Kirjoittaja Aihe: Voltron: Elämänkumppari, S, Shiro/Matt, oneshot  (Luettu 279 kertaa)

Ayudara

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 198
  • "Ooh, ja tässä on varmaan maksaruohoa."
Ficin nimi: Elämänkumppari
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Shatt
Genre: Draama, pieni angst, pieni romance ja pieni fluff

Summary: ”Tee mulle palvelus ja mieti vaikka meitä.”

A/N: Sarjassamme niitä ficcejä, jotka antoivat odottaa kirjoitusinspiraatiota hyvän aikaa. Otsikko oli valmiina jo alkutekijöissä ja oikeastaan vaihteeksi kävi niin päin, että tarina rakentui sen ympärille. Huono mutta mainio puujalka. ;D En koe tätä paritusta helpoimmaksi mahdolliseksi etenkään Mattin osalta, mutta tulipa toistamiseen kokeiltua. ^^ Osallistuu haasteeseen Animaatioiden taikamaailma.



***



Kuin puoliksi huomaamattaan Matt oli istahtanut Linnan suuren ikkunan ääreen vain katselemaan ympärillä aukeavaa avaruutta. Soiva hiljaisuus kohinaa ja huminaa lukuun ottamatta oli rauhoittavaa, mutta muistutti inhalla tavalla yksinäisyydestä. Se oli osittain samanlaista kuin mikä häntä oli riivannut pitkään ja mikä oli helpottanut vasta, kun Pidgen oli onnistunut löytää hänet. Eikä se edelleenkään ollut kokonaan kadonnut.

Etäältä kuuluva askeleiden kopina sai hänet katsahtamaan olkansa yli tulijaa. Shiron ilme oli samanaikaisesti epävarma ja leppoisa kuin tämä aprikoinut, kaipasiko hän seuraa, mutta samalla tiennyt vastauksen olevan joka tapauksessa myönteinen. Niin ollen Shiro ei kysynyt mitään.

”Oletko sä koskaan ajatellut, miten pitkäveteistä avaruuden tiiraileminen yksin on?” Matt kysäisi tämän istuessa hänen viereensä. ”Musta tuntuu, että mä tajusin sen vasta äsken, ennen kuin sä tulit.”

”No pitkäveteisyydestä on hankala sanoa”, Shiro tuumasi takaisin. ”Mutta siinä kyllä tuntee itsensä tosi pieneksi ja mitättömäksi.”

”Todellakin.”

”Kauanko olet ollut täällä?”

Matt kurtisti kulmiaan. ”En mä tiedä... Varmaan jotain parikymmentä minuuttia, mutten mä kyllä vetoa lähtisi lyömään.”

”Tuntuu siltä, ettei aika kulu mihinkään?” Shiro hymähti ja loi silmäyksen ikkunasta tähtivanojen koristelemaan mustaan avaruuteen.

”Joko se tai sitten niin, että itse pysyy paikallaan, mutta kaikki ympärillä jatkaa liikettään. Eikä sekään ole yhtään sen parempi”, Matt sanoi nojaten kyynärpäällään polveensa. ”Ja nyt kun tuli puheeksi, tavallaan mä näen sussakin ne molemmat jutut.”

Shiro näytti yllättyvän äkisti henkilökohtaisemmaksi käyneestä keskustelun suunnasta, eikä siitä toki syyttääkään voinut. Sillä tavalla suoraan asioihin meneminen oli aika tönkköä.

”Ai?”

”Jep. Sä olet yksi helkkarin aikavääristymä, Takashi.”

”Haluatko yhtään valaista?” Shiro kysäisi suupielessään pieni hymy, joka tosin näytti vähän väkinäiseltä. Ikään kuin tämä ei olisi jaksanut näyttää positiivista naamaa, mutta hänen takiaan vaivautui edes yrittämään. Tavallaan Matt arvosti sitä.

”Tässä kohtaa sun pitäisi melkeinpä valaista mua”, hän sanoi katsahtaen Shiroa suoraan silmiin. ”Siitä on nyt suunnilleen pari vuorokautta, kun me tultiin Katien kanssa takaisin, enkä mä ole nähnyt sua sinä aikana suunnilleen ollenkaan ja jutellutkin ehkä pari sanaa siellä täällä. Ja joo, mä tiedän, että teillä pitää kiirettä universumin kanssa, mutta... no silti.”

”Sen lisäksi Pidge on pitänyt sinut kiireisenä”, Shiro huomautti asiallisesti, vaikkakin hänen nurinansa kuunteleminen mahtoi olla sapettavaa. ”Oletin sinun tarvitsevan vähän omaakin aikaa.”

Matt ei voinut mitään katkeralle naurahdukselleen, joka hyökkäsi esiin ihan kutsumatta. ”Ai, vai sellaista sä ajattelit? Sitähän mulla ei olekaan ollut suunnilleen viimeiseen koko vitun vuoteen –”

”Hei, hei.” Shiro laski kätensä hänen hartialleen. ”Sori. Olisin voinut kai ajatella vähän pidemmälle.”

Matt huokaisi tiehensä enimmän potutuksen ja puristi Shiron kättä takaisin. ”Ehkä, mutta ei meistä kukaan mikään ajatustenlukija ole. Unohda se ja mieti jotain muuta. Tee mulle palvelus ja mieti vaikka meitä.”

”Meitä?”

”Sitä mäkin tässä teen”, Matt tokaisi ilottomasti. ”Mä yritän kelailla, että mihin me joskus jäätiin ja miten tästä pitäisi jatkaa, mutta aika turha mun on sitä yksin yrittää.”

Shiro ei vastannut heti, mikä sai Mattin uskomaan, että tämä olisi ehkä halunnut jättää koko puheenaiheenkin sikseen. Kenties hän olisi voinut odottaa parempaakin tilaisuutta ottaa asia esiin, mutta jokainen hetki Shiron lähettyvillä aina saapumisesta asti oli ollut sen sortin piinaa, että härkää sarvista tarraaminen oli ollut yksinkertaisesti pakko toteuttaa heti kun suinkin mahdollista.

”Ei sitä yksin pidäkään miettiä”, Shiro sanoi sitten. ”Mutta tuskin sitä yhdessä illassa ratkaisee.”

Matt vilkaisi Shiron tummia silmiä ja tukahdutti haukotuksen. ”Eipä kai. Ihan sama, vieköön vaikka koko viikon.”

Shiro kuljetti sormiaan hänen olkapäällään. Pehmeään kosketukseen oli suorastaan liian helppo nojautua. Samalla aukeni mahdollisuus työntää mielestään kasa kalvavia asioita edes vähäksi aikaa. Matt hengähti hiljaa ja laski päänsä Shiron hartiaa vasten. Edes vähäksi aikaa, vaikka Shiron läsnäolo herättikin enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

”Lähde minun kanssa nukkumaan”, tämän sanat vaimenivat hänen hiuksiinsa.

Shiroganen mokoma.


**


Vieköön vaikka koko viikon, hän oli sanonut, mutta Mattin onneksi Shiro oli ollut kerrankin jättänyt ottamatta sitä kirjaimellisesti.

Ensimmäisen yön he olivat kyllä nukkuneet samassa sängyssä, mutta sen verran selkä selkää vasten, ettei siinä ollut varsinaisesta läheisyydestä voinut puhua. Hänelle se oli toisaalta riittänytkin siinä kohtaa, vaikka univelan lyhentäminen tuskin oli onnistunut Shiron ajoittain ilmenevää murinatuhinaa kuunnellessa. Shirosta ei koskaan tiennyt; joko tämä nukkui hiirenhiljaa ruumiin lailla tai koki asiakseen häiritä hänen uniaan leikkimällä huonosti käyntiin lähtevää moottorisahaa. Tavallaan se oli silti ollut piristävää, sillä sen ansiosta Matt oli jälleen muistanut, ettei ollut enää yksin.

Toisen yön jälkeisenä aamuna Shiro oli töytäissyt hänet hereille kesken hyvän unen ja mulkoillut kulmiensa alta sen verran näreissään, että Matt oli ihan säpsähtänyt.

”Voisitko millään olla läimimättä?” Shiro oli murahtanut viitaten punertavaan jälkeen keskellä otsaansa.

”Oho, sehän osui jännästi...” Matt oli raakkunut takaisin naurua pidätellen. Ilmeisesti hänen raajansa olivat taas kerran eläneet yöllä omaa elämäänsä.

”Järjestit myös mahtavan show’n juuri vähän sitä ennen”, Shiro oli tuhahtanut puristaen sormillaan ärsyyntyneenä nenänsä siltaa. ”Havahduin mutinaasi, tönäisin vähän ja kiitokseksi sain kädestäsi päin naamaa...”

”Mitäs menit tönimään”, Matt oli hymähtänyt unisesti ja oikaissut kyljelleen Shiron viereen. ”Mitä mä muka sanoin tällä kertaa?”

”Ainakin ’vitunmoinen parsa’ ja ’anna se apina’”, Shiro oli mutissut ja virnistänyt perään, kun Matt oli tyrskähtänyt käheästi. ”Oletan, ettet saanut mitä ikinä halusitkaan...”

”Voipi olla”, Matt oli tuumannut ja samalla huomannut Shiron laskeneen kätensä hänen kyljelleen. Hänen omansa oli hivuttautunut Shiron rinnalta kohti tämän niskaa. Yhtäkkiä hän oli tiedostanut erityisen hyvin, miten lähelle toisiaan he olivat päätyneet.

Sitten Shiro oli nojautunut lähemmäs ja suudellut häntä otsalle. Mattin sydän oli heittänyt voltin ja pompannut samalla tukalasti kurkkuun. Hän oli kietonut sormiaan Shiron valkeiksi käyneisiin hiussuortuviin ja suorastaan rutistanut tätä itseään vasten.

”Et katoa multa enää mihinkään, Takashi”, hän oli sanonut äkillisen heikkouden puuskassaan. ”Jos et voi luvata, niin yritä ainakin...”

”Lupaan yrittää”, Shiro oli kuiskannut takaisin ja haukotellut makeasti. ”Tässä olisi vielä pari tuntia aikaa nukkua... Mitä sanot?”

”Joo...”

”Etkä sitten jauha mistään apinoista...”

”Isäs oli apina, kun sua teki...”


**


Kolmantena iltana Matt riisui housunsa, potkaisi mytyn kauemmas sängyn vierestä ja nykäisi yltään lyhythihaisenkin paitansa samaan liikkeeseen.

”Se menee aina umpikieroon yön aikana”, hän totesi Shiron katseen kohdattuaan. ”Ihan pirun ärsyttävää.”

”Toisinaan.”

”Tosin meidän kahden ero on siinä, että mun paita ei ole tuollainen mahdollisimman kireä ja jokaista mikrolihasta nuoleskeleva. Sä käytät niin pieniä paitoja, että ne kuolokorisee sun päällä.”

”Ihan kuin olisin kuullut tuota aiemminkin”, Shiro virkkoi olankohautuksella. ”Kateus on surullista.”

”Joo, mä kadehdin vihreänä sun pieniä paitojasi. Loistosyy keulia, muumiokääkkä.”

”No tuo oli uusi.” Tapa, jolla Shiro naurahti, kertoi väsyneen ja vanhan läpän toimivan yhä. Kliseet ja klassikot kulkivat käsikynkkää joka tapauksessa.

”Lyödään vaikka vetoa, että sä olet ihan kikseissä tällaisen nuoren komistuksen vähän puolinakuillessa suoraan nokan edessä”, hän jatkoi napauttaen reteästi bokseriensa vyötärönauhaa.

”Nuku missä vaatteissa nukut, mikä minä siihen olen puuttumaan”, Shiro kommentoi myöntämättä mitään hänen kommenttiinsa liittyvää, mutta tämän silmät viihtyivät hänessä joka tapauksessa varsin hyvin. Shiro oli toisinaan riemastuttavan läpinäkyvä.

”Nuorta lihaa, pappa tykkää”, Matt velmuili.

Shiro pyöräytti silmiään ja hivuttautui enemmän kohti seinää. ”Miten vain. Ala tulla jo.”

”Käskystä, sir!”

”Älä jaksa.”

Suunnilleen kolme päivää se oli kokonaisuudessaan vaatinut, Matt ajatteli sujahtaessaan sänkyyn Shiron viereen ja saman täkin alle. Vähitellen he olivat löytäneet enemmän aikaa toisilleen, dialogi heidän välillään oli käynyt vapaammaksi ja toisen yöllinen läsnäolo oli käynyt vieraan ja oudon sijasta lähestulkoon nostalgiseksi. Se muistutti Mattia menneistä, mutta mukana oli uusia elementtejä, jotka olivat tulleet jäädäkseen. Asiat eivät koskaan palaisi sellaisiksi kuin ne joskus olivat olleet, mutta tulevaisuuden kannalta sillä ei ollut liiaksi merkitystä. Ei ainakaan hänelle.

Kolmantena yönä he uskalsivat jakaa läheisyyttä enemmän, koskettaa toisiaan ja puhella samalla jotain kepeää ja ei-niin-tärkeää. Aika tavanomaista pillow talkia, vaikkakin Matt olisi ollut valmiina ruotimaan vähän vakavampiakin asioita. Moni hänen ajatuksistaan kulminoitui yhä saman kysymyksen ympärille: mihin he olivat toistensa kanssa jääneet ja miten heidän tulisi jatkaa? Hänen ajatuksenaan oli ollut pitää suu kiinni vielä jonkin aikaa ja antaa tilanteen kypsyä omaan tahtiinsa, mutta loppujen lopuksi se oli Shiro, joka vei keskustelua hänen toivomaansa suuntaan.

”En ainakaan usko, että kiirehtiminen olisi hyvä idea”, Shiro tuumi kattoa silmäillen.

”Toi on niin tyypillistä sulle sanoa noin”, Matt tuhahti lämpimänä puuskana tämän kaulaa vasten. ”Musta meillä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: joko ollaan tai ei olla.”

”Mmm, tottahan tuo.”

”Tosin poikaystävä on ihan helvetin ärsyttävä sana. Älä vaan sano mua koskaan sellaiseksi.”

”Millä lailla ärsyttävä?” Shiro kummasteli. ”Eikö me sitten oltaisi sellaisia toisillemme?”

”Jotenkin se kuulostaa niin teiniltä ja yöh...” Matt nyrpisti nenäänsä. ”Vähän kuin me oltaisiin Pidgeäkin nuorempia.”

”No jos tuolla logiikalla miettii, olisiko miesystävä parempi?”

”Ei kyllä vitussa, ihan kuin mä seurustelisin jonkun keski-ikäisen ukkelin kanssa! Tai no ethän sä kauaksi siitä mene, mutta – auts, äläää.” Mattin tuumailu katkesi, kun Shiro tönäisi sormenpäällään häntä otsaan.

”Oli miten oli”, Shiro tokaisi sanojaan painottaen, ”sellaisia määritteleviä termejä löytyy toki muitakin. Mitä niitä nyt on: seurustelutoveri, heila, mielitietty, elämänkumppari...”

Mikä se viimeinen oli!?” Matt valpastui heti.

"Tarkoitin elämänkumppania!” Shiro ärähti tönäisten häntä vuorostaan kyynärpäällään, mutta turha luullakaan, että se olisi hillinnyt hänen spontaania räkänaurukohtaustaan. ”Elämänkumppani, Holt!”

”Ehei, älä luulekaan!” Matt hirnui ja mönki parempaan asentoon nähdäkseen Shiron kasvot kunnolla. ”Jämpti on näin, Shirogane. Mä alan sulle elämänkumppariksi, en miksikään muuksi, ja mä haluan, että sä teet saman mulle.”

”Minun kanssa ei ole helppoa”, Shiro huomautti.

”Ei haittaa, ei munkaan”; Matt sanoi takaisin. ”Enkä mä helpolla ajatellutkaan pääseväni. No miten on?”

Shiro kohotti kulmiaan. ”Elämänkumppari, jota pakastaa ja haalia?

”Nimenomaan!”

Shiro hymähti virallisen kuuloisesti. ”Matthew Holt, mitään sen normaalimpaa ei voisikaan laskea varaasi.”

”Näin on.” Matt painoi otsansa Shiron otsaa vasten ja uskaltautui ensimmäistä kertaa iäisyyksiin suutelemaan tätä huulille.




Avicii - The Days

Under the tree where the grass don't grow
We made a promise to never get old
You had a chance and you took it on me
And I made a promise that I couldn't keep

Heart ache, heart break
All over town
But something flipped like a switch when you came around
And I'm in pieces, pick me up, and put me together

These are the days we've been waiting for
Days like these you couldn't ask for more
Keep 'em coming
'Cause we're not done yet
These are the days we won't regret
These are the days we won't forget

These are the days we've been waiting for
Rattle the cage and slam that door
And the rhythm is calling us as we're not just yet
These are the days we won't regret
These are the days we won't forget

Out on the midnight
The wild ones howl
The last of the lost boys have thrown in the towel
We used to believe we were stars aligned
You made a wish and I fell out of time

Time flew, cut through
All over town
You make me bleed when I look up
And you're not around
But I'm in pieces, pick me up, and put me together

These are the days we've been waiting for
Neither of us knows what's in store
You just roll your window down and place your bets
These are the days we won't regret
These are the days we'll never forget

And these are the days (these are the days)
And these are the days (these are the days)


« Viimeksi muokattu: 21.07.2018 21:44:01 kirjoittanut Ayudara »
独り空想に遊ぶ
そこで思い描いたことまで
恥じるのかい

"Well, I like peanut butter, and I like peanut butter cookies, but I hate peanuts. They're so dry.
Also, I sweat a lot. I mean in general, unrelated to the peanuts."
- Katie "Pidge" Holt

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 414
  • home is where you hang your enemy's head
Vs: Voltron: Elämänkumppari, S, Shatt, oneshot
« Vastaus #1 : 18.05.2018 21:38:05 »
ÄääääWäääääää  :-* :-* :-* :-*

(jatkuu huomenna)


Edit (19.5.2018):

Höö, mun piti tää sulle aamupalaksi mutta sitten aamu hurahti ohi niin nopeaa (ja ironstrangea tuijottaessa <3) että tästä tulikin brunssi!

Kuten tuossa aiemmin jo sanoin: ÄääääWäääääää  :-* :-* :-* :-*  ja noin vain Shatti lennähti kaikkien ohi kommenttijonossa ykköseksi koska olen heikko enkä voi janolleni mitään - ja tätä janoan! Mitähän mää sanoin illalla nopsaan, että Shiro on itsevarmempi tässä kuin mihin oon tottunut. Paskat. Se on tässä vain sellainen vakipari!Shiro, jollainen sen pitää ollakin koska sitähän nää kaksi on "pienestä" taukoilusta huolimatta. Ja se, että hermoilit Mattin kirjoittamisesta: turhaa! Kirjoitat aivan täydellisen Mattin jos multa kysytään. Toki mun omakin näkemykseni on kovasti fanonin värittämä, mutta sellaiseksi sen mieltää, rääväsuuksi moottoriturvaksi, jonka sanavalinnat saa ns. merimiehetkin punastumaan ;D mutta sitten siinä on se ajattelevainenkin osa, mutta minusta se tulee vähän jälkijättöisesti aina. Tai en tiedä, Mattin ajatukset voisi hyvinkin kulkea miljoonaa minuutissa ja se ehtii pohtia eri näkökulmia siinä missä joku havainnoisi sen vain pitävän parin sekunnin paussin valmiina laukomaan jotain. Ja sitten se kuitenkin laukoo jotain missä ei ole päätä eikä häntää, jos kuulija ei ole ollut mukana ajatuspolussa. Onneksi Shiro tuntuu tietävän, missä Mattin ajatukset kulkevat, vaikkei niistä sanojen muodossa mitään kuulisikaan ;D ;D

Joo!

Tykkäsin hurjasti tuosta alun filosofoinnista, kuinka aika ei kulu minnekään ja maailma ympärillä jatkaa kulkuaan. Ja etenkin Mattin heitosta, kuinka Shiro on aikavääristymä <3 sellainenhan se Mattille on, pompahtaa siihen noin vain takaisin menneisyydestä kuin mikäkin haamu.

Lainaus
Shiro kuljetti sormiaan hänen olkapäällään. Pehmeään kosketukseen oli suorastaan liian helppo nojautua. Samalla aukeni mahdollisuus työntää mielestään kasa kalvavia asioita edes vähäksi aikaa, Matt hengähti itsekseen ja laski päänsä tämän hartiaa vasten. Edes vähäksi aikaa, vaikka Shiron läsnäolo herättikin enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.
<3 <3 <3 Sydämeni suli! Koska onhan toi niin herttainen pysähtyneisyyden paikka, missä koko universumi tuntuu tiivistyvän muutamaan sormeen <3 <3 <3

Ja ooooh, tyksin aivan tautisesti dialogista! Todella nasevaa sanailua puolin ja toisin, vaikka nyt ehkä kiiltävämpi pokaali kuuluu sille ämmällä alkavalle :P Ja tuolla tuo hiuksiin tarttuminen, voi veetu kun taasen kouraisi niin syvältä ja sai sanomaan AWWWW <3 ja sitten tää näiden luonteva.. niin, taisin jo kehua dialogia, mutta kehun vielä vähän lisää! Tää näiden luonteva tyyli aukoa päätään toisilleen ja sitten kuitenkin joku (Shiro) vie asioita oikeampaan suuntaan nyhjäisemällä pikkasen, sekin on jotenkin niin soljuvaa, että tulee väistämättä vaikutelma, että Shiro a: on siinä harjaantunut (niinkuin varmasti onkin) ja b: tykkää siitä koska tekee sitä Mattille <3 Oooh. Oon ihan sydäminä koko akka!

Lainaus
”Lyödään vaikka vetoa, että sä olet ihan kikseissä tällaisen nuoren komistuksen vähän puolinakuillessa suoraan nokan edessä”, hän jatkoi napauttaen reteästi bokseriensa vyötärönauhaa.
Repsreps! xDDD Olipa taas niin "elokuvamainen" kohtaus, oikein kuulin räpsähdyksen korvissani ja näin Mattin virnistyksen silmissäni ;D ;D ;D

Elämpänkumpparit totta tosiaan! Eipä sen parempaa olekaan, kun kumppari jota pakastaa ja haalia, ihan totta pojat <333333

Kiiiiiiiiitos! Tää oli aivan parhautta ja loistavuutta ja naminamiskuukkelia ja taidan nyt lukea tän neljännen kerran :-* :-* :-*



// Ainiin! Tyksin kovasti, kuinka alussa Matt sanoo Pidgeä Katieksi, mutta loppua kohden sieltä tulee ihan se Pidgekin, selkeästi on jo tottunut pidgettelemään sisartaan. Kudos!
« Viimeksi muokattu: 19.05.2018 10:23:57 kirjoittanut Beelsebutt »
Beelsebuttin laari
ava-kiitos Dick & Avaruuspiraatti <3
"Now salsa you mittens."
- Dean Winchester

Ayudara

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 1 198
  • "Ooh, ja tässä on varmaan maksaruohoa."
Vs: Voltron: Elämänkumppari, S, Shatt, oneshot
« Vastaus #2 : 20.05.2018 01:26:05 »
Hii, kiitos, Buttis! <3 Nauroin tuolle minikommentille jo aiemmin ja ilahduin piiiitkästä jatkosta älysti. Brunssit ovat lisäksi hyvästä kunnon piknik-eväiden kanssa! Sinulle tämä kaksikko nyt on huomattavasti tutumpaa kauraa, mutta oikeasti ihan mahtava fiilis, että tästä oli mielenravinnoksi. ^^ Tämä taisi melkeinpä onnistua astetta paremmin kuin mitä olin ajatellut ja mihin pyrkinyt. Joskus niinkin päin. ^^"

Erityisesti Matt oli mielenkiintoista taiteilla estradille, mutta jos näin jälkeenpäin miettii, loppupeleissä Shiro taisi aiheuttaa enemmän tuskaa. Tutumpi hahmo, mutta samalla niin hankala. Mitä tulee siihen itsevarmuuteen, onhan Shiro toisinaan (ainakin pienessä päässäni) sosiaalisessa mielessä vähän tohveli, mutta tässä ficissä kaivattiin itsevarmempaa johtajan asennetta. :D Etenkin, koska Matt myös oli niin alamaissa ja epävarma.

Mattin sisäisestä rakenteesta moottoturpailuineen en osaa liiaksi sanoa, mutta hyvä, että joku muu osaa. ;D Se tosin ainakin on Holtin sisaruksille yhteistä, että joskus saatetaan päästää suustaan jotain loukkaavaa tarkoittamattaan/tajuamattaan. Ja niin Pidgestä/Katiesta: en ollut tietoisesti tarkoittanut tuota nimimuutosta Mattin puheessa "havaittavaksi mitenkään erityisesti", mutta olipa sekin sitten yksi lisä narratiiviin. :D Tahaton suksee sen osalta.

Mutta joo, voi Shattia kaikkine kriiseineen ja niistä yli pääsemisineen parhaalla tahdollaan. Aikavääristymiä ja ajan kulumattomuutta, kenelle tahansa olisi piinallista. Ja jotenkin onhan tässä romantiikkaakin taustalla aika paljon kaiken alla. Suoran romantiikan kirjoittaminen on vähän vierasta, mutta sitä en kiistä, etteikö romantiikkaa voisi repiä monesta muusta genrestä ja skenaariosta. :D Ja olipa muuten joo aika elokuvamainen momentti tuo boksereilla pelleily. Vielä jokin korni komediamusiikki taustalle ja avot. xD

Kiitokseja vielä! <3

- Ayu
独り空想に遊ぶ
そこで思い描いたことまで
恥じるのかい

"Well, I like peanut butter, and I like peanut butter cookies, but I hate peanuts. They're so dry.
Also, I sweat a lot. I mean in general, unrelated to the peanuts."
- Katie "Pidge" Holt