Kirjoittaja Aihe: Sai takaisin kadottamansa rakkauden | S | angstinen kuolemadrarri | raapale  (Luettu 1258 kertaa)

liljankukka

  • flower princess
  • ***
  • Viestejä: 599
  • As cunning as a fox, as scary as a wolf
Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S

Varoitukset! Kuolema

A/N: Jossain kohtaa irkissä cassi toivoi Drarria, jossa Draco kuolee ja sitten Harry itkee sen haudalla ja kuolee itse sydänsuruihin. No siis, tässähän sitä :D Toivottavasti on edes jollain tasolla mieluinen! <33


Sai takaisin kadottamansa rakkauden

Dracon kuolemasta oli kulunut kaksi kuukautta, Harryn mieli oli maassa edelleen, hän ei ollut noussut sängystään viikkoon. Hermione oli ainut, joka ei ollut luovuttanut, edelleen tämä yritti saada hänet ylös sängystä, siinä onnistumatta.

”Nousisit nyt Harry”, Hermione kuiskasi, ilme oli huolestunut. ”Draco ei olisi halunnut tätä.”

Kyyneleet virtasivat pitkin Harryn poskia, sydämeen sattui pelkästään toisen nimi. Oli vaikea hengittää, tuntui kuin keuhkot olisivat painuneet kasaan. Harry ei voinut ymmärtää miksi hänen rakkaansa oli kuollut, miksi juuri Dracon täytyi olla ikuisesti poissa.

”Harry? Draco haluaisi sinun olevan onnellinen”, Hermione sanoi, silitti Harryn selkää ja halasi tiukasti.

Harry ei sanonut mitään, makasi vain ja itki Hermionen kaulaan. Miten hän voisi koskaan olla onnellinen ilman Dracoa, ilman elämänsä rakkautta. Hermionen halaus oli lämmin, mutta ei lähelläkään Dracon omaa. Dracon halaukset olivat – olleet – täynnä rakkautta, iloa ja lohdutusta.

***

Oli kulunut viisi kuukautta Dracon kuolemasta, syksy oli tullut ja Harry oli viimein saanut itsensä liikkeelle. Hän oli päättänyt, että olisi aika mennä Dracon haudalle.

”Hei rakas”, Harry kuiskasi, ääni oli käheä puhumattomuudesta ja itkusta.

Harry istahti maahan Dracon haudan viereen, takapuolen alle jäi muutama punertava lehti. Kylmä tuuli puhalsi, kun Harry kertoi toiselle viimekuukausistaan, kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan.

”En minä pärjää ilman sinua”, Harry itki, tuntui ettei elämästä voisi koskaan tulla mitään ilman Dracoa.

Illan kylmyydessä Harryn poskille valuneet kyyneleet jäätyivät, posket olivat punaiset ja hengittäminen sattui. Sydäntä puristi, keuhkot puristuivat kasaan ja kurkkua kuristi. Mikään ei tuntunut hyvältä ilman toista, ilman rakkautta.

”Haluan vain olla kanssasi”, Harry kuiskasi, silitti hautakiven reunaa ja antoi kyynelten jälleen virrata poskille.

Seuraavana aamuna Hermione löysi Harryn kylmän ruumiin, käpertyneenä Dracon haudalle. Hän itki, mutta oli sisimmässään onnellinen, että Harry oli päässyt Dracon luo, sai takaisin kadottamansa rakkauden.

Your imperfections make you beautiful

(ava & bannu by minä)

Voldemort

  • Vieras
En tiedä, mikä mielenhäiriö toi mut tälle osastolle, kun angst ilman lohtua jättää mut pahalle mielelle, mutta kun nyt tulin ja avasin tämän niin pakko jättää kommentti, koska mulle tämä toimi. En ole yleisesti ottaen raapaleiden ystävä, mutta tällaisessa riipivässä surussa se on oikeastaan parempi muoto mulle, kun se suru on terävä ja lyhyt. Vaikka luin varoituksen sanat ja tiesin mihin tämä päättyy etukäteen, kyllä tuli suru puseroon lukiessa. Oli niin lohdutonta tuo Harryn suru ja sitten toisaalta kävi niin sääliksi myös Hermionea, joka jäi ilman ystäväänsä ja menetti kaksi ihmistä (jotenkin oletan vaikka niin sanottukaan, että Harryn kautta Dracokin olisi päässyt pahimmasta jästisyntyisiä kohtaan tuntemastaan ihnosta ja vihasta). Silti siinäkin on jotain lohdullista, että Harry kuoli Dracon haudalle ja toivottavasti pääsi kuolemansa jälkeen takaisin yhteen Dracon kanssa. Se on niinkin, että toisen puolesta on mahdotonta elää, jos se toinen haluaa vain kuolla.