Kirjoittaja Aihe: Tähtiä ja tahtojen taistoa | K11 | Oliver Wood / Marcus Flint | jästi-AU, hömppä | luku 6/6  (Luettu 4608 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Nimi: Tähtiä ja tahtojen taistoa
Ikäraja: K11
Paritus: Oliver Wood / Marcus Flint
Genre: draama, romance, AU

Haasteet: Perspektiiviä parittamiseen (viholliset), teelusikan tunneskaala, eroon maneereista -> haasteita hampaankolossa

Summary: Weasley Collegen ja St. Malfoy Collegen jalkapallojoukkueet ovat suurimpia vastustajia, ja erityisesti toisistaan ottavat mittaa joukkueiden kapteenit. Lukukauden alussa Weasley Collegen joukkue saa erityisen huonoja uutisia: tällä kaudella he joutuvat näkemään vihollisiaan jatkuvasti pelkän peleissä törmäämisen sijaan.

Varoitan täydestä amerikkalaisen jalkapallon tuntemattomuudesta sekä vähien tiedossa olevien faktojen huomiotta jättämisestä! Luvassa myös kliseitä, koska tämä on kevyttä hömppää. Jos tämä ficci olisi elokuva, tämä olisi pienen budjetin romanttinen komedia ;D

A/N: Elämäni ensimmäinen varsinainen AU, jee! Tämän on tarkoitus olla kevyt pikkuinen jatkis, joskin varsinkin eka luku venyi aika tavalla, oho. Amerikkalainen jalkapallo ei oikein sopinut huispauksen suoraksi korvaajaksi, mutta ignoorasin sen ja kirjoitin silti, koska halusin perinteisen jenkki-college-romanssi-tarinan ;D






Luku 1


Weasley Collegen kassa saattoi olla pieni ja puitteet vaatimattomia, mutta koulun opiskelijoita oli aina yhdistänyt lämmin sydän ja tunteen palo. Niin oli myös koulun amerikkalaisella jalkapallojoukkueella, joka lähtökohdista huolimatta oli menestynyt collegeliigassa erinomaisesti ja päässyt useampana vuotena aivan finaalin kärkikahinoihin.

”Syötä tänne, Alicia!” Angelina karjui nurmella ja juoksi hyökkäysalueella niin kuin vain huippukunnossa oleva urheilija voi juosta.

Alicia syötti, mutta syöttö jäi aivan liian lyhyeksi, ja pallo pomppi sivuttain nurmikolla. Valmentaja Huiski vihelsi pilliin.

”Okei, riittää sitten!” hän huusi nopeasti, niin ettei Angelina päässyt ripittämään Aliciaa. ”Kerääntykää kaikki tänne.”

Joukkue hölkkäsi valmentaja Huiskin eteen ja tungeksi piiriin tämän lähelle olkasuojat toisiinsa kopisten.

”Kuten tiedätte”, valmentaja Huiski sanoi, ”meiltä puuttuu tällä kaudella potkaisija. Vahvasti suosittelen, että sinä, Wood”, valmentaja Huiski loi vaativan katseen joukkueen kapteeniin, ”teet parhaasi löytääksesi jonkun lupaavan.”

”Ilman muuta”, Oliver Wood vastasi ja mietti, mitä muuta valmentaja luuli hänen tehneen kaikki kuluneet viikot.

”Sen lisäksi minulla on teille ilmoitusasiaa. Se koskee St. Malfoy Collegen joukkuetta.”

Kaikki henkäisivät yhtä aikaa. Wood narskutteli hampaitaan. St. Malfoy Collegen joukkue oli heidän verivihollisensa. Siinä missä Weasley College oli köyhä ja vaatimaton, St. Malfoy College kylpi rahassa ja antoi sen myös näkyä. Valitettavasti vain myös heidän jalkapallojoukkueensa oli erinomainen, ja Woodin äärettömäksi harmiksi se oli parina viime vuonna voittanut finaalin. Tänä vuonna, Wood oli päättänyt, he voittaisivat hinnalla millä hyvänsä.

Aivan erityisen katkera Wood oli vihollisjoukkueen kapteenille, Flintille, joka loi häneen joka ikisessä pelissä ylenkatseita ja heitti nasevia kommentteja, kuten ”Onko sinulla tänä vuonna ollut varaa uusiin kengännauhoihin, Wood?”, sillä elämänsä ensimmäisessä collegeliigan ottelussa Woodin kengännauhat olivat jääneet auki ja hän oli kompastunut niihin.

”Mitä St. Malfoy Collegen joukkueesta?” Wood kysyi naksutellen rystysiään. Hänen teki mieli lyödä jotakin pelkästään kuullessaan sen nimen. Hän tekisi tänä vuonna, viimeisenä collegevuotenaan, aivan mitä tahansa että hänen arkkivihollisensa Flint ei saisi pidellä valtavaa mestaruuspokaalia.

”St. Malfoy Collegen hieno harjoitushalli… No, ehkä muistatte sen…”

Joukkue alkoi saman tien mumista niin, että valmentaja Huiski ei päässyt heti jatkamaan. Totta kai he muistivat sen: se oli rakennettu Woodin ensimmäisenä vuotena, ja kaikki olivat kuulleet sen hienouksissa joka ikisessä pelissä, jossa he olivat pelanneet St. Malfoy Collegea vastaan. Halli oli uusinta uutta, siellä oli jopa kylpyläosasto, sekä luonnollisesti upeita kahviloita ja paikat 43 896 katsojalle, unohtamatta mahtavia pukuhuoneita joihin kuhunkin oli liitettynä oma uima-allas sekä pieni sauna, kuten Weasley Collegen joukkue oli saanut huomata, kun heillä oli ollut peli siellä. Huhu kertoi, että Alicia Spinnetin perhe olisi halunnut käydä siellä kylpylälomalla, joita halliin myytiin pelikausien ulkopuolella, mutta Alicia ei ollut suostunut ikinä kertomaan, pitikö se paikkaansa.

”Niin mitä heidän harjoitushallistaan?” Wood kysyi keskeyttäen yleisen mutinan. Hän hieroi yhä rystysiään.

”No… Kävi ilmi, että siinä oli rakennusvirhe, ja viime viikonlopun myrskyn aikana sen katto petti.”

Fred ja Geroge Weasley olivat ensimmäisinä hurraamassa. Muiden liittyessä vahingoniloiseen kannustuskerhoon valmentaja Huiski jatkoi:

”Katon romahdus aiheutti valtavan vesivahingon… Joka ikinen putki hajosi ja kaikki altaat vuosivat yli.”

Taputus yltyi, ja Fred Weasley asetti sormet suuhunsa ja vislasi pitkään.

”Lopulta aivan koko halli oli veden vallassa, ja vettä tuli niin paljon että se ylettyi lähimpiin asuntolan asuntoihin saakka.”

Tässä vaiheessa joukkue alkoi jo tömistää jaloillaan maata. Wood päästi eläimellisen au-au-auuuu-huudon.

”Niin että koska St. Malfoy Collegella ei ole enää harjoitushallia, heidän pitää siirtyä harjoittelemaan muualle, ja he tulevat tänne.”

Joukkue hiljeni kuin seinään. Kaikki tuijottivat valmentaja Huiskia kauhun vallassa.

”Ei”, Fred ja George Weasley sanoivat yhteen ääneen.

”Mutta… miksi?” Wood sai ähkäistyä.

Valmentaja Huiski näytti vaivautuneelta. ”Noh, tuota”, hän sanoi ja kohautti olkapäitään, ”meidän päärakennuksen katto vuotaa ja… no…”

”Me emme voineet olla hyväksymättä heidän rahojaan, niinkö?” George Weasley kysyi haastavasti.

”Ei voi olla todellista!” Wood ähkäisi.

”Missä on Weasley Collegen ylpeys?” Fred Weasley kysyi. “Minä istun mieluummin historian tunnilla sade selkään valuen kuin otan St. Malfoy Collegen rahat vastaan!”

”Varsinkin jos se tarkoittaa että me jaamme harjoitushallin!” Wood huusi.

”Valitettavasti rehtori ei ajatellut samoin”, valmentaja Huiski sanoi. ”He tulevat ensi viikolla.”

**

Se päivä oli jotenkin erilainen. Wood tunsi painostavan ilmapiirin jo ennen kuin joukkue saapui. Vain ne koululaiset, jotka eivät pelanneet tai tarpeeksi ahkerasti kannustaneet jalkapalloilijoita – ja Weasley collegessa heitä oli äärimmäisen vähän – vaikuttivat olevan tietämättömiä siitä sanattomasta uhkasta, joka leijui heidän yllään. Joukkue kuitenkin aisti sen vielä muita selvemmin, ja kun aika vihdoin koitti, he marssivat alistuneina hallin tietämille.

St. Malfoy Collegen pelaajat kulkivat luonnollisesti bussilla, jonka maali kiilteli ja vahattu pinta heijasti auringonvaloa niin kirkkaasti, että Wood joukkuelaisineen joutui laittamaan kädet silmilleen, kun bussi lipui heidän raihnaisen kotihallinsa eteen. Bussin sisältä kaikui jumputus, ja Woodista tuntui siltä että maa tärisi sen tahdissa.

Sitten bussi pysähtyi, ja sen ovi avautui hitaasti, kuten uudet hienot automaattiovet avautuvat. Sisällä odotteli koko St. Malfoy Collegen joukkue jonossa. Kaikilla oli uudet, prässätyt edustuspaidat päällä, aurinkolasit silmillä ja hiukset geelattu yhteneväisesti taaksepäin.

Ennen kuin joukkue astahteli bussin portaat alas, Wood vilkuili pikaisesti omia joukkuetovereitaan. Fred ja George Weasley näyttivät siltä kuin olisivat juuri tulleet vartin hölkkälenkiltä, sillä molempien pisamaiset posket punoittivat ja leiskuvanpunaiset hiukset sojottivat joka ilmansuuntaan. Katie näytti enemmän hiljaiselta koulutytöltä tiukkoine ponnareineen kuin varteenotettavalta jalkapalloilijalta. Alicia oli jostain syystä liimautunut puhelimeensa ja virnuili itsekseen. Angelina oli ainoa, joka näytti uskottavalta urheilijalta seistessään jalat harallaan ja kädet puuskassa, katse liimattuina kilpailijoihinsa.

Ensimmäisenä ulos astui kapteeni Flint. Wood sai välittömästi vaikutelman, että joukkueen geelikampaus oli kopioitu Flintiltä, sillä hänen päässään se näytti luontevalta ja likipitäen täydelliseltä. Flint hymyili valkaistut hampaat välkkyen ja otti aurinkolasit päästään. Hän taittoi sangat ja ripusti lasit roikkumaan tyköistuvan t-paitansa kaula-aukosta.

”Wood”, Flint sanoi ja hymyili yhä vain leveämmin siten, että se näytti jo enemmän irvistykseltä, siltä kuin Flint aikoisi syödä Woodin saman tien.

”Flint”, Wood vastasi vakavana.

Flint osoitti heidän vieressään olevaa hallia. ”Meille sanottiin, että olitte ystävällisesti antaneet meidän käyttää hallianne, mutta sitten joku antoi tämän rötiskön osoitteen. Onko tämä olevinaan hauska vitsi?”

Wood kiristeli hampaitaan. Hän tiesi kyllä katsomattakin, että heidän hallinsa katto oli notkolla, maali oli hilseillyt pois kauan sitten ja että ulko-ovi oli korvattu pressulla sen jälkeen, kun se oli viime vuonna pudonnut saranoiltaan ja heidän oli pitänyt todeta, että ovi oli niin vanhaa mallia ettei niitä valmistettu enää, ja teettäminen olisi ollut liian kallista. Wood kiitti onneaan siitä, että jeesusteipillä paikattu ikkuna oli toisella puolella.

”Jännä juttu, miten meidän hallimme on yhä pystyssä toisin kuin teidän hallinne”, Fred Weasley sanoi, ja Wood nyökkäili mukana.

”Ah, tuoko on teidän käsityksenne hallista?” Flint kysyi. ”Eipä siinä ole enää mitään, mikä voisi sortua. En ylpeilisi sillä.”

”Enpä olisi uskonut, että kehtaatte edes vuokrata tuota kenellekään”, vastustajajoukkueen hyökkääjä Montague sanoi. ”Pitäisiköhän meidän vaatia rahamme takaisin, Flint? Ei näytä siltä, että tuolla voi edes harjoitella.”

Wood kohautti harteitaan. ”Teidän pelinne selvästi riippuu vain siitä, kuinka paljon pääsette uimaan. Me puolestaan pelaamme jalkapalloa, ja sitä varten ei tarvita saunaosastoja tai kylpylöitä.”

Siihen ei kukaan St. Malfoy Collegesta osannut sanoa enää mitään, ja niinpä Weasley Collegen joukkue meni toteuttamaan vastenmielistä velvollisuuttaan eli esittelemään vierailevalle joukkueelle halliaan. Siinä ei ollut paljon esiteltävää: yksi ulko-ovi, pieni katsomo, kaksi pukuhuonetta joista molemmissa oli nukkavieru haiseva vessa ja vain toisen yhteydessä kolkko suihkutila. Hallin lyhyellä reunalla oli pieni verryttelytila, jossa oli kauhtunut sininen urheilulattia ja tummansiniseksi maalattu katto. Kattoon oli joskus teipattu pimeässä hohtavia tähtitarroja, joista olikin hieman hyötyä, sillä jostain syystä siinä osassa salia sähköt toimivat vain kello kahdeksaan saakka. St. Malfoy Collegen kaikki pelaajat nyrpistivät nenäänsä aina vain enemmän, mitä pidemmälle esittely jatkui, ja se alkoi vaikuttaa Weasley Collegen pelaajiin, vaikka he kuinka yrittivät esittää olevansa edes hitusen ylpeitä hallistaan.

”Joko tämä kierros olisi tässä?” Alicia Spinnet kysyi. ”Minulla on muuta menoa. Cedric odottaa.”

”Kuka?” Fred ja George Weasley kysyivät yhteen ääneen, mutta Alicia ei ehtinyt vastata, kun Flint sanoi:

”Sen kuin lähdet. Meille riittää muutenkin tämän läävän katselu, ei siihen tarvita enää kenenkään teidän naamoja lisäksi.”

”Meidän pitää vielä sopia pelisäännöt hallin käytölle ja harjoitusvuoroille”, Wood sanoi.

”Selvä on. Katsotaan vain vuorot.”

”Pelivuorot, pukuhuonevuorot – ”

Flint nauroi kovaan ääneen ja muutama muu hänen joukkueensa pelaajista yhtyi nauruun. ”Ette kai te tosissanne luule, että me menisimme tuonne paskahuussipukkariin, missä ei ole edes suihkua?” Flint kysyi.

”Joka toinen kerta, siististi puoliksi”, Wood sanoi. Hän ei todellakaan aikonut törmätä vastustajiin heti tullessaan treenaamaan tai lähtiessään treeneistä.

”Ei onnistu”, Flint sanoi, ja hänen joukkueensa hymisi hyväksyvästi taustalta.

”Minä en todellakaan aio lähteä treeneistä hikisenä”, yksi Flintin joukkueen puolustajista totesi kasvoillaan niin nyrpeä ilme että näytti aivan siltä kuin ajatus hikoilusta ylipäätään oksettaisi häntä. ”Te varmasti haluatte rypeä omassa soijassanne koko viikon, mutta minä kannatan hygieniaa.”

Wood kiristeli jälleen kerran hampaitaan, eikä kukaan hänen pelaajistaan keksinyt mitään nasevaa vastausta. Niinpä heidän oli alistuttava käyttämään samaa pukuhuonetta, mutta vuoroja sopiessa Wood painotti, että pelivuoron päätyttyä joka ikisen pelaajan oli oltava ulkona pukuhuoneesta vartissa, ja seuraava vuoro alkaisi vasta varttia tavallista myöhemmin.

**

Ensimmäisen kerran hallin ollessa yhteiskäytössä Weasley Collegen treenit sujuivat kohtalaisen hyvin. Katie Bell tekei tasaista hyvää hyökkäyspeliä, Angelina Johnsson oli iskussa niin kuin aina, Alicia Spinnetin ajatukset tuntuivat olevan muualla mutta hänkin oli ihan siedettävä, Fred ja George eivät antaneet aivan parastaan mutta pelasivat perushyvin, ja Wood itse uskoi onnistuneensa hyvin uudessa puolustusliikkeessä. Kaiken kaikkiaan treenit olivat oikein hyvät ottaen huomioon, että heidän kautensa oli käytännössä pilattu, kiitos kalliin kylpylähallin romahduksen.

”Kyllä tämä tästä”, Wood sanoi rohkaisevasti, kun he kävelivät kohti pukuhuonetta. ”Sitten vaan kaikki reippaasti suihkuun ja pois, jotta ehditään vartissa.”

”Tämä aikataulu on tosi epäreilu”, Alicia valitti. ”Me joudutaan menemään kahdessa vuorossa, mutta toisilla on vain poikia. Me tarvitaan pidemmät suihkuvuorot!”

”Kahdessa vuorossa nekin joutuvat menemään, kun suihkuja ei riitä kaikille”, Wood sanoi yrittäen olla reilu. ”Luuletko tosissasi, että ne antaisivat meille yhtään erivapauksia?”

”Mutta minun pitäisi saada kuivattua hiukset!” Alicia inisi.

”No mene kuivaamaan ne johonkin muualle”, Wood ärähti. ”Meidän täytyy pitää kiinni siitä – mitä helvettiä, Flint!

He olivat juuri päässeet pukuhuoneeseen saakka, missä koko St. Malfoy Collegen porukka oli jo levittäytyneenä penkeille. Weasley Collegen pelaajien treenikamat oli tungettu yhdeksi epämääräiseksi kasaksi pukuhuoneen nurkkaan.

”No mitä, Wood?” Flint kysyi ja suki geelattua tukkaansa taaksepäin. Koko St. Malfoy Collegen joukkueella oli jo suurin osa pelivarusteista päällään, ja koska joka ikinen joukkueen pelaaja oli harvinaisen isokokoinen, he täyttivät pukuhuoneen ääriään myöten.

”Vartti! Me sovimme vartista!” Wood sai ähkäistyä. Hän oli niin vihainen, että tärisi.

”Jaa”, Flint sanoi rauhallisesti. ”Ehkäpä me unohdimme.” Sitten hän nyrpisti nenäänsä. ”Hyi että, kylläpä te kaikki haisette. Me kun luulimme, että tämä paikka oli vain homeessa tai jotain, mutta se haju tuleekin teistä.”

Koko St. Malfoy Collegen joukkue nauraa hekotti kapteeninsa letkautukselle. Weasley Collegen pelaajat tuijottivat ihmeissään.

”Tämä on urheilua, Flint”, Wood sanoi typertyneenä.

”Oi, älä vaivaudu”, Angelina tokaisi. ”Noilla on kaikilla niin paska kunto, että he eivät tunnistaisi kunnon treeniä unissaankaan.”

Se ei kuitenkaan saanut St. Malfoy Collegen pelaajia hämilleen, vaan yhä naureskellen he tungeksivat ovesta ulos pitäen huolen siitä, että tönäisivät kukin vähintään kolmea pelaajaa matkalla.

Kun St. Malfoyn pelaajat olivat menneet, Wood ryhtyi penkomaan varustekassikasaa. Vaikutti siltä, että tavarat oli sekoitettu huolella, sillä Katien hiustenkuivaaja löytyi Fredin laukusta ja Alician kondomipaketti oli tungettu Angelinan sukkaan.

”Älkää välittäkö, älkää välittäkö!” Wood huuteli.

”Kasataan heidän kamansa samalla tavalla”, Fred ilmoitti pirteästi ja alkoi ensimmäisenä kiskoa lähellä olevaa kassia lattialle. Kävi kuitenkin ilmi, että kassit oli paitsi köytetty penkkeihin, niistä oli poistettu kaikki henkilökohtaiset tavarat, jotka oli korvattu sanomalehtitolloilla.

”Noh, se kosahtaa heidän omaan nilkkaansa, vai mitä”, Angelina sanoi yrittäen olla pirteä. ”Heillä kestää kaksi kertaa kauemmin etsiä omat tavaransa, missä lie bussissa sitten ovatkaan.”

Muut eivät kuitenkaan nähneet tätä hyvänä asiana, sillä he olisivat halunneet kostonsa saman tien.

”Meidän pitää vain voittaa heidät”, Angelina sanoi. ”Sitähän me kaikki halutaan, eikö?”

”Joo”, Wood yhtyi puheeseen. ”Pyyhitään ne typerät virneet pois niiden naamoilta.”

”Nimenomaan!” Angelina kannusti. ”No, Oliver, oletko löytänyt meille jo uuden potkaisijan?”

Wood punehtui ja kumartui avaamaan kengännauhojaan.

**

Wood istui historiantunnilla ja pyöritteli kynäänsä. Hänen olisi varmaan pitänyt tehdä muistiinpanoja, mutta häntä kiinnosti se aivan yhtä paljon kuin ruveta isona pölyisessä huoneessaan kirjojensa keskellä istuvaksi tutkijaksi, joten niinpä hän vain tuijotteli ulos ikkunasta. Hän ei voinut uskoa, että heidän harjoituskautensa oli pilattu. Jos kerran St. Malfoyn joukkueella oli niin helvetisti rahaa, miksi he eivät voineet vuokrata parempaa harjoitushallia tai korjauttaa pikavauhtia omaansa? Valmentaja Huiski oli käskenyt unohtaa moiset mietteet ja keskittyä pelaamiseen, mutta miten se oli mahdollista, kun vastustajajoukkue teki kaikkensa häiritäkseen heitä?

Vasta eilen St. Malfoy Collegen pelaajat olivat istuneet koko treenien ajan katsomossa ja huudelleet loukkauksia aina pienimmästäkin virheestä. Angelina oli ainoa, joka tuntui olevan heille immuuni eikä alkanut sössiä entistä enemmän ivahuutoja kuunnellessaan, joten vastustajat olivat alkaneet mollata Angelinan ulkonäköä ja seksielämää. Siinä vaiheessa, kun Pucey oli huutanut: ”Hoi Johnsson, opitko eilen vihdoin, mitä kondomit ovat, vai tiedätkö vieläkään”, Wood oli suuttunut niin kovasti, että oli paiskannut pallon suoraan katsomoon. Valmentaja Huiski oli antanut hänelle siitä hyvästä viisikymmentä punnerrusta, jotka hän oli suorittanut katsomosta kantautuvan naurunremakan tahdissa.

Kaiken kaikkiaan tuntui mahdottomalta, että he voisivat treenata kunnolla. Enää puuttui se, että Wood ei ehtisi löytää kelvollista potkaisijaa. Jos mikään ei auttaisi, hän ottaisi Fred ja George Weasleyn ystävän, Jordanin, joka oli kohtalainen oppija mutta ei lainkaan lahjakas pelaaja. Wood huokaisi ja seurasi, kuinka pari ensimmäisen vuoden opiskelijaa heitteli frisbeetä ulkona. Olisipa hänelläkin hyppytunti.

Pelaajista toinen oli punapää, ja Wood mietti, olikohan hän se veli, josta Fred ja George olivat puhuneet lukuvuoden alussa. Olivat vannottaneet, että Wood ei saisi missään nimessä ottaa häntä joukkueeseen, vaikka hän kuinka halusi. Jos kyseessä tosiaan oli sama tyyppi, Woodin täytyi myöntää kaksosten olleen oikeassa, koska siinä hänen katsellessaan punapää syötti frisbeen surkeasti kohti hintelää kaveriaan. Frisbee nousi vauhdilla ylös mutta kaarsi sitten aivan liian äkkiä aivan liian alas, ja Wood oli varma että se osuisi kipeästi hintelää poikaa sääreen, mutta sitten uskomattoman nopeasti ja selvästi refleksinomaisesti hintelä poika veti jalkansa taakse ja potkaisi frisbeetä niin, että se lähti hurjasti kieppuen pyörimään taas kohti punatukkaista poikaa.

Wood ponkaisi seisomaan ja oli vähällä kaataa pulpettinsa. Ulkona punatukkainen poika sanoi jotain ja juoksi yhä kieppuvan frisbeen kiinni.

”No mutta!” historianopettaja Binns kähähti närkästyneenä.

”Anteeksi, opettaja. Minulle – öh – minulle tuli yllättäen tosi huono olo. Pakko päästä vessaan”, Wood sanoi ja ryntäsi ulos luokasta kuullen perässään Binnsin naksuttavan kieltään toruvasti.

Siitä Wood ei kuitenkaan välittänyt. Hän juoksi käytävää pitkin kohti ulko-ovea niin lujaa, että oli vähällä kaataa useamman oppilaan, jotka huutelivat vihaisena hänen peräänsä. Se ei ollut kuitenkaan tärkeää… Ulko-ovista päästyään Wood kiihdytti sivummalle, sinne mihin näki historian luokasta, ja kyllä: pojat olivat yhä samalla paikalla. Hintelä mustatukkainen poika oli juuri saanut heittovuoron ja oli kohottamassa kättään, kun Wood ryntäsi villisti huitoen paikalle.

”Seis, seis!” hän huusi. ”Kuka sinä olet?”

”Öh, mitä? Minäkö?”

”No sinä tietenkin!”

”Öh – minä – minä olen Harry… Harry Potter.”

”No, Harry Potter, minä aivan ehdottomasti vaadin että sinä tulet meidän jalkapallojoukkueeseemme potkaisijaksi!”
« Viimeksi muokattu: 14.07.2020 10:47:01 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 521
  • 707
Oliver/Marcus ♥♥♥ Ja miten hulvaton tämä onkaan!! Suhtaudun vähän epäröiden aina, kun näen AU:n vilahtavan silmien edessä, mutta vuosien varrella tullut hoksattua monta oikein mainiota AU:ta ja tämä on selvästi yksi lisää! Romanttiset komedialeffat on tuttuja, joskaan ei omia suosikkejani, mutta tämä jaksaa naurattaa. :D Ihanan leikkisästi olet lähtenyt tällä teemalla kirjoittamaan, ja vaikka huispausta ei voita mikään, jään innolla seuraamaan millaista rytinää jalkapallokausi tuo tullessaan!


“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.
But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Odo, onpas ihanaa että päädyit tänne! Sinun syytäsi koko tämä ficci nimittäin ;D Minäkin suhtaudun aina epäröiden AU:hun, ja aivan erityisesti jästi-AU:hun. En ole jotenkin ikinä ymmärtänyt, miksi ihmset haluavat kirjoittaa velhoista jästeinä, joten pitihän sitä ihan sitten sen takia kokeilla! ;D Hirmu kiva kuulla, että tämä jaksoi naurattaa, toivottavasti jaksaa jatkokin!


A/N: Onneksi en julkaissut tokaa lukua heti, kun sain sen valmiiksi, sillä jouduin pätkäisemään sen ihan eri kohdasta kuin oli alun perin tarkoitus :D Toivottavasti tässä on tällaisenaan jotain järkeä.






Luku 2


Harry Potter osoittautui oivalliseksi löydöksi. Hän oli aika hiljainen, pieni ruipelo, ja muu joukkue oli vakuuttunut siitä, että Oliver oli seonnut lopullisesti ottaessaan sellaisen pelaajan – siitä huolimatta, että poika oli kuulemma jonkun kuolleen julkkiksen lapsi ja siis käytännössä julkkis itsekin. Kaikki kuitenkin muuttivat mielensä sillä sekunnilla, kun Harry pistettiin ensimmäisen kerran hoitamaan aloituspotkua. Koko muu joukkue tuijotti suu auki, kuinka pallo lensi lähes maalialueelle saakka.

”Mikä teitä tolvanoita vaivaa!” valmentaja Huiski karjui pilliään heristäen. ”Oletteko te tulleet tänne pelaamaan vai ihailemaan junioripoikaa?”

Sen päivän treenit sujuivat siis kaikin puolin loistavasti, kunhan alkujärkytyksestä oli toivuttu. Erityisen mukavan treeneistä teki se, että St. Malfoyn porukka oli omassa collegessaan viettämässä jonkinlaista typerää juhlaa, joka järjestettiin joka vuosi ja oli kaikille pakollinen.

”Yritetään pitää Harry heiltä salassa”, Wood sanoi pukuhuoneessa. ”Ja Harry, sinun pitää kasvaa mieheksi nyt.” Hän vilkaisi merkitsevästi Harryn ruipelojalkoja ja kapeaa vartaloa. ”Sinua tullaan runnomaan täällä kuin viimeistä päivää, ja koska kusipäät miljonääriystävämme treenaavat nykyään täällä, he yrittävät nylkeä sinut elävältä jopa ennen pelikauden alkua. Niin että sinun olisi parempi ruveta saman tien massakaudelle ja hankkia vähän lihasta.”

”Selvä on, kapu!” Harry sanoi ja nosti käden lippaan. Jonkun muun tekemänä se olisi saattanut aiheuttaa naurunremakan, mutta Harry oli heihin kaikkiin verrattuna niin pieni, että sai aikaan lähinnä tyttöjen taholta aww-reaktiota ja poikien taholta kulmien kohottelua.

Harry osoittautui kuitenkin olevan kestävämpää tekoa kuin he olivat odottaneet. Vaikka St. Malfoy Collegessa ei vielä tiedetty hänen valinnastaan, juttu oli liikkunut Weasley Collegessa äärimmäisen nopeasti. Lähes kaikki tuntuivat kyseenalaistavan Woodin valinnan (arvelivat Woodin seonneen koulun ainoasta julkkiksesta, vaikka Woodille ei ollut vieläkään edes selvinnyt, minkälaisia julkkiksia Harryn vanhemmat olivat olleet), ja Wood otti tavakseen kulkea Harryn perässä tunnilta toiselle sen varmistamiseksi, ettei tätä hakattu. Niin, ja toki myös sen varmistamiseksi, että tämä otti massa- ja treenikauden tosissaan.

”Montako purkka rahkaa olet syönyt tänään, Potter?”

”Sanoin jo, että kaksi!”

”Ei riitä! Minä sanoi, että kaksi aamulla, kaksi päivällä – ”

”Joo, mutta ruokalassa oli tarjolla kanaa, joten minä söin – ”

”Kanaa! Sinä söit kanaa!”

”Joo, ja riisiä.”

”Ei, ei ja vielä kerran ei! Montako kaloria? Mikä proteiinipitoisuus? Potter, minä sanoin, että sinun pitää noudattaa tarkkaa ateriasuunnitelmaa!”

”Mitä väliä sillä on, syönkö minä rahkaa vai kanaa?”

Wood ähkäisi ja liukui pysähdyksiin. He olivat kävelemässä kohti äidinkielenluokkaa, ja olivat parhaillaan erittäin ruuhkaisessa eteisaulassa. Wood ilman muuta oletti, että Potter olisi pysähtynyt katsomaan, mikä häntä järkytti niin kovin, mutta näköjään Potteria ei kiinnostanut, sillä hän harppoi jo puolimatkassa seuraavaa käytävää.

”Odota! Totta kai sillä on väliä! Ateriasuunnitelman – ”

Mutta enempää Wood ei ehtinyt sanoa, sillä juuri silloin joku kaksi kertaa Harryn kokoinen poika – jonka Wood oli tunnistavinaan Michaeliksi, jota hän ei ollut suostunut valitsemaan joukkueeseen – veti kätensä taakse ja huitaisi iskun suoraan kohti Harryn ohimoa. Varoitus oli vasta muotoutumassa Woodin huulilla, kun isku oli jo isketty – Wood muistelikin, että Michael oli jalkapallon sijaan joutunut siirtymään nyrkkeilyharrastuksen pariin.

Wood voihkaisi ja rynnisti katsomaan, miten hänen uudenuutukaisen potkaisijansa oli käynyt. Hyvällä tuurilla poika saataisiin vielä kuntoon…

Mutta kun Wood pääsi lähemmäs, hän tajusi, ettei Harry maannutkaan maassa niin kuin hän oli ilman muuta odottanut, vaan seisoi parin metrin päässä ja tuijotti Michaelia vihaisena.

”Miksi sinä noin teit!” Harry huusi.

Michael näytti aivan yhtä äimistyneeltä kuin Wood tunsi olevansa. Näköjään Potterin pienuudesta oli hyötyäkin, sillä tuollaista lyöntiä ei olisi kuka tahansa pystynyt väistämään.

**

St. Malfoy Collegen pelaajien mielestä oli ratkiriemukasta, että Wood oli mennyt ottamaan niin pienen ja ruipelon potkaisijan joukkueeseen. He tulivat ilkkumaan siitä katsomoon, mutta Woodin suureksi iloksi Potter oli ilkkumiselle täysin immuuni.

”Älä välitä niistä”, Katie sanoi treenien jälkeen pukuhuoneessa. ”Kyllä niiden jutut loppuvat, kun me peitotaan ne matsissa.”

”Joo, en malta odottaa!” Harry sanoi pirteästi.

”No niin joukkue, kamat vauhdilla kasaan ja sitten vielä kuntotreeneihin”, Wood sanoi. ”Ei tarvetta käydä suihkussa, Alicia!” hän huikkasi, sillä Alicia oli vaatemyttyä sylissään kantaen hiipinyt suihkuhuonetta kohti.

”Mutta minä en valitettavasti pääse tänään – ”

”Sinä tulet tänään tai lennät ulos joukkueesta!”

Alicia jupisi itsekseen koko matkan hallin toiseen päähän. Siellä joukkue rojautti lähes yhdenaikaisesti treenikassinsa seinän viereen ja asettui sitten keskelle rinkiin Woodin ympärille. Valmentaja Huiski ei koskaan vetänyt kuntotreenejä.

”Okei, keskitytään tänään lihaskuntoon”, Wood sanoi. ”Äsken tuli jo hyvin juostua, joten voidaan mennä suoraan asiaan. Mennään kuntopiiriä: tuolla vedetään leukoja, tuossa punnerretaan, täällä nurkassa vatsat. Missä meidän painot on?”

”Jos ne idiootit ovat vieneet – ” Fred aloitti.

”Täällä ne ovat”, Angelina keskeytti ja osoitti päinvastaista nurkkaa kuin mihin he yleensä painot jättivät.

”Okei sitten. Maastaveto siellä, ja sitten ojentajat ja hauikset. Otetaan viimeiseen pisteeseen jännehypyt. Toimintaa!”

Neljäkymmentäviisi minuuttia he huhkivat kuntopiirin parissa. Kaikkien yllätykseksi Harry pärjäsi todella hyvin. Siinä vaiheessa, kun Harry alkoi vetää leukoja kuin tyhjää vain, Woodin oli pakko ryhtyä hieman kyseenalaistamaan Harrylle asettamaansa massakautta. Hän lupasi itselleen, ettei enää jatkossa kulkisi Harryn mukana vahtimassa tämän jokaista suupalaa.

”Okei, hyvät treenit, kaikki!” Wood huudahti. ”Otetaan vielä kunnon loppuverkka ja venyttelyt, että ne yhdet iilimadot ehtivät poistua pukkarista. Kevyttä hölkkää ympäri!”

He hakivat juomapullonsa ja alkoivat hölkätä ympäri pientä sinisävyistä tilaa. Toisen kierroksen kohdalla valot sammuivat, mutta kukaan muu kuin Harry ei hätkähtänyt. Kattoon teipatut tähdet valaisivat sen verran, että kukaan ei törmännyt toisiinsa tai seiniin.

”Kunnon tunnelmavalaistus”, Katie sanoi tyytyväisenä, kun he pysähtyivät venyttelemään. ”Voi rentoutua ja kaikkea.”

”Minä rentoudun vasta kun saamme hallin takaisin itsellemme”, Fred Weasley mutisi.

Kun he olivat saaneet kaikki lihasryhmät venyteltyä, Wood tarkasti kellon puhelimestaan ja ilmoitti, että vartti oli umpeutunut ja he voisivat mennä suihkuun. Kaikki heittivät juomapullot kasseihin, nostivat kassit olalleen ja tungeksivat kohti ovea Katie etunenässä.

”Mikä kestää?” Alicia tivasi hetken kuluttua.

”Tämä – tämä ei aukea!”

”Miten niin ei aukea?” Wood kysyi.

”No tule itse katsomaan!” Katie sanoi.

”Sinä olet ollut joukkueessa yhtä pitkään kuin – mitä helvettiä!”

Ovi oli mitä ilmeisimmin lukittu ulkopuolelta. He nykivät ja kiskoivat ja hakkasivat, mutta mitään ei tapahtunut. Heidät oli lukittu sisään.

Loppujen lopuksi ulospääsyyn ei vaadittu muuta kuin tehokasta tiimityötä ja jonkin verran lihaksia. Odottaminen ei ollut tullut kysymykseenkään: Weasley Collegessa oli vielä viime vuoteen asti työskennellyt nihkeä vahtimestari, mutta koululla ei ollut enää tällä lukukaudella ollut varaa maksaa herra Vorolle, joten kukaan ei tulisi tarkistamaan hallia. Sen sijaan reippaat jalkapalloilijat hyödynsivät levytankoa ja tiimityötä. He asettivat tangon vipuvarreksi ja yksinkertaisesti väänsivät oven auki.

Kun he marssivat vain viisi minuuttia myöhemmin ulos ja suuntasivat kohti kampusaluetta, he kävelivät St. Malfoyn bussin ohi. Ikkunoista heitä tuijotti joukko tyrmistyneitä kasvoja. Wood vilkutti hilpeästi ohittaessaan Flintin nyrpeän naaman.

**

Seuraavia treenejä ennen pukuhuoneessa kuhisi. Weasleyn kaksoset olivat olleet pöyristyneitä siitä, että heidät oli sillä tavoin saatu lukittua huoneeseen, ja vaikka Katie kuinka lohdutti, että olivathan he päässeet heti pois, ja Angelina vihoitteli kun kaksoset keskittyivät epäolennaiseen, kaksoset eivät luopuneet kostoaikeistaan.

”Sano nyt sinäkin jotain!” Angelina räyhäsi Woodille, kun heidän vuoronsa alkuun oli vain kolme minuuttia, eikä Weasleyn kaksosilla ollut vielä edes olkasuojia päällään.

”Keksikää jotain sellaista, joka voi odottaa treenien loppuun”, Wood totesi kaksosille. Angelina murjotti.

Treenit eivät sujuneet erityisen hyvin. Valmentaja Huiski turhautui niin paljon, että lopussa hän vain kiljui, vaikka kukaan ei edes tehnyt mitään. Harry riiputti surkeana päätään, vaikka totta puhuen hän oli pelannut parhaiten. Katie, Angelina ja Alicia olivat jotenkin onnistuneet törmäämään kaikki yhteen, ja Angelina raivosi siitä sylki roiskuen Alicialle, joka oli kuulemma jäänyt paikalleen haaveilemaan juuri silloin, kun hänen olisi pitänyt juosta, minkä seurauksena Katie oli väistänyt Angelinaa ja Angelina, joka ei ollut väistänyt yhtään ketään vaan painanut täysillä eteenpäin, ”kuten tässä helvetin pelissä kuuluukin”, oli rysäyttänyt molemmat nurin, ja nyt Katien nenästä vuosi verta.

”Yrittäkää nyt keräillä itsenne joka iikka!” Wood huusi, sillä valmentaja Huiski oli marssinut vihaisena pois kentältä ja jättänyt Woodin siivoamaan sotkut. ”Tämä on jalkapalloa eikä mitään telkkaridraamaa!”

Kaiken kaikkiaan joukkue marssi vihaisena pukuhuoneeseen, eikä heidän tunnelmaansa helpottanut lainkaan, että heillä oli tasan vartti aikaa poistua sieltä ennen kuin heidän vihollisensa saapuisivat paikalle. Tytöt rynnivät ensimmäisenä suihkuun, eikä kukaan valittanut koska Katien naama oli veressä, ja sillä aikaa varusteissaan yhä hikoilevat Weasleyn kaksoset juoksivat johonkin. Wood kiitti onneaan, että Angelina oli suihkussa, ja toivoi, että kaksosilla oli jotain eeppistä mielessään.

Kun olin kulunut kymmenen minuuttia heidän tärkeästä vartistaan, Oliver nousi ja alkoi hakata nyrkillään suihkuhuoneen ovea. Hän oli edelliskerralla uhannut tulla sisään varoituksetta, jos tytöt vielä ylittivät oman suihkuaikansa, joten nämä kipittivät vauhdilla ulos.

Wood ja Harry livahtivat suihkuhuoneeseen sillä aikaa, kun tytöt menivät vessaan. Pian Katien kopista kuului niin hirvittävä kiljahdus, että Wood syöksyi kauhuissaan ulos suihkusta – unohti jopa napata pyyhkeen mukaan – ja riensi paikalle juuri parahiksi nähdäkseen jonkin keltaisen valuvan vessan lattialle. Hiustenkuivaajaa pitelevä Alicia tuijotti sitä kauhuissaan, ja Angelinakin syöksyi ulos toisesta vessakopista. Woodin nähdessään Alicia alkoi kiljua, ja samaan aikaan Katien vessakopin seinien alitse näkyi, kuinka Katie alkoi vimmatusti kuivailla lattiaa.

”Elmukelmua!” hän huusi kopista yhä hieman hysteerisenä. ”Varokaa vessoja!”

”Ei voi olla todellista!” Angelina puuskahti ja painui takaisin vessaan. Wood puolestaan oli juuri rynnistämässä takaisin suihkuhuoneeseen hakemaan pyyhettään, kun kuului karmiva rasahdus ja Angelinan raskas kiroilu.

”Älä vaan sano että joku hajosi!” Alicia kiljui hiustenkuivaajan metelin ylitse.

”Ei hätää, nuo tolvanat vain tekivät klassisen makaronitempun!” Angelina huusi.

Siinä vaiheessa Wood oli saanut pyyhkeen ympärilleen, ja hän palasi vessakoppiin.

”Mitä ihmeen käytännön pilailijoita nuo idiootit oikein ovat?” hän pauhasi. ”Me pelaamme jalkapalloa, ja jos ne luulevat voivansa häiritä meitä vain – ”

”Pois tieltä, Wood!” vessasta ulos tullut Katie kivahti pidellen käsiään hyvän matkan päässä vartalostaan. ”Minä tahdon pestä kädet nyt SAMAN TIEN.”

Jopa hiuksiaan yhä viimeistelevä Alicia väistyi valittamatta, kun Katie tunki hänen viereensä lavuaarin ylle. Katie avasi hanan siististi ranteellaan, laittoi kätensä hanan alle ja –

Alicia kirkui kuin hengenhädässä. Joku oli teipannut lavuaarin vieressä olevan bideesuihkun napin alas, ja nyt suihkusta syöksyi vettä suoraan Alician naamaan ja vasta kuivatuille hiuksille.

”MINÄ MYÖHÄSTYN TREFFEILTÄ!” Alicia kirkui. ”MINÄ NÄYTÄN NIILLE – ”

Ja ennen kuin kukaan ehti estää, Alicia oli naama ja hiukset vettä valuen rynnännyt ulos, missä St. Malfoy Collegen pelaajat istuskelivat bussissa pelivuoroaan odotellen. Kun Alicia ilmestyi takomaan heidän bussinsa ovea, kuski – joko asiasta täysin tietämättömänä tai sitten aivan tarkoituksella – painoi nappia, jolloin sähköovi liukui siististi sivuun ja päästi Alician ryntäämään bussiin keskelle valtavia korstoja, jotka eivät malttaneet odottaa päästäkseen hakkaamaan vastustajansa sairaalakuntoon.

Huolimatta siitä, että Alicia pärjäsi pelikentällä hyvin kasan alimmaisenakin, Wood koki tarpeelliseksi juosta hänen peräänsä – yhä vain pelkkä pyyhe päällään. Onneksi Angelina seurasi myös, sillä yksin Wood ei olisi saanut kiskottua kiljuvaa Aliciaa pois St. Malfoy Collegen pelaajien alta, kun hän joutui toisella kädellä pitämään yhä pyyhettä päällään.

”Ovatko nuo teidän uudet peliasunne, Wood?” Flint kysyi, ja kaikki remahtivat nauruun punakasvoisen Woodin repiessä Aliciaa kohti ovea.

”Varmaan joutuivat nekin hankkimaan käytettyinä”, Montague säesti.

”Lupaan heittää pari lanttia kolehtiin, jotta saadaan heille edes henkselit”, Pucey hihitti.

Wood piristyi vähän kuultuaan myöhemmin, että Weasleyn kaksoset olivat virittäneet pukuhuoneen oven yläpuolelle rehusangollisen hernekeittoa, joka oli läjähtänyt treenivuoron jälkeen suihkunraikkaan St. Malfoyn joukkueen päälle pilaten – niin huhu kertoi – lopullisesti Montaguen uuden puhvelinnahkaisen treenikassin.

**

”Eri collegen pelaajien välillä on havaittu pieniä erimielisyyksiä”, valmentaja Huiski sanoi treenien aluksi. ”Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, vaan ideana on, että pelaajat tutustuvat toisiinsa ja hyödyntävät tämän erinomaisen tilaisuuden olla tekemisissä toisen oppilaitoksen oppilaiden kanssa, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Jotta pelaajat keskittyisivät enemmän siihen, mikä on olennaista, ja muistaisivat minkä takia täällä ylipäätään ollaan, olemme St. Malfoy Collegen henkilökunnan kanssa päättäneet järjestää ennen varsinaisen pelikauden alkamista ystävyysottelun.”

Weasley Collegen pelaajat seisoivat epämääräisessä läjässä ja tuijottivat hiljaa.

”No niin, ja kun kerran kommentteja ei tällä kertaa onneksi tullut, aloitetaan – ”

”Ystävyysottelu?” Fred Weasley kysyi.

Ystävyysottelu?” George Wealey kysyi.

” – aloitetaan kevyellä hölkällä kenttää ympäri, olkaa hyvät!”

Alkulämpän sijaan Wood säntäili täysillä yhden pelaajan luota toisen luo ja murahti jokaiselle: ”Se on sitten pakko voittaa!”
« Viimeksi muokattu: 05.01.2019 19:20:57 kirjoittanut nominal »
Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Kommenttikampanjasta hyvää iltaa! Valitsin tämän siksi, että muuten en varmaan olisikaan tämän pariin eksynyt (ja että toista tarjoamaasi tarinaa menen muutenkin jossain vaiheessa lukemaan ja kommentoimaan). Välttelen yleensä Potter-fikkejä, koska fandom ei itsessään minua niin kamalasti kiinnosta, mutta tässä vahva AU, minulle vieraammat hahmot sekä jenkki-college-romanssi vetivät puoleensa. Ja ai että, miten mainio tämä tähän asti on ollutkaan! Tykkään kamalasti, miten letkeä fiilis tässä tarinassa on. Tuntuu, että oikein irrottelet ja otat kaiken ilon irti koko AU:sta! Weasley Collegen ja St. Malfoy Collegen vastakkainasettelu on oikein överi, niin kuin sen tällaisessa minusta kuuluukin olla, ja jokaisessa hahmossa on jotain hauskaa. Tykkään, miten pirtsakka ja pikkupoikamainen Harry tässä on, ja että Wood on ihan pihalla sen julkkissuhteista (se kun tulee jo melkein korvista ulos, miten spessu Harry kirjoissa on ja miten sitä aina alleviivataan).

Hehe, kuten jokaisessa hyvässä urheilutarinassa, tässäkin on ystävyysottelu ;D Mikäs sen parempaa kuin leikkimielinen kisailu vihollisjoukkueiden välillä - jos nyt leikkimielisyydestä voidaan edes puhua ;) Odotan mielenkiinnolla kisan lopputulemaa! Mielenkiintoista tulee olemaan myös se, miten Wood ja Flint päätyvät lopulta tutustumaan toisiinsa sen verran paremmin, että otsikon lupaama Wood/Flint toteutuu. Kiitoksia näistä kahdesta osasta, jään seurailemaan!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Avaruuspiraatti, voi kiitos paljon kommentistasi!! Pitää harkita, jos yrittäisi uskaltaa jatkossakin tätä AU-puolta, kun kerran sillä saa kivoja lukijoita :) Kieltämättä tämä on mulle sellainen irrottelutarina - ehkä juuri siksi tämä tahtoo niin kamalasti paisua ;D Toivottavasti pidät jatkostakin!

A/N: Tämä loppuficci ei nyt milläääään tahdo toimia, ja tuntuu että mitä enemmän tätä muokkailen, sitä enemmän menen itse sekaisin ;D Päätin nyt vain viskoa tämän kolmosluvun ulos, joten sitten kun yritän saada muuta ficciä toimimaan, enpähän voi enää tätä muokata vaikka tahtoisinkin :D







Luku 3


Kilpailukausi oli jo oven takana, ja joukkueet harjoittelivat lähes joka päivä. Harjoittelua toki vaikeuttivat erinäiset sattumukset, joista inhottavin oli St. Malfoy Collegen pukuhuoneessa irti päästämä rottalauma. Rotat kakkasivat joka ikisen Weasley Collegen pelaajan treenikassiin ja järsivät rikki Alician uutukaisen kondomipaketin sekä Harryn hienot raitasukat. Weasleyn kaksoset keskittyivät treeneissä erityisen huonosti ja joutuivat harva se päivä laastaroimaan neniään, kun saivat pallosta tai kyynärpäästä pohdittuaan kostoja pelaamisen sijaan. Woodin olisi luultavasti pitänyt olla heille vähintään yhtä ankara kuin valmentaja Huiskin, mutta Wood oli liian kiitollinen kaksosten muutamista nerokkaista vastaiskuista. Erityisesti häntä oli ilahduttanut, kun kaksoset olivat onnistuneet värjäämään kaiken St. Malfoyn joukkueen pyykin pinkiksi. Weasley Collegen pelaajat heittivät katsomosta herjoja pinkkipaitaisille vastustajilleen koko sen viikon, joka kesti ennen kuin joukkue sai tilattua uudet pelivaatteet.

Weasley Collegen pelaajat olivat huvittuneet huomatessaan, että joka treenien päätteeksi suurin osa heidän vastustajajoukkueestaan tilasi limun heidän hallinsa aataminaikaisesta limukoneesta. Joko he olivat aivan koukussa tai sitten se vain sopi heidän imagolleen: ainakin Flint näytti aina kävelevältä limumainokselta pidellessään pulloa käsissään. Wood oli sitä mieltä – ja Angelinalla oli tapana tarmokkaasti tukea häntä – että limujen lipittäminen harjoitusten päätteeksi sopi vain velttoilijoille. Niinpä kukaan Weasley Collegen pelaajista ei pahastunut, kun Fred ja George tukkivat limuautomaatin. Sen sijaan Montague suuttui niin paljon, että hän yritti lyödä koneen rikki tajuamatta, että aataminaikaisia koneita ei saa hakattua rikki edes collegekorsto. Sen sijaan Montague sai käteensä hiusmurtuman, joka ikävä kyllä ei kuitenkaan estänyt häntä pelaamasta.

”Mikä helvetti tuo on?” Wood kysyi saapuessaan maanantai-iltana hallille. Heillä oli vuoro St. Malfoy Collegen jälkeen, ja Wood oli ikäväkseen joutunut missaamaan toisen joukkueen haukkumisen tehdäkseen läksyjä.

”Kas, huomasit uuden limukoneemme”, kulman takaa saapasteleva Marcus Flint sanoi rehvastellen.

”Limukoneen?” Wood kysyi äimistyneenä. Muu Weasley Collegen joukkue valui myös pikkuhiljaa paikalle toljottamaan masiinaa, joka muistutti enemmän pientä elintarvikekauppaa kuin limukonetta. Siinä oli kirkkaana loistavat valot, hyllykaupalla tuotteita aina tavanomaisista limuista proteiinipirtelöihin, tuoreisiin hedelmiin ja valmiiksi pakattuihin sushi-annoksiin. Koneen sivussa oli jonkinlainen kosketusnäyttö ja luukku.

”Kyllä vain”, Flint sanoi tyytyväisenä. ”Katsokaa ja oppikaa: tähän asetetaan vain sormi”, hän sanoi ja asetti sormensa kosketusnäytölle ja siihen syttyi valot sekä ilmestyi jonkinlainen valikko, ”valitaan mitä halutaan”, hän painoi yhtä valikon numeroista, ”ja sitten nautiskellaan.” Laitteesta kuului kevyttä hurinaa, ja kokispullo lipui sulavasti jonkinlaisen metallikouran avustuksella luukulle, joka avautui, ja Flint otti virnuillen kokiksensa.

”Luonnollisesti”, paikalle saapunut yhtä lailla virnuileva Montague sanoi, ”tämä tunnistaa vain meidän joukkueemme sormenjäljet. Te taidatte jäädä nuolemaan näppejänne.”

Sekä Flint että Montague nauroivat. Weasley Collegen joukkue tuijotti.

”Ah, saamme toki kiittää tästä loistavasta laitteesta uusinta vahvistustamme”, Flint sanoi. ”Saanko esitellä pelaajan, joka tarjosi meille paitsi tämän hyödyllisen kapistuksen, myös uuden huippuvalmentajan.” Flint ojensi kättään kulman taakse, josta asteli suhteellisen hintelä vaaleatukkainen poika, jolla oli suippo naama ja luihu ilme. ”Tässä on Draco Malfoy”, Flint sanoi maireasti.

**

Se seikka, että Weaslen kaksoset onnistuivat laittamaan pukuhuoneen kaappeihin myrkyttömiä skorpioneja ja siten saamaan St. Weasley Collegen pelaajat hetkelliseen paniikkiin, ei riittänyt kohottamaan Weasley Collegen taistelutahtoa. Kun kaksoset ylittivät itsensä ja onnistuivat tunkemaan mentos-pastilleja limuautomaatin kokispulloihin, minkä takia pullot räjäyttelivät kokiksia ympäri aulaa ja St. Malfoy Collegen pelaajien päälle kolmen päivän ajan, Weasley Collegen pelaajat olivat siltikin iloisia vain pienen hetken. He olivat nimittäin vakoilleet vihollistensa treenejä sen verran, että olivat joutuneet toteamaan Malfoyn valmentajan ilmiömäiseksi. Erityisesti Woodia oli sapettanut, kun hän oli nähnyt Flintin oppivan väistämään sulavasti juuri sen tyyppisen taklauksen, jolla Wood oli viime kaudella saanut Flintin iskettyä kenttään useammin kuin kerran.

”Käsittämätöntä, miten jopa niin keskinkertainen joukkue pystyy sellaisiin suorituksiin”, Wood mutisi kengännauhoja avatessaan. Hän oli saanut nauhat umpisolmuun ja kiskoi niitä vihaisena onnistuen vain kiristämään solmua.

”Älä nyt, kyllä me heidät ystävyysottelussa lyödään”, Harry yritti lohduttaa. ”Pakkohan meidän on, sinä sanoit niin itsekin! Ei voi voida antaa niiden voittaa meitä vain koska niillä on enemmän rahaa!”

Harrylla tuntui olevan jotain henkilökohtaisesti uutta Malfoy-pelaajaa vastaan, ja Woodin kysyessä selvisi, että Harry ja hänen ystävänsä olivat törmänneet Malfoyihin jo high schoolin aikana ja vihanneet toisiaan siitä asti.

”Siksi meidän on nyt tosiaan aivan pakko voittaa heidät, pakko!” Harry puhisi.

Valitettavasti vain heidän treeninsä eivät olleet erityisen lupaavia. Kun ystävyysottelun aika koitti, Weasley College joutui vielä tyytymään suihkuttomaan pukuhuoneeseen, ja tuntui kuin se olisi ollut epäonnen alku koko ottelulle. Angelina rähjäsi kaikille, koska kaikilla paitsi hänellä oli kuulemma asennevamma. Aliciaa ei näkynyt lainkaan.

”Meidän pitää luovuttaa, jos häntä ei pian ala kuulua”, Katie sanoi apeana.

Wood kakoi kuin olisi ollut tukehtumassa. ”Luovuttaa!” hän huusi. ”Ei ikinä! Minä syön ennemmin jätesäkillisen rotankakkaa kuin annan Flintin saada luovutusvoiton! Pelaan vaikka Alician paikkaa omani lisäksi!”

Juuri silloin ovi kävi, ja puuskuttava ja punakasvoinen Alicia saapui paikalle. Kukaan ei tervehtinyt häntä, vilkaisi vain, ja jätti yksin pukuhuoneeseen pukemaan pelikamoja päälle sillä aikaa, kun muut marssivat jo jonossa kentälle. Alicia ei vaikuttanut huomaavan: hän näytti haaveilevalta.

Loppujen lopuksi, Wood ajatteli parin tunnin kuluttua raahautuessaan yhä hikisenä asuntolaan, olisi ehkä ollut parempi jos Alicia ei olisikaan tullut ja he olisivat luovuttaneet. Peli oli ollut heidän kaikkien aikojen surkeimpansa: Alicia ei ollut keskittynyt yhtään mihinkään, kaksoset olivat taklailleet vastustajia riippumatta siitä, oliko näillä pallo ja hyödyttikö se peliä, Harry oli yrittänyt yksin potkia palloa maaliin mutta kukaan joukkueesta ei ollut tullut viimeistelemään työtä, Katie oli yrittänyt jutella Alicialle, Angelina oli pinkonut paikasta toiseen raivosta täristen, ja Wood itse – no, hän oli ehkä keskittynyt hieman liikaa kuittailemaan takaisin Flintin heittoihin. Ehkä hänkin olisi voinut napata pallon itselleen ja juosta sen sijaan, että olisi hypännyt suoraan Flintin päälle, kun tämä oli jälleen kysynyt häneltä niistä kengännauhoista. Ja ehkä hän olisi voinut vain luovuttaa, kun ei ollut ensimmäisellä taklausyrityksellä onnistunut, sen sijaan että olisi rynninyt Flintiä kohti niin monta kertaa, kunnes oli onnistunut. Sillä hetkellä oli tuntunut hyvältä, kun Flint oli tuskanhiki otsallaan tihkuen mutissut ”sinä se et näköjään koskaan luovuta”, mutta hyvä tunne oli häipynyt heti, kun pilliin oli taas vihelletty vastustajan maalin merkiksi.

Pilliin oli todellakin vihelletty vastustajan maalin johdosta monta kertaa. Lopputulos oli ollut 37 – 3, ja ainoasta maalista Wood sai kiittää Harryn loistokasta potkua. Avatessaan raskain mielin huoneistonsa ovea Wood mietti, että voisi saman tien luopua jalkapallostipendistään ja vaihtaa koulua.

**

”Wood… Hei Wood…”

”Turpa kiinni.”

”Mietin vain… Eikö sinun pitäisi olla vetämässä kuntotreenejä?”

”Osaatte tehdä parit vatsat itsekin.”

”Joo mutta…”

”Painu pois ja anna minun olla!” Wood karjaisi ja läimäytti vessan oven kiinni suoraan Fred Weasleyn nenän edestä. Hän oli lukittautunut vessaan heti karmaisevien lajitreenien jälkeen. Hän toki tiesi, että se oli lapsellista ja typerää, mutta hän halusi olla piilossa.

Lopulta hänet haki pois valmentaja Huiski, joka huusi hänelle yhtä kyytiä yli viisi minuuttia. Wood kuunteli alistuneena, kuinka hän oli nolannut koko Weasley Collegen sekä luonnollisesti itsensä, ja nyökkäili nöyränä. Hän oli ihan samaa mieltä, joskin valmentaja Huiski taisi viitata hänen vessaan lukittautumiseensa, kun taas Wood itse tarkoitti heidän häviämäänsä ottelua. Vasta huudettuaan äänensä käheästi valmentaja Huiski käskin Woodin mennä setvimään sotkua, joka oli syntynyt, kun ”joku” oli laittanut Weasley Collegen pelaajien varustekassit täyteen kuolleita sirkkoja ja rottia.

”Ja katsokin, että tällä kertaa teet rehtorille ilmoituksen hygienian vaarantumisesta sekä mahdollisesta tartuntatautien leviämisestä!” Huiski karjui, kun Wood – vihdoin kapteenin velvollisuutensa muistettuaan – pinkoi jo kohti pukuhuonetta.

**

”Ettekö te vähä-älyiset pikkunilkit tajua, että meidän täytyy voittaa heidät pelaamalla?” Angelina kysyi lappaessaan valtavia kukkurallisia ruokaa lautaselleen. He olivat tulleet ruokalaan koko joukkueen voimin pitkien treenien päätteeksi, kuten heillä usein oli tapana. Yleensä se nostatti joukkuehenkeä, ryhmäytti mukavasti, mutta viime aikoina se oli ollut lähinnä tilaisuus hautoa kostoa ja kuunnella Weasleyn kaksosten loistavia uusia jäynäideoita.

”Muuten olisin sinun kannallasi”, Wood sanoi ja kauhoi ruokaa vielä korkeammaksi keoksi kuin Angelina, ”mutta he yrittävät tehdä kaikkensa estääkseen meitä edes harjoittelemasta, joten meidän on pakko kostaa samalla mitalla.”

Angelina tuhahti. ”Ei tuossa ole mitään järkeä. Ne yrittävät estää meitä harjoittelemasta, joten juuri siksi – hitto – ” hänen ruokakasan päälle asettelemansa uuniomena oli lähtenyt vierimään alas, mutta vieressä seisova Katie nappasi sen hänen puolestaan kiinni ” – siis juuri siksi meidän pitäisi nimenomaan keskittyä harjoitteluun ja voittaa heidät. Siinäpä näkisivät.”

”Arvostan järkeilyäsi, Angelina hyvä”, Fred Weasley sanoi.

”Sinäkö muka?” Angelina kysyi, ja Woodkin tuijotti ihmeissään.

”Totta kai”, Fred sanoi loukkaantuneen näköisenä.

”Se vain ei missään nimessä estä meitä siinä sivussa kostamasta heille”, George Weasley sanoi.

Joukkue valtasi suuren pöydän ja istuutui ruokailemaan. Valtavat ruokakeot katosivat tasaista vauhtia, kun he ihmettelivät tätä Weasleyn kaksosten uutta näkökulmaa.

”No, me vain ajateltiin, että ehkä olisi hyvä keskittyä pelaamiseenkin välillä”, Fred puolusteli.

”Ai ihanko totta”, Angelina sanoi ja pyöritti silmiään.

”Muutkin siis huomasivat, kuinka pahasti me otettiin niiltä köniin ystävyysottelussa?” Wood kysyi aivan kuin se olisi tullut hänelle yllätyksenä.

Katie nyrpisti nenäänsä. ”Pelaamiseen on ihan hyvä tietysti keskittyä, mutta minä en tosiaan haluaisi enää löytää rintaliiveistäni rottia, olivat ne sitten kuolleita tai eläviä.”

”Niin, no, siitä se ajatus oikeastaan lähtikin”, George sanoi.

”Mitä, minun rintaliiveistäni vai?”

”Ei tietenkään”, George sanoi ja punastui hieman, ”vaan siitä että ottelun jälkeen sama meno vain jatkui.”

”Me alettiin nimittäin miettiä, että ne ovat olleet täällä jo pitkään, eikä me tähän mennessä olla saatu häädettyä niitä millään – joten mitä jos ne eivät lähde ollenkaan?” Fred sanoi.

Se sai kaikki hiljaisiksi – kunnes Wood puraisi uuniomenaa ja älähti ja hänen silmänsä alkoivat vuotaa. Joku – eikä kenenkään tarvinnut arvuutella, kuka – oli vaihtanut uuniomenat raakoihin sipuleihin, jotka oli naamioitu elintarvikevärillä ja siirapilla.

**

Treenit jatkuivat jokseenkin urheilullisemmissa merkeissä kuin aiemmin, ja kaikilla paitsi Alicialla tuntui olevan taas motivaatio kohdallaan. St. Malfoyn porukka ei enää jaksanut aivan niin usein tulla katsomoon ilkkumaan heille, mutta, kuten Wood kaikille toitotti, sillähän ei ollut heille mitään väliä, koska he eivät aikoneet välittää moisten turhakkeiden puheista muutenkaan.

Joukkueen yhteishenki oli kohonnut mukavasti, kun he olivat porukalla käyneet varastamassa (tai siis lainaamassa) läheisestä supermarketista kymmenittäin ostoskärryjä. St. Malfoy Collegen treenien aikana he olivat tehneet kärryistä täydellisen ympyrän St. Malfoyn bussin ympärille. Oli ollut hulvatonta katsoa, kuinka bussikuski oli raivonnut ja yrittänyt kiskoa kärryjä pois siinä onnistumatta. Oli tarvittu äärimmäisen vihaisten Flintin ja Bletchleyn huomattavia lihaksia, jotta Weasley Collegen huolella väsäämä rinki oli saatu rikottua.

Weasleyn kaksoset olivat vuoranneet pukuhuoneen pierutyynyillä, minkä St. Malfoy College oli kostanut jälleen uudella varustekassipilalla: piilottamalla leikkikäärmeen Katien ja Alician kassin väliin.

”Säälittävää, Flint!” Wood huusi, kun he törmäsivät käytävällä. ”Kuinka monta kertaa te aiotte vielä tehdä saman pilan?”

Flint kiristeli hampaitaan ja mulkaisi nyrpeänä Derrickiä, joka vaikutti loukkaantuneelta.

Montague oli kuitenkin se, joka vastasi. ”Pidä varasi, Wood”, hän sähisi ja heilutteli nyrkkejään. ”Te ette kohta edes tajua, mikä teihin iski.”

Wood nauroi. ”Hui, nyt alkoi pelottaa!”

**

Kilpailukausi oli sujunut hyvin, joskin oli myönnettävä, että Weasley Collegen ensimmäiset vastustajat olivat tunnetusti huonoja. Heidän toisen pelinsä jälkeen vastustajat eivät olleet edes näyttäneet pettyneiltä, ja myöhemmin Wood oli kuullut heidän suunnitelleen bileitä, koska he olivat hävinneet vain kahdellakymmenellä pisteellä.

Valitettavasti St. Malfoy Collegen kilpailukausi oli alkanut aivan yhtä loistavasti, eikä heille ollut sattunut yhtä huonoja alkuvastustajia kuin Weasley Collegelle. Siitä he jaksoivat jatkuvasti muistutella törmäillessään – usein kirjaimellisesti – hallilla. Kerran Katie ei ollut lainkaan varautunut, ja Montague sai hänet kaadettua kipeän näköisesti.

”Eihän mitään mennyt rikki?” Wood kysyi huolissaan.

”Vain tuo ruma naama”, Montague huudahti vahingonilmoisena. Katie, jonka poskeen oli tosiaan tullut ikävä ruhje, sylki verisen limaklimpin suoraan Montaguen puhtaanvalkoisille Niken lenkkareille. Vähän kauempana seisoskeleva Flint loi Woodiin ja Katieen oudon katseen – hetken se näytti melkein ihailevalta, mutta sitten Wood räpäytti silmiään ja huomasi nähneensä väärin.

**

St. Malfoy College oli viikonloppuna taas voittanut yhden lohko-ottelun, ja he olivat saapuneet sen päiväisiin treeneihin niin rehvastellen, että Weasley Collegen pelaajien hermot olivat kiristyneet pelkästä heidän näkemisestään. Heillä oli itsellään takana poikkeuksellisen rankat treenit, ja kaikkien joka ikinen lihas tuntui muuttuneen pelkäksi veteläksi hyytelöksi.

”Jääkää odottamaan, meillä on idea”, Fred sanoi, kun he seisoivat rivissä ja tuijottelivat murhanhimoisesti St. Malfoyn porukkaa, joka oli taas kerran geelannut yhtenevästi hiuksensa ja pukeutunut puhtaanvalkoisiin edustuspaitoihin.

Niinpä he jäivät katsomaan vastustajiensa treenejä. Huippuvalmentaja teki edelleen huipputyötä, mutta muuten treenit eivät – Weasley Collegen iloksi – olleet St. Malfoyn parhaat. Montague taisi vahingossa murtaa Derrickin sormen, ja puolivälissä treenejä Bole alkoi käyttäytyä oudosti. Kesken hyökkäyskuvion harjoittelun hän yhtäkkiä kaartoi kohti pelikentän laitaa ja jäi nojailemaan siihen sekä naureskelemaan itsekseen. Valmentaja ajoi hänet pois kentältä, ja hän jäi tyytyväisenä katsomoon istumaan ja ryystämään juomapullostaan siihen malliin, että siinä oli ilmeisesti muutakin kuin vettä.

Kun treenit loppuivat, St. Malfoyn porukka raahautui pukuhuoneeseen ja Weasley Collegen väki hipsi perään. Kaksosten ohjeesta he jäivät seisoskelemaan pröystäilevän limuautomaatin viereen. Kovin kauaa heidän ei tarvinnut odottaa.

”MITÄ PERKELETTÄ TÄMÄ ON!” pukukopista kantautui huuto. ”MITÄ NE OVAT TEHNEET TÄLLE VEDELLE!”

Pukuhuoneen ovi avautui. Suihkuhuoneesta lemahti ällöttävä haju, ja koko Weasley Collegen joukkue näki ruskeana suihkusta ryöppyävän veden. Suihkussa olleet Flint, Montague ja Bole kietoivat nopeasti ruskeiksi värjäytyviä pyyhkeitä ympärilleen. Kaikkien naamat olivat punaiset, mutta kaikkein vihaisimmalta näytti Bole, joka ärjyi edelleen.

Weasley Collegen joukkue nauroi näkymälle. Woodin katsellessa Flint korjasi päällään olevaa pyyhettä, ja Wood huomasi, kuinka liemikuution ruskeiksi värjäämät vesipisarat kiiltelivät hänen ihollaan ja korostivat hyvin muodostuneita lihaksia. Wood hämmentyi ajatustaan ja ryhtyi nauramaan kovempaan ääneen.

**

”Finaaliottelut lähestyvät”, Wood sanoi. ”Meidän pitää treenata entistä enemmän, jos aiomme päästä niihin! Kauden tähänastiset voitot eivät vielä merkitse yhtään mitään!”

”Aivan, siitä tulikin mieleeni”, valmentaja Huiski sanoi. ”Wood on täysin oikeassa: finaaliottelut lähestyvät, ja treenejä on lisättävä. Sama pätee toki myös hallimme tämänkautisiin vuokralaisiin. Heillä menee paljon turhaa aikaa edestakaisin matkustamiseen, joten he ovat päättäneet vuokrata asuntolahuoneita.”

”Mutta meidän asuntolammehan on täysi”, Alicia sanoi äimistyneenä. Hän jos kuka tiesi sen, sillä hän oli yrittänyt vaihtaa huonetta lähemmäs poikaystäväänsä, mutta yhtäkään ei ollut ollut vapaana.

”Nimenomaan”, valmentaja Huiski vastasi. ”Joten, koska teillä on kuitenkin yhteinen intressi, jokainen teistä majoittaa yhden pelaajan omaan huoneeseensa.”
Never regret something that once made you smile.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
A/N: Joopa joo, kaikkeni yritin mutta en saa pysyttyä alkuperäisessä suunnitelmassani ;D Olen melko varma, että en saa tarinaa mahtumaan viiteen lukuun, mutta tämänhetkinen tavoitteeni on kuusi lukua! :D






Luku 4


Treenikassi tuntui painavan Woodia kasaan, vaikka hän oli vanttera jalkapalloilija ja vieläpä huippukunnossa. Hän katseli asuntolan hitaasti lähestyvää ovea ja tunsi, kuinka jalkoja alkoi painaa joka askelella enemmän.

Flint oli tietysti kapteenina majoitettu Woodin huoneeseen, eikä ollut auttanut, vaikka koko Weasley Collegen joukkue oli suurin piirtein maannut maassa anelemassa, että St. Malfoyn väki häädettäisiin pois.

”He maksavat taatusti enemmän pelkästä asuntolavuokrasta kuin me koko lukukaudesta”, Harry mutisi vihaisena – hän ja hänen ystävänsä olivat saaneet huonetoverikseen kenet muunkaan kuin Malfoyn, toisen joukkueen potkaisijan.

”Minä soitan tästä kotiin”, Angelina puhisi. ”Tämä verottaa meidän keskittymistämme, ja minä en taatusti ole missään sopimuksessa suostunut siihen, että jakaisin huoneen jonkun kanssa!”

Weasleyn kaksoset mutisivat jotain hiljaa kahdestaan, eikä Wood uskaltanut kysyä, mitä he suunnittelivat.

Katie huokaisi. ”Kyllä minä tietysti tajuan logiikan tässä takana”, hän sanoi apeana, ”mutta eikö muka tosissaan ollut mitään muuta keinoa? Eikö tässä olisi vaikka hotellia lähellä? Voitteko kuvitella sitä valituksen määrää, kun he joutuvat meidän asuntolaamme?”

Kaikki tarpoivat synkkinä eteenpäin, ja heidän vauhtinsa hidastui sitä mukaa, kun asuntolan ovi lähestyi. Siitä huolimatta he olivat lopulta perillä, ja Wood sai kunnian avata oven, minkä jälkeen kaikki lähtivät raahustamaan omiin huoneisiinsa.

**

Flint saapui mukanaan kolme valtavan suurta matkalaukullista tavaraa. Hänellä oli päällään niin kireä valkoinen t-paita, että Wood pelkäsi sen pian räsähtävän rikki hauisten kohdalta. Nenällään Flintillä oli aurinkolasit.

”Oletko vetänyt huumeita vai miksi pidät noita kaatosateella?” Wood sanoi tervehdykseksi.

Flint kallisti päätään alaspäin ja siirsi aurinkolaseja niin, että pystyi katsomaan Woodia niiden ylitse. ”Pitäähän minun jotenkin suojella itseäni näkemästä tätä läävää.”

Wood kurtisti kulmiaan. ”Ei pitäisi yllättyä siitä, että sinä et arvosta mitään.”

”Ja minun ei pitäisi yllättyä siitä, että sinä et ole ikinä kuullutkaan likapyykkikorista”, Flint sanoi silmäillen vaatekasoja, joita oli nojatuolilla, sängyllä, tuolinreunalla ja vessan oven päällä; Wood ei todellakaan ollut siivonnut vieraansa saapumisen kunniaksi.

”Ne eivät ole vielä likaisia”, Wood tuhahti.

”Oli miten oli”, Flint sanoi kopeasti, ”tämä taitaa olla minun sänkyni?”

Wood nyökkäsi. Koulusta oli tuotu telttavuode, joka oli vastakkaisella seinustalla Woodin sängystä katsoen. Se ei paljon lohduttanut, kun huone oli niin pieni kuin se oli. Wood oli joutunut siirtämään nojatuolin ja pienen hyllykön keskelle huonetta, jotta sängylle oli ylipäätään tilaa. Se hyvä puoli järjestelyssä oli, että huonekalut loivat ikään kuin rajan heidän välilleen. Ikävämpi puoli se oli, että kylpyhuoneen ovi oli Flintin puolella.

Flint veti kaikki kolme valtavaa laukkuaan keskelle huonetta ja avasi ne. Ne täyttivät koko tyhjän lattiatilan, eikä Wood mahtunut edes kävelemään niiden ohitse vessaan. Sitten Flint huokaisi ja rysäytti itsensä sängylle, joka natisi niin kovaa, että Wood toivoi sen hajoavan saman tien. Valitettavasti se vain jatkoi nitinää joka kerta, kun Flint liikahti edes millin verran. Woodin oli äärimmäisen vaikea saada unta, ja kun hän vihdoin sai, hän näki todella häiritseviä unia, joissa hän makasi itse Flintin sängyllä natisuttamassa sitä, ja Flint seisoi hänen vieressään ja katsoi häntä ihaillen, ja sitten Flint kumartui vähän lähemmäs – mutta sitten Wood heräsi, ja hän vannoi, että unen seuraavassa vaiheessa hän iskisi nyrkillä Flintin hyvin muodostunutta nenää.

**

”No niin, joukkue, sitten vielä loppuverkaksi kaksi kierrosta ympäri! Hyvät treenit tänään!” valmentaja Huiski sanoi. Joukkue alkoi hölkätä tasaista tahtia.

”Minä vihaan tätä naurettavaa touhua!” Alicia sanoi. ”Minä olen tyttö, voi hyvänen aika sentään!”

”Jos luulet”, Wood sanoi närkästyneenä, ”että taklaan jatkossakaan yhtään sen – ”

”En minä mistään taklauksista puhu”, Alicia keskeytti. ”Puhun siitä helvetin Puceystä, joka on tungettu minun huoneeseeni. Mikä ihmeen järki tässä on olevinaan!”

”Niinpä”, Angelina sanoi. ”Jos joku olisi viitsinyt ajatella edes sekunnin, hän olisi laittanut meidät tytöt keskenään samaan huoneeseen ja – ”

”Niin no”, Alicia keskeytti taas, ”en tiedä olisiko se sen parempi.”

”Miten niin?” Angelina kysyi hyökkäävästi.

Alicia ei kuitenkaan pelästynyt sävyä. ”No siten niin, että sinä olet tosi kuivakkaa seuraa. Minun seuraelämäni ei parantuisi yhtään, vaikka sinä tulisit Puceyn tilalle. Paidan vain voisin vaihtaa muualla kuin vessassa.”

Angelina tuhahti. ”No, minun puolestani sinä voit ottaa Bolen. Hän ei muusta puhukaan kuin bileistä. Vannon, että lyön häntä, jos hän vielä kehtaa kysyä minulta niistä jotain.”

”Kuulkaa, tytöt”, Wood sanoi tajuttuaan äkkiä jotain. ”Alicia on oikeassa – ei teitä pitäisi pistää samaan huoneeseen poikien kanssa. Teillähän ei ole mitään suojaa siellä – mitä jos vaikka, no, kyllä te tiedätte – joku heistä päättää tehdä jotain… vaikka yöllä…”

”Mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat, Wood?” Angelina kysyi hyytävästi.

”No siis – sitä vain – tiedättehän… jotain… raiskausta tai…”

Alicia remahti nauruun. Angelina näytti kiristelevän hampaitaan, ja hieman taaempana hölkkäävä Katie näytti aika vaikealta.

”No mitä?” Wood kysyi. ”Minä vain – ”

”Jos sinä edes hetkenkään verran kuvittelet”, Angelina murahti hampaidensa välistä, ”että yksikään noista säälittävistä kusipäistä selviäisi yhtenä kappaleena, jos edes harkitsisi koskevansa minuun pelikentän ulkopuolella, sinä olet vielä tyhmempi kuin annat ymmärtää, Wood.”

”Okei, okei, ei sitten”, Wood mutisi. Olihan hän tietysti treenannut kohta jo pari vuotta yhdessä Angelinan, Alician ja Katien kanssa, ja oli saanut näiltä taklaustilanteissa monesti nenilleen. Ehkä hänen olisi pitänyt tajuta pitää suunsa kiinni.

**

Wood oli yrittänyt ottaa tavakseen käydä suihkussa vain ja ainoastaan treenien jälkeen, mutta valitettavasti treenejä ei ollut ihan joka päivä – eikä se vajaan viiden minuutin suihkuttelu oikein riittänyt puhdistamaan kaikkea kertynyttä kuonaa. Niinpä hänen oli silloin tällöin pakko käydä suihkussa omassa asuntolahuoneessaan, joskin hän pyrki tekemään sen silloin, kun tiesi Flintin olevan treeneissä.

Harmi vain, että Flint ei ollut yhtä välttelevä. Hän kävi suihkussa joka aamu – tai parempi sana olisi luultavasti ollut ”asui” eikä ”kävi”. Wood sai hakata vessan ovea minuuttikaupalla ja oli jo useammin kuin kerran myöhästynyt tunnilta sen takia, että Flint ei päästänyt häntä edes harjaamaan hampaitaan. Asiaa ei lainkaan auttanut se, että kun Flint vihdoin avasi oven, hän oli aina kietonut pyyhkeen laiskasi lanteilleen, tuoksui voimakkaan miehiseltä ja katsoi Woodia rennosti lihaksikas ylävartalo paljaana. Wood yritti katsella muualle kuin Flintiin, mutta liian usein hänen katseensa harhautui taas niihin vesipisaroihin, joita putoili Flintin märkinä kasvoja kehystävistä hiuksista kookkaille olkalihaksille, tai jotka kimmelsivät hänen voimakkaan rintansa tai – se oli pahinta – hennon karvaisen vatsansa päällä. Flintin vatsalihakset erottuivat selvästi, mutta niissä oli tiettyä pehmeyttä, ja joka kerta erehdyttyään katsomaan niitä Woodin teki mieli jäädä suihkuun vähän pidemmäksi aikaa…

”Väistä, vitun vatipää”, Flint murahti ja tyrkkäsi Woodin sivummalle kylpyhuoneen ovensuusta niin, että Woodin olkapää rusahti ovenkarmiin.

”Meidän pitää laatia suihkusäännöt”, Wood vastasi. ”Aikataulut suihkussa käynnistä ja säännöt siitä, mihin sinä jätät noita ällöttäviä pyyhkeitäsi.”

Flint nauroi, käveli sängylleen, irrotti pyyhkeen lanteiltaan ja viskasi sen suurieleisesti lattialle muiden käyttämiensä pyyhkeiden päälle. Wood avasi suunsa vastatakseen jotain nasevaa, mutta hän ei saanut päähänsä mitään, kun Flintin paljaat pakarat olivat sillä lailla hänen silmiensä edessä, joten hän kiirehti vessaan ja yritti muistella, mitä hänen pitikään siellä tehdä.

**

”Vaikuttaa pahasti siltä, että St. Malfoy pääsee finaaliin”, Katie sanoi kiinnittäessään olkasuojia.

”No, sitten pääsemme mekin – ” Fred sanoi.

” – ja hakkaamme heidät”, George täydensi.

”Niin, se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Katie myönsi, ”mutta olisi ollut vielä mukavampaa, jos olisimme saaneet karistaa heidät jo ennen finaalia.”

”No jaa”, Wood sanoi. ”Ehkä on jopa mukavampaa murskata heidät finaalissa. Olisihan se vähän laimeaa, jos emme ottelisi kertaakaan heitä vastaan – sitä ystävyysottelua ei todellakaan lasketa.”

”Jos me aiomme voittaa yhtään kenetkään yhtään missään, meidän pitäisi varmasti treenata”, Angelina tiuskaisi. Hän seisoi jo pukuhuoneen ovella. Kun muu joukkue nousi hitaasti ja lähti lampsimaan hänen ohitseen kohti kenttää, Angelina kumartui Woodin puoleen ja sanoi hiljaa: ”Todellakin toivon, että me parannetaan vielä, koska St. Malfoyn valmentaja on omaa luokkaansa. Huiski ei ole tyhmä, mutta…”

”Korjaa vähän asennettasi”, Wood kivahti, vaikka hänen oli myönnettävä, että Angelina oli luultavasti oikeassa.

Valmentaja Huiski seisoi jo kentän keskellä pallo kädessä odottamassa heitä. He olivat verkanneet ennen treenien alkua, ja Huiski ilmoitti, että tänään otettaisiin kymmenen minuuttia tekniikkaharjoittelua ja sen jälkeen tehtäisiin taklauksia. Kaikki virnistelivät: se oli poikkeuksetta heidän lempijuttunsa treeneissä. Fyysisyyden takiahan tätä peliä pelattiin.

”Okei, heitellään ensin palloa koko joukkueen kesken”, Huiski sanoi ja ohjeisti heidät juoksemaan kukin omaan soppeensa isolla kentällä.

Wood oli lähes maalialueella, kun Huiski puhalsi pilliin. Jostain syystä hän ei lopettanut puhaltamista eikä myöskään heittänyt palloa - ja sitten Wood tajusi, että pirinä ei suinkaan tullut pillistä vaan hallin palohälyttimestä.

”Kaikki ulos!” Wood karjui, vaikka ei kukaan kuullut häntä yhä voimistuvan sireenin ylitse. Muutkin kuitenkin tajusivat, mistä oli kyse, ja koko joukkue lähti juoksemaan kohti ulko-oven virkaa yhä toimittavaa pressua.

**

Tuntia myöhemmin – juuri sopivasti Weasley Collegen vuoron päätyttyä – oli käynyt ilmi, että hälytys johtui vain ”jostain teknisestä viasta”. Kellekään Weasley Collegen pelaajalle ei ollut kuitenkaan epäselvää, ketkä sen ”teknisen vian” olivat aiheuttaneet. Syylliset nimittäin marssivat rinnat rottingilla halliin käyttämään omaa treenivuoroaan.

”Alhaista!” Fred huudahti. ”He eivät halua, että me pystymme treenaamaan!”

”Luulevat voittavansa meidät tällä tavalla”, Harry sanoi aika apeana.

”Älkää lannistuko, joukkue!” Wood sanoi. ”Meillä ei ehkä ole käytössämme pelikenttää tai valmentajaa, mutta miksi sen pitäisi estää meitä treenaamasta? Näytetään kaikille, että meitä eivät yhdet palohälyttimet pidättele!”

Tarvittiin hetki vakuutteluja sekä Angelinan niskalenkkiote, ennen kuin jopa Alicia oli saatu suostuteltua jäämään ylimääräisiin treeneihin parkkipaikalle. Joskus muinoin heillä oli ollut ulkokenttäkin, mutta sen päälle oli jo kauan sitten rakennettu asuntolan lisäsiipi. Onneksi parkkipaikka oli kuitenkin iso, joten heillä oli reilusti treenitilaa.

”Ja jos me vahingossa heitetään noiden bussin ikkuna mäsäksi, sitä parempi vain”, George sanoi ja mulkoili hallin oven viereen parkkeerattua bussia, jossa St. Malfoyn väki säilytti treenikamojaan.

”Älä innostu liikaa. Meillä ei ole varaa korvata sitä”, Katie huomautti.

Lopulta treeneistä tuli hyvät. He eivät voineet harjoitella taklauksia siihen malliin kuin yleensä, koska asfaltti oli liian kova alusta, mutta muiden osa-alueiden harjoittelu sujui niin hyvin, että Wood jopa harkitsi, että heidän pitäisi jatkossakin harjoitella ulkona. Hän ei kuitenkaan päässyt esittämään ehdotustaan ennen kuin St. Malfoy Collegen pelaajat saapastelivat ulos hallista virneet naamallaan – ja pysähtyivät järkyttyneinä tajutessaan, mitä ulkona tapahtui.

”Hyvä treenipäivä, vai mitä!” Wood huusi.

**

Illalla nukkumaan käydessään Wood myhäili yhä itsekseen, kun he olivat onnistuneet treenaamaan olosuhteista huolimatta. Flint vaikutti tavallistakin kärttyisämmältä, mikä teki Woodin olosta entistä paremman.

”Hyvää yötä”, Wood sanoi – ihan vain kiusallaan – sammuttaessaan valon. Flint murahti ja käänsi kylkeä sänky natisten.

**

Seuraavien treenien jälkeen Weasley Collegen pelaajat saivat vessassa taas vedet päälleen lavuaarilla, mutta tällä kertaa uhrina oli Harry eikä Alicia, joten mitään ärsyyntynyttä huudahdusta radikaalimpaa ei tapahtunut. Woodia ärsytti silti.

”Meidän täytyy näyttää niille kunnolla”, hän mutisi. ”Tämä on meidän halli eikä niiden! Meidän huoneet, meidän kenttä, meidän pallot!”

”Itse asiassa ne tuovat kyllä joka kerta omat pallot mukanaan”, George huomautti.

”Se ei ole pääpointti nyt!” Wood puhisi.

”Minulla on idea”, Alicia huikkasi. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä ihmeissään, sillä hän oli koko pelikauden ollut niin pihalla kaikesta, että kukaan ei ollut edes aivan varma, oliko hän huomannut heidän jatkuvaa kilvoitteluaan St. Malfoy Collegen kanssa.

”Mikä idea?” Wood kysyi varuillaan.

”Järjestetään bileet.”

”Älä – ” Angelina aloitti, mutta Weasleyn kaksoset hyssyttivät niin kovasti, että Angelina hiljeni.

”Bileet”, Alicia toisti. ”Tämä on meidän collegemme, täällä on meidän kaverimme – me voimme taatusti pitää täällä parhaat mahdolliset bileet. Siinäpä voivat sitten St. Malfoyn tyypit kökkiä yksin asuntolahuoneissa ja olla surkeita.”

”Ei hassumpi idea”, Wood sanoi. ”Mitä olette mieltä? Pistetäänkö bileet pystyyn?”

”Me hankitaan juomat”, Weasleyn kaksoset sanoivat yhteen ääneen.
Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Minä en ainakaan valita mahdollisesti pidemmästä tarinasta ;D

En ole yllättynyt, että Weasley College hävisi ystävyysottelun. Eihän tässä muuten olisi mitään hauskaa, jos St. Malfoyn pelaajat eivät olisi koko ajan niskan päällä! Itseänikin jo ihan ärsyttää, miten nokkelasti vierasjoukkue osaa antaa takaisin. Tuntuu, että he on aina yhden askeleen edellä! Mutta ehkä Weasley Collegen altavastaajat vielä yllättäisivät ja kenties nousisivat kultapaikalle finaaleissa. Asuntolan ja huoneiden jakaminen on mitä mainioin asia ikinä!! Mikään ei ole luultavasti kivempaa kuin se, että kaksi toisiaan inhoavaa hahmoa pakotetaan asumaan samassa pienessä tilassa ;D Ja voi Wood, minkäs olet mennyt tekemään! Ei vierasjoukkueen kapteenia sovi tuolla tavalla tihrustaa ;)

Mitäköhän bileissä tapahtuu :D Epäilen, etteivät St. Malfoyn pelaajat jää vain murehtimaan huoneisiinsa.

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Avaruuspiraatti, jeee kiitos paljon ihanasta kommentista! Hahaa tuo on kyllä hyvä pointti, se on osa hauskuutta että toiset on koko ajan niskan päällä xD

A/N: Veikkauksia otetaan vastaan, pysynkö kuuden luvun tavoitteessa vain en :P Ja toinen juttu, K11-ikäraja taipuu kyllä tosi paljoon, varsinkin verrattuna kaikkiin muihin! Paras ikäraja :P




Luku 5


”Eihän kukaan ole kertonut St. Malfoyn väelle?” Wood varmisti kiskoessaan jo toista tuopillista olutta.

”Älä ole idiootti”, Katie sanoi ja kopisti muovimukiaan Woodin mukia vasten.

”Halusin vain varmistaa.”

He olivat Harryn huoneistossa, koska se oli isoin. Harryn kaveri, Weasleyn kaksosten veli Ron, vaikutti ihan mukavalta. Hän jutteli innokkaasti kaikille ja halusi keskustella kaikista näkemistään jalkapallopeleistä. Kuulemma Malfoy ei tulisi tänään asuntolaan, koska oli mennyt viikonlopuksi tapaamaan vanhempiaan. Sen takia he olivat järjestäneet bileet perjantaina silläkin uhalla, että finaaliottelu – Weasley College vastaan St. Malfoy College, kuten oli arvattavissa – käytäisiin viikon päästä, ja lauantai ja sunnuntai oli omistettu kokonaan treeneille.

”Kaikki, jotka ovat huomenna darrassa, joutuvat tekemään 50 ekstrapunnerrusta”, Wood julisti joukkueelleen ja kulautti oluensa loppuun. Hän marssi keskelle huonetta viritetyn ison oluttynnyrin luokse täyttämään mukinsa.

Paikalla oli suunnilleen koko Weasley College, tai siltä se ainakin tuntui, sillä huone oli ääriään myöten täynnä, ja bileet jatkuivat käytävälle saakka. He olivat todellakin tehneet parhaansa kutsuessaan paikalle väkeä, sillä heidän suunnitelmaansa kuului, että kaikki kampuksella tietäisivät puhua näistä bileistä vähintään seuraavan kuukauden. Weasleyn kaksosilla oli jotain ohjelmanumeroa tiedossa, ja Alicia oli luvannut huolehtia riittävän jännittävistä juoruilun aiheista. Jopa Harrysta oli hyötyä, sillä ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat kaikkein innokkaimpia bilettämään, ja Harry oli heidän linkkinsä siihen suuntaan – tai sitten kaikki vain halusivat tulla tsekkaamaan kuuluisan Potterin.

”Hei, komistus”, kuului kehräävä ääni jostain Woodin takavasemmalta. Hän siemaisi taas olutta ennen kuin kääntyi katsomaan. Puhuja oli todella pieni blondi, jonka hiukset ylettivät pitkälle selkään. Tytön ripset olivat noin kolme kertaa luonnollisen pituiset.

”Öh, moi”, Wood sanoi, ja hänen teki mieli astua taaemmas, mutta hän ei mahtunut, koska joka paikka oli täynnä väkeä.

Tyttö ojensi etusormensa ja hipaisi kevyesti Woodin vatsaa. ”Oh”, hän henkäisi, ”niin kovana.”

Wood tuijotti kulmat koholla. Hän katsoi ensin tytön meikattuja kasvoja ja sitten tämän etusormea, jonka pitkä kynsi oli lakattu vaaleanpunaiseksi. Wood ei osannut sanoa mitään: häntä hieman ällötti, ja sitten tyttö siirsi etusormensa suuhunsa, imaisi sitä ja hymisi. Wood nyrpisti inhoten nenäänsä ja tunki väkisin pois sanomatta sanaakaan. Hän huomasi, että kaksoset olivat tuoneet paikalle valtavan viinapullon ja jakelivat shotteja kaikille. Wood käytti jalkapallotaitojaan ja runnoi tiensä poikien luo. Hän ojensi tyhjäksi kulauttamansa pahvimukin, johon hänelle kaadettiin aimo annos kirkasta.

”Hän on Alicia!” syvä ääniä sanoi kauempana. ”Alicia Spinnet – minun tyttöystäväni! Hän pelaa joukkueessa – kyllä, kyllä, meidän joukkueessa – itse en niin välitä amerikkalaisesta jalkapallosta, mutta Alicia on aivan ilmiömäinen! Katsokaa hänen hauiksiaan!”

Woodin oli hieman siristettävä silmiään, jotta hän erotti tarkasti blondin pojan, joka venytteli kikattelevan Alician käsiä ja puristeli tämän hauiksia. Kun hauikset oli nähty, Alicia ja poika alkoivat pussailla, ja heitä ihaillut joukkio hajaantui. Wood kiskaisi viinat kerralla kurkusta alas ja ojensi mukiaan taas täytettäväksi.

”Mene nyt vähän juttelemaan tyypeille!” George sanoi ja tökkäisi Woodia rintaan.

”Joo joo”, Wood murahti ja siirtyi pois kaksosten luota. Hän yritti etsiskellä sitä ällöttävää blondia voidakseen vältellä tätä, mutta huone oli aivan liian täynnä. Sen sijaan Wood ajautui nuoren kikattelevan tyttölauman luokse. Hänellä kesti hetki ennen kuin hän tajusi, että tytöt piirittivät Harrya.

”Oi, saisinko nimmarisi, saisinko?”

”Öh…” Harry sanoi.

”Totta kai hän antaa nimmareita!” kiljahti Alicia, joka putkahti paikalle poikaystävä vanavedessään. ”Mutta vain iholle – paitoja ylös, tytöt! Tai alas, ihan miten vain!”

Wood avasi suunsa sanoakseen, että Alicia huijasi, että tietenkään kenenkään ei tarvinnut tehdä sellaista, mutta huomasi kauhukseen tyttöjen jo nostelevan paitoja vatsansa paljastaen. Joku oli kiskonut paidan kokonaan pois, ja Wood tuijotti hetken järkyttyneenä kirkkaankeltaisia rintaliivejä. Hänen järkytyksensä ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna Harryn ilmeeseen. Alicia joutui tunkemaan väkisin tussin Harryn käteen, ja sen jälkeen vielä ohjaamaan Harryn käden lähinnä olevan tytön navan tietämille. Sittenkin Harryn nimikirjoitus oli erittäin vapiseva.

”Noin!” Alicia huudahti kuitenkin innostuneena. ”Nimmari itseltään Harry Potterilta!”

Wood pudisti epäuskoisena päätään. Hän oli päättänyt, että ei enää edes halunnut tietää, mistä Potter oli kuuluisa. Lisäksi hän halusi pois näiden ahdistavien paljastelijoiden luota. Hän tiesi kyllä, millaista vähäpukeista vartaloa hän halusi katsoa, ja se ei todellakaan ollut hintelä hihittävä tyttö. Wood hörppi juomaansa raivatessaan taas tietä väkijoukossa.

Nurkassa oli iso sohva – jotain hyötyä oli selvästi joko siitä, että asui kahden hengen huoneessa, tai sitten siitä, että oli julkkis. Sohvalta kantautui Katien ystävällinen nauru, jota kohti Wood suunnisti.

”No, emme me kyllä sillä lailla heidän kanssaan treenaa”, Katie sanoi. ”Tai siis että me ollaan kuitenkin vastustajia. Mutta ehkä se on helpottanut vähän, kun on päässyt heidän treenejään katselemaan – tietää paremmin, mitä odottaa.”

”Millainen heidän joukkueensa on? Miten he treenaavat?”

”Minusta he kyllä keskittyvät enemmän pilaamaan meidän treenejämme kuin pelaamaan itse”, Wood puuttui puheeseen ja nosti mukiaan tervehdykseksi sohvan ympärillä hengaavalle porukalle.

”Niin no, olemme mekin heille tehneet jäynän tai pari.”

”Mutta he aloittivat”, Wood sanoi ja hörppäsi ison kulauksen juomaa. Ihmiset nauroivat. Woodin päässä pikku hiljaa jo humisi, joten hän joi juomansa loppuun ja siristi silmiään yrittäessään tajuta, mistä nyt puhuttiin.

”Hei, mulla on tässä vähän omaa ilolientä, jos tahdot”, Woodin vieressä seisova poika sanoi ja nosti pulloa. Se oli helpommin ymmärrettävissä kuin se, mitä ikinä Katie nyt höpöttikään jostakin kentästä ja suojauksista, vai oliko se sittenkin taklauksista, joten Wood nyökkäsi tuntemattomalle pojalle ja ojensi mukiaan.

”He eivät osaa edes noudattaa suihkuvuoroja”, Wood sanoi puhuen Katien päälle. ”Me teimme vuorot ihan vain siksi ettei tarvitsisi katsella ketään alasti, mutta se on liian vaikeaa heille, ja aina saa tulla pukkariin kun porukka on kelteisillään…”

Ihmiset nauroivat taas, paitsi Katie.

”Älä nyt”, Wood sanoi tälle ja kuuli jo itsekin, että hänen äänensä sammalsi. ”Kai sinuakin jo kyllästyttää katsoa niitä hikisiä märkiä miehiä joka päivä.”

”Niin no, minunkin joukkueessani on hikisiä märkiä miehiä, kuten vaikka sinä, ja kieltämättä vähän kyllästyttää!”

”Annat jotain vinkkejä”, Wood sopersi. ”Mutta en tajua… en ollenkaan tajua…”

”Mene juomaan vettä!”

Wood pudisteli päätään epäuskoisena moisesta kehotuksesta, mutta lähti kuitenkin etsimään vesihanaa tai ehkä sittenkin muuta juotavaa. Hän luovi tietään eteenpäin, ja sitten kuului naseva ääni:

”Onko tämä teidän käsitys hyvistä bileistä?”

Wood siristi silmiään, mutta katse ei tahtonut tarkentua. Hän otti hörpyn mukistaan, jos se vaikka auttaisi. Sitten erittäin tuttu tuoksu leijui suoraan hänen nenäänsä – sitä hän oli saanut haistella jo muutaman viikon omassa asuntolahuoneessaan.

”Tuo hajuste on ollut muodissa ehkä kymmenen vuotta sitten”, Wood sanoi. ”Vaihtaisit jo.”

”Anteeksi vain, mutta James Bond ei mene muodista ikinä.”

”Pyh!” Wood tuhahti ja heilautti kättään niin, että mukissa ollut viina lensi suoraan Flintin päälle.

”Katso nyt mitä teit!”

”No ainakin se haisee paremmalta”, Wood mutisi. ”Ja nyt voi riisua tuon ruman paidan pois.”

”Ja miksi vitussa riisuisin?”

”Olisi edes parempaa silmänruokaa täällä kun ne nimmareita kerjäävät tytöt.”

”Mitkä tytöt? Pyysikö joku sinulta nimmareita? Hei, minä annan myös nimmareita! Ja miten niin parempaa – siis hetkinen, mitä sanoit?”

”Kuule Flint”, Wood sanoi ja siristeli nyt tosissaan silmiään, niin että hän oikeasti erotti edessään Flintin, jolla oli valkoinen – nyt ruskealäikkäinen – t-paita sekä iänikuiset aurinkolasit pään päällä. Wood ojensi kätensä ja asetti kämmenensä Flintin rinnan päälle suoraan tahran yläpuolelle. Wood tunsi sydämen sykkeen, hän tunsi rintalihaksen. ”Mitä vittua sinä edes teet täällä?” Wood kysyi ja työnsi niin kovaa, että Flint joutui hoipertelemaan taaksepäin ettei olisi kaatunut.

**

Weasleyn kaksoset olivat kunnostautuneet bileiden jälkeisenä iltana ennen kuin olivat menneet nukkumaan. He olivat hiipineet treenihallille ja täyttäneet jokaisen lattiatuuman muovimukeilla, joissa oli vettä. Harmillista kyllä kukaan ei ollut jaksanut herätä niin ajoissa, että olisi nähnyt, miten St. Malfoyn väki siihen suhtautui. Kun Weasley Collegen joukkue raahautui yhdeltätoista hallille, osa mukeista oli kadonnut siten, että muodostui pieni polku pukuhuoneeseen ja kentälle.

”No, toivottavasti he olivat vihaisia”, George Weasley sanoi ja haukotteli makeasti. Kukaan ei vastannut. Wood piteli päätään. Alicia näytti puolikuolleelta.

”Kukakohan juorusi bileistä St. Malfoyn väelle?” Angelina pohti. Hän oli heistä vähiten kärsivän näköinen. ”Minä luulin, että me kutsuttaisiin sinne vain luotettavaa väkeä.”

”Siellä oli käytännössä koko koulu”, Fred sanoi. ”Se oli ihan odotettavissa. Ja näkivätpä ainakin, että me osataan pistää bileet pystyyn.”

”Bole oli aivan riemuissaan”, Angelina sanoi synkästi. ”Hän tuli nukkumaan vasta kahdeksalta aamulla.”

”Mahtoi olla kiva herätä vajaan tunnin päästä treeneihin”, Fred vastasi. ”Alkaa oma neljän tunnin uni tuntua luksukselta.”

”Voitteko olla hiljaa”, Wood ähkäisi.

”Toki”, Fred sanoi. ”Mutta sitten kun voidaan taas puhua, puhutaan sinun kauniista lauluäänestäsi, kun aloit eilen leikkiä Lady Gagaa.”

”Po-po-po-poookeer faaaaceee!” George rallatti ja säesti esitystään noloilla tanssiliikkeillä. Wood voihkaisi.

**

Kaiken kaikkiaan ne treenit olivat kamalat. Kun Wood oli jo kuvitellut selviytyneensä suunnilleen kunnialla puoliväliin – ”suunnilleen”, koska hänen oli täytynyt kerran juosta oksentamaan – Angelina muistutti häntä hänen omasta uhkauksestaan: 50 punnerrusta kaikille, jotka ovat krapulassa. Valmentaja Huiski oli kommentista aivan riemuissaan ja valvoi henkilökohtaisesti, että kaikki tekivät ne 50 punnerrusta ”koska ei teistä roskaläjästä tänään mihinkään muuhunkaan ole”. Se jatkui saarnalla ”sietäisitte hävetä, kun kehtaatte edes ajatella ryyppäämistä tässä vaiheessa pelikautta, ja on aivan teidän oma syynne jos St. Malfoy saa finaalissa murskavoiton, niin kuin varmasti saakin kun kukaan teistä ei vaivaudu ottamaan tätä hommaa edes puolitosissaan”. Saarnan Huiski kailotti megafonista sillä aikaa, kun joukkue joutui tekemään kentällä viivajuoksua; maaliin päästyään Woodin lisäksi oksentamassa olivat Alicia ja molemmat kaksoset.

Treenien jälkeinen pikasuihku ei tuntunut alkuunkaan riittävältä kaiken sen oksentelun jälkeen, mutta siitä huolimatta joukkue laahusti yhtenä haisevana lössinä ruokalaan. Heikosta olosta huolimatta he saivat syötyä yllättävän hyvin, ja aterian päätteeksi Wood oli jo alkanut ylistää nuoruuden kaikenkestäviä geenejään.

Ja sitten hän tajusi, että ruokailun jälkeen hänen oli käytännössä pakko mennä huoneeseensa, koska illalla oli vielä kuntotreenit ja hänen olisi pakko levätä ennen sitä.

Siinä missä muut olivat saaneet uutta puhtia ruokailusta ja tunnelman keventymisestä, Wood askelsi raskain mielin kohti huonettaan. Hän muisti illasta riittävän paljon tietääkseen, mitä oli sanonut Flintille, sekä tietääkseen myös sen, että tämä oli ollut ainakin vielä silloin aivan selvin päin.

”Moi”, Flint toivottikin heti, kun Wood avasi huoneen oven. Wood kiristeli hampaitaan ja yritti olla punastumatta ja vain nyökkäsi vastaukseksi. He eivät ikinä tervehtineet toisiaan sillä tavalla, joten tiedossa olisi taatusti jotakin raskasta kuittailua.

Flint avasi suunsa, ja Wood sulki silmänsä varautuen pahimpaan.

”Ostin uutta shampoota, se tuoksuu hyvältä. Saat lainata jos haluat.”

Wood avasi silmänsä. Hän tuijotti äimistyneenä Flintiä, joka oli kääntynyt poispäin ja lampsi ulos ovesta treenikassi olallaan.
Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
OhhohHOO mikä loppu! Alkaa Flintinkin sydän pikkuhiljaa lämmetä vihollisjoukkueen kapteenille. Selkeästi Woodin rintalihashiplailu tai siis miehinen voimiennäyttö tuotti tulosta! En malta odottaa, mitä kaikkea seuraavassa osassa on luvassa ;D

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Avaruuspiraatti, aivan ihanaa, kun olet jaksanut kommentoida, kiitos paljon!! <3

A/N: No niin, ei tämä helmikuussa kirjoitettu luku vaatinutkaan täyttä uudelleenkirjoitusta, niin kuin kuvittelin :D En tiedä, olenko loppuun siltikään ihan tyytyväinen, mutta no, tämä on hömppäteksti, muistakaa se! ;D





Luku 6


Koko viikonlopun Wood odotteli kuittailua puheistaan, mutta sitä ei tullut. Sen sijaan kuittailuja hänen ympäri huonetta lojuvista vaatteistaan ja tunnilta myöhästymisistään ja muka liian hitaista viiden kilsan juoksuajoistaan hän kyllä sai. Hän vastasi asiaankuuluvalla tavalla, kuten kutsumalla Flintiä kuvottavaksi molopääksi, mutta yhä vain Flint vaikeni siitä, mitä Wood oli bileissä möläyttänyt.

Kunnes maanantai-iltana, juuri kun Wood oli kipittämässä treenikamoineen ovelle, Flint huikkasi:

”Kun me ensi viikolla muutetaan pois, minun pitää varmaan tuoda pari alastonkuvaa sinulle, ettet saa liikaa vieroitusoireita.” Flint nauroi räkäisesti perään, ja Wood punastui mutta peitti sen paiskaamalla oven takanaan kiinni.

No niin, siinä se oli tullut. Flint oli tajunnut hänen puheensa. Mutta hänen viehätyksensä oli yksinomaan fyysistä, se oli selvä juttu. Kuka muka olisi voinut välittää tuollaisesta itserakkaasta keuhkoilijasta, joka luuli olevansa muita parempi vain rahapussinsa painon takia ja yritti parhaansa mukaan häiritä vastustajien treenejä vain siksi, että oli itse pelaajana täysi paska?

**

Koko pelikauden viimeinen viikko oli niin rankka, että kummallekaan joukkueelle ei tullut edes mieleen tehdä jäyniä toisilleen. Kun Wood kaatui rättiväsyneenä iltaisin vuoteeseensa, hän erehtyi jopa pari kertaa sanomaan – ihan ilman ikävää äänensävyä – ”hyvää yötä”, mutta vain sen takia, että hän oli väsymyksestä niin sekaisin, että unohti, kenen kanssa jakoi huoneensa. Flintin vastaus molemmilla kerroilla olikin epäuskoinen naurahdus, joskin toisella kerralla hänenkin aivonsa olivat tainneet pehmetä, sillä naurahduksen jälkeen hän vastasi pehmeästi ”öitä”. Sen jälkeen kuului tavanomainen korviahuumaava natina, kun Flint vaihtoi kylkeä, mutta Wood toivotti sen ainoastaan tervetulleen kotoisaksi, koska se tarkoitti että hänellä oli lupa sulkea silmänsä ja levätä.

Torstaina Flint istui sängyllään ja teki ilmeisesti läksyjä – Wood oli jo luovuttanut koulunkäynnin saralla siltä viikolta. Flintin aurinkolasit olivat kerrankin jossain muualla kuin hänen päässään, mikä oli aika erikoista ottaen huomioon, että ulkona jopa paistoi aurinko. Wood huomasi myös, että Flintin yleensä niin siististi laitetut hiukset sojottivat leppoisasti joka ilmansuuntaan. Se aiheutti Woodissa jonkin kummallisen tuntemuksen, ja välttyäkseen ajattelemasta asiaa enempää hän tokaisi:

”Pitävätkö ne aurinkolasit sinun tukkasi kasassa, ja kun poistat ne, tuo räjähtää käsiin?” Wood kysyi viittoillen Flintin päätä.

Flint väläytti valkaistun hymynsä, pisti kätensä hiustensa sekaan ja veti niitä. ”Ei”, hän sanoi. ”Jotkut meistä jopa näkevät hieman vaivaa ulkonäkönsä eteen eivätkä saapastele ympäriinsä tismalleen saman näköisinä kuin aamulla herätessään.”

Wood kohautti harteitaan. Ei häntä kiinnostanut, jos hän näytti aina samalta.

”Muuten”, Flint sanoi, ”miten meidän pikku jekkumme aikanaan toimivat? Tai siis, en minä ole tässä maailmassa ainoa, joka välittää ulkonäöstään – teimme teille pari aika pahaa kämmiä, vai mitä?”

”No jaa”, Wood sanoi vähätellen, ”ei meitä sellaiset jutut kiinnosta. Saatoitte toki nolata itsenne niillä typerillä jutuilla, mutta ei se meihin vaikuttanut.”

Flint katsoi Woodia hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten aika vakavan näköisenä. Jostain syystä se teki Woodin olon vaivautuneeksi, joten hän pakkasi äkkiä reppunsa ja lähti huoneesta.

**

Koko ilta oli taas varattu treeneille. Weasley Collegen joukkue oli pakannut mukaan eväät – useimmat olivat kähveltäneet kasan leipiä ruokalasta – ja kieltämättä he seurasivat hieman kateellisena, kun St. Malfoyn joukkue otti vuoron perään herkullisen näköisiä välipaloja ihmeellisestä sormenjälkiautomaatistaan.

”Sisulla tämä homma voitetaan”, Wood paasasi pukukopissa, kun he riisuivat suojiaan. ”Ei anneta periksi!”

Hänen paasauksensa oli suhteellisen turhaa, koska viime aikoina Weasley Collegen joukkue oli todella antanut parastaan. Vaikka treenit olivat äärimmäisen raskaita, vaikka ne imivät viimeisimmätkin mehut kaikista pelaajista, treeneihin meneminen tuntui silti joka kerta yhtä ihanalta. Kaikki pelaajat antoivat todella kaikkensa, eikä ketään enää jaksanut kiinnostaa käyttää energiaansa johonkin niin turhanpäiväiseen kuin vihollisjoukkueen lapselliseen häirintään. He käyttivät jokaisen hengenvetonsa keskittyneesti yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi, ja kun kaikki vetivät yhtä köyttä, mikään ei tuntunut paremmalta kuin päästä treenaamaan ja pelaamaan oman joukkueen kanssa.

”Pidetään tämän päivän kuntotreenit lyhyinä ja tehokkaina”, Wood ilmoitti. ”Ei mitään lusmuilua tai viivyttelyä, koska meidän pitää hioa vielä taktiikkaa ennen huomisia treenejä. Kuulitte, mitä Huiski sanoi: jos emme käy sitä läpi, puolet treenistä menee ihan hukkaan.”

Muu joukkue nyökkäili ja mumisi hyväksyvänä, kun he astelivat kohti hallin ainoaa, pientä verkkatilaa. He jutustelivat mukavia kävellessään, ihan jo siitäkin syystä, että nämä siirtymätauot olivat tällä viikolla heidän ainoa sosiaalinen kontaktinsa. Niinpä he eivät huomanneet, että tilasta kuului jo puheensorinaa. Vasta läväyttäessään oven auki he tajusivat, että huone oli jo varattu.

”Mitä helvettiä te luulette täällä tekevänne?” Wood kysyi.

”Treenaavamme”, Flint sanoi ja ojensi kättään, jotta tulijat katsoisivat, kuinka joukkue paini.

”Ja miksi ihmeessä te treenaisitte meidän vuorollamme?”

”Tämä on meidän vuoromme.”

”Ei muuten varmasti ole!”

”No kyllä muuten varmasti on!”

Wood tajusi hengittävänsä Flintin huudosta tulleita sylkipärskeitä. He olivat ajautuneet aivan naamatusten karjumaan toisilleen, ja Woodin teki mieli ravistella viholliskapteenia.

”Angelina”, Wood murahti, ”mene tarkistamaan varauskirja – heti!”

”Pucey”, Flint sanoi matalasti, ”mene tytön mukaan. Kusettaa kuitenkin.”

”Just joo”, Wood ärisi. ”Sinä kusetat nyt, ja luulet että Pucey saisi mukiloitua minun hyökkääjäni. No, turha toivo – Angelina pistää hänet maahan leikiten.”

”Älä jauha paskaa. Teistä on ehkä pallon heittelijöiksi, mutta lähikontaktissa ette pärjää alkuunkaan. Sinäkin olet tuollainen heiveröinen pupujussi, jonka voisin heittää maahan milloin hyvänsä.”

Wood hengitti syvään kuin pullistaakseen kaikki lihaksensa äärimmilleen. Flint oli häntä isompi, ja piti paikkaansa, että lähes kaikki St. Malfoyn pelaajat olivat suurempikokoisia kuin heidän pelaajansa, mutta se ei suinkaan ollut kaikki kaikessa. ”Teidän tekniikkanne on niin alkukantaista, että voitatte vain ja ainoastaan jauhosäkkejä ja toisianne”, Wood sanoi.

”Ai?” Flint kysyi ja astui vielä askeleen lähemmäs niin että heidän nenänsä olivat vain parin sentin päässä toisistaan. Flintin hien tuoksu tuntui vahvasti.

”Niin juuri”, Wood sanoi eikä perääntynyt milliäkään.

”Todista se”, Flint murahti ja kumartui niin äkkiä, ettei Woodille jäänyt aikaa tehdä muuta kuin kääntää selkänsä, kun Flintin olkapää kumahti hänen keskivartaloonsa. Käännöksensä johdosta Wood pääsi ottamaan iskun paremmin vastaan, mutta hän oli silti kaatua. Hän oli kuitenkin sekunnissa ylhäällä ja syöksyi Flintin kimppuun. Hän iski polvitaipeisiin, koska tämä ei ollut mitään taklailua, tämä oli tappelua, ja Wood aikoi voittaa.

He painivat maassa äristen ja ähkien, ja jossain vaiheessa Woodin suussa alkoi maistua veri. Se ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, joten hän vain painoi kahta kovemmin. Kukaan pelaajista ei puuttunut tilanteeseen, eikä Wood sitä halunnutkaan. Hän halusi näyttää Flintille, että hän oli kovempi.

Wood yritti solmia jaloillaan Flintin jalkoja lukkoon ja samalla napata kiinni hänen ylävartalostaan. Hän oli lähes varma, että onnistuisi siinä – jalat olivat taatusti jo lukittuna – mutta juuri kun hän oli kietomassa käsiään Flintin rinnan ympärille saadakseen hallinnan, Flint yksinkertaisesti väänsi hänen kätensä pois. Wood puri hammastaan: hän ei ollut tajunnut, että Flint oli niin vahva – ja samassa Flintin käsi väänsi hänen käsivarttaan selän taakse, eikä Woodilla ollut hajuakaan, miten Flint oli siinä onnistunut. Wood tunsi, kuinka Flintin jalat hakivat paikkaa hänen jalkojensa juurella, ja sitten Flintin polvi tunkeutui Woodin kylkeä pitkin – salamannopeasti Wood väänsi itsensä ympäri, pois Flintin kuristuksesta, ja Flint karjaisi turhautuneena.

”Hei, meidän pitäisi päästä treenaamaan”, kuului nyrpeä ääni.

”No treenatkaa sitten”, toinen nyrpeä ääni vastasi, mutta Wood ei voinut keskittyä, koska hänen piti taas väistään Flintin käsiä – hitto että tämä oli rankkaa, Wood tunsi koko kroppansa olevan jo aivan liukas hiestä, ja kun hän yritti tarrata Flintin käsivarteen, hän huomasi otteensa vain liukuvan pois.

”Hei, lopettakaa! Me käytiin tarkistamassa ne varaukset!” Se oli Angelinan ääni.

”Ne oli tehty päällekkäin, se ei ollut kummankaan moka!”

”Lopettakaa nyt, tai me joudutaan kohta pelaamaan ilman kapteeneja!”

Siinä vaiheessa Wood tunsi ylimääräisiä käsiä jaloissaan, ja hän yritti pitää kiinni Flintistä, kun häntä vedettiin pois – ja sitten hän tajusi, että myös Flintiä vedettiin pois, ja että huone oli täynnä tyytymättömiä pelaajia, jotka kaikki katselivat heitä kädet puuskassa – lukuun ottamatta niitä, jotka kiskoivat heitä erilleen.

”Tasapeli, tajuatteko?” Angelina sanoi. ”Tällä kertaa kukaan ei ollut kusipää eikä kukaan muu kuin vanha kunnon Hagrid mokannut. Varaukset oli tehty päällekkäin, ei sen kummempaa.”

Wood hieroi ranteitaan. ”No miten me muka nyt sitten treenataan?”

”Kai me voidaan tehdä lihaskuntoa yhtä aikaa?” Angelina kysyi.

”Täällä piti hioa taktiikkaakin”, Wood nurisi.

”No näköjään se nyt sitten täytyy tehdä myöhemmin”, Angelina kivahti. ”Älä ole tuollainen vauva.”

Lopulta Angelina sai tahtonsa läpi, ja he pitivät molempien joukkueiden yhteisen kuntopiirin. Kukin päätti vuorotellen liikkeen, jota he tekivät, ja Woodin oli äärimmäisen vastentahtoisesti myönnettävä, että kaikkien suoritukset paranivat huomattavasti, kun vihollinen oli samassa salissa tekemässä samaa liikettä.

Valot sammuivat ja katon tähdet alkoivat loistaa. He tekivät viimeisen vatsalihassarjan ja venyttelivät sen jälkeen. Wood vilkaisi Flintiä hämäryyden turvin. Hiki oli liimannut hiukset otsalle, ja ilme oli rento. Wood antoi hetkeksi ajatuksensa harhailla heidän painihetkeensä, ja jostain käsittämättömästä syystä häntä alkoi hymyilyttää.

**

Laukut seisoivat siistissä rivissä, aivan kuten parhaimpiin edustusvaatteisiinsa pukeutunut Weasley Collegen joukkuekin. Valokuvia napsittiin, ja kaikkien hymy ulottui korvasta korvaan. Tässä se vihdoin olisi. Tänään ratkeaisi, kuka ansaitsi mestaruuden ja kuka saisi olla häntä koipien välissä seuraavaan pelikauteen saakka.

”No niin, täältä tulevat oikeat starat”, kuului kipakka ääni.

Wood joukkueineen kääntyi katsomaan, kun St. Malfoyn väki asteli paikalle iänikuisissa valkoisissa paidoissaan ja aurinkolaseissaan. Flint oli etunenässä, mutta puhuja oli kuitenkin ollut Montague, joka nyt viittilöi vimmatusti käsillään, jotta kaikki katsoisivat hänen joukkuettaan.

”Oletteko taas darrassa, ja siksi peitätte silmänne valokuvauksessakin?” Fred Weasley kysyi teeskennellen ystävällistä sävyä.

”Loistavaa!” joku pressistä hihkaisi. ”Haistan suorastaan sähköä ilmassa! Tästä tulee ehdottomasti kauden mielenkiintoisin peli – eikä edes siksi, että tämä on finaali. Tehän harjoittelitte samassa hallissa, eikö niin?”

”Me emme kommentoi mitään ennen ottelua”, Wood sanoi terävästi ja paimensi joukkueensa kohti verryttelytilaa, joka oli tuplasti heidän omansa kokoinen ja lisäksi varattu tänään vain ja ainoastaan heidän käyttöönsä. Kassit kuljetettaisiin paikalle perästä.

Lämmitellessä tuntui siltä kuin he olisivat juosseet jonkinlaisen sähkövarauksen läpi. Kaikki oli tuttua, mutta silti erilaista, koska kyse oli finaalista, eikä edes mistä tahansa finaalista, vaan siitä joka heidän olisi pakko voittaa. He hölkkäsivät, tekivät hieman lihaskuntoa, kokeilivat kevyesti taklauksia, heittelivät palloa ringissä ja huusivat aina heittäessään jotakin tunnelmaan sopivaa, kuten ”me käristetään ne niin kuin grillimakkarat”, ”illalla juhlitaan mestaruutta niin ettei kävellä viikkoon” ja ”ruhjotaan ne niin pahasti ettei ne kehtaa ensi kaudella pelata ollenkaan”. Kun lämpö oli yllä, joukkue lähti kohti pukuhuonetta. Ottelun odotus tuntui niin kovasti, että silloin tällöin pelaajien oli pakko purkaa jännitystä hyppimällä, varjonyrkkeilemällä tai vain pienellä spurtilla.

Peliuransa aikana Wood oli käynyt kymmeniä kertoja viimeisiä taktiikkoja läpi pukukopissa, hän oli vetänyt varusteet ylleen satoja kertoja, ja silti tämä tuntui aivan erityiseltä. Kun oli aika juosta kentälle, hän epäili, pysyisikö edes pystyssä. Kaikki tuntui kulminoituvan tähän hetkeen.

Mutta totta kai Wood pysyi pystyssä. Hän johdatti joukkueensa kentälle ja virnisti täpötäyden katsomon huudoille. Hän näki toisella puolella St. Malfoyn joukkueen, ja äkkiä häntä ei enää jännittänytkään. Joukkue oli tuttuakin tutumpi tämän kauden jälkeen. Heillä ei ikinä ennen ollut ollut näin hyviä valmistautumismahdollisuuksia. Wood kätteli Flintiä ja katsoi tätä rauhallisesti silmiin. Peli alkoi.

Harry oli todella iskussa: hän potkaisi pallon suoraan maalialueelle. Fred Weasley vislasi katsoessaan, kuinka hyökkääjät säntäsivät viimeistelemään työtä. Wood katseli omalta paikaltaan, kuinka Bole syöksyi kohti Katieta, joka puolestaan pinkoi eteenpäin saadakseen kiinni pallon kanssa juoksevan Angelinan. Wood näki Bolen venyttävän jalkaansa eteenpäin tarkoituksenaan selvästi kampata Katie – Wood huusi varoituksen, mutta hän tiesi, ettei Katie mitenkään kuulisi sitä – ja sitten äkkiä Flint ilmestyi Bolen viereen ja esti kamppauksen.

Mitä helvettiä?

Kamppaus olisi ollut räikeästi vastoin sääntöjä, mutta Wood tiesi ihan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että tuossa kohti tehtynä Bole ei olisi mitenkään voinut jäädä kiinni. Katie olisi saattanut loukkaantua pahasti tai sitten ei, asiasta olisi väitelty kiivaasti, mutta aivan taatusti rangaistusta ei olisi tullut.

Miksi Flint oli siis estänyt Bolea?

Weasley Collegen joukkue sai maalin, ja Wood melkein unohti hurrata muiden mukana.

Väliaikaan mennessä tilanne oli 10-7 Weasley Collegen hyväksi, kiitos Harryn. Joukkueet olivat saaneet yhtä monta maalia, mutta Harryn ansiosta Weasley Collegen maaleista oli tullut enemmän pisteitä.

”Hyökkäys on toiminut erinomaisesti!” Wood puhisi matkalla pukuhuoneeseen. ”Potkaisija on vertaansa vailla! Puolustus – no, meillä on parannettavaa, mutta kaipa mekin olemme olleet tänään melko kelvollisia!”

”Yritetään seuraavalla puoliajalla saada niiltä joku pelaaja kokonaan kentältä pois!” Fred Weasley ehdotti. ”Minä äänestäisin, että hyökätään Flintin kimppuun!”

Wood naurahti vähän hermostuneena. ”Niin, mutta erityisen vahva on Montague – häntä pitäisi saartaa enemmän. Siihen puuhan tarvitaan kaksi, ja sitten kolmas pääsee liikkumaan vapaammin. Derrickiä pitää myös pitää paremmin silmällä. Hänen harhautuksensa ovat tosi hyviä.”

He istuivat kukin paikalleen pukuhuoneessa ja alkoivat irrotella kypäriään, jotta pääsisivät kunnolla pyyhkimään hien naamalta. Silloin ovelta kuului koputus.

”Joo, sisään!” Fred oli ensimmäisenä huutamassa.

Koko joukkue jähmettyi aloilleen, kun ovi avautui ja sen toiselta puolelta paljastui Flint. Flintin hiukset olivat liimautuneet päähän, ja hän piteli kainalossaan kypärää ja näytti tavallisen tuimalta.

”Wood”, hän sanoi. ”Sinun pitäisi tulla tänne. Asia on tärkeä.”

Hitaasti Wood nyökkäsi. Yhä hitaammin hän nousi seisomaan ja asetti kypäränsä penkille. Hän keräsi katseita, joista päätellen joukkuetoverit pelkäsivät, että Wood oli haettu vain hakattavaksi. Kukaan ei sanonut mitään, kun Wood askelsi kohti ovea ja Flintin perässä siitä ulos. Ovi painui kiinni.

”Tänne näin”, Flint sanoi ja osoitti pientä käytävää, jonka perällä oli jonkinlainen komero. Wood seurasi, ja he seisahtuivat siihen komeron oven eteen, hiljaiselle käytävänpätkälle, ja jostain kaukaa kuului yleisön ja henkilökunnan tasaista meteliä.

”Mikä asia on tärkeä?” Wood kysyi.

”Minä en vihaa sinua”, Flint sanoa töksäytti.

Hengitys tuntui hetkeksi takertuvan Woodin kurkkuun silkasta yllätyksestä. Hän puuskautti sen ulos ja jäi ihmettelemään tilannetta. Siinä he seisoivat, kaksi miestä valtavissa suojuksissaan, jotka hipoivat lähes käytävän seiniä. Heillä oli koko kauden ratkaiseva ottelu meneillään, he olivat vihanneet toisiaan siitä asti kun oppivat toistensa nimet, he olivat asuneet viikkoja samassa huoneessa, ja äkkiä Flint koki tärkeäksi tulla sanomaan, ettei enää vihannut häntä.

”Ahaa”, Wood lopulta vastasi.

Flint näytti yhä tuimalta. ”Oikeastaan tässä viime viikkojen aikana… luulen, että olen alkanut…” Flintin haparointi sanojen kanssa tuntui olevan suuressa ristiriidassa hänen hyökkäävän olemuksensa kanssa, melkein kuin hän olisi ollut Woodille vihainen siitä, mitä sanoi. ”Olen alkanut… tuntea vetoa sinua kohtaan.”

Wood nielaisi. Aivan kuin niiden sanojen myötä tilanne olisi taas muuttunut: he olivat kaksi fyysistä pelaajaa tungettuna pieneen tilaan, heistä molemmista huokui hikeä ja miehisiä tuoksuja, ja äkkiä Wood muisti selvästi Flintin kädet vartalollaan, kun he olivat painineet – sen voiman, sen varmuuden –

”Romanttista vetoa”, Flint täsmensi ja näytti itsekin hämmentyvän sanojaan. ”Olen miettinyt… Kaikki ne jutut, mitä me tehtiin – ja sinä vain jatkoit, pidit pääsi, ja mikään ei hetkauttanut sinua – ja se että te ette halunneet vain voittaa, te halusitte myös pelata… Mutta ei siinäkään ole kaikki, tai edes siinä mitä sinä sanoit – en osaa selittää, en – ”

Siinä vaiheessa Wood kyllästyi kuuntelemiseen, heitti kätensä Flintin niskaan ja kiskaisi väkisin tämän suun omaansa vasten. Hän astui lähemmäs, niin lähelle kuin kaikkine suojavarusteineen pystyi, ja he suutelivat toisiaan ja purivat toistensa huulia ja Flint maistui hieltä ja mieheltä ja kuumuudelta.

”Samat sanat”, Wood sanoi hetken kuluttua. Hän piti yhä Flintin niskasta kiinni ja puhui tämän leualle. ”Paitsi että te olitte kusipäitä ja halusitte vain voittaa, eikä teitä kiinnostanut muu kuin kusipäisyys.”

Flint naurahti ja pukkaisi Woodia olkapäähän. ”Se tuntuu tyhmältä nyt. Väärältä. En halua mennä runnomaan sinua kentälle – en ole halunnut koko päivänä. Te ansaitsette voiton – te olette olleet kunnon pelaajia alusta asti. En vain enää tahdo pelata sinua vastaan.”

Wood nyökkäsi. ”Niin. Ja tämän jälkeen on ihan mahdoton…” hän näykkäisi Flintiä leuasta ”… keskittyä.”

**

Väliaika oli ohi, kun Wood palasi huuli hieman turvoksissa pukuhuoneeseen. Hän ei vastannut mitään, kun häneltä kysyttiin, mihin hän oli kadonnut. Joukkue palasi kentälle, mutta kun heidän oli tarkoitus vaihtaa puolia, Flint ja Wood jäivät keskikentälle tuomarin viereen.

”Me emme enää pelaa”, Flint sanoi, ja Wood mumisi hyväksyvästi.

”Miten niin ette pelaa? Kuka kuoli?” tuomari kysyi turhautuneen kuuloisena.

”Päinvastoin”, Wood sanoi. ”Me olemme löytäneet toisemme, jos niin nyt voi sanoa, ja lopputulos on se, että emme voi pelata toisiamme vastaan.”

Muut pelaajat hölkkäsivät pikkuhiljaa paikalle ihmettelemään, mistä viivästys johtui. Flint ja Wood joutuivat selittämään asian neljä kertaa uudestaan, ja tuomari pudisteli päätään. Kuuluttaja höpisi jotakin ”mielenkiintoisesta käänteestä” ja ”pussailuhuhuista”.

”Mitä paskaa tuo nyt on olevinaan?” Angelina sähähti. ”Jos haluat hässiä vastustajaa, siitä vain, mutta ei se peliä peruuta!”

”Kas vain, hikarityttö puhuu kerrankin asiaa”, Bole murahti. ”Ota aivot takaisin käteen, Flint!”

Mutta Flint ja Wood eivät antaneet periksi. He tarttuivat toisiaan kädestä ja julistivat, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin veren maku suussa kilpailu ja toisten voittaminen. Lopulta tilanne ratkesi, kun kummankin joukkueen pelaajat tarttuivat väkivalloin kapteeniinsa ja kantoivat heidät ulos kentältä. Sitten toinen puoliaika alkoi.

Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Tätä viimeistä lukua onkin odotettu kuin kuuta nousevaa ;D Apua, mikä lopetus!
Lainaus
Flint maistui hieltä ja mieheltä ja kuumuudelta.
Grrrr~ ♥

Viimeinen kohtaus on ihan mahti! ;D Wood ja Flint on ihan ihastuspöhnässä, mutta muut ovat sentään järjissään. Lopetus on vain kahta parempi, kun joukkueet kantavat kapteeninsa pois ja pelaavat pelinsä loppuun. Wood ja Flint on yhtäkkiä jumittuneet johonkin överiin amerikkalaiseen hömppäleffaan, mutta muut ei aio sietää sitä sitten ollenkaan. Oi että.

Kivaa, että kirjoitit tämän loppuun ja kiitoksia näistä kuudesta hömpän täyteisestä... hömpästä <3

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Jeee kiitos kommentista ja ihan huippua, että olet jaksanut seurata tätä! Mulla oli miljoona eri vaihtoehtoa lopetukselle, mutta tämä voitti lopulta ylivoimaisesti, koska oli niin överihömppää :D Pelkäsin tosin kovasti, vihaisivatko lukijat sitä sen takia. Samoin mua häiritsi tuo yhtäkkinen överi-ihastus, koska se ei ole yhtään tyylistäni, mutta överihömppätyyliin ei tuntunut istuvan mikään muu ::) Oioi, tässä kommenttivastauksessa oli nolostuttavan monta "överi"-sanaa, mutta ehkä silti postaan tämän xD Piti vain päästä selittämään, miksen uskaltanut tuota lukua silloin helmikuussa julkaista ;D
Never regret something that once made you smile.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Voi hitsi mitä löytyikään hakusanalla tähti. Tämähän vei oikein mennessään. Tutuista hahmoista lukeminen jästiversiona on toisinaan hyvinkin virkistävää. Lisäksi tässä oltiin hyvin tiiviisti treeneissä, pukukopissa kokemassa jäynäylläreitä tai sitten matsissa. Ja saat kyllä ihanat lisäpisteet koulujen nimistä ja iki-ihanista kuvauksista kuinka toisen collegen urheilupuoli kärsii rahapulasta ja toinen taas rypee rahassa, mutta kuinka usein nuo uudet ja hienot pytingit sitten saavat vesivahinkoa ja vaikka mitä hauskaa.  :D

Oli kiva (ja itselleni vaihtelua) lukea Oliverin näkökulmasta. :D Sait Marcuksenin kuvattua jotenkin komeammaksi ja mukavammaksi, mitä hän on mielikuvissani esiintynyt. Ja kaikki muut tutut hahmot elävöittivät tätä omilla persoonillaan. Jopa kouluun tuli koulun tuntua kun siellä oli mukana Voro ja Hagrid pienen mokan järjestäneenä. Tämä teksti kyllä vei mennessään vaikka jalkapallomaailma tai ainakin sen amerikkalainen versio onkin hyvin tuntematon. Ja silti luin ja jatkoin ja tykkäsin. Kiva kurkistus olivat nuo bileet ja kampuelämä, kun toinen joukkue tungettiin vieläpä samoihin huoneisiin.

Ihanaa että saatiin tuo kapteenien välinen suukko tuonne alku jollekin...
Tämä oli oikein hauska ja viihdyttävä löytö tähän erittäin harmaaseen marraskuuhun.  :)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Fairy tale, paljon paljon kiitoksia kommentista! Onpa ihanaa, että löysit tämän ja viihdyit tämän parissa! Minullekin on jalkapallo - ihan kaikissa muodoissaan - aivan vierasta aluetta. Luulen että amerikkalaiseen jalkapalloon vihkiytyneelle tämä tarina olisi ihan kquhistus, mutta onneksi tämän pääpointti olikin viihdyttää eikä olla uskottava ;D Kiitos vielä kommentista, se piristi hurjan paljon minun sateista marraskuutani sekä myös tätä pimeää joulukuun alkua!
Never regret something that once made you smile.

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Päivää! Ikuisena hömpän ystävänä olin vallan ilahtunut tämän löytämisestä, ja lukukokemuksen jälkeen hymyilytti kyllä ihan olan takaa. AU:t viihdyttävät aina, ja jotenkin tämmöinen jästiurheilu-AU oli aivan loistava. Pidin ihan todella paljon kaikista ihanista yksityiskohdista, ja jalkapallokuvauskin oli minusta oikein oivallista – ei sillä että tietäisin mitenkään valtavan paljon minkäänlaisesta jalkapallosta, mutta oli tosi hauska lukea joukkueen suht brutaalinkin kuuloisista treeneistä.

Collegeiden nimet olivat hurjan hyvä lisä, ja joukkueiden dynamiikassa oli ihastuttavalla tavalla sitä klassista Rohkelikko-Luihuinen –vastakkainasettelua. Tuli ihan Salaisuuksien kammion huispausnokittelut mieleen ;D St. Malfoyn juoma-automaatti sai minut hihittelemään ihan tosi paljon, kuten saivat myös kaikki hienot ja kekseliäät jekut ja jäynät! Oliverin näkökulmasta tätä oli tosi kiva lukea, olit myös onnistunut hänen persoonansa saavuttamisessa tosi hyvin. Muutenkin hahmot olivat onnistuneita, erityisesti Harry ja Alicia viihdyttivät!

Ai niin, Harryn massakausi oli ihan älyttömän hauska kohta. Nauroin ihan kuollakseni Oliverin rahkainnostukselle, ai että miten voivatkaan tuommoiset kevyen absurdit mutta silti realistiset yksityiskohdat huvittaa niin paljon. Kun tiesi parituksen etukäteen, niin oli helppo lukea tekstiä vähän semmoiset shipperilasit silmillä alusta alkaen, ja olihan se niin että jo ennen ihanaa överi-ihastustakin oli varsin ihastuttavia piirteitä Oliverin ja Marcuksen välillä. Etenkin yhdessä asumisen aikana, jotenkin vaan aina ihastuttaa tuo suihkun jälkeen iskevä pikkupaniikki. Lopusta pidin aivan älyttömän paljon, täydellinen lopetus tälle tekstille! Kiitos tämän kirjoittamisesta, nautin tämän lukemisesta ihan valtavan paljon!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 832
  • 🇺🇦
Olipa kiva, että Vuorna nosti tätä, koska tämähän on ihan huippuhauska!! Tosi nokkelasti olit korvannut 50 tupapisteen menetyksen 50 punnerruksella ja Nimbus 2001 -luudat juoma-automaatilla :D Tässä oli muitakin ihan huippuja yksityiskohtia kuten St Malfoy, Voro ja vanha kunnon Hagrid :D Harryn kuolleille julkkisvanhemmille ei varmaan saisi nauraa, mutta nauroin silti. Tää oli niin mainiosti rakennettu AU :)

Amerikkalaisesta jalkapallosta en tiedä yhtään mitään, joten tätä pystyi kivan rennosti lukemaan ilman yksityiskohtiin tarttumista. Hahmot oli kaikki tosi kivoja ja vauhdikkaita. Huispaustyypit on ylipäätään pienestä asti olleet mun lemppareita kirjoissa. Kukakohan oli Malfoyn joukkueen huippuvalmentaja? Sitä ei taidettu kertoa.. Tuo loppu, jossa Wood ja Flint jouduttiin kantamaan pois kentältä riemastutti mua myös. Ihanan jääräpäistä porukkaa oli kyse sitten pelistä tai rakkaudesta :)

Kirjoita ihmeessä lisää jotain tämäntyylistä!:)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Huomasin jo kuukausia sitten, että tämä oli saanut kommentin, mutta säästelin lukemista siihen, että ehdin myös vastata, koska olin niin fiiliksissä, että joku oli lukenut tämän. No kappas mitä nyt huomaankaan - kommenttejahan on kaksi kappaletta! Huisia! <3

Vuorna, ihanaaaa että pidit tästä, voi hitsi! Kommenttisi hymyilytti aivan valtavasti, ja ihana kuulla että just nuo vähän överit hölmöydet iskivät - ne olivat mulle myös tämän kirjoittaisen suola ;D Hömppä on parasta! Paljon kiitoksia, että luit ja jätit vielä noin ihanan kommentinkin, kiitoooos!

marieophelia, huippuhauska, awwww kiitos! Voi ei, en taida itsekään tietää, kuka Malfoyn joukkueen huippuvalmentaja oli - tai jos tiesin, olen autuaasti unohtanut ;D Epäilemättä joku superjulkkis kuitenkin - ehkä Krum vanhoilla (=yli 20 v) päivillään? ;D En ole ikinä kauheasti välittänyt AU:sta, paitsi satunnaisesti niiden lukemisesta, joten tosi kiva kuulla, että tämä oli toimiva. Ehkä pitäisi tosiaan kirjoittaa jotain vähän vastaavaa, tämä oli nimittäin tosi kiva kirjoitettava! Suurkiitokset kommentistasi!
Never regret something that once made you smile.