Kirjoittaja Aihe: Kaukovaaran Lepänkoskien joulu | S, jouluista perheidylliä  (Luettu 142 kertaa)

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 868
Kaukovaaran Lepänkoskien joulu
sallittu | yhteisficci Saappaattoman kanssa
Lepänkosket (Leo, Arja, Laura & Samuli) läheisineen
haasteet: Fluffy10 #3 (sanalla sisko), Teelusikan tunneskaala II (tunteella onni)
varoitukset: ällöttävän hyväntuulista perheidylliä


alun perin Finin joulukalenterissa 2018 julkaistu teksti, josta nyt haasteita varten erillisjulkaisu



Kielopellon kaupungin laitamilla, jossain siellä, missä lähiöt ja maaseutu kohtasivat pikanttina sekoituksena, sijaitsi Kaukovaaran kylä. Sen asukkaat tiedostivat nimen ironisuuden: paikka ei varsinaisesti ollut kovin kaukana mistään, sillä autolla tai paikallisbussilla hurautti Kielopellon keskustaan vajaassa puolessa tunnissa, ja vaaroja saati muita korkeampia maastonmuotoja ei hirveästi sillä seudulla näkynyt. Silti he syleilivät tuota oudohkoa nimeä ja elivät onnellisina omassa rauhassaan. Kaupungin väki ajoi ohikulkevaa kantatietä niin kuin Kaukovaaraa ei olisi ollut olemassakaan, ja kylän väki ymmärsi olla vaatimatta liikoja päättäjiltä, jotta saivat pitää tietynlaisen autonomiansa.

Kaukovaaran paremmalla asuinalueella kohosi vaaleankeltainen omakotitalo, jota asutti sangen tavallinen perhe. Herra ja rouva Lepänkoskella oli kaksi lasta, 16-vuotias Laura ja 13-vuotias Samuli. Rouva Lepänkoski, joka ei kokenut olevansa tarpeeksi vanha rouviteltavaksi ja vaati aina itseään kutsuttavan vain tuttavallisesti Arjaksi, pyöritteli huvittuneena silmiään puhuessaan lapsistaan. Olivat kumpikin niin herttaisessa iässä.

Arja oli töissä lähikaupan kassalla, ja vapaa-ajallaan aikamoinen puutarhuri-leipuri. Hänen tavalliseen vapaapäiväänsä kuului väistämättä pullapitkon tai kuivakakun pyöräyttäminen - tai sitten jonkun sellaisen uuden kaupunkilaisleivoksen leipominen, jos hän oikein riehakkaalle päälle sattui. Etenkin joulun aikaan Arjan keittiössä tuoksui huumaavalle, kun piparkakkutalon lisäksi siellä kohosivat niin kahvikakut kuin joulupullatkin, joihin tulisi erityisen paljon kardemummaa.

Herra Lepänkoski - tai vaimonsa tavoin kaikille hyvän- tai miksei pahemmankinpäiväntutuille Leo - sen sijaan työskenteli Kielopellon yrityspuistoon hiljattain muuttaneessa rakennusfirmassa logistiikkapäällikkönä. Hänen työtehtäviinsä kuului huolehtia, että kaikki heidän rakennustyömaillaan työmiehistä materiaaleihin oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Säntillisenä mutta silti tarpeen vaatiessa joustavana miehenä rooli sopi hänelle oikein mainiosti, ja Leo olikin valittu jo useampana vuonna peräkkäin yhdeksi joulubonuksen saajista.

Nuori Samuli taas eli sitä mukavaa vaihetta elämässään, kun murrosiän ensimmäiset aallot iskivät päälle ja mistään ei kavereiden edessä voinut oikeastaan tykätä, ellei kyse ollut jostain kielletystä tai hiukan “pahasta”. Vanhemmista usein tuntui, että Samulin mielestä kaikki oli “mälsää” tai vaihtoehtoisesti “aivan sama”. Kotona Samuli kuitenkin käyttäytyi edelleen ajoittain kuin se äidin kullannuppu, johon Arja oli tottunut, niin teini-iän ensimmäisistä oireista ei voinut kauhean suureen ääneen valittaa.

Kun joulu toi tullessaan koulustakin vähän enemmän vapaata, Samuli vietti aikaansa mielellään röhnöttäen sohvalla kissansa Rääpäleen ja pari vuotta vanhemman kaverinsa Lenkan kanssa. Lenkan oikea nimi oli Lenni, mutta poikaa oli kutsuttu Lenkaksi niin pitkään, että tämä ei osannut itsekään suhtautua siihen, jos joku yhtäkkiä kutsui häntä hänen virallisella nimellään. Kaksi vuotta vanhempana Lenkka saattoi paistatella Samulin ihailussa ja kertoa oppipojalleen elämän tosiasioita sellaisista asioista kuin tytöt ja mopot.

Toki yhdestä elämän tosiasiasta Lenkkakaan ei maininnut Samulille, koska poika tuskin halusi sitä kuulla: Lenkan salaperäinen tyttöystävä, johon hän kavereidensa kuullen viittasi pelkällä L-kirjaimella, sattui olemaan Lepänkoskien tytär Laura. Lauran viileä olemus, kuoroharrastuksesta paljastunut heleä ääni ja näteimmät silmät ikinä olivat murtaneet jopa Lenkan ulkokuoren, jolla oli tarkoitus pitää mopojengin coolin tyypin roolia yllä. Silti hän oli jo pääsiäisestä lähtien ollut melkoinen romanttinen höpöilijä Lauran seurassa, ja kesäloman lopulta he olivat olleet virallisesti parikin.

Siksi Lenkka vaatimalla vaati päästä myös Lepänkoskien kanssa kuoron joulukonsertissa eturiviin kuuntelemaan, kuinka Laura lauloi Ave Marian soolo-osuuden kuin vasta taivaasta laskeutunut enkeli. Konsertin jälkimainingeissa Arja kärräsi suuren kukkakimpun tyttärelleen, joka otti sen punastellen vastaan. Lauran yleiseen luonteeseen kuului vaatimattomuus vähän kaiken suhteen, olipa kyseessä sitten Kielopellon parhaaseen lukioon pääseminen, kuoron soololaulut tai mikä tahansa muukaan asia. Arja tiedosti tämän tyttärestään - olihan hän itsekin ollut samanlainen nuorempana - ja siksi yritti kannustaa joka tilanteessa Lauraa olemaan ylpeä saavutuksistaan.

Kukkakimpun takaa Laura hymyili vaivihkaa Lenkalle, posket heleän punaisina. Lenkan hymyillessä hölmösti takaisin Laura vilkaisi nopeasti äitiin varmistaakseen, ettei Arja ollut huomannut heidän salaista katseenvaihtoaan. Arja sommitteli tyttärensä sylissä olevan solmitun kimpun kukkia nieleskellen hymyään ja oli kiltisti kuin ei tietäisikään, vaikka nuoren parin suhde ei ollut enää hetkeen ollut hänelle mikään uutinen - ihan niin salakavalia teinit eivät osanneet olla kuin tuntuivat kuvittelevan.

Sellainen tuikitavallinen Lepänkosken perhe siis oli - jämpti isä Leo, lempeä äiti Arja, viileänujo tytär Laura ja mukakapinoiva poika Samuli. Joulun alla heidän kattonsa alle kuitenkin kerääntyi paljon muutakin väkeä, Leon lottaäidistä Elisasta Lauran salapoikaystävään Lenkkaan. Lepänkoskille tärkeintä oli juuri se, että kaikki olivat tervetulleita heidän joulupöytänsä ääreen.

Tänä jouluna pöydän ääreen oli eksynyt myös Arjan vanhempi sisko Merja, joka ei ollut Arjan tavoin ihme keittiössä, mutta sitäkin parempi puutarhuri. Merja vietti suunnilleen joka toisen joulun siskonsa perheen kanssa ja toi aina mukanaan itse kasvattamansa perunat ja porkkanat sekä muutaman nipun yrttejä Arjalle keittiön ikkunalaudalla kasvatettavaksi.

Niinpä Lepänkoskien viehättävä keltainen talo oli täynnä elämää. Arja oli ottanut luontevaan tapaan keittiön kontrolliinsa ja ohjeistanut Lauran sekä jokseenkin vastahakoiset Samulin ja Lenkan auttamaan erinäisten asioiden kuorimisessa, pilkkomisessa ja sekoittamisessa. Leo jutusteli veljensä Martin sekä naapurista vierailulle saapuneen Perälän Joonan kanssa tenniksenpeluusta, ja Merja kyseli Elisalta kaikenlaista nippelitietoa hyötykasvien hoidosta. Olihan Elisa kuitenkin sodan jälkeen toiminut pitkät pätkät myös kotipaikkakuntansa Ylisjärven kaupunginpuutarhurina.

Illan edetessä pimeämmäksi Leo ja Arja sytyttivät talon ulkopuolta koristavat jouluvalot ja kutsuivat koko seurueen pöydän ääreen nauttimaan vallan monipuolisesta jouluateriasta.  Kukaan ei silti tietenkään koskenutkaan aterimiinsa ennen kuin Elisa oli lausunut rukouksen, jossa hän muistutti Jumalaa pitämään silmällä edesmennyttä miestään Taavettia kiitettyään ensin Luojaa pöydänjalkoja notkuttavista antimista. Rukouksen jälkeen kaikki vähän ujostelivat aloittaa tarjolla olevaa valikoimaa, mutta Arja otti rohkeasti ohjat jälleen ja kävi kinkun kimppuun suuren veitsen kanssa. Kun hän alkoi jaella lihaa jokaisen lautaselle, rohkaistuivat toiset kierrättämään laatikoita ja salaatteja ympäri pöydän. Iloinen puheensorina kellui ruokapöydän yllä ja sieltä täältä saattoi kuulla yksittäisiä sanoja ja sanapareja, kuten Merjan “kaupunkilaistunut yrttitarha” tai Samulin “elokuvailta”. Taisipa Laura sanoa jotain poikaystävästäkin, mutta sitähän vanhemmat eivät kuulleet - ainakaan leikisti.

Mutta Samulipa kuuli! Hän laski äkäisesti haarukan ja veitsen lautasellaan keskelle rosollia ja perunalaatikkoa, katsoi surkea ilme kasvoillaan ensin Lauraa, sitten Lenkkaa, sitten taas Lauraa - ja juoksi pois joulupöydästä! Arja ei ehtinyt huutaa sanaakaan pojan perään, kun kuuli jo oven läimähtävän kiinni toisessa päässä taloa. Sillä välin kun muut tuttavat ja sukulaiset jäivät ihmettelemään, mitä oikein tapahtui, Arja nojasi Leoon päin, kuiskasi muutaman sanan tuima ilme kasvoillaan tämän korvaan ja palasi sitten maistelemaan graavilohta. Leo pohdiskeli selvästi tilannetta hetken ja sitten pahoitteli pöydästä poistumistaan ja harppoi reippaasti talon läpi Samulin huoneeseen.

Samulin huoneen ovella Leo koputti oveen terävästi ennen kuin käveli huoneeseen. Hän löysi Samulin sängyltä peitteen alta epämääräisenä möykkynä. Leo istui sängyn reunalle nykäisten istahtaessaan housunlahkeensa pari senttiä ylöspäin - se oli tapa, jonka hän oli oppinut isältään. Hetken Leo vain istui siinä, haki sanoja ja mietti miten ne kannattaisi asetella. Sitten hän kertoili pojalleen tarinan, joka olisi voinut olla hänen menneisyydestään, vaikkei sinällään ollut, vaan jota viilasi sopivasti niin, että se päti tähän tilanteeseen: kuinka hän oli aikoinaan ihastunut parhaan ystävänsä siskoon ja miten hankala tilanne oli jokaiselle ollut. Ja ennen kaikkea, kuinka siitä oli päästy yli totuuden tultua ilmi.

Samulin vähäsanaiset vastaukset antoivat osviittaa Leon kertomukselle ja lopulta hän pääsikin asian ytimeen - ystävyys ei kaatunut ihastuksien tai seurustelujen myötä. Samuli kömpi esiin peiton alta ja yritti vielä vedota siihen, että hänen parhaan ystävänsä ja isosiskonsa välinen suhde tuntui ihan liian monimutkaiselta ja oudolta ajatukselta. Leo kuitenkin vain pörrötti Samulin tukkaa ja antoi sitten pojalleen ison halin. Ihmissuhteissa ei aina ollut kyse järjellisistä asioista, ja Leo painotti, että Lenkka voisi edelleen hengata hänen kanssaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja opettaa teini-ikäisen elämän suurista muutoksista. Varjele, suhde Lauran kaltaisen fiksun ja rauhallisen tytön kanssa saattaisi tehdä Lenkasta jopa paremman roolimallin Samulille!

Samuli puuskahti syvään ja otti sitten isäänsä tiukasti vyötäisiltä kiinni painaen kasvonsa tämän umpirumaan joulupuseroon. Leo hymyili Samulin reaktiolle, istui vain siinä poikansa tukena kuten hyvän isän kuuluukin, ja kuunteli, kuinka keittiössä keskustelu alkoi taas porista keittoperunoiden tavoin. Leo silitteli hajamielisesti poikansa hiuksia poimiessaan puheensorinasta erottuvia Arjan ja Merjan ääniä, näiden äänien kohotessa joko innostuksen tai kiivastuksen myötä. Sen suhteen siskokset olivat aina olleet samanmoiset.

Lopulta Samuli irrottautui, kokosi alkavan teinikapinallisen kuorensa ja työnsi näennäisen ärsyyntyneellä eleellä isänsä käden pois sekoittamasta hiuksiaan. Leo katsoi kuinka Samuli kömpi sängystä peilin eteen ja suki hiuksensa järjestykseen. Niellen hymynsä ja huvittuneen hyminänsä Leo nousi itsekin ja paimensi sitten nuorimmaisensa takaisin keittiöön. Arja hymyili lempeästi palaavalle kaksikolle ja Samulin istuessa alas Laura kallisti veljelleen kysyvästi päätään. Samuli vain kohautti olkiaan ja soi siskolleen pienen hymyn. Eihän hän varsinaisesti ollut vihainen, vain järkyttynyt - eikä Lauralle saattanut pysyä vihaisena kovin pitkään. Samulin vieressä istuva Lenkka nosti kyynärpäänsä nuorempansa olkapäälle haluten varmistaa kaiken olevan kunnossa. Silmiään teatraalisesti pyöräyttäen Samuli työnsi kyynärpään olaltaan ja tarttui aterimiinsa.

Aterian loppupuoli sujui paljon rauhallisimmissa merkeissä, ja sen jälkeen koko konkkaronkka siirtyi istuskelemaan olohuoneen puolelle ja juomaan glögiä. Lenkka kysäisi rauhallisemmassa nurkassa Samulilta, oliko heidän välillään kaikki hyvin, ja Samuli vastasi vain ilkikurisesti vaatien Lenkan Nintendo Switchiä lainaan korvauksena tämän ja Lauran salasuhteesta. Lenkka hörähti nauramaan vaatimukselle ja hyväksyi sen täysin luvaten tästedes avoimempaa kertomista hänen väleistään Lauran kanssa.

Ja kun vielä hieman myöhemmin, naapurin Joonan kadottua salaperäisesti, joulupukki tuli koputtelemaan vaaleankeltaisen talon ovelle iso lahjasäkki selässään, kaikki tuntui olevan paremmin kuin koskaan ennen Lepänkoskien katon alla. Isä Leo sai jakoavainsarjan, äiti lahjakorin Kielopellon kauppahallista ja lapset juuri niitä lahjakortteja mitä olivat pyytäneet - unohtamatta tietenkään Merjan uutta kattavaa siemenpussikokoelmaa tai Elisalle koottua valokuvakirjaa.

Jokaisen kasvoilla oli joulun hymy eikä mikään voinut viedä sitä pois.
the memories fade
like looking through a fogged mirror

(ava by Waulish)