Kirjoittaja Aihe: Luopumisen tuska S (H/D)  (Luettu 395 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 424
Luopumisen tuska S (H/D)
« : 29.08.2019 18:06:41 »
Nimi: Luopumisen tuska
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Draama
Yhteenveto: Draco on kovan paikan edessä
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Tämä fikki osallistuu haasteeseen Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus#2 ja haasteeseen FFF1000 sanalla hyväksyntä


~Luopumisen tuska~

Draco seisoi keskellä Malfoyn kartanon tyhjäksi riisuttua suurta salia. Askeleet kaikuivat, kun salissa käveli ja pelkkä yskäisykin kaikui seiniltä. Draco oli käynyt kartanon jokaisessa huoneessa ja jopa ullakolla, jossa oli edelleen joitakin hylättyjä tavaroita ja huonekaluja. Yksi niistä oli lipasto, jonka laatikossa asui mörkö. Draco tiesi minkä muodon mörkö ottaisi nyt, jos hän avaisi laatikon. Se ei enää olisi nuori Harry Potter, joka kuolisi hänen jalkojensa juureen, vaan nyt se ottaisi reilusti kymmenen vuotta vanhemman Harryn muodon, joka kääntäisi hänelle selkänsä ja hylkäisi hänet. Draco tiesi että se pelko oli turha, mutta jossain syvällä hänen sydämensä sopukassa se pelko yhä pyristeli päästäkseen pinnalle.

Kartanon jokainen huone ja käytävä nosti mieleen muistoja, lapsuuden päiviä, iloisia ja aurinkoisia hetkiä tai surullisia ja sateisia päiviä, jopa synkkiä salaisuuksia tai sellaisia asioita, jotka hän halusi unohtaa kokonaan. Draco värisi miltei kylmästä, kun hän laskeutui kivisten portaiden ensimmäisiä askeleita tyrmiin ja kellariin. Ei, sinne hän ei menisi yksin. Hän oli nähnyt tarpeeksi sitä pahaa, mitä tyrmiin oli piilotettu. Hän istahti portaille vajoten synkkiin mietteisiinsä.

”Draco!?” Jostain ylhäältä kuului huhuilua ja hän havahtui nykyhetkeen.
”En uskonut että kävisit yksin tyrmissä”, Harry sanoi löytäessään Dracon portailta.
”En käynytkään, en pysty siihen”, Draco vastasi.
”Ei sinun tarvitsekaan”, Harry sanoi istahtaessaan Dracon vierelle ja sujautti kätensä tämän käteen. Harry tiesi, että se oli nyt tarpeen.

”Kuinka pitkä aika vielä?” Draco kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
Harry katsoi kelloaan. ”Neljäkymmentä minuuttia”, Harry vastasi. ”Tule. Eikö olisi mukavampi viettää viimeiset minuutit puutarhassa?” Harry ehdotti.
”Olet oikeassa”, Draco sanoi noustessaan portailta. Ehkä olisi parempi viettää viimeinen hetki puutarhassa, joka oli vielä näin lokakuussakin kaunis. Sieltä hänellä oli parhaat muistot koko kartanosta. Harry kietoi kätensä Dracon ympäri ja niin he kävelivät hiljaa puutarhan sorapolkua pitkin. Vaahterat loistivat punaisena ja koivut keltaisessa värissään. Osa ruusupensaista jaksoi vielä kukkia ja osa oli täynnä ruusunmarjoja.

”Olen pahoillani puolestasi”, Harry sanoi kun Draco edelleen kulki pää painuksissa eteenpäin.
”En tajunnut että tämä tulisi olemaan näin vaikeaa”, Draco sanoi.
”Jotenkin minä ymmärrän sinua. Olet viettänyt täällä koko lapsuutesi ja täällä on paljon hyviä muistoja”, Harry sanoi. ”Jos rohkenisin niin lisäisin vielä, että kartano ja sen tilukset ovat osa sinua ja identiteettiäsi. On varmasti vaikeaa kun ne otetaan pois ilman omaa sanavaltaa.”

Harrylla itsellään oli toki hyviäkin muistoja kartanosta, mutta niiden lisäksi hän ei ikinä voisi unohtaa sodan aikana tapahtuneita asioita. Harry muistutti itseään, että yksi hänen elämänsä paras muisto liittyi kartanon kauniiseen puutarhaan sen ollessa kaikessa kukoistuksessaan. Hän ja Draco oli vihitty puutarhassa eräänä keväänä joitakin vuosia sitten. Silti hän ei jäisi kaipaamaan kartanoa. Sen puutarhaa toki vähän. Kaunis muisto ei häviäisi hänen mielestään, eikä se tosiasia, että että hänen rakastamansa mies oli nyt aina hänen rinnallaan.

”Nyt on aika. Meidän tulee mennä”, Harry sanoi kun hänen kellonsa mukaan aikaa oli enää viisi minuuttia.
”En pysty tähän”, Draco sanoi ihan hiljaa ja Harry oli kuulevinaan äänessä nyyhkäisyn ja roppakaupalla haikeutta.
”Draco, ei tämä ole maailmanloppu. Tämä on uusi alku”, Harry sanoi ja pysähtyi halaamaan Dracoa lujasti. ”Sinun täytyy vain hyväksyä, että tämä tapahtuu nyt ja antaa tilaa uudelle. Pystyt kyllä siihen.” Draco halasi lujasti takaisin ja näytti siltä ettei hän ikinä irrottaisi otettaan. Kohta hän kuitenkin irrotti ja käsi kädessä he kävelivät etupihalle valmiina vastaanottamaan ministeriön edustajat.

Tasan kello 12.00 keskipäivällä ministeriöstä saapui neljän henkilön edustus Malfoyn kartanon portille. Ministeriön lakiosastolta saapuivat ylimmäinen lakivelho ja hänen kirjurinsa. Kolmas velho esitteli itsensä ja silloin selvisi, että hän oli saneerausosastolta. Neljäs oli noita, jonka kaikki tunsivat vähintään Päivän Profeetan uutisoinnista, Pyhän Mungon sairaalan johtajatar. Draco ja Harry vilkaisivat nopeasti toisiaan ja kättelivät sitten tulijat. Seurue käveli mitään sanomatta sisään, jossa asia hoidettaisi viimein päätökseen.
”Meillä on mukanamme kaikki omaisuuden siirtoon ja pakkolunastukseen liittyvät asiakirjat ja kauppakirja”, ylimmäinen lakivelho sanoi katsoessaan huonosti istuvien silmälasiensa alta. Harry nyökkäsi ja Draco puristi huulensa tiukaksi viivaksi.

Taikaministeriön määräyksestä Malfoyn kartano tiluksineen – sijaitsee Wilthiren maakunnassa... pakkolunastetaan sotakorvauksena Ministeriölle - kuitenkin soviteltua kauppahintaa vastaan ja kymmenen vuoden määräajan jälkeen. Sotakorvaukset käsittävät 38% haltuun otettavan omaisuuden arvosta. Asianomistajalle korvataan kohtuullinen 62% osuus joka on laskettu kinteistön ja sen maiden arvosta. Määräaika umpeutuu lokakuun 17. päivänä vuonna 2009 kello 12.00. Asianomistaja voi määräajassa – kaksi vuotta ennen pakkoluovutusta - esittää kartanolle yleishyödyllinen käyttökohde ja häntä voidaan kuulla asiassa kahden todistajan läsnäollessa...

Lakivelho luki pakolliset rivit, mitä tilaisuudessa piti todistajien läsnäollessa julkituoda. Draco nieleskeli ja oli vaikeana. Hänen energiansa meni täysin keskittymiseen ja häneltä meni suurin osa ylimmäisen lakivelhon sanoista aivan ohi. Olihan kaikki lakikiemurat selvitetty hänelle jo aikapäiviä sitten. Harry havahtui ja oli mielissään käsittäessään miksi Pyhän Mungon sairaalan johtajatar oli paikalla. He olivat muutama vuosi sitten heittäneet aivan ohimennen ajatuksen Malfoyn kartanon yleishyödyllisestä käytöstä pakkolunastuksen jälkeen. Olisiko nyt niin, että heidän ilmaan heittämänsä ajatus oli saanut tuulta siipien alle? Eikä 62% korvaus kiinteistön ja maiden arvosta kuulostanut ollenkaan kohtuuttoman huonolta, kun otti huomioon kuinka arvokas kiinteistö ja sen maat olivat. Ministeriö taisi tyhjentää koko rahakirstunsa tähän hankkeeseen?

”Papereihin on kirjattu keväällä 2007 että olette esittäneet kartanon yleishyödylliseksi käyttökohteeksi hoivakodin”, ylimmäinen lakivelho totesi kuivasti.
”Kyllä se pitää paikkansa”, Harry sanoi vaikka hän olikin hämmentynyt, että hänen ja Dracon ohimennen heittämä ajatus oli todellakin kirjattu virallisesti asiakirjoihin. He olivat täysin unohtaneet koko asian. Lakivelho katsoi Dracoon.
”Kyllä, sellaista me tulimme ehdottaneeksi”, Draco huomasi sanovansa.
”Hyvä. Teitä on asianmukaisesti kuultu 3.4.2007 ja se on kirjattu tähän”, velho nosti paperin ilmaan. ”Sentähden mukanamme on Pyhän Mungon sairaalan johtajatar. Kauppakirjat hoidetaan suoraan Pyhän Mungon kanssa ja ministeriö jää näinollen vain välikädeksi koko pakkolunastuksessa.”

”Tarvitsemme hyväksyntänne osoitukseksi allekirjoitukset ministeriön pakkolunastusasiakirjaan ja kauppakirjaan”, lakivelho sanoi.
”Saanko kysyä vielä, millaista hoivakotia tänne on ajateltu?” Harry uteli. ”Tarkoitan että tuleeko siitä yksityinen vai julkinen.”
”Tänne on ajateltu pitkäaikaishoitoa tarvitsevien osastoja ja vanhainkotia. Ja kyse olisi Pyhän Mungon tavoin julkisesta kaikille avoimesta hoitolaitoksesta”, johtajatar kertoi. Harry nyökkäsi hyväksyvästi.
Draco tarttui sulkakynään tärisevin käsin ja allekirjoitti hyväksyntänsä pakkolunastuksensa. Sitten hän kirjoitti nimensä myös Pyhän Mungon kauppakirjaan ja heräsi kuin pahasta unesta.
”Tarkoittaako tämä oikeasti sitä, että myös minä voin eräänä päivänä asua yhdessä huoneista hoitoa saavana potilaana?” hän kysyi sitten.
”Kyllä. Ei tämä kauppakirja sulje ketään ulkopuolelle, ei edes sitä jonka kanssa kaupat on tehty”, johtajatar sanoi. Draco tuntui näyttävän jollain lailla huojentuneemmalta, kuin pariin viikkoon.

Oli Harryn vuoro allekirjoittaa paperit. Dracon lähimpänä omaisena ja puolisona hänellä oli ollut avioliiton kautta omistusosuus ja hallintavalta Malfoyn kartanoon, vaikkakin vain pakkolunastuksen päivään saakka. Hän lisäsi nimensä Dracon nimen viereen papereihin. Oli aika luovuttaa avaimet ja purkaa viimeisetkin suojataiat kartanon yltä, jotta ministeriön edustajan pääsivät tekemään työtään ja kartoittamaan tilat ja niiden uudet käyttötilat.
”Olette tervetulleita hoivakodin avajaisiin tammikuun alussa”, johtajatar sanoi.
”Kiitos, tulemme mielellämme”, Harry vastasi ja Draco vain nyökkäsi.

~*~

”Pärjäsit hyvin”, Harry totesi, kun he olivat ilmiintyneet kotiinsa Kalmanhanaukiolle.
”Niinkö luulet? Luulen, että minulta menee seuraavat kymmenen vuotta siihen, että hyväksyn asian täysin”, Draco totesi. ”Ja sitä seuraavat kymmenen vuotta suunnittelen pääseväni joskus sinne vanhainkodin puolelle.”
”Älä nyt ihan niin aikaisin ala sellaista miettiä. Draco muuten... jäikö se mörkö sinne ullakon lipastoon?” Harry kysyi.
Kysymys sai hymyn nousemaan Dracon huulille. ”Jäi se, ihan tarkoituksella,” hän sanoi. ”Pitäähän seuraaville jättää jotain jännistystä elämään.”
”Se oli kyllä erittäin luihuismainen temppu”, Harry sanoi ja kaappasi Dracon syleilyynsä. Niin hänkin olisi tehnyt.

***

Kirjoittajalta: En ehkä itse aivan kannata ja käsitä ajatusta Malfoyn kartanon pakkolunastuksesta sotakorvauksena. Se on kuitenkin noussut useammissa muissa fikeissä esille ja yritin nyt miettiä millainen se hetki ja tilanne olisi. Ehkäpä ministeriö on saanut nyhdettyä muilta kuolonsyöjiltä korvauksina niin paljon rahaa tämän 10 vuoden karenssiajan puitteissa, että sillä on varaa ostaa korvaukseton osuus kartanosta ja sen maista itselleen. En usko että koko kartanoa ja sen maita on voitu ottaa korvauksena, se olisi kohtuuton korvaus. Rangaistusta on jo siinä, että omaisuus pakkolunastetaan vaikka siitä korvauksia saakin.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 476
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Luopumisen tuska S (H/D)
« Vastaus #1 : 29.08.2019 20:38:54 »
Olipa tämä kaunis tarina luopumisesta ja sen tuskasta. Voin hyvin uskoa, että Dracolle luopuminen on paljon rankempaa, onhan kyseessä hänen kotinsa, paikka missä hän on kasvanut. Harrylle puolestaan kartanoon liittyy niin paljon huonoja muistoja, ettei ihme ettei hän jää sitä kaipaamaan. Onneksi Harry osasi kuitenkin olla tahdikas nähdessään kuinka paljon Dracoon sattui.

Hienoa, etteivät nämä menneet tyrmiin, siellä on tapahtunut aivan liian paljon pahaa. Puutarha on paljon miellyttävämpi paikka. Tässä ei tainnut käydä selville (tai sitten minä luin tämän niin nopeasti), että mitä Luciukselle ja Narcissalle oli tapahtunut. Oma oletukseni on, että he olivat jo kuolleet. Ei kai Draco muutoin olisi ollut se, joka asiakirjoja allekirjoittaisi?

Pidin tuosta möröstä, jo siinä kun se mainittiin ensimmäisen kerran, mutta erityisesti tuolla lopussa kun Harry kysyi siitä. Kiva pikku yksityiskohta joka kevensi tarinaa.

Kiitos tästä,
Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 424
Vs: Luopumisen tuska S (H/D)
« Vastaus #2 : 10.09.2019 08:09:21 »
Ihanaa että jätit kommentin Vendela:)
Tuonne tyrmiin ei ollut tarvis mennä, portailla istuminen riitti jäähyväisiksi. En tosiaan suoraan kirjoittanut Luciuksen ja Narcissan kohtalosta, mutta oletat oikein, että he ovat jo kuolleet. Kartano on kokonaan Dracon.

En voinut vastustaa kiusausta ottaa tuota mörköä mukaan. Varsinkin, kun siitä on maininta myös toisessa fikissäni.
Kartanon puutarhasta saisi vaikka kuinka monta fikkiä ja sinne kuuluvat ne kaikkein söpöimmät ja romanttisimmat hetket.