Kirjoittaja Aihe: Aallokossa | S | selviytymisdraama  (Luettu 926 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 474
  • yks pieni höpötiainen
Aallokossa | S | selviytymisdraama
« : 02.07.2019 20:28:43 »
Nimi: Aallokossa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: (surrealistinen) selviytymisdraama
Haasteet: Finikesä (kuvaketjun tällä kuvalla) ja Originaali10 #4

A/N: Inspiroiduin välittömästi tuosta kuvasta tällaisella tekstillä.



A a l l o k o s s a

Minä väreilen, ensin lähes vahingossa kuin iskun saaneena, mutta minuuttien kuluessakaan en tyynny. Väreilen, kunnes vesi loiskahtaa, kaatuu, loiskuu pöydälle, lattialle, sisälleni. Mitättömistä syistä noussut myrsky on valloillaan. Tunnen, miten vaahtopäät lyövät karikkojani vasten. Olen saarrettu. Puristan pöydän reunaa ja koetan hengittää. Taistelen pysyäkseni pystyssä merilevästä liukkailla kivillä ja olla vaipumatta väkivaltaisen aallokon alle. Katson valkoista kattoa ja yritän pitää meriveden poissa silmistäni, koska jos annan periksi, minä hukun.

Kamala ajatus lyö minua polvitaipeisiin, ja minä kompuroin ja kaadun veteen. Yritän pinnalle, mutta aallokko on minua vahvempi. Virtaus paiskaa minut koralleja vasten. Ne iskeytyvät lihaani ja raastavat selkäni ja jalkani vereslihalle. Itken ääneen kipuani. Tuntuu, että tukehdun ja kuolen. Yritän uida, mutta en tiedä, missä suunnassa pinta on. Aallot riepottelevat minua. Hengitän vettä ja kouristelen. Olen mennyttä. En pysty pelastamaan itseäni. Liian suurten tunteiden meri on minua vahvempi.

Äkkiä sormeni takertuvat köyteen, joka melkein murtaa ne. Tartun köyteen kaksin käsin ja kaikin voimin. Alan kiskoa itseäni kohti jotakin, kenties pelastusta, kenties syvempää kaaosta. Pääni pärskähtää pinnalle ja näen rannalla tutun, sumean hahmon, joka vetää köyttä riuskin vedoin. Lopulta minun täytyy vain pitää kiinni. Se kestää ikuisuuden, mutta lopulta tunnen hiekkapohjan jalkojeni alla. Raahaudun nelinkontin rannalle ja lyyhistyn hiekalle tärisevänä ja henkeäni haukkoen. Olen uupumuksesta lähes tajuton, ja tuskin tajuan, kuinka joku kumartuu ylleni ja silittää hiuksiani. Melkein itken ääneen sitä, kuinka lohdulliselta se tuntuu.

”Sinä selvisit. Sinä pelastit itsesi”, hän sanoo ylpeänä ja helpottuneena.

”Sinä pelastit minut”, yskin.

”Ei”, hän sanoo ja kääntää minut selälleen, jotta näen hänet. Räpyttelen suolan silmistäni. Näen omat kasvoni ja rakastavan hymyni. ”Se olit sinä.”

Istun sohvalla kädet tiukasti ympärilläni ja silitän käsivarsiani. Olen kotona. Olen turvassa. Olen elossa.

”Niin kai”, huokaan ja olen kiitollinen.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 220
    • En runotyttö, ehkä ihminen -kirjoitusblogi
Vs: Aallokossa | S | selviytymisdraama
« Vastaus #1 : 06.07.2019 11:35:23 »
Luin tämän jo silloin, kun julkaisit. En osannut kommentoida silloin, enkä oikein osaa nytkään. Meri on kamalan hyvä vertauskuva kaikelle päänsisäiselle. Tuntuu, että tunteet ja ajatukset vaihtelevat yhtä lailla kuin merikin, välillä on tyyntä ja välillä myrskyää ja välillä on vaikea sanoa, kumpaa vaihetta nyt käy läpi. Lopusta pidän, se on musta kovin realistinen. Ei voi odottaa, että joku toinen tulee ja vetää kuiville, vaan joskus tehdä se itse. Ehkä useammin, mitä tykkäisi.

Pidin tästä, kiitoksia!


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 474
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Aallokossa | S | selviytymisdraama
« Vastaus #2 : 15.07.2019 18:36:16 »
Avaruuspiraatti: Meri on minustakin ihana ja toimiva vertauskuva kaikille mielenkuohuille! Ihanaa, että loppu miellytti realistisuudessaan. Sitä pitäisi muutenkin uskoa enemmän itseensä ja omiin kykyihinsä selviytyä rankoistakin myrskyistä. Kiitos kommentista!