Kirjoittaja Aihe: Hiiri joka kalasti tähtiä / Saukko joka varasti helmen l kansansatu, draama, fantasia l S l ficlet  (Luettu 930 kertaa)

Secu

  • Kaskukuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 470
  • ava © Johanna Tarkela
Nimi: Hiiri joka kalasti tähtiä / Saukko joka varasti helmen
Kirjoittaja: Secu
Fandom: originaali
Hahmot: hiiri, tuuli, saukko, kalastaja, meri
Genre: kansansatu, draama, fantasia, tarina tarinan sisällä
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: teksti hahmoineen ja maailmoineen on minun.
A/N: Tämä teksti sai inspiraationsa kauan, kauan sitten Inspiraatiosammion Lillamyyn linkittämästä kuvasta, ja nyt oli oikea hetki saattaa teksti päätökseen. Tunnelmaa oli luomassa tämä kappale.
Hyvää syntymäpäivää, Waulish! Toiveissasi oli mm. originaalia, luontoa, tähtitaivaita, ystävyyttä ja eläimiä, joten toivottavasti tämä teksti ilahduttaa sinua! ^^

Lukuiloa!



Ison sorkkaeläimen kumpuilevan ja vahvan selän muotoon taipunut joki liikehti kiirehtimättä kohti tietämätöntä määränpäätään, hyväili kiviä ja korsia mennessään, muttei viipynyt pitkään.
Veden yllä kaartui kaatunut, koukeroinen puunpuolikas, jonka yhden onkalon suulla istui tuhkantomuisen värinen hiiri.
Lempeä, vanhaksi käyvä tuuli, Liadan, pyörteili suojana pikkuisen ahkeroijan ympärillä pitäen pedot poissa, laskeutui hännän tyvelle, nojasi selkään ja hyräili:
”Mikä on iltasi toimi?”
”Kalastan tähtiä”, vastasi hiiri, Rhys nimeltään, jokaisena iltana ja tipautti onkensa jokeen. Heinänkorsi oli vapa, naava siima, kaksihaarainen oksa koukku.

Kerrottiin, että pimeän tullen osa tähdistä laskeutui veteen väsyttyään palamaan viileästi ja himmeästi taivaalla, siirtyäkseen eteenpäin, kuten hekin aikansa kuljettuaan. Sitä pohtien hiiri kohotti katseensa taivaille. Kalastivatkohan edellä menneet viimeisiään eläviä hiiriä istuen kuunsirpillä ja tähdensakaroilla? Kertomus jatkui niin, että tähden kalastanut saisi halutessaan kaikkien eläinten kuninkaan, Emyrin, aseman ja hetkeksi onnenkin, mutta jäisi lopulta yksin ahneuksissaan.

”Kuulisitko jälleen ihmisistä?” Liadan uteli ja kulki alaselältä hiiren päälaelle, asettui pyöreiden korvien väliin ja laski siitä olille levähtämään, jakoi aavistuksen viilenevän ja viipyilevän tuntunsa.
”Mielelläni, kalastajasta”, vastasi Rhys irrottamatta tummia neulassilmiään kohostaan.

”Kaukaisessa Tenumin maanosassa meri käpertyi öisin kerälle, aallonharja hännäksi ympärille. Kuuttomina öinä se oli päältä päin musta, läpinäkymätön. Se ei halunnut ihmisten pelkäävän loputtomia massojaan, synkkää kuortaan, josta syvälle uponnut kelluva sisin ei päässyt loistamaan läpi, kuten tähdet nyt meidän joessamme. Kerran eräs hellämielinen kalastaja, joka tahtoi auttaa pitkäaikaista ystäväänsä, heitti onkensa liian suuressa kaaressa ja se osui tähtinauhaan, kiskaisi ne taivaankannelta alas. Kalastaja pyöritti tähdet palloksi, sillä erillään ne näyttivät kovin surullisilta ja kolean himmeiltä. Yhdessä ne loistivat kirkasta lämpöä, ja niinpä kalastaja jätti ne kotiin menonsa varrella pienelle saarelle kallion laelle, jotta ne eivät ikävöisi kotitaivastaan niin kovin. Aikanaan kallion halkeamasta kasvoi majakka, jonka huipulla tähtipallo valaisi meren. Kesti kuitenkin monta vuorovettä ennen kuin meri uskalsi antaa valon heijastaa pintaansa ja saattaa sisällään leijuvan valon yhteen majakan oman kanssa, niin että merestä tuli läpinäkyvä, hohtava. Meren henki virtaa vieläkin jokemme tähtien ja auringonsäteiden läpi, rohkaisee vetemme hehkumaan.”

”Mitä kalastajalle tapahtui?”

”Hänestä tuli majakanvartija, hyväntekijä, niin hän tervehti vanhaa ystäväänsä merta joka ilta ja saatteli nuoremmat kalastajat kotiin, jakoi tähtiä pienissä osissa, jotta ihmisistä ei tulisi ahneita eivätkä nämä tavoittelisi taivaan omia ja kenties käyttäisi niitä pahoin. Kun majakanvartija oli elänyt aikansa, hän sulki silmänsä ja vapautti yhden valon muodostaneista tähdistä takaisin kotiin, otti sen paikan ja pääsi viimein näkemään meren sisimmän.”

”Miltä se näytti?”

”Kukaan ei tiedä varmuudella, mutta siellä pitkään puhkunut tuuli arveli, että se oli juuri meren näköinen, omanlaisensa, ja siksi majakanvartijalle mieleen eikä tämä ole palannut.”

Sinäkään iltana hiiri ei kalastanut tähteä. Se suoristautui, pudisteli valkeiksi käyvät irtokarvat pois turkistaan, kääri kalastustarvikkeensa lehden sisään ja antoi tuulen saattaa sen kotikoloonsa.

Eräänä yönä Rhysin kaksihaarainen koho painui veden pinnan alle ja vetäessä siihen oli tarttunut helmi. Hiiri luuli sitä tähdeksi, sillä se oli kovin tähden värinen ja muotoinen, sinertävän kellertävä, vatsan aluskarvan ja viiksien, päälaen karvan vaalea, utuisesti pyöreä. Liadanin kertomuksen muistaessaan Rhys särki helmen pieniksi paloiksi ja vei jokaiselle eläimelle osan onnestaan.

Joessa uinut saukko kuuli helmestä ja joitain kuita myöhemmin nappasi helmen hiiren ongesta. Saukko yritti vahvoilla hampaillaan rikkoa helmeä paloiksi jakaakseen onnen itselleen pieninä siruina välttyäkseen epäonnelta. Mutta helmi pysyi ehjänä, ja jokaisen puraisun myötä saukon kulmahampaat pitenivät ja kapenivat, purukohdasta valui myrkkyä helmen sisältä hampaisiin. Sen silmät samenivat, joen hohto haipui näköpiiristä, mutta korvat kuulivat aiempaa terävämmin.

Eläinten kuningas Emyr saapui, otti helmen saukolta, ojensi sen hiirelle ja julisti kummankin suojelijaksi. Hiiri varjelisi eläinyhteisön sisäistä rauhaa ja hyvyyttä, ohjaisi kohti luottamusta ja rohkeutta, saukko suojaisi ulkoiselta vaaralta, vihollisilta, öisinä vuodenaikoina. Emyr uskoi, että saukko ei ollut pahaksi syntynyt, vaan joutunut ulkoisen pahan houkuttamaksi, vähitellen se on vallannut koko saukon sisältäkin.

Niin hiiren tuhkainen turkki hajosi hiukkasiksi ja se pääsi kulkemaan ystävänsä tuulen teillä saukon jäädessä joen vartijaksi ohjaamaan viholliset takaisin.

Vielä tänäkin päivänä ilmassa voi nähdä harmaita, hohtavia hiukkasia, jotka tuuli kehittää hiiren muotoon opastamaan eksyneitä.

The world is but a canvas to the imagination

They call us dreamers but we are the ones who don't sleep

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 632
Oi, olipa tämä hurmaava! Tässä oli todella paljon viehättäviä yksityiskohtia - tarina tarinan sisällä, käsinkosketeltavan vahva kansansadunomainen tunnelma ja kauniin polveileva, runoillinen kuvailu. Koen näin kuvailevan tyylin toisinaan vähän raskaaksi lukea, mutta tässä se toimi todella hyvin, kuten myös eläimet ja luonnon personifikaatio henkilöhahmoina. Tähtiä kalastava hiiri ja tuuli kertomassa tälle tarinoita, aivan ihana konsepti. Tarina kalastajasta oli myös hieno, kaikki mereen ja tähtiin liittyvä viehättää minua aina. :)

Lainaus
Eläinten kuningas Emyr saapui, otti helmen saukolta, ojensi sen hiirelle ja julisti kummankin suojelijaksi. Hiiri varjelisi eläinyhteisön sisäistä rauhaa ja hyvyyttä, ohjaisi kohti luottamusta ja rohkeutta, saukko suojaisi ulkoiselta vaaralta, vihollisilta, öisinä vuodenaikoina. Emyr uskoi, että saukko ei ollut pahaksi syntynyt, vaan joutunut ulkoisen pahan houkuttamaksi, vähitellen se on vallannut koko saukon sisältäkin.
Tykkäsin paljon tästä yksityiskohdasta, ettei saukkoa teostaan huolimatta luokiteltu yksioikoisen pahaksi, vaan sekin sai oman tehtävänsä kuninkaalta. Jotenkin todella ilahduttava käänne. Kiitos paljon lukukokemuksesta!
« Viimeksi muokattu: 27.08.2018 21:48:48 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

Secu

  • Kaskukuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 470
  • ava © Johanna Tarkela
Voi, kiitos paljon ihanasta kommentistasi, Okakettu :)

Mukava kuulla, ettei kieli käynyt tällaisessa pituudessa ja maailmassa hahmoineen liian raskaaksi vaan oli miellyttävää luettavaa. Mahtavaa, että yksityiskohdat, hahmot ja konsepti toimivat! ^^

Halusin käsitellä hyvän ja pahan syntyä, mutten aivan perinteisellä ja mustavalkoisella tavalla, hienoa, että koit ratkaisuni onnistuneeksi ja se yllätti iloisesti :)

Kiitos ihanista sanoistasi, kommenttisi oli hurmaava!
The world is but a canvas to the imagination

They call us dreamers but we are the ones who don't sleep

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 526
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Okakettu käytti kommentissaan niin osuvaa sanaa, etten voisi parempaa keksiä: hurmaava! Sitä tämä tarina todella on. Vaikka tarina on kooltaan pieni, se kätkee sisälleen suuria, yleismaailmallisia teemoja ja ajatuksia, ja se tekee sen ihastuttavan myönteisesti ja konstailemattomasti, sadunomaisesti. :) Sadut ovat ihania, sillä ne usein tarjoavat aikuisellekin lukijalle toisenlaisia näkökulmia maailmaan ja elämään. Tällainen eläimiin ja luontoon keskittyvä satu on aivan erityisesti mieleeni, luonnon ystävä kun olen.

Tarinassa on tyylillesi uskollisesti kovin kaunista kuvailua, joka herättää ihania mielikuvia. Tuhkantomuisen värinen hiiri kalastamassa heinänkorresta, naavasta ja oksasta rakennetulla ongella, voi että! :-* Tulee ihan mieleen kaikki ne mielikuvitukselliset sadut, joita joskus lapsena luki ja kuuli ja jotka herättelivät omaakin mielikuvitusta. Jostain syystä minua viehätti ja viehättää edelleen se, miten meille ihmisille arkipäiväiset esineet ovatkin jotain luonnonläheistä, jotain ihan muuta kuin muovia tai muuta keinotekoista. On virkistävää nähdä ympäristö ihan uusin silmin.

Tarina kalastajasta on koskettava. Siinä on paljon ihastuttavia asioita: murheellinen meri joka käpertyy kerälle ja piilottelee itseään, avulias kalastaja joka arvostaa meriystäväänsä sellaisena kuin se on, tarina joka jää elämään tuulen mukana ja vaikuttaa hiirenkin valintoihin, kun se kalastaa tähdeksi luulemansa helmen. Minusta on herttaista, miten hiiri muistaa kalastajan pyrkimyksen varjella ihmisiä ahneudelta ja jakaakin aarteensa useampaan osaan. Sitten on tietysti saukko, joka tekee saman vaikkakin haluten pitää kaikki osat itsellään, mutta saukkokaan ei lopulta ole puhtaasti paha, ei syntyjään vaan viettelyksiään. Lämmittää sydäntä, kuinka saukollekin on oma paikkansa maailmassa.

Pidän myös siitä, kuinka tarina keskittyy luontoon kokonaisuutena eikä niinkään ihmisiin. Kun käsitellään hyvää ja pahaa, tuntuu kaikki kulminoituvan aina ihmislajiin, mutta tämä teksti tarjoaa ikään kuin universaalimman näkemyksen siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen emmekä elä erillämme toisistamme. Vanha tuuli kulkee kertomassa meille tarinoita, ja hiiri kulkee sen mukana opastamassa eksyneitä. ♥

Tämä tarina on lempeää ja lohdullista luettavaa, vaikka tässä pahuuttakin käsitellään, ja silmäni kyllä kostuivat tuon viimeisen virkkeen kohdalla. Inspiraatiomusiikkikin on kaunista, tunteita ja muistoja herättävää. Olen itkenyt silmäni päästä Titanicille niin monet kerrat menneisyydessä, oi voi!

Aivan ihana synttärilahja, jota jään vaalimaan sydämessäni. Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että kirjoitit minulle, ja arvostan sitä suuresti. Kiitos kovasti! :-* -Walle

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 585
Voi että minkä helmen löysinkään!
Tässä oli niin maan mainiota sanankäyttöä (meri käpertyi öisin kerälle) ja muuta kivaa. Ei voi sanoa silmäkarkkia, mutta sellaista mielenkarkkia kylläkin.
Tässähän seurattiin monta henkilöä, kalastajaa, hiirtä ja lopulta myös saukkoa. Eläimistä on aina ilo lukea.

Myös keskusteluissa on sellainen ihana sävy, erilainen mitä monissa muissa teksteissä:

Lainaus
”Mikä on iltasi toimi?”
”Kalastan tähtiä”, vastasi hiiri

Juuri tämän sävyn avulla olet onnistunut saamaan tästä sadun.

Kiitos oikein paljon ja hyvää syksyn jatkoa.  :)

nominal

  • ***
  • Viestejä: 2 726
Kylläpä oli ihana satu! Näin aikaisesta aamusta jo koneella kököttäneenä mulla oli vaikeuksia pysyä oikeilla riveillä, kun teksti oli niin polveilevaa, ja olisin kovasti kaivannut tätä lempeä-äänisen miehen kertomana ;D Mutta onneksi jaksoin sinnitellä ja lukea, tarina palkitsi sen kyllä!

Tässä oli niin herttainen idea, että jo otsikosta alkaen pääsi sukeltamaan tähän satumaailmaan. Tekstityyli loi sellaisen lapsenomaisen ympäristön, tosi herttaisen, ja voi että nuo kaikki eläimet olivat ihania! Sitten tuli pahis-saukko joka sekin oli vain suloinen, ai että! Tuo hiiri oli kyllä ihanin ikinä, sellainen pieni haaveilija, kun kaverinakin oli tuuli eikä muita hiiriä. Äääää ihana.
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Slytherin
  • ***
  • Viestejä: 2 302
  • inFINIty
    • Listaukseni
Kommiksesta hei! nominal oli tämän helmen (heh see what i did there) sinne laittanut ja nimi kiinosti heti. Hiiri joka kalasti tähtiä kuulostaa jotenkin kovin symppikseltä, joten oli pakko tulla vilkaisemaan. Tuo Saukko joka varasti helmen -osa vihjasi hieman sitä, että hän olisi tarinan "pahis" mutta vaikka hänet tavallaan voisi tulkita pahikseksi, kun hän varasti hiiren helmen, tykkäsin siitä, että hän ei kuitenkaan saanut mitään kohtuutonta rangaistusta uteliaisuudestaan, vaan kuningas Emyr antoi hänelle toisenlaisen työn, joka varmaan muuttaa saukon paremmaksi... (meinasin laittaa ihmiseksi :D) saukoksi :)

Että joo, tämäpä on ihana ihana satu! Satujen kirjottaminen on kyllä ihan oma taitolajinsa ja onnistuit siinä kyllä hyvin :) Tässä oli kaikki hyvän sadun ominaispiirtet: suloisia puhuvia eläinhahmoja, kaunista mutta ymmärrettävää kieltä, sympaattinen päähenkilö ja hyvä opetus :) + tollanen kaukaisuuteen katsova lopetus. Vielä tänäkin päivänä ilmassa voi nähdä harmaita, hohtavia hiukkasia, jotka tuuli kehittää hiiren muotoon opastamaan eksyneitä. Ihana :) Tuli jotenkin sellanen pumpulaisen pehmeä fiilis, en osaa selittää sen paremmin :D

Kiitos tästä helmestä (hehhe okei lopetan nyt :D)!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction