oli tosi mielenkiintoinen kokemus. Olit tosi kiehtovalla tavalla soveltanut Pyhän Antoniuksen kiusausta tämän kirjoittamisessa! ^^

Kuvailua oli varsin passeli määrä. Se auttoi hyvin pääsemään mukaan tarinaan ja melkeinpä suorastaan uppoamaan tekstiin, mutta tarina kuitenkin eteni hyvässä tahdissa, eikä tullut missään vaiheessa tunnetta, että runsaan kuvailun takia jäätäisiin junnaamaan paikoilleen. Sopivasti jäi myös tilaa omille kuvitelmille, ja näinkin mielessäni hyvin kaikki tarinan paikat ja kohtaukset. Melkein kuin olisi katsonut leffaa oman pään sisällä :D
Minä-kertojan valitseminen oli myös mielestäni erinomainen päätös, sillä se sai ainakin minut keskittymään itse tarinaan, eikä miettimään liiakseen, kuka kertoja on. Se on ihan hyvä, varsinkin kun se ei ollut tarinan kannalta edes merkityksellistä (eikä hänestä oikeastaan edes mitään kerrottukaan), jolloin painopiste ja huomio pysyi itse ympäristössä sekä sen ja kertojan matkan kuvailussa.

Loppu toi paitsi varsin tyydyttävän lopputuloksen päähenkilön matkalle myös lohdullisia pilkahduksia toivosta, siitä, että ei olekaan yksin siinä maailmassa, ja että elämä voi vielä jatkua. Kaikin puolin hieno ja ankeasta aiheestaan huolimatta kaunis tarina. Kiitos tästä miellyttävästä lukukokemuksesta ^^
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #2 : 14.03.2020 10:17:58 »
Larjus: Todella mukavaa kuulla, että tykkäsit! En ole hirveästi (vielä!)  originaaleja kirjoitellut, joten siksikin on kivaa kuulla, että pidit tästä :)

Tuo taideteos tuntui aluksi vaikealta, mutta sitten se toikin tähän tarinaan juuri sopivaa inspistä! Tykkään itsekin lukea sellaista tekstiä, jossa ei jumituta liikaa kuvailemaan jokaista yksityiskohtaa, joten kivaa kuulla, että tässä oli mielestäsi kuvailua sopivasti. Jätin tarkoituksella päähenkilön kuvailun vähemmälle ja valitsin minäkertojan, jotta jokainen voi kuvitellä päähenkilöstä sellaisen, kuin itse haluaa. Ja vaikka tarinan maailmassa olikin ankeutta, halusin ehdottomasti tuoda loppuun toivon pilkahduksen :)

Kiitos kommentistasi, se toi kovasti iloa synkkään viikkoon!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 337
  • Lunnikuningatar
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #3 : 14.03.2020 10:33:35 »
Luin tämän jo joitakin päiviä sitten, mutta en silloin ehtinyt kommentoida, joten korjataanpa se puute nyt! Mulla on sydämessäni aivan erityinen paikkansa tällaisille yksinäisille dystopioille, joissa joku vaeltaa muuttuneessa maailmassa turvaa etsien, ja tässä oli vieläpä kaikki palaset kohdallaan! Tuhosta puhuttiin vain viittauksin, suurin aarre olivat siemenet ja nuo VR:n automaatiojunat olivat tosi tunnelmallinen yksityiskohta!

Pidin tästä todella paljon. Lepakkosaaren nimi oli hauska: kuin jostain kauhutarinasta, mutta sitten tässä tekstissä se edustikin turvaa. Pidin myös siitä, että saari olikin keskellä lähes kuivunutta järveä. Se oli tunnelmallinen ja tuore twisti, joka osaltaan kertoi siitä, miten paljon maailma oli muuttunut. Lohdullista oli sekin, ettei päähenkilö sitten jäänytkään yksin.

Vaikka eläydyin maailmaan ja olisi ollut kivaa tietää siitä enemmänkin, minusta tämä toimi tosi hyvin tällaisena lyhyenä one-shottina, jossa annettiin lukijalle mahdollisuus kurkistaa tällaiseen vaihtoehtotodellisuuteen ja seurata päähenkilön elämää pienen hetken ajan, ja sitten hyvästellä hänet määränpäässä. Tosi onnistunut kokonaisuus, jossa kaikki toimi. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #4 : 14.03.2020 17:43:52 »
Vehka: Minä en ole ihan hirveästi edes lukenut dystopiaa, saati kirjoittanut, joten on kivaa kuulla, että tämä oli toimiva! Mutta jotenkin lähdin miettimään juuri sitä, millaiseksi kotiseutuni järvineen ja vesistöineen voisi olla muuttunut jonkin katastrofin takia. Ja taidehaasteen kuvalle löytyikin yllättävää käyttöä, vaikka ensin ajattelin, että siitä olisi vaikea kirjoittaa!

Itse en missään vaiheessa ajatellut Lepakkosaarta pelottavana paikkana, lähinnä sen nimeä inspiroi se, että monet saaret on nimetty jonkin eläimen mukaan ja se, että meidän mökki on sellaisessa saaressa, jossa on lepakoita :D hauskaa siis, että nimi toi tuollaisia ajatuksia! Dystopioista saisi varmasti helpostikin pitkiä tarinoita, jos lähtisi taustoittamaan tilannetta ja sitä, mikä oikein on johtanut nykyiseen maailman tilaan. Mutta jätin sen tarkoituksella epäselvemmäksi, koska lyhyessä tarinassa olisi tuntunut tyhmältä selostaa, että ensin kävi näin ja sitten näin ja lopulta näin... Toinen syy oli se, etten oikeastaan edes keksinyt, mitä maailmassa tarkkaan ottaen oli tapahtunut :D

Onpa ihanaa kuulla, että tämä oli mielestäsi onnistunut kokonaisuus ♥ Kiitos sinulle (taas) kommentistasi, lämmittää sydäntä niin paljon ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #5 : 31.07.2020 23:51:30 »
Kommenttikampanjasta heips!

Oli kivaa lukea tällaista hiljaista dystopiatekstiä, jossa "pahin" on ikään kuin jo tapahtunut ja jäljelle jääneet kituvat hitaasti kohti loppuaan elinkelvottomassa maailmassa. Kuvailit tapahtunutta ja ympäristöä juuri sopivasti. Saatiin vähän tietää, mitä on tapahtunut ja miksi elämä maapallolla on muuttunut niin radikaalisti. Oli ydinlaskeumia ja tietysti kärjistynyt ilmastonmuutos. Tämä ei silti ollut mitenkään synkkä tai masentava, lähinnä haikea. Tuntui lähes unenomaiselta kävellä kertojan kanssa tässä muuttuneessa maailmassa, ja pidin siitä kovasti. VR oli hauska yksityiskohta, jotain tuttua ja samaistuttavaa.

Onneksi kertojan matka päättyi toiveikkaisiin tunnelmiin, hän ei ole yksin, hänellä on siemeniä ja paikka, jonne rakentaa uusi koti ja ehkä jopa elinkelpoinen tulevaisuus. Mietin vain sitä, mistä tuo tyttö tiesi, että saarta kutsutaan Lepakkosaareksi? Kuulosti nimittäin siltä, että hän on vain vaeltanut paikasta toiseen mittarin perässä. Also, luin tämän täysin femmenä ja siksi vähän hihittelinkin tuolle Lepakkosaari-nimelle ;D

Kiitos tästä hiljaisesta, toiveikkaasta dystopiasta, oli mielenkiintoinen matka!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #6 : 02.08.2020 20:55:58 »
Sokerisiipi: Olipa kiva huomata, että poimit tämän kommenttikampanjasta! Unenomainen tunnelma tuli tähän kuin itsestään, pidän sellaisesta yleensäkin tosi paljon. Hyvä kysymys tuo, mistä tyttö tiesi saaren olevan Lepakkosaari. Ehkäpä hänelläkin oli kartta, vaikka sitä nyt ei tässä mainittu: olisihan aika hakuammuntaa harhailla sinne tänne ilman mitään karttaa. Jätin tahallani päähenkilön sukupuolen avoimeksi, jotta kukin voi kuvitella hänet sellaiseksi kuin tahtoo, ja vaikka itsekin ajattelin häntä nuorena naisena, ei Lepakkosaaren kaksoismerkitys käynyt minulla mielessäkään ;D hauska huomio, hekottelin sille itsekseni, kun luin kommenttisi. Lepakkosaaren inspiraationa on meidän mökkisaaremme, vaikka se onkin ihan toisen niminen. (Mutta siellä on lepakoita!) Kiitos kovasti kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #7 : 10.05.2021 17:25:14 »
Voi että, tämä oli ihana. Olen pitkään haaveillut kirjoittavani dystopiaa, joten mielelläni siitä myös luen. Tässä oli paljon miellyttävää kuvailua ja oli mielenkiintoista seurata kertojan matkaa erilaisissa maisemissa. Aivan ihana yllätys oli tyttö, joka löytyi periltä. Ilman seuraa olisi varmasti kauan odotettu Lepakkosaarikin lopulta ollut liian tyhjä.

Kiitos tästä mielenkiintoisesta matkasta, tykkäsin. :)

- Frac


I'm into Herbology now u_u

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #8 : 17.05.2021 18:29:29 »
FractaAnima: Tämä oli minulle ensimmäinen dystopiakokeilu ja suosittelen kyllä kokeilemaan kirjoittamista! Oli kiva kirjoittaa jotakin erilaista, mitä yleensä. Ihanaa kuulla, että tykkäsit kuvailusta ja muutenkin tarinasta, kiitos kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #9 : 03.09.2021 21:50:45 »
Voi kuinka tykkään tästä. Ensin tuntui siltä että ollaan jossain kaukaisessa muinaisuudessa, mutta tässä oltiinkin ihan junien ja laitteiden ja pepsimaxin aikakaudessa, mutta se on rapistumassa ja tilalle tulee uudelleen tuulahdus sieltä mitä muinaisuudessa ehkä oli. Tässä maailma tuntui hiljaiselta. Minne kaikki muut ihmiset ovat menneet? Heitä ei varmaan paljon ole koska päähenkilökin pelkää yksin jäämistä.

Ehkä ei ole enää montaa tervettä ja säteilyvapaata saareketta maailmassa. Se kuinka voikukka puskee asvaltin läpi tai kuinka automaattijuna kulkee rataansa tyhjillään, kertovat jotain siitä mitä oli ja mikä nyt valtaa alaa. Ensin mietin uskaltaako junan kyytiin mennä, lähteekö se tosiaan liikkeelle. Mutta sitten totesin että jos se on kulkenut jo monesti tyhjillään, rata on silloin ehjä ja siihen voi nousta.

Se, että junasta löytyy juotavaa ja syötävää, jättää mieleni pohtimaan sitä kuinka kauan sitten ihmiset ovat kadonneet ja mitä tässä maailmassa on tapahtunut? Huomasin että ensin petyin vähän, kun tajusin että Lepakkosaarta ympäröivä järvikin on kuivunut, mutta onneksi siellä on vielä osa järvestä jäljellä. Lintujen laulun kuuleminen tuntui lohdulliselta sen jälkeen, että sitä ei ole kuulunut. Ja yllätys oli että saarella on toinen ihminen. Pelko yksin jäämisestäkin saa viimein väistyä ja siemet on aika istuttaa ja toivoa parasta.  :)

Pidin koko tämän tarinan tunnelmasta. En ole tainnut lukea sinulta ennen originaalitekstiä ja mainitsetkin tuolla että et ole niitä tässä vaiheessa paljon vielä kirjoittanut. Mukavaa syksyä sinulle.  :-*
« Viimeksi muokattu: 06.09.2021 17:17:03 kirjoittanut Fairy tale »

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #10 : 04.09.2021 21:06:51 »
Tämäpä oli hieno teksti!

Tarpeettoman pohjustuksen inhoajana tykkäsin tässä siitä, miten selkeä teksti oli: päähenkilöllä oli selkeä päämäärä ja motiivi eikä niitä tarvinnut arvailla, joten saattoi rauhassa keskittyä tekstistä nauttimiseen. Teksti olikin kuvailultaan hurjan rikas ja mielenkiintoinen olematta kuitenkaan niin rönsyilevä, että olisi tuntunut raskaalta.

Myönnän yllättyneeni, kun junakohdassa tajusin että ollaan Suomessa. Yllätys oli kuitenkin positiivinen! Yleensä en hirmuisesti välitä Suomeen sijoittuvista teksteistä, mutta tässä suomalaisia yksityiskohtia oli mukavasti ripoteltu tekstiin sisään.

Tykkäsin tässä myös siitä, ettei päähenkilöstä kerrottu juuri mitään ja hänet sai rauhassa kuvitella mieleisekseen. (Jostain syystä ajattelin heti, että hän on tyttö tai nainen, en tiedä miksi) päähenkilön kuvailu olisi voinut myös viedä huomiota pois hienosta dystopiakuvailusta, joten siksikin hyvä näin.

Kiitos hienosta tekstistä ja toiveikkaasta lopusta!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #11 : 06.09.2021 16:58:32 »
Fairy tale, tässä ei kauheasti paljasteta, mitä oikein on tapahtunut, mutta jonkinlaista ekokatastrofia ajattelin. Kiva kuulla, että tykkäsit tarinan tunnelmasta! En ole tosiaan montaakaan originaalia kirjoittanut, ficit vievät useammin mennessään :) Hauskaa, että löysit tämän luettavaksesi, kiitos kommentista ja ihanaa syksyä sinulle myös ♥

Linne, minäkin ajattelin päähenkilöä tyttönä/naisena, mutta tarkoituksella jätin hänet kuvailematta sen tarkemmin, jotta lukija voi kuvitella hänet, miten itse tahtoo. Kiva kuulla, että se toimi hyvin ja antoi sopivasti tilaa muulle kuvailulle! Ja olipa hauskaa, että Suomi tapahtumapaikkana selvisi vasta junakohdassa (ja oli positiivinen yllätys), mutta eipä mitään erityisiä viitteitä siitä tainnnut aikaisemmin tekstissä ollakaan :D Ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä, kiitos kovasti kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #12 : 22.06.2022 21:11:40 »
Terveiset kommenttiarpajaisista! :D

Valitsin tämän tekstin, koska se oli dystopia-originaali, ja se vei ihanasti mennessään! Tosi mielenkiintoinen asetelma ja jännän odottava tunnelma.

Minäkin yllätyin kovasti siitä, että kyseessä oli VR:n juna (ajattelin ehkä inspiraatiokuvan viemänä, että kyse oli jostakin vähän eteläisemmästä maasta, mutta tämähän toimi loistavasti!) ja tässä oltiinkin Suomessa!

Ympäristön kokeman kurjuuden kuvailu sai saaren läheisyydessä kuuluvan linnunlaulun tuntumaan erityiseltä, varsinkin kun alussa viitattiin siihen, kuinka lintuja ei ehkä enää ollut. Ei ehkä ollut enää montaa ihmistäkään, mutta ilahduin siitä, miten kohtaaminen oli alusta lähtien lämmin ja ystävällinen! :) Niin monta kertaa sellaisissa katastrofileffoissa ym. tarjotaan ikävämpää vaihtoehtoa, jossa pyritään hyötymään toisesta ja taistelemaan saadakseen sen, mitä toisella on, joten oli riemastuttavaa nähdä, kuinka tässä oltiin heti yhteisen selviytymisen vaihtoehdon äärellä! Kumpikin halusi heti auttaa, jakaa omastaan, kertoa tietonsa - varmasti sen myötä tulevaisuus olikin heille niin suotuisa, kuin noissa olosuhteissa saattoi kuvitellakaan!

Tästä jäi hyvä mieli, vaikka aihepiiri olikin surullinen. Haluan ajatella, että tarina jatkuisi niin, että ihmisten vähennyttyä ja sen vaikutuksen hellitettyä, luonto löytäisi taas tiensä kohti uutta elämää ja tarinan selviytyjät olisivat osaltaan tukemassa sen elpymistä. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #13 : 29.06.2022 17:42:21 »
Fiorella, olipa kiva, että valitsit tämän kommentoitavaksi! En ole kauhean montaa originaalia kirjoittanut, mutta jotenkin tähän tuli idea tutuista paikoista ja maisemista sekä tuosta inspiskuvasta. Inspiskuvaa ei siis ollut ihan suoraan käytetty, koska siitä tuskin kuvataan suomalaista maisemaa, mutta ainahan inspiksiä voi soveltaa :) Tuo on kyllä totta, että monissa katastrofileffoissa yms. lähestytään toisia ihmisiä varoen ja vihalla. Itselleni ei tullut sellainen edes mieleen, tyyliini sopii paremmin onnellisempi ja toiveikkaampi loppu ♥ Ajattelen aika samalla tavalla kuin sinäkin, että toivottavasti luonto korjaa maailman taas paremmaksi. Kiitos kommentista ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #14 : 30.06.2022 11:29:15 »
Wau! Siis epäilemättä dystopia on todella vaikea aihe kirjoittaa, mutta tästä ei kyllä mitkään vaikeudet välittyneet yhtään. Tosi sujuvaa ja monipuolista kuvailua alusta loppuun, tää ihan imaisi mukaansa!

Tää oli just sellainen teksti, jota lukiessa näki oikeesti elävästi mielessään tapahtumat ja paikat ja pystyi eläytymään tarinaan. Tykkäsin siitä, että tässä oli paljon nykypäivän arkisia juttuja mukana, mikä teki tästä vielä helposti lähestyttävämmän. Ai että, Pepsi maxin löytäminen VR:n junasta olisi kyllä unelmien täyttymys, tällainen addikti itkisi onnesta :'D  Tätä lukiessa heräsi tietysti myös paljon kysymyksiä - mitä on tapahtunut ja miksi, mitä kertojan muulle perheelle on käynyt, mihin kaikki muut ovat lähteneet... Mutta ne eivät olleet lukemisen kannalta mitenkään olennaisia asioita, pikemminkin toivat kivan lisän kun sai itse mielessään spekuloida.

Lepakkosaaresta mullekin tuli alkuun enemmänkin kauhuelementit mieleen, joten oli hauska huomata että lopulta saari olikin se, joka osottautui pelastukseksi :D Positiivisen kulman tähän toi myös tuo, että saarelle on löytänyt joku muukin eikä kertojan tarvitse olla yksin! Olosuhteista kertonee se, miten nopeasti molemmat tuntuivat luottavan toisiinsa ja olevan vain yksinkertaisesti helpottuneita siitä, että joku muukin on selvinnyt ja jäänyt.

Kiitos, tää oli todella mielenkiintoinen ja hieno teksti ♥


ava & bannu © Inkku

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #15 : 06.07.2022 15:03:20 »
Angelina, kyllä tässäkin alku oli vaikea ja etenkin tuskailin tuon taidehaasteen kuvan kanssa, mutta idean synnyttyä tämän lähti sujumaan melko helposti! Ehkä se johtui siitä, että kuvittelin päähenkilön tekevän matkaa itselleni tutuissa maisemissa, jotka olisivat katastrofin tai jonkin mullistuksen seurauksena muuttuneet. Tuo on hyvä huomio, että ehkä juuri siksi päähenkilö ja lepakkosaaren tyttö luottivat toisiinsa heti, koska oli helpottavaa löytää joku toinenkin, joka on elossa. Lepakkosaari on tosiaan tässä hyvä ja pelastava paikka ja tässä maailmantilanteessa lepakoiden esiintyminen lienee hyvä merkki - nehän syövät mm. hyönteisiä, joilla on tärkeä osansa ravintoketjussa ja pölytyksessä ja muutenkin osana luonnon elpymistä katastrofin jälkeen :) Kiitos kommentista, kiva kuulla, että tykkäsit! ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

justy

  • ***
  • Viestejä: 680
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #16 : 08.07.2022 18:21:12 »
Tämä oli mukavaa luettavaa, hieno dystopiatarina. Tekstiä lukiessa pystyi helposti kuvittelemaan tapahtumapaikat mielessään, mikä lisäsi tekstin imua. Tämä toi vahvasti mieleen lukemani 80-luvun scifinovellit: Ydinsodan tai otsonikadon aiheuttama maailmanloppu, ja viimeiset ihmiset maan päällä ovat jääneet niistä kertomuksista mieleen. Jotenkin tuo automaattijunakin sopi siihen kuvastoon, ja tykkäsin siitä yksityiskohdasta paljon.

Kiitos!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #17 : 15.07.2022 19:30:22 »
justy, enpä muista lukeneeni 80-luvun scifinovelleja, mutta tuollaista ison katastrofin jälkeistä tunnelmaa hain! Kiva kuulla, että tykkäsit tästä ja automaattijunasta, jotenkin sellainen tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin millä päähenkilö voisi liikkua :) Kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #18 : 22.09.2022 13:17:28 »
Lepakkosaari on odotellut puhelimen välilehdissä sopivaa lukuhetkeä jo pitkään, ja heti alkuun voin sanoa, että hyvää, tai pikemminkin erinomaista, kannatti odottaa! Tuntuupa tämä nyt teemoineen tavallista ajankohtaisemmaltakin, kun ilmastoahdistuksen lisäksi otsikoissa on ydinaseiden käyttö. *Hautaa pään hiekkaan*

Ihan ensin haluan nostaa esiin tekstin hienon tunnelman. Vaikka kertojan lähimenneisyydessä on ilmeisesti sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia kriisejä, ja hän nykyhetkessäkin kamppailee perustavanlaatuisen selviytymisen kanssa, on tunnelmassa rauhaa ja levollisuutta. Vaikka kuolema on jatkuvasti läsnä, tuntuu toivo elämästä niin ikään tässä vahvana. Kertojan yksinäisyys tuntuu surulliselta ja hyytävältäkin (kun kuvittelee, mitä muille on tapahtunut), mutta siinäkin, miten hän vaeltaa yksin ihmiskunnan raunioilla, luonnon takaisin valtaamilla, on jotain kaunista.

Kuvailu ja kerronta toimivat tosi hyvin, ja oli helppo kuvitella näkymät ja tapahtumat mielessään. Aika surullistakin, miten helppo oli ilman taustoitusta kuvitella, miten maapallo on tähän pisteeseen ajautunut - ei tarvitse kuin jatkaa tähän malliin, miten nyt elämme. ;___; Tätä vasten VR ja Pepsi Max olivat hauskoja mutta kylmääviä yksityiskohtia.

Loppu oli kaunis ja toivoa herättävä. Ihanaa, että kertoja löysi ystävän! Ja ihanaa, miten molempien ensimmäinen ajatus on auttaa toista ja yhdistää voimansa, sillä siihenhän ihminen parhaimmillaan pystyy.

Kiitos paljon hienosta lukukokemuksesta!

her shaking shaking
glittering bones

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Lepakkosaari, S, dystopia-shotti
« Vastaus #19 : 27.09.2022 14:50:55 »
sugared, kommenttisi ilahdutti valtavasti päivääni ♥  juuri nyt olisi kyllä erityisen ahdistavaa kirjoittaa tällaisista aiheista! Kiva kuulla kuitenkin, että tykkäsit tunnelmasta ja yksityiskohdista! Olisi ollut melko lohdutonta, jos päähenkilö olisi ollut maailmassa ihan yksin, siksi oli luontevaa antaa hänelle ystävä lopussa ♥ kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥