Kiitos kommentista
Fiorella. Itse en ole ajatellut onko tämä rarepari vai ei. Nämä kaksi hahmoa vain alkoivat tehdä jekkuja päässäni ja halusivat samaan fikkiin.
Mukavaa että jätit kommentin
hiddenben. Myös minä hoksasin sen asian, että nämä kaksi sopivat yhteen. Heillä on yllättävän paljon yhteistä.
Kiitos kommentista
Thelina. VNO oli kiva ottaa tähän mukaan. Sehän on mainittu Siuntio Silosäkeen tarinoissa kun Tylypahkassa oli näytelmäkerho. Se, että Gilderoy olisi opiskellut siellä, tuli vain mieleeni. Mieshän on synnynnäinen näyttelijä.
Pahoittelut että hieman venähti tämä jatko. Minulla oli kaksi muuta projektia kesken ja lopetuksen alla marraskuussa. Ja tämä toinen osa ehti olla koneellani valmiina jo tovin.
2. osa
Gilderoy seisoi keskellä pientä kodikasta olohuonetta, joka oli sisustettu värikkäästi mutta samalla hyvän maun mukaan. Tuuletusikkuna oli auki ja sieltä kantautui ääniä Tylyahon kapeilta kujilta ja sieltä tuli myös tuulahdus raikasta ilmaa sisään. Gilderoy oli saanut Ritalta kutsun kotiinsa, mutta naista itseään ei näkynytkään missään. Ovella oli ollut ainoastaan pieni lappu, jossa luki ”käy sisään” ja nuori mies oli saanut todeta että ovi ei ollutkaan lukossa, joten hän tuli sisään, riisui kohteliaasti kengät jalastaan jättäen ne eteiseen ja oli sitten kurkistanut kaikkiin huoneisiin. Gilderoy oli lopulta jäänyt keskelle olohuonetta ja tuijotti huoneen jokaiseen nurkkaan. Vaikka missään ei ollut ketään, hänellä oli silti sellainen tunne, kuin joku katselisi häntä eikä hän siksi rohjennut alkaa nuuskia ympärilleen, minkä hän taatusti olisi tehnyt kenen tahansa muun kotona.
Hänen ja Ritan ensimmäisestä tapaamisesta oli nyt kulunut kuukauden päivät ja se tapaaminen oli päättynyt pitkään keskusteluun kahvilassa. He olivat todenneet, että heidän välillään vallitsi voimakas taika ja yhteenkuuluvuuden tunne, joka sitoisi heidät toisiinsa, vaikka he olisivat maapallon vastakkaisilla puolilla. Gilderoy oli ensin hämmästynyt siitä, että hänen sielunkumppaninsa oli häntä selkeästi vanhempi, mutta kun hän oli tarkemmin ajatellut asiaa, siinä ei ollut sittenkään mitään ihmeellistä. Hän oli aina hurmaantunut kaikenlaisten naisten hänelle antamasta huomiosta ja ehkäpä kaikkein eniten hieman häntä vanhemmista naisista. Rita oli kuitenkin erilainen. Nainen ei hurmaantunut, eikä alkanut liehitellä taikka keikistellä vaan laittoi hänelle pikemminkin jauhot suuhun – ja hän itse oli ihastunut Ritan persoonaan kertaheitolla.
Kohta Gilderoy huomasi silmäkulmastaan kirjahyllyllä pientä liikettä. Hän tuijotti täpötäynnä olevaa hyllykköä ja näki, kuinka yksi kirjoista nyki hetken ja kohta se
työnnettiin pois paikoiltaan. Jos kirja olisi lattialle tömähtäessään sanonut
auh, hän ei olisi kummastellut sitä lainkaan. Kirja oli kuitenkin aivan hiljaa. Gilderoy tuli uteliaaksi ja halusi nähdä mikä oli se kirja, jota kirjahyllyn muut kirjat niin syrjivät. Hän tarttui nahkakantiseen kirjaan.
”Hyvää iltapäivää, tapaamme jälleen”, hän kuuli samalla Ritan äänen takaansa. Nuori mies säikähti ja jättikin kirjan lattialle. Yhtäkkiä oranssiin kesämekkoon pukeutunut Rita seisoi siinä olohuoneessa.
”Ai hei. Minä vain...”, Gilderoy huomasi änkyttävänsä. Rita oli tupsahtanut paikalle kuin tyhjästä, mutta ei kuitenkaan ollut ilmiintynyt siihen. ”Minä vain. Tämä kirja...”
”Ai tuo. Se putoaa vähän väliä hyllyltä. Se ei vain viihdy omalla paikallaan”, Rita sanoi.
”Mutta minä näin kuinka muut kirjat
työnsivät sen pois paikaltaan”, Gilderoy sanoi.
”Ai niinkö?” Rita hämmästyi. Hän ei ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että asiat olivatkin niin päin, etteivät muut kirjat ehkä pitäneet siitä.
”Mikä se muuten on?” Gilderoy kysyi.
”Se on ikuisuusprojektini, jota en ole saanut vielä valmiiksi enkä tiedä saanko edes koskaan”, Rita kertoi.
”Sinun mikä? Tarkoitatko että kirjoitat kirjaa?”
”Juuri sitä minä tarkoitan.”
Gilderoy otti kirjan käsiinsä ja luki sen kannesta:
Armando Dippet. Älykkö vai ääliö?”Väitätkö sinä, että kirjoitat kirjaa Tylypahkan edellisestä rehtorista ja pohdit tässä onko hän ollut terävä kaveri vai jotain aivan muuta?” Gilderoy kysyi ja naurahti vähän.
”Sen ukkelin ajatuksenjuoksu oli paikoin hyvin naiivia. Olisit kanssani samaa mieltä, jos olisit ollut hänen kanssaan tekemisissä”, Rita totesi. ”Maistuuko sitruunamehu?”
”Maistuu toki”, nuori mies sanoi jostain nojatuolin pohjalta ja selaili uteliaana keskeneräistä kirjaa. Hän totesi sen olevan sieltä täältä kesken ja monin paikoin sivuilla oli muistiinpanoja uudelleen kirjoitettavista kohdista taikka selvitettävästä asiasta. Eräällä sivulla oli kirjoitettu Armando Dippetistä ensiluokkaisen näkökulmasta. Asia kävi ilmi, kun hän luki pitkän pätkän tekstiä, jonka perään oli kirjoitettu päivämäärä ja merkintä
ensiluokkaisen havaintoja rehtorista. ”Kiitos”, Gilderoy sanoi siemaistuaan suuren kulauksen raikasta mehua sisuksiinsa. Rita kallisti päätään ja selvästi analysoi voiko joku oikeasti kiinnostua hänen hengentuoteestaan.
”Sanopa näin äkkiseltään pitäisikö minun kirjoittaa tuo joskus valmiiksi? Saisiko tuollainen sonta tarpeeksi lukijoita?” Rita kysyi.
”Sonta? Sanoitko sonta? Tämähän on kaikkea muuta. Tietysti kirjoitat tämän loppuun. Voin vaikka auttaa sinua siinä sillä haluan ehdottomasti juuri tämänkaltaisen kirjan luettavakseni”, Gilderoy sanoi.
”Olet lukenut siitä korkeintaan pari sivua. Ei sen perusteella sanomaasi voi vielä ottaa tosissaan”, Rita totesi istahtaessaan toiselle nojatuolille.
”Mjaa. Mutta tämä vaikuttaa lupaavalta. Otan kohdan sieltä ja toisen täältä ja joka kerta olet saanut vangittua mielenkiintoni tähän.”
”Jos sinä autat minua, haluat varmasi jonkun vastapalveluksen”, Rita totesi.
”Minäkö? Jaa. En minä sellaista ehtinyt ajatella”, Gilderoy totesi. Mutta jos Rita nyt todella avasi mahdollisuuden jonkinlaiselle vastapalvelukselle, hän tietysti tarttuisi siihen. Hölmöhän hän olisi jos ei käyttäisi tilaisuutta hyväkseen.
”No, alahan ajatella. Sinulla on varmasti mielessäsi jotain, missä minä voin vuorostani olla avuksi.”
Gilderoy luki vielä muutaman sivun ja oli aivan varma siitä, että kirjasta tulisi niin mielenkiintoinen, että se myisi. Ja silloin idea pälkähti hänen päähänsä. Se ei suinkaan ollut tyhjästä tullut idea, vaan ajatus oli muhinut hänen mielessään jo muutamia vuosia. Hän oli ajatellut oman kirjan kirjoittamista, jotain seikkailuhenkistä. Jotain jännittävää. Rita saisikin auttaa häntä puristamaan tarina itsestään. Olkoon se sopiva vastapalvelus.
Gilderoy joi loput mehustaan ja pamautti kirjan kannet kiinni.
”Minä tiedän!” hän huudahti ja ponkaisi nojatuolilta ylös. Hän laski kirjan käsistään ja tuijotti hetken oranssissa kesämekossaan olevaa Ritaa.
”No niinhän sinä tiedät. Ideasi on hyvä ja suostun auttamaan kursimaan kirjasi kasaan”, Rita sanoi.
Gilderoyn kasvoille nousi typerynyt ilme.
”Luetko sinä ajatuksiani?” mies ihmetteli.
”Itseasiassa kyllä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, kun ottaa huomioon että olet sielunkumppanini ja ajattelet niin kovaa, että naapurinikin voisi kuulla sen”, Rita naurahti.
”Ehkä minun pitää ajatella hiljaisemmin”, Gilderoy sanoi yrittäen laskea ääntään aivan kuiskauksen tasolle.
”Minkälaista seikkailua olet ajatellut?” Rita kysyi.
”Itseasiassa en ole aivan varma. Mutta haluaisin tietysti itse olla tarinan keskipisteenä. Minä-muodossa on kaikkein helpoin kirjoittaa.”
”Miksi tuo ei lainkaan yllätä minua?” Rita sanoi. Hän jätti sanomatta että mies oli kieltämättä melko itserakas tossukka, joka halusi pyöriä oman napansa ympärillä, mutta mies olis silti jotenkin niin vilpitön sen asian kanssa. Rita oli jo oppinut Gilderoysta sellaisen asian, että mies oli samaan aikaan itse naivius, joka osasi tarpeen tulleen piilottaa terävän älynsä ja näyttää siltä, kun ei olisi kartalla olenkaan. Ei kai siinä mitään kummallista ollut, mieshän oli valmistunut näyttelijäksi. Gilderoy oli samaan aikaan vilpitön, mutta silti kiero kuin korkkiruuvi. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä kirjaprojekti toisi tullessaan.
”Auta sinä minua saamaan kirjani päätökseen parin seuraavan kuukauden ajan ja sitten alamme työstää sinun kirjaasi”, Rita sanoi.
”Kättä päälle”, Gilderoy sanoi tarttuessaan Ritan käteen ja jälleen kerran he tunsivat taian hienoisen pyörteilyn heidän välillään. Gilderoy lainasi Ritan keskeneräisen kirjan ja lupasi lukea sen seuraavaan tapaamiseen mennessä.
