Hei! Just mulla oli kumppanin kanssa joku keskustelu Andromedasta ja näin että tässä on joku ficci siitä ja olin että jee - joskaan en tsekannut genrejä ensin niin odotin jotain mitä nyt Andromedasta vois luulla kirjotettavan, mut en siis pettynyt, todellakaan, oli hirmu ihana yllätys löytää näin, hm, en tiiä millasilla adjektiiveilla kuvailisin tätä, mut ficci vanhemmuudesta kumminkin. Ekat adjektiivit mitä mieleen tulee on "raadollisen suloinen", jotenkin tää raw emotion iski tosi syvälle. Tää oli hellunen pätkä, mutta tunneskaala oli laaja ja jokainen tunne tosi vahva. En tiiä millasta on olla vanhempi mut oon aina ajatellut et tällasta, ainakin lapsen ekoina vuosina. Tää tuntui tosi aidolta! Ja Andromeda sopi tähän tosi hyvin, uskon että se oli juurikin näin rakastava ja vahvasti tunteva äiti.
Pakko kyllä sanoa, että aikamoinen haaste varmaan mahduttaa noi kaikki virkehaastesanat ja allitteraatiot samaan tekstiin! Ja onnistuit tosi hyvin, vaikka tää on nimenomaan sellasta kieliasulla perseilyä (siis hyvällä tavalla!) niin tää ei... tuntunut siltä? Tai tää tuntu tosi luontevalta ja sisältö jotenkin välittyi kaiken läpi tosi hyvin, vaikka jäin mä välillä hihittelemään kaikille allitteraatioille. Ne jotenkin lisäs sitä suloisuutta ja toi jotenkin tietyssä mielessä sit taas etäisen fiiliksen, tai siis semmosen et tää koko ficci on sijoittuu omaan pieneen maailmaansa johon kuuluu vaan Andromeda ja pikku-Tonks, mikä sit taas vahvistaa sitä aitouden tunnetta ja tekee tästä vahvemman. Koska kuvittelen senkin kuuluvan vanhemmuuteen, että pikkuvauvasta huolehtiessa maailmaan ei juuri muita mahdu. Ainakaan jos lapsen isä on koko ajan muualla (Ted varmaan oli lähinnä töissä?)
Näin niinkun tl;dr: tän aihe ja tyyli tuki toisiaan tosi hyvin ja emt ees miks selitän mitään, kun oikeesti halusin vaa sanoo et pidin tästä! Kiitos siis. <3
