Kirjoittaja Aihe: Voltron: Purppuravankila (kellot), k-11, Shiro, ficlet  (Luettu 2404 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 093
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Purppuravankila (kellot)
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron
Ikäraja: k-11
Päähenkilö: Shiro
Genre: Synkkää draamaa kai, psykokerrontaa

Summary: Ehkä kaikki hänen ympärillään toimi kellon tavoin.

A/N: Kerrontahaaste antoi pontta tämänkaltaiseen tarinointityyliin ja äkkiäkös sitä sitten juolahti mieleen Shiro ja vankila-ajat. Osallistuu myös haasteeseen Animaatioiden taikamaailma.



***



Kun Shiro avasi silmänsä, pimeyttä valaisi purppura. Se tunki suljettujenkin silmäluomien taakse viruksen lailla. Kolkko harmaa vaikutti siihen rinnastettuna melkein kauniilta. Purppura oli rumaa, etovaa, pahaa. Se tahrasi häpeilemättä, istui hänen iholleen kutsumatta ja kietoi viittaansa, kunnes hän väsyi rimpuilemaan.

Sitten se hukutti hänet kerta toisensa jälkeen.

Ehkä vartijat olivat aina samoja, joita näki samaan aikaan. Se yksi, toinen, kolmaskin. Ehkä vuorokauden vaihtumisen saattoi selvittää heidän liikkeistään. Yksi käveli lampsien, toinen jämäkästi ja kolmas nopeasti kuin kiire olisi kummitellut takaraivossa. Askeleet kopisivat käytävillä, tuntuivat kuuluvan etäällä ja vieressä samanaikaisesti. Se ärsytti häntä.

Vihaiset kasvot Shiron ympärillä vaihtuivat niin tiuhaan, ettei hän ehkä ollut tavannut monia ensimmäistäkään kertaa. Hän ei muistanut nimiä, muttei aina välittänyt kysyä niistä sen enempää. Heillä kaikilla oli nimi, oli ainakin ollut, mutta sillä ei ollut enää merkitystä. Kirjanpito hoidettiin muilla tuntomerkeillä.

Jalkoja särki, mutta hän ei saattanut istua aloilleen. Huone hänen ympärillään oli ikkunaton, karuudessaan oudon kiehtova. Ovesta ei kulkenut muita kuin vartijoita ja heidän mukaansa päätyneitä kurjia. Joskus se oli hän, toisinaan joku toinen, nimetön, merkityksetön.

Odottaminen ei ollut koskaan miellyttävää, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Niin se meni, se niiden peli. Ne katsoivat, valikoivat mielensä mukaan ja sormellaan osoittaen käskivät mukaansa.

Venäläinen ruletti ilman asetta ja pullonpyöritys ilman pulloa. Entten tentten teelika vittu.

Sisuskaluja puristi rautainen koura, eikä hän estänyt irvistystä. Piti muistaa syödä, hän komensi itseään jälleen kerran. Piti muistaa syödä, jotta jaksoi. Jos ei jaksanut, päätyi muualle.

Sitäkö sinä haluat?

Etkö?

Siispä lusikka kouraan ja apetta ääntä kohti.


Ehkä kaikki hänen ympärillään toimi kellon tavoin, hän ajatteli erään kerran.

Ne rakastivat rutiineja, kerta kaikkiaan. Hänkin sen tiesi, että rutiinit toivat elämään järjestystä ja turvaa. Turvasta hän ei ollut mennyt takuuseen enää pitkään aikaan, eikä hän ollut halunnut ajatella sitä sanaa lainkaan. Se oli ruma sana. Sen sijaan järjestys oli läsnä jatkuvasti. Kuri, ylempien kunnioitus, alempien halveksunta, kaikki kuului järjestykseen, eikä ilman järjestystä ollut mitään. Imperiumi vaati pelisääntönsä ja liikkuvat osat koneistoonsa.

Kellon ajatteleminen toi jotain järkeä, ainakin Shiro halusi kuvitella niin. Mielikuva auttoi tarttumaan ympäristöönsä vähän konkreettisemmin. Hän laski tunteja, huomasi käyttävänsä liiaksi aikaa yksittäisiin minuutteihin ja aloitti alusta. Kuka käveli missäkin ja millaisin askelein, juoksiko, maleksiko.

Miksi se kiirehtinyt ehti kerrankin pysähtyä ja katsella heitä niin pitkään ja hartaasti?

Jatka matkaasi ja pidä kellon koneisto kasassa, roikale.

Sillä kerralla viisarina toimiva teräväkyntinen sormi pysähtyi häneen. Hänen samea katseensa pyyhkäisi rauhansa herjaajaa, muttei pysähtynyt. Tuijottamisesta ne eivät pitäneet ensinkään.

Hän nousi ylös omin jaloin ja vältti katsomasta valkeana iskevää sähköä niskuroijien varalta. Ne tiesivät hänen yhteistyökykynsä ja kätkivät kipinöiden rätinän selkänsä taakse. Pitivät sen piilossa eräänlaisena yllätyksenä.

Ehkä hän oli murtumassa, Shiro ehti ajatella kuullessaan omien askeleidensa sekoittuvan vartijoiden askeliin. Kopina muuttui tikitykseksi ja suoranaiseksi kakofoniaksi.

Silmänurkat täyttyivät purppuran kajosta, hän hengitti keuhkoihinsa sitä kamalaa väriä ja yritti muistaa, miltä tuntui nähdä kerran muitakin värejä. Siitä oli kauan. Päiviä, viikkoja, kuukausia? Hän ei tiennyt, ja se oli pelottavaa.

Hänen kellonsa oli rikki.

« Viimeksi muokattu: 02.12.2018 01:20:38 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Voldemort

  • Vieras
Vs: Voltron: Purppuravankila (kellot), k-11, Shiro, ficlet
« Vastaus #1 : 11.05.2018 01:30:35 »
Sen kunniaksi, että sain vihdoin korkattua Voltronin ja aloitettua aukon täyttämisen sivistyksessäni, oli pakko tulla lukemaan joku ficci ja mikäs sen parempaa kuin ficci Shirosta ja vankeusajoista. Ehdottoman hyvä ficcilähde. Loistavasti tässä oli just sitä fiilistä, mitä kuvittelisikin jos ajattelisi olevansa vankina. Korostuneet yksityiskohdat esimerkiksi noissa vartijoiden askeleissa. Ja se että on ihan liikaa aikaa, koska aika ei oikein kulu eikä ole mitään tekemistä eikä voi tietää, kauanko on aikaa ja mitä ne seuraavaksi keksii. Aika kammottavaa. Tää teksti toi monia ajatuksia pintaan siitä, miten moninainen kokemus tuollainen voisi olla.

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 093
  • Kurlun murlun
Vs: Voltron: Purppuravankila (kellot), k-11, Shiro, ficlet
« Vastaus #2 : 11.05.2018 12:01:00 »
Kiitoksia kommentista ja tervetuloa Voltronin pariin, Voldemort! <3

Shiron viettämä aika vankilassa on kyllä hyvin mielenkiintoinen aihe, josta riittäisi kirjoitettavaa vaikka kuinka. Pakkohan sitä on siellä yrittää haalia jonkinlaisia selviytymiskeinoja itselleen, ettei tyystin sekoa. Ja juuri nuo mainitsemasi liika aika ja ennen kaikkea epätietoisuus siitä, missä on ja mitä tapahtuu seuraavaksi... Ihan sietämätöntä tuo kyllä olisi, hrrrh. Mahtavaa, että tämä herätti ajatuksia ja ehkä sai olon vähän epämukavaksikin. Olin jotenkin ihan liekeissä tätä rustaillessa. ;D

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Voltron: Purppuravankila (kellot), k-11, Shiro, ficlet
« Vastaus #3 : 02.01.2022 11:59:35 »
Luin tän jo joskus marraskuussa ja piti kommaa jo silloin, mut sit iskettiin joulukalenterit sun muut pöytään ja tää jäi roikkumaan... 😅 Onneks nyt tammikuussa on viimein aikaa.

Muistan kun joskus puhuttiin Voltron-ficeistä(s) ja sä mainitsit tän ihan erikseen. Ja itse asiassa muistan, että tätä lukiessa laitoin sulle WhatsAppissa, että tämä
Lainaus
Entten tentten teelika vittu.
sai mut hetkeksi sekoamaan pasmoissani ja repeämään :D Ja se naurattaa jälleen, ääk. Onneksi tunnelmaan pääsee hyvin takas mukaan kun hetken selvittää päätään. Ja pienet naurut kyllä tekee terää koska musta tuntuu et oon aina (henkisesti) pillittämässä Shiron takia! No joo osin omaa syytä ku siitä tämmöstä luen canonin päälle mutta kun ääää 😭 Tää on kyllä ihan mielettömän upeesti kirjoitettu, sä handlaat niin monet tyylit ja kerrontatavat.

Lainaus
Hänkin sen tiesi, että rutiinit toivat elämään järjestystä ja turvaa. Turvasta hän ei ollut mennyt takuuseen enää pitkään aikaan, eikä hän ollut halunnut ajatella sitä sanaa lainkaan. Se oli ruma sana. Sen sijaan järjestys oli läsnä jatkuvasti.
Tää oli musta kivaa pohdintaa ja totista totta! Ja huomaa myös, että Shirokin etsii vankilassa olemiseen jotain rutiineja, järjestystä, kun laskee aikaa ja pohtii vartijoiden liikkeitä, vaikka lopussa surkeasti todetaankin, että hänen kellonsa on rikki :<

Purppuran suorastaan päällekäyvä olemuskin on tosi kiehtova, miten se täyttää aistit ja on omalta osaltaan tekemässä hulluksi, hukuttaa. Kun tuolla vankilassa ei oikeastaan mitään ole, niin kyllähän se vähä, mitä on, täyttää kaiken mahdollisen tilan. Ja siksi kaikki on purppuraa vain. Karmiva ajatus, mut ah, miten hyvin se tähän sopii ♥

On tää kyl hieno. Ku kommentointi näin venyi niin tässä tuli luettua tämä uudestaankin, mikä on kyl oikeastaan ihan kiva juttu :D En kyl halua tästä tapaa.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中