Kirjoittaja Aihe: Kertomus rakkaudesta, sen ihmeistä ja koettelemuksista | S | Nuuk/Sakari | one-shot  (Luettu 2466 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Kertomus rakkaudesta, sen ihmeistä ja koettelemuksista
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy, draama, romantiikka
Paritus: Nuuk/Sakari
Haaste: Vuodenaikahaaste III (talvi) ja Inspiroidu musiikista II Pariisin Kevät – Kuu katoaa (en löytänyt netistä, mut Spotifysta voi kuunnella)

A/N: Tämä on kirjoitettu Ronenille palkinnoksi 30 fluffytekstistä, jotka hän tuli Fluffy10 -haasteessa kirjoittaneeksi. Anteeksi, että tässä on kestänyt. Toivottavasti pidät! ♥︎ (ps. saatoin ehkä vilkaista sun synttäritopatoiveita, että tulee varmasti mieleistä luettavaa :3)


Kertomus rakkaudesta, sen ihmeistä ja koettelemuksista


Nuuk oli rakastunut, vaivihkaa, mutta lujaa. Oli vaikea selittää, edes itselle, että mistä hän sen tiesi. Sille ei kuitenkaan voinut olla mitään muuta nimeä. Ihastus ja tykkääminen olivat liian laimeita ja riittämättömiä kuvaamaan tunnetta hänen sisällään. Se temppuili Nuukin kanssa saaden hänet valvomaan yömyöhään, laulamaan kornien rakkauslaulujen sanoja ja ikävöimään niin lujaa, että se koski. Maailmassa oli valloillaan uusi järjestys, ja se kuului:

1. Sakari
2. Sakari
3. Sakari

Nuukin typerä hymy piiloutui pehmeän kaulahuivin taakse. Hän oli unohtanut kuulokkeet kotiin, mutta haaveellinen tuijottelu junan ikkunasta oli lähes yhtä viihdyttävää. Nuukin mahanpohjalla kihelmöi. Enää muutama pysäkki, ja hän näkisi Sakarin. Miten pelkkä ajatus miehen kohtaamisesta saattoi tehdä sydämen niin vauhkoksi? Se oli hulluutta, parasta lajiaan.

Ulkona pyrytti lunta. Tuuli puhalsi hiutaleita silmiin, mikä hankaloitti Sakarin etsimistä. Onneksi mies löysi hänet. Nuuk halasi pitkään ja tiukasti. He olivat sopineet, etteivät pussailisi julkisesti. Nuukilla oli välillä vaikeuksia hillitä itseään, mutta Sakarin mukavuuden tähden hän jaksoi malttaa. Kotona pusuja onneksi sai senkin edestä.

Sakarin melankoliset silmät näyttivät tänään tavallista surullisemmilta, ja ne tekivät kasvojen ilmeestä apean.

”Onko kaikki hyvin?” Nuuk huolehti. Sakari puri huultaan. Ei ollut.

”Joo. Ei täs mitään”, Sakari sanoi ja hymyili väkinäisesti. Nuukille tuli paha olo toisen puolesta.

”Varmasti?” hän sanoi hiljaa. Sakari nyökytteli. Nuuk ei halunnut painostaa, joten hän jätti aiheen sikseen.

”Mitä sulle kuuluu?” Sakari kysyi, kun he lähtivät kävelemään Sakarin kämpän suuntaan. He opiskelivat samaa alaa, graafista suunnittelua, joten heidän arkipäivänsä olivat melko samanlaisia. Nuuk ei viitsinyt puhua koulusta.

”Mä siivosin tänään”, Nuuk sanoi. ”Tiskasin ja pesin kaksi koneellista pyykkiä. Sit söin ja töllötin telkkaria. Eipä oikein muuta tänään.”

”Siinähän on jo paljon”, Sakari sanoi. ”Kui sä jaksat arkena noin kauheasti?”

Nuukia nauratti.

”En mä usein jaksakaan, mut tänään jostain syystä oli energiaa”, Nuuk sanoi. Hänen katseensa kiinnittyi katuvalojen loisteessa komeileviin hiutaleisiin. Lumi teki opiskelijalähiömaisemasta heti paljon kauniimman. ”Ihanaa, kun sataa lunta.”

”Ois ihanampaa, jos se ei tunkis tällä tavalla naamalle”, Sakari sanoi. Nuuk pysähtyi ja Sakari seurasi esimerkkiä. Nuuk veti karvareunaisen hupun miehen päähän ja nosti kaulahuivia suun eteen. Nuukin teki kovasti mieli pussata Sakarin nenää, mutta juuri sellaisia kiusauksia hän pyrki vastustamaan.

”Noin, nyt olet turvassa”, Nuuk totesi.

”Kiitos”, Sakari hymähti, ja he jatkoivat matkaa.

”Entä sulle?” Nuuk kysyi. Sakari puuskahti.

”Tein rästijuttuja, kunnes en enää pystynyt. Sit – hitto, en ees muista. Kävin varmaan kaupassa, kun kerran söinkin jotain. En tiedä. On ollut paska päivä eikä ees mistään erikoisesta syystä”, Sakari sanoi.

”Välillä on”, Nuuk sanoi myötätuntoisesti. ”Saat sä mököttääkin, jos tuntuu siltä.”

”Ei musta tunnu”, Sakari sanoi. ”Ei sun seurassa.”

”Kiva kuulla”, Nuuk sanoi leveästi hymyillen. Sanojen aiheuttama hellyydentunne kipristeli varpaissa saakka.

Sakarin luona Nuuk varasti heti muutaman suudelman miehen huulilta. Takit päällä he pussailivat eteisessä, ja se oli ihanaa. Lopulta oli pakko riisua ulkovaatteet, kun tuli kuuma. Nuuk meni keittiöön ja täytti tottuneena vedenkeittimen. Sen kohistessa Nuuk etsi kaapista Sakarin lempiteen, mustaherukkarooibosta. Taivaansininen teekannu oli omalla paikallaan avohyllyllä. Nuuk annosteli siihen viisi teelusikallista. Sakari tuli halaamaan takaapäin ja pussasi niskaan. Nuukin ikävä helpotti heti. Hän nojasi miestä vasten. Teenkeitto lähes unohtui, kun siinä oli niin tavattoman hyvä olla. Hän oli täydellisen rento, ja Sakari tuoksui hyvältä. Sakari tuntui itsekin rentoutuvan. Tämä hengitti syvään ja suukotti korvan alta. Se oli ihmeellistä, miten jonkun kanssa saattoi vain olla, seisoa pienessä keittiössä sanomatta sanaakaan eikä se ollut hankalaa tai kiusallista.

Nuuk kaatoi veden kannuun ja kääntyi Sakarin sylissä. Sakarilla oli vakavat kasvot, ja alkuun Nuuk oli arastellut miehen juroa olemusta. Nyt hän vain päätti hieroa heidän neniään vastakkain. Se sai Sakarin hymyilemään.

”Onko sulla jo parempi mieli?” Nuuk kysyi. Sakari nyökkäsi. Nuuk oli heistä puheliaampi, mutta se ei haitannut. Kyllä Sakari puhui, kun sillä oli jotakin asiaa. ”Hyvä.”

Nuuk suuteli miestä suupieleen, sitten huulille ja niihin hän jäi. Sakarin sormet pujottuivat hänen hiuksiinsa painautuen päänahkaa vasten, ja mikään ei ollut koskaan tuntunut yhtä ihmeelliseltä. He suutelivat pehmeästi. Ei ollut kiire minnekään. Nuuk tahtoi olla juuri tässä, juuri Sakarin kanssa. He pussailivat niin kauan, että tee jäähtyi eikä se ollut edes ensimmäinen kerta.

Myöhemmin he katsoivat sohvalla sylikkäin kolmatta Indiana Jonesia, ja Nuukilla oli uninen olo. Hänen sisällään kuitenkin lepatti, ensin perhosenkevyesti, mutta lopulta lähes väkivaltaisesti, ja tunne, jota hän mietti joka hetki, tahtoi ilmaista itsensä. Nuukin sydän hakkasi, ja hän mietti monta kertaa, ettei sanoisi, ettei hän uskaltaisi. Oli varmasti liian aikaista. Hän ei tahtonut asettaa Sakarille mitään paineita.

”Sakari”, Nuuk sanoi hiljaa, aivan tämän korvaan, etteivät elokuvan äänet peittäisi hänen sanojaan alleen.

”Mm?” mies hänen sylissään äännähti.

”Mä rakastan sua”, Nuuk hengähti, ja hän oli aivan kauhuissaan. Nyt se oli sanottu. Tätä hän ei voinut perua tai ottaa takaisin. Hetki oli raastava. Sakari ei sanonut mitään. Nuuk odotti. Ei vieläkään mitään. Sitten värisevä sisäänhengitys, ja Nuuk tajusi, että Sakari itki.

”Mikä tuli?” Nuuk kysyi säikähtäneenä.

”Mä – mä vaan –” Sakari nyyhkytti ja hautasi kasvot käsiinsä. Nuuk puristi miestä tiukasti ja odotti sydän hakaten. Häntä jo kadutti itsekäs tarpeensa tunteiden ilmaisuun. Ei hän ollut tahtonut Sakaria tällä tavalla järkyttää. Sakari itki eikä saanut pitkään aikaan muuta ulos. Lopulta mies sanoi käheällä, katkeilevalla äänellä:

”Kukaan – kukaan ei oo koskaan – sanonut mulle noin.”

”Eikö – eikö kukaan?” Nuuk kysyi järkyttyneenä. ”Eikö ees sun vanhemmat?”

”Äiti ei takuulla”, Sakari sanoi, ja Nuuk ei ihmetellyt sitä. Sakarin äiti oli ollut eläessään oikea vanhemman irvikuva, laiminlyövä, väkivaltainen ja julma. ”Isä ehkä, mutta mä en muista…”

Sakari itki lisää. Nuuk hieroi hänen olkapäitään ja piti sylissään. Hän ei keksinyt, mitä muutakaan tehdä.

”Anteeks”, Sakari inahti ja hengitti raskaasti. ”Mä en osaa sanoa mitään – vaikea uskoa, että mussa ois mitään rakastettavaa…”

Sen kuuleminen raastoi Nuukin rintaa.

”Hei tietty sussa on”, hän sanoi. ”Oot hellä, ihana, välittävä, hauska ja rohkea.”

Sakari pudisti päätään kuin ei uskoisi. Nuuk käänsi miehen kasvot itseään kohti ja katsoi tätä vakaasti silmiin.

”Totta joka sana. Sä oot upea ihminen”, Nuuk sanoi painokkaasti.

”Ei, en oo. Ihan oikeasti en oo. Mä vaan hyväksikäytän sua”, Sakari sanoi. ”Sä oot mulle liian hyvä…”

”Mitä sä oikein tarkoitat?” Nuuk kysyi, koska Sakarin sanoissa ei ollut mitään järkeä. ”Miten niin hyväksikäytät mua?”

”Mä – jo pidemmän aikaa musta on tuntunut, että – haluan lopettaa tän meidän jutun”, Sakari niiskahti. ”Mua jotenkin ahdistaa koko ajan. Oon yrittänyt antaa sen olla, ja kun sä oot mun lähellä, ikään kuin unohdan sen hetkeksi, mutta aina se vaan palaa ja voimistuu koko ajan. Enkä mä vaan – pysty tällä hetkellä antamaan sulle sitä, mitä sä ansaitsisit. Tää ei vaan toimi mulle enää. Anteeksi. Mä haluaisin – sä oot niin mahtava ja kiva – mut mä en pysty…”

Sakari haukkoi henkeään ja tärisi. Nuuk puristi miehen syliinsä, silitti hiuksia ja hyssytteli.

”Voi rakas”, Nuuk sanoi. ”Ei sun tarvitse pyytää anteeksi. Etkä sä ole hyväksikäyttänyt mua. Nää on tosi vaikeita asioita sanoa, mut mä oon iloinen, että sä pystyit kertomaan mulle. Sun ei tarvitse tehdä mitään, mikä ei tunnu susta hyvälle, kuuletko? Kaikki on okei.”

Se ei ollut totta, mutta Nuuk ei voinut sanoa sitä Sakarille, koska tämä oli jo valmiiksi ahdistunut ja hätääntynyt. Hän piteli Sakaria niin kauan, kunnes tämä rauhoittui.

”Meneekö meiltä nyt välit?” Sakari kysyi huolissaan.

”Ei mene, jos me ei päätetä niin”, Nuuk sanoi. ”Haluatko sä pysyä ystävinä?”

”Haluan”, Sakari sanoi ponnekkaasti. Nuuk hymyili, vaikka rintaan koski. Hän kielsi itseään itkemästä eikä hän itkenyt.

”Sit me pysytään.”

He juttelivat vielä tunnin, halailivatkin, ja Nuuk varmisti, ettei Sakarille jäisi harhakuvitelmia siitä, että tapahtunut olisi hänen vikansa. Joskus elämä ja ihmissuhteet vain menivät tällä tavoin eikä se ollut kenenkään syy. Nuuk lupasi pärjäävänsä, ja hän aikoikin pärjätä. Nuukin urhea ilme pysyi, kun hän meni hissiin ja vilkutti Sakarille hyvästiksi, mutta heti, kun hissin ovet sulkeutuivat, Nuuk painoi käden suulleen ja vapisi. Kyyneleet valuivat poskille, ja kaikkialle sattui niin hirvittävän lujaa. Nuuk veti hupun päähänsä ja itki hiljaa koko kotimatkan. Kotona hän rojahti polvilleen eteiseen, ja viimeinenkin itsehillinnän ripe valui hänestä ulos. Nuuk ei ollut koskaan itkenyt niin. Mikään ei ollut sattunut tällä tavoin, näin hirveästi ja kokonaisvaltaisesti. Nuuk tiesi heti, mitä se oli. Se oli hänen särkynyt sydämensä.
« Viimeksi muokattu: 24.06.2018 14:09:03 kirjoittanut Sokerisiipi »

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Auts.

En valinnut tätä tuolta kommenttikampanjan teksteistä ja ehkä ihan hyvä etten valinnut tätä. Pakko oli kuitenkin tulla kurkkaamaan mikä tää on ja au kun nyt sattuu ja kovaa!

Siis mitä ihanaa söpöstelyä ja siirappia. Mahtavia rakastumisen tunteita ja sydämentykytystä. Pieniä suukkoja ja iso tunnustus, isompi kuin mikään ikinä. Ja mitä sitten, täydellinen romahdus. Siis oikeesti sattui ihan älyttömästi lukea tämä loppuun. Huh sentään!

En kyllä olisi osannut sanoa tästä mitään pitkästi ja rakentavasti. Joten anteeksi kun tämä kommentti on nyt tällainen. Ainoa toivonkipinä on, että ehkä Nuuk löytää uuden rakkauden. Löytäähän?

Kaikesta huolimatta, kiitos tästä,
Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Seila

  • Vieras
Olin jo ihan valmiina sokeripussin kanssa täällä ripottelemassa näppikselle sokeria, mutta nappasin suolankin mukaan tuon lopun vuoksi :< Ei saa satuttaa pientä Nuukia!

No, unohdetaan hetkeksi tuo loppu (murr) ja keskitytään alkuun. Aww kun Nuuk odottaa Sakaria ja on ihan lovey dovey. Niin jännittävää, niin odottavaa ja malttamatonta nähdä toinen. Puhumattakaan kun saa toisen kanssa olla kahdestaan, halailla ja pussailla, nojailla ja olla vaan hiljaa ilman kiusallisuutta. Se on kyllä parasta ja tästä välittyivät niin hyvin tänne ruudun toiselle puolen nuo Nuukin tunteet. Tuli itsellekin ihan awwwwwee -olo :3 Mä tykkäsin jotenkin tosi paljon tuosta kohdasta, jossa Nuuk toteaa hänen ja Sakarin suudelleen niin paljon, että tee jäähtyi, mutta ettei se ollut ensimmäinen kerta. Jotenkin kiteyttää sen kuinka toinen voi viedä huomion muualle niin tiukasti, että unohtaa kaiken muun.

Voi Sakari :< Nuuk tunnustaa rakkautensa ja saa Sakarin suojamuurin romahtamaan, eikä Sakari kykene enää salaamaan sitä, mitä on ajatellut. Jos Nuuk ei olisi sanonut rakastavansa Sakaria, luulen että Sakari olisi vielä pitänyt ajatuksensa itsellään. Nuukin tunnustus oli varmastikin sellainen töytäisy, joka sai Sakarin tuntemaan olonsa vielä enemmän siltä, että se käyttäisi Nuukia hyväkseen. Eikä Sakari sitä halua, ei se halua satuttaa Nuukia, ei miun mielestä ainakaan. Nuukin toiminta tässä tilanteessa oli niin hienoa, että. Kuka tahansa muu olisi saattanut alkaa kärttämään, että mitä mitä ja ehkä jopa haastaa riitaa. Nuuk kuitenkin tuntee Sakarin ja tietää, miten toimia, vaikka itseenkin sattuu ja sisintä riistää. Jotenkin kaunista, että Nuuk suojelee Sakaria, lohduttaa ja pitää huolta.

Mutta Nuuk! Siihen sattui. Se piti itsensä koossa siihen asti, kunnes pääsi kotiin. Ja kotona on turvallista romahtaa. Nuukin päivä oli kyllä matka kohti romahdusta ja harmittaa, kun toinen oli tekstin alussa niin onnellinen, odottava, täpinöissään ja päätyy lopuksi eteiseen itkemään. Elämä on joskus julma, rakkaus on joskus julma. Ehkä Sakari vain tarvitsee aikaa.

Mä tykkään näistä kahdesta ihan hirveästi ja harmitus maximus, jos niiden tarina on lopussa :< Mutta tykkäsin kuitenkin tästä enkä osannut odottaa sitä, mitä Sakari sanoi Nuukille, joten sait miut yllätettyä! Kiitos paljon tästä :3

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vendela: Ihan mahtavaa kuulla, että tämä onnistui koskettamaan! Juuri noita halusin välittää, rakastumisen tunteita, niin hyvässä kuin pahassakin. Kiitos hurjasti kommentista!

Seila: Ehkä se sokerin ripottelu näppikselle ei muutenkaan olisi hirveän viisasta laitteen toimivuuden kannalta ::) Hii, ihanaa, että Nuukin fiilikset välittyivät ja olivat samaistuttavia. Se on niin kovin höpsähtänyt tekstin alkupuolella, mutta juurikin parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kuitenkin halusin myös Sakarin fiilikset yhtä tärkeällä sijalle ja sen ahdistus siitä, ettei se voi tarjota Nuukille sitä, mitä Nuuk ansaitsisi, on ihan valtava. Sakari ei todellakaan halua satuttaa Nuukia, mutta se ei myös pystynyt enää vain olla, kun toinen sanoo rakastavansa, ja sitten kävi näin. Nuukin toiminta on kyllä todella lempeää ja urheaa. Ei se ole ollenkaan sellainen riidanhaastaja. Nuukiin kyllä sattui ja lujaa :< mutta välillä rakkaudessa käy näin, vaikka mun teksteissä yleensä onkin onnelliset loput :D Tiesin kyllä alusta asti, ettei näiden kahden juttu kestä, koska Sakari. Haa, mahtavaa, että onnistuin yllättämään! Kiitos hirmuisesti kommentista!

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 573
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Voi Nuuk parka, jestas voi ei. Mä kuvittelin kun alotin Nuuk/Sakari sarjan et jee täältä tullaan onnellinen loppu. Mut ei. Nuuk on niin söpö jo nimenäkin mut tää hahmo etenkin, voi ihana.

Surettaa koska voi Sakke, äää. Sakariparan taustat kun ovat kamalaa sekasotkua ja kamaluuksia, niin oon äärettömän surullinen et se ei oppinu rakastaan itteään. Mut Sakari on liian rikki, se on niin rikki et Nuukin rakkaus ei pysty korjaamaan sitä. Mua niin pistää vihaksi kun tommoiset kakkapäävanhemmat jättää jälkeensä näin kamalia kohtaloita. Voi oon vaan niin pohjattoman surullinen, yyy mieleni tekee vain vinkua.

Nää oli silti söpöjä vaikka jäikin paha mieli.
- Nuutti
Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Ripple

  • ***
  • Viestejä: 717
Luin kaikki osat Nuukista ja Sakarista. Vitsit. Miten ristiriitaista taas. En nyt jätä mitään pitkää kommenttia kun ei oo jotenkaan paukkuja.

Nuuk oli alusta asti hitsin ihana. Aika semmonen täydellisyyden ruumiillistuma. Tossa lopussa se oli jotain mitä harvempi inhimillinen olento pystyis varmaan oikeesti olemaan. Noin ymmärtäväinen, eikä näytä toiselle millään lailla kuinka sattuu. Ja kuitenkin reaktio ihan ihan lopussa oli toi  :'(

Sakari parka... mikä lie häntä auttais elämässä, ei näytä kovin kirkkaalta mitä tulevaisuuteen tulee. Ei se raukka parka osaa antaa itsensä antautua toiselle ihmisellä ja päästää itselle tärkeän käsistään noin vaan... Sakarin reaktio kuitenkin paljasti, että Nuuk merkkaa hänelle todella.

Oon surullinen, että tässä kävi näin, en fanita näitä loppuja ollenkaan... Kaunis tarina tää silti oli ja viimeinen luku jälleen kerran pysäyttävä. Kiitän!
"Forget the people from the past, there is a reason why they didn't make it to your future."

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nuutti|: Ei onnellista loppua näille, valitettavasti :< Nuuk on todella ihana tyyppi, ihan kuten jo sen nimestäkin voi päätellä. Sakari ei tosiaan ole kenenkään muun kuin itsensä korjattavissa eikä hän voi antaa Nuukille sitä, mitä tämä ansaitsee ja tarvitsee. Ihanaa, että tämä tarina/sarja onnistui koskettamaan! Kiitos suuresti kommentista! ^^

Ripple: Nuuk ei ole täydellinen, mutta ehdottoman hyvä tyyppi se on, vaikkakin omien tunteidensa kustannuksella :< Sakarin täytyy saada itsensä ensin kuntoon ennen kuin hän voi olla toisen ihmisen kanssa, ja kyllä, hän todella välittää Nuukista, siksi tuntuukin niin kamalalta tuottaa toiselle pettymys. Onnettomat loput ei ole kivoja, mutta kiva, että silti viihdyit ja pidit! Kiitos hurjasti kommentista!

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Myöhäinen paluu tänne! Harmittaa, kun tämä on matkan varrella jäänyt kommentoimatta, mutta otanpa nyt itseäni niskasta kiinni. Ensinnäkin, ihan hurjan iso kiitos, että oot tän mulle kirjoittanut - tämänhetkisessä elämäntilanteessani resonoin aika paljon tämän tarinan teemojen kanssa, minkä takia tämä tekeekin minut ihan hurjan iloiseksi. (Ja myös surulliseksi! Mikä huijaus mainita alkutiedoissa fluffy, tämä oli pikemminkin, öö, comfort/hurt!)

Tässä oli paljon kivoja yksityiskohtia. Unohdetuista kuulokkeista opiskelijalähiömaisemaan ja mustaherukkarooiboksesta Indiana Jonesiin tämä on niin sidottu konkreettiselta ja tutulta tuntuvaan maailmaan, jolloin on vieläkin helpompi samastua nuorten miesten rooleihin tässä murhenäytelmässä. Kuten sulla usein, tämäkin teksti myös liikkuu hienosti eri aistien tasoilla ja luo mukavasti sitäkin kautta kokonaisvaltaiselta tuntuvaa kuvaa. Ihastuksen, rakastumisen ja murtuneen sydämen kuvailut taas tunnistin niin voimakkaina: olen itsekin ollut se yömyöhään rakkauslauluja kuunnellut hölmö, toisen pieniäkin piirteitä koko sydämellään rakastanut ihminen ja viimeiset itsehillinnän rippeet kadottanut itkijä. Toisaalta löydän itseäni myös niin paljon tässä Sakarista - teksti herätti esiin taas muistot niistä hetkistä, kun olen kokenut olevani täysin riittämätön toiselle ihmiselle ja halunnut työntää hänet niin kauas pois luotani kuin mahdollista. Mielestäni tässä otsikko kertoo (hör hör) täydellisesti sen, kuinka läpikotaisin samastuttava ja niin monen epävarman, hajalla olevan ihmisen kertomus tämä on. Ja Pariisin kevään biisi sopii tähän aivan mainiosti, kuten nyt on sopivaakin.

Huh. Mä en nyt osaa oikein sanoa mitään järkeviä. Tää on hieno teksti. Surullinen, itellä omia haavoja avaava mutta samaan aikaan jollain oudolla tavalla parantava ja hyvästä muistuttava. Mikäli tää todella on Nuukin ja Sakarin tarinan viimeinen luku, toivon heillekin samankaltaista kokemusta. Kiitokset ihan tuhannesti <3