Kirjoittaja Aihe: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D  (Luettu 1941 kertaa)

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Nimi: Kaikki kääntyy vielä parhain päin
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: K-11
A/N: Tämä teksti on kirjoitettu Avaruuspiraatille, joka pyysi Drarrya! Toivottavasti pidät tästä :* En ole siis koskaan elämässäni lukenut, saati sitten kirjoittanut Drarrya! :D Huh. Ja nimen olen napannut Stam1nan saman nimisestä biisistä, joka ei kylläkään liity tähän tekstiin yhtään mitenkään.


Kaikki kääntyy vielä parhain päin

Harry nojasi päätään ikkunaan ja katseli vesipisaroiden kilpajuoksua lasin pinnassa. Teekuppi lämmitti hänen käsiään. Ulkona oli kaatosade, kuten Harryn mielessäkin. Pieni kyynel valui hänen poskeaan pitkin, jolloin Harry nosti kätensä pyyhkiäkseen sen hihallaan. Ginnyn punaiset hiukset vilahtelivat hänen ajatuksissaan.

Ginny oli käskenyt Harryn lähteä. Heidän avioliittonsa ei onnistunut, lapset veivät liikaa aikaa parisuhteelta, jonka liekki hiipui päivä päivältä. Harry ei voinut mennä Ronin, Ginnyn veljen luokse. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli Draco, joka ottikin hänet avosylin vastaan.

Draco oli tuonut Harryn hartioille viltin ja kupin kuumaa teetä. Harry oli istuutunut ikkunan luokse nähdäkseen Malfoyn kartanon suuren pihamaan, ja siellä vallitsevan kaatosateen.

***

Draco kantoi toisen tuolin Harryn viereen ja istui sille hajareisin nojaten selkänojaan. Hän katseli Harryn murheen murtamia kasvoja hiljaa.

”Eikö tee maistu?” Draco kysyi rikkoen hiljaisuuden huomattuaan, ettei Harry ollut edes maistanut teetään. Harry vain pudisti päätään. Hänen mustat hiuksensa roikkuivat silmillä, kun hän katsoi Dracoon.

”Olen pahoillani, että tulin tähän aikaan”, Harry sanoi. ”Kello on varmaan kaksi yöllä.” Harry tiesi hyvin, että Draco oli itsekin naimisissa, ja heillä oli myös pieni poika, Scorpius, joka oli saman ikäinen kuin Albus. Harry ja Draco olivat vitsailleet, että pojat olisivat Tylypahkassa vihamiehiä, kuten hekin olivat olleet.

”Olet tervetullut milloin tahansa”, Draco kuiskasi.

***

Ojennettuaan teekupin takaisin Dracolle, Harry katseli taas ikkunasta Malfoyn kartanon pihamaalle. Puiden oksat heiluivat tuulessa ja rankkasateessa. Draco poistui viemään kuppia keittiöön ja Harry jäi yksin. Hän ajatteli Lilyä. Tyttö pelkäsi myrskyjä kuollakseen ja heillä oli tällaisina öinä tapana rakentaa olohuoneeseen maja ja nukkua siellä yhdessä. Ajatus sai Harryn hymyilemään. Harry mietti, mitähän kotona nyt tapahtuu. Oliko vuorostaan Ginny tehnyt majan Lilyn kanssa, vai vaatiko tyttö isäänsä paikalle.

Draco palasi istumaan tuoliinsa Harryn viereen. Mies ojensi kätensä Harryn olkapäälle ja hymyili lohduttavasti. Harry yritti hymyillä takaisin, mutta se oli vaikeaa. Hetken he vain istuivat hiljaa kuunnellen rankkasateen ropinaa ikkunaa vasten.

***

Draco laski kätensä Harryn olkapäältä käsivartta pitkin hänen kämmenensä tienoille ja sujautti sormet toisen sormien väliin. Harry käänsi katseensa ikkunasta Dracoon kohottaen samalla kulmiaan. Draco nousi tuolistaan ja alkoi vetää Harryakin ylös. Harry nousi vastahakoisesti ja seurasi Dracoa sanomatta sanaakaan.

Draco johdatti heidät olohuoneeseen ja istui sohvalle. Hän veti Harryn viereensä. Sohva oli pehmeä, ja upotti niin, että Harry jopa naurahti vähän. Draco piti edelleen Harrya kädestä, eikä Harry edes yrittänyt vetää omaa kättään pois. Draco silitti peukalollaan Harryn kämmenselkää.

”Kaikki kääntyy vielä parhain päin”, Draco sanoi irrottaen otteensa Harryn kädestä. Hän nosti kätensä selkänojalle ja veti Harryn lempeästi kainaloonsa.

***

Harry antoi Dracon halata itseään. Hän painoi päänsä tämän olkapäälle ja tunsi rinnassaan jonkinlaisen läikähdyksen, ehkä helpotuksen siitä, ettei ollut yksin. Draco silitti Harryn tummia hiuksia hellästi hetken, ennen kuin laski molemmat kätensä Harryn poskille ja nosti tämän kasvot eteensä. Hän katsoi syvälle Harryn silmiin, joiden vihreää väriä ei erottanut hämärässä.

”Hei”, Draco sanoi ja silitti Harryn poskea. ”Sinä selvisit Voldemortista, selviät kyllä tästäkin.”

”Niin kai”, Harry vastasi ja oli nojautumassa takaisin Dracon olkapäähän, mutta Draco piti Harrya paikallaan. Hän siirsi kätensä Harryn poskilta tämän niskaan ja veti miestä lähemmäs. Draco painoi huulensa Harryn huulille. Harry säpsähti, mutta vastasi suudelmaan.

***

Draco työnsi sormensa Harryn paksuihin hiuksiin suudellessaan miestä. Harry irrottautui Dracon huulista kysyäkseen, mitä Draco oikein teki, mutta vajosi takaisin suudelmaan. Draco veti Harrya koko ajan yhä lähemmäs, jos se vain oli mahdollista. Harry nosti kätensä Dracon niskaan ja siitä hiuksiin, jotka olivat ohuemmat kuin hänen omansa. Dracon huulet tuntuivat pehmeiltä ja lämpimiltä. Harrysta tuntui kummalliselta, sillä hän ei ollut vuosiin suudellut ketään muita kuin Ginnyä.

Harry kohotti asentoaan sohvalla ja kietoi kätensä Dracon selän taakse.

”Entä Astoria – ja – Scorp – Scorpius?” Harry kysyi kuiskaten suudelmien väleissä.

”Shh”, Draco hyssytteli ja hukutti Harryn suudelmiin. Harry antoi Dracon ohjata antautuen tämän syleilyyn.

***

Harry katsoi hämärässä Dracon silmiin. Hän makasi selällään sohvalla, nojaten päätään käsinojaan. Draco oli kyljellään hänen vieressään. Heidän jalkansa olivat kietoutuneet toisiinsa. Harry hymyili ja sipaisi Dracon kasvoilla roikkuvan hiussuortuvan tämän korvan taakse. Hän suuteli toista vielä kerran. Ja toisen. Ja kolmannenkin.

Harry käänsi selän Dracolle, jotta heillä olisi enemmän tilaa. Draco nosti kätensä Harryn kyljen yli ja painoi kämmenensä miehen rintaan. Hän painoi pienen suudelman Harryn niskaan.

”Kiitos”, Harry kuiskasi hiljaa. ”Että olet siinä.”

”Tietenkin olen”, Draco vastasi halaten Harrya entistäkin tiukemmin.

Harry tunsi silmäluomiensa painuvan hiljalleen kiinni. Hän yritti pysytellä hereillä nauttiakseen Dracon läsnäolosta, mutta kuitenkin pian nukahti.
« Viimeksi muokattu: 02.02.2022 16:04:29 kirjoittanut mursuhilleri »

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D
« Vastaus #1 : 14.12.2019 13:31:41 »
HNGH! Okei, mä pyysin hurt/comfortia, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö pieni sydämeni voisi vähän loukkaantua siitä, että vetelet sitä heart stringseistä niin kivuliaasti! Kipuilu!Harry on kamalan kiva juttu (kamalan kiva juttu). Ja mikäs sen parempi paikka mennä nuolemaan tuoreita haavoja kuin Draco Malfoyn kartano. Draco on kyllä jotenkin omalla tavallaan kauheen "mulle kaikki heti ja just mun ehdoilla", kun uskaltaa noin härskisti pussaa Harrya samalla, kun Astoria ja lapset ovat jossain nukkumassa!! Äh, vähän oon kipeä, kun ei Draco saisi olla naimisissa, vaan sen pitäisi olla Harryn kanssa ;--; Mutta ehkä näiden suhde kehittyisi fikin jälkeen vielä joksikin isommaksi ja vakavammaksi, kestävämmäksi. Toivottavasti vain Harry ei pidä Dracoa minään laastarina.

Jee, kiitos että tartuit uuteen paritukseen ja ihan vain pientä piraattia varten <333 Kiitos ^-^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D
« Vastaus #2 : 15.12.2019 20:27:58 »
Lupasin tulla kommentoimaan, koska muistin, että olin unohtanut kommentoida tätä!

Minä tykkään kyllä Drarrysta ja oikeastaan ekana mietin, että tykkäänkö tässä nyt ollenkaan siitä, kun Draco on naimisissa ja silti pussailee Harryn kanssa. Mutta sitten aloin miettiä, että olitkohan ajatellut, että näillä olisi ollut jotain juttua jo ennen Harryn eroa, sillä ainakin tuo Dracon lausahdus ”olet tervetullut milloin tahansa” ja tuo, että Harry kokee Dracon olevan ainoa ihminen, jonka luokse hän voi mennä, puhuisivat sen puolesta. Rankkasade ja pikku-Lily pelkäämässä myrskyjä ja rakentamassa majaa olivat ihania yksityiskohtia. Lopun söpöilyt olivat (tietenkin) Drarry-fanin mieleen, vaikka vähän kyllä sydäntä raastaa tieto Astoriasta jossain seinien takana. Mutta Draco lohduttamassa Harrya on <3 Kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

mursuhilleri

  • vihertumpelo
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 227
  • kahvia koneeseen
Vs: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D
« Vastaus #3 : 16.12.2019 18:26:00 »
Avaruuspiraatti, ihana juttu, että pidit tästä! Olin tän suhteen epävarma kun en ole tämän tyyppistä tekstiä koskaan kirjoittanut ja vielä Drarrya! Kiitos paljon itsellesi <33
Thelina, minä ainakin kuvittelin sen itse niin, että tässä Harrylla ja Dracolla olisi ehkä ollutkin juttua jo ennen tätä tekstiä ;) Mutta sitähän tarina ei varsinaisesti kerro! Kiitos paljon <3

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D
« Vastaus #4 : 05.08.2021 21:15:35 »
Uu, mursiksen Drarrya!

Mä ajattelin tätä lukiessa myös, että ehkä Harrylla ja Dracolla oli ollut jotain jo aiemmin, tai ainakin että Dracolla oli mahdollisesti tunteita Harrya kohtaan - sen puolesta ainakin puhuisi tuo, miten rohkeasti Draco uskaltaa Harrya lohduttaa ;) Muutenkin heillä oli alusta asti selkeästi lämpimät ja läheiset välit ♥ (Ajattelin myös mielessäni, että Draco ja Astoria ovat myös eronneet tai eroamassa, Harry ei vaan tiedä sitä vielä :'D) Tää oli muutenkin kiva, koska asioita jäi avoimeksi ja jäi tilaa omalle tulkinnalle!

Kiitos tästä ♥


ava & bannu © Inkku

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Kaikki kääntyy vielä parhain päin | K-11 | H/D
« Vastaus #5 : 18.08.2021 11:47:07 »
Jatkan listaukseesi tutustumista ja valitsin tämän seuraavaksi koska H/D :D

Auts kun tämä olikin kipeä, ainakin aluksi. En oikein tiennyt mitä odottaa tältä ja heititkin sitten mielenkiintoisen skenarion heti kärkeen. Tuo, että Harry ja Ginny eroavat ja Harry ja Draco päätyvät yhteen on kyllä omakin visioni tapahtumien kulusta, mutta että Harrylle tuo ero ei ollutkaan niin helppo paikka sai kyllä sydämen särkymään ihan vähän. Onneksi on kuitenkin Draco jonka luo Harry pystyi menemään ♥ Ajattelin, että he varmaan olivat jo jollain tasolla ystäviä ja ehkäpä Dracolla tosiaan on kätkettyjä tunteita Harrya kohtaan. Itse mietin samaa mitä Angie tuossa edellä että ovatko Draco ja Astoria myös eroamassa. Vai onko heidän koko liittonsa vain ns. kulissia ja kumpikin saa elää omaa elämäänsä. No, ei sillä väliä, pääasia että Harry löysi turvan Dracon sylistä ja suudelmista! Ah, rakastan suudelmia ♥

Kiitos tästä, olipa ihana :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!