Kirjoittaja Aihe: Kohti korkeuksia! | S | Fred ja George pikkulapsina  (Luettu 1179 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Ikäraja: S

Tämä on kirjoitettu salaiselle ystävälleni, jolla oli ihania toiveita, mutta minun ideahanani olivat valitettavan ehtyneet, enkä meinannut millään keksiä, mistä kirjoittaa. Potter-fandomin hahmotoiveissa oli kuitenkin Fred ja George, joita yritin tuloksetta laittaa Tylypahkaan seikkailemaan. Lopulta tämä vähän sadunomaisesti kirjoitettu tarina pälkähti päähäni, ja sain kuin sainkin poikien pienen seikkailun tarinaksi asti. Joten hyvää ystävänpäivää, Angelina, toivottavasti pidät tästä vähän erilaisesta tarinanpoikasesta!






Kohti korkeuksia!


Olipa kerran eräänä erityisen kauniina aamuna kaksi nuorta pojankoltiaista, jotka olivat identtiset kaksoset ja luonteeltaan kovin vekkulit. He olivat vielä niin pieniä, että heidän vanhempansa eivät antaneet heidän edes kokeilla perheen luutia. Tämäkös vilkkaita kaksospoikia kovasti harmitti, ja niinpä he olivat laatineet suunnitelman, jonka toteutus alkoi jo hivenen ennen kuin aamu edes sarasti.

Pojat olivat saaneet unta tuskin silmällistäkään, niin jännittyneinä he olivat odottaneet sitä hetkeä, jolloin voisivat nousta ylös vuoteistaan ja ryhtyä toteuttamaan ideaansa. Kun aurinko alkoi antaa ensimmäisiä merkkejä siitä, että se voisi pian harkita nousemista, pomppasivat pojat yhtä aikaa ylös sängyistään ja suhisivat sitten kiireesti toisilleen hiljaisuuden merkiksi; eiväthän he halunneet äitinsä heräävän siihen töminään, jonka pienet jalat puulattiaa vasten hypellessä synnyttivät.

Tarkasti narisevia portaita varoen pojat hiipivät alakertaan. He hyppäsivät viimeisten kolmen askelman ylitse ja laskeutuivat kissamaisen sulavasti nelinkontin. Seuraavana etappina oli keittiö, joka tuntui hämmentävän suurelta ja jopa hieman uhkaavalta, kun heidän äitinsä ei ollut sitä täyttämässä. Pojat olivat luonteeltaan kuitenkin paitsi viekkaita ja vekkuleita niin myös päättäväisiä, eivätkä antaneet tämän yllättävän kolhouden heitä estää. He ryhtyivät toimeen ja olivat pian valmistaneet oivalliset eväät retkeään varten. Fred oli pinonnut valtaisan kasan paahtoleipiä, joiden väliin hän oli etevästi rikkonut raakoja kananmunia ja kaatanut tahmeaa mansikkahilloa. George puolestaan oli kunnostautunut haalimalla pussiin kaksi omenaa, viisitoista pöllönnamia sekä eilisten päivällisperunoiden kuoret. Yhdessä pojat kietoivat kymmenen pakettia servettejä Fredin leipäpinon suojaksi, ja kun kaikki oli valmista, he lähtivät eväineen ulos.

”Puuh!” George huokaisi. ”Vihdoin saa puhua!”

”Mutta vain hiljaa”, Fred muistutti veljeään. ”Äidillä on hevoskotkan kuulo, kun kyse on karkuteillä olevista lapsista.”

Geroge nyökkäsi vakavana. Heillä oli tästä omakohtaista kokemusta, sillä hieman vastaava suunnitelma oli pari viikkoa sitten mennyt aivan mönkään, kun heidät oli äkätty ennen kuin he olivat edes ehtineet pihatien päähän. Kokematta oli jäänyt jästikylä sillä kertaa, mutta nyt he olivat paljon vanhempia ja huomattavasti viisaampia.

Perheen luutavaja oli vastikään maalattu kirkkaankeltaiseksi, ja kaksoset olivat maaliapuna hääriessään panneet tarkasti merkille vajaan ripustetut neljä luutaa. Yksi oli isän lapsuusajoilta, toinen oli isän nykyinen luuta, ja lisäksi Bill ja Charlie – poikien vanhimmat veljet – olivat hiljattain saaneet omat luudat, joskaan Charlie ei vielä virallisesti saanut lennellä. Isä oli kuitenkin saanut luudat lähes ilmaiseksi joltain tutultaan, joten oli hankkinut ne ”varastoon” – eli mitä varmimmin juuri sellaista tilannetta varten, joka nyt oli käsillä.

Luutavaja oli tietenkin lukittu, mutta se ei kaksosia pysäyttänyt. He asettelivat eväänsä oven viereen odottamaan siksi aikaa, kun kävivät hakemassa läheisestä halkopinosta muutaman puupölkyn. George pinosi niitä päällekkäin ja Fred arvioi kokoa: ei riittäisi. Niinpä Fred nouti vielä jokusen valmiin halon, jotka pojat asettelivat tarkasti pinon päällimmäiseksi. Kiikkerä pinosta toki tuli, mutta jos siihen ei edes puhaltanut, se pysyi pystyssä. Aivan riittävän hyvä kiipeämiseen siis.

Fred sai kunnian olla ensimmäinen. George katseli veljensä menoa ja kurtisti kulmiaan keskittyneesti. Kuin ihmeen kaupalla – tai pienellä taika-avulla, kuten tällaisista asioista tietävät olisivat sanoneet – Fred onnistui kapuamaan pinoa pitkin kapealle ikkunalle, joka pilkisti vajan katonraossa.

”Valmista!” Fred hihkaisi päästyään sisälle, ja silloin George alkoi kiivetä. Pino huojui nyt vähän enemmän, kun ei ollut toista veljeä pitämässä sitä silmällä, mutta Georgen onnistui hypätä ja tarttua kiinni ikkunanpokasta juuri ennen kuin pino sortui kovasti kolisten.

Niin he olivat kumpainenkin vajassa, joka oli vastikään puunattu lattiasta kattoon. Siellä tuoksui huumaavasti luutavahalta, ja hetken Fred ja George vain seisoivat suut ammollaan, ihastuneina omasta nerokkuudestaan. Hetki oli kuitenkin lyhyt, sillä pilvetön taivas, nouseva aurinko ja herkullinen eväskasa kutkuttelivat. Niinpä pojat ottivat isän uuden luudan sekä sen, jolla Bill sai lentää, ja astuivat ulos.

He saivat pähkäillä jonkin aikaa ennen kuin keksivät säilöä eväänsä kaapujensa taskuihin, mutta pian sekin pulma oli ratkaistu. Ja sitten taivasta valloittamaan!

Pojat asettuivat vieretysten seisomaan, polvet toisiaan hipoen, ja vaihtoivat vielä viimeiset nyökkäykset ennen kuin ponkaisivat itsensä vauhdilla ilmaan. Tuuli pyörteili heidän hiuksissaan, ilmavirta kirveli silmiä, mutta he lensivät, he toden totta lensivät! Pojat nauraa kirkuivat; he olivat suorastaan pakahtua, niin mahtavaa lentäminen oli!

Mutta ei kestänyt kauaakaan kun heille valkeni, että lentäminen oli muutakin kuin huumaa. Luudat kohosivat ylöspäin, joskin pian Georgen luuta alkoi kaartaa vahvasti vasemmalle. George yritti ohjata sitä, mutta hän huomasi pian, että luuta kaarsi vain päättäväisemmin vasemmalle ja kiihdytti vauhtiaan. Samalla Fred alkoi hieman hermostua: taivas olikin yllättävän avara, eikä pilvien saavuttaminen näyttänyt aivan mahdottomalta. Sen sijaan mahdottomalta vaikutti se, kuinka kaukana alhaalla maankamara oli. Fred oli jo suurten kuusten yläpuolella, eikä hän keksinyt, kuinka saisi nousun loppumaan.

”POJAT! POJAT! PYSÄHTYKÄÄ!”

Sekä Fred että George hätkähtivät ja katsoivat kumpainenkin taakseen. Heidän äitinsä, hieman pyylevä nuori nainen, joka oli aina pysynyt visusti poissa pihalta silloin kun isä opetti heille huispausta, viiletti nyt punainen tukka hulmuten luudanvarttaan vasten painautuneena valtavaa kyytiä suoraan heitä kohti.

”Äiti, sinähän osaat lentää!” George huudahti juuri ennen kuin hänen äitinsä saavutti hänet, teki sulavimman äkkijarrutuksen jonka George oli eläissään nähnyt, ja kaappasi pienen pojan kirjaimellisesti kainaloon.

”Ihminen osaa kaikenlaista silloin, kun on pakko”, äiti puuskahti ja istutti Georgen visusti eteensä. Sen jälkeen äiti kiihdytti luudan kovempaan vauhtiin kuin George olisi uskonut isän ikivanhan luudan pystyvänkään, ja he suorastaan sinkosivat kohti Frediä, joka yhä vain kohosi korkeammalle ja korkeammalle. George nauroi villisti: tämähän oli vieläkin mahtavampaa kuin itsekseen lentely! Äidin pitäisi lennättää heitä joka päivä!

Vain muutamassa sekunnissa he olivat tavoittaneet Fredin, joka vain hetkeä aiemmin oli puristanut luudankahvaa rystyset valkoisina, mutta joka nyt katseli äidin lentoa yhtä vaikuttuneena kuin veljensäkin.

”Tehdään kierros, tehdään kierros!” Fred hihkui jo ennen kuin äiti oli saanut hänet pyydystettyä omalle luudanvarrelleen.

”Taatusti emme tee ainuttakaan kierrosta!” äiti kivahti lähtiessään varovasti laskeutumaan kohti maata.

Ja niin päättyi yksi kaksosten seikkailuista, joka ei ehkä ollut kaikkein vaarallisin mutta kuitenkin se, jota heidän äitinsä muisteli vanhuuden päivinään. Hän keinui kiikkutuolissa edestakaisin, neuloi lämpimiä sukkia lapsenlapselleen ja pudisteli päätään tyytyväisenä siitä, että nyt oli jonkun toisen vuoro uhmata korkeanpaikankammoaan, kun lapset toteuttaisivat villejä keksintöjään.
Never regret something that once made you smile.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Vs: Kohti korkeuksia! | S | Fred ja George pikkulapsina
« Vastaus #1 : 14.02.2020 17:59:45 »
Voi ei, miten söpö tämä on! Tosi harvoin tulee luetuksi mitään pienistä lapsista kertovaa, mutta tämä oli jotain aivan mahtavaa. Fred ja George ovat tässä ihan sellaisia kuin millaisiksi heidät voisin lapsina kuvitella. Ei voi muuta sanoa kuin että näiden toilailuista riittää kyllä varmasti Mollylla muistelemista. :D

Tykkäsin paljon tämän kielestä ja tyylistä. Jotenkin tästä tulee sellainen ihanan kevyt ja hyväntuulinen olo. Fredin ja Georgen into lentämiseen on musta ihan suorastaan symboli sille, miten he aina tähtäävät korkealle ja mitä hurjimpiin suunnitelmiin. Ihana ajatus myös tuo heidän eväiden pakkailunsa. Juuri tuollaista lasten mieleen voikin juolahtaa ja erityisesti silloin, kun kyseessä ovat nämä kaksi.

Kertoo myös paljon, että pelko luutien hallitsemattomuudesta unohtuu saman tien, kun kaksoset näkevät jotain mielenkiintoisempaa, nimittäin äitinsä lentämässä luudalla. Voin vain kuvitella, että tuollainen tilanne on saanut Mollynkin järkyttymään, mutta ehkä tuollaisiin yllätyksiin on Fredin ja Georgen kanssa ehtinyt jossain määrin tottuakin. :D

Isot kiitokset tästä hyvän mielen tekstistä! Olipa tää oikeasti piristävä. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Kohti korkeuksia! | S | Fred ja George pikkulapsina
« Vastaus #2 : 14.02.2020 18:40:27 »
Ai miten ihanaa, että pidit tätä piristävänä, Sielulintu! Nyt kun sanoit niin en tiedä olenko ikinä kirjoittanut mitään piristävää, se kuulostaa niin vaikealta ;D Joten näköjään onnistuu jos moista ei tajua yrittää. Hurjan paljon kiitoksia kommentistasi!
Never regret something that once made you smile.

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Kohti korkeuksia! | S | Fred ja George pikkulapsina
« Vastaus #3 : 15.02.2020 11:57:01 »
Awwws, luin tämän jo eilen mutta ehdin nyt vasta kommentoimaan!

Luen tosi vähän parituksettomia tekstejä, joten tää oli tosi mukavaa vaihtelua ja ihan erilaista :3 Fred ja George ovat ehdottomasti yhtiä suosikkihahmojani (Fred itseasiassa jaetulla ykkössijalla Siriuksen kanssa) - ihanaa että kirjoitit heistä!

Ajatus pienistä kaksospojista, jotka hiippailevat aamulla salaa luutavajaan on ihan mahtava, eikä taatusti kaukana totuudesta ;D Pidin kovasti siitä, miten kuvailit kaikkia tapahtumia ja yksityiskohtia juuri niin, kuten lapsi ne varmasti näkee - kaikki hiiviskely ja eväiden tekeminen ja luutavajaan kapuaminen on tuntunut luultavasti maailman suurimmalta seikkailulta.

Lainaus
He ryhtyivät toimeen ja olivat pian valmistaneet oivalliset eväät retkeään varten. Fred oli pinonnut valtaisan kasan paahtoleipiä, joiden väliin hän oli etevästi rikkonut raakoja kananmunia ja kaatanut tahmeaa mansikkahilloa. George puolestaan oli kunnostautunut haalimalla pussiin kaksi omenaa, viisitoista pöllönnamia sekä eilisten päivällisperunoiden kuoret.

Pakko sanoa kyllä, että nauroin näille eväille ;D

Mahtavaa oli myös tuo, miten molempia alkoikin jo jännittää kun ei luudan ohjaaminen ollutkaan ihan niin yksinkertaista - mutta sitten kun huomasivat että äiti pelastaa, niin pelko vaihtuikin samantien innoksi :'''D Mielestäni taas hyvin hahmoille ominaista, olet onnistunut poikien kirjoittamisessa hienosti.

Lainaus
”Ihminen osaa kaikenlaista silloin, kun on pakko”, äiti puuskahti ja istutti Georgen visusti eteensä.

Ihana Molly ♥ Ja tuo loppu, missä hän muistelee kaksosten touhuja :') Tämä oli aivan ihana, kiitos kovasti ♥♥


ava & bannu © Inkku

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Kohti korkeuksia! | S | Fred ja George pikkulapsina
« Vastaus #4 : 15.02.2020 18:39:43 »
Hehee, sinulla on aivan täysin erilaiset paritusmieltymykset kuin minulla, Angelina! Hetken harkitsin että olisin ekan kerran elämässäni kirjoittanut Harry/Dracoa (muuna kuin parodiana), mutta en kyennyt xD Joten erittäin huojentavaa, että tämä oli mieluinen! Suuret kiitokset kommentistasi!!
Never regret something that once made you smile.