Kirjoittaja Aihe: Tappajasolu | max. K-11 | jatkis, 3/?  (Luettu 772 kertaa)

Uhkarohkea

  • piilossa
  • ***
  • Viestejä: 143
  • ♥ heartbreakers
Tappajasolu | max. K-11 | jatkis, 3/?
« : 13.08.2018 19:57:54 »
Nimi: Tappajasolu
Kirjoittaja: Uhkarohkea
Genre: teinidraama slice of life-vivahteella
Ikäraja: korkeimmillaan K-11
Hahmot: Ellis, Ade, Helena, Luukas, Pyry, Malla...
Varoitukset: itsetuhoisuus, alle kuusitoistavuotiaita kompuroimassa seksuaalisiin tekoihin, kielenkäyttö.
Haasteet: Kasvata puu

A/N: Tuntuu hyvältä saada aloittaa viimein jatkis näistä hahmoista ihan haasteenkin puitteissa. (Ja epävirallinen varoitus siitä etten oikein osaa kirjoittaa poikia, hupsis.)
1.
472 sanaa, S
Ellis


Elämässäni on noin kolme asiaa joilla on paljon merkitystä mulle. Pyry, kahvi ja piirtäminen. Niiden antamalla voimalla jaksaa. Pyrylle en tosin ole kertonut, kuinka lähellä sitä pidän. Enkä tätä vauhtia aio kertoakaan. Eihän se ymmärtäisi, mitä näen siinä, kun mä en itsekään ymmärrä. Onhan Pyryä kiva katsella ja niin, mutta se on taatusti kivempi kaverina kuin parisuhteessa. Tietenkään kokeilematta ei voi olla varma…

Tuntuu kuin kävelisin kiirastulessa. Kaikki polttaa, se satuttaa syvästi. Arvet avautuvat ja vanhat haavat repeilevät. En voi pysähtyä ja lakata kulkemasta, viisaus on kadotettu mutta silti löydettävä. Kaiku ohjaa minua syvemmälle sumuun, mitään en näe. Haistan myskin tuoksun kompuroidessani, joku on lähellä. Viimein näen jotain.  Auringon kehrä nousee horisontin yli, ymmärrän sen valosta. Olen kaivannut ymmärrystä pitkään. Kompuroin verannalle

Kirjoittamisesta ei tule taaskaan muuta kuin tekotaiteellista paskaa. Ehkä olisi vain parasta avata sovellus jota käytän parempaan taiteiluun ja piirtää jälleen jotain tissiäisiä. Se on helppoa, jotain mitä osaan hyvin. Ihme kyllä en ole saanut kovin monelta kommenttia siitä, millaista sisältöä käytän piirtämisen tueksi, ideoina kuviin. Toisaalta ei sitä kovin moni näekään, harva on ollut läsnä kun piirrän, tarkistan, korjaan, piirrän, vilkaisen esimerkkiä, korjaan, piirrän…

Pitäisi ehkä miehistyä, mutta miten sellainen toimii? Sukupuoli-identiteettini ei ole vahva, se on hyvin hatara. Monelle en asiasta puhu, eivätkä loput arvaa. Luonhan kuvan itsestäni ihmisenä, jolla on kaikki narut käsissään. Omasta mielestäni voin kontrolloida lähinnä painoani ja laihtumisen tahtia, joka on hidas, hidas, hidas. Sitä tuskin enää saa nopeaksi laskematta energiansaantia sellaisiin määriin, joilla minäkään en pärjää. Tai lisäämällä liikuntaa sellaisiin määriin, joita keho ei kestä.

Olenhan vain Ellis, hauras ja heikko, niin kovin feminiinisen näköinen. Todella eksynyt elämässäni. Kuinka voi löytää rauhaa, jos ei ole koskaan saanut kunnolla kokea sitä? On ollut pieniä hetkiä, kuten ne bileet elokuussa ja siellä Pyryn kanssa halailu, tärkeiden kavereiden lähellä oleminen, muttei mitään sen suurempaa. En minä tiedä, mitä onni on. Onko onni sitä, kun joku rakastaa? Onko onni sitä, kun voi rakastaa? Ja voinko mä koskaan saada tietää? Kun eihän kukaan mua pysty rakastamaan.

Enkä mä osaa rakastaa, en välittää niin paljon. Saatika että pystyisin sellaiseen. En ymmärrä miten ihmissuhteet toimivat, tai no, parisuhteet. En käsitä, mitä eroa niissä on syvään ystävyyteen. Kunpa joku tulisi ja opettaisi, tai edes auttaisi oppimaan. Mä haluaisin ymmärtää, mutta vaikeaa sellainen on, lähes mahdotonta. Huoh.

Tissiäiset ovat valmiita, kuva kaipaa enää varjostusta ja valoa. Mistä valo tulee, vasemmaltako? Olkoon vasemmalta. Eipä sillä niin paljon väliä ole. Tuskin katsoja välittää, jos kukaan katsoo. En usko että katsoo, vaikka julkaisenkin ne DeviantArtissa ja kuulin Aden joskus eksyneen hakutulosten lomassa mun käyttäjäsivulle. En kertonut sen olevan mun, Ade vaikutti siltä että tunsi oikeaa huolta taiteilijaa kohtaan.  Ymmärtäähän Ade toki taiteilijan vapauden ja silleen, mutta aika monen työn kuvaukseen olen merkinnyt sen pohjaavan omiin kokemuksiin ja haluihin, virheisiin. Ehkä olisi parasta mennä nukkumaan, kunhan saan tissiäiset valmiiksi ja julkaistua. Onhan kello jo nyt noin kahtakymmentä vaille kahdeksan.
« Viimeksi muokattu: 09.09.2018 18:41:34 kirjoittanut Uhkarohkea »
[16:38] <@Odo> Uhis hanki samantien koko kerä punasta lankaa ja vedä se sellaseen solmuun et lopulta tajuat sen olevan yliarvostettua!

mut sä et enää puhu sille hempeitä

Uhkarohkea

  • piilossa
  • ***
  • Viestejä: 143
  • ♥ heartbreakers
Vs: Tappajasolu | max. K-11, jatkis
« Vastaus #1 : 14.08.2018 19:25:52 »
2.
369 sanaa, K-11
Helena


Sininen lakana on rutussa, tyyny tuoksuu Ellikseltä. Peitto on mytättynä sängynpäähän. Ei kovin siisti ihminen, en mäkään. Mutta Elliksessä on varmasti muitakin vikoja… ja onhan se niin suloinen. En mä osaa olla pitämättä siitä pojasta, vaikka se onkin kummallinen poikkeus verrattaessa niihin ihmisiin joihin yleensä ihastun. Mä pidän tytöistä, pitkähiuksisista ja runsasmuotoisista, eikä Ellis sovi mihinkään noista ryhmistä. Aluksi hämmensi, nyt olen vain utelias sen suhteen. Harmittaa, kun Ellis tuntuu olevan kiinnostunut Pyrystä, mutta enhän mä sille mitään voi, eikä asia mulle oikeastaan kuulu.

”Helena, otatko sä sipsejä?” Ellis on ilmestynyt ovenpieleen ja yrittää pitää pokkansa, ehkä välttääkseen sipsipussin putoamisen. Näytän varmaan huvittavammalta kuin arvaankaan, mutten anna sen häiritä. Nousen istumaan ja huitaisen punaiset hiukseni takaisin ojennukseen.

”Joo, kyllä mä otan”, naurahdan, katson silmiin. Ellis tulee mun luokse, istuu viereen, jättää sipsipussin mentävän välin ja laskee pussin siihen. Ujutan näppini punaiseen pussiin, otan itselleni muutaman sipsin ja nautin ne. Yhtäkkiä on hankala olla, en tiedä miten päin olisin. Seinät tuntuvat kaatuvan niskaan, Elliksen sänky on ahdas. Tahdon juosta pois tästä tilanteesta, mutta en vain voi. Vaaleahiuksinen nappaa sipsipussin pois, käy viemässä sen ulos huoneestaan selittämättä mitään.

Se palaa äkkiä, sulkee oven perässään ja istuu taas mun viereen, melkein kiinni. Katsellaan toisiamme, tajuan että kaula-aukko tässä mekossa on turhan syvä ja liian pieni kuppikoko on taas pettänyt. Ellis katsoo mua kysyvästi silmiin. Naurahdan vastaukseksi sille, ja se laittaa kätensä rinnalle, hyväilee hellästi. Puristan käteni nyrkkiin, katselen Elliksen kasvoja. Tästä tilanteesta en oikeastaan edes halua pois. Ellis vie lopulta kätensä alemmas, on ujuttamassa kätensä helman alle. Vaaleahiuksinen ottaa kuitenkin kätensä pois mun läheltä, siirtyy istumaan kauemmas.

”Mä en vaan pysty tähän”, se sanoo, puree huultaan. Mä nyökkään, yritän ymmärtää hämmennyksestäni huolimatta. Korjaan rintaliivejäni takaisin oikealle paikalleen, kysyn: ”Onko parempi jos mä lähden?”

Ellis nyökkää. Otan olkalaukkuni lattialta ja jätän sen yksin huoneeseensa, toivon vain että se pärjää. Kiskon keltaiset tennarit jalkoihini, painun ovesta ulos. Rappukäytävässä ei ole vielä pilkkopimeää, on siis ihmisten aika, eikä kotona vielä varsinaisesti odoteta.

Ulkona on yllättävän kaunis sää, jos ottaa huomioon sen kuinka on jo syyskuu. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Suurin osa puista on pudottanut enimmät lehtensä, niin paljon keltaista ja oranssia. Koko kotimatkan mietin sitä, kuinka en ole ennen ollut yhtä lähellä neitsyyteni menettämistä.
« Viimeksi muokattu: 09.09.2018 16:36:57 kirjoittanut Uhkarohkea »
[16:38] <@Odo> Uhis hanki samantien koko kerä punasta lankaa ja vedä se sellaseen solmuun et lopulta tajuat sen olevan yliarvostettua!

mut sä et enää puhu sille hempeitä

Uhkarohkea

  • piilossa
  • ***
  • Viestejä: 143
  • ♥ heartbreakers
Vs: Tappajasolu | max. K-11 | jatkis, 2/?
« Vastaus #2 : 09.09.2018 18:41:22 »
3.
489 sanaa, K-11
Ade


Maanantaiaamu. Päiviä, joina esitetään, ettei nähty taas samoja koulukavereita viikonloppuna kännissä. Mutta eihän mulla ole varaa leikkiä tekopyhää, kun olen mitä olen. Erilainen.

Etsin lattialta polvista ratkenneet mustat farkut, löydän samalla Pyryltä perjantaina jääneen hempeän violetinvärisen t-paidan. Eihän se mulle tietenkään hyvin sovi, kokeilen silti. Paita haraa vastaan hartioiden kohdalla ja on sentin-viisi liian lyhyt, kun saan sen kiskottua ylleni. Menköön näin, harva on nauranut mulle seiskaluokan ensimmäisen viikon jälkeen. En tiedä tottuiko ”normaalit” outouteeni, vai mikä siinä on. En oikein välitäkään tietää.

Kengät ovat sängyn alla, vaan eivät kauaa. Sidon pitkät mustat hiukseni poninhännälle, sujautan avaimet taskuun. Älypuhelin ja nappikuulokkeet ovat unohtua pöydälle, muistan viime hetkellä työntää ne laukkuuni. Ovesta on helppo sujahtaa kylmään rappukäytävään.



Tervehdin käytävillä niitä muutamaa jotka huomaavat mut, kun kiiruhdan kohti liikuntasalia. Voi paska, oon taas myöhässä. Kunhan ei tarvitse istua koulun jälkeen…

Avaan oven pukukoppiin. Naamalleni tulvahtaa välittömästi tukahduttava Axen ja hien haju. Saatanan saastaiset nollakolmoset. Hetki yskimistä. Heitän laukkuni johonkin nurkkaan, joka on vielä vapaa ja kävelen saliin. Ei sssaa, kiroan mielessäni. Lihaskuntotestit. Tyttöjäkö nämäkin on?
Käyn jututtamassa opettajaa, saan ohjeet ja kehotuksen etsiä jonkun parikseni. Luukas näkyy olevan yksin ja vilkuilevan mua, joten menen sen luo. Saadaan kumpikin annetut asiat suoritettua kasin arvoisesti. Luukakselle tulee paperiin jokunen ysikin, mä tuijotan tyytyväisenä kahta kymppiä lapussani.

Mikael kävelee meidän luokse ja aavistan jo sen asian. Mokoma kehuskelee jatkuvasti sukupuolisella ansiollaan, vaikka tuskin se saa yhtään enempää kuin mäkään. Mikael on huonossa huudossa antavaisimpien tyttöjen keskuudessa.

”Noh, Atte, saitko viikonloppuna?” se kysyykin, nyökkää vain Luukakselle joka tuhahtaa kuullessaan kysymyksen. En korjaa väärää nimeä, olisi turhaa vaivaa Mikaelin kohdalla.

”Saitko ite?” naurahdan, katson alaspäin Mikaelin silmiin.

”Mitä vittua se tollaselle kummajaiselle kuuluu”, Mikael sanoo. Luukas vilkaisee mua, ei sano mitään.

Hymyilen ja katson edelleen Mikaelia silmiin: ”No, mitä mun panemiset ja panematta jättämiset sulle kuuluu?”

Se lähtee sanomatta mitään. Luukas hymyilee itsekseen.



Koulupäivä kuluu sumussa aina ruokailuun asti. Hakeudun ruokalassa pöytään, jossa Ellis on jo, ja istun sitä vastapäätä. Se ei näytä taaskaan syöneen, salaatti on täysin koskematon. Ikävää. En sano mitään, käyn vain annokseni kimppuun.

Huomaan Elliksen näykkivän annostaan, kun Pyry ja Malla saapuvat pöytään. Mielessäni käy kysymys siitä, missä ne kaksi ovat viipyneet, mutta se on järkeiltävissä äkkiä. Pyry on todennäköisesti jäänyt odottamaan Mallaa ruotsin tunnilta, se opettaja pitää lähes aina oppilaita hieman yliajalla.

Ellis ja Pyry alkavat jutella keskenään, Malla vaikenee, ei kai tahdo tuntea itseään kolmanneksi pyöräksi keskustelussa. Itse en välittäisi tuossa tilanteessa, mietin.



Koittaa viimein kotiinlähdön aika, tunnit ovat taas valuneet käsien läpi. Kävelen koulun pihan poikki hiljaisuudessa, näen muutaman muun juttelevan vielä pyörien luona ja ovilla. En viitsi kaivaa kuulokkeita laukustani.

Palelee. Kuulen huutelua, kenelleköhän lie osoitettua. Kiihdytän hieman tahtia ja päätän mennä kotiin eri reittiä. Ajattelen kaikkia niitä kertoja, kun olen saanut turpaani kotimatkalla tai tavaroitani on rikottu.

Metsässä ei näy ketään tai kuulu risaustakaan. Ehkä mua ei tänään hakata, mietin ja kävelen kerrostalojen luo. Pääsen rappukäytävään yhtenä kappaleena. Kotioven toisella puolella uskallan jo hengittää pelkäämättä.
[16:38] <@Odo> Uhis hanki samantien koko kerä punasta lankaa ja vedä se sellaseen solmuun et lopulta tajuat sen olevan yliarvostettua!

mut sä et enää puhu sille hempeitä