Kirjoittaja Aihe: Autiolta saarelta loppuu ruoka (Pomona Verso / Igor Irkoroff, S)  (Luettu 8332 kertaa)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Nimi: Autiolta saarelta loppuu ruoka
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angst
Paritus: Pomona Verso / Igor Irkoroff
Tiivistelmä: Igor Irkoroff tuoksui mullalta. En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että hän oli nähnyt kuolemaa niin paljon. Ehkä siksi, että minä rakastin häntä.
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot ovat Rowlingin.
Kirjoittajan sana: Tämä menee kahteen eri haasteeseen: Paritusgeneraattoriin sekä  Onnettomina elämänsä loppuun asti –haasteeseen. Pomona/Igor oli yllättävän inspiroiva paritus! Tämän ficin myötä haluan vielä kerran kiittää minua Finipikareissa äänestäneitä, HP-ficcarin hopeapikari ja draamaficcarin pronssi tekivät minut tosi iloiseksi <3!




Autiolta saarelta loppuu ruoka


Minun vanhemmillani on suuri puutarha. Niin suuri, että ette voi sitä edes käsittää. Voi sitä värien sekamelskaa! Alruunoita, sieppelikukkia, lemmonmarjoja, kaikkea, mitä kuvitella saattaa! Ja se mullan tuoksu, voi Merlin sentään, pienestä pitäen minä olen rakastanut multaa, sitä, miltä se tuntuu sormissa, miltä se näyttää tuoreena, miltä se tuoksuu!

Igor Irkoroff tuoksui mullalta. En tiedä, miksi. Ehkä siksi, että hän oli nähnyt kuolemaa niin paljon. Ehkä siksi, että minä rakastin häntä.


Tapasin Igorin ensimmäisen kerran vuonna 1978, kun hän tuli Tylypahkaan luennoimaan kansainvälisestä velhoyhteistyöstä. Rakastuin häneen heti. Hänen ruskeat silmänsä jäivät kiinni katseeseeni kurpitsajuhlissa niin pitkäksi aikaa, että minun oli lopulta sanottava hänelle suorat sanat:

”Professori Irkoroff, tarvitsette kohta alruunalientä.”

”Alruunalientä? Miten niin?” Igor kysyi ja hänen silmiinsä syttyi sellainen kipinä, että arvelin hänen ymmärtäneen varsin hyvin.

”Se auttaa kangistumiseen.”

Vieressäni istuva Minerva veti kurpitsamehua henkeen ja Igor nauroi niin sydämellisesti, että en ikinä olisi voinut kuvitella hänen olevan viehättynyt pimeästä.

Olin Igorin kanssa kirjeenvaihdossa koko lukuvuoden enkä ole koskaan ollut niin onnellinen, no, paitsi ehkä silloin, kun kuulin saaneeni yrttitiedon professuurin. Mutta se on toinen tarina, nyt puhutaan Igorista, niin kipeää kuin se tekeekin.


Seuraavana kesänä Igor tuli käymään luonani. Aluksi kaikki oli ihanaa. Totta kai oli, kukatkin ovat kauneimmillaan silloin, kun nuput ovat juuri puhjenneet. Mutta en minä voinut kuvitella, että meidän kukintomme kuihtuisi niin pian.

Se tapahtui eräänä lämpimänä sunnuntaina. Oppilaat olivat lähteneet kesäloman viettoon edellisenä päivänä, minä olin siivonnut kasvihuoneet ja arvostellut viimeiset kokeet. Sitten… sitten oli vain minä ja Igor. Tai niin minä olin kuvitellut, mutta kävi ilmi, että meitä olikin minä, Igor ja Igorin pimeän piirto. Se paljastui minulle hetkellä, josta olin haaveillut ikuisuuden. Pomppasin ylös sängyltä, en saanut sanaa suustani, katselin vain sitä kirottua piirtoa ja haukoin henkeäni. Igor ei tehnyt mitään, ei yrittänyt selitellä, ei sanonut sanaakaan, katsoi vain ulos ikkunasta, jonka takana kesäillan aurinko oli juuri laskemassa. Minä puin aamutakin ylleni ja lähdin ulos. Kävelin paljain jaloin kasvihuoneille ja ajattelin, että onneksi suurin osa opettajista oli jo lähtenyt kesäloman viettoon. Istuuduin kasvihuoneen portaille, sytytin yrttitupakan ja mietin.

Kun minuutteja tai tunteja myöhemmin palasin huoneeseeni, oli Igor lähtenyt ja ottanut kaikki tavaransa mukaansa. Viestiä hän ei ollut jättänyt. Parempi niin. Mietin viikkokausia, että minun pitäisi kertoa pimeän piirrosta Albukselle, mutta en saanut sanottua sanaakaan.


Kului vuosia. Välillä mietin Igoria yökaudet, välillä en ollenkaan.

Igor palasi elämääni vuonna 1994, kun Tylypahkassa järjestettiin kolmivelhoturnajaiset. Igorista oli tullut Durmstrangin taikainstituutin rehtori ja hän tuli oppilaidensa kanssa koko lukuvuodeksi meidän kouluumme. Igorin kohtaaminen tervetuliaistilaisuudessa oli minulle suurempi koettelemus kuin mitä kolmivelho-ottelijat tulisivat kokemaan kertaakaan turnauksen aikana (tosin myöhemmin jouduin olemaan toista mieltä, rauha Cedric Diggoryn muistolle).

”Pomona, hauska nähdä sinua”, Igor sanoi ja tarttui käteeni jämäkästi.

Jo seuraavana iltana hän tuli ovelleni. Minä päästin hänet sisään. Kuten monena seuraavanakin iltana.

Se lukuvuosi oli hyvin kummallinen. Välillä minusta tuntui kuin olisin alruuna liian pienessä ruukussa, mutta heti toisessa hetkessä olin onnellisempi kuin koskaan olin ollut. Huomasin kyllä, miten Igorin pimeän piirto alkoi vahvistua kuukausi toisensa jälkeen, mutta yritin olla näkemättä.


En tiedä, miksi Igor pakeni. Tai tiedän kyllä. Hän pelkäsi. Velho, joka aina hoki oppilailleen pelon synnyttämästä euforiasta ja voimaantumisesta, pelkäsi itse niin paljon, että pakeni. Hän pakeni polttavaa pimeän piirtoa, pakeni kavaltamiaan kuolonsyöjiä, pakeni Tiedät-kai-ketä. Tällä kerralla hän jätti minulle viestin. Se oli lyhytsanainen, aivan kuten Igor aina oli:

Rakas Pomona,
Olen pahoillani, mutta minun on pakko lähteä. Tulen takaisin sitten, kun minusta ei enää tunnu siltä kuin olisin autiolla saarella ilman vettä ja ruokaa.
On parempi, ettet tiedä, missä olen.  Älä yritä kirjoittaa minulle, pelkään, että pimeä löytää minut.
Voi hyvin ja ajattele kauniita ajatuksia. Toisin kuin minä, sinä pystyt siihen vielä.
             Igor


En itkenyt kyyneltäkään.


Aina välillä Igorista kuului villejä huhuja, mutta en uskonut niistä yhtäkään. En myöskään ollut uskoa, kun melkein tasan vuotta myöhemmin eräänä perjantaina Minerva tuli kalmankalpeana kasvihuoneille, pyysi minua istuutumaan ja kertoi ääni vähän täristen, että Igor oli kuollut. Hänet oli löydetty pienestä mökistä jostain päin pohjoista. Mökin päälle oli loitsittu pimeän piirto.

”Olen niin pahoillani”, Minerva sanoi ja puristi minua kädestä. Lemmonmarjat tuoksuivat voimakkaasti, ne olivat juuri alkaneet kukkia.

Tuijotin jalkojeni juuressa olevaa multapussia ja Minerva silitti käsivarttani.

Minusta tuntui, että nyt minä olin se, joka oli joutunut autiolle saarelle. Saarelle, josta juuri loppui ruoka.
« Viimeksi muokattu: 27.02.2018 02:11:18 kirjoittanut Rowena »

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Tämä oli tosi jännä paritus! En jotenkin ole koskaan ajatellut tällaista, mutta tykkäsin kyllä tästä, miten saitkin sen toimimaan tällä tavalla!

Olin kauhean iloinen, että tämä on onnetonloppuisiin (aion ehkä lukea useimmat), ja minusta oli kiva lukea tätä tietäen sen. Sinun tyylisi on todella kaunis, minä tykkään kovasti siitä, millaisen äänen olet Versolle tässä antanut, ja miten nuo kasvit kulkevat mukana koko fikin ajan ja miten niistä voi lukea myös Pomonaa ja mullantuoksu Igorissa.

Minusta oli kaunis ajatus se, ettei ensimmäisellä kerralla voinut tulla jutusta mitään, koska pimeän piirto, ja minusta on kaunista, että Igor ei kuitenkaan koskaan poistunut Pomonan mielestä lopullisesti, ja että paluukin toimi näin.

Tykkään tämän fikin nimestäkin, siitä miten se kietoutuu loppuun, vaikkei ensin tunnukaan kuuluvan mihinkään. Tykkään siitä, miten olet lopun mukaan ujuttanut.

Kiitos tästä kauniista tekstistä!
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Tämäpä oli kiva! Tykkäsin kerrontatyylistä, se oli aika erilainen mutta sopi tähän hyvin. Paritus oli mainio, ja olit saanut sen toimimaan sillä tavalla hyvin, että hahmot tuntuivat nimenomaan osalta Potterien hahmoja eikä vain miltä tahansa hahmoilta, kuten tällaisissa raremmissa parituksissa helposti käy.

Tarina oli kaikenkaikkiaan todella kaunis, ja onneton loppu suorastaan kruunasi sen ;D Erityisesti pidin siitä, että näillä tavallaan oli jo yksi onneton loppu ennen tätä lopullista. Tämä oli jotenkin tosi täysi rakkaustarina huolimatta lyhyydestään. Kiitos paljon lukukokemuksesta!
Never regret something that once made you smile.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 643
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Onnea pikareistasi, molemmat olivat todella ansaittuja!

Tämän paritus oli sangen kummallinen (tosin, mitä muutakaan sitä paritusgeneraattorilta voisi odottaa), mutta sait sen kuitenkin toimimaan kenties jopa yllättävän hyvin! Etenkin, jos ajattelee asiaa niin, että kirjojen ja elokuvien Verso on niin kaukana pimeyden velhosta kuin suunnilleen ikinä mahdollista, kun taas Irkoroff jopa näyttääkin elokuvissa kuolonsyöjältä alusta saakka, näin kliseisesti ajateltuna.

Minä jotenkin nimen perusteella odotin tässä ihan fyysistä autiota saarta tuonne loppuun, mutta onneksi olin väärässä, koska näin tämä toimi paljon paremmin. Olisi ollut ehkä jotenkin eriskummallista, jos olisit yhtäkkiä fyysisesti singonnut Verson jollekin autiolle saarelle. :'D

Tämä oli rakennettu mun mielestä tosi kivasti, kun kasvit ja multa kulkivat koko ajan matkassa mukana, ja tässä oli tavallaan kaksi eri onnetonta loppua, jotka molemmat vaikuttavat hieman eri tavalla Versoon. Mun mielestä se oli myös tosi tyylikästä rakenteellisesti, että näissä molemmissa kohdissa se syypää oli Igorin pimeän piirto, kun ensimmäisellä kerralla se säikäytti Pomonan pois ja toisella kertaa piirron vahvistuminen säikäytti Igorin pois. Mistä tuli taas mieleeni, että sekin oli hieno veto, että molemmilla kerroilla se syy oli sama asia, mutta molemmilla kerroilla se vetäytyjä oli eri tästä kaksikosta. (:

Kiitoksia tästä lukukokemuksesta! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Onpa hauskaa, että tällainen harvinaisempikin paritus on löytänyt lukijoita :).

Winga, kiitos kommentista! Ihanaa, että tykkäsit tästä! Oli todella ilahduttavaa vaihelua kirjoittaa näistä kahdesta, ja innostuin tuosta minulle arvotusta lopusta todella kovasti, varsinkin, kun keksin, että käytän sitä symbolisessa merkityksessä. Onnettomat loput –haaste on kiva!

Nominal, kiitos kommentista! Joo, tässä on aika erilainen kerrontatyyli kuin millainen minulla yleensä on. Itsekseni mietin, että se johtuu varmaankin siitä, kun paritus oli mulle vieras ja sai keksiä Pomonan ja Igorin tarinan ihan alusta alkaen. Tästä tuli ehkä runollisempi kuin mitä mun tekstit yleensä on? Tuo haasteesta saatu onneton loppu myös osaltaan vei sitä kohti. Siksikin haasteet on niin mukavia, kun niitten kautta tulee monesti kokeiltua uusia juttuja :).

Lillamyy, kiitos kommentista ja pikarionnitteluista! Hahaha, Pomonan lähteminen autiolle saarelle olis kyllä ollut jäätävä käänne :D. Kivoja huomioita sulla tuosta pimeän piirrosta ja siitä, miten se on se erottava tekijä. Aattelin sen itsekin sellaiseksi jutuksi, joka on suhteessa olemassa oleva asia, mutta jota vältellään, kunnes sitten sitä ei enää kestetä ja on pakko ottaa hatkat.


Ihanaa, että piditte tästä!

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Tonttuiluterveiset tälleen joulupäivän kunniaksi. :)

Selailin tuota sinun listaustasi, ja tämä hyppäsi silmiin varmaan enimmäkseen Pomonan takia. Pomona on hahmo, josta itse olisin viehättynyt kirjoittamaan, mutten ole saanut aikaiseksi, enkä ole hirveästi hänestä kirjoitettuihinkaan fikkeihin törmännyt. Paritus teki tästä ehkä vielä mielenkiintoisemman.

Sun kirjoitustyylisi on jotenkin salakavalan humoristinen tai sitten mä vain löysin sieltä pari tahatonta, sellaista vähän tummemmalla tavalla huvittavaa kohtaa (en tiedä miksi Cedric Diggoryn muiston mainitseminen suluissa jotenkin tässä kontekstissa oli minusta varsin hykerryttävää). Eli en tiedä oliko tahallista vai tahatonta, mutta koska oma huumorintajuni on kovin laaja niin löysin sieltä sellaisia hauskoja sanakäänteitä parista kohtaa. Löysin myös todella kivoja kielikuvia, joista haluan nostaa tämän:

Lainaus
Hänen ruskeat silmänsä jäivät kiinni katseeseeni
Tämä oli mielestäni todella kauniisti muotoiltu. <3

Kaiken kaikkiaan tämä toimi angstisena kokonaisuutena hyvin. Pidin siitä, miten Pomona ei piirrosta huolimatta osannut olla päästämättä Igoria sisään myöhemmin, Kolmivelhoturnajaisten aikaan. Myös se, ettei Pomonalla kuitenkaan ollut suoranaisesti (tai sen kanssa ei ainakaan mässäilty) taistelua itsensä kanssa siitä, pitäisikö Igor kutsua sisään vai ei. Se vain tuli luonnollisesti, kun Igor tuli ovelle, niin Igor päästettiin sisään. Ja samalla kuitenkin se oli kaikki niin absurdia, että Igorin lähtiessä Pomona ei itkenyt. Miten se oli ollut niin odotettavissa.

Tykkäsin myös siitä, miten tässä on niin valikoitu henkilökaarti. Albus mainittiin kerran sivulauseessa, ja ne asiat, joiden piti tulle parituksen ulkopuolelta tulivat Minervalta. Minervan rooli oli jotenkin kaikessa suppeudessaan merkittävä. Ja se, miten kysessä oli juuri Minerva - totta kai oli, kuka muukaan?

Nautin tästä tunnelmasta ja samalla siitä, että kaikesta angstista huolimatta tämä oli kevyt luettava ja kuten Wingakin taisi mainita, sidot myös otsikon hienosti tarinan loppuun. Otsikko on muuten myös vallan mainio ja kutkutteleva, ja toimii tällaisena kuvainnollisena todella paljon paremmin kuin kirjaimellisena (tai ehken vain haluaisi lukea tarinaa, jossa otsikko olisi kirjaimellinen ::)).

Kiitos tästä varsin makoisasta pikku fikistä. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Saappaaton, olipa tosi kiva yllätys, että mut oli ilmoitettu tonttuiluhaasteeseen! Iso kiitos kommentistasi! Hauskaa, että tartuit listauksestani juuri tähän – tässä on varmasti rarein paritus, mitä multa löytyy. Tai ylipäänsä rareimmat henkilöt. Toivottavasti säkin innostut kirjoittamaan jossakin vaiheessa Pomonasta, musta on erityisen kiva lukea just niistä hahmoista, joista kerrotaan kirjoissa vain vähän, mutta kuitenkin jotakin.

Hehhe, joo, rakastan tummaa huumoria! Tykkään keventää angstisia tekstejä huumorilla, ja musta tuntuu, että elämässäkin huumori näyttäytyy välillä semmoisissa tilanteissa, joissa sitä vähiten odottaa, ja se on musta kiinnostavaa.

Kiitos vielä, sun ajatuksia oli ilo lukea! Ai niin, sen haluan vielä sanoa, että musta oli hauskaa, että huomasit Minervan tärkeyden! Minerva on yks mun lempihenkilöistä ja käytän häntä usein tärkeänä sivuhenkilönä teksteissäni.

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 703
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Valitsin tulla lukemaan ja kommentoimaan tätä, koska paritus herätti suurta uteliaisuutta. Muutenkin on kiva, että kirjoissa sivuhahmojen rooliin jääneet henkilöt saavat lisää tarinaa ja syvyyttä itseensä!

Tykkäsin siitä, että Irkoroff saa tässä lisää pehmeyttä ja Verso puolestaan on muutakin kuin kiltinoloinen opettaja. Etenkin hetki, kun Verso asettuu flirttailemaan Irkoroffin kanssa, on virkistävän rohkea tulkinta Verson luonteesta. Toisaalta kun miettii elokuvaversiota, niin onhan hän siinäkin aika napakan oloinen.  ;D

Aika rohkea veto myös Irkoroffilta tulla Versoa tapaamaan pimeyden piirto käsivarressaan, mutta fikistä tulee tunne, että Irkoroff on halunnut alusta asti olla rehellinen Versolle (ja ehkä, ihan pienen hetken verran toivonut, että asiat eivät olisi pimeyden piirron paljastumisenkaan jälkeen toisin).

Lempikohtani taisi kuitenkin olla jälleennäkeminen kolmivelhoturnajaisissa, ja kuinka paljon seuraavat lauseet kertovatkaan:

Lainaus
Jo seuraavana iltana hän tuli ovelleni. Minä päästin hänet sisään. Kuten monena seuraavanakin iltana.

Kuinka ihanaa, että he saivat jakaa tuon vuoden toistensa kanssa, vaikka voimistuva pimeyden piirto jo enteili hyvästejä. Ennen kaikkea olen vaikuttunut siitä, kuinka hienosti ja uskottavasti heidän tarinansa tässä oikein rakentuu. Tämä on fikki, joka jättää lukijaan yhtä aikaa sekä haikeutta että hyvien hetkien lämpöä!

Kiitos.  :)   

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Unohtumaton, kiitos! Oon tosi iloinen, että valitsit teksteistäni just tämän. Kommenttiarpajaiset voitettuani mietin itekseni, että mitkä olis ne viis ficciä, joihin eniten toivoisin kommentteja :D. Tää oli yks niistä. Tää on tyyliltään niin erilainen kuin mun muut HP-ficit.

Oli kiva lukea sun ajatuksia, ihanaa, että jaoit Pomonan ja Igorin kanssa muutaman mullantuoksuisen hetken :).

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Kommenttiarpajaisista hei!

Olen lukenut tämän joskus aikaisemminkin ja piti ihan alkuun kelata etten ole jo kommentoinutkin. Tykkäsin parituksesta kovasti, hauskaa, että joku kirjoitta Irkoroffista. Minusta on aina kiva, kun ficeissä hyvien ja pahojen velhojen välit eivät ole niin mustavalkoiset kuin canonissa. Velhomaailmassa on varmasti paljonkin suhteita, joita on jatkettu Pomonan ja Igorin tapaan, vaikka ollaankin eri puolilla. Elämä kun on monimutkaista. Tuo Pomonan iskurepliikki oli samaan aikaan mainio ja myötähäpeällinen!  ;D Onneksi Irkoroff ymmärsi yskän. Kivasti toit Pomonan rakkauden kasveihin ja työhönsä esiin tekstissä.

Kiva, kun kirjoitit!

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Kelsier, kiitos kommentista :)!

Mäkin aattelen, että varmasti puolisoita ja kumppaneita on Voldemortin sodissa eri puolilla keskenään, ja se on sellainen teema, josta voisi kirjoittaa enemmänkin. On aina kiinnostavaa, jos mustavalkoisen hyvä ja paha -kahtiajaon sijaan käytössä onkin kaikki harmaan eri sävyt.

Kiva, että tykkäsit ja ihanaa loppukesää :)!