Kirjoittaja Aihe: Näin koulutat lohikäärmeesi: Siivenisku kerrallaan, S, Hikotus & Eret, oneshot  (Luettu 274 kertaa)

Ayudara

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 682
  • "Pitkäkyntisillä ei ollut kylliksi kynsiä."
Ficin nimi: Siivenisku kerrallaan
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Näin koulutat lohikäärmeesi
Ikäraja: S
Mukana: Hikotus & Eret
Genre: Kepeä draama, slice of life

Summary: "Maailman ääriin..." Hikotus hengähti. "Sinne on pitkä taival."

A/N: Voi kesä ja kiireet! Heinäkuu jotenkin otti ja imeytyi selittämättömään mustaan aukkoon jättäen jäljelle pelkän hölmistyksen ajan kulumisesta. Kirjoituspuuhia voisi tässä taas vähän aktivoida. Sen voin todeta, että tällä hetkellä minulla on selkeästi Lohikäärme-kausi meneillään, ja ideoita olisi vaikka miten paljon. Toinen moniosainen tarina odottaisi innolla valmistumistaan, mutta sitä pakoillessa on hyvä heittää ilmoille pieni oneshot. :D Sijoittuu kolmannen leffan tapahtumiin ja sujahtaa canonin väliin.



***



"...minkä jälkeen olis sitten tarkoitus kaataa niistä laivanrakennusvärkkejä."

Eretin ääni soljui Hikotuksen korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä juuri mitään jälkeensä. Hän oli yrittänyt pitää mielensä virkeänä leppoisia keskustelemalla, mutta takaraivossa lakkaamatta kuumotteleva epävarmuus sai hänet vähän poissaolevaksi.

"Hmm, niin, laivoja varten. Se urakka työllistääkin kylää joksikin aikaa", hän mutisi enemmänkin itselleen kuin Eretille.

"Jep, ja mitä enemmän saadaan väkeä kökkään, sitä parempi", Eret tuumasi ja katsahti häntä pöydän yli aiempaa tarkemmin. "Vai?"

Hikotus kohotti syyllisenä katseensa kartastaan. "Niin että mitä että?"

"Eipä mitään oleellista", Eret sanoi nojaten kyynärpäitään pöytään. "Kerro sä vaihteeksi, mistä saapas puristaa."

Hikotus puhalsi ilmaa suupielestään syvän henkäyksen perästä ja vilkaisi jälleen karttojaan kuin ne olisivat sittenkin tarjonneet selkeän ratkaisun kaikkiin ratkaistaviin pulmiin.

"Minusta vain tuntuu, että kaikki lipsuu käsistäni hetki hetkeltä riemukkaammin", hän totesi sitten. "Vedin koko kylänkin mukaan pyrkimyksiini ja johdatin meidät... no, tänne. Toki kimppuumme hyökättiin ja vaihtoehdot olivat sen ansiosta vähissä, mutta silti. Nyt me sitten olemme enemmän tai vähemmän luojien armoilla."

"Mukavaahan täällä on", Eret hymähti. "Ja mitä mä oon ymmärtänyt, moni ei pistäisi pahakseen tehdä tästä paikasta pysyvää kylää tilapäisen leirin sijaan."

"Ehkä siinä olisikin ideaa", Hikotus myönsi.

"Sulla kuitenkin oli... muita suunnitelmia?" Eret kysäisi viitaten karttapinoon hänen edessään. Hikotus kohautti olkiaan ja rullasi päällimmäisen pergamentin saamatta siitä mitään oleellista irti.

"Oli tai ei, juuri nyt emme voi asialle mitään. Eteneminen on turhaa, ellemme tiedä tarkempaa suuntaa, enkä ole löytänyt sillä saralla mitään uutta."

"Ota vaan aikaa niin paljon kuin tarvii. Harvoinpa ne tärkeät ratkaisut järin nopeaa syntyy."

"Ehkä niin", Hikotus hymähti hiljaa ja kohotti katseensa kunnolla. "Ei sattuisi sinullakaan olemaan hallussasi jotain vuorenvarmaa? Kenties merenkävijät olisivatkin osuneet oikeaan edes jossain määrin?"

"Vuorenvarmaa tietoa lohikäärmeiden salaisesta maailmasta?" Eret myhähti ilottomasti. "Ikävä kyllä me laskettiin se legenda pelkiksi sanoiksi paperilla ja kaikuna höperöiden huulilla. Viihdyttävä tarina se kyllä oli, ei sillä."

"Niin vähän ajattelinkin", Hikotus sanoi hitusen pettyneenä. "Isä puhui siitä minulle aikoinaan. Hän kuulosti niin varmalta sen olemassaolosta, vaikkei mitään voinut todistaakaan."

"Uskotko sä siihen sitten?"

Hikotus nojasi pöytään ja naputteli rullatulla kartalla sen kulunutta puupintaa. Kysymys olikin kimurantti.

"Vaikken sitten ihan uskoisikaan, minun on pakko", hän sanoi sitten. Eret hymähti myötätuntoisesti.

"No jos multa jotain kysytään, mikään huhu, legenda tai taru ei synny aivan tyhjästä", tämä totesi ja nousi pöydästä. "Liian helpolla mitään ratkaisua tuskin löytyy, mutta jos mä yhtään sua tunnen, sitkeä päättäväisyys ja tiedonjano ei tee yhtään hallaa etsinnälle."

Hikotus hymyili pienesti. "Kiitos, arvostan sanojasi."

"Koska tahansa." Eret laski kätensä hänen hartialleen kävellessään pöydän ohi. "Mä kyllä toivoisin, että musta olisi jotain kunnollista apua."

"Älä yhtään pahoittele, minähän se tässä nujakoin myyttien todentamisen kanssa", Hikotus naurahti puristaen vahvaa kouraa olallaan. "Enkä pyydä keneltäkään muuta kuin vain että aikeisiini uskottaisiin."

"Sitä sun ei tarvi erikseen pyytää", Eret virkkoi. "Mä ja muu kylä ollaan valmiita seuraamaan sua vaikka maailman ääriin."

Hikotus hymyili apeasti. Totuuden nimissä kenelläkään ei ollut ollutkaan muuta mahdollisuutta kuin jättää Öystilä sen jälkeen, kun puolet siitä oli poltettu karrelle. Silti Eretin sanoilla oli oma toivoa valava vaikutuksensa.

"Maailman ääriin..." Hikotus hengähti. "Sinne on pitkä taival."

"Näin on. Siivenisku kerrallaan vaan." Eret töytäisi häntä lempeästi hartiaan ennen kuin saapasteli toisaalle.

"Niinpä niin", Hikotus mutisi ja oli aikeissa nousta pöydästä itsekin, mutta päätti vielä avata päällimmäisen karttansa uudestaan. Ehkäpä hän sitten joutuisi kääntämään kaikki kivet kallioita myöten, mutta viime kädessä kaikki vaiva palkitsisi avokätisesti. Oli vain jaksettava pyrkiä eteenpäin.

« Viimeksi muokattu: 18.08.2019 15:37:31 kirjoittanut Ayudara »
"Olet löytänyt... kivettynyttä pokémonin kakkaa."