Kirjoittaja Aihe: Tapahtumahorisontin tällä puolen (S • läsnäoloa ja pysähtymistä, Samuli/Juuso • 3,5-raapale)  (Luettu 1128 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 856
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50

Olen pikkiriikkisen etuajassa (kerrankin), mutta siitä huolimatta hyvää syntymäpäivää ihanalle Melodielle! :-* Toivoit hurt/comfortia, angstia ja fluffia, ja innostuin kirjoittamaan sinulle näistä höppänöistä, kun olet heistä kertovia tekstejä niin ihanan ahkerasti lukenut ja kommentoinut. Yritin ympätä mukaan ripauksia kaikista noista genreistä. Toivottavasti tästä on jotain iloa!

Teksti kuuluu siis Varauksia ja purkauksia -sarjaan ja sijoittuu nykyhetkestä tarkastellen kauas tulevaisuuteen, nimittäin vuoteen 2025! En ole varmaan missään vielä maininnut, mutta Reaktioyhtälöitä (K-11) sijoittuu vuoteen 2017, ja siinä Samuli on 21-vuotias (syntynyt vuonna 1996) ja Juuso 23-vuotias (syntynyt vuonna 1994). Tämän tarinan tapahtuma-aikaan Samppa on siis 29 ja Juuso 31 ja paljon on muuttunut – tai ehkei sittenkään ihan hirveän paljon… ;D Tämä on tekstinä vähän erilainen verrattuna muihin tämän sarjan tekeleisiin, mutta tätä oli tosi mukavaa kirjoittaa.




On päiviä, kun sydän takoo kilpaa itsensä kanssa, kämmenet hikoavat ja ajatukset harhailevat sikin sokin menneessä, nykyisessä ja tulevassa. On päiviä, kun jossain selän takana vaanii musta aukko valmiina ahmaisemaan syövereihinsä kaiken. Sitä ei ehkä näe, mutta sen vastustamattoman vetovoiman tuntee: olisi helppoa vain luovuttaa, imeytyä tyhjyyteen. Sellaisina päivinä sitä pohtii, onko jo tapahtumahorisontin tuolla puolen, siellä mistä ei enää ole paluuta, siellä missä valinta on tehty.

Niitä päiviä on ollut niin kauan kuin Samuli muistaa, ja niitä on kai vastakin, niin kauas kuin horisontti kiirii. Sellaisina päivinä Samuli ei enää luovuta, mutta hän lähtee, ja se on melkein sama asia kuin luovuttaminen. Ero on tuskin semanttinen. Edistysaskeleet ovat olemattomia.

Joinain päivinä lähtö jää kuitenkin aikeeksi. Juuso on yllättävän tarkkavaistoinen. Samulista tuntuu, että joskus Juuso ennakoi mustan aukon jo ennen kuin se muodostuu.

Tänään, keskiviikkona kahdeskymmenesneljäs syyskuuta vuonna 2025, on juuri sellainen päivä. Samuli harhailee ympäri asuntoa harmaaseen tihkusateeseen tuijotellen ja miettii, mihin karkaisi kaatuvilta seiniltä. Juuso istuu olohuoneen sohvalla selailemassa jotain väitöskirjaansa liittyvää paperinivaskaa. Olisi heillä työpöytäkin, mutta siellä Juuson paperit eivät viihdy.

”Hei”, Juuso sanoo, muttei vaativasti. Hän laskee paperinsa pöydälle, laskostaa jalkansa risti-istuntaan ja taputtaa sohvaa. ”Tuu tänne.”

Juusolla on vanhat ja repaleiset kotifarkut, sateenkaarenväriset villasukat ja väljä T-paita, jossa mutkittelee lohikäärmeen häntä turkooseine suomuineen. Kaikessa arkisuudessaan Juuso näyttää kutsuvalta, kuin kodin ruumiillistumalta. Hän näyttää kotoisammalta kuin uusi koti, johon Samuli vieläkin yrittää sopeutua.

Koska Samuli ei ole vielä keksinyt, mihin karata, hän luovii Juuson luo ja istuutuu.

”Tänne”, Juuso toistaa, ja hetkeksi Samuli hämmentyy.

Juuso levittää käsivartensa, kietoo ne sivusuunnasta Samulin ympärille ja vetää Samulin itseään vasten. Vahvat, päättäväiset käsivarret silittävät Samulin paidan vuoroin ryttyyn ja vuoroin suoraksi. Tutun vartalon turvallinen lämpö saa syysvihman tuntumaan kaukaiselta. Pesutuvasta paitaan tarttunut hento huuhteluaineen häivähdys hymyilyttää Samulia; samaa tuoksua on nykyään hänenkin vaatteissaan. Juuson leuan parransänki raapaisee Samulin soliskuoppaa, ja hengitys pyyhkäisee kaulan viertä.

”Mitä jos katsottaisiin jokin hölmö leffa?” Juuso kuiskaa ja painaa kevyen suukon Samulin niskaan.

Miellyttävä väristys kulkee pitkin Samulin vartaloa. Juuso pitelee häntä ja silittelee ja vain on, ja Samuli juurtuu tahtomattaankin. Hänestä alkaa tuntua, ettei hän lähdekään enää tänään.

Hän on vielä tällä puolen.
« Viimeksi muokattu: 10.01.2020 13:05:49 kirjoittanut Waulish »



on miehet rautaa, sä pelkkää paperii
se mulle huusi, mä pidin silmät kii

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 847
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Tämä sarja on ihana ja tykkään kuinka olet levittänyt tarinaa noiden kahden pääsarjan ulkopuolelle näillä pienillä, itsenäisillä tarinoilla. On ollut ilo lukea näitä ja saada pieniä maistiaisia näiden kahden elämästä :)

Tässä näiden hahmojen erilaisuus korostui mainiosti. Se, että Juuso on se isällisempi, voimakkaampi (henkisesti) ja maanläheisempi, ja se, että Samuli on se, jolla on vielä tekemistä itsensä kanssa. Nyt kun tarkastelee tätä rakentamaasi sarjaa taaksepäin, niin Dipolimomentin aikaan en olisi uskonut että kuinka paljon Samuli sulkee sisäänsä. Ja toisaalta niin sen on täytynyt ollakin. Hahmot ovat kasvaneet sinun mielessäsi ja rakentuneet tällaisiksi ihaniksi tyypeiksi. Lisäksi kerronta on ollut Juuson näkökulmasta, jolloin on jäänyt todella paljon hämärän peittoon näitä Samulin fiiliksiä.

Vaikka tämä oli tietyllä tavalla ahdistava, niin tämä oli myös toiveikas. Tästä näki, että nämä kaksi ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä, ymmärtävät toisiaan ja tietävät juuri oikean tavan toimia. Se, että Juuso jättää hommansa kesken kun näkee, että Samuli tarvitsee häntä on rakkautta.

Kiitos tästä! Mukavaa, että jaksat täydentää tätä tarinaa näillä paloilla, luen mielelläni :) Ja Melodielle onnea minunkin puolestani :)

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 856
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Voi Vendela, melkein itku silmässä luen kommenttiasi kun se on niin ihana! :-* On ihana kuulla, että pidät tästä sarjasta kokonaisuutena, ja että noiden päärapsusarjojen ulkopuolistakin materiaalia on ollut kiva lukea. Minussa on syttynyt jotenkin ihan uudenlainen kipinä tähän sarjaan nyt, kun olen käsitellyt myös Reaktioyhtälöiden jälkeistä aikaa. Välillä mietin, jaksaako kukaan enää kiinnostua Yhtälöistä, kun kirjoitan tällä tavalla saman katon alla vuosien päästä asuvista Juusosta ja Samulista, mutta toisaalta minusta on hauskaa rakennella tätä tarinaa tällä tavalla pala kerrallaan. Paljon on vielä kerrottavaa ja selviteltävää, itsellenikin! :)

Minäkään en olisi Dipolimomentin aikaan uskonut, miten paljon kätkeytyy Samulin itsevarman ja viileän ulkokuoren alle. Silloin en myöskään olisi uskonut kirjoittavani näistä tyypeistä vielä melkein kaksi vuotta myöhemminkin. Näistä hahmoista on tullut minulle tosi tärkeitä, ja etenkin Samulin matkaa on ollut mielenkiintoista seurata näin kirjoittajankin näkökulmasta. Samulilla on paljon solmuja setvittävänään, vielä näin kolmenkympin kynnykselläkin!

Ihanaa, että tekstistä välittyi toivoa ja Samulin ja Juuson välistä yhteyttä. He ovat tosiaan kulkeneet jo pitkän matkan yhdessä. ♥

Kiitos paljon ihanista sanoistasi! :-*



on miehet rautaa, sä pelkkää paperii
se mulle huusi, mä pidin silmät kii

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 261
  • Banneri @ Crysted
<3 voi miten ihanaa saada syntymäpäivälahja Juusosta ja Samulista! Kiitos! <3

Onpa ihanaa lukea heistä aivan yhdessä ja vanhempina! Vai on Juuso päässyt tekemään väitöskirjaa! Kivaa! Ja Samuli on edelleen entisenlainen murheolento. <3 Mutta onneksi tilanne on sentään vähän parantunut! Ja onneksi Juuso pitää hänestä huolta, eikä hän enää vaikuta yhtä vastentahtoiselta olemaan huolehdittavana. ^_^

Vok että, ihana kertomus! Aina huojentaa kuulla että Samulille ja Juusolle käy onnellisesti.

Ja kiitos onnitteluista myös Vendelalle!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 856
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Melodie, iiks, ihanaa että tykkäsit tästä pikkuruisesta synttärilahjasta! ♥ Minun hömelö romantikkosydämeni ei oikein kestä onnettomia loppuja, joten siksikin uskalsin tämän tulevaisuuskatsauksen kirjoittaa, kun kuitenkin itselleni on suhteellisen selvää, että nämä miehet jossain vaiheessa päätyvät ihan oikeasti yhteen, ainakin joksikin aikaa. ;D Kivinen ja mutkainen tie siihen johtaa, mutta lopulta! Tämä tulevaisuudennäkymä voi nyt sitten ehkä toimia lohtuna Yhtälöiden solmuja tuskaillessa, heh.

Joo, Juuso puuhastelee väikkärin parissa! Samuli puolestaan on tosiaan edelleen aika murheellinen kaveri. Eteenpäin on kuitenkin tultu, ja eiköhän matka tästäkin vielä jatku kohti parempaa, ainakin näin toivotaan.

Kiitos kovasti ihanasta kommentista, ja onnea vielä kerran! :-*



on miehet rautaa, sä pelkkää paperii
se mulle huusi, mä pidin silmät kii

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 684
Jotenkin nuo ensimmäiset myllerrystä kuvailevista riveistä paikansin näistä kahdesta Samuliin ja kyllä vain. Kuten Melodie sanoi, "entisenlainen murheolento." Sellainen levoton, jolla varmaan kestää sisäistää muutoksia kuten nyt tässä äskettäin tapahtunut muutto. Ja mihin kummassa hän oli lähtemässä? Vaan onneksi ei sitten lähtenytkään, kotona on varmasti hyvä olla.

Näen sieluni silmin nuo Juuson paperit lojumassa siellä täällä pitkin sohvaa ja keittiönpöytää, joita hän kokoaa pois ihan vain että he kaksi voisivat mahtua sohvalle yhdessä iltaa viettämään. Kyllä nämä pienet kurkistukset näiden kahden elämään ovat kivoja tuon pitkän sarjan lisäksi. Jos on liian pitkä väli, ettei heistä kuule niin tulee olo, että pitäisikö laittaa korttia tai viestiä, jotta heistä taas jotain kuulisi. Hassua.  :)

Pidin noista sanoista, musta-aukko ja tapahtumahorisontti ja sitten kävin kurkkaamassa inspiskuvasi.

 

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 856
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, kyllä vain, Samulihan se siellä taas murheilee! Minustakin tuntuu, että Samuli on ihminen, jolla kestää sopeutua muutoksiin. Tuntuu välillä, ettei se oikein ole vielä sopeutunut entisiinkään muutoksiin, kun uudet mullistukset jo painavat päälle. Ehkä Samulikin iän ja elämänkokemuksen myötä kuitenkin vielä rauhoittuu!

Juuson paperit, hihi, yhtä vallattomina kuin Juusokin. ;D Voi että, olen niin otettu siitä että näistä hahmoista jaksaa lukea tällaisia pieniäkin palasia ja että heistä tekee mieli tauon jälkeen kuulla! Lämmittää sydäntä ja merkitsee todella paljon. Välillä itseluottamuspulassa mietin, mitä järkeä näiden hömppätekstien kirjoittamisessa oikein on, mutta silloin tällainen kannustava palaute valaa minuun uskoa ja intoa. :-* Kiitos kovasti ihanasta kommentista!



on miehet rautaa, sä pelkkää paperii
se mulle huusi, mä pidin silmät kii