Kirjoittaja Aihe: Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma  (Luettu 2415 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma
« : 09.10.2018 19:31:52 »
Nimi: Piilossa katseilta
Ikäraja: S
Paritus: Parvati Patil / Padma Patil
VAROITUS: INSESTIÄ

Osallistuu haasteisiin 12+ virkettä XV ja Perspektiiviä parittamiseen #3

A/N: Tämä paritus on niiiin vääääriiin mutta halusin osallistua tuohon paritushaasteeseen nimenomaan siksi, että olen ihan älyttömän rajoittunut paritusten kanssa, joten yrittää pitää. Tällaista tulee. Yrffff.



Piilossa katseilta


Ihmismeri ja sateen kohina jäivät ulos, kun astuin sisään vakipaikkaamme, jästien kulahtaneeseen mehubaariin. Paikka oli yhtä kolkko ja hiljainen kuin aina, eikä Padmakaan ollut vielä tullut. Lysähdin baaritiskille odottamaan viereisen trendikuppilan krumeluureja silmäillen. Sen oranssina välkkyvä nenonvalokyltti sattui silmiin. Tämän mehubaarin katto vuoti, mutta silti me aina tapasimme täällä.

Padman saapuminen sai sydämeni hakkaamaan niin, että kylkiluihin sattui. Tuijotin häntä kuin mikäkin ameeba, ja hän näytti minulle kieltä niin kuin ennen vanhaan. Kaiken tutun ja turvallisen ja ihanan paluu hänen mukanaan oli saada henkeni salpautumaan. Lukuvuodet erillään Tylypahkassa ja työelämässä unohtuivat heti, kun näin hänet, ja palasin takaisin lapsuuden satutuokioihin paitsi ettemme me olleet lapsia.

”Pitkästä aikaa, sisko”, hän sanoi ja siveli naarmuista tiskiä.

Nielaisin, enkä voinut hengittää tasaisesti. Hän huomasi sen, ja hänen sormensa liikkeestä tiesin, että hänkin ajatteli sitä varastettua hetkeä krematorion portailla. Silloin hänen sormensa tutkaili minun kylkeäni niin kuin se nyt seurasi naarmua, eikä se ollut ollut ensimmäinen kerta…

”Banaanipirtelö, kiitos”, hän huikkasi myyjälle. Myyjä mulkaisi meitä ja toimitti espresson räsyiselle miehelle, joka väläytteli jatkuvasti tinanväristä kulmahammastaan.

Padma värähti ja kuiskasi: ”Meidän pitäisi tavata jossain, missä joka pinta ei ole täynnä laitapuolenkulkijoiden tautista DNA:ta.”

Tuhahdin, koska me kumpikin tiesimme, että tämä oli ainoa paikka, missä meitä ei nähtäisi. Jos vain voisimmekin kadota aina tapahtumahorisontin taakse halutessamme vaihtaa kosketuksia, ja syöksyä mustasta aukosta takaisin seuraavana työaamuna…

”Nyt on iltahämärä”, minä sanoin katsoessani, kuinka myyjä tyrkkäsi Padmalle pirtelön. Vaahto sen pinnalla kupruili. Padma liikahti epämukavasti, mutta korjasikin vain kaaritukeaan – tunnistin eleen helposti.

”Siellä on kuulemma myös superkuu”, hän sanoi, ja siitä tiesin, että hän ajatteli sitä mitä minäkin. Nousimme yhtä aikaa ylös ja astelimme takaisin sateeseen, valmiina antautumaan toisillemme.



SANALISTA
1. meri
2. kolkko
3. krumeluuri
4. oranssi
5. vuotaa
6. kylkiluu
7. ameeba
8. vailla
9. henki
10. tuokio
11. naarmuinen
12. tasainen
13. krematorio
14. tutkailla
15. banaani
16. toimittaa
17. kulmahammas
18. DNA / koodi
19. kumpikin
20. tapahtumahorisontti / horisontti
21. iltahämärä
22. kupruilla
23. kaarituki
24. superkuu
25. antautua
Never regret something that once made you smile.

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Vs: Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma
« Vastaus #1 : 17.02.2021 23:42:01 »
Hyvää yötä! Näin iltahämärissä hiivin tutkailemaan 12+ virkettä -haasteen aikaisempien kierrosten tuotoksia, ja törmäsin samalla tähän mielenkiintoiseen tekstiin. Jaan sun mielipiteen tästä parituksesta, joten senkin takia halusin nähdä mitä oot saanut aikaan, ja kyllähän omalta mukavuusalueelta on välillä hyvä poistua. :D Tän kirjoittaminen ei varmastikaan ollut mikään helpoin asia maailmassa, ihan parituksen ja sitten tuon törkeän vaikean sanalistan takia. Mainiosti kyllä selviydyit molemmista.

Tässä tekstissä oli jännä tunnelma, mutta ei mitenkään pahalla tavalla. Veikkaan että tuo paritus lisäsi oman mausteensa tähän tunnelmaan, koska se oli tavallaan jännittynyt ja semmoinen tietynlainen vaaran ja väärän aspekti oli tässä esillä. Vaikken parituksen fani olekaan, kielletty rakkaus ja sen mukanaan tuoma salailu oli tässä mainiosti kuvailtu. Olit myös hyödyntänyt Parvatin ja Padman välistä sidettä hyvin luonnollisesti. Pidin paljon siitä, miten kuvailit tuota mehubaaria, sen kämäisyys sopi hienosti muun tekstin tunnelmaan. Sanalistan sanat sujahtivat varsin hyvin tekstin sekaan, pari oudompaa sanaa nousivat enemmän esille mutta se nyt oli täysin ymmärrettävää.

Kuten jo totesinkin, selviydyit haasteistasi tällä tekstillä erittäin kunnioitettavasti! Tämä oli varsin mainio teksti, kiitos paljon tästä lukukokemuksesta.
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma
« Vastaus #2 : 28.02.2021 20:14:30 »
Oi kiitos kovasti kommentistasi, Vuorna! Tämä sanalista oli kyllä aivan supervaikea, mutta jotenkin se oli siksi helpompi yhdistää muutenkin supervaikeaan tekstiin :D Vaikka mua vähän hävettää että tämä kaaauhea paritus on täällä, olen silti superiloinen että luit tämän ja kommentoit!
Never regret something that once made you smile.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 765
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma
« Vastaus #3 : 29.11.2021 22:34:55 »
Erikoinen paritus ja 12+ virkettä -haaste houkuttelivat minut tänne, joten moi vaan! Tämä kyseinen sanalista oli kyllä jopa poikkeuksellisen vaikea, enkä itse lopulta edes yrittänyt saada aikaiseksi mitään, missä esimerkiksi ameeba ja kaarituki soljuisivat sulassa sovussa. ;D Sinä olet kuitenkin onnistunut haasteessa oikeinkin hyvin! Huomasin ilahtuvani muun muassa Parvatin ameebamaisesta tuijotuksesta ja siitä, kuinka Padma korjaa kaaritukensa asentoa. Hyvin keksitty!

Paritus on tosi vaikea ja luonnollisesti vähän vastenmielinenkin, mutta jotenkin tämä kokonaisuus on silti kiehtova ja tavallaan luontevakin. Karuhko ja jopa aavistuksen inhorealistinen miljöö ikään kuin tukee paritusta ja sen sosiaalista ja yhteiskunnallista poikkeavuutta ja vääryyttä. Läsnä on kaiken aikaa tietoisuus siitä, että tässä toimitaan tavalla, jota muut eivät hyväksy ja jota hädin tuskin itsekään hyväksytään, ja kiintoisasti kaikki ympäristössäkin muistuttaa siitä. Erityisesti minuun vetoaa yrmeä myyjä, joka mulkoilee siskoksia ja tyrkkää Padman tilaaman juoman - se jotenkin alleviivaa sitä, että ollaan laitapuolen kuppilassa, jonka täytyy kelvata kun ei muuta mahdollisuutta ole. On varmasti aika kuumottavaa varjella tällaista salaisuutta ihmisten katseiden alla, ja Parvatin haaveet tapahtumahorisontin taakse katoamisesta ja mustan aukon kautta palaamisesta ovat varsin ymmärrettäviä.

Mielenkiintoinen ja voimakastunnelmainen teksti, kiitos paljon! :) -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Piilossa katseilta | S | Parvati/Padma
« Vastaus #4 : 01.12.2021 08:38:31 »
Kiitos ja hui, Waulish! :D Vähän aina meinaan saada sydämentykytyksiä, kun tällaisia pelottavia tekstejä nostellaan xD Kuvauksesi tästä oli kuitenkin ihanaa luettavaa, olen tosi otettu että tästä välittyi kuvaamasi tunnelma! Kiitokset kommentista!
Never regret something that once made you smile.