Kirjoittaja Aihe: Jätämme toisemme toisille | S  (Luettu 902 kertaa)

Ingrid

  • Ryövärintytär
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 216
Jätämme toisemme toisille | S
« : 24.12.2017 13:35:07 »
Title Jätämme toisemme toisille
Author Ingrid
Rating S
Summary Radiosta soitettiin 70-luvun melankolisia joululauluja. Hermione kohotti katseensa Pansyn pienen tulisijan kultaamiin kasvoihin ja mietti, mitä naisen tummat silmät kätkivät taakseen.

A/N Oikein ihanaa joulua sinulle, Lau. ♥ Toivottavasti tässä pätkässä on jotakin sellaista, jota FFF Exchangessa minulta toivoit ja joka lämmittää sinun mieltäsi. Kiitos sinulle inspiraatiosta, jonka minulle annoit tämän tekstin toteuttamiseen - nautin tämän kirjoittamisesta, vaikka tämä hieman totutusta tyylistäni hieman erilainen kipale onkin.




J Ä T Ä M M E  T O I S E M M E  T O I S I L L E


Kyyneleet valuivat pitkin Hermionen pakkasen punertamia poskipäitä. Hänen kudotun piponsa alta paljastuvat tummat kutrit olivat huurtuneet pakkasessa ja hänen kapeita sormiaan pisteli, sillä lapaset olivat unohtuneet kotiin piirongin reunalle. Ensilumi pöllähteli leikkisästi naisen ripeiden askelten alla, kun hän kiiruhti Lontoon laitamilla mutkittelevaa mukulakivikatua pitkin. Kadun vartta reunustivat värikkäät, joskin jo parhaat päivänsä nähneet rivitalot.

Rivitalon päätyasunnon eteen päästessään Hermione pyyhkäisi kasvojaan villatakkinsa hihaan, hengitti syvään orastavan levottomuutensa peittääkseen, ja kolkutti puuovea. Kynnyksen toiselta puolen kuului verkkaisia askeleita, sitten ovi aukesi ja Hermionen kasvoille tuulahti tuttu lämmin laventelin tuoksu.

”Sinä?” kysyi yllättynyt ääni. Pansy nojautui ovenkarmia vasten ja vei kätensä puuskaan. Hänen pikimusta polkkatukkansa oli hieman sotkuinen ja hän oli pukeutunut polviin asti yltävään harmaaseen villaneuleeseen, jonka korkea kaulus hipoi hänen korvannipukoitaan. Nähdessään Hermionen kostean punertavat silmät hänen yllättynyt ilmeensä vakavoitui.

”Anteeksi, tiedän että on jo kovin myöhä, mutta…” Hermione sopersi hiljaa ja laski katseensa tummanvihreään kynnysmattoon. Pansy katsoi naista tiiviisti, vaikkei tämän tummia silmiä tavoittanutkaan. Sitten hän huokaisi ääneti ja pukkasi ovea enemmän auki.

”Ei se mitään. Tule peremmälle.” Hän väisti Hermionen katseen naisen astuessa kynnyksen yli sisälle pieneen eteiseen. Hermione riisui myssynsä ja kaulahuivinsa silmäillen Pansyn loittonevaa selkää. Hän jätti kenkänsä eteiseen ja seurasi aavistuksen epävarmoin askelin naista keittiöön ja istuutui lampaantaljalla vuoratulle pinnatuolille pienen pyöreän pöydän ääreen.

”Otatko teetä?” Pansy kysyi ja laittoi veden kuumenemaan pannulle. Hermione nyökkäsi vaisusti, vaikkei Pansy hänen puoleensa katsetta luonutkaan. Nainen kiehautti veden ja kaatoi sen kuppeihin, työntäen niistä toisen Hermionen eteen, ja istuutui pöydän toiselle puolen. Hermione kiersi pakkasessa palelleet sormensa kuuman teekupin ympärille ja hengitti syvään vaniljaista tuoksua. Heidän hengityksensä sekoittuivat kuumaan vesihöyryyn ja hetken ajan täydellistä hiljaisuutta rikkoi vain seinän takaa kuuluva radion vaimea ääni.

Sitten Hermione kohotti epävarman katseensa Pansyyn.
”Missä Draco on?” hän kysyi, vaikka olikin jo laittanut merkille, ettei eteisessä ollut ollut ainuttakaan miehen kenkäparia ja että toinen sukunimi oli raaputettu pois postilaatikon kyljestä. Pansy tuhahti ja hänen katseensa lipui eteiseen.
”Hän lähti kaksi talvea sitten.” Pansyn äänessä ei ollut katkeruutta eikä kaipausta. Hän siemaisi teestään ja vilkaisi Hermionea, joka vetäytyi hieman taemmas näyttäen aavistuksen kiusaantuneelta. Hänen pakkasesta ja kyynelistä rohtuneet huulensa pyrkivät sanomaan jotakin, mutta Pansy pudisti päätään.

”Hermione, älä. Me molemmat tiedämme, ettet sinä ole pahoillasi.”


**

Radiosta soitettiin 70-luvun melankolisia joululauluja. Hermione kohotti katseensa Pansyn pienen tulisijan kultaamiin kasvoihin ja mietti, mitä naisen tummat silmät kätkivät taakseen.

Sohva heidän allaan narahti hiljaa, kun Hermione kurotti laskemaan viilenneen teemukinsa olohuoneen pienelle pöydälle. Hänen villasukkien peittämät varpaansa hipaisivat Pansyn kalpeaa jalkapöytää, mikä sai naisen hätkähtämään ajatuksistaan. Hän käänsi katseensa Hermioneen ja kallisti hieman päätään.

”Mitä aiot sanoa hänelle, Ronille?”

Sormus Hermionen vasemmassa nimettömässä oli painanut raskaana kuin lyijy keväästä asti ja heidän yhteisen kotinsa kermanvaaleiksi maalatut seinät tuntuivat iltaisin kaatuvan hänen niskaansa. Illat olivat kääntyneet hiljaisiksi ja jaettu vuode kylmäksi kuin syksyn routaiset aamut.

Lopulta Hermione kohautti olkiaan ja huokaisi syvään.

”Totta puhuakseni, minä en tiedä. Rakastan häntä edelleen, mutta se ei tunnu enää riittävän”, hän totesi hiljaa tuleen tuijotellen. ”Enkä usko lapsen tuovan meille sitä onnea, jota tarvitsemme.”

Ron oli aina haaveillut suuresta perheestä ja asia oli tullut kuin varkain ajankohtaiseksi nyt, kun Harry ja Ginnykin odottivat esikoistaan. Hermione ei puolestaan ollut koskaan ollut kovin innostunut asiasta, eihän hän liiemmin edes pitänyt lapsista saatikka ollut ikinä kovin hartaasti toivonut sellaisia saavansa. Hän oli kuitenkin luvannut Ronille, että harkitsisi asiaa myöhemmin, muttei takuulla ollut osannut odottaa joutuvansa tilanteeseen niin pian.

Pansy hymähti hiljaa.

”Onhan sinulla vielä aikaa harkita, mitä teet”, hän sanoi ja käänsi katseensa Hermionen tummanpuhuviin silmiin. ”Tiedän sen olevan sinulle vaikeaa, mutta muista, että myös sinulla on oikeus olla itsekäs, Hermione.”

Naisen huulille kaartui pieni toispuoleinen hymy, kun hän kurottautui pyyhkäisemään Hermionen silmäkulmasta karkaavan kyyneleen ja veti tämän sitten syliinsä. Hän suukotti naisen tummaa hiuspehkoa jääden sitten silittelemään karheita suortuvia.

”Kaikki järjestyy kyllä.”


**

Aamun hämärä ei ollut vielä kaikonnut ikkunoiden takaa, kun Hermione avasi silmänsä hitaasti. Tulisijan liekit olivat tanssineet itsensä uuvuksiin ja jäljelle olivat jääneet vain orastavan punaisina hehkuvat hiilet. Huone kylpi hiljaisuudessa, jota rikkoi vain katon räystäältä ikkunalaudalle tippuvat satunnaiset vesipisarat.

Hermione tunsi lämpimän unisen hengityksen niskassaan. Hän käännähti varovasti kyljellään ja jäi hetkeksi katselemaan Pansyn levollisia kasvoja ja aavistuksen raollaan olevia punahuulia. Hermione hymähti lempeästi ja hänen huulensa ajautuivat hipaisemaan naisen muutamien kesakkojen somistamaa nenänpäätä, minkä jälkeen hän nousi hitaasti sohvalta.

Vanha puulattia narahteli hiljaa Hermionen alla, kun hän sipsutti viileään eteiseen. Ääneti hän veti villatakin niskaansa ja kääri kaulahuivin tiukasti ympärilleen, suunnaten sitten keittiöön. Sulkakynän ja pergamentinpalan löydettyään hän istahti vakava ilme kasvoillaan pöydän ääreen.


Huomenta,

Olen pahoillani, että joudut vuokseni heräämään kivistävän niskan ja puutuneiden raajojen kera. Sinun täytyisi hankkia uusi sohva, se on aivan liian kapea. On aina ollut.

Kiitos kuitenkin, että sain pistäytyä luonasi. Lupaathan tulla katsomaan minua kevään aikana? Tiedän kyllä, ettet liioin välitä Ronin seurasta, mutta toivoisin sinun kuitenkin harkitsevan asiaa.


Toivon, että joulusi on hyvä ja onnellinen.

   Hermione


PS. Lainasin kintaitasi. Palautan ne pöllön mukana oitis kotiin päästyäni.



Ulos päästyään Hermione hengitti raitista pakkasilmaa. Sen sijaan, että hän olisi ilmiintynyt heidän kotitalonsa kynnykselle Saukkonummen koillispuolelle, päätti hän kävellä jonkin matkaa hiljaista tien viertä pitkin.

Pakkanen tuntui kirpeältä naisen nenällä ja poskipäillä, mutta pohjoistuuli lennätti mukanaan ripauksen tuttua laventelin tuoksua Hermionen kasvoille. Hänen huulensa kaartuivat vienoon hymyyn, ja hänen suupielestään karkaava tirskahdus peittyi pehmeisiin huopakintaisiin.




Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 936
  • ava by raitakarkki
Vs: Jätämme toisemme toisille | S
« Vastaus #1 : 28.06.2020 19:22:42 »
Kommenttiarpajaisista hei!

Onnea voitosta :) Tässä oli paljon kipeyttä, mutta hyviäkin hetkiä. Olen aina itse ajatellut, että Ron nimenomaan ei haluaisi isoa perhettä, että canonin kaksi lasta riittävät hänelle. Mutta toisellekin vaihtoehdolle on kyllä hyvät perustelut. Hermionen olit kirjoittanut tässä pohdiskelemaan asiaa hyvin hermionemaisesti, hän on niin järkevä todetessaan, ettei vauva suhdetta pelasta, jos Hermione itsenään ei Ronille riitä.
Pansy on minulle tosi vieras hahmona, hänestä jäi tästä kirpeä ja karvas mielikuva. Onneksi hän kuitenkin heltyi lohduttamaan Hermionea. Draco/Pancykään ei oikein onnaa minulle, ymmärrän hyvin miksi he olivat eronneet tässäkin.

Kiitos, kun kirjoitit! :-*
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)