Voi kun tämä oli ihanan kaiken kaikkiaan. ^^ Oli ihanaa, miten tämä alkoi kevyesti ja ajatus Geraltista ja Valvatista kellumassa veneessä kalassa oli luvattoman herttainen. Ja heti ensimmäinen lause onnistui kokoamaan Valvatin hahmon erinomaisesti ja osasit niin hyvin kirjoittaa hänen levottomuutensa, pöhköilynsä ja välittömyytensä. Niin hupaisaa, että Valvatti oli lähtenyt kalaan Geraltin kanssa, jotenkin kuvittelisi, että hän tajuaisi sen olevan tylsää hommaa, mutta pakko oli jostain syystä tuppautua mukaan.
Ja tietenkin hän myös sitten aiheuttaa vaaratilanteen ihan vain olemalla oma itsensä ja Geraltin pitää pelastaa hänet.
Ihanaa, miten nopeasti Valvatin mieli muuttuu, hän on alkuun hirveän tylsistynyt, alkaa puuhata laulua ja hukkumiehen - upea keksintö, jos tosiaan oli omaa kynänjälkeäsi, ainakin sopi Noiturin maailmaan saumattomasti ^^ - mentyä hän jo oli unohtanut sekä tylsistymisensä kuin myös pelkonsa, rupesi heti vain vitsailemaan.
Ihan täydellinen Valvatti!
Vielä täydellisempi Valvatti oli toisessa osassa, kun rupesi sankariksi. Hän on minusta aina ollut se joka toimii lukijan silminä ja kuka tahansa haluaisi yrittää auttaa rusikoitua naista, vaikka miten kukaan muu ei korvaansa lotkauttaisi asialle.
”Vaikka se ei olisikaan totta, he olivat jo tehneet päätöksensä. Se haltia ei ollut heille pelkkä haltia. Hän oli heidän poltetut kotinsa ja heidän tapetut lapsensa. Hän edusti heille kaikkea sitä, mitä he vihaavat. Tämä ei ole niin yksinkertaista.”
”Mutta se on”, Valvatti vastusti. ”Sinä näit vääryyttä ja käänsit katseesi. Tunnenko edes sinua enää?”
Olen vähän enemmän Geraltin puolella, että asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta sitten taas toisaalta, mistä Geralt tietää, mistä rikoksista tätä naista on syytetty, jos on edes syytetty. Keksitty syytää oma viha ja katkeruus vastaantulevaan olentoon, koska se muistuttaa omasta vihasta. Joka tapauksessa rakastin, miten Valvatti vain näki pahoinpidellyn henkilön ja halusi auttaa. <3 Ja uskalsi sanoa vastaan Geraltille, miten julmaa on vastata väkivaltaan välinpitämättömyydellä.
Minua ei haittaa yhtään, että tämä meni hurt/comfortiksi ja angstiksikin, se tuntui vähän samalta kuin Valvattikin alkoi huomaamaan tunteissaan jotain, mitä ei ollut havainnut ensin ollenkaan. Tarinan mukana sai aidosti elää Valvatin laskeutumisen havaitsemaan Yenniferin avustuksella, että ehkä hän tarvitseekin nyt vähän toisenlaista pelastusta. ^^
Nyt Valvatti oli taas sanaton. Miksi Geraltin piti seistä niin lähellä? Miksi hänen piti näyttää tuolta? Miksi Geralt…
Miksi Geralt.
Aivan upea kohta. <3 Tykkäsin tosi paljon, miten se tosiaan oli juuri Geralt, joka sai viimeinkin Valvatin sanattomaksi, vaikka ei kauaksi aikaa. Hänen tunnustuksena oli upea ja juuri sellainen, jonka Valvatti osaisi muotoilla kauniiksi siinä ja silloin. <3
”Pelastin sinut”, Geralt vastasi. ”Sanat ovat sinun vahvuutesi. Teot minun.”
Ihh, voi että. <3 Minullakaan ei ole sanoja, muuta kuin että *chefs kiss* Kiitos tästä tosi paljon, oli aivan upea tarina. ^^
