Kirjoittaja Aihe: Sinne ja takaisin | S | LW 17  (Luettu 1528 kertaa)

nannu

  • ***
  • Viestejä: 510
Sinne ja takaisin | S | LW 17
« : 08.09.2019 17:06:41 »
Ikäraja: S
Disclaimer: Lopussa olevat laulun sanat kuuluvat tekijöilleen.
Haaste: Lyrics Wheel 17, sanoina Troye Sivan - Suburbia. Kiitos haasteesta (ja lisäajasta :D) ja lyriikoista!





Sinne ja takaisin



Pisamaiseksi päivettynyt iho tuoksui kesältä, hiekalta, valvomiselta. Irvistykseltä hämärässä. Parhailta ystäviltä ja turvalliselta draamalta. Oli me ja muut, ja se oli hyvä niin.

Asioita alkoi ja päättyi harva se päivä, mutta ajalla ei ollut loppua. Levottomuus oli kutkuttavaa ja suru raatelevaa, mutta suurempi rauhan tunne oli ja pysyi.

Huoltsikalla oli aina porukkaa. Tuoksussa sekoittui rengaskumi ja irtokarkit. Siitä pelikoneen hakkaamisen jälkeen mopoilla, fillareilla, jonkun tarakalla uimaan tai puskakaljalle. Joskus leikkipuiston keinuille, ei siellä lapsia näkynyt. Tyhjillään ne olivat ilman meitä tai juoppoja. Juopoista ei ollut vaaraa, harmittomia he, joskus rasittavia. Niin kuin varmasti mekin, ihmekös että tulimme juttuun.

Ensitreffit autossa. Laitetussa, puunatussa. Vanhassa mutta selvästi rakkaassa, jonka kuusen tuoksuna oli tietysti uusi auto. Jokaisen kuusen. Ujo poika tummassa kuvioidussa kauluspaidassa. Tuttu, ystävän serkku, paria luokkaa ylempää. Tukka geelistä märkä. Hermostunut herrasmies, mukava ilta. Musiikki poltetulta levyltä, jossa luki "sekalaista 2". Sekalaiset olivat ihmeen samanlaisia.


Rannat ovat yhä paikoillaan. Kyläkaupan epätasaisesti humisevassa kylmäkaapissa maito ylittää kohta päiväyksen. Sähköautot mielikuvituksen tuotetta tai korkeintaan humpuukia. Kulmat pyöristyvät tiilien murentuessa. Vanhoja teippauksia ei uusita. Bensiinistä tai lämmöstä väreilevä tuttu ilma täyttää ja ympäröi kaipaavan sielun.


~


"Oletko jo valmis? Missä se Jennykin viipyy, lapset ovat hirveän levottomia. Emme voi myöhästyä."
Hän se on levoton. Minäkin vielä vähän. Hän kiertää taakseni sulkemaan vetoketjun. Kangas asettuu päälleni yhtä täydellisesti kuin viimeisessä sovituksessa. Nuolee jokaista kaarta. Painautuu ihoa vasten. Puristaa sisuskalut kierteelle. Ahdistaa keuhkot tyhjiksi. Katkoo hengityksen, minut olemattomiin.

Kädet sulkeutuvat ympärilleni. Ylpeät, vahvat, vaativat.
Leikin, että edessämme ei ole peiliä ja että hänen silmänsä eivät odota siinä omiani.
"Näytät hyvältä. Tämä on tärkeä ilta."
Niin on. Eri syystä kuin hän luulee. Eri syystä minulle kuin hänelle.

Tänään kerron.

Rakkaat lapset oviportin takana ovat päästäneet tuskin ääntäkään. He ovat tottuneita kiireeseen ja lastenvahteihin. He ovat kilttejä ja hyväkäytöksisiä. Nuorempi katsoo minua pitkäripsiset silmät toiveikkaasti hymyillen.

Anteeksi.











Troye Sivan - Suburbia


The sun sets longer
Where I am from
Where dreams go to die
While having fun
The boys fix their cars and
Girls eat it up
Loving's so good when
Love is young

Yeah, there's so much history in these streets
And mama's good eats
Oh Wonder on repeat
There's so much history in my head
The people I've left
The ones that I've kept

Have you heard me on the radio?
Did you turn it up?
On your blown-out stereo
In suburbia
Could be playing hide and seek from home
Can't replace my blood
Yeah, it seems I'm never letting go
Of suburbia

Swallow nostalgia
Chase it with lime
Better than dwelling
And chasing time
Missing occasions
I can't rewind
Can't help but feel I've lost what's mine

Yeah, there's so much history in these streets
And mama's good eats
Oh Wonder on repeat
There's so much history in my head
The people I've left
The ones that I've kept

Have you heard me on the radio?
Did you turn it up?
On your blown-out stereo
In suburbia
Could be playing hide and seek from home
Can't replace my blood
Yeah, it seems I'm never letting go
Of suburbia

They all say that nothing ever changes
Through the new lines that are on their faces
They all say that nothing ever changes
Through the new lines that are on their faces

Yeah, there's so much history in these streets
And mama's good eats
Oh Wonder on repeat
There's so much history in my head
The people I've left
The ones that I've kept

Have you heard me on the radio?
Did you turn it up?
On your blown-out stereo
In suburbia
Could be playing hide and seek from home
Can't replace my blood
Yeah, it seems I'm never letting go
Of suburbia

Kevät

  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: Sinne ja takaisin | S | LW 17
« Vastaus #1 : 16.01.2020 21:32:09 »
Tämä oli kuin pikkukaupungissa kasvaneen ihmisen tajunnanvirtaa. Biisin sanat ja tunnelman pystyy selvästi aistimaan tästä. Ensimmäinen osio henkii uskottavasti nuoruutta, etenkin siihen kuuluvaa levottomuutta ja kokemuksien janoa. Toisessa taas on aikuisuuden umpikujia ja tuskallisia valintoja, joista ei välttämättä voi syyttää ketään. Tuntuu kuin kertoja on nuoruutensa jälkeen nukahtanut, joutunut nukuksissaan naimisiin ja tehnyt lapsia, ja nyt hän taas herää ja tajuaa, ettei tämä olekaan minua varten.

Lempikohtani:

Lainaus
Sekalaiset olivat ihmeen samanlaisia.

Kiva, samaistuttava toteamus.

Kiitos :)

nannu

  • ***
  • Viestejä: 510
Vs: Sinne ja takaisin | S | LW 17
« Vastaus #2 : 26.01.2020 16:12:52 »
Kuinka kiva kuulla, että tekstistä voi lukea niitä asioita, joita sitä kirjoittaessa ajattelin. Ja saivat jättämään kommentinkin.
Kirjoittamisella ei ole aikoihin ollut sijaa mun repaleisessa elämässä, mutta kommentista tuli lämmin olo. Yllätti oikein. Nyyh. Iso kiitos sinulle Kevät.