Kirjoittaja Aihe: Metsän sylissä | S | kesäinen tunnelmointi | ficlet  (Luettu 254 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 742
Nimi: Metsän sylissä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kesäinen tunnelmointi
Haaste: Finikesä: Kesäfest


Metsän sylissä

Aamukaste oli ripotellut pieniä helmiään ruohonkorsiin ja ratamonlehdille. Paljaat nilkkani kastuivat pitkässä ruohikossa. Tuoksui aikaiselta ja viileältä. Hento, lähes huomaamaton usva leijui puutarhan yllä. Olin vielä heräilemässä, kun koira kiskoi hihnaa kärsimättömän innon vallassa. Raahustin sen perässä sillä tavalla, että tuntui kuin Hemuli olisi kävelyttänyt minua enkä minä sitä. Olin vielä niin tokkurassa, etten edes jaksanut komentaa Hemulia hidastamaan, antauduin vain suosiolla koirani ripeälle tahdille. Metsään päästyämme olin jo virkistynyt.

Päästin Hemulin vapaaksi tutulla polulla, ja koira ampaisi matkaan kuin raketti. Seurasin huomattavasti vaisummin perässä. Minua vähän palelsi, vaikka tiesinkin lämpiäväni jahka pääsisin kunnon kävelyvauhtiin. Tuuli kuiskutteli puissa ja sen kertomat juorujen kuohut saivat niiden lehdet kahisemaan. Kasvoni repesivät valtavaan, olkapäitä tutisuttavaan haukotukseen. Hemuli oli seisahtunut ja katsoi parhaillaan minua, että mikä kumma kestää, miksei me jo mennä! Kävelin vähän reippaammin, ja Hemuli jatkoi taas pitkälle edelleni loikkien mättäillä kuin mikäkin jänis.

Mitä taaemmas asuinalueet jäivät, sitä rauhallisempi ja energisempi minusta tuli. Askeleisiini tuli aivan erilaista tarmoa, kun harpoin puunjuurten ja kivien ylitse. Hengitin sammalten kosteaa, täyteläistä tuoksua. Oli niin hiljaista, niin kaunista. Tunsin metsän kaikki polut ja polunalutkin. Se oli paikka, jossa minun oli kaikista parhain olla. Olin varma, että minä ja Hemuli olimme yhtä onnellisia touhottaessamme polkuja pitkin syvemmälle metsän vihreään syliin. Yritin tähyillä oksistoja lintujen toivossa, mutta siivekkäät olivat minulta piilossa. Luonto oli kuitenkin niin läsnä, että olin enemmän kuin tyytyväinen. Kurkin mustikkavarpuja, että joko marjat olisivat kypsiä, mutta pettymyksekseni huomasin, että ne olivat vasta alkaneet hivuttaa sinertävää väriä ylleen. Kävelin eteenpäin ja lähdin polulta erään tietyn kiven luokse. Polvistuin ja näin terhakoita keltaisia kantarelleja, jotka napsin mukaani. Tänä iltana saataisiin sienikastiketta.

Hemuli sai vainun jostakin pikkuöttiäisestä ja alkoi hurjalla tarmolla nuuskuttaa ja hamuilla otusta tassuillaan. Koirani vouhottti niin kamalasti, ettei se tajunnut ollenkaan, kuinka pieni päästäinen kömpi huolettomasti sen ohi luottaen täydellisesti siihen, ettei Hemuli sitä huomaisi. Potentiaalinen saalis kipitti polkua pitkin toisella puolelle ja katosi varvikkojen sekaan. Kävelin Hemulin edelle ja kutsuin koiraa, jonka lupaava saalis oli jo kaukana. Hemuli ei meinannut tulla, mutta kun kävelin tarpeeksi kauas, koirani muisti, että minä olen sille yhtä päästäistä tärkeämpi.

Lenkin puolivälissä huomasin lepän, jonka rungossa oli jotakin uutta ja vierasta. Kävelin lähemmäs ja huomasin, että sen tuoheen oli puukolla kaiverrettu sydän ja sen sisäpuolelle nimikirjaimet: S. L ja A. I. Jäljet näyttivät aika tuoreilta. Sivelin uurteita hymy huulillani. Söpöä, että jotkut yhä ilmaisivat romanttisia tunteitaan vanhanaikaisin menetelmin. Tuijotin sydäntä hieman tarkemmin. Nimikirjaimet kuulostivat kovin tutuilta. Mietin, mietin, ja hihkaisin äkkiä ääneen, kun faktat loksahtivat ja kirjaimet löysivät omistajansa: Samuel Lilius ja Akseli Innanen. No, jo oli aikakin. Ne kaksi olivat jo kolme kesää kierrelleet ja tanssineet toistensa ympärillä uskaltamatta kuitenkaan ehdottaa, että olisi kiva lähteä vaikka kaljalle, vaikka kiinnostusta oli kyllä riittänyt molempien osalta. Nyt he sitten olivat rohkaistuneet, ja se oli selvästi kannattanut. Iloisena kavereideni kukoistavasta romanssista jatkoin matkaani.

Aurinko nousi yhä korkeammalle, ja minun oli riisuttava pusakkani. Suu tuntui tahmealta. Janotti. Minua kadutti, etten ollut unenpöpperöisenä tajunnut ottaa vesipulloa mukaan. Myös kaikenlaiset ötökät alkoivat tuntea vastustamatonta vetoa hikoilevalle iholleni. Istahdin isolle kivelle ja tuijotin silmiä hivelevään vihreään. Huidoin laiskasti vertani janoavia hyttysiä kauemmas. Hemuli istahti viereeni ja painoi päätä syliini. Rapsutin koiran kaulaa ja haaveilin kunnon vaellusretkestä, teltassa nukkumisesta, nuotion räiskeestä ja uusista maisemista. Huokaisin syvään. Minun pitäisi alkaa suunnitella sitä ihan kunnolla eikä vain uneksia. Laskeuduin kiveltä. Minulle jäi haikea ja aavistuksen pettynyt olo, kun jouduin poistumaan metsästä purunrataa pitkin asfaltilla päällystetyille teille. Kiinnitin Hemulin hihnaan, ja me lompsotimme huomattavasti vaisummin kotia kohti.


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 862
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Metsän sylissä | S | kesäinen tunnelmointi | ficlet
« Vastaus #1 : 29.07.2019 23:55:28 »
Nappasin tämän kommenttikampanjasta, koska otsikko kiehtoi, ja kun tutkailin vähän tarkemmin niin tykästyin itse tekstiinkin kovasti! :)

En tunne hahmojasi niin tarkoin, että tietäisin pitäisikö kertoja tai mainitut rakastavaiset tietää ennestään, mutta tarina toimi täydellisesti näinkin. Tunnelmaan eläytyi hyvin ja metsän rentouttavan vaikutuksen tunsi miltei itsessäänkin. Tätä lukiessa huomasi sykkeen laskevan ja mielen tyyntyvän mukavasti. :)

Hemuli koiran nimenä oli jotenkin hellyttävä ja hömelön tuntuinen, kuten koira itsekin oli touhottaessaan aamun energiaa purkaessaan. Aamuinen kävelyretki oli antoisa uniselle koiran omistajallekin, sillä mielen virkistymisen ja hyvän tuulen lisäksi löytyi syötävää ja vieläpä piristävä pikku yllätyskin! Eipä ihme, että mieli paloi jo uusiin retkeilyseikkailuihin ja kotiinpaluu asfalttia pitkin tuntui harmilliselta.

Minua kiusasi ensilukemalta pikkuisen tuo puukaiverrus, varsinkin kun alkoi ajatella, entä jos kaikki tekisivätkin niin. Eihän se puullekaan hyväksi ole. Kuitenkin päätin ajatella sen nimenomaan romanttisena ja herttaisena elementtinä, joskin hiukkasen hihitytti, jos tyyppi menisi onnittelemaan kavereitaan ja selviäisi että kyseessä olisivatkin jotkut ihan muut, joilla vain olisi samat nimikirjaimet. ;D

Lainaus
Luonto oli kuitenkin niin läsnä, että olin enemmän kuin tyytyväinen.
Tämän voi lukijanakin allekirjoittaa, sillä tekstissä tosiaan luonto oli ihanan vahvasti läsnä.

Tämä oli todellinen hyvänmielen tunnelmakuvaus, kesäinen aamu tuli ihanasti lähelle. Olipa kiva, että löysin tämän pariin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~