Ikäraja: S
Fandom: Murdochin murhamysteerit
Hahmot/paritus: George Crabtree(/Nina Bloom)
Disclaimer: MM:n oikeudet kuuluvat niiden laillisille omistajille, enkä minä saa hahmoilla leikkimisestä rahaa.
A/N: Oikein ihanaa joulua,
tirsu!
Lumen tuoksu
Kolme yötä jouluun. Hiutaleet laskeutuivat maahan ylevinä ja autuina kuin enkelit. Ne liittyivät untuvaiseen peittoon, jonka alle kaupunki oli yön aikana käpertynyt. Se tuntuikin todella nukkuvan: autojen, hevosten ja asukkaiden äänet olivat vaimenneet, ja katujen hiljaisuudesta saattoi erottaa kaasulamppujen huminan.
Nelosaseman miehistö oli aamuvarhaisella hälytetty lapioimaan ajoväylille pakkautuneita kinoksia. Tehtävä oli herättänyt ärtymystä tummanpuhuviin talvipalttoisiin pukeutuneiden miesten riveissä, jotka oli kiskottu vuoteistaan kesken unien. Vain konstaapeli George Crabtree oli vihellellyt hilpeästi tuikatessaan lapionsa hankeen.
Oli nimittäin niin, että Georgen onnellisimmat joulumuistot liittyivät lumeen.
Ensilumi oli merkinnyt naapuruston lapsille vuoden parasta päivää. He kietoivat liinat kaulaansa ja ryntäsivät aamuhämärään malttamatta syödä loppuun paahtoleipää, jota äidit sinnikkäästi tyrkyttivät. Puhdas lumi kutsui heitä, eikä sen kutsua voinut vastustaa. Koululaukun sijaan tartuttiin kelkkaan ja suunnattiin kirkolta alkavaan mäkeen. Pakkanen punasi lasten posket ja lumi kirkasti arjen harmauden (ja harmaata heidän nurkillaan riitti).
George muisti, miten yksi tädeistä oli opettanut hänet tekemään lumienkeleitä koskemattomaan hankeen. Se oli pitänyt tehdä salaa, sillä täti ei ollut varma, oliko moinen hupsuttelu mahdollisesti syntiä. Lunta oli mennyt niskaan ja vanttuisiin, mutta George oli hymyillyt onnellisena kaupungin valojen ruusunpunaiseksi sävyttämää taivasta kohti.
Takan reunustalla roikkuviin joulusukkiin kätketyt lahjat avattiin aattoiltana. Kaksitoistavuotiaana George oli saanut pastorilta lahjaksi Aarresaaren. Siinä, että pastori oli ostanut hänelle kirjan, ei sinällään ollut mitään uutta tai yllättävää. Aiemmin pastori oli kuitenkin pitäytynyt ruokkimaan hänen lukuharrastustaan kristillisellä kirjallisuudella. Georgea se ei ollut koskaan lannistanut: hän oli nopeasti löytänyt Raamatusta verisimmät ja vauhdikkaimmat jakeet. Aarresaaren hän oli lukenut kannesta kanteen niin monta kertaa, että sivut olivat repaleiset ja täynnä sormenjälkeä.
Joulupäivänä lapset nousivat kirkonmäelle laskemaan kilpaa. Georgellakin oli lupa lähteä mukaan, mutta vasta aamumessun jälkeen. Silloin virret tuntuivat laahustavan eteenpäin tavallistakin hitaammin, ja kanttorin urkujen pauhun ylikin hän uskoi kuulevansa mäestä kantautuvat riemunkiljahdukset. Kun viimeiset amenet oli lausuttu, George oli ampaissut ulos.
Joulun tuoksu. Kuuma kaakao. Takkatulessa kypsennetyt omenat. Lumi. George ei saanut päähänsä, miltä lumi tuoksui, mutta joltakin sen oli tuoksuttava, kun muisto kerran oli niin voimakas.
Aplodit ja vislaukset havahduttivat hänet muistoistaan nykyhetkeen. Hänen tyttöystävänsä oli pukeutunut punavalkoraidalliseksi minttukaramelliksi ja lähetti lentosuukkoja suosiotaan osoittavalle yleisölle. Heidän katseensa kohtasivat, ja hetken ajan misteliköynnösten alla olivat vain he kaksi. Nina iski silmää. George kääntyi ikkunasta heijastuvan kuvajaisensa puoleen ja suki hiuksiaan. Oli aika tehdä lisää onnellisia joulumuistoja.
