Kirjoittaja Aihe: Muumit: Minäkään en ole metelituulella, S (Nuuskamuikkunen & Muumipeikko)  (Luettu 698 kertaa)

Violetu

  • Rohkupuusku
  • ***
  • Viestejä: 2 722
  • You are not alone
Otsikko: Minäkään en ole metelituulella
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Muumit
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Nuuskamuikkunen & Muumipeikko

Summary: Nuuskamuikkunen ei ole tänään metelituulella.

A/N: Osallistuu Parittomien viikkojen viihdykettä, ensimmäisen viikon haasteeseen (siitä otan finikesäpisteet).
Kirje. Menin jopa niin pitkälle, että värjäsin paperin pikakahvilla, oli kivaa😊

Tällä tekstillä haluan toivottaa myös hyvää kesää Crystedille ja Fredulle , jotka toivoivat juhannustaikatopicissa jotain Muumeista.

***


Minäkään en ole metelituulella


“Nuuskamuikkunen!”

Taas se alkoi. Joka-ainoa kesä, joka-ainoa aamu. Paitsi silloin, kun Nuuskamuikkunen tappeli itsensä hereille ennen viittä ja häipyi kalaan Muumilaakson ulkopuolelle. Hän ei jaksanut tehdä sitä läheskään tarpeeksi usein säilyttääkseen mielenrauhansa.

Nuuskamuikkunen väänsi hymyn kasvoilleen, tarkisti pienestä taskupeilistä ilmeen autenttisuuden ja huokasi. Sai kelvata. Silmien alla roikkui kaksi mustaa säkkiä, mutta ehkä se oli vain hyvä, ne veisivät Muumipeikon ja muiden huomion pois hymyn kireistä reunoista.

“Huomenta”, hän pisti päänsä teltasta ulos. Se vielä puuttuisi, että joku ehtisi yrittää telttaan sisälle.

Nuuskamuikkusella oli iltakalastus taas venähtänyt, ja hän oli kömpinyt nukkumaan vasta lähempänä kahta aamulla. Teltta oli muutenkin kuin pommin jäljiltä, sukkia, käytettyjä alusvaatteita, matopurkki, muutama valikoitu näkinkenkä, pari tölkillistä keittoa, ja keskellä kaikkea kirje, joka oli pahasti rutussa.
 Nuuskamuikkunen piti huolen, että astui aina telttaan tullessaan kirjeen päälle.
Hän oli saanut sen ollessaan etelässä. Itsepintainen kyyhkynen oli seurannut häntä päiväkausia, kunnes hän oli lopulta suostunut ottamaan sen kantaman paperinpalan vastaan.
Kirje oli isältä.
Se oli jo sinänsä ihme, niin kuin myös se, että kyyhky oli löytänyt Nuuskamuikkusen. Hän ei pitänyt siitä. Vapaus oli täydellistä ainoastaan silloin, kun kukaan ei tiennyt missä hän oli, eikä voinut tavoittaa häntä ellei hän itse halunnut niin.
Sen lisäksi, että se oli rikkonut hänen vapautensa, kirje oli ollut jokseenkin turha.

Terve, poika. Olen vaeltanut viime vuodet korkealla. Tänä vuonna olen kuitenkin laskeutunut viehättävään laaksoon, ja päättänyt asettua aloilleni erään kapinallisen Vilijonkan kanssa. Ainakin hetkeksi. Täällä on kaunista. Toivon, että poikkeat luonamme jollain matkoistasi. Pian meitä saattaa olla kahden sijaan kolme.

~Isäsi


Nuuskamuikkusta ei rehellisesti sanottuna kiinnostanut tippaakaan, oliko hänen isänsä aikeissa tehdä hänelle lisää pikkusisaruksia vai ei. Nykyistenkin kanssa he lähinnä teeskentelivät, etteivät olleet mitään sukua toisilleen. Ei hän halunnut olla kahlittuna mihinkään perheeseen vain siksi, että he sattuivat olemaan sukua.

Muumilaakson väki oli se perhe, jonka hän oli itselleen valinnut, ei mikään lauma kakaroita, joita hänen äitinsä ja isänsä tuntuivat nykyään tehtailevan jatkuvasti, kumpikin omalla tahollaan.

“Mikä sinua vaivaa tänään?” Muumipeikko kallisti päätään kysyvästi, ja Nuuskamuikkunen pakottautui palaamaan nykyhetkeen. Mörön kiitos Muumipeikko näytti olevan tänään liikkeellä yksin.

“Näytät jotenkin synkältä”, Muumipeikko jatkoi.

Hitto, hänen harjoiteltu hymynsä oli sittenkin pettänyt.
Nuuskamuikkunen huokasi, ja vaikka hänen paha tuulensa ei ollut hävinnyt mihinkään, hän ei enää tuntenut halua kohdistaa sitä Muumipeikkoon.

“Nukuin huonosti. Missä muut ovat?”

“Tänään minusta tuntui, että olen mieluummin sinun kanssasi kahdestaan”, Muumipeikko hymyili vähän, ja Nuuskamuikkusen oli suorastaan pakko vastata ujoon hymyyn.

“Mukavaa, minäkään en ole tänään metelituulella.”

He vilkaisivat toisiaan katseella, joka kertoi, että kumpikin tiesi, mitä toinen ajatteli, ja Nuuskamuikkusen paha tuuli hälveni hiukan lisää.

“Onko jotain erityistä, mitä haluaisit tehdä?” hän kysäisi Muumipeikolta, jonka katse harhaili Yksinäisten vuorten suuntaan.
“Voidaanko mennä meidän puulle?” Muumipeikko kohotti eväskoria, jonka Nuuskamuikkunen huomasi vasta nyt.
“Ajattelin, että siellä saamme ihan varmasti olla rauhassa.”

Nuuskamuikkunen kiskaisi kengät jalkaansa ja nappasi hatun päähänsä teltannurkasta. Paha tuuli liukeni hiljalleen hämmennyksen ja kiitollisuuden tieltä. Miten Muumipeikko oli osannut juuri tänään tulla yksin ja sanoa juuri ne asiat, jotka Nuuskamuikkusen oli saatava kuulla?

“Mennään.”

He kävelivät polkua pitkin vierekkäin, välillä hiljaisuudessa, välillä jompikumpi huomasi oravan tai linnun tai kauniin kukan, jonka osoitti toiselle.

Aurinko paistoi metsän puiden lomasta ja loi vaihtuvia kuvioita Nuuskamuikkusen hattuun ja Muumipeikon nenälle. 
Heidän puunsa oli syrjäisen niityn laidalla, se oli sisältä ontto, ja sen toiselta puolelta paikkaa suojasi kallionkieleke.
He olivat löytäneet puun kerran ollessaan kaksin retkellä ja sateen yllättäessä.
Nyt taivaalla ajelehti vain muutama poutapilvi, mutta puun ontto sisus oli myös oiva suoja helteeltä, joka oli selvästi nousemassa. 

Muumipeikko kaivoi korista retkihuovan ja levitti sen puun juurelle niin, että osa huovasta meni myös puussa olevan luolamaisen aukon sisään. Hän laittoi eväskorin puun sisään
(“Ettevät omenat ja juusto ala hikoilla”), ja heittäytyi selälleen huovalle.
Nuuskamuikkunen seurasi esimerkkiä ja kaivoi huuliharppunsa esiin.

“Haluatko kuulla iloisen vai surullisen sävelmän?” hän puhalsi harppuun tarttuneen ruohonkorren pois ja putsasi esineen hihaansa.
Muumipeikko kohautti olkiaan ja katsoi Nuuskamuikkusta lempeillä, sinisillä silmillään.

“Tänään minä haluan kuulla sellaisen, jollaisen sinä haluat soittaa.”

Nuuskamuikkunen hätkähti hieman ja tunsi punaisen häivähdyksen lehahtavan poskilleen. Mistä päin tänään oikein tuuli? Hän joutui pohtimaan hetken, mitä moiseen saattoi vastata.

“Minusta tuntuu, että soitan sellaisen, joka kertoo… kiitollisuudesta. Sävelmä on vasta syntymässä, joten olethan ihan hiljaa ja annat sen äänelle kaiken sen tarvitseman ajan.”

Muumipeikko nyökkäsi ja sulki silmänsä selvästi keskittyäkseen kokonaan kuuntelemiseen.
 
Nuuskamuikkunen katseli ystäväänsä hetken ja alkoi sitten soittaa.
Sirkat sirittivät ja lempeä tuulenviri hyväili kaksikon kasvoja ja taivutti niittyleinikkejä.

Musiikki kipusi mollista duuriin aivan samalla tavalla kuin Nuuskamuikkusen päivä oli pikkuhiljaa muuttunut.
Satakieli lensi niityn yli tuoden oman lisänsä Nuuskamuikkusen musiikkiin.

Kappaleen loppuun jäi herkkä sävel, kuin kuiskauksena kaikki sellaiset asiat, joita Nuuskamuikkunen ei osannut ääneen ystävälleen sanoa.

Muumipeikko oli pitkään hiljaa vielä musiikin loputtuakin. Kun tämä sitten lopulta avasi silmänsä, Nuuskamuikkunen näki niissä sellaista säihkyvää iloa, jota ei ollut usein nähnyt.
Aivan kuin Muumipeikko olisi antanut sanattoman vastauksensa viimeiseen säveleen.
Tuntui, että he olivat molemmat tänään kiitollisia toisistaan.

“Syödäänkö?” Muumipeikko ojensi eväskoria, ja Nuuskamuikkunen otti tarjotun omenan.

“Kiitos.”


***

« Viimeksi muokattu: 18.10.2019 22:51:34 kirjoittanut Violetu »
Vie minut kanssasi yöhön ja
seikkailuun.

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 80
Heips! Bongasin tekstisi kommentikampanjasta ihanan otsikon perusteella ja vaikka en ehtinytkään tätä itselleni varaamaan, tulin silti kommentoimaan (:

Ihan aluksi pakko sanoa, että muumeista pitäisi ehdottomasti kirjoittaa lisää tällaisia kevyitä, ihania pätkiä niin kuin tämä sinun tekstisi. Muumit on fandomina lähellä omaa sydäntäni - se ja sen hahmot ovat niin viattomia ja lämpimiä, mutta samalla jotenkin mystisiä, varsinkin juuri Nuskamuikkunen. 

Minun mielialani muuttui tätä tekstiä lukiessani ihan samalla tavalla kuin Nuuskamuikkusen musiikki - mollista duuriin, vähän surkeasta kevyeen ja iloiseen. Tekstin lopussa huomasin hymyileväni tyhmästi ihan vain siksi, että tämä loppukohtaus oli vain jotenkin niin suloinen.
Lainaus
Muumipeikko nyökkäsi ja sulki silmänsä selvästi keskittyäkseen kokonaan kuuntelemiseen.
Minusta tämä virke jotenkin kiteytti ajatuksen kiirettömästä, kahden ystävyksen kesken vietetystä laatuajasta. Kaksi ystävystä, eväskori ja musiikkia eikä kiire minnekään - melko täydellistä.

Tässä tekstissä oli muutenkin tuotu esille juuri tuota muumeille tyypillistä yksinkertaisuutta ja viattomuutta, mistä tykkäsin kovasti. Nämä olivat ehdottomia suosikkejani (otsikon lisäksi):
Lainaus
... välillä jompikumpi huomasi oravan tai linnun tai kauniin kukan, jonka osoitti toiselle.
ja
Lainaus
“Ettevät omenat ja juusto ala hikoilla”

Kiitos tästä pienestä piristäjästä, sopi ihanasti kauniiseen kesäiltaan.

"On asioita, jotka täytyy tehdä,
muuten ihminen ei ole ihminen,
vaan vain rikkahippunen"

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 087
  • inFINIty
    • Listaukseni
Voi miten söppänä ja samalla haikea h/c ficcinen :) Tässä oli selvästi Muumikirjojen fiilis, koska Nuuskamuikkunen on vähän tuollainen, no ei niin seesteinen kuin Muumilaakson tarinoissa, josta tykkään siitäkin, enemmän sellainen vähän rebel anarkisti fiilis :D Tässä oli mukavasti mukana realismia, nuo silmäpussit ja pommin jäljiltä näyttävä teltta, joita ei hattaraisissa muumisarjoissa näy.

Tuo Nuuskamuikkusen isän (Juksuko se oli) mukaan ottaminen oli kiinnostava yksityiskohta! Muumilaakson asukkaiden perhesuhteet on niin sekavia mun mielestä (paitsi muumiperheen), joten on kiinnostava nähdä kuinka Nuuskamuikkunen suhtautuu isäänsä ja uuteen äitipuoleensa ja mahdolliseen uuteen sisarukseensa. Hän tekee ihan oikein, kun hän päättää, että tuo etäinen isä ja koko ajan lisää tupsahtavat sisarukset eivät ole hänen perhettään, vaan muumit ovat hänen perhettään :)

Kääk Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen on niin ihanan söpöjä ja supportive toisilleen :) Ja ah, tuo otsikko on ihana! Metelituuli on niin jotenkin muumityylinen sanonta!

Tykkäsin, kiitoksia juhannustaiasta :)

Never underestimate the power of fanfiction

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 567
Tämä oli ihana paketti. Voisin lainata melkein joka riviä, sillä jokainen lause ja uusi mainittu asia jotenkin tekee tästä täyteläisen, sellaisen valmiin lukupaketini.
Oli jopa hieman intiimi tunne päästä kurkistamaan sisään Nuuskamuikkuisen telttaan. Niin ja tuon kirjeen kautta hänen elämäänsä ja kuulumisiaan.

Lainaus
Mörön kiitos Muumipeikko näytti olevan tänään liikkeellä yksin.
Mörön kiitos?! Tämä oli yksi sellainen helmi jolle hymyilin.  :)

Jotenkin niin muumipeikkomaista antaa Nuuskamuikkuselle tilaa soittaa juuri sellainen kappale, joka nyt tuntuu sopivimmalta.
Ja sitten Nuuskamuikkunen menee punastumaan.

Kivaa kesän jatkoa.

 

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 600
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttikampanjasta, ja kiitokset lisäajasta! :-*

Valitsin tämän tekstin siksi, että herttainen nimi yhdistettynä Muumeihin ja kivoihin hahmoihin veti puoleensa. Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon ystävyydessä on jotain sykähdyttävää ja sydäntä lämmittävää. Se ilmenee aivan loistavasti tässä tarinassa! Ihan jo siitä, miten Muumipeikko osaakin ilmestyä juuri oikeana päivänä ja hetkenä Nuuskamuikkusen luo aivan yksin, ja miten hahmot hiljalleen tulevat paremmalle tuulelle toistensa seurasta. Voi että, tällaista on tosiystävyys. Ei siinä tarvita sanojakaan, jos halutaan ja osataan jakaa hetki toisen kanssa. Sydämestä kumpuava musiikkikin resonoi ystävän rinnassa.

Tekstissä on kauttaaltaan ihastuttavan muumimainen tunnelma. Nuuskamuikkusen (kirjoitin ensin Nuuskamuikun, haha ;D) synkkiä mietteitä aluksi vähän kummastelin, koska muistan hänet Muumilaakson tarinoista aika seesteisenä ja harmonisena heppuna, mutta hyvin pian tulin siihen tulokseen, että Nuuskamuikkuseen aivan ehdottomasti kuuluu tällaista särmää! Hän on omien teidensä kulkija, joka ei istu perinteiseen perhemalliin vaan valitsee itse rakkaimpansa. Etenkin tässä kohdassa Nuuskamuikkusen olemus tiivistyy minusta oivasti:
Vapaus oli täydellistä ainoastaan silloin, kun kukaan ei tiennyt missä hän oli, eikä voinut tavoittaa häntä ellei hän itse halunnut niin.
Nuuskamuikkusen kaipuu vapauteen on häkellyttävänkin voimakasta, mutta se varmaankin ohjaa häntä sisäsyntyisenä tarpeena, mikä tekee siitä hyvin inhimillistä ja samaistuttavaa.

Olipa ihanaa luettavaa, kiitos! :-* -Walle

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 761
    • H.E.R. – Things In Focus
Innostuin lukemaan pinon Muumi-kirjoja ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä, mutta ihastuin Tove Janssonin maailmaan ja realistisiin hahmoihin täysin! Siksi valitsinkin tämän kommenttikampanjasta: teki mieli nähdä, miten muut onnistuvat taivuttamaan hahmot tahtoonsa. Mielestäni Jansson on tehnyt Muumilaakson asukkaista niin itsepäisiä ja omanlaisia, etten millään uskalla itse tarttua niihin :D Mutta hei – sinä olet onnistunut mielestäni ihan hurjan hyvin! En tiedä johtuuko se siitä, että tässä tarinassa Nuuskamuikkunen on pääosassa ja hän jää kirjoissa vähän etäiseksi hahmoksi, mutta ainakin hän tuntuu tässä olevan hyvin IC.

Tykkään tässä ficissä monestakin eri asiasta: siitä, miten Nuuskamuikkunen on alussa vähän kärttyisä, jopa hieman bad-ass kiroillessaan itsekseen ja itsepintaisesti pitämässä kaikki muut kaukana teltastaan :D Pidän myös siitä, miten Nuuskamuikkunen näkee oman elämänsä tässä ficissä ja miten Muumipeikko onnistuu saamaan ystävänsä hyvälle tuulelle olemalla oma itsensä. Erityisesti pidin näistä muutamista ajatuksista, jotka tulivat ficissä esiin:

Lainaus
Sen lisäksi, että se oli rikkonut hänen vapautensa, kirje oli ollut jokseenkin turha.

Tämä! Miten joskus ihmiset kuormittavat toisiaan turhalla tiedolla, mikä vie itseltä ajatustilaa ja energiaa, vaikka alunperin koko tietoa ei olisi halunnut edes tietää. Esimerkiksi salaisuudet ja juorut ovat tällaisia, mitkä eivät välttämättä kosketa minua mitenkään, mutta joita silti jään miettimään ne kuultuani. Tässä Nuuskamuikkunen joutuu ikään kuin samankaltaiseen tilanteeseen ja on hyvin itselleen tyypillisesti harmistunut viedystä vapaudesta.

Toinen ajatus, mistä tykkäsin, oli tämä:

Lainaus
Ei hän halunnut olla kahlittuna mihinkään perheeseen vain siksi, että he sattuivat olemaan sukua.

Olen itse miettinyt tätä asiaa todella paljon viime vuodet ja sen takia olikin ilahduttavaa löytää samankaltainen ajatus tästä tekstistä! Joku filosofi on muistaakseni sanonut, että emme voi valita vanhempiamme, mutta voimme valita, keneltä opimme. Tässä oli sitä samaa ajatusta :)

Kaiken kaikkiaan tämä on erittäinen onnistunut kuvaus Muumilaaksosta ja näiden kahden hahmon yhteisestä hetkestä. Pystyin jotenkin asettautumaan maailmaan heti ja nautin erityisesti noista vähän pintaa syvemmälle vievistä ajatuksista, jotka olivat erittäin nuuskamuikkusmaisia. Tykkäsin myös hurjasti tuosta lopusta, miten Nuuskamuikkusen soittama sävelmä kuvaa koko tätä tarinaa :) Kiitos tästä!
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 958
    • Mieleni on maalaus
Isot kiitokset juhannustaiasta ja pahoittelut, että olen näin myöhässä! Rakastan Muumipeikkoa ja Nuuskamuikkusta, siksi olikin ihana saada heistä juhannustaika. Tämä oli joistain tummasävyisistä hetkistään huolimatta mukavan kevyt kuvaus kuumasta kesäpäivästä jolloin ei välttämättä jaksaisi kuunnella mitään. Nuuskamuikkusen käsitys omasta perheestään on niin samanlainen mun kanssa, että häjyä tekee. :D Mullakin on chosen family ja siitä niin sanotusta suvusta en välittäisi kuullakaan. On ihanaa, että Muumipeikko ei painosta Nuuskista, vaikka sillä onkin joskus semmoinen yli-innokas taipumus. Onnistuit todellakin saavuttamaan Muumi-kirjojen tunnelman ja se on vaikeaa. Iso kiitos tästä, tulen lukemaan tämän vastakin. <3
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin