Kirjoittaja Aihe: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot  (Luettu 2600 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 984
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Ficin nimi: Elämäntarina kerrottavana
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Titanic
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Jack & Rose
Genre: Draama, slice of life

Summary: Odotuksiaan vastoin Rosesta oli hiljalleen alkanut tuntua, että Titanicilla aika oli muuttanut merkitystään: se otti hänet jälleen huomioon ja sai arvostamaan kuluvia hetkiä.

A/N: Tuli tutustuttua kirjoittamisen merkeissä tyystin uuteen fandomiin, kun tein tämän synttärilahjaksi läheiselle ihmiselle. :) Osallistuu Multifandom III -haasteeseen.



***



Kolmannessa luokassa matkustavien käyttöön tarkoitettu kävelykansi tuskin vastasi monen hienompaa väkeä edustavan käsitystä rentouttavasta, mutta Roselle se oli lähellä täydellistä, keidas porottavalla aavikolla. Monikaan ei osaisi halutessaan etsiä häntä juuri sieltä, ja jo se antoi hänelle syyn hymyillä. Horisonttia maalasi ainoastaan sinivihreä meri ja aaltojen vaahtopäät kuohuivat sulassa sovussa keskenään. Merituuli leikitteli hänen punaisilla kiharoillaan luoden kaunista mielikuvaa vapaudesta ja huolettomuudesta. Oli todellinen maailma sitten mitä hyvänsä, hetkenkin aurinkoisesta säästä nautiskelu sai hänen olonsa paremmaksi kuin pitkään aikaan.

”Nukahditko pystyyn?”

Rose säpsähti havahtuessaan transsistaan ja kohtasi Jackin veijarimaisen hymyn sekä ilkikuriset silmät, jotka siristyivät auringonvalon leijaillessa tämän näkökenttään hänen takaansa.

”Mikä saa sinut luulemaan moista?” oli ensimmäinen, mitä Rose keksi tokaista. Se kuulosti nenäkkäämmältä kuin mitä hän oli alun perin tarkoittanut, mutta nuorukainen hänen vieressään ei näyttänyt etäisestikään moittivalta. Oikeastaan Rose oli oppinut jo ensitapaamisella, ettei Jackin kanssa jutteleminen noudattanut laisinkaan sitä sovinnaisen kommunikaation kaavaa, johon hän oli tottunut, eikä hänen missään kohtaa ollut tarvinnut kokea paineita asiasta.

”Tuo sinun päämäärätön tuijottelusi toi mieleeni vanhan rouva Millerin Edinburghista”, Jack virkkoi antaen samalla hiilikynänsä suorastaan kiitää luonnoslehtiöllään. ”Omalla tavallaan mukava, mitä nyt muutama ruuvi oli saattanut pitkän elämän varrella pudota pääkopasta. Hänelle päivien mielenkiintoisin aktiviteetti muodostui kyläpuodin portailla istuskelusta ja ohitse kulkevan väen vaisusta silmäilystä.”

”Ai”, Rose hymähti. ”Onko sinulla kuvaa hänestä?”

”Ikävä kyllä ei, mutta jälkeenpäin ajateltuna hän olisi ollut mitä mainioin malli nököttäessään aina samassa paikassa hiirenhiljaa. Hänellä oli tuon tuosta kutimensakin kourassaan, mutta se puolikas huivi tuskin koskaan näki lopullisesti päivänvaloa, käsialakin oli niin tiukkaa, että puikot saattoivat juuri ja juuri liikkuakaan. Sitäkin seikkaa hän jaksoi mutista toisten vikana.”

Rosen päähän suorastaan räiskähti kysymyksiä kuin ilotulitus kuten aina, kun Jack kertoi jotain vaiherikkaasta elämästään.

”Mitä hänelle sitten tapahtui?” hän tiedusteli pyrkimättä silti vaikuttamaan liiallisen uteliaalta.

Jack kohautti olkiaan huolettomasti. ”Ehkä hän koki ajoittaisen seurani liian lannistavaksi ja päätti sen takia lopulta kumota kurkkuunsa muutaman pullon liikaa.”

”Hyvänen aika”, Rose sanoi kulmiaan kurtistaen. ”Sinulla näyttäisi olevan sangen ikävä vaikutus vanhoihin rouviin.”

”Eikä pelkästään heihin”, Jack tokaisi virnistäen. ”Rehellisesti sanoen minua hieman yllättää, että sinä olet vielä siinä etkä vapisemassa alkoholiongelmaasi jossain portaiden alla.”

”Vaan ei se kaukana ole”, Rose tuumasi silmiään pyöräyttäen. ”Onneksesi olen valitettavan paksunahkainen.”

”No sitä sinä olet, totta vie.”

Rose ei voinut kuin naurahtaa. Jack Dawsonin seura oli toistuvasti houkutellut hänestä esiin luonteenpiirteitä, joita hän ei ollut edes havainnut omaavansa. Oli kuin hän olisi vasta Titanicin kannelle astuttuaan tiedostanut kykynsä keskusteluihin, joiden sisältö koostui usein ironisista havainnoista maailmassa tai vaihtoehtoisesti puujalkavitsein silatuista elämäntarinoista. Sellaisten kohdalla hän oli pysytellyt lähinnä kuuntelevana osapuolena mutta sitäkin enemmän läsnä. Rose nautti niistä enemmän kuin monesta sellaisesta puheenaiheesta, jotka olivat hänelle arkipäiväisiä.

Rosella ei ollut kerrottavanaan mitään henkeäsalpaavaa, ja kolmannessa luokassa matkustavien, köyhien, elon varjopuoliakin nähneiden talonpoikien omanlaistensa elämän mestariteosten rinnalla hänen henkilökohtainen historiansa kalpeni palonraiskaamaksi risuoksaksi. Synkimpinä hetkinään Rose ajautui silloin tällöin miettimään, oliko hänellä minkäänlaista todellista elämäntarinaa. Hän oli vain elänyt, kello naksuttanut lyöntejään eteenpäin ja kertonut ajan kiistattomasta kulumisesta, mutta hänen mielensä oli ollut usein tyhjä kuin upouusi muistikirja. Muutamalta viime vuodelta oli hankala muistaa yksityiskohtia kaiken sumennuttua vain yhdentekeväksi massaksi.

Eniten hän oli pelännyt ajan kuluvan ilman häntä niin, että hän olisi vain unohtunut.

Odotuksiaan vastoin Rosesta oli hiljalleen alkanut tuntua, että Titanicilla aika oli muuttanut merkitystään: se otti hänet jälleen huomioon ja sai arvostamaan kuluvia hetkiä. Jackin seurassa Rosen ei tarvinnut kiinnittää huomiota jokaiseen sanaansa tai eleeseensä, vaikkakin hän teki sitä tiedostamattaankin. Yläluokkaisen kasvatuksen vankkojen siipien suojasta oli hankala pyristellä etäämmäs, vaikka ympäristö olisi kerrankin ollut jonkin sellaisen puolella, jota hän olisi saattanut kuvitella voivansa kutsua todelliseksi sielukseen. Kolmannen luokan matkustajia seuratessaan hänelle oli valjennut, ettei vaikkapa naisten suu auki hymyilyä pidetty juurikaan paheksuttavana, tai että monelle miehelle niinkin tavallisen esineen kuin kävelykepin omistaminen oli enemmän kuin harvinaista. Sen lisäksi, että sitä pidettiin turhanpäiväisenä, Rose oli kuullut Jackin ystävien nimittävän sellaista akkamaiseksi.

Rosen silmiin herrasmiehen kävelykepissä ei ollut mitään naisellista, mutta siinä jälleen todentui, kuinka erillään hänenkaltaisensa ihmiset elivät rahvaasta talonpoikaisväestä. Jackin ja tämän ystävien kanssa rupateltuaan ja etenkin juttuja kuunneltuaan hän oli tullut oppineeksi sellaisia alaluokkaisia ilmauksia ja yksittäisiä sanoja, jollaisia hän ei olisi unissaankaan uskaltanut toistaa kenellekään. Mikäli hän olisi tuumannut jonkun äitinsä ystävättären olevan varsinainen sorapillu, tai kutsunut jotakuta miespuolista henkilöä runkkupussiksi, hänet olisi todennäköisesti sidottu liinoilla vuoteeseen ja ansioitunut manaaja pyydetty kiireesti paikalle.

Puolivahingossa hän oli onnistunut opettamaan irlantilaiselle Tommy Ryanille käsitteen vulgääri, mutta hän epäili, ettei se ollut jäänyt miehen terhakkaasti oluen huurtamaan päähän järin pitkäksi aikaa. Eikä sillä järin suurempaa väliä edes ollut.

”Saitko jotain aikaan?” Rose kysäisi Jackin puhaltaessa hiilipölyt valmiilta piirustukseltaan.

”Aina sitä jotain syntyy”, tämä vastasi ja ojensi hänen nähtäväkseen valmistunutta työtä. ”Malli minulla ainakin oli kohdallaan.”

Katsoessaan piirrosta Rose häkeltyi täysin. Pehmeällä hiilellä luotu kuva esitti häntä, rauhallinen katse horisonttia kohti, kiharaiset hiukset tuulessa tanssien.

”Johan on...” Rosen onnistui sanoa ja samalla hän joutui nielaisemaan hassun palan kurkustaan. Niin helposti kuin hän tunnistikin kuvan henkilön itsekseen, piirroksen nainen näytti häneen verrattuna lumoavalla tavalla seesteisen itsevarmalta.

Piirroksen nuorella naisella oli elämäntarina kerrottavanaan, tämä jätti jälkensä ympäröivään maailmaan eikä vain katsonut ajan lipuvan ohitseen. Kuvan nainen osoitti hänelle, millainen hänen olisi mahdollista olla, ikävimmässä tapauksessa millainen hänen olisi ollut mahdollista olla. Ajatus olisi voinut tuntua kovinkin masentavalta, mutta sitäkin enemmän se toimi inspiraationa herättävänä.

”Haluatko pitää sen?” Jack kysäisi.

Ensimmäiseksi Rose oli ajatellut vastaavansa myöntävästi säilyttääkseen inspiraationlähteensä aina lähellään, mutta tuli toisiin aatoksiin. Jokin hänen mielessään sanoi, että siitä olisi enemmän iloa Jackille kuin hänelle. Kylmä totuus oli, että Titanic oli vain väliaikainen portti sille erikoiselle, sosiaaliluokat ylittävälle ystävyydelle. Tavallisissa olosuhteissa heidän polkunsa eivät olisi missään olosuhteissa kohdanneet, mutta kohtalon oikusta he nyt istuivat sen suuren valtamerialuksen kannella aavistuksen kiikkerällä penkillä päivää paistatellen. Elämä oli ajoittain yllätyksiä täynnä, mutta New Yorkissa se ajaisi heidät tuttuihin uomiinsa kuin puroveden, joka erkaantui kahteen virtaan.

Niin sen kuuluikin mennä. Hänen olisi jälleen muistettava olevansa hyvään liittoon kihlautunut Rose DeWitt Bukater, joka vastusti paremman väen sääntöjä usein vain ajatuksissaan, jos edes niissä rohkeni antaa itselleen lupaa moiseen. Radikaalein valinta hänen maailmassaan tarkoitti äidin mielipiteen vähäeleistä uhmaamista valitsemalla morsiusneitojen pukujen väriksi laventelinsinistä. Hänelle elämällä oli tarjota pieniä päätöksiä, joiden tekemisestä Rose koki saavuttavansa vain osittaisen mielenrauhan.

”Ei kiitos”, hän sanoi ja ojensi kuvan takaisin katseltuaan sitä tarpeeksi pitkään. ”Saat lisätä sen kokoelmiisi.”

”Kuulostaisi siltä kuin minulla olisi jotain todella arvokasta täällä”, Jack naurahti heilauttaen kulahtanutta taiteilijasalkkuaan. Kommentissa oli vilpittömän hilpeä sävy, mutta Rose tulkitsi sen ajatuksissaan surumielisemmin. Kenties rahallisesti mitattuna niistä töistä ei olisi saanut kappaleelta muutamaa kolikkoa enempää, mutta niin harva tuntui käsittävän, ettei todellista taidetta voinut edes mitata rahassa. Jack Dawson ei ehkä ollut Monet tai Picasso, joita koko maailma piti arvossa, mutta ne vaikuttavat muotokuvat eivät hävinneet suurten mestareiden saavutuksille lainkaan.

Vain sillä tuntui olevan merkitystä, ettei Jackilla ollut yläluokkaisen suvun perijän leimaa otsassaan ja sen ansiosta mainetta kasvamassa jatkuvasti korkoaan. Siinä tapauksessa tämän työt olisivat saaneet osakseen ansaittua kiitosta niin sunnuntailounaalla pitsihansikkain syövien rouvien kuin sikarinsavussa konjakkia siemailevien biljardimiesten keskuudessa.

”En näe mitään syytä, mikset voisi järjestää omaa taidenäyttelyäsi”, Rose tokaisi saaden puoliksi vakavissaan esitetyn toteamuksensa kuulostamaan tilanteeseen sopivalta leikinlaskulta, johon Jack tarttuikin heti. Viis siitä miten hankalaa sellainen olisi todellisuudessa saada aikaan, kevyt unelmointi ei haitannut ketään.

”Pahus, täytyykin sitten ottaa muutaman kirjeen kirjoittaminen työn alle siinä siunaamassa, kun laiva saapuu satamaan.” Jack hieraisi leukaansa teatraalisen vakavana. ”On tämä kiireistä tämä bisneselämä.”

”Kenties en ehkä vielä tullutkaan maininneeksi, mutta minusta voisi olla apuja järjestelyjen suhteen. Saatan tuntea muutaman tärkeän henkilön, jotka auttaisivat asiassa mielellään”, Rose virkkoi punaista hiuskiehkuraa korostetusti pyöritellen samaan tapaan kuin herrasmiehet niin mielellään hipelöivät takkinsa kaulusta, kun eivät keksineet käsilleen mitään järkevää tekemistä. Jostain syystä se oli aina ärsyttänyt häntä ylenpalttisesti. Ikään kuin miehet olisivat pelänneet kauluksensa karkaavan, elleivät jatkuvasti tunnustelisi sen olevan yhä omalla paikallaan.

Jack nyökäytti päätään itsevarmana. ”Minun täytyy jo siis alkaa miettiä itselleni manageria. Ehkä Fabriziosta olisikin siihen huonosta laskupäästään huolimatta.”

”Kenties hän suostuukin, jos kauniisti pyydät.”

”Joka tapauksessa”, Jack totesi ja osoitti häntä painokkaasti sormellaan, mitä Rose olisi pitänyt röyhkeänä, jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa toinen kuin Jack, ”sinä olet kunniavieraslistalla ensimmäisenä, kun se näyttely sitten avataan.”

”Mikä kunnia”, Rose hymyili päätään arvovaltaisesti nyökäten ja antoi katseensa viipyä vielä pienen hetken häntä esittävässä hiilipiirroksessa, ennen kuin Jack asetti sen varoen kansioonsa muiden töidensä joukkoon. Sinne se todella kuului. Rosen sydäntä lämmitti ajatus, että kun heidän askeleensa väistämättäkin eroaisivat eri poluille, hänestä jäisi silti Jackille jotain, mitä muistella jälkeenpäin.

Jos hän joskus kokisikin elämän paineistuksen liian raskaana ja katsoisi peiliin uupuneen eukon silmin, pehmeällä hiilellä taiteillussa kuvassa hän säilyi nuorena naisena, jolla oli mahdollisuudet toteuttaa elämässään mitä tahansa. Muuta hän ei oikeastaan sillä hetkellä toivonutkaan kuin että Jack muistaisi hänet aina sellaisena: henkilönä, jolla oli elämälle paljon annettavaa, ja jolle elämällä oli antaa rikkaiden tarinoiden täyttämiä suunnitelmiaan.

« Viimeksi muokattu: 10.11.2019 02:09:24 kirjoittanut Ayudara »
"Would you like toxic fries with that?"

DucksAreEvil

  • ***
  • Viestejä: 44
  • Rakkaus tappaa, mutta ei riittävästi.
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #1 : 30.10.2016 08:40:19 »
Oi...<3 <3 Pidän Titanicista kovasti ja olen onnellinen, että viimein löysin ficin siitä.  :)
     Minusta oli aivan ihanaa tuo, kun Jack piirsi ja sen kuvailu, sillä se kuvastaa häntä hahmona niin hyvin. Lisäksi molemmat olivat vielä niin omat itsensä tässä.
     Kirjoituvirheitä en huomannut ja teksti oli sujuvaa ja mukavaa luettavaa.
     Kiitos!

-DAE

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 984
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #2 : 01.11.2016 22:40:34 »
Kiitoksia, DAE! ^^ Ei tästä kyllä montaa ficciä taida olla etenkään Finissä, mutta nyt on ainakin yksi. Ja joska kyse on Jackista, mukaan oli suorastaan pakko tuoda taiteilijapuolta. :D

- Ayu
"Would you like toxic fries with that?"

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 740
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #3 : 18.03.2017 18:17:05 »
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :) Onpa ihanaa lukea Titanicista. Titanic on minulle vähän sellainen guilty pleasure, kun tiedostan kyllä elokuvan epärealistisuudet ja puutteet mutten mitenkään voi vastustaa Rosea ja Jackia ja heidän tarinaansa. Minusta tarina on niin kaunis ja koskettava ja lohduttoman surullinen, että kyynelehdin aina Titanicia katsoessani ja jopa sen musiikkeja kuunnellessani. On niin hirvittävän kaunista, miten Jackin kohtaaminen muuttaa Rosen elämän suunnan täysin, ja toisaalta taas on niin raadollista, miten lyhyeksi kohtaaminen jää, Jackin elämästä puhumattakaan.

Tämä ficci tavoittaa ja käsittelee kovin monia asioita, joista pidän Titanicissa. Esimerkiksi sitä, millainen vaikutus Jackilla on Roseen ihan lyhyelläkin tähtäimellä. Kolmannen luokan kävelykannella Rose saa hengähtää hetken ajan, piilossa kaikilta arvioivilta katseilta ja odotuksilta ja paineilta. Hänen ei tarvitse vetää mitään tiukkaa ja tarkoin säänneltyä yläluokkaisen hienon neidon roolia, vaan hän voi olla vapaasti juuri sellainen kuin on, koska niin myös Jack on. Ihanaa, miten Rosen ei Jackin seurassa tartte varoa sanojaan. Jack tosiaan houkuttelee Rosesta esiin aivan uusia puolia -- sen Rosen, joka on piilossa kaikkien etikettien ja sääntöjen ja valmiiksi tallattujen elämänpolkujen alla. Ironisen, nenäkkään ja elämäniloisen Rosen. Voi että, olen niin onnellinen Rosen puolesta kun saan lukea tästä rennosta hetkestä kävelykannella! On vaikea ees kuvitella, millaisen vapaudentunteen Jackin seura Roselle tarjoaa. Millaista se on, kun saa päästää irti kaikista ennakko-odotuksista ja vain olla ja huomata, että vau, onko minussa tällaisiakin puolia. Ihanaa.

Ihanaa ylipäätään, miten Roselle avautuu paitsi uusia puolia itestään, myös kokonainen uusi maailma, kun hän saa seurata kolmannen luokan matkustajien elämänmenoa ja olla mukana siinä. Yhtäkkiä naisten suu auki hymyily ei olekaan paheksuttavaa ja hienojen miesten kävelykeppejä pidetään turhamaisina ja akkamaisina. Voi mikä kontrasti ensimmäisen ja kolmannen luokan välillä onkaan ja miten virkistävältä se varmaan tuntuukaan Rosesta, joka on monin tavoin yläluokkaisen elämänsä kuormittama. Kuin pääsisi tutustumaan toiseen maailmaan, jossa on ihan okei heitellä raisua huumoria ja pitää hauskaa ilman ikäviä rajoituksia.

Odotuksiaan vastoin Rosesta oli hiljalleen alkanut tuntua, että Titanicilla aika oli muuttanut merkitystään: se otti hänet jälleen huomioon ja sai arvostamaan kuluvia hetkiä.
Tämäkin on ihana. On helppo uskoa, että tähänastinen elämä tuntuu Rosesta lähinnä harmaalta massalta, hän kun ei pohjimmiltaan oikein vaikuta istuvan yläluokkaisiin piireihin ja elämänpolkukin on hänelle pitkälti valmiiksi tallattu, kun pitää mennä hyviin naimisiin ja sen sellaista. On ihana ajatus, että Titanicilla Rose ei yhtäkkiä enää vain seuraakaan ajan lipumista vaan on mukana siinä ja arvostaa sen tarjoamia hetkiä.

Komppaan DucksAreEviliä, minustakin on ihanaa että Jackin taiteilijaluonne on kiinteästi mukana tässä ja että hänen työskentelyään kuvaillaan. Voi että, oikein näen tuon piirroksen silmissäni! Minusta on todella mielenkiintoista, miten Rose kokee olevansa sisäisesti niin kaukana piirroksen naisesta, vaikka he ulkoisesti ovatkin samannäköisiä. Se saa minut pohtimaan, ettei Rose kykene vielä kunnolla näkemään sitä, millaisia voimavaroja ja millaista rohkeutta hänessä piilee, mutta Jack näkee ja ennen kaikkea uskoo sen hänestä ja niinpä se projisoituu tuohon piirrokseenkin. Seesteisyys, sisäinen rauha, itsevarmuus, lukemattomat mahdollisuudet ja seikkailut. Voi Rose, hänellä todella on vielä elämäntarina kerrottavanaan, kunhan hän vain onnistuu näkemään sen itessään. ♥

On surullista lukea Rosen ajatuksia siitä, miten hän tiedostaa, että Titanic on vain lyhytaikainen kohtalon oikku ja että satamassa hänen ja Jackin tiet jälleen erkanevat ja hän lipuu takaisin valmiiseen muottiin taottuun elämäänsä. Vielä surullisempaa on miettiä sitä, että ehkä niin tapahtuisikin, ellei laiva uppoaisi ja tarjoaisi Roselle mahdollisuutta paeta. On hurjaa, että uppoamisesta seuraa Roselle sekä huonoa että hyvää: toisaalta hän menettää Jackin, johon on vasta tutustunut ja ihastunut ja joka on vavisuttanut hänen ajatusmaailmaansa, ja toisaalta hän saa uuden mahdollisuuden, mahdollisuuden aloittaa alusta ja muovata elämänsä uudelleen. Hyvät ja huonot puolet ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa, koska ilman Jackin kohtaamista Rose saattaisi vain jumiutua aateliselämäänsä. Toisaalta -- entä jos Jack jäisikin henkiin ja he onnistuisivat jollakin tavoin pakenemaan yhdessä... No, tämä on tällaista joutavaa jossittelua, mutta se lienee varmaa, että Titanicilla Jack pelastaa Rosen niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Vain sillä tuntui olevan merkitystä, ettei Jackilla ollut yläluokkaisen suvun perijän leimaa otsassaan ja sen ansiosta mainetta kasvamassa jatkuvasti korkoaan.
Tämä pistää jälleen miettimään, miten valtava merkitys tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisella on tuolloin ollut. Jos Jack olisi yläluokkaisesta suvusta, hänen työnsä pääsisivät esille ja niitä arvostettaisiin takuulla enemmän kuin nyt. Mutta toisaalta -- Jack vaikuttaa tyytyvän vähään ja olevan onnellinen vain saadessaan piirtää ja luoda. Minusta tuntuu, että Jackilla on köyhyydestä huolimatta ollut rikas elämä, kun hän on ottanut siitä kaiken irti. Rosella taas ei ole ollut mahdollisuutta tai uskallusta heittäytyä vapauteen, vaikka taloudellisesti hänellä on ollut mitä mainioimmat edellytykset. Oiva osoitus siitä, ettei tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuuluminen kuitenkaan takaa onnellisuutta tai onnettomuutta.

Sinun tekstisi ja kielesi on sujuvaa, monipuolista ja oivaltavaa. Tämä teksti on pullollaan hienoja kohtia, ja tämä on myös todella hieno kokonaisuus joka kiteyttää hyvin sekä Rosen ja Jackin hahmoina että sen, mitä he toisiltaan saavat. Jack saa rakkautta ja arvostusta, Rose niiden lisäksi taas lähestulkoon kokonaan uuden elämän. Ihan mielettömän hieno ficci, jota on suuri ilo lukea. Tämän myötä oli mukavaa palata Titanicin tunnelmiin, vaikka muutama kyynel taas tulikin tirautettua. x) Kiitos paljon tästä hienosta lukuelämyksestä! ♥ -Walle

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 984
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #4 : 28.03.2017 22:46:53 »
Paljon kiitoksia kommentista, Waulish! ^^ Piti vähän vetää henkeä ja lukea piiiitkä palaute muutamaankin otteeseen, ennen kuin sain aikaiseksi pysähtyä vastaamaan.

Jotenkin sen huomaa, että on katsojanakin tarkastelee kyseistä elokuvaa aika lailla uusin silmin mitä vanhemmaksi tulee. Nuorempana olin kovinkin vaikuttunut kyseisen pääparin rakkaustarinasta, mutta nykyään huomio kiinnittyy oikeastaan pitkälti muihin elokuvan tarjoamiin asioihin. Se soundtrack on kyllä ihana, ja sitä tulee kuunneltua silloin tällöin muutenkin. <3

Häkellyin kovasti näin syväluotaavasta ja hedelmällisestä analyysista, voi että. ^///^ Tulee niin mukava fiilis, kun teksti on tavoittanut ja se on jättänyt ajatuksia kerrottavaksi. Luokkajakauma ja käytösnormit ovat Titanicissa yksi osa kiehtovaa sisältöä ja ennen kaikkea Rosella varmasti riittää vertailua niissä. Poikkeama totutusta avaa uusia ovia ennen kaikkea henkisesti.

Ehkä tässä ficissä tuli vielä enemmän esiin se tosiasia, että laiva oli tosiaan tarkoitettu vain välietapiksi matkalla kohti uutta elämää, vaikkakin samalla luotu hilpeää kuvaa siitä, miten Jack perustaisi oman näyttelyn sitten Amerikassa. Mitäpä sitä todellisuuden kahleista, jos tunteen paloa löytyy. Onhan sekin hauskaa, että molemmat haaveilevat itsensä toteuttamisesta, vaikka tekevätkin sen tyystin eri lähtökohdista. :0

Oli tämän pariskunnan välinen draama sitten enemmän tai vähemmän puutteellista, on siinä jotain kiintoisaa ja onhan tuonkaltainen kaunotar ja kulkuri -asetelma ollut populaarikulttuurissa mukana jo ties mistä asti. :D Toisen täydentäminen ja keskinäinen vastakohtaisuus ovat oikein mielenkiintoisia teemoja fiktiossa - miksei tietysti tosielämässä yhtä lailla. ^^

En osaa oikein muuta järkevää kasata päähäni, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi iso kiitos ja mahtavaa, että luit tämän! <3

- Ayu
"Would you like toxic fries with that?"

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 272
  • it's not on you.
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #5 : 28.10.2019 15:05:48 »
Oi että, Titanic. <3

Lukaisin tämän ja ajattelin tulla toteamaan, että olipa tähän saatu vangittua hieno tuokio näiden kahden yhteiseltä matkalta. Samalla teksti herätti ajatuksia yhteiskuntaluokkien keinotekoisuudesta ja siitä, kuinka tiukasti ne määrittävät ihmisen elämää. Omat unelmat ja haaveet jäävät helposti syntymättä, kun elämänpolku on jo syntymästä asti määritelty valmiiksi yhteiskuntaluokan toimesta. Yksi Titanicin hienoimpia hetkiä on se loppu, jossa näytetään, kuinka Rose on elänyt täyttä elämää, omin ehdoin.

Lainaus
Rosella ei ollut kerrottavanaan mitään henkeäsalpaavaa, ja kolmannessa luokassa matkustavien, köyhien, elon varjopuoliakin nähneiden talonpoikien omanlaistensa elämän mestariteosten rinnalla hänen henkilökohtainen historiansa kalpeni palonraiskaamaksi risuoksaksi. Synkimpinä hetkinään Rose ajautui silloin tällöin miettimään, oliko hänellä minkäänlaista todellista elämäntarinaa.

Tämä herätti niin ikään ajatuksia. Sitähän ajattelee, että Rose on kuitenkin vielä niin nuori, että elämäntarinaa ei väkisinkään ole ehtinyt kertymään, mutta toisaalta vastuuta jouduttiin ottamaan paljon nuorempana tuohon aikaan. Vaikka Jack on tässä nuorukainen hänkin, niin olosuhteiden pakosta on varmasti kokenut jo niin paljon, että ns. elämäntarinaa tuntuu olevan enemmän. Rose on kuitenkin elänyt Jackiin verrattuna suojattua elämää, ja se vaikuttaa äkisti siltä, että se ei ole elämää ollenkaan. Ehkä pelko elämäntarinan puutteesta heijastaa myös odotuksia tulevasta, pelkoa siitä, että ei tulevaisuudessakaan saa määritellä oman elämänsä suuntaa, vaan sen tekee joku muu. Tyytymättömyys yläluokan kiemuroihin välittyy Rosen ajatuksista hyvin.

Minä tykkäsin, kiitos! :)

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 984
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #6 : 28.10.2019 17:51:59 »
Kiitoksia kommentista, Unohtumaton! <3

Joo voi että, jos Titanic ei muuten saa pillittämään silmiä päästä, viimeistään leffan viimeiset hetket muuttaa asian. :D

Lainaus
Sitähän ajattelee, että Rose on kuitenkin vielä niin nuori, että elämäntarinaa ei väkisinkään ole ehtinyt kertymään, mutta toisaalta vastuuta jouduttiin ottamaan paljon nuorempana tuohon aikaan.
Tottahan se on, että Rose on varsin nuori vielä ja väkisinkin puutteellinen elämänkokemukseltaan, muttei se kai tunnu mukavalta ajatella, että eletyistä vuosista ei olisi jäänyt käteen mitään sen ihmeellisempää. :O Tekee Rosellekin hyvää keskittyä vain kuluvaan hetkeen menneen tai tulevan pohtimisen sijaan, etenkin jos nykyhetken tarjoama pakokeino omasta todellisuudesta on vain väliaikainen (ainakin tuossa kohdassa leffaa, haha).

- Ayu
"Would you like toxic fries with that?"

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 522
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #7 : 10.11.2019 00:05:04 »
Enpä muista, olenko ennen törmännyt Titanic-ficciin, ja olin innoissani huomattuani tämän. :) Tosi kivaa, että vähemmän kirjoitetuistakin fandomeista ficataan. :D

Tämä ficci kertoi juuri sellaista tarinaa, jota luki mielellään, ja mikä istui erinomaisesti elokuvan juonenkulkuun. Melkein kuin poistettu kohtaus. Pidin tästä kovasti!

Lainaus
Synkimpinä hetkinään Rose ajautui silloin tällöin miettimään, oliko hänellä minkäänlaista todellista elämäntarinaa.
Tämä kohta ehkä vaikutti minuun eniten tässä ficissä. Eikö jokainen toivoisi, että hänen elämällään olisi jonkinlainen tarkoitus ja merkitys. Rosen lohdullinen ajatus, että piirroksessa säilyisi muisto siitä, että hänkin oli merkityksellinen; kuvitelma siitä, että mahdollisuudet olivat avoimet, se kosketti. Jack antoi hänelle kosketuksen todellisuuteen ja sai hänet arvostamaan itsekin itseään enemmän. Samalla hän itsekin antaa Jackille itseluottamusta töidensä suhteen ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Oma näyttely - miksei? Amerikan ihmemaassahan kaikki on mahdollista! ;)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 984
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
Vs: Titanic: Elämäntarina kerrottavana, S, oneshot
« Vastaus #8 : 11.11.2019 21:39:54 »
Kiitoksia, Fiorella! <3 Äkkiseltään en ole varma, onko Titanicista kamalasti ficcejä Finin puolella... Ympäri nettiä varmaan ainakin jonkin verran!

Minä kyllä niin pidän sellaisista niin sanotuista poistetuista kohtauksista canonin välissä. :D Fix-it toimii sekin, etenkin jos lähdemateriaali aiheuttaa pettymystä ja surkua. Kuvitelkoon jokainen, että Amerikkaan päästiin ongelmitta ja Jack sai ansaitsemansa näyttelyn...! Yhyy. xD

- Ayu
"Would you like toxic fries with that?"