Kirjoittaja Aihe: Ace Attorney: Ne kaikki elämät ennen | S | Wright/Edgeworth | tapaamme aina uudestaan -trooppi | one shot  (Luettu 1243 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 249
Nimi: Ne kaikki elämät ennen
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Ace Attorney
Paritus: Wright/Edgeworth
Ikäraja: S
Tyylilaji: haikea jälleenkohtaaminen monen yhdessä eletyn elämän jälkeen
Haasteet: FanFic100 (2. Puoliväli), Jokaisessa elämässä, jokaisessa maailmassa, Lähtökohtaisesti sinun, Vuosi raapalehtien VII
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Ace Attorneyn luojille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: Nevillan haasteen innoittamana kirjoitin wrightworthiä tapaamme aina uudestaan -troopilla. Tämä shotti koostuu kolmesta raapaleesta.





N E   K A I K K I   E L Ä M Ä T   E N N E N




Hän muisti ne kaikki elämät ennen. Ne, joissa he olivat rakastaneet toisiaan; ne, joissa Phoenix ei ollut koskaan rakastunut häneen; ne, joissa he olivat kasvaneet vanhoiksi yhdessä; ne, joissa he eivät olleet koskaan tavanneet. Joskus se tuntui rangaistukselta, joskus kohtalon suopeudelta. Miles rakasti Phoenixiä aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseensä. Se oli kivuliasta ja ihanaa. Hän etsi Phoenixin ja rakastui uudestaan ja uudestaan (vaikkei koskaan lakannut rakastamasta), mutta kun kaikki tuntui viimein loksahtavan paikoilleen, oravanpyörä alkoi alusta. Milesista tuntui, että he olivat jumissa tarinansa puolivälissä, eivätkä koskaan pääsisi lukemaan viimeisiä sivujaan.

Miles muisti kaikki elämät ennen, mutta ennen kaikkea hän muisti Phoenixin.

*

Hän istui ikkunan ääressä puhelinluettelon ja mullantuoksuisen teekupillisen kanssa. Vilkkaan kaupungin melu ei kantanut pilvenpiirtäjän huipulle. Oli armollisen hiljaista. Miles katseli öisen kaupungin valoja ja joi hajamielisenä pu’er-teetä. Etsintätyö oli aina pitkäveteistä ja aikaavievää, mutta Miles koki, että se oli hänen vastuunsa. Hän käänsi väsyneenä puhelinluettelon sivua ja nosti lukulaseja nenällään.

Phoenix oli tuomittu kantamaan typerää nimeä jokaisen ajan ja elämän läpi; Miles oli tuomittu rakastamaan miestä, joka ei koskaan muistanut häntä heidän taas tavatessaan.

Miles valvoi Los Angelesin kanssa. Kaupunki liikahteli aina levottomana hänen alapuolellaan. Aamuyöllä hän löysi etsimänsä.

Wright, Phoenix

Hänen päänsä kieppui ja sydän hakkasi raskaana. Hän pisti lukulasit vapisevin käsin pois ja hengitti kolme kertaa syvään. Se tuntui aina yhtä euforiselta: helpotus ja onnistumisen ilo. Hän pyyhki silmäkulmiaan ja repi Phoenixin nimen irti nidoksesta. Hän halasi sen rintaansa vasten. Tämä elämä oli ollut yksinäinen. Miles oli menettänyt vanhempansa nuorena ja kasvanut kovaksi. Hänestä oli tullut maineikas ja hyvävarainen journalisti, mutta se ei merkinnyt Milesille paskaakaan niiden muistojen rinnalla, joissa Phoenix oli lähellä ja piteli hänestä kiinni.

Miles käveli hoippuen kylpyhuoneeseen ja laski itselleen vaahtokylvyn. Hän oli ansainnut sen. Huomenna hän soittaisi kontakteilleen poliisiasemalla ja selvittäisi Phoenixin osoitteen.

Milesista tuntui, että hän oli löytänyt taas suuntansa.

*

Phoenix Wrightia ei ollut lopulta vaikea löytää. Hän oli yksityisetsivä ja omisti oman etsivätoimiston kaupungin laitamilla. Miles seisoi ahtaassa käytävässä ja katseli kromattuun ovilaattaan kaiverrettua nimeä. Tämä elämä ei ollut oikeastaan kovinkaan erilainen kuin yksi hänen aikaisemmistaan. Hän oli ollut syyttäjä, Phoenix tuuliviiri puolustusasianajaja.

Oven avasi pitkä ja harteikas nuorimies, jolla oli siniset puvunhousut ja musta tukka. Hän tervehti Milesia yllättyneellä kulmienkohotuksella.

”Sinä?”

Milesin rinta puristui kasaan. Hän halusi itkeä. Se ei voinut olla totta. Phoenix muisti hänet. Phoenix todella muisti hänet. Kaikkien elämäntarinoiden jälkeen tämä olisi se, kun –

”Olen nähnyt sinun kuvasi sanomalehdessä. Olet se toimittaja, Edgar-jotain…”

Miles hymyili katkerana ja tarttui Phoenixin käteen. Ei, ei sittenkään. Kohtalo ei olisi ollut ikinä hänelle niin laupea.

”Miles Edgeworth”, hän esitteli itsensä ja puristi Phoenixin kättä. Sisältä hän vapisi: hän halusi vain ottaa Phoenixin syliinsä ja itkeä ikävänsä pois.

”Ah, niin, tietenkin”, Phoenix mutisi nolona ja vatkasi hänen kättään. ”Wright. Phoenix Wright. Tämän etsivätoimiston ainoa etsivä. Mutta sen sinä varmaan jo tiesitkin…”

Miles hymyili. Phoenix oli ollut aina kömpelö sanojensa kanssa.

”Mikä tuo sinut tänne, herra Edgeworth?”

”Kuolemantapaus epäselvissä olosuhteissa”, Miles sanoi heti, vaikka mitään tapausta ei ollutkaan. ”Mutta keskustelisimmeko yksityiskohdista kenties lämpimän juotavan äärellä… Krhm, anteeksi, mutta onko kasvoillani jotain?”

Phoenix hätkähti. ”A-Anteeksi, ei tietenkään! Minä vain…” Hän näytti hämmentyneeltä. ”Oletko aivan varma, ettemme ole tavanneet toisiamme aikaisemmin? Ikinä?”

Vain melkein jokaisessa aikaisemmassa elämässäsi, Miles ajatteli ja yritti pitää surun poissa silmistään.

”Ehkä olemme törmänneet jollain rikospaikalla”, hän ehdotti ja vilkaisi nuhjuista toimistohuonetta Phoenixin olan takana. ”Saanko tulla sisälle?”

Phoenix siirtyi punastellen pois ovensuusta ja päästi Milesin toimistoon. Milesin sormet hipaisivat tämän kättä, kun hän astui kynnyksen yli. Phoenix ei hätkähtänyt kosketusta, vaan hymyili hänelle kainosti. Miles istuutui kulahtaneelle sohvalle ja katseli tyynenä, kun Phoenix pisti kahvin tippumaan. Hän ei tiennyt, miksi, mutta hänellä oli aavistus, että tästä elämästä tulisi yksi muistettavimmista.


« Viimeksi muokattu: 23.06.2020 15:11:17 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"