Kirjoittaja Aihe: Kipukimara | S | Fantasia | 7/7  (Luettu 867 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Kipukimara | S | Fantasia | 7/7
« : 25.02.2019 21:39:16 »
Nimi: Kipukimara
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Genre: Draama, fantasia
Haasteet: Spurttiraapale V, Fantasiahaaste

A/N: Tämä sijoittuu samaan fantasiauniversumiin kuin aiemmin julkaisemani Vallan painopiste, S ja Kohtalon lankoja, K-15. Näitä kahta ei kuitenkaan tarvitse lukea tätä ymmärtääkseen. Pidempi ja toistaiseksi julkaisematon fantasiaprojekti, jota kirjoittelen, saa jatkuvasti eksymään sivupoluille ja tuottamaan itsenäisinäkin toimivia pätkiä pidemmän projektin hahmoista. Tämä haaste antoi kivasti inspiraatiota kirjoitella erään henkilön elämänvaiheista, ja tässä siis lopputulos. Ja tosiaan, päivämäärät raapaleiden alussa ovat siis tämän fantasiamaailman omaa ajanlaskua. Ne ovat lähinnä helpottamassa ymmärtämistä, kuinka pitkä aika osien välillä on kulunut. 😊

1.   Ensikosketus
Sanamäärä: 300
23.6.496

Tori on täynnä ihmisiä. Kaupustelijat tyrkyttävät tuotteitaan ja asiakkaat tinkivät kovaan ääneen jo valmiiksi alhaisista hinnoista. Markkinatunnelma on samanlainen kuin joka vuosi, mutta tänä vuonna Drical ei keskity ympäröivään hälyyn kuten yleensä. Hänen silmänsä ovat iskostuneet lavaan, joka seisoo aukion keskellä. Hänen on päästävä lähemäs.

Drical vilkaisee sivuilleen. Isä käyttää aatelisen arvovaltaansa ja hankkii juuri sitä mitä haluaa ja juuri siihen hintaan, joka hänelle sattuu sopimaan. Kukaan ei uskalla vastustaa häntä, sillä seuraukset olisivat epämiellyttävät. Äitiä Drical ei edes näe. Drical on vapaa luikahtamaan omille teilleen. Isä ei häntä huomaa, päin vastoin. Hänestä tuntuu usein, että isä toivoisi hänen katoavan näkyvistä, mieluiten ikuisiksi ajoiksi.

Väkijoukko lavan ympärillä on valtava, ja kerrankin Drical on kiitollinen pienestä koostaan. Hän pääsee luikahtamaan ihmisten lomitse aivan lähelle aukion keskusta ja maagia, joka lavalla seisoo.
"Älkää siis epäröikö, vaan lähettäkää lapsenne oppiin, mikäli siltä tuntuu. Maagin ammatti on hyvä ja arvostettu valinta", lavalla seisova mies kannustaa yleisön vanhempia.
Drical tuntee jonkin läikähtävän sisällään maagin antaessa havaintoesityksiä taikuuden käyttötavoista. Kun likainen vesi ämpärissä muuttuu kristallinkirkkaaksi ja tulipallot tanssivat miehen ympärillä Drical tietää. Hän haluaa oppia saman. Hän haluaa tulla maagiksi.

”Löysin äpäräsi, Elbern”, vieras mies sanoo isälle ja tyrkkää Dricalia eteenpäin. ”Ajattelin, että hän on luultavasti karannut ja päätin säästää sinut etsimisen vaivalta. Oli livahtanut katsomaan maagivärväriä, ihan kuin tuosta sellaista tulisi sadan vuoden koulutuksellakaan.”
Drical mulkoilee miestä raivoissaan. Hän tuntee päättäväisyyden vain vahvistuvan sisällään. Typerys saa nähdä olevansa väärässä. Äkkiä Drical tajuaa jotakin, jota hän ei ollut huomannut kiukultaan aiemmin. Mies oli kutsunut häntä äpäräksi, eikä sellaista sanottu pilanpäiten. Ei ainakaan täällä Breyrethissä, jossa suku ja kunnia kulkivat käsi kädessä.

”Painu nuolemaan persettäsi”, Drical lähestulkoon kuiskaa, mutta pitää huolen, että mies kuulee.
Isä näyttää julmistuneelta, mutta mitä väliä. Hän ei ole sukua tuolle miehelle, ja koko hänen siihenastinen elämänsä, kokonaiset yhdeksän vuotta, ovat olleet valhetta.
« Viimeksi muokattu: 03.03.2019 20:26:44 kirjoittanut Sielulintu »
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 1/7
« Vastaus #1 : 26.02.2019 18:51:55 »
2.   Kunniallisuutta
Sanamäärä: 300
15.10.500

Ilta on pimeä, kylmä ja sateinen, kun Drical saapuu kotiin. Hän kurkistaa varovasti portilta talon ovelle päin, eikä hänen helpotuksekseen ulkona ole ketään. Hän voi siis teeskennellä tulevansa vaikkapa tallista hevosten luota. Ehkei kukaan ole huomannut hänen tuntien mittaiseksi venynyttä poissaoloaan.

”Poika, minulla on sinulle asiaa”, Drical kuulee isän äänen heti kun ulko-ovi sulkeutuu hänen perässään.
Hän aistii olevansa ongelmissa, vaikka isän ääni on tavanomaisen kylmä ja tunteeton. Äiti seisoo saliin johtavan oven suussa näyttäen neuvottomalta ja jotenkin kohtaloonsa alistuneelta, mutta toisaalta siltä hän vaikuttaa aina. On vaikuttanut niin kauan kuin Drical muistaa.

”Anna ne kirjat tänne”, isä käskee.
Drical on vähällä huokaista ääneen helpotuksesta. Hän jätti tänäänkin kirjansa turvallisimpaan keksimäänsä kätköpaikkaan. Niin hän tekee aina, sillä hän on jo pitkään tiennyt, että lopulta hänen salainen ja kielletty harrastuksensa keksitään. Nyt se on tapahtunut, ja omalla oudolla tavallaan se on huojentavaa.

”Mitkä kirjat?” Drical kuitenkin kysyy lähinnä vain tavan vuoksi tietämätöntä teeskennellen.
”Tiedät kyllä. Ne, josta saat tietoa ja oppia magiasta”, isä kivahtaa nyt ensikerran vihaisena. ”Tiedät varsin hyvin, että magian opiskelu yksin ilman virallista opettajaa on laitonta.”
Näyttää kuin sana laiton suorastaan kirveltäisi isän ah niin kunniallisella kielellä. Hänhän ei milloinkaan tee mitään, mikä sotii lakeja ja järjestystä vastaan, oli laki sitten millainen hyvänsä. Sitä piirrettä Drical on oppinut vanhemmissaan vihaamaan.

”Älä viitsi. Minä en luovuta niitä sinulle enkä muillekaan. Tee minusta ilmoitus lainvartijoille, niin että oikeus toteutuu ja pääsette minusta eroon.”
Drical hämmästyy, kuinka tyyni ja varma hänen äänensä on. Hän kuitenkin tietää, ettei isä anna häntä ilmi. Hän ei ole varma, haittaisiko isää varsinaisesti laittomasta magiankäytöstä langetettava kuolemantuomio, vai onko ainut syy kielimättömyyteen maineen säilyttäminen. Dricallille se on oikeastaan samantekevää. Pääasia on, että hänellä on puolellaan isän heikkous, tarve muiden arvostukselle. Miksi häntä pitäisi liikuttaa, mitä hänestä ajattelee mies, joka ei edes todellisuudessa ole hänelle minkäänlaista sukua?
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 1/7
« Vastaus #2 : 27.02.2019 19:53:18 »
3. Kapinahenkeä
16.3.501
Ilta on jälleen ehtinyt yllättävän pitkälle, kun Drical livahtaa kantamuksineen ulos salakäytävän kautta. Hän peittää huolellisesti luukun, jonka olemassaolon kaikki mitä ilmeisimmin ovat unohtaneet jo kauan sitten. Hän tarkistaa, ettei ketään ole näkyvissä, ja poistuu sitten vähin äänin magianharjoitusta opettavan koulun  alueelta. Hän on taas onnistunut löytämään koko joukon pergamenttikääröjä ja ikivanhoja kirjoja, joita ei usko kenenkään hetkeen kaipaavan.

Muutaman kadunkulman päästä edestäpäin kantautuva meteli kiinnittää hänen huomionsa. Ensin hän arvelee kyseessä olevan katutappelun tai muun tavanomaisen pikkukärhämän, mutta äänet vain voimistuvat ja liikkuvat vauhdilla lähemmäs. Mitään ajattelematta, vaistomaisesti hän livahtaa parin huonokuntoisen talon väliseen rakoon pois näkyviltä.

Kujalle syöksyy pieni joukko haltioita, joiden seassa näyttäisi olevan pari ihmistäkin. Hämärän laskeuduttua on hankalaa olla varma, mutta yhdestä asiasta Drical on vakuuttunut. Joukkio pakenee henkensä edestä. Pakenijat ennättävät hädin tuskin kääntyä seuraavalle kapealle kujalle näkymättömiin, kun ryhmä kaupungin vartijoita juoksee paikalle aseet vöillä riippuen.
”Kapinallisia! Ottakaa kiinni! Mihin suuntaan ne menivät?” huutaa ilmeisesti vartioiden päällikkö ei erityisesti kenellekään.
Drical mulkoilee synkästi vartijoita ja ajattelee, kuinka mielellään he ottavat kiinni kaikki, joiden päästä saa hyvän palkkion riippumatta siitä, onko takaa-ajettava ylipäänsä tehnyt mitään.

Äkillisessä sympatianpuuskassa Drical sulkee silmänsä ja keskittyy. Vartijat seisovat risteyksessä epävarmoina suunnasta. Johtaja näyttää siltä, että aikoo valita oikean suunnan, mutta Drical päättää hänen puolestaan toisin. Magia virtaa hänen lävitseen ja pino sälelaatikoita väärään suuntaan johtavalla kadulla kaatuu rymisten maahan. Kuin merkin saaneena vartijat pyörähtävät ympäri ja syöksyvät melua kohti. Drical pidättää hetken hengitystään ja valahtaa sitten istumaan lähintä seinää vasten. Magian käyttö on hänelle tuttua salaisen harjoittelun kautta, mutta koskaan ennen hän ei ole yrittänyt ulottaa voimaansa niin kauas. Hitaasti hänen mielensä täyttävät uhkakuvat siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Kuten hänelle kotona jatkuvasti muistutellaan, yksin laiton magiakin johtaa paljastuessaan hengenlähtöön. Lisärikoksena kapinallisten auttaminen ei olisi ainakaan hänen tilannettaan parantanut. Sen sijaan lisämausteina tuomioon olisivat luultavasti tulleet kuulustelut kidutuksineen.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 3/7
« Vastaus #3 : 28.02.2019 12:48:13 »
4. Karkotus
Sanamäärä: 300
23.11.501

”Ulos talostani!”
Drical katsoo omituisen etäisen tunteen vallassa miestä, jota kutsui joskus isäkseen. Miehen kasvot ovat vihasta vääristyneet, eikä hän hallitse edes ääntään kuten yleensä. Oikeastaan Drical ei muista, että olisi kuullut miehen koskaan korottavan ääntään painokasta äänensävyä enempää. Viha ei ole enää uutta, mutta maltinmenetys on. Jostakin syystä sillä ei ole enää valtaa häneen. Hän ei välitä, ei edes sitä vertaa kuin ennen.

”Et sinä voi. Hän on sinun poikasi”, äiti yrittää, mutta hänet keskeytetään tylysti:
”Hän ei ole minun poikani. Sinun petturuutesi tulos tuo on, ja minä olen sietänyt tätä jo kylliksi. Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, mitä hän tekee, keitä hän tapaa ja keille hän tekee palveluksia. Laiton magia, sen minä vielä saatan niellä, kun en muutakaan voi, mutta tämä...”

Drical puristaa tikaria, jonka on piilottanut taskuunsa. Hän ei aio käyttää sitä, ellei ole pakko, mutta se antaa turvallisuuden tunnetta. Entisen isänsä mielipiteestä hän ei piittaa, mutta jos hänet yritetään toimittaa lain eteen... Siihen hän ei aio suostua.

”Hän on vasta lapsi”, äiti yrittää vielä, mutta Drical näkee hänen jo luovuttaneen.
”Lapset eivät harrasta laittomia taikoja! Lapset eivät kuulu kapinaliikkeisiin!”
Drical kiertää sormensa entistä tiukemmin tikarin kahvan ympärille. Mies hänen edessään näyttää suorastaan mielipuoliselta.
”Minä olen kärsinyt ja sietänyt tuota äpärää silmissäni ja kattoni alla jo yli neljäntoista vuoden ajan. Ulos, ennen kuin tulen järkiini ja hälytän vartijat!”
Drical vilkaisee ovelle päin. Mies seisoo hänen edessään, ja ulos päästäkseen hänen on livahdettava aivan tämän vierestä. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, eikä Drical halua sillä hetkellä mitään niin kipeästi kuin päästä pois.

Äiti, miltei vieraalta tuntuva nainen katsoo häntä ilmeellä, joka henkii samaan aikaan sekä hienoista surua että välinpitämättömyyttä. Drical ei kohtaa hänen katsettaan vaan pujahtaa ovesta kadulle. Hän varoo juoksemasta ollakseen herättämättä lisää epäluuloja. Häntä on pidetty naapureiden keskuudessa outona jo vuosikausia, eivätkä äskeisen riidan äänet ole voineet jäädä lähinnä asuvilta kuulematta.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 4/7
« Vastaus #4 : 01.03.2019 18:39:22 »
5. Väliaikaista
Sanamäärä: 300
30.3.503

”Takaisin Doreyeniin, vai?”
Drical vilkaisee äänen suuntaan ja näkee tutun kääpiön. Brisek on työskennellyt samalle kauppiaalle kuin hänkin jo useamman kuukauden.
”Ei todellakaan. Rakas kotikaupunkini saa minun puolestani olla omissa oloissaan”, Drical tuhahtaa.
”Lähdössä kuitenkin?”
”Sain potkut. Ajattelin käydä katsomassa olisiko muualla parempi tuuri”, Drical vastaa tyynesti.
Hän on jo niin tottunut epävarmaan ja liikkuvaiseen elämäänsä, ettei töiden loppuminen jaksa paljoakaan säväyttää. Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta.

”Saanko kysyä, mitä mahdoit tällä kertaa tehdä?”
”Satuin näkemään, kun pari kauppiaan piikaan varasti ruoantähteitä henkensä pitimiksi, enkä ilahtunut. Käskin kukkaronvartijan maksaa palvelusväelleen kunnollista palkkaa. Taisin tulla lipsauttaneeksi, että hänen olisi aika kaivaa moraalinsa esiin, vaikka se luultavasti onkin hautautunut vuosien aikana vielä syvemmälle kuin hänen älykkyytensä.”

Brisek purskahtaa nauruun, mutta vakavoituu pian.
”Hieno homma, että joku sanoo sillekin kitupiikille suoraan pari elämän suurta totuutta, mutta eikö välillä voisi vähän miettiä, mitä suustaan päästää. Meinaan vain, että yöt ovat tähän aikaan vuodesta vielä kylmiä, eikä teillä nukkuminen ole kovin hauskaa.”

Drical kohauttaa okiaan synkästi naurahtaen.
”Kaikkeen tottuu. Ei sillä enää ole kovin paljon väliä. Sitä paitsi värjöttelen mieluummin tienpenkalla kuin teen töitä sille paskiaiselle. Minusta tuntuu sitä paitsi muutenkin, että maisemien vaihto tulee tarpeeseen. Tämän kaupungin kirjastot ovat säälittävät.”
”Olenko joskus sanonut, että yöt olisi hyvä käyttää päättömän lueskelun sijaan nukkumiseen? Näytät nytkin siltä, että yöunet tulisivat tarpeeseen.”

Drical huitaisee kääpiön kommentin sivuun kädenheilautuksella.
”Minä tiedän tasan yhden tavan oppia lisää, ja se on lukeminen. Käytännönharjoittelu olisi toki oikein hyödyllistä, mutta niin hullu minäkään en sentään ole, että lähtisin yrittämään  vähääkään vaativampia maagisia suorituksia tämänkin kokoisessa kaupungissa, kun kiinni jääminen olisi käytännössä varmaa.”
”Hyvä kuulla, että tervettä järkeäkin löytyy.”

Drical nyökkää vastaukseksi ja vilkaisee kohti kaupungin portteja. Brisekin kanssa on ollut mukavaa tutustua, mutta lähdön aika on jälleen koittanut. On vain hyväksyttävä, että kaikki, myös ystävyys, on hänen elämässään väliaikaista.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 5/7
« Vastaus #5 : 02.03.2019 17:37:53 »
6. Pimeät polut
Sanamäärä: 300
16.11.505

Sotilasryhmän johtaja on raivoissaan, ja Drical tuntee kiukun kuplivan omissakin suonissaan. Hän ei aio sotia, mutta sitä mies hänen edessään ei pysty nielemään.
”Sinä olet ilmoittautunut tähän yksikköön! Sinun tehtäväsi on toimia mukana turvaamassa rauhaa maassamme.”
”Pakkovärväys ei minusta tarkoita mihinkään ilmoittautumista”, Drical kivahtaa paljon hiljaisemmalla äänellä. ”Miksi minun sitä paitsi pitäisi kantaa asetta, jos tehtävänä on rauhan turvaaminen. Te vain haluatte, etteivät kääpiöt ja haltiat uskalla vaatia maitaan takaisin. Siitä tämä kaikki aseet käsissä heiluminen johtuu.”

Komentaja näyttää menettäneen puhekykynsä. Heidän yhteenottonsa on kiinnittänyt lähistöllä olevien huomion, ja pieni katselijajoukko on alkanut kerääntyä heidän ympärilleen.
”Vienkö asiasi kenttäoikeuteen?” johtaja ähkäisee raivokkaasti mulkoillen.
”Siitä vain. Tee mitä haluat. Säästäisi kyllä kaikkien aikaa, jos vain antaisit asian olla. Ette te saa mieltäni muuttumaan, et sinä eikä kukaan muukaan teidän porukastanne.”

Drical pystyy miltei näkemään ongelmien kerääntyvän päälleen. Johtaja ei voi enää perääntyä, sillä muuten hän menettäisi uskottavuutensa. Sitä paitsi hän on puheillaan ajanut miehen sellaiseen raivoon, että tämä luultavasti veisi asian miten pitkälle hyvänsä, vaikkei kukaan olisi välikohtausta nähnytkään.

Drical pakottautuu seisomaan tyynenä, vaikka epämukava tunne hänen sisällään voimistuu hetki hetkeltä. Hänen ei tarvitse nähdä omin silmin tietääkseen, mitä on käynyt niille muutamille, jotka ovat samaan tapaan kieltäytyneet täyttämästä pakkovärvätyn sotilaan velvollisuuksia. Jokainen on hävinnyt vähin äänin, eikä yhdestäkään ole sen jälkeen kuulunut.

Kun häntä muutaman tunnin kuluttua marssitetaan kädet selän taakse sidottuna kohti johtajan mainitsemaa kenttäoikeutta, hän on päättänyt unohtaa salailun. Vaihtoehtojen ollessa epäoikeudenmukaisen tuomarin eteen joutuminen ja paikalta pakeneminen on selvää, kumman hän valitsee. Vapaudesta maksettava hinta on kova, mutta vaikka laittoman magian olemassaolo paljastuu, Gredethean valtakunta on suuri. Vaarallinen elämä, piilottelu sekä yksinäiset, hämärät polut ovat tulleet viime vuosien aikana niin tutuiksi, ettei pieni lisä vaaroihin enää paljoa tilannetta pahenna. Oli miten oli, nyt hän on kiitollinen hankittuaan tietoa valon taikojen lisäksi myös magian epäilyttävämmästä ja pimeämmästä puolesta.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 387
Vs: Kipukimara | S | Fantasia | 6/7
« Vastaus #6 : 03.03.2019 20:25:56 »
7. Paholaisenpenikka
Sanamäärä: 300
27.8.506

Drical herää ukkosen jylinään, joka kaikuu kallioista hänen ympärillään. Salama välähtää, eikä uutta jyrähdystä tarvitse odottaa kauaa. Itsekseen manaillen Drical nousee istumaan ja tähyilee hevosten suuntaan varmistaakseen, etteivät ne pakene kallioiden voimistamaa mekkalaa. Hetkeen hän ei halua uskoa silmiään, mutta pian hänen on hyväksyttävä näkemänsä. Hevosista ei näy merkkiäkään. Hänen kiiruhtaessaan paikkaan, jossa hevosten pitäisi olla, hän tajuaa tilanteen. Köydet eivät ole katkenneet. Ne on irrotettu. Ympäri pyörähtäessään hän huomaa myös seuralaistensa poissaolon.

Drical marssii epäuskoisena takaisin paikkaan, johon he olivat asettuneet yöksi. Vain edellisiltaisen ruokailun tähteet paljastavat, että paikalla on joskus ollut muitakin. Nyt kaikki ovat poissa pakkauksineen päivineen, eikä hänenkään tavaroitaan näy enää missään. Sen lisäksi, että hänet on hylätty yksin erämaahan, hänet on myös ryöstetty perinpohjaisesti. Ilman ratsua ja pakkauksen sisältöä matkasta seuraavaan kylään ei tule helppo.

Kuinka monta kertaa hänen on tultava petetyksi, enne kuin hän oppii läksynsä? Drical harppoo raivoissaan edestakaisin piittaamatta päällä riehuvasta ukonilmasta. Ensin hänen vanhempansa, nyt seurue, johon hän oli alkanut vähitellen luottaa. Siinä välissäkin vuodet ovat näyttäneet hänelle kerta toisensa jälkeen liittolaisuuden ja uskollisuuden kestämättömyyden, mutta vielä nytkin hän on langennut samaan. Hän on uskonut matkakumppaneidensa hyväntahtoisuuteen, ja tässä on lopputulos.

Salaman kirkkaana välähtävässä hehkussa Drical huomaa maassa lojuvan lapun. Rullaksi kierretty paperinpala on jätetty puun alle kaikesta päätellen aivan hänen viereensä. Puu on suojannut sateelta sen verran, että tekstistä saa yhä selvää.
”Hyvästi paholaisenpenikka. Maailma olisi parempi paikka ilman sinua.”

Hetkeen hän ei kykene kuin tuijottamaan viestilappusta kädessään. Siten hän rutistaa sen palloksi ja paiskaa niin kauas itsestään kuin kykenee. Edellisenä iltana hän käytti mustan magian piiriin kuulunutta taikaa ajaakseen murhanhimoiset peikot takaisin vuorille, joilta ne yrittivät yllätyshyökkäystä heidän kimppuunsa. Hän tiesi jo silloin, ettei muu seurue arvostanut esitystä, mutta mitä muitakaan vaihtoehtoja hänellä oli. Silmien oudosti kirveltäessä ja sateen hakatessa pienoiskraattereita kesän kuivattamaan hiekkaan hän lähtee jatkamaan matkaansa yksin.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin