Kirjoittaja Aihe: Rakastuneiden elämä K-11  (Luettu 1882 kertaa)

Syvä Miete

  • ***
  • Viestejä: 36
Rakastuneiden elämä K-11
« : 25.01.2019 13:26:40 »
Ficin nimi - Rakastuneiden elämä
Kirjoittaja - Syvä Miete
Ikäraja - tällä hetkellä K-11, mutta voi nousta
Varoitukset - Alle 16-vuotiaat harrastamassa seksiä, kielenkäyttö
Vastuunvapaus - itse olen keksinyt hahmot, osan nimistä hain netistä
Tyylilaji - Slash, draama, fluffy
Paritus - Jaden/Luke saattaa tulla muita myöhemmin
Yhteenveto - Luke ja Jaden tulevat pariksi, ja tarina kertoo heidän yhteisestä elämästä.

//vaihtakaa osastoa ja muuttakaa ikärajaa jos siltä tuntuu ettei K-11 riitä

Luku 1 -

On elokuun puoliväli, ja koulu on juuri alkanut. Jaden istui luokassa tuijottaen ikkunaan. Oli äidinkielen tunti, joka oli hänen mielestään tylsää. Jaden antoi katseensa kiertää luokassa. Tyttöjä, poikia. Eräällä oli vahvat meikit ja tumma, pitkä tukka. Jadenin katse pysähtyi ruskeahiuksiseen poikaan. Hän näytti hyvältä. Kulmakarvat suortuivat sopivasti, ja hän oli hoikka. Luokka oli uusi, joten Jaden ei tuntenut kenenkään nimeä, varsinkin juuri muutettuaan paikkakunnalle. Hänellä ei ollut kavereita, mutta olihan se vasta ensimmäinen päivä.
Jaden oli jäänyt tuijottamaan poikaa, ja tajusi sen kun poika käänsi katseensa häneen. Pojan siniset, loistavat silmät vilkaisivat Jadenia, ja kääntyivät takaisin eteenpäin. Jadenin sydän jätti lyönnin väliin, ja hän punastui. Samalla hän säikähti - hänelle ei koskaan ennen ollut tullut tällaista tunnetta. Okei, tyttöjen kanssa - mutta ei poikien. Mutta ihme kyllä, hän oli täysin okei asian kanssa.

Jadenin ajatukset pysäytti kellon soiminen ja hän nousi paikaltaan ja suuntasi ulos. Hän käveli penkille istumaan, ja sattumoisin näki sen saman pojan tulossa ulos ovesta. Hän näytti yksinäiseltä myös.
Jaden silti tyytyi katselemaan häntä kauempaa - ei hän uskaltanut kysyä poikaa istumaan viereensä. Alkoi tuulemaan, ja pian satamaan. Jaden meni suojaan katoksen alle, niinkuin kaikki muutkin. Koulussa oli noin kolmesataa oppilasta, ja se oli yläkoulu. Alakoulu oli tien toisella puolella.

Koko loppupäivän Jaden katseli poikaa vähän väliä, muttei koskaan saanut katsetta takaisin. Se tuntui pahalta.

**


Myöhemmin samana päivänä Jaden oli kävelemässä lähikauppaan. Oli valoisaa, ja kello oli noin kuusi. Päivän läksyt oli tehty ajat sitten, ja nyt Jadenilla oli vapaa-aikaa, joten hän oli päättänyt mennä kauppaan ostamaan jotain hyvää.
Pieni tuulenvire pyyhkäisi Jadenin tummia hiuksia, samalla kun hän käveli kadulla. Hän räpäytti vähän väliä tummia silmiään, katsellen eteenpäin.
Hän saapui kaupalle ja avasi oven. Sitten hän kierteli hetken, kunnes pysähtyi. Hän näki sen saman pojan koulusta. Poika kierteli hetken herkkuhyllyllä, pidellen käsissään muutamaa kolikkoa. Jadenille tuli heti mieleen, jos poika tarvitsi vähän enemmän rahaa. Jadenilla oli mukana kymppi, joten hän voisi helposti antaa hieman toiselle.
Poika ei kuitenkaan tuntunut huomaavan Jadenia, joten Jaden koputti toisen olkapäätä. Poika kääntyi Jadeniin päin ja katsoi tätä kirkkailla silmillään.
"No?"
"Moi! Olemme samasta koulusta... Muistatko minut?"
"Öh... Olen kyllä nähnyt sinut jossain."
Hiljaisuus.
"Mikä on nimesi?" Jaden ajatteli, että olisi hyvä tutustua.
"Luke."
"Olen Jaden."
Luke nyökkäsi ja käänsi katseensa pois päin.
"Ajattelin, että voin antaa rahaa jos tarvitset..."
Luke oli hetken hiljaa, ja sitten sanoi:
"En tarvitse... Mutta kiitos."
Jaden nyökkäsi, mutta ei lähtenyt vielä pois.
"Asutko lähellä?"
"Mmh..."
Luke oli Jadenin mielestä hieman vaisu, mutta se ei haitannut Jadenia. Ehkä se oli vain aluksi...
Meni hetki, kun pojat valitsivat herkkuja. He menivät kassalle yhdessä, maksoivat ostoksensa ja lähtivät kaupasta.
He jatkoivat kävelyään samaan suuntaan, Jadenin yrittäessä keksiä puheenaihetta. Hän halusi oppia tuntemaan tämän pojan.
Jaden kyseli Lukelta asioita, ja vähitellen Luke alkoi vastaamaan enemmän ja rennommin, heitellen pari läppääkin.

Mutta Jadenin mielestä aivan liian aikaisin he päätyivät Jadenin kodin eteen, ja oli hyvästien aika. Luken silmissä oli jotain, mitä Jaden tykkäsi katsoa. Jadenin sisällä tuntui oudolle, hyvälle. Energiselle. Kyllä, hän oli ihastunut ja hän tiedosti sen.

**

 Seuraavana päivänä koulussa oli parityötehtävä, ja opettaja jakoi parit. Yllättäen, ei Jaden ja Luke päässyt pareiksi. Jaden joutui sen vahvameikkisen tytön pariksi. Tyttö oli inhottava, määräilevä.
Jaden vilkuili Lukea, joka oli ruvennut vilkuilemaan takaisin. Joskus Jaden oli varma, että Luke hymyili hänelle. Tuolloin Jadenin sydän hyppäsi. Joka minuutti hänestä tuntui, että hän tykkäsi Lukesta enemmän.
Sitten oli aika hakea varastosta paperia. Toisen pareista kuului hakea paperit, ja Jaden sekä Luke lähtivät molemmat hakemaan papereita.

He olivat varastossa, ja viimeiset lähtivät. Jaden oli jäänyt tuijottelemaan Luken silmiä, varoen ettei toinen huomannut. Sitten hän alkoi kävelemään eteenpäin, katsomatta eteenpäin. Hän sotki jalkansa ja kaatui suoraan Lukea päin. He lensivät lattialle päällekkäin. Luke huudahti. Jaden punastui, ja oli iloinen siitä, ettei Lukella ollut kiirettä nousta. Hän vain tuijotti Jadenia silmiin ja hymyili. Hänenkin kasvoillaan oli heikko puna. Jaden nielaisi. Hän ei ihan tiennyt, mitä tapahtui, mutta seuraavaksi hän tunsi lämpimät huulet omiaan vasten. Hän tajusi suudella takaisin.
Suudelma oli syvä ja pehmeä, mutta ei kestänyt kauaa. Jaden nosti päänsä ja punastui vielä enemmmän. Sama Lukella. He nousivat ylös molemmat, mutta jäivät seisomaan. Kumpikaan ei antanut katsekontaktia, kunnes Jaden oli rohkea ja katsoi niihin upeisiin silmiin. Niissä oli tunnetta ja loistoa.
Luke keskeytti toisen katseen kävelemällä Jadenin luo ja tarttui toisen leuasta. Hän suuteli poikaa vielä kerran ja laittoi toisen kätensä Jadenin selälle.
Luken huulet maistuivat vanilialle, joka viehätti Jadenia. Suuteleminen oli mieluisaa puuhaa, kun löytyi oikea ihminen siihen.
Sitten he irrottautuivat, sanomatta mitään ottivat paperit ja menivät luokkaan.

**

Jaden oli pyytänyt Luken hänen kotiinsa yökylään koulun jälkeen.
"Niin. Kaveri koulusta", Jaden valehteli äidilleen. Hän oli välipalalla. Pöydässä istui myös hänen isänsä ja pikkusiskonsa. Perhe oli innoissaan siitä, että Jadenilla oli uusi ystävä.
Pian ovikello soi ja Jaden avasi ulko-oven. Hänen sydämensä hypähti nähdessään pojan.
"Moi", Luke sanoi ja hymyili. Jaden nyökkäsi ja laski pojan sisään. Luke jätti kenkänsä eteiseen ja katseli ympärilleen.
"Siisti kämppä", hän kehui. Jadenin perhe kiiruhti paikalle ja he esittelivät itsensä. Sitten Luke sai kierroksen talossa. Oven vasemmalla puolella olivat rappuset, jotka johtivat yläkertaan. Talo värimaailma oli ruskea ja valkoinen. Olohuone ulko-oven edessä oli laaja, ja siellä oli televisio ja kirjahylly. Olohuoneen lopussa oli makuuhuone, ja keittiö. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja vessa.
Kierroksen jälkeen Luke pääsi viettämään aikaa Jadenin huoneessa. Se oli hieno - iso sänky, pöytä, vaatekaappi.
"Istu vain tuolille tai sängylle", Jaden sanoi. Luke istui tuolille.
"Seuraavaksi mennään meille", hän hymyili.
"Se ei ole sitten iso kämppä", Luke varoitti.
"Ihan varmasti hieno", Jaden sanoi.

Pojat olivat hetken hiljaa. Luke vaihtoi paikkaansa Jadenin viereen sängylle. Hän istui melkein kiinni toiseen ja rohkeasti painoi päänsä toisen olkapäälle. Jaden punastui ja pysyi paikoillaan.
Heidän katseensa kohtasivat ja suudelma sai alkunsa. He suutelivat syvästi, ja Luke otti kielen mukaan. Jaden kuuli askelia portaissa joten he erottautuivat ja menivät hieman kauemmaksi toisistaan.
Jadenin äiti oli tullut tuomaan petivaatteita Lukelle, ja patjan missä nukkua.
"Siinä. Autathan Jaden Lukea."
Niillä sanoilla hän lähti jättäen pojat rauhaan. Jaden nousi sängyltä ja alkoi laittamaan lakanaa paikoilleen. Luke otti tyynyliinan ja tyynyn ja rupesi hommiin.

Kun petivaatteet olivat paikoillaan, Jadenille tuli mieleen yksi asia. Mitä he olivat, Luke ja hän? Poikaystäviä? Sitä piti ehdottomasti kysyä, mutta häntä pelotti.
Mutta Luke ehti ensin.
"Ollaanko me nyt... Yhdessä?"
Jadenin huulet kääntyivät väkisin hymyyn.
"Jos se käy sinulle", hän vastasi. Luke nyökkäsi hiljaisena. Sitten hän meni taas lähelle Jadenia ja halasi tätä.
Luke kaatoi toisen sängylle, suuteli tätä kovasti ja kuljetti kättään toisen vartaloa pitkin. He suutelivat siinä hetken kunnes nousivat. Luke pörrötti Jadenin hiuksia, saaden toisen nauramaan.
"Kannattaa ehkä odottaa, että näytämme normaaleilta", Jaden virnisti.
"Jep", Luke vastasi.

**

Pojat olivat viettäneet huoneessa hyvää aikaa. He olivat pelanneet korttia, pussailleet, piirtäneet, pussailleet, tehnyt läksyjä ja pussailleet. Pian olikin päivällisaika, ja pojat kutsuttiin syömään.
He menivät portaat alas ja haistoivat hyvän ruoan tuoksun. Pojat istuivat vierekkäin ja katsoivat, mitä oli tarjolla. Possupihvejä, perunamuusia ja salaattia. Molemmilla oli vesi kielellä, ja annokset olivat sen mukaisia.
Jaden liikutti kättään niin, että kosketti Luken käteen, ja he pitivät toisiaan kädestä hetken aikaa, ennenkuin alkoivat syömään.
Jaden mietti asioitaan syvästi. Hänellä oli nyt poikaystävä, toivottavasti kauan. Hän todella tykkäsi Lukesta - hän oli hauska ja ei liian äänekäs, ja hyvä suutelija. Jadenista tuntui, ettei sitä toista vieraspatjaa tarvittu.
« Viimeksi muokattu: 25.01.2019 15:47:33 kirjoittanut Syvä Miete »

Syvä Miete

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Rakastuneiden elämä K-11
« Vastaus #1 : 25.01.2019 15:35:46 »
Luku 2


Seuraavana päivänä koulussa oli aiheena discon valmistelu. Koko luokka piirsi mainoksia papereille ja koristeli liikuntasalia. Disco olisi juhlistus uudelle kouluvuodelle, ja pidättäisiin illalla kello kuusi.
Luke ja Jaden taiteilivat yhdessä kyltin salin eteen. Välillä he jäivät tuijottelemaan toisiaan, mutta eivät voineet pussailla. He aikoivat pitää suhteensa salaisuutena.

Opettaja antoi Jadenille ja Lukelle tehtävän hakea ilmapallot varastosta. He menivät rappuset alas, kääntyivät oikealle ja avasivat oven. Samassa kun he pääsivät sisään, Luke painoi Jadenin seinää vasten ja suuteli rajusti saaden heti vastauksen. Huulet suutelivat Jadenin kaulaa, ja käsi meni toisen paidan alle. Jaden voihkaisi vahingossa, ja punastui rajusti. Luke alkoi jostain syystä nauramaan, ja irrottautui.
"Mitä?" Jaden ihmetteli. Luke vain nauroi.
"Ei mitään. Otetaan ne ilmapallot nyt", hän virnisti.
Jaden halasi toista vielä, ja sitten he veivät ilmapallot saliin ja alkoivat puhaltamaan.

**
 
Oli ruoka-aika. Tarjolla oli kalakeittoa, mistä Jaden ei tykännyt yhtään.
"Hyi hitto", oli hänen reaktionsa. Luke naurahti ja otti ison annoksen - hän rakasti kalakeittoa.
Pojat menivät neljän hengen pöytään ja istuivat vastakkain. Luke alkoi kauhomaan keittoa ja näykkäsi välillä leipää.
Jaden hieroi jalallaan toisen jalkaa, ja kaivoi sitten kännykkänsä esiin. Hän avasi älypuhelimensa ja laittoi Lukelle viestin.
"Olet kuuma."
Luke avasi oman puhelimensa ja punastui hieman. Hän ei vastannut vaan hymyili.
Jaden hymyili takaisin.
He jatkoivat syömistä, ja sen jälkeen oli välitunnin aika.

**

Jaden ja Luke kulkivat kadulla nauraen. He olivat karanneet koulusta välitunnilla kauppaan. Aina kun muita ei näkynyt, muutama pusu vaihdettiin.
Kaupasta he hakivat energiajuomaa ja suklaata. Pojat söivät ne kaupan takana, ja istuivat maassa käsikkäin. Jaden avasi suklaapatukan ja laittoi toisen pään suuhunsa, ja toinen pää meni Luken suuhun. He söivät sen niin ja lopussa suutelivat.
Heille tuli pian kiire, joten he nousivat maasta ja lähtivät takaisin koululle.

**

Oli ilta, ja kello läheni kuutta. Oli discon aika, ja Jaden oli koulun etuovilla odotellen Lukea. Ihmisiä oli paljon, jokaisella hienot vaatteet. Oli todella meluisaa, kun kaikki odottivat että ovet aukeisivat.
Jadenilla oli päällään siisti, musta kauluspaita ja siniset farkut. Hän oli kammannut hiuksensa ja ne olivat hyvin.
Pian Luke ilmestyi Jadenin luokse hymyillen. Lukella oli päällään musta huppari ja farkut. Hän näytti hyvältä.
"Moi", Jaden tervehti. Luke nyökkäsi vastaukseksi ja katsoi rannekelloaan. Minuuttia vaille kuusi. Kohta ovet aukeisivat ja bileet saisivat alkaa.

**

Musiikki soi kovaa, ja ihmiset tanssivat ja söivät herkkuja. Jaden ja Luke istuivat tuoleilla tanssilattian sivussa. He olivat ostaneet sipsiä ja karkkia, joita söivät nyt. He katselivat ympärilleen, eivätkä puhuneet toisilleen, koska oli niin iso melu etteivät he olisi kuulleet mitään.

Noin puolen tunnin jälkeen tuli kuulutus, että alkaisi pullonpyöritys, joka olisi vapaaehtoinen. Osallistujat istuutuivat rinkiin jonka keskelle laitettiin iso, tyhjä limsapullo.
Vetäjä pyöritti pulloa, joka pysähtyi tytön kohdalle, jolla oli punaiset pitkät hiukset ja hillityt meikit.
"Totuus vai tehtävä?" Vetäjä kysyi.
"Öh.. tehtävä", tyttö vastasi.
"Saatte muut keksiä tälle tytölle tehtävän, sen jälkeen pyörittäjä keksii sen."
Supina alkoi ja kesti hetken. Jaden oli mukana jutussa, mutta Luke istui vain paikoillaan.
"Pussaa Jamesia", yksi poika sanoi. Tyttö nimeltä Jessica punastui ja nojautui Jamesia kohden. Pusu oli nopea ja arka, ja oli pian ohi. Jessica pyöritti pulloa ja se pysähtyi Luken kohdalle. Luken sydän löi kovaa. Hän ei halunnut pussatta ketään paitsi Jadenia, ja jos hän valitsisi totuuden, häneltä kysyttäisiin kenestä hän tykkää. Oli siis pakko valehdella.
"Totuus."
"Kenestä tykkäät?" Jessica kysyi. Arvasin, Luke ajatteli ja sanoi:
"En kenestäkään." Hän vilkaisi nopeasti Jadenia merkiksi, että hän tykkäsi hänestä.
"Älä valehtele!" James huusi. Luke pudisti päätään.

Peli pyöri niin, ja kysymykset lähinnä pyörivät ihastuksissa ja tehtävät pusuissa. Jadenia ja Lukea ei laitettu pussaamaan, joka oli sinäänsä hyvä - he olisivat joutuneet esittämään, että he eivät halunneet sitä.

Pullonpyöritys loppui, ja bileet jatkuivat.

**

Seuraavana päivänä koulun jälkeen Luke sanoi Jadenille, että hän halusi näyttää tälle jotain. He kävelivat ohi Luken talon kautta metsään, joka oli hieman synkkä. Polku jatkui pitkään, kunnes he päätyivät mökin eteen. Se oli puinen ja iso. Luke avasi oven ja he astuivat sisään. Mukava puiden tuoksu tunkeutui Jadenin nenään. Sisustus oli mukava - oli keittiö, sohva ja telkkari. Rappuset veivät yläkertaan, joka oli tilava. Siellä oli makuuhuoneet ja olohuone.

He katsoivat hetken aikaa ympärilleen. Jadenista mökki oli kaunis. Hänen ajatuksensa kuitenkin keskeytti Luke, joka suuteli toista niskaan. Jaden laittoi silmänsä hetkeksi kiinni ja nautti toisen huulista. Hän kääntyi Lukea päin ja suuteli häntä.
Jaden kuljetti kättään toisen paidan alle, ja toinen kierteli Luken selällä. Luke voihkaisi ja irrottautui suudelmasta ja katsoi toista silmiin. Hän hengitti raskaasti.
Luke tarrautui toisen kädestä kiinni ja lähti päin portaita. Jaden tiesi, mitä oli tulossa. He menivät yhteen makuuhuoneista, ja kun he pääsivät sängyn päälle, Luke otti paitansa pois. Hän suuteli toista rajusti.

**

Jaden heräsi rauhallisesti, ja luuli ensin olevansa kotonaan, mutta huomasi vieressään Luken. Sitten hän katseli ympärilleen ja tajusi olevansa siellä mökillä. Se ei ollutkaan unta - he olivat tehneet sen. Sen.
Jaden punastui ja katsoi uudelleen Lukea, joka oli sikeässä unessa. He molemmat makasivat peiton alla. Jaden tajusi katsoa kelloa - se oli melkein seitsemän.
"Vittu!" Jaden nousi nopeasti. Oli iltapala-aika, ja hänen äitinsä oli soittanut varmaan miljoona kertaa. Luke heräsi toisen huutoon ja tajusi, että he olivat nukahtaneet.
"Minun olisi pitänyt olla jo kotona, kauan sitten!" Luke huusi. Hän vasta sitten muisti, minkä takia he olivat nukahtaneet. Hän hiljeni hetkeksi, ja sitten molemmat laittoivat kamat kasaan ja lähtivät mökiltä. Oli hieman pimentynyt.
Matkalla koteihinsa he pitivät toisiaan käsistä. He eivät nyt jaksaneet välittää, näkikö joku. Vaikka kulkivat käsikkäin, vauhti oli kova. Kotiin oli pakko päästä pian, ja huudot olivat edessä.
Luken kunto alkoi loppua, joten hän pysähtyi huohottamaan. Jaden pysähtyi myös. Hän kuuli, kun joku vihelsi. Sillä tavalla.
Jaden katseli ympärilleen, ja näki koulun Jamesin virnuilevan sinne päin. Luke huomasi sen myös.
"Homot!" Kuului huuto. Jokin iski Lukeen ja hän tarttui Jadenia leuasta ja suuteli tätä syvästi. Toinen vastasi James jatkoi nauramista ja hänen vierelleen ilmestyi muita luokkalaisia.
Suudelma loppui pian ja pojat jatkoivat matkaa välittämättä huudoista. Heti kun he olivat kääntyneet kulman taakse Jaden sanoi:
"Olemme kusessa... Ihan myöhästymisestä ja kun vanhemmat saavat tietää meistä... Se ei pysy kauaa salassa. Huomenna koko koulu tietää..."
"Haittaako se?" Luke kysyi.
"No ei... Vanhemmat vaan."
"Mmh..."
Pojat kävelivät Jadenin kodille, ja oven edessä seisoi hänen äitinsä kädet puuskassa. Jaden nielaisi ja hyvästeli Luken.
"Missä sitä ollaan oltu!?"
"Öhh... Luke näytti hänen perheensä mökin ja nukahdimme", Jaden kertoi totuuden. Se, miksi he nukahtivat - sitä ei hän kertonut.
"Saat kotiarestia viikoksi. Ja koulun jälkeen suoraan kotiin."
Jaden huokaisi ja hänet päästettiin sisään.
"Ja nyt huoneeseen! Puhelimen jätät meille."
Jaden nielaisi - hänen puhelimessaan on NIITÄ viestejä, ja jos hänen äitinsä katsoi viestit... He olisivat kusessa. Molemmat, Luke ja hän.

Jaden meni yläkertaan luovutettuaan puhelimensa äidilleen. Hän ei saanut iltapalaa, ja hänellä oli nälkä.
Poika römähti sängylleen ja huokaisi taas. Mitä hän teki kaksitoista tuntia ilman kommunikointia Luken kanssa?

**

Lukella oli myös aika paska tilanne. Hänellä oli sentään puhelin, mutta aresti oli pariksi päiväksi. Luke makasi sängyllään ja otti puhelimensa käteensä. Hän painoi Jadenin nimeä ja alkoi kirjoittamaan.
"Vittu! Sain arestia ja huudot... Entä sinä?"

**

Jadenin äiti kuuli, kun hänen poikansa puhelin piippasi. Hän otti sen käteensä ja luki, keltä viesti oli tullut.
Hän selasi viestejä, mitä Jaden ja Luke olivat vaihtaneet.
"Mitä vittua!?"

**

Jaden kuuli huudon ja hänen sydämensä hakkasi. Nyt tuli huudot... Portaiden askellusäänet kuuluivat ja Jaden nielaisi. Nyt oli menoa...
Ovi paiskautui auki ja hänen vihainen äitinsä tuli sisään. Hänen takanaan oli Jadenin isä, joka ei ollut hänkään tyytyväinen.
Jadenin äiti antoi puhelimen poikansa käteen ja laittoi kädet lantiolleen.
"Selitä."
"Mitä?" Jaden yritti, mutta tiesi mitä pitäisi selittää.
"Olet kuuma. Haluan sinut. Rakas, nähdään koulun jälkeen", Jadenin äiti Maria sanoi viestit oudolla äänellä.
"Öh..." Jaden oli hiljaa ja tuijotti nurkkaa.
"Selitä!" Maria huusi.
"Okei, okei! Olemme yhdessä Luken kanssa! Noin! Oletko nyt tyytyväinen?"
Maria huokaisi.
"Mikset kertonut?"
Jaden kohautti olkiaan.
"Halusimme pitää sen salassa..."
"Siitä huolimatta et voi lähettää tuollaisia viestejä!"
Oli kaksi mahdollisuutta, miten tämän tilanteen voisi hoitaa - ruveta kiukkuamaan tai pyytää anteeksi ja sopia asian.
"Ja sitten minua kiinnostaa, miksi oikeasti olit myöhässä."
Jaden puri huultaan - hän ei halunnut puhua aiheesta vanhempiensa kanssa.
Hän vain pudisti päätään.
"Ette kai te vain..." Marian ääni katosi.
Jaden nyökkäsi.
Hänen vanhempansa tuntuivat olevan shokissa.
"Soitamme nyt Luken vanhemmille. Pysyt huoneessasi, kunnes pyydämme sinut alas."

Ovi sulkeutui. Jaden tärisi hieman. Hänelle oli jäänyt puhelin käteen, joten hän päätti soittaa Lukelle ja varoittaa häntä.
"Aika paska tilanne... Vanhempani tietävät meistä ja viesteistämme ja mitä olemme tehneet", ryöppysi Jadenin suusta. Luke oli hetken hiljaa, kunnes vastasi:
"Ai... Öh... Toivottavasti kaikki päättyy hyvin..."
"Vanhempani ovat nyt soittamassa äidillesi."
"Vittu."
"Jep..."

**

Seuraava päivä koitti. Jaden ja Luke olivat nukkuneet huonosti, koko jutun takia.
Heidän vanhempansa tiesivät nyt kaiken, ihan kaiken. Säännöt oli laitettu selvästi - ei seksiä, mutta yhdessä he saivat olla. Ja pussailla, pitää kädestä kiinni.
Toki kumpikaan pojista ei varmasti pysyisi säännöissä...

Heidän suhteensa oli nyt julkinen, ja ei tarvinnut enää piilotella. Sai vapaasti pitää toista kädestä ja pussailla, vaikka huutoja tulikin.

Oli välitunti, ja Jaden ja Luke istuivat penkeillä katsellen ympärilleen.
Jaden näki toisen parin pussailemassa. Suudelma näytti intohimoiselta, kunnes tyttö irrottautui ja hymyili toiselle.
Jadenin katselua lopetti Luken huulet tämän huulilla. Jaden sotki toisen tukkaa suudellessa. Luke puraisi toisen huulta ja työnsi kielensä toisen suuhun. Siitä tuli märkää hommaa, joten molemat irrottautuivat ja Jaden asetti päänsä hyvin Luken syliin ja sulki silmänsä. Hän nautti olemisesta Luken kanssa. Monella tavalla.
Luke pussasi toista otsalle ja sulki hänkin silmänsä.
Homo-huutelut olivat loppuneet, onneksi. Ei niitä kukaan jaksanut kuunnella.

Oli englanninkielen tunti, ja Jaden sekä Luke oli laitettu istumaan melkein toisille päin luokkaa.
Jaden otti puhelimensa esiin ja laittoi viestiä Lukelle.
"Olisitpa täällä... Ikävä ;-;"
"Sama..." Luke vastasi.
"Hei! Puhelimet pois!" Opettaja huusi pojille luokan edestä. Jaden huokaisi laittaessaan puhelimensa pois päältä ja katseli ikkunasta ulos.

Luke tunsi katseen itsessään, ja kääntyi hymyillen nähdäkseen katselijan, jonka hän luuli olevan Jaden. Hänen hymynsä hyytyi, kun katselija olikin jokin mustatukkainen, kaunis tyttö. Luke siirsi katseensa samantien opettajaan päin. Häntä häiritsi se, että joku tyttö katseli häntä.

Tunnin jälkeen, Luken kävellessä ulos se sama tyttö tuli hänen viereensä.
"Hei", tyttö tervehti. Luke nyökkäsi vaan ja oli juuri kävelemässä pois tytön luota, tyttö tarttui Lukea kädestä, käänsi hänet ja laittoi huulensa Luken huulille.
Tyttö suuteli poikaa, toisaalta nopeasti. Luke ei tajunnut, mitä tapahtui, vaan seisoi paikallaan.
Hän tajusi mitä tapahtui, ja vetääntyi kauas tytöstä ja tuijotti tätä kauhuissaan. Hän tunsi katseen itsessään ja näki Jadenin katsovan tätä.

Jaden ei tiennyt mitä tapahtui - oliko Luke jokin paska pettäjä vai suuteliko tyttö ensin ja pakotti Luken siihen?
"Voin selittää", Luke selitti hädissään ja käveli Jadenin luokse, joka pysyi hiljaa.
"Hän suuteli minua, minä en häntä!"
Jaden ei uskonut, mitä toinen sanoi. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti pois.

Jaden oli paskana. Häntä oli petetty... Ja sen oli tehnyt ihminen, josta ei olisi voinut uskoa sitä.
Jaden potkaisi ulko-oven auki ja meni ulos. Jaden kuuli, kun joku yritti juosta hänen luokseen - Luke. Hän ei pysähtynyt. Hän olisi halunnut lähteä koulusta, muttei voinut. Siitä tulisi lisää ongelmia. Sen sijaan Jaden meni kiven taakse itkemään. Hänen sydämessään tuntui pahalta. Kyyneleet valuivat hänen silmistään. Miten kaikki oli ollut niin täydellistä, ja nyt... Oliko tämä heidän suhteensa loppu? Erosivatko he?

**

Luke oli juossut lähemmäs Jadenia, mutta toinen ei ollut huomaavinaankaan, joten Luke pysähtyi ja näki sen tytön vierellään.
"Oletko nyt tyytyväinen!?" Luke huusi vihan leiskuen silmissään. Tyttö lähti jättäen Luken rauhaan. Luke lyyhistyi lattialle ja itki. Heillä ei ollut ollut riitoja, ei koskaan ja tämä oli sitten ensimmäinen. Toivottavasti tämä ei ollut heidän suhteensa loppu.

**

Jaden ei katsonut Lukea loppupäivänä kertaakaan, ei edes vilkaissut. Hän oli vihainen. Lukelle ja sille tytölle.

Välitunnilla Jaden päätti kostaa Lukelle ja istui yhden heidän luokkalaisen tytön viereen. Hän jutteli tälle, ja he päätyivät suutelemaan. Jaden oli varmistanut, että Luke näki. Luken ilmeestä ei voinut lukea mitään, joten Jaden jatkoi suutelua. Sisäisesti Luke oli hajalla.
Myös hän päätti pelata peliä etsimällä sen häntä pussanneen tytön ja yritti pitää häntä kädestä, mutta tyttö irrottautui sanoen:
"Liian myöhäistä!"
Hän jätti Luken yksin ja käveli pois.

**

Jaden istui tytön vieressä ulkona seuraavanakin päivänä. He suutelivat välillä, ja viettivät aikaa yhdessä.
Jaden piti tytön kädestä kiinni, ja ei huomannutkaan Lukea, joka itki melkein heidän edessään. Luke istui maassa ja hän oli peittänyt kasvonsa käsillään.
Jaden näki hänet väkisin lopulta, ja jokin hänen sisällään syttyi. Sääli. Rakkaus. Hän halusi pitää itsensä taas toisen sylissä. Pussata toista. Olla lähellä.
Ja eihän Luke varmasti halunnut pussata sitä tyttöä? Hänet pakotettiin siihen.
"Mitä?" Tyttö huomasi Jadenin katselevan Lukea. Sanomatta mitään Jaden nousi ja meni Luken viereen ja halasi tätä.
Luke katsoi ensin ihmeissään, sitten rakastaen Jadenia.
"Minä en halunnut häntä... Haluan si-"
Jaden hiljensi Luken suutelemalla tätä. Luke vastasi suudelmaan ja pyyhki sitten kasvojaan.
"Tiedän", Jaden sanoi ja hymyili.

**

Jadenin ja Luken välit olivat taas kunnossa, eivätkä he antaisi kenenkään enää tulla väliin. Ikinä. He rakastivat toisiaan, ja paljon.
Jaden tajusi, että hän ei ollut koskaan sanonut sitä ääneen. Pitäisi olla hyvä hetki siihen. Ehkä nyt, kun hän makasi toisen sylissä? Välitunti kyllä loppuisi pian...
Kello soi, ja pojat menivät sisään pidellen toisiaan kädestä. He laittoivat kenkänsä naulakoille ja istuivat vierekkäin. Heidän paikkansa olisivat hieman kauempana, mutta kumpikaan ei välittänyt opettajasta, joka käski heidän istua omille paikoilleen. Pojat vain olivat lähekkäin ja pussailivat. Opettaja luovutti huokaisten ja aloitti tunnin.

Oli taas ryhmätyötunnin aika. Aiheena oli biologia, ja eri maista piti tehdä esitelmä. Opettaja jakoi ryhmiä.
"James, Alexandra ja Luke samaan."
 Jaden ja Luke valittivat kovaan ääneen siitä, etteivät he päässeet samaan ryhmään. Opettaja ei taipunut.
"Ei teidän työskentelystä tulisi yhtään mitään."
Jaden huokaisi ja antoi pusun Lukelle, ennenkuin tämä lähti ryhmänsä kanssa muualle.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Rakastuneiden elämä K-11
« Vastaus #2 : 11.02.2019 13:44:03 »
Kommenttikampanjasta moikka!

Tämäpä on vallan herttainen tarina. Tässä on sellaista varhaisnuoruuden huumaa parisuhdedraamoineen ja tunnevuoristoratoineen. Tarina etenee todella nopeatempoisesti, mutta niinhän ne suhteet varhaisnuoruudessa tuppaa tekemäänkin. Olisin kuitenkin ehkä toivonut, että joihinkin juonisiemeniin olisi pysähdytty vähän pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi se, että poikien vanhemmat ja koko koulu yhtäkkiä hyväksyivätkin heidän suhteensa, tuntui tapahtuvan aika nopeasti.

Jaden ja Luke näyttäytyvät minulle aika nuorina, ehkä 13-14-vuotiaina (kun puhe kerran oli yläkoulusta). Tämä tarina muistuttaa minua kamalan paljon omista ala-asteajoistani juuri noiden discojen ja paperivarastosta tykötarpeiden haeskelun takia :D Tarinan miljöö ehkä vähän hämäsi minua. Jadenin ja Luken kouluelämä näyttäytyy minulle todella suomalaisena, mutta tapahtumapaikkana taitaa kuitenkin olla jokin toinen maa heidän nimistään päätellen.

Kiitoksia näistä osista, oikein suloinen aloitus tarinalle!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"