Kirjoittaja Aihe: Kaksi puolta (K-11 • tulkinnanvarainen paritus • 2 x ficlet)  (Luettu 1488 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Nimi: Kaksi puolta
Kirjoittaja: Felia
Paritus: Tulkinnanvarainen
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, romantiikka, fluff, minimaalisia BDSM-vivahteita (tulkinnanvaraista)
Yhteenveto: On niin helppo hengittää, kun rauhoittavan tuttu tuoksu täyttää hajuhermot, ja muu maailma on enää vain harmaata sumua.
Osat: 2 x ficlet

A/N: Löysin tuolta Google Driveni syövereistä jokunen aika sitten jonkin tekstin pätkän, jonka olin aloittanut joskus syksyllä 2017. Se oli kuitenkin jäänyt kesken ja sitten päätin, että jatkanpas sitä ja lopulta syntyi tällainen kokonaisuus. Tää on aika erilainen teksti kuin mitä normaalisti kirjoitan, mutta siksi tätä olikin hauska kirjoittaa. :D






KAKSI PUOLTA


Aamu. Sälekaihtimet ja niiden välistä puskevan kesäauringon valon säteiden raidoittamat kasvot vierellä. Tummat, lyhyet hiukset sotkuisena tyynyllä. Hymy kohoaa huulille ja pää täyttyy lämpimistä ajatuksista.

Olet niin kaunis.

Toisen silmät avautuvat hitaasti, kasvot pakenevat auringon häikäisevää valoa hetkeksi. Kädet hapuilevat, tarttuvat kiinni ja vetävät halaukseen. Huulet painuvat kevyesti toisen kaulalle, jättävät näkymättömiä, lämpimiä merkkejä rakkaudesta. Hento, tyytyväinen huokaus karkaa toisen huulilta. Pää painuu vasten toisen rintakehää lämmön seilatessa kehon sisämeressä.

Hiljaisuus.

Sormet hivelevät toisen kättä, tuntevat ihon silkkisen pehmeyden allaan. Siihen tunteeseen on helppo hukkua.

En ikinä halua päästää irti.

On niin helppo hengittää, kun rauhoittavan tuttu tuoksu täyttää hajuhermot. Toisen sydämen tasainen syke rintakehän takana saa silmät painumaan kiinni ja tuudittaa unen ja valveen väliseen horrokseen. Hiljalleen kehojen lämmöt sekoittuvat toisiinsa, luovat turvallisen kuplan, jossa ovat vain he kaksi.

Aika pysähtyy.


X X X


Mustelmia kaulalla. Huulet hamuamassa ihoa ahnaasti käsien vaeltaessa alastomalla keholla. Keho vastaa kosketuksiin kiemurrellen nautinnosta. Raskaat henkäykset täyttävät ilman.

Tuli kytee heidän välillään.

Toisen kädet tarttuvat ranteisiin, painavat ne vasten lakanoiden peittämää patjaa. Hampaat nirhaisevat mustelmien kirjomaa kaulan ihoa ja terävä huokaus purkautuu raotettujen huulten välistä. Mielihyvän väreet kulkevat kehon läpi kuin pienet sähköiskut. Toisen hieman omahyväinen naurahdus tuntuu kuumana henkäyksenä iholla.

Lisää, lisää, lisää.

Keho vaatii enemmän, haluaa ja janoaa enemmän. Toisen kosketus on kuin huumetta, jota ilman ei voi elää. Sitä hengittää, kunnes kaikki aistit ovat täynnä ja muu maailma on enää vain harmaata sumua. Sitä tunnetta ei voi selittää. Se valtaa kehon, mielen ja kietoo värikuplaan, jossa on niin hyvä olla.

Minun.

Toinen kuiskaa omistavasti korvaan, saa värähtämään lämpöisen ilmavirran hyväillessä herkkää ihoa. Ote ranteista irtoaa ja toinen alkaa juoksuttaa kättään hitaasti pitkin vartaloa – olkapäiltä kaulakuoppaan, rintakehälle, aina vain alemmas. Katseet kohtaavat. Tunnelma on sähköisen odottava ja vain pienen hetken huone on täysin äänetön.

Ota minut.

Sanaton lupa on annettu, toinen ottaa ohjat omiin käsiinsä ja vie mukanaan nautinnon mereen.
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Wisteria

  • peilipallo
  • ***
  • Viestejä: 202
Oi miten hurmaava teksti! Jo tuo yhteenveto riitti lumoamaan minut ja tykkään tästä kokonaisuutena todella paljon. Lukiessa tuli tietyllä tavalla sellainen kevyt ja helppo fiilis, ajatuksista ja tapahtumista oli helppo saada kiinni. Rakastan aina kaikenlaista aistien kuvailua ja sitä tässä tekstissä onkin runsaasti. Mun silmilleni on suurta herkkua saada lukea kuinka tunne kietoo kehon ja mielen värikuplaan tai lämpö seilaa kehon sisämeressä. Aivan ihania kielikuvia, nuo kaksi halusin aivan erityisesti nostaa esiin.

Minua kiehtoo tässä tekstissä ennen kaikkea vastakohtaisuus, joka tavallaan onkin tämän koko tekstin juju. Tuon aamun raukeuden ja hitauden jälkeen toinen puolisko yllätti täysin kaikkine vahvoine tunteineen. Koska tykkään kovasti tulkita ja pyöritellä tekstejä, tuli siinä sitten mietittyä, miten ja missä olosuhteissa tuo tunnelma on kääntynyt ympäri. Kun tuon ensimmäisen ficletin lopussa kerrotaan unen ja valveen välistä ja ajan pysähtymisestä, heräsi sellainen ajatus, että entä jos tuossa jälkimmäisessä on kyse unesta. Toisaalta mieleni teki myös heittää nuo ympäri ja pohtia mahdollisuutta, että tuo jälkimmäinen olisikin jonkinlainen takauma ja tapahtunut ennen ensimmäistä ficlettiä. Olisi mielenkiintoista kuulla sinun näkökulmasi, kun ethän sinä ehkä ole edes tarkoittanut, että nämä tulisi mieltää tarkaksi ajalliseksi jatkumoksi. c:

Se on muuten aina ihanaa, jos kirjoittaessa on ollut hauskaa, niin kuin tuossa alussa sanoit. Se välittyy kyllä näistä ficleteistä. Kun aiemmin mainitsin keveydestä ja lukemisen helppoudesta, niin ihan kuin se kirjoittamisesta nauttiminen olisi siirtynyt siinä muodossa tekstiin.

Kiitos <3
​det mørke vi har gør himlen klar, et andet sted

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Wisteria: Voi miten ihanan kommentin olet raapustellut. ♥ Mie tykkään ihan älyttömästi leikkiä kielikuvilla ja miettiä, miten eri tavoin aisteja ym. voi kuvailla. Se on vaan niin hauskaa. :D Olipas kiva lukea mietteitäsi vastakohtaisuudesta. Itse ajattelin lähinnä nämä kaksi ficlettiä niin, että molemmat kyllä kertovat ihan valveilla tapahtuneista hetkistä, mutta näyttävät parisuhteessa olevien henkilöiden suhteen kaksi eri puolta - sen herkemmän ja sitten hieman rajumman (jossa kaikki tapahtuu täysin molempien tahdosta). Periaatteessa nämä voi ajatella tapahtuvan missä järjestyksessä tahansa, vaikka itse ajattelin, että ensimmäinen tapahtuu ensin ja toinen sen jälkeen, joskus myöhemmin. :D Mahtavaa, että kirjoittamisen hauskuus on välittynyt tekstistä. Tuhannet kiitokset superihanasta kommentista. ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää