Vihdoinkin yksin l S

[Tuntematonn]

Nimi: Vihdoinkin yksin
Kirjoittaja: Tuntematonn
Ikäraja: S
Tyylilaji: Drama, puolitoista raapale


Vihdoinkin yksin


Olen matikan tunnilla, kun se iskee. Se, jota pelkään aina, kun olen jossain muualla kuin kotona. Paniikkikohtaus. Olen saanut niitä kohta jo vuoden, mutta en uskalla kertoa kenellekkään. Tiedän kyllä, että voisin saada apua.
Kädet tärisevät, hengittäminen on vaikeaa, rintaa puristaa, silmissä sumenee, kuulen kuinka joku sanoo nimeni. Kaadun lattialle.
Nousen äkkiä ylös. Kylmä hiki valuu selkääni pitkin.Päässäni on vain yksi ajatus: minun on päästävä pois.
Kaappaan repun ja takin syliini ja lähden juoksemaan. Juoksen niin kovaa, kuin jaloistani pääsen.
Pääsen ovesta ulos. Yritän hengittää rauhallisesti. Raikasta ilmaa pääsee keuhkoihini. Se auttaa.
Lähden hitaasti kävelemään.
Ilman että huomaan, olen saapunut kotiovelleni. Kaivan tärisevin käsin avaimet ja avaan oven. Äiti, joka on kuullut ääniä, tulee alas.
"Mitä nyt?" hän kysyy.
"Ei mitään", sanon edes katsomatta häneen.
Äidin kasvoilla on huolestunut ilme, mutta en välitä siitä.
Menen omaan huoneeseeni ja laitan musiikin soimaan. Rojahdan sänkyyn ja kiemurtelen peiton alle.
Olen vihdoinkin yksin.

[Kuukuiske]

Olipas samaistuttava teksti.

Ite oon kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä varmaan ainakin pari vuotta. Tuollaiset tuntemukset on mulle hyvinkin yleisiä. Lukioon meneminen on toisaalta helpottanut, toisaalta pahentanut oireita. Tunnen solahtavani joukkoon paremmin, mutta silti jotkut tilanteet ja häly tekevät epävarmaksi.

Paljon on niitä hetkiä, joina oonkin vaan kävellyt ulos rakennuksesta bussipysäkille ja siitä kotiin. Tuntuu, ettei koulussa voi olla. Ihmisii on liikaa, odotuksia on liikaa, kaikkea on liikaa.

Tänäänkin alkoi ilman mitään syytä ahdistaa. Toivottavasti se nyt tässä menisi hyvin.

Itellänikin rauhoittumiseen auttaa kirjoittaminen ja musiikin kuuntelu. Ja yksinolo tietty.

Kiitos tästä. En oo törmännyt näin omaa elämää lähelle liippaavaan tekstiin hetkeen.

[Tuntematonn]

Kuukuiske: Kiitos jälleen kerran kommentistasi

Ite oon kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä varmaan ainakin pari vuotta. Tuollaiset tuntemukset on mulle hyvinkin yleisiä.

Minullakin on ollut jonkinlaista ahdistuneisuutta lähiaikoina,  joten tiedän ettei se ole ollenkaan mukavaa. Toivon että "parannut" tai että kohtauksesi loppuisivat. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta mahdollista =)