Kirjoittaja Aihe: Joulu kuin joulu (S • hieman toisenlainen joulu, Sanna/Eerika & Leevi • 3,5-raapale)  (Luettu 694 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 025
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

Kirjoitin tämän raapaleen Finin joulukalenteriin, mutta julkaisen sen nyt täälläkin haastetta (Teelusikan tunneskaala II vapaavalintaisella tunteella huolestuneisuus) ja listaukseen linkkaamista varten. :)




Leevin kuume ei ollut laskenut vielä aattoiltanakaan. Tarmokkaasti viisivuotias poika oli avannut joululahjansa, mutta kuumeinen kiilto silmissä ja helotus poskilla eivät olleet väistyneet, ja lopulta väsymys oli vienyt voiton uusien lelujen tutkimisesta. Sanna ei ehtinyt iltasadussa edes puoliväliin ennen kuin tasainen, nuhainen tuhina alkoi kuulua untuvapeiton alta. Huokaisten hän silitti pojan rintakehää, sammutti valot ja jätti oven raolleen.

Keittiössä Eerika istui glögimukillinen kämmentensä välissä ja tutki vanhemmiltaan joululahjaksi saamaansa lintukirjaa. Heidän oli ollut tarkoitus viettää jouluaatto Eerikan vanhemmilla, mutta sairaan lapsen kanssa se ei ollut onnistunut, joten Eerikan vanhemmat olivat piipahtaneet kakkukahville ja tuoneet joululahjat ja jouluruokaa. Ruokatoimitus oli pelastanut pienen perheen jouluaaton, sillä eivät he tietenkään olleet varautuneet siihen, etteivät he pääsisikään valmiiksi katetun pöydän ääreen.

Sanna kaatoi itselleenkin glögiä kattilasta ja lysähti sitten Eerikaa vastapäätä. Eerika kohotti katseensa kirjastaan, ja hänen lämpimänruskeista silmistään heijastui se sama huoli, jota Sanna tunsi.

”No, mitenkä meni?” Eerika kysyi.

”Ihan hyvin. Nukahti alta aikayksikön.”

”No hyvä. Jospa se siitä helepottais, kun sais vielä yhet kunnon yöunet alle.”

Sanna nyökkäsi, mutta levoton huoli möyri yhä hänen vatsanpohjassaan. Mikään ei viitannut muuhun kuin tavalliseen, joskin melko ärhäkkään flunssaan, mutta lapsista ei koskaan tiennyt. Leevi, jolla oli todettu autismikirjon häiriö, ei aina kyennyt sanallistamaan fyysisiä tuntemuksiaan niin, että muut olisivat ymmärtäneet.

Oli harmi, ettei Leevi ollut päässyt aatoksi mummolaan. Eerikan vanhemmilla oli suuri maalaistalo täynnä mielenkiintoisia sopukoita, ja Leevi nautti siellä seikkailemisesta. He saattoivat vain toivoa, että Leevi paranisi välipäiviksi niin, että he pystyisivät vierailemaan siellä edes pikaisesti. Sannankin vanhemmat odottivat heitä kylään.

”Hei, elä murehi, kyllä tää tästä”, Eerika sanoi, hymyili ja silitti pöydän alla Sannan paljasta nilkkaa villasukan verhoamalla jalkaterällään. ”Mikäs meillä tässä ollessa. Leevillä on varmaan paljon parempi olo jo huomenna. Ja jouluhan se tämäki on, eikö vaan? Kyllä niitä sukujouluja ehtii vielä vietellä.”

Eerikan hymy tarttui Sannaankin. Oikeassahan Eerika oli: jouluhan sekin oli, vaikkakin erilainen sellainen. Leevi oli odottanut joulua kovasti, mutta toivuttuaan hän ehtisi kyllä nauttia siitä. Saattaisihan kuume hellittää jo aamuun mennessä.

Sanna siemaisi glögiä ja antoi sen mausteisen lämmön helliä nieluaan. Ikkunalaudan kynttelikkö langetti lempeää valoaan. Eerika kurottui suukottamaan Sannaa pöydän yli.

Leevin huoneesta kantautui tasainen, rauhoittava tuhina.

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 183
Kommenttikampanjasta öinen tervehdys! Tämä kepeä vanhemmuutta käsittelevä pätkä sopii näin piiiitkän päivän päätteeksi mainiosti luettavaksi. Ehkä tämä tarttuikin matkaan juuri sen takia, kuinka tässä tuo vanhemmuus ja sen tarjoamat erilaiset roolit tulevat esiin niin moninaisesti ja monessa sukupolvessa. Etufokuksessa olevan Leevin sairastelun lisäksi tässä mainitaan vanhemmilta saatu lintukirja, kakkukahvit sekä maalaistalomummola, ja kaikki nämä yksityiskohdat maalaavat vähän erilaista kuvaa vanhemmuuden eri vaiheista. Siinä missä pienen ja sairaan lapsen hoitaminen korostavat murhetta, Eerikan vanhempien rooli on paljon painottuneempi yhteenkuuluvuuden rakentamiseen. Kerran lapsi, aina lapsi - ja sitä rataa!

Jouluteksteissä mulle tärkeää on aina lämpö, ja tässä sitä tuli kyllä roppakaupalla. Glögin lämmitys ja lempeästi hehkuva kynttelikkö tunnelmanluojana siinä ohessa loivat tähän kivan miljöön ja toivat lukijan hetkeksi Sannan ja Eerikan seuraan huolehtimaan ja yhtä lailla toivomaan parasta. Tämä oli hurjan kiva tunnelmapala, kiitos siitä!


the memories fade
like looking through a fogged mirror

telephone wires above are
sizzlin' like a snare

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 025
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Ronen, joulua huhtikuussa, haa, mikäpä ettei! ;D Minullekin jouluteksteissä on tärkeää sellainen lämpö ja tunnelmallisuus, joten mukavaa, että sitä tästä pätkästä löytyi. Ihanaa myös, että teksti sai miettimään erilaisia vanhemmuuden tasoja ja rooleja noin monipuolisesti! Muistan pohtineeni tätä kirjoittaessani, onko tällaisella pienellä hetkellä oikein mitään annettavaa kenellekään, mutta kyllä sillä ilmeisesti voi olla, ja se on kiva kuulla.

Kiitos paljon kivasta kommentista! :-*

Avaruuspiraatti

  • ryöväriruhtinas
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 999
En tiedä, miksi tämä oikein riuhtomalla riuhtoi minut lukemaan itsensä, vaikkei minulla tähän aikaan vuodesta ole joulufiilis sitten ollenkaan ;D Täällä kuitenkin olen ja tykkäsin oikein kovasti! Jälleen yksi elämänmakuinen ja ihana pieni slice of life -pätkä sinulta <3 Sinulla on aina monen muotoisia hahmoja teksteissäsi, mistä tykkään. Mietinkin, miksi Sanna nyt noin huolissaan on Leevistä pelkän kuumeen takia, mutta huolen takana olikin sitten vähän jotain muutakin. Ei ihmekään, että huolestuttaa, jos Leevi ei aina osaa oikein sanoittaa tuntemuksiaan. Siinä varmasti alkaa vanhempana kehitellä vaikka mitä hurjia sairaskertomuksia päässään, vaikka kyseessä sitten olisikin vain se pieni kuume, josta lapsi tuskin on moksiskaan. Leevi taitaa olla Sannan ja Eerikan ensimmäinen lapsi, miksi huoli on varmasti entistä suurempi. Kaikki on vielä niin uutta ja jännittävää ja pelottavaa.

Ei minulla muuta, kiitoksia! ^-^

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 025
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Kosmorosmo, oi, hauskaa että tämä oikein riuhtomalla riuhtoi lukemaan, vaikka joulu on tosiaankin tällä hetkellä kaukaista menneisyyttä ja tulevaisuutta! Olen tosi-iloinen siitä, että tällaisista slice of life -pätkistä on iloa, ja että näitä ylipäätään jaksaa joku lukea. :) Pienistä elämänsiipaleista on mukavaa kirjoittaa! Mukavaa, jos hahmoistakin sai jonkinlaisen otteen. Minäkin aattelin, että Leevi olisi pariskunnan ensimmäinen lapsi ja se ehkä osaltaan lisäisi epävarmuutta ja pelkoa sairasteluista.

Kiitos kovasti piristävästä kommentista! :-*