Helppo hukkua (S • lapsettomuudesta ja vaikeista ajoista, Aino/Kirsi • 12+ virkettä)

[Waulish]

S

Haasteet:
12+ virkettä XVI
FinFanFun1000 sanalla 19. heinäkuu
Juhannustaikoja
Originaali10 #4 sanalla mökki

Tämä on juhannustaika ihanalle Artelle, joka toivoi femmeä, luontoa, draamaa ja kevyttä angstia. Hyvää kesää! Tästä tekstistä muotoutui kenties hieman synkempi kuin oli tarkoitus, mutta toivottavasti tästä kuitenkin on jotain iloa.

Tämä tuotos osallistuu tosiaan 12+ virkettä XVI -haasteeseen, jossa tarkoituksena on kirjoittaa teksti tällä kertaa kahdenkymmenenkolmen ennalta määrätyn sanan pohjalta niin, että yksi pakollinen sana esiintyy yhdessä virkkeessä. Sanalista on nähtävillä tekstin lopussa. Hyödynsin tekstissä myös jokerivirkkeen, eli yhteensä virkkeitä on kaksikymmentäneljä.


Airot viistävät vedenpintaa ja aallottavat sen tyyneyden. Se on niin helppoa ja yksinkertaista; tarvitaan vain käsivarsien tasaiset työnnöt ja vedot, ei ajatuksia eikä tunteita. Heinäkuinen yö on lämmin ja valkea, ja siihen on helppo hukkua.

Viime talveen oli liian helppo hukkua, Aino ajattelee lipuessaan yhä kauemmas järvenselälle. Hän tietää, että sydäntalven suruja on hyödytöntä vatvoa enää, mutta tosiasia on, että tuloksettomista lapsettomuushoidoista luopuminen jätti heihin jälkensä. Jokin elämässä on muuttunut, ja he ovat eri tavalla rikkinäisiä kuin epätoivoisesti yrittäessään. Jossain vaiheessa on pakko tunnustaa tosiasiat, ja talvella he katsoivat niitä silmästä silmään, ja jotenkin he – särkyivät. Aino ei osaa eikä haluakaan määritellä sitä tarkemmin, mutta hän tietää, ettei uni tahdo iltaisin tulla Kirsillekään.

Ani harvoille käy niin, ettei mikään menetelmä tuota tulosta, sanoi lapsettomuusklinikan nuori naislääkäri vielä vuosi takaperin, hymyillen. Hänellä oli aina kannustuksen sanoja tai uusia vinkkejä lääkärintakkinsa taskussa, mutta joskus seitsemännen keskenmenon tienoilla hymyt alkoivat valahtaa vaisummiksi ja kannustukset kiertää kehää. Samoihin aikoihin Aino alkoi nähdä karmivia unia siitä, kuinka hän synnytti mädän kissanraadon. Häiriintyneet visiot vaivaavat häntä vieläkin. Hän herää joskus yösydännä henkeään haukkoen, ja kun hän tuijottaa peilikuvaansa kylpyhuoneen loisteputkilampun kalpeassa kajossa, hän ei tunnista itseään.

Jenna, Ainon vanha lapsuudenystävä, otti vasemman solisluunsa alle höyhentä esittävän tatuoinnin saatuaan keskenmenon. Jenna kertoi siitä korttipelin ääressä kyläillessään Ainon ja Kirsin luona ensimmäistä kertaa vuosiin, ja sitten hän kiersi käsivartensa vielä litteän vatsansa ympärille ja kertoi ilouutiset. Hetken he istuivat hiljaisuudessa. Sitten Kirsi onnitteli, hymyili, pyysi anteeksi ja poistui vessaan. Aino oli salaa kiitollinen siitä, että yksi kissoista sattui juuri silloin vaatimaan huomiota toisessa huoneessa.

Ei murheiden määrä niiden raskautta tiedä, tapasi Ainon isoäiti sanoa.

Kesäyönsininen vesi kiirii loputtomiin, ja Aino miettii, onko hän jo tarpeeksi kaukana kaikesta ja kaikista. Hän ajattelee Kirsiä, joka varmaan vieläkin istuu mökin kuistilla valkoviiniä siemaillen ja järvenselälle tuijottaen. He ovat unettomia kuin täysikuun katseen alla, kaksi toisistaan eksynyttä, toisiinsa hukkunutta.

Vienot laineet leikittelevät veneen kylkeä vasten ja kelluttavat mukanaan hennon höyhenen. Aino painaa sen airollaan alas.

1. vesi 2. helppo 3. valkea 4. talvi
5. hyödytön 6. rikkinäinen 7. jossain 8. tulla
9. ani 10. tai 11. raato 12. visio
13. kalpea 14. höyhen  15. kortti 16. istua
17. hymyillä 18. kissa 19. määrä 20. sininen
21. siemailla 22. täysikuu 23. leikitellä

[Kaarne]

Tämä oli tosi surullinen. Aihe tulee itseä aika lähelle, niin lukeminen oli hetkittäin vaikeaa, mutta mun mielestä olit saanut tähän tosi kauniisti kirjoitettua juuri tuon surun, epätoivon ja hiljalleen hiipuvan uskon siihen, että vielä onnistuu. Pidin myös siitä, että Aino oli soutamassa yksin ja Kirsikin omassa rauhassaan, mutta kuitenkin mainittuna: jaettu suru, vaikka tällä kertaa sen kokijat eri paikoissa.

Höyhenmotiivin käyttäminen kahdesti toimi kanssa hyvin ja korosti tuota menetyksen ja surun tunnetta. Että toiselle se oli alkanut symboloida jotakin uutta ja toivoa, toiselle vain haave, jonka tahtoi jo hukuttaa. Hieno ja tehokas lopetus.

Näin lyhyeksi tekstiksi tässä oli mun mielestä todella paljon painoa ja viiltävyyttä, ja ihmettelen sitä, ettei kukaan ole kommentoinut aiemmin, koska tää on vain yksinkertaisesti hyvä ja ansaitsisi paljon kommentteja! Kiitos hienosta lukukokemuksesta!

[Fiorella]

Minustakin tässä oli paljon syvyyttä näin lyhyeen tekstiin, se kosketti. Lapsettomuus on vaikea asia, ja paljon yleisempi kuin moni kuvitteleekaan. Ja kuten monet asiat elämässä, hyvin monimuotoinen.

He ovat unettomia kuin täysikuun katseen alla, kaksi toisistaan eksynyttä, toisiinsa hukkunutta.

Ihan liian usein yhteinen suru erottaa, vaikka se voisi myös yhdistää.

Lopetus oli haikealla tapaa kaunis, höyhenvertaus toimi tässä tekstissä hyvin.

Minua kosketti tässä ehkä kaikkein eniten tuo maininta ystävästä, joka tuli keskenmenon jälkeen uudelleen raskaaksi. Se on joskus melkoisen raskasta katsoa sivusta, miten toisella meneekin hyvin, mutta siinä pitäisi vain pystyä iloitsemaan toisen puolesta oman murheensakin keskellä. Ei voi tietää, miten kipeät ne ystävän kokemat aiemmat vaiheet ovat myös olleet. Yksi elämän tärkeitä opetuksia itselle on ollut juuri se, että toisen onni ei ole koskaan minulta pois.

[Arte]

Oon lukenut tän jo pari kertaa, mutten ole ehtinyt rauhoittua kommentoimaan!

Tää on niin ihana. Ja omg, virkehaaste! En huomannut ollenkaan! Yksikään sana ei pompannut tekstistä millään tavalla esiin. Tosi hienosti ja taitavasti kirjoitettu, todella soljuvaa ja kaunista tekstiä. Tykkään niin paljon tällaisista angstisista arkielämän kuvauksista, koska niin, tällaistakin elämä välillä on! Tykkäsin kauheasti tuon lapsettomuushoitojen epäonnistumisen kuvauksesta ja siitä, miten toisen keskenmeno ja lapsensaanti on näin tuoreeltaan todella herkkä asia. Itsekin aattelin Jennan uutisia lukiessani, että montakohan höyhentä naisparin olisikaan pitänyt itseensä tatuoida... En voi ees kuvitella, miten rankkaa heillä on.

Tykkäsin siitä, että tässä tuo suru ja tuska on vielä ihan tuoretta eikä osoita vielä laantumisen merkkiä. Varmasti kestää aikansa, että asian kanssa voi tulla sinuiksi. Voi että, tää pätkä oli kyllä niin ihanan surullinen ja herkkä, kiitos ihan kauheasti <3 Erityisesti tuon höyhenen upottaminen airolla veteen, ai että...

[Waulish]

Oi mitä ihania kommentteja!

Nevilla, olen hyvilläni siitä, että koit tekstissä olevan painoa ja tunnetta, vaikka se näin lyhyt onkin. Mikään määrä sanoja ei varmastikaan riitä kuvaamaan tällaista tuskaa, mutta hyvä jos ainakin osa siitä kuitenkin välittyi. Hyvä jos myös höyhenmotiivi ja sen symboliikka toimivat! Niiden kanssa arvoin tovin jos toisenkin, mutta lopulta niistä sitten tulikin yksi tekstin kantavista ajatuksista. Kiitos kovasti ihanasta kommentista!

Fiorella, hienoa että teksti onnistui koskettamaan lyhyydestään huolimatta! Olen samaa mieltä: liian usein suru erottaa, vaikka se voisi nimenomaan yhdistää. Toivottavasti nämäkin hahmot kuitenkin vielä oppivat käsittelemään tapahtunutta yhdessä. Olet muuten aivan oikeassa siinä, ettei toisen onni ole koskaan itseltä pois, tai ainakaan sen ei pitäisi olla, ei missään tilanteessa. Se on tärkeä elämänoppi. Joskus sitä vain on omien murheiden sumentamana vaikea toteuttaa. Kiitos kovasti kauniista sanoistasi!

Arte, oi, mahtavaa jos virkehaaste ei tökännyt silmiin missään kohtaa! Jotkin sanat tuottivat minulle hienoisia hankaluuksia, kuten raato ja visio jotka vielä olivat kinkkisesti peräkkäin (mutta toisaalta armollisesti, koska niistä syntyi pelastuksekseni sitten visio raadosta, heh). Suru on tässä tosiaankin vielä hyvin tuoretta, ja sen käsittely on monella tapaa kesken. Mukavaa, että pidit asetelmasta ja tästä juhannustaiasta. Suuret kiitokset kivasta kommentista!

[Sokerisiipi]

Minäkään en olisi arvannut, ellei sitä olisi erikseen mainittu, että tämä osallistuu virkehaasteeseen. Jokainen sana soljui kauniisti ja luontevasti. Tekstin tyyli oli kiva runollisuudessaan. Pidin myös tämän melankolisuudesta. Olit maalannut kauniin kuvan Ainosta soutamassa kesäyössä, kaikki tämä oli visuaalisesti helppo kuvitella. Pointsit sinulle rohkeudesta tarttua hankalaan ja monikerroksiseen aiheeseen. Pidin myös siitä, että lapsettomuudesta kärsi nimenomaan naispari. Se toi tähän uudenlaista perspektiiviä. Kiitos lukukokemuksesta

[Alice Katarina]

Kommenttiarpajaisista tervehdys! Olen lukenut tämän tekstin jo aikanaan silloin, kun se oli ilmestynyt ja se kosketti minua silloin. Ja se onnistui koskettamaan tällä toisellakin lukukerralla. Virkehaaste on oma lempparini ja on kiva lukea, millaisia visioita muut ovat siitä saaneet aikaan. Kummasti ne sanat vaan kuljettavat johonkin suuntaan.

Pidän erityisesti Kirsin ja Ainon surun rinnastamisesta ystävän onneen. On varmasti todella vaikeaa olla onnellisia toisen puolesta, kun itselle ei samaa onnea ole suotu. Myös höyhenmotiivi tatuoinnissa ja lopussa on hieno. Olet saanut lyhyeen tekstiin paljon tunnetta, kipua ja surua. Ainon suru tuntuu lukijalle asti. Toisaalta tykkään siitä, miten myös Kirsi on tekstissä koko ajan läsnä, vaikkei varsinaisesti näkyvillä. Vaikka nyt tuntuukin, että he ovat "eksyneet toisistaan", niin toivottavasti vielä löytävät toisensa.

Kesäyönsininen vesi kiirii loputtomiin, ja Aino miettii, onko hän jo tarpeeksi kaukana kaikesta ja kaikista. Hän ajattelee Kirsiä, joka varmaan vieläkin istuu mökin kuistilla valkoviiniä siemaillen ja järvenselälle tuijottaen. He ovat unettomia kuin täysikuun katseen alla, kaksi toisistaan eksynyttä, toisiinsa hukkunutta.

Tämä on suorastaan upea kohta. Kaunista kieltä, kaunista kuvailua, kaunis kohtaus.

Kiitos tästä lyhyestä, mutta hienosta tekstistä!

AK

[Isfet]

Terveisiä kommenttikamppanjasta!

Lapsettomuus on vaikea ja kipeä aihe, mutta on hienoa että uskalsit tarttua siihen! Lopputulos oli oikein kaunis, surumielinen ja haikea. Lisäksi rajallinen virkemäärä kuitenkin teki tästä kepeämmän luettavan. Itsekin haaveilen perheestä ja olen murehtinut mahdollista lapsettomuutta teini-ikäisestä saakka, vaikka järjetöntähän se etukäteen on. Lisäksi muistan lukeneeni tämän tekstin julkaisun aikoihin, joten kai tämä on tavallaan myös synninsovitus 

Heinäkuinen yö on lämmin ja valkea, ja siihen on helppo hukkua.

Tämä lause oli ehkä suosikkini. Se on täynnä tunnelmaa mistä on helppo saada kiinni vuodenajasta riippumatta, se on kaunis ja kepeytensä alla synkkä. Vähän niin kuin tiivistys koko tästä tekstistä.

Suru rakentuu pikkuhiljaa, pienistä palasista. Hiljaisella hartaudella mihin lukija uppoaa vaivattomasti, se on ihailtavaa. Olen aina nauttinut rauhallisesti etenevästä tyylistäsi, mikä on läsnä niin lyhyissä kuin pitkissäkin teksteissä 

Seitsemän keskenmenoa on hirmuinen määrä karvaita pettymyksiä, joten on hyvin ymmärrettävää että molempien naisten voimat ovat loppu. Kauheita painajaisiakin oli Aino nähnyt! Reaktioista ystävän raskauteen oli kipeää lukea, tunteen viiltävyyden erotti hyvin vaikka et ollut sitä auki kirjoittanutkaan. Vielä kipeämpää on, ettei heillä ole kykyä surra yhdessä. Mutta ehkä se vaatii aikaa, hieman lisää välimatkaa. Niin ainakin voisi toivoa.

Tunteiden lisäksi tässä oli monia pikkuruisia yksityiskohtia, joista viehätyin niiden elävyyden ja tunnistettavuuden vuoksi: kesäyö ja valkoviini, vedenpintaa viistävä airo. Tuttuja, lempeitä asioita, joista tuleekin vaivihkaa kipeitä. Käsittelet useammassakin tekstissäsi menetystä, aina taidolla ja herkästi.

Kiitos, tämä oli kaunis teksti ♥

[Larjus]

Surullinen ja varmasti monille henkilökohtaisella tasolla kipeä aihe tässä, mutta käsittelytapasi on kaunis. Virkehaasteen sanatkin oli taidokkaasti leivottu tekstiin. Tykkään siitä, miten olet kuvannut Ainon ja Kirsin tilannetta ja kokemaa surua, että siitä kerrotaan takautuvasti (vaikka surutyö on edelleenkin menossa). Miten alussa oli toivoa ja naislääkäri hymyillen kannustamassa, ja miten kaikki sitten muuttui keskenmenoiksi, painajaisiksi ja hymyistäkin tuli vaisumpia. Kivulias valinta sitten lopettaa pitkän yrittämisen jälkeen (vaikka jatkaminen olisi sekin varmasti ihan yhtä kipeää tai oikeastaan kipeämpääkin, ainakin jos epäonnistumiset olisivat jatkuneet). Nyt heillä on sitten ainakin mahdollisuus alkaa toipua.

Tässä oli kivoja vertauskuvia mm. otsikossakin olevan hukkumisen kautta, ja tykkäsin höyhenmotiivista. Ystävälle höyhen oli aluksi ollut symboli keskenmenosta mutta oletettavasti muuttunut sen jälkeen iloisemmaksi viestiksi. Ainolle (ja Kirsille) se sen sijaan jää ikävämmäksi muistutukseksi toteutumattomasta haaveesta ja onkin syytä hukuttaa. Aino varmaankin ajatteli samoja asioita painaessaan höyhenen airolla pinnan alle.

[Angelina]

Mä jaksan aina hämmästellä sitä, miten aitoja ja samaistuttavia sun tekstit on! Lapsettomuus ja sen aiheuttamat surun ja toivottomuuden tunteet eivät liippaa itseäni läheltä, mutta siitä huolimatta tämä teksti oli helposti lähestyttävä ja tuli jotenkin ihan iholle.

Kuvasit mun mielestä hienosti ja kauniisti vaikeaa asiaa ja siitä aiheutuvia kipeitä tunteita. Ikävää, joskin varmasti inhimillistä, että luovuttaminen ja asioiden "hyväksyminen" on aiheuttanut näin suuren kitkan Ainon ja Kirsin välille :< Jotenkin haluaisi ajatella että he saisivat toisistaan voimaa ja lohtua, mutta eihän se aina taida niin mennä.

Sun kuvailu on myös tosi eläväistä - tästä piirtyi mieleen kaunis kuva kesäisestä illasta järvimaisemassa, samalla kun käsiteltiin kipeää ja vaikeaa asiaa. Kiitos <3