Nimi: Keijunkuukimara
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: AU, drama, hurt/comfort ja fluff
Hahmot/Paritus: Ginny/Harry, Ginny/Luna
Vastuunvapautus: J.K omistaa Potterit, minä vain mielikuvitukseni
Yhteenveto: Pienin askelin, Ginny vakuutti itselleen, saaden sydäntä puristaneen tunteen lievenemään.
A/N: Idea syntyi, kun ajattelin kirjoittaa jotain pientä ja söpöä Lunalotalle ystävänpäivän kunniaksi. Illalla huomasin, että shotiksi tästä tulee aika venähtänyt, ja idea laajeni... Joten nyt tarjoilen pienen ficletsarjan, jonka pituudesta ei ole tarkempaa tietoa. Ensimmäisen osa jäi pituusrajoituksen puitteissa vähän valjuksi, mutta jos maltatte odottaa, kyllä tämä tästä paranee! Ehkä.
Haasteeseen Inspiraatiota musiikista (biisi on Sunrise Avenuen You can never be ready, jonka lyriikat liitän myöhemmin).
1.
”Ginny? Voinko tulla sisään?”
Ginny huokasi ja käänsi kirjan nurinniskoin. Ei hän kuitenkaan saisi luettua mitään, kirjaimet vain vaappuivat pilkallisesti edestakaisin. Hän peitti pikaisesti tyynyliinan kyyneltahrat peitolla, taikasauva oli kadonnut jonnekin.
”Tule vaan.”
Hermione raotti ovea ja työnsi päänsä sisään. Tarkastettuaan tilanteen hän marssi ikkunan luo, avasi sen ja houkutteli sauvallaan raikkaan tuulen puhaltamaan sisään. Ilma oli helteinen, kuten heinäkuussa tulikin. Ginny kuvitteli kuulevansa pöydälle nostetun keijunkuukimaran huokaavan hiljaa helpotuksesta. Äiti kasteli sitä säännöllisesti ja rohkaisi Ginnyäkin tekemään niin, mutta hän ei tuntenut osaavansa huolehtia edes viherkasvista.
”No, mitäs olet puuhaillut?” Hermione sanoi reippaasti, nosti lattialta vanhan syntymäpäiväkortin ja sujautti sen kirjan väliin. Ginny hymähti tämän huolellisuudelle, sekä kaltoinkohdellun kirjan pelastusyritykselle.
”Rehellisesti? En oikein mitään, mutta siksi kai täällä oletkin”, Ginny sanoi luovuttaneena.
”Hmm, ehkä. Voinko harjata hiuksesi? Ne ovat kauniit, en tajua mikset pidä niistä huolta”, Hermione sanoi hajamielisesti.
”Toki”, Ginny sanoi kohauttaen olkiaan.
Hermione etsi hänen hiusharjansa, sekä puolikkaan pullon matami Sulosuortuvan selvittävää hiuslientä. Ginny käytti sitä usein, kun hiukset menivät lentämisestä sotkuisiksi… Silloin kun hän vielä lensi.
”Kuule, minullakin on ikävä. Taivas tietää kuinka paljon olen itkenyt, jossitellut ja vain murehtinut, mutta… Sinun pitäisi jo hellittää”, Hermione meni hetken hiljaisuuden jälkeen suoraan asiaan.
”Hellittää? Kerro ihmeessä, miten minä hellitän? Miten voin olla ajattelematta hänen kasvojaan ja ääntään, sitä jos vain olisin kieltäytynyt alun perin jättämästä häntä, aavistanut mitä hän aikoi…” Ginny puhui koko ajan itkuisemmalla äänellä, kunnes sortui kyyneliin.
”Ei se mitään, rauhassa vain”, Hermione mutisi kietoen kädet takaapäin hänen ympärilleen.
”Minä en ainoastaan tykännyt Harrysta, minä rakastin –” Ginny sopersi.
Vähitellen Ginnyn hengitys tasaantui, Hermionen kädet palasivat hiuksiin. Nainen setvi niitä varoen, kuin miettien seuraavia sanojaan.
”Tarkoitin vain, että jos jakaisit normaalia elämää. Et ole koskaan viihtynyt sisällä lukemassa vanhaa hömppää”, Hermione hymähti.
”Se on äidin vanha rakkausromaani. Varakkaan velhosuvun nuorin tytär rakastuu tallipoikaan, ja he karkaavat linnasta”, Ginny niiskaisi.
”Heidän elämänsä on varmasti kovaa mutta onnellista, kunnes uskomaton tädin äkkikuolema nostaa heidät jälleen ylelliseen ja onnelliseen elämään”, Hermione loruili ilkikurisesti.
”Mahdollisesti. Nyt he kaiketi saivat suojapaikan uskomattoman ystävälliseltä ja hyväsydämiseltä maahiseukolta”, Ginny sanoi.
Hermione naurahti, veti kamman viimeisen kerran punaisten hiusten läpi ja huokaisi.
”Lähdetkö käymään kahvilla? Vien sinut minne vaan, Viistokujalle tai Tylyahoon, tai ihan vain jonnekin jästipaikkaan”, Hermione sanoi.
”Hyvä on, mutta ei Tylyahoon. Ei vielä.”
Hermione hymyili myötätuntoisesti Ginnylle, ja meni sitten vaatekaapille. Ginny heilautti jalkansa vuoteen laidan yli, ja jäi katsomaan ystävänsä puuhailua. Oli ikävä myöntää, että Hermione oli oikeassa. Kyllä hän itsekin tiesi muuttuneensa, rypeneensä turhan pitkään itsesäälissä ja muistoissa. Pienin askelin, Ginny vakuutti itselleen, saaden sydäntä puristaneen tunteen lievenemään.
Ginny puki päälleen Hermionen antaman vihreän paidan ja farkkushortsit, kiitollisena siitä, että vaatteet olivat ihan tavalliset. Hermione tarttui häntä hymyillen kädestä, ja talutti alakertaan.
”Molly, minä ja Ginny käymme ulkona. Tuon hänet kyllä takaisin”, Hermione sanoi.
”Hienoa, tytöt. Älkää kiirehtikö”, Molly sanoi huojentuneena.
Pihaportilla kiharapää pysähtyi, muttei hellittänyt otettaan.
”Tutkin paljon Englannin taikakarttaa kun -, kun matkustelimme. Löysin erään kylän, toivon että pidät siitä”, Hermione sanoi.
Sitten he astuivat tyhjyyteen.
