Auri ja liljis: Teidän kommentit vetää kyllä täysin sanattomaksi, kuten Aurille sanoinkin jo niin on semmonen "ok kiitti"-fiilis, kun ei tiiä, miten reagoida. : D Oon niin otettu, kun tykkäätte näistä pojista noin paljon ja teille kiitos suuresti siitäkin, et oon inspiroitunut kirjoittamaan vähän tämmöistä hömppääkin enemmän. Tositosi hömppää, mut tykkään itekin näistä hahmoista. Teini!Ruuti on paras. Jospa aikuinenkin Ruuti kelpaa!
A/N: Viimeinen osa tätä tarinaa, mutta olen kaavaillut hieman Ruutille omaa shottia metsätysteemalla. Ehkä saan senkin rustailtua tässä lähiaikoina ja sekin sitten aikanaan uppoaisi. Ja tämä toivottavasti nyt, kun pojista on kasvanut miehiä, vaikka tarina on edelleen ehkä hieman satumainen ja lapsenomainen, mutta ehkä hahmot on vähän isompia jollain tasolla kuitenkin.
Oma koti kullan kallis
Pähkinä pyykkää pihalla, jota rikkaruohot valloittavat. Villikukatkin ovat levinneet aina kuistin portaiden väleistä niityn reunaan asti, missä ne erityisesti kukoistavat. Pähkinä miettii toisinaan, pitäisikö pihaa kitkeä, mutta Ruuti sanoo, että villi luonto sopii heille.
Talo, jossa he nyt asuvat on puinen mökki, jonka Ruuti on itse rakentanut. Kaksi vuotta siihen meni, mutta Ruuti oli sinnikäs, teki töitä auringonnoususta iltapäivään ja sitten meni metsälle, josta palasi vasta saatuaan tarpeeksi saalista. Pähkinä ei niihin aikoihin juuri nähnyt Ruutia, joka työskenteli kuin mies, oikea isäntä. Mutta nyt, kun Pähkinä on tullut taloon, on asiat paremmin.
Vaikka Pähkinä pyykkää, se ei ole ainoa asia, mitä nuorukainen tekee. Ruuti rakensi Pähkinälle oman pienen verstaan, kun tämä kertoi haluavansa tehdä puukkoja. Tuoda sillä tapaa oman osansa tuvan talouteen ja kasvaa mieheksi niin kuin Ruuti. Onhan Pähkinä jo kuusitoista, ei enää mikään lapsukainen, joten hänenkin pitää rueta tekemään työtä.
Saippua kutittelee, ehkä vähän kirveltääkin Pähkinän sormia, kun tämä hankaa kulahtaneita metsästysvaatteita. Sormissa on haavoja, kämmenissä rakkuloita, mutta Pähkinä on päättäväinen tehdessään työtä, jossa oppii pikkuhiljaa paremmaksi.
Kun Ruuti oli kysynyt, miksi puukkoja, oli Pähkinä vain vastannut: “Saisin tehdä työtä käsilläni ja puukot menevät hyvin kaupaksi.”
Oikeastaan Pähkinän mielenkiinto puukkoihin oli syttynyt jo vuosia sitten, niin huomaamatta, ettei Pähkinä silloin ollut vielä itsekään tiennyt. Ruutille metsästyspuukko oli kaikista tärkein esine, jonka tämä omisti ja siitä Pähkinä tietää, miten merkityksellinen esine puukko on.
Siksi puukkoja, Pähkinä ajattelee ja tietää Ruutinkin tarvitsevan vielä jonain päivänä uuden puukon. Silloin Pähkinä toivoo olevansa jo niin hyvä, että voi antaa omin käsin tekemänsä puukon Ruutille, mutta se päivä ei ole vielä pitkään aikaan.
*
Ruuti istuu terassilla vanhassa puutuolissa poltellen piippuaan, jonka oli aikanaan löytänyt. Vanha puutuoli oli ollut isännän, joka vastoin tapojaan oli tuonut tupaan lahjoja, jotta Ruuti pääsee alkuun omassa talossaan. Isäntä on hyvä mies, Ruuti hymyilee muistolle.
Metsästysretki oli mennyt hyvin; kolme kettua, joiden nahkoista saa hyvän hinnan ja illalliseksi pullean fasaanin. Jollain tapaa fasaani muistuttaa aikaa, kun Ruuti ja Pähkinä olivat lapsena olleet metsässä paossa vihaista isäntää.
Voi niitä aikoja, Ruuti tuumii, ja tietää asioiden olevan nyt toisin. Heistä on kasvanut miehiä, joilla on tupa ja perunamaa, hevonen ja kaksi lammasta eli ihan oikea tila, jos niin voi sanoa. Vaatimaton, mutta se riittää heille.
Piipusta kohoava savu karkaa tuulen mukana, kun Ruuti koettaa puhallella renkaita. Lempeä syysilta ja luontoäänet rentouttavat miestä. Heidän tontillaan elää monenlaista otusta, aina siileistä peltomyyriin ja toisinaan näkyy villikaneja, jotka Ruuti on jättänyt rauhaan niiden mehevästä lihasta huolimatta. Pihassa kaikuu elämän sävelet; eläimien liikehdintä ja lintujen laulu, kasveja tuudittava humiseva tuuli ja verstaasta kuuluvat työn äänet.
Auringonlaskun viimeiset säteet tarttuvat hetkeksi puiden oksistoon ja Ruuti katsoo, miten metsä niityn takana hetken aikaa punertaa kunnes aurinko laskee. Ruutin katsellessa yöperhosta ajatuksissaan, aukeaa verstaan ovi ja Pähkinä astuu pihalle, jossa kukat alkavat sulkea terälehtiään.
“Minä sain sen valmiiksi”, Pähkinä sanoo ja näyttää Ruutille puukkoaan, jota on työstänyt jo pitkän aikaa. Se on ensimmäinen puukko, jonka Pähkinä aikoo viedä torille myytäväksi, mutta Ruuti sanookin: “Siinäpä minulle kelpo puukko. Sopii hyvin vanhan kaveriksi.”
*
Pähkinä makaa sängyssä ja tuudittautuu vielä hetkeksi auringon lämpöön, joka työntyy verhojen raoista sisään ja saa ilmassa leijuvan pölyn näyttämään hetken aikaa kauniilta. Se tarkoittaa, että Pähkinän pitää siivota, mutta hiukkasissa on myös puolensa, ainakin tavallaan.
Ruuti pukee ylleen metsästysvaatteitaan ja valmistautuu päivän työhön. Pähkinällä ei ole vielä kiire minnekään, joten hän vain kuuntelee, miten vaatteet kahisevat ja Ruuti tekee lähtöä. Yöt ovat heidän yhteistä aikaansa, päivisin heillä on omat työnsä, joiden parissa aika kuluu.
“Minä menen nyt”, Ruuti sanoo ja kumartuu antamaan suukon Pähkinän otsalle, kun tämä vielä hieroo unihiekkaa silmistään. On hyvin aikainen aamu ja ulkona on edelleen viileää yön jäljiltä. Pihan kasvien ja puiden lehtiä täplittävät vielä aamu-usvan kastepisarat, niin varhainen aamu on, kun Ruuti jo lähtee.
“Metsästysonnea”, Pähkinä mutisee ja on hyvillään, kun näkee oman puukkonsa miehensä vyössä. Ruuti naurahtaa ja kiusaa sanoillaan: “Olet oikea unikeko, Pähkinä.”
Sellainen Pähkinä taitaa vähän ollakin, mutta hän pitää hitaista aamuista toisin kuin Ruuti, joka lähtee joka aamu ennen kuin aurinko kiirii koko komeudessaan taivaalle.
Noustessaan Pähkinä kävelee hitaasti makuuhuoneesta tupaan, jossa tuoksuu aamiaiseksi paistetut munat ja appelsiinimehu, jotka odottavat Pähkinää lieden vieressä. Ruuti tekee aina aamiaisen, vaikka aikanaan sanoikin: “ja sinä kokkaat”, mikä silloin oli Pähkinää vain naurattanut.
Tuvan askareet he ovat jakaneet tai oikeastaan ne ovat vain jakautuneet itsestään. Molemmat tekevät ruokaa, hoitavat tilan eläimiä ja siivoavat, kun sille on tarvetta. Sellaiset ovat heidän tupansa tavat, ja vaikka Ruuti onkin isäntä, on Pähkinällä oma paikkansa siellä Ruutin rinnalla.
“Oma koti kullan kallis”, Pähkinä sanoo ei kenellekään tyhjässä tuvassa ja katsoo kattoa muistaen, ettei siitä niin kamalan kauan ole, kun heidän kotinsa katto oli vain kuusen oksia.
